Äiti kaipaa hierontaa

- Insesti ja Sukulaisseksi
09.04.2017
68996 näyttökertaa
0 kommenttia
4.31
Tarinan vkonloppu oli elämäni kiihottavin ja seksikkäin. Olin silloin 21 vuotias ja erittäin kiinnostunut kaikista seksin muodoista. Olimme sopineet äitini kanssa että tulen vkonlopuksi käymään hänen ja miehensä luona. Vanhempani olivat siis eronneet kun olin muutaman vuoden ikäinen. Äitini oli muuttanut jo muutama vuosi sitten keski-suomeen miehensä kanssa ja itse asuin etelässä jonka takia harvoin vierailin heidän luonaan.

Oli siis perjantai ja ihana kesäpäivä kun lähdin töiden jälkeen ajelemaan kohti keski-suomea. Ajomatka kesti noin 4 tuntia mutta meni kuin siivillä kun ajaessa kuunteli hyvää musiikkia, poltteli tupakkaa ja joi kahvia. Muistan kun saavuin perille ja huomasin että heidän toinen auto ei ollut pihassa ja ajattelin että no Tomi äitini mies on hakemassa saunaa varten juotavaa. Parkkeerasin auton heidän pihaan ja äiti tulikin jo ulos tervehtimään. No siinä kävimme perus kuulumisten vaihdot ja miten matka meni kysymykset jne... Sitten äitini kertoi että Tomi joutui lähtemään töihin koska oli luvannut tulla jos siellä tarvitaan apua. Hän oli siis sähkömies ja oli lähtenyt korjaamaan sähkövoimalinjaa. No vähän se harmitti koska Tomi oli mukava kaveri ja saunassa olisi varmasti riittänyt juttua ja olutta mutta ei tällä kertaa. Sitten pienen juttutuokion jälkeen vein repun sisälle yläkertaan koska minulle oli laitettu sinne huone valmiiksi. Tulin alakertaan ja menin äitini kanssa keittiöön jossa oli kahvi keitettynä. Joimme kahvia ja juttelimme niitä näitä. Äidin kanssa on ollut aina helppo olla ja jutella kaikesta vaikka meillä ei ikinä ole ollut läheiset välit. Samalla mietimme pitäisikö käydä saunassa vai vasta huomenna kun Tomikin olisi paikalla. Ja yhteistuumin päätimme että vasta lauantaina saunotaan. No sitten kahvittelun jälkeen menimme ulos ja grillasimme makkarat ja otimme samalla muutamat oluet. Nyt alkoi tulla jo vähän viileä ja hyttysetkin kiusasivat joten siirryimme sisätiloihin. Siirryin sohvalle selailemaan puhelinta. Sillä välin äitini oli käynyt vaihtamassa yöpaidan päällensä joka ylettyy vähän yli pakaroiden. Kun hän kumartui ottamaan kaukosäädintä matalalta sohvapöydältä näin kuinka ihanat rinnat pilkottivat yöpaidan kaula-aukosta. Sillä hetkellä hieman tunsin punastuvani ja ihmettelin miksi? En ennen ollut ikinä ajatellut äitiä seksuaalisesti tai katsellut sillä silmällä häntä. No joskus pienempänä tietysti saunassa tuijotin äitini rintoja ja muutaman kerran saunassa katselin pimppivakoa mutta ei muuta. No äiti otti säätimen ja istahti nojatuolille. Ja aloimme katselemaan telkkaria ja juttelimme tv-ohjelmista. Kello läheni jo kahtatoista ja päätin siirtyä nukkumaan ja totesin sen myös äidilleni. Lähdin hammaspesulle vessaan mutta käännyin vielä katsomaan olohuoneeseen ja näin kun äiti taas kumartui laittamaan säätimen pois. Nyt näin kuinka hieman levinnyt mutta niin ihan pyöreä peppu vilahti kun yöpaita oli noussut vähän ylös. Ja taas tunsin kuinka posket punoittivat. Pesin hampaat ja painuin pehkuihin.

