Automatka

admin Insesti ja Sukulaisseksi
08.06.2013
54285 näyttökertaa
0 kommenttia
4.47
Herätyskellon ärsyttävä pirinä herätti minut kesken unien. Kello näytti 6.00 ja muistin, miksi se pärisi niin aikaisin kesäaamuna. Siskoni Nina oli muuttamassa etelään ja tänään piti lähteä viemään Ninan muuttokuormaa yhdessä äitini, Elinan, ja siskoni kanssa. Muuttoautona oli sedältäni saatu maasturi. Matkaa olisi noin 700 kilometriä ja päiväksi oli luvattu hellettä. Kirosin hetkeä, jolloin olin hieman pakollakin lupautunut mukaan.

Edellisiltana olimme pakanneet auton jo täyteen tavaraa ja vieläkin oli muutamia laukkuja odottamassa ovenpielessä. Mietin, etteivät ne millään mahtuisi kaikki ja että olisiko mahdollista, että voisin jäädä kotiin.

Kapusin portaat yläkerrasta alakertaan ja näin jo, että siskoni ja äitini olivat syömässä aamupalaa.

"Huomenta", sanoivat äitini ja siskoni, joille murahdin jotain takaisin.

Äiti ja sisko juttelivat ja panikoivat ajoreitistä. Itse join kahvia ja luin lehdestä urheilusivuja. He myös kinastelivat kumpi heistä ajaisi. Onneksi itselläni ei ollut vielä korttia, vaikka 18 olin täyttänyt. Menisin autokouluun, sitten kun jaksaisin. Naiset lopettelivat aamupalansa ja lähtivät pukemaan.

"Vauhtia, Alex, kohta lähdetään", sanoi äitini.

"Joo, joo", vastasin väsyneenä.

Kahvin juotuani kömmin yläkertaan pukemaan ja päädyin rentoihin pitkälahkeisiin shortseihin ja t-paitaan. Kävelin alakertaan, jossa naiset kantoivat pieniä kasseja autoon. Molemmilla oli kesäinen hame päällä sekä topit. Siskoni oli ollut minulle aina läheinen eikä ollut ärsyttävä isosisko kuten kavereideni isosiskot. Harmittelin, kun hän päätti muuttaa opiskelemaan niin kauas, mutta eipä sille mitään voinut. Nina oli hoikka ja vaalea, kunnon naapurintyttö saparoletteineen ja nauravine kasvoineen. Poikaystävästään hän oli eronnut jo viime talvena.

"Tuo sinä, Alex, tuo akvaario vielä autoon, niin sitten on kaikki kyydissä", äitini komensi ja tartuin kiinni noin sadan litran akvaarioon.

Autolle tullessani Nina istui jo etupenkillä ja toinen takaovista oli auki. Katsoin auton takapenkille, joka pursusi tavaraa.

"No eihän tämä tuonne ainakaan mahdu", totesin Ninalle, joka hyppäsi ulos autosta.

"Älä survo sitä sinne, se menee rikki. Katso, mahtuuko se takaosaan", Nina selitti harmistuneena.

Maasturin takaosa oli ihan täynnä eikä akvaariota sinne uskaltanut edes laittaa.

"Voitko pitää sitä sylissäsi?", siskoni kysyi minulta.

"Siinähän on noin terävät reunat", sanoi äitini, joka oven lukittuaan tuli paikalle.

Hetken pohdittuamme tilannetta äitini päätyi ratkaisuun.

"Kyllä se akvaario pitää jättää tänne tai sitten laittaa se etupenkille ja istutte sylikkäin takana."

"Tänne sitä ei jätetä. Istun Alexin sylissä takana", totesi Nina heti.

"No voi hemmetti. Mulla menee jalat, jos pitää kahdeksan tuntia sua sylissä pitää", totesin harmissani.

"No en minä paina kuin 53 kiloa, ja sitä paitsi pidämme paljon taukoja", kivahti siskoni.

"No ei siinä muu auta. Etsitte hyvän asennon, ja pysähdymme useasti", totesi äitini.

Kapusimme autoon laitettuamme akvaarion etupenkille. Istuin oikealle puolelle takapenkille, johon mahtui juuri ja juuri. Vieressäni oli joku hemmetin kasvi, joka peitti osan kuskinkin näkyvyyttä taakse. Äitini istui kuskin paikalle ja siskoni alkoi kavuta kyytiin.

"Pistä haarat levälleen, niin siihen väliin mahtuu", huikkasi siskoni ja hyppäsi kyytiin.

Pieni hame vaan heilahti, kun sisko hyppäsi kyytiin ja asettui haaroihini istumaan. Peppu hänellä ei todellakaan ollut iso, joten se asettui hyvin syliini. Onneksi myös katto oli korkealla, niin hän pystyi istumaan suorana. Jalkani tosin painoi ovea ja kasvin ruukkua vasten ja miltei heti se alkoi häiritä.

