Äidin poika

admin Insesti ja Sukulaisseksi
08.10.2014
33224 näyttökertaa
0 kommenttia
2.53
Kuusivuotiaana olin yksin kotona. Meillä oli huoneistosta suora näköyhteys vastapäiseen taloon, jossa sijaitsi leipomo. Leipomon yläkerrassa oli työntekijöille sosiaalitilat. Ikkunastamme näki suoraan naisten suihkuhuoneeseen. Elettiin 50-lukua eikä ikkunoita oltu silloin vielä peitetty millään tavoin. Olin seurannut naisia jo aika kauan, ehkä noin puoli vuotta. Sitten yhtenä päivänä yksi naisista ilmeisesti huomasi minut, osoitteli muille naisille olinpaikkaani. Ensin siitä säikähtyneenä poistuin nopeasti ikkunalaudalta.

Tässä kohtaa kannattaa mainita, että ikkuna kodissa oli sellainen, jossa oli kunnon leveäkivinen syvennys.

En kumminkaan malttanut olla montaa tuntia poissa paikaltani, vaan kapusin takaisin paikalleni. Vaikka olin vasta kuuden, olin masturboinut jo noin kaksi vuotta. Siitä voin kirjoitella ehkä tuonnempana enemmän. Palataan tapahtumaan.

Jokin siinä, että minut oli havaittu, sai uudenlaisen kutinan vatsanpohjaani. Aika pian tajusin, etteivät naiset voineet nähdä minua kovin yksityiskohtaisesti niin kuin en minäkään heitä, joten rohkenin roikkua katselemassa heitä usein ja monta kertaa tuntitolkulla.

Aikaisemmat kokemukset masturbointiin eivät liittyneet mitenkään naisiin tai naisen ruumiinosiin, mutta niin kuin edellä mainitsin, olin harrastanut sitä jo jonkin aikaa. Tulin ajan myötä rohkeammaksi. Hyväilin itseäni katsellessani naisia, jotka kävivät alastomina suihkussa ja pyyhkivät itsensä kuiviksi sekä riisuuntuivat ja pukeutuivat. Kiinni jäin juuri, kun olin tässä touhussa.

Äitini, joka oli kotiäiti, oli pienemmän siskoni kanssa kauppa-asioilla. Tämä mahdollisti sen, että näihin harrastuksiin oli mahdollisuuksia aina äidin pyytäessä minua tulemaan mukaan heidän kanssaan. Keksin jonkin syyn, miksi en halunnut tai voinut lähteä mukaan. Koulukaan ei ollut este, koska en siellä vielä ollut.

Istuin ikkunapenkillä jalat suorana, housunsepalus auki ja hyväilin itseäni katsellen samalla naisia ikkunasta. Nytkin minut oli huomattu, mutta en enää välittänyt siitä. Naiset eivät varmaan nähneet niin hyvin minuakaan, että olisivat tienneet, minkä ikäinen olin; ehkä nuori mutta ei muuta. Jonkin verran naiset alkoivat esitellä itseään paljastavammin minulle, kun olimme tavallaan "tuttuja": rintoja hieromalla, vieden käsiä pitkin alastomia vartaloitaan, lähetellen ilmasuukkoja ja vilkuttaen merkiksi, että minut oli havaittu.

Siinä minä hyväilin itseäni ja olin kuin toisessa maailmassa. Kiihotus oli äärettömän syvää. En kuullut enkä nähnyt mitään. Olin oppinut masturboimaan siten, että sain orgasmeja peräjälkeen, monasti jopa kymmeniä, yleensä niin kauan kuin kiihotus loppui tai jokin ulkopuolinen häiriö keskeytti sen.

Tällä kertaa olin itseni lumoissa. En havainnut mitään, jatkoin vain runkkaamista saaden orgasmin toisensa jälkeen. Useamman orgasmin jälkeen olo alkoi tasaantua ja olin jo lopettamassa runkkaamiseni, kun tajusin, että joku seisoi takanani. Siinä sitä oltiin kädessä pili, joka ei enää seissyt. Paniikki iski palleaan. En uskaltanut kääntyä tai tehdä yleensäkään mitään. Odotin vain, mitä tuleman piti. Sitten kuului äidin hiljainen ääni.

"No mitä se Ari täällä oikein touhuaa?"

Minä en uskaltanut kääntää päätäkään, vaan olin kauhun kangistama ja odotin mitä sitten. Ryppyinen pippeli kädessä odotin, että jotain kauheaa oli tulossa. Mielessä kävi, että nyt kaikki saisivat tietää, mitä olin hommailut. Kaikki paljastuisi, nekin kerrat, joista en ollut jäänyt kiinni.

Äidin ääni oli kaukainen, mutta hyvin hellän kuuloinen. En heti ymmärtänyt asianlaitaa. Häpeä oli ainoa tunne sillä hetkellä, kun pelko oli väistynyt. Tulin enemmän tietoiseksi, mitä äiti puhui minulle ja yritin tajuta, mitä hän toisti sanoin.

"No mitä se äidin poika täällä hommailee? Noo, näytäpä, mitä sinulla on siellä kädessä piilossa. Ei tarvitse pelätä, ei äiti ole vihainen."

Sitten äiti käänsi käteni syrjään sylistäni, jolla peittelin paljasta piliäni.

"No mutta mitä se Ari..."

Samassa jostain kumman syystä jo laskenut erektio alkoi taas nostaa päätään. Äidin hiljainen puhe ja lämpimät kädet saivat minut olotilaan, josta aloin kiihottua uudestaan. Äiti otti minua hellästi pippelistä kiinni ja puhui jotain pehmeällä äänellä. En kuullut sanoja, vaan aloin täristä orgasmin ravisuttaessa kehoani. Äitini laittoi pippelin takaisin housuihin, napitti housut, nosti minut pois ikkunanlaudalta ja kantoi sänkyyni. Olin pitänyt silmät suljettuina melkein koko ajan aistien ainoastaan äidin äänen ja hänen hajuvetensä tuoksun.

Äiti kurkotti ylleni ja kuiskasi korvaan.

"Ei mitään hätää." Äitini siveli hiuksiani ja jatkoi: "Ei se mitään, äiti ei kerro kenellekään. Pidetään se omana salaisuutena."

Tämä tapahtuma muutti kaiken, mikä kuului seksuaalisuuteeni. Joskus kun taas olin ikkunalla ja masturboin, kuvittelin äidin kosketuksen ja tuoksun siihen mukaan. Silloin sain aina vaan voimakkaampia orgasmeja. Tämäkään kertomus ei ole ensimmäisiä kokemuksiani seksuaalisesta elämästäni, mutta yksi niistä voimakkaimmista.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.