Aamulla heräsin siihen kun äiti jo alakerrassa teki aamupalaa ja itsekin siirryin keittiöön. Äidillä oli vielä päällä yöpaita ja äitiä katsellessa tajusin että hän on aika hyvän näköinen ja helvetin hyvän näköinen. Ikää hänellä oli 48v ja ruskeat hiukset.
Siinä sitten söimme aamiaisen ja sen jälkeen mentiin ulos tekemään vähän pihatöitä ja samalla pesin oman autonikin. Sitten puolen päivän aikaan Tomi soitti että puita oli kaatunut sähkölinjoille enemmänkin ja joutuisi jäämään töihin sunnuntaihin asti. No se harmitti meitä molempia vaikka hyvin tulimme kaksinkin toimeen. Kello oli jo kolme ja päätimme syödä ruuan ja sen jälkeen kävisin lämmittämässä saunan. Mikäs sen mukavampaa kuin sytytellä kiuasta ja hörppiä olutta. Lämpö saunassa lähenteli jo 80 astetta joten kävin ilmoittamassa äidille että sauna on valmis.
-Äiti! Sauna alkais olemaan valmis. Huudan ovelta.
Äiti tulee eteiseen ja kysyy:
- No kumpis menee ensin sinä vai minä?
- Ei kai sen väliä mene sä vaikka ensin. Totesin äidille.
-Vai mennäänkö yhdessä kun ei ole kummallekkaan saunakaveria? Ei kai sua hävetä tulla äitisi kanssa saunaa?
Vähän jouduin nielaisemaan mutta vastasin:
-No ei kai siinä mitään. Mennään vain ni ei tarvii molempien olla yksin.

Ja niin me mentiin sit yhdessä saunaan vaikka vähän oudolta tuntui kun en vuosiin ollut äidin kanssa saunonut

Pukuhuoneessa riisuuduimme ja en voinut olla vähän vilkuilematta kun äiti ensin otti rintaliivit pois ja rinnat laskeutuivat näkyville ilman häpeilyä. Olivat vielä yllättävän kiinteät ja sopivan kokoiset vaikka elämää okivat nähneet. Nännit kovettuvat samantien hieman viileässä pukuhuoneessa. Sitten äiti riisui alushousunsa pois jotka olivat mustat ja näin kuinka niihin oli hankautunut vaalea läikkä. Yllätyin kun äitini alapää oli ajeltu posliiniksi mutta hän varmasti piti olosta karvattomana. Kävimme huuhtelemassa itsemme ja menimme löylyyn. Saunassa emme hirveästi jutelleet mutta vähäsen kuitenkin. Kävimme pariin kertaan vilvoittelemassa. Kolmannen löylyn jälkeen äidille riitti ja siirtyi pesulle. Löylyhuoneesta näkyi suoraan pesutilaan jossa piti tehdä pesuvesi vateihin koska suihkua ei ulkosaunassa ollut. Olin transsissa kun katselin äitiäni pesemässä itseään. Hieroi rintojaan, levitteli peppuvakoa ja pyllisteli minulle päin niin että pimmpikin vilkkui. En usko että hän minulle esitteli sulojaan vaan pesi ihan normaaliin tapaan. Tässä tilanteessa en ajetellut häntä äitinä vaan tosi seksikkäänä naisena ja olisin sillä hetkellä halunnut siirtyä pesutilaan ja alkaa saippuoimaan äitiäni. Mutta nopesti tulin järkiini ja tilanne rauhoittui kun äiti sai pestyä ja meni pukuhuoneeseen. Sitten menin itse pesulle ja äiti huusi pukuhuoneesta:
-Hei mä meen jo sisälle ni sauno vaan niin kauan kun huvittaa!
-Mäkin vaan pesen ja tuun sit perässä. Sanoin äidille.

Hetken kuluttua itsekin menin sisään ja äiti oli pyyhe päällä katselemassa telkkaa. Menin kanssa sohvalle seuraksi.

-Ai vitsi kun meni hartiat jumiin noissa pihatöissä. Äiti totesi.
No ehdotin äidille että kyllä voin hartioita hieroa. Ja äiti siirtyi lattialle istumaan eteeni. Vähän aikaa hieroin äidin hartioita ja juttelimme taas telkan tarjonnasta. Kunnes aloin yhtäikkiä taas kiihottua ja mielessä alkoi pyöriä kaikenlaista. Päätin ehdottaa äidille että voisimme siirtyä sängylle ja voisin hieroa koko selän jos on jumissa. Äiti hetken mietti ja totesi että kyllähän se käy.

