Bussi kaartoi leirikeskuksen pihaan. Minä ja 15 muuta rippikoululaista nousimme bussista helteisen bussimatkan jälkeen. Oli lämmin kesäkuun päivä. Leirikeskus oli järven rannalla.

- Tervetuloa rippileirille, toivotti pappi väsynyt hymy kasvoillaan.

Isoset näyttivät meille, missä asuisimme tämän viikon. Pitkä käytävä, jossa oli ovia huoneisiin. Toisessa päässä tytöt ja toisessa pojat. Jätimme laukkumme huoneisiin ja menimme yhteiseen kokoontumiseen.

- No niin, nyt voisitte esitellä itsenne, sanoi isonen.

Esittelimme itsemme ja kiinnitin huomiota riparin tyttöihinkin. Yksi oli erityisen kaunis, Petra nimeltään. Mustahiuksinen, minua lyhyempi, muodokas tyttö. Petralla oli mustat collarit ja valkoinen toppi. Hänellä oli hyvin muodostunut peppu ja vartaloon nähden suuret rinnat.

- Mikäs sinun nimesi on? kysyi isonen herättäen minut ajatuksistani.

- Moi vaan, olen Marko, sanoin ja sain pientä kuiskuttelua osakseni tyttöporukasta.

Isoset kysyivät, mitä harrastimme ja sain selville, että Petra oli cheerleader. Petra oli niin kaunis, että ihastuin häneen ensi silmäyksellä ja päivät menivätkin Petraa seuratessa.

Kun ensimmäinen ilta koitti, oli pakko päästä päästelemään paineet vessaan. Runkatessani ajattelin Petraa ja lopulta spermani lensi kaaressa lavuaariin.

Aamu koitti. Kävelin aamiaiselle ruokasaliin ja täytin tarjottimeni leivillä. Missään muualla ei ollut vapaata kuin Petraa vastapäätä. Istuin Petran pöytään ja tytöt loivat minuun pitkän katseen. Syödessäni en voinut olla katsomatta Petran rintoja, jotka näkyivät selvästi topin alta. Näkymä oli niin kiihottava, että oli vaikea keskittyä syömiseen. Petrakin taisi huomata tuijotukseni ja näin hänen hymyilevän, mutta hän ei tehnyt elettäkään peittääkseen rintojaan.

Aamiaisen jälkeen menimme pelaamaan lentopalloa rannalla olevalle kentälle. Olin Petran joukkueessa ja Petra pelasi edessäni. Minulle tarjoutui hyvät mahdollisuudet katsella Petran tiukkaa peppua. Himoitsin tuota tyttöä koko ajan enemmän.

Oli ilta, tyttöjen saunavuoro. Odotin saunan takana piilossa, että tytöt menisivät uimaan. Pian alkoi kuulua puhetta ja viisi tyttöä bikineissään käveli laiturille. Kun alkoi kuulua veden loisketta, livahdin saunaan.

Löysin pukuhuoneen penkiltä Petran farkut ja niiden alta mustat stringit. Haistelin stringejä. Tuoksu oli huumaava ja otin kalun käteeni. Sovitin niitä, mutta en saanut puettua niitä, koska seisokki oli niin kova. Hankasin kaluani stringejä vasten. Olin niin kiihkoissani, etten kuullut, että tytöt nousivat vedestä.

- Mennään takaisin saunaan, kuulin Petran sanovan aivan lähellä. Menin paniikkiin. Koitin etsiä piilopaikkaa, mutta en keksinyt muuta kuin pukuhuoneen kaapin. Menin kaappiin ja suljin oven. Sydämeni hakkasi ja toivoin, ettei kukaan avaisi ovea.

- On se kyllä komea poika se Marko, kuulin Petran sanovan. Muut tytöt nauroivat siihen ja pian kuulin, kuinka joku heitti löylyä. Huokaisin helpotuksesta.

Kuulin yhtäkkiä, että joku avasi suihkun ja kiihotuin pelkästä ajatuksesta raottaa ovea ja nähdä alastomat vartalot. En kuitenkaan uskaltanut, joten seisoin hiljaa ja toivoin, että selviäisin tästä.

Lopulta kuulin, kuinka saunarakennuksen ovi kävi ja tytöt lähtivät. Tulin ulos kaapista ja varmistin, ettei ketään ollut paikalla. Vedin housut nilkkoihin ja aloitin välittömästi runkkauksen. Juuri kun olin laukeamassa, kuulin kolahduksen takaani.

- Mikä perverssi sä olet, kun täällä runkkaat?