Äitini käynnisti auton ja lähdimme matkaan. Naiset aloittivat heti keskustelun uuden asunnon siivoamisesta ja sisustuksesta. Itse katselin ulos ja mietin niitä näitä. Jalat alkoivat kipeytyä oven ja ruukun painaessa reisiä.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui onneksi jo tunnin päästä. Pidimme pienen tauon levähdyspaikalla, jossa venyttelin jalkojani naisten juodessa vettä. Aurinko oli jo noussut ja lämpötila alkoi nousta. Nostin shortsejani ja vilkaisin reisiäni. Niihin oli painunut molempiin jo sinertävät painaumat.

"Voi ei, mistä nuo on tulleet", kysyi siskoni kummissaan.

"Ne painuu tuota hemmetin ruukkua ja ovea vasten", vastasin tympääntyneenä.

"No pitää siirtää sitä ruukkua, tai sit mä istun sun jalkojen päällä, niin voit pitää niitä enemmän yhdessä", siskoni keksi.

"No kokeillaan sitä istumista vielä, tuota kuormaa en kyllä ala purkamaan", tokaisin.

Ja taas ahtasimme itsemme autoon ja tällä kertaa pidin jalkoja enemmän yhdessä siskoni istuessa enemmän reisieni päällä.

Vähän matkaa ajettuamme polveni alkoi huutaa tuskasta. Siskoni istui juuri lumpioiden päällä luisevalla takamuksellaan.

"Ei tää onnistu, polvet menee paskaksi. Nouse vähäksi aikaa ylös", tokaisin. Siskoni nosti hieman takamustaan ja kipu hellitti.

"Mä tuun kokonaan sun syliin, niin ei tartte istuu minkään kovan päällä", siskoni sanoi ja valutti itsensä kokonaan syliini. Tämä asento tuntui hyvältä, paitsi siskoni istui sukukalleuksieni päällä.

"Ai saakeli. Nouse vielä ylös, pallit menee", kivahdin ja siirtelin kassejani paremmin.

"No onks ne nyt hyvin", siskoni kysyi ja naurahti.

"No on on, istu vaan."

Äitini nauroi etupenkillä välillä taakseen katsoen. Hän ei kunnolla nähnyt takapenkille, mutta kuuli kyllä valitukseni.

Matka jatkui jälleen ja naiset puhuivat nyt Ninan opiskelupaikasta. Itse aloin ajatella taas muita asioita. Huomasin jossain vaiheessa, että siskoni peppu tuntui selkeästi munaani vasten. Välissä ei tosiaankaan ollut kuin hänen hame ja luultavasti ohuet alushousut, itselläni oli vain shortsit. Siskoni hiukset naamallani ja hänen hajuvetensä saivat varmaan aikaan sen, että munani alkoi jäykistyä tahtomattani. Siskoni lopetti kikattelun ja äidin kanssa juoruilun ja katsoi taakseen minua. "Voi hemmetti, hän huomasi seisokkini", kauhistuin ja näyttelin viatonta ilmettä. Onneksi siskoni ei alkanut kirkua, vaan siirtyi hieman pois pahimman puristuksen päältä ja hymyili hieman.

Matka jatkui ja seisokkini laskeutui hieman. En kuitenkaan voinut sille mitään, kun katselin siskoani sylissäni. Topin kainaloaukoista näkyi hieman rintojen sivuista ja siskoni peppu oli mukavasti haaroissani hieman sivulla. Siskoni naureskeli, kikatteli ja juorusi äidille minusta välittämättä. Sellainen hän oli aina ollut, viaton, leppoisa ja söpö.

Seuraava pysähdys tapahtui huoltoasemalla. Purkauduimme autosta ja äitini painui huoltamon vessaan. Siskoni kanssa ostimme kahvit ja menimme pöytään juomaan niitä. Kahdestaan istuessamme siskoni kysyi hymyillen:

"Sulla taisi olla ilmeisesti muuallakin ahdasta?"

"Ai miten niin", kysyin muka tietämättömänä.

"Älä viitti. Kyllä mä tunsin, että sulla seisoi, vai onko sulla muka levossa nuin kova ja iso", siskoni nauroi ivallisesti.

"No perhana ku sun persus hinkkaa sitä. Ei sille mitään voi", tivahdin takaisin.

"No pistä se toiseen lahkeeseen tai jotain", siskoni ehdotti.

"Älä ny ala vittuileen, muutenkin tää matka on ihan hanurista", vastasin jo ärtyneenä.

"No koitetaan ny selvitä. Jos sulla on hankala asento, niin läpsäse mua vaikka polvelle, niin nostan persustani. Korjaa asentoas aina välillä, tai siis sen asentoa", siskoni sanoi kihertäen.

"No joo, joo, etkä hinkuta sitä takapuoltas sitten. Vielä pitkä tuskainen taival edessä", sanoin.

"No katsotaan, jos hieman mukavuutan matkaasi", siskoni sanoi salaperäisesti, jota en enää kuullut edes tarkasti.

Äitini tultua vessasta joimme kahvit loppuun ja siirryimme autoon. Äitini ajoi ja siskoni änkesi