En tiedä johtuiko saunajuomista vai mistä mutta kun äiti meni sängylle niin hän epähuomiossa laskeutui sängylle kontilleen. Ja en voinut olla huomaamatta kuinka hieman märkä pillu vilahti pyyhkeen alta silmieni edessä. Sitten hän meni makuulle sängylle edelleen pyyhe päällään. Kysyin että olisiko jotain öljyä että ei kädet hankaisi niin pahasti. Ja yöpöydällähän oli pullo jonka otin käyttöön. Siirsin äitini pyyhettä hieman alaspäin että pystyn hieromaan koko selän. Levitin öljyn koko selälle ja aloitin hieromaan. Tunsin kuinka kullistani valui jo kiimanesteitä mutta en välittänyt siitä. Äitini oli selvästi rentoutunut koska kuulin kun hän hengitti rauhallisesti ja välillä äänteli nautinnosta. Kun jonkun aikaa olin hieronut selkää ja hartioita päätin ilman lupaa siirtää äitini pyyhkeen sivuun että saan hierottua myös kunnolla alaselkää...

Tämä oli se hetki kun tajusin että mitä tuleman pitää. Äiti ei kommentoinut mitään pyyhkeen siirtoon ja tuntui kun hän olisi ottanut vielä paremman asennon. Hieroin hänen alaselkäänsä ja lisäsin öljyä käsiini. Välillä hieroin jopa pakaroiden puolelta. Äitini hengitys oli muuttunut hieman raskaammaksi ja ääntelyäkin oli useammin. Päätin rohkaistua lisää ja siirryin hieromaan reisiä ja pohkeita. Taas lisäsin öljyä ja äitini vartalo kiilteli jo kauttaaltaan öljystä. Hieroin reisiä ja pakaroita vuoron perään ja välillä taas selkää. Kuulin jo äitini ääntelystä että hän oli hieman kiihottunut. Levitin hänen jalkojaan että saisin sisäreidetkin hierottua ja nyt näin kuinka äitini pillu oli aivan litimärkä kiimasta. Itse olin ollut jo jonkun aikaa penis kivi kovana. Mulla jo sydän hakkasi ja olin aivan kiimaisena ja olin valmis äitini kanssa kaikkeen...

Liu'utin kättäni sisäreittä pitkin niin pitkällä että tunsin kuinka käteni osui lämpimään limaan jota pillusta oli jo aika paljon tullut. Tunsin kuinka äiti säpsähti mutta ei kommentoinut mitään. Jatkoin käden liu'uttamista peppuvakoa pitkin alaselkään asti. Nyt hieroin taas hänen ihania pakaroitaan ja välillä levitin niitä että näen äidin peppureiän. Se näky oli huumaava. Useammin ja useammin käytin kättäni vaivihkaa pillulla ja peppuvaossa. Äiti alkoi jo liikehtimään nautinnosta ja välillä nosti peppuaan hieman ilmaan.


Tässä vaiheessa tajusin että mitä jos Tomi nyt sattuisi tulemaan kotiin. Siinä olis vähän meillä seliteltävää tosin hierottuhan tässä vain ollaan... Tuokin taisi vain kiihottaa minua lisää.

Olin varma että molemmat ovat yhtä kiimaisena ja päätin lisätä kiihkeyttä lisää. Otin itseltäni pyyhkeen pois päältä ja olisin halunnut heti työntää kullini äidin turvonneeseen ja märkään pilluun mutta hillitsin vielä itseni. Hieroin äitini hartioita siten että rintani osui äidin selkään ja kullini oli äidin peppuvaossa. Kun äiti oli hyvin öljytty tässä oli hyvä liikutella itseään ja tunsin kuinka äitini myötäili liikkeitäni ja hengitti todella raskaasti. Nousin taas polvilleni ja hieroin pakaroita ,reisiä ja välillä hieman taas vakoa. Sitten levitin pakaroita ja ajattelin että nyt on pakko nuolaista äitini nesteitä. Laitoin kielen pillulle ja maistoin sen ihanan makean maun. Samalla äiti taas säpsähti ja ynähti nuolaisustani. Liutin kieleni lopuksi peppuvakoa pitkin aina alaselkään asti. Tässä vaiheessa äiti nosti peppunsa ylös ja tämä oli kiihottavimman näköistä mitä olin ikinä nähnyt. Taas jatkoin pillun ja peppureiän nuolentaa. Levitin häpyhuulia ja nuolin ja nuolin...