Käännyin ja näin Petran edessäni. Hänellä oli vain mustat bikinit päällä. Minä seisoin hänen edessään hölmönä, kalu seisokissa. Mietin mitä sanoisin ja huomasin Petran tuijottavan seisovaa kaluani.

- Öö... mä luulin, et sä olit jo lähtenyt, sanoin nolona.

- Jaahas, taidat tarvita pienen opetuksen, Petra sanoi lipaisten huuliaan.

Petra käveli luokseni ja tarttui kaluuni. Ähkäisin, kun Petra alkoi runkata kaluani ja otin kiinni hänen mustista hiuksistaan.

- Olen ollut liian pitkään puutteessa tällä leirillä ja nyt tarvitsen kunnon kalua, Petra sanoi.

Huokaisin nautinnosta, kun Petra otti kaluni lämpimään suuhunsa ja alkoi ottaa minulta suihin. Petra nuoli terskani päätä ja otti välillä kaluni syvälle suuhunsa. Aloin liikuttaa kaluani Petran suussa ja työnsin sen hänen poskeensa, niin että hänen kasvonsa vääntyivät. Tuntui, että laukeaisin pian.

- Mä laukeen sun suuhus, sanoin Petralle ja Petra kovensi tahtia. Hän otti minulta kovaa suuhin enkä enää kestänyt. Kuuma spermani laukesi tytön suuhun ja huulille. Petra nuolaisi spermat huuliltaan seksikkäästi.

Petra nousi seisomaan ja riisuin hänen yläosansa. Suuret, kiinteät rinnat olivat vihdoin edessäni vapaana.

- Haluatkos kokeilla näitä? Petra kysyi ja otti rinnoistaan kiinni.

Petralla oli ruskettunut vartalo. Suutelin Petraa suulle. Tämä vastasi suudelmaani ja vei käteni rinnoilleen. Tunsin käsissäni pehmeät, ihanat teinitytön rinnat. Puristin varovasti tissiä ja Petra huokaisi hiljaa. Nuolin nännejä ja Petra tuntui pitävän siitä.

Käänsin Petran selkä minuun päin ja aloin hangata etumustani Petran persettä vasten. Huohotimme molemmat raskaasti.

- Odota, tulen kohta, sanoi Petra ja tuli takaisin kortsupaketin kanssa.

Vedin Petran bikinit alas ja edessäni oli hentokarvainen pillu. Petra veti käteni pillulleen ja painautui minua vasten.

- Nussi mua kovaa, Petra vaati kiimaisesti.

Kannoin Petran pukuhuoneen penkille. Asetin hänet kontalleen penkille ja rullasin kortsun paikoilleen. En ollut ennen pannut naista, mutta ajattelin ottavani Petran takaapäin pornoleffatyyliin.

- Aaaaah... työnnä sun kyrpäs mun vittuun, Petra sanoi.

Koitin työntää kaluani Petran pilluun, mutta tärisin kiimasta ja se oli vaikeaa. Viimein tunsin, kuinka kaluni upposi johonkin kuumaan, märkään ja pehmeään. Kaluni työntyi sentti sentiltä tuohon tiukkaan teinipilluun. Aloin liikuttaa kaluani tuossa ihanassa puristuksessa.

- Aaaaah... aaaaah... nussi mun vittua, äänteli Petra eläimellisesti.

Tiukat pakarat heiluivat edessäni, kun nussin tuota pillua. Petran pillu oli märkä ja kaluni liikkui siinä jo vaivattomasti. Laukeaminen oli jo lähellä, mutta yllättäen Petra vetäytyi yhdynnästä.

- Mä haluun ratsastaa sulla, Petra sanoi ja käski minut makaamaan penkille. Asetuin makaamaan penkille ja Petra laskeutui päälleni. Ohjasin kaluni hänen pilluunsa ja tyttö alkoi liikuttaa itseään kaluni päällä. Märkä pillu litisi, kun hän ratsasti minulla. Puristelin tytön tiukkoja pakaroita ja Petran mustat hiukset heiluivat ratsastuksen tahdissa. Tiukka reikä lypsi kaluani.

- Aaaaaah, mä tuun! Petra huusi.

Tunsin kuinka Petran tiukka pillu alkoi supistella kaluni ympärillä. Kaluni päässä alkoi sykähdellä. Silmissä sumeni ja tunsin, kuinka sperma suihkusi kortsuun. Petra huusi kovaa ja lysähti päälleni.

Tuo unelmieni tyttö nousi päältäni ja jäin katselemaan hänen seksikästä vartaloaan. Vedin kortsun kalun päältä pois. Se oli täynnä spermaa. Menimme suihkuun. Tuntui, että rippileiristä oli tulossa kiintoisa...
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.