Olin jo täysin estoton ja niin ilmeisesti äitinikin. Niimpä otin öljyä käteeni ja hieroin sitä peppureiälle ja ujutin sormeni äidin peppuun samalla kun nuolin häntä. Äiti aloitti voihkimaan jo estoitta ja se oli todella kiihoittavan kuulloista. Liikuttelin sormea edestakaisin ja hetken päästä lisäsin toisenkin sormen peppuun. Nuolin pillua antaumuksella ja kiihdytin sormien liikettä pepussa ja tunsin kuinka äiti hieman tärisi ja alkoi huutamaan nautinnosta:
-Oih! oih! oih! mmmm! joo!joo! Just noin! Ei vittu! Mmmm!
Olisin itse voinut tulla jo pelkästään äidin ääntelystä sillä se itsessään oli jo niin kiihottavaa.

-oiiih!oiih! Just noin! Nyt nyt nyt! Aaaaaaaaaah!

Äiti sai todella voimakkaan orgasmin ja rojahti sängylle. Äiti huohotti ja vikisi vielä hetken ennen kun pystyi puhumaan. Hetken levättyään äiti nousi istumaan ja katsoi vähän aikaa, siirtyi vierelleni ja suuteli mua. Sitten hän sanoi:
-Ota kulta tuolta laatikosta se dildo ja liukkari.
Ja minähän otin kerta äiti pyysi. Dildo oli aika kookas mutta ei mikään nyrkkidildo sentään.
-No mitäs mieltä olet, otetaanko uudestaan? Äiti kysyi.
-No mitä sä vielä siinä istut. Sanoin äidille.

Äiti siirtyi kontilleen peppu minuun päin. Katsoi olan yli ja vinkasi silmää. Nuolaisin äidin pillua ja läimäytin kerran kämmenellä pakaraa ja äiti kiljahti. Sitten hieroin liukkaria dildoon ja pikkuhiljaa työnsin sitä syvemmälle ja syvemmälle äidin ahnaaseen pyllyreikään. Sitten otin sen ulos ja laitoin lisää liukkaria ja taas takaisin mutta tällä kertaa se jo luiskahti sisään. Taas siirryin nuolemaan äidin pillua joka oli kauttaaltaan limaisena kiimanesteistä. Äiti alkoi taas voihkimaan ja siitä tiesin että voin lisätä dildon työntöjen nopeutta. Nuolin klitorista minkä kerkesin ja käteni työnteli dildoa jo täyttä vauhtia.
-Kulta! Kulta! Oih! Oih! Vittu kulta nyt nyt nyt!
Ja ei mennyt kauaa kun äiti sai toisen vielä voimakkaamman orgasmin äänestä päätellen. Nyt äiti ei jäänyt lepäämään vaan samantien nousi suutelemaan ja tarttui kulliini vedellen esinahkaa edestakaisin. Sitten äiti sanoi:
-Mä haluun kulta että sä otat mut ja työnnät tän mun sisään.
Taas tuntui siltä että voisin tulla jo pelkästään äidin puheista.

Äiti panoi mut selälleni ja laskeutui alaspäin ja otti kullini suuhunsa samalla kun katsoi minua kiimaisena. Välillä äiti imi terskaa ja välillä nuoli kiveksiä. Tuntui taivaalliselta. Sitten äiti siirtyi päälleni ja kullini luiskahti yllättävän tiukkaan pilluun. Äiti ratsasti päälläni rinnat hölskyen ja välillä mun oli pakko imeä äidin nännejä. Äiti voihki ja kehui kuinka hyvältä kulli tuntui. Sitten nousin ylös ja kellistin äidin kontilleen ja työnsin kullin taas tuonne turvonneeseen ja märkään pilluun. Äiti voihki ja hoki "just noin kulta". Välillä läimäytin pakaraa ja äiti kiljahteli. Nyt aloin tuntea kuinka meinasin laueta joten päätiin lopettaa koska enhän voi äidin sisään tulla ja pahimmassa tapauksessa äiti tulisi raskaaksi. Käänsin äidin seläälleen ja imin rintoja ja kivikovia nännejä. Sitten sanoin:
- Oli pakko hetkeksi ottaa ulos kun meinas tulla.
Äiti katsoi ja sanoi:
-Ai okei mä jo pelästyin että sä väsähdit. Mutta tuu kulta ihan hetkeksi vielä mun päälle kun sun ihana kulli tuntuu niin hyvältä.
-No kyllä mä hetken vielä kestän äiti.

Sitten työnnyin taas äidin sisään ja aloin työntelemään hitaasti ja äiti voihki kuinka hyvältä tuntuu. Kiihdytin tahtia ja samalla äidinkin volyymi nousi. Sitten äiti puhui korvaani kuinka iso kullini on ja ei ole niin isoa koskaan saanutkaan. Joten jatkoin äitini rakastelua kun halusin että hän saisi nyt sitten sitä isoa. Sitten hän sanoi että sulta varmasti tulee todella paljon spermaa ja kovalla paineella. Mä niin haluun sun spermaa. Ne puheet kiihotti mua todella paljon ja äiti hoki että pane mua kunnolla kulta. Aloin itsekin voihkimaan ja äiti huomasi kuinka kiihotuin puheista joten hän jatkoi että nyt kulta siität mut. Mä haluan että sä roiskaset sun spermat mun sisään. Tuu kulta jo. Siitä mut kulta. Sitten tunsin että nyt ei ole enää paluuta ja aloin hutaa ja voihkia . Tunsin kuinka spermaa roiskui äidin pillu täyteen sitä vain tuli ja tuli. Elämäni ehdottomasti paras orgasmi.

Makasin vielä äidin päällä ja suutelimme ja hieroin rintoja kun äiti sanoi:
-Mä kulta haluisin sua vielä lisää. Toivottavasti säkin mua. Sä meinaan osasit tosi hyvin nuolla mua.
-Ei tarvii äiti kahta kertaa sanoa.
Ja siirryin saman tien äidin jalkojen väliin. Ja äiti totesi:
-Oho sä oot kyl unelmien täyttymys. Ja anna mäkin sit vähän maistan.

Ja sitä spermaa todellakin oli tullut paljon sillä äidin reidet olivat aivan spermaiset ja pillustaakin vain valui lisää. Keräsin käteeni kunnolla spermaa ja annoin äidin nuolla käteni puhtaaksi. Hyvin näytti maistuvan äidille niin enköhän minäkin uskalla, mietin hetken. Sitten siirryin nuolemaan äidin limaista spermaista pillua joka oli ihan turvoksissa. Hetken nuoltuani otin dildon ja samalla kun nuolin niin työnsin dildon äidin peppuun ja ei mennyt kuin hetki kun äiti alkoi taas huutamaan nautinnosta. Tällä kertaa kun äiti oli tulossa niin hän hoki: vittu nyt tulee! Vittu nyt tulee! Ja samassa roiskahti sängylle ja äidinkin päälle kiimanesteet. Kun taas huohotukseltaan ja värinöiltään äiti sai sanotuksi niin:
-Oot kulta aikamoinen tapaus. En ole tällästä orgasmia ennen saanut. Tuus tänne.

Ja sitten suutelimme hetken äidin kanssa. Sitten kullini alkoi taas kovettumaan ja äitikin sen huomasi. -Taas se olisi näköjään valmis touhuun. Sanoi äiti.
-Mä haluan sunkin saavan elämäsi orgasmin ja jotain mitä et ole vielä kokenut.
Meneppäs tohon sängyn viereen seisomaan.

Menin ja äiti tuli polvilleen eteeni ja otti kullini suuhunsa ja alkoi imemään sitä. Hetkenpäästä hän nousi ylös ja otti laatikosta siteen ja sitoi silmäni. Ja suihin otto jatkui. Sitten tunsin kuinka liukkarilla liukastettu sormi hivuttautui peppuuni ja olin kauhuissani mutta kuitenkin niin kiimassa että annoin sen liukua sisään. Äiti liikutteli sormea edetakaisin samalla kun imi kulliani. Se alkoi tuntua jo hyvältä. Sitten äiti otti sormen pois ja jatkoi imemistä. Hetken päästä äitini levitti pakaroitani ja tunsin kun äidin dildo työntyi sisään ja äiti alkoi likuttaa dildoa edestakaisin rivakasti. Äiti kiihdytti tahtia ja dildo osui joka työnnöllä eturauhaseen ja ei mennyt kuin hetki kun vain huusin ja voihkin ja valitin nautinnosta ja laukesin äitini suuhun. Ja äiti ne spermat vielä nielaisi. Sitten kaaduimme sängylle ja suutelimme hetken kunnes molemmat nukahdimme.

Rakastelimme vielä yöllä uudestaan ja aamullakin vielä himoitsimme toisiamme että piti vielä ottaa uudestaan. Mut minun oli pakko lähteä kotiin ennen kuin Tomi olisi tullut kotiin. Se olisi ollut kiusallista. Seuraavana iltana äiti laittoi viestin: Kiitos, olet paras. Tulethan taas käymään äidin luona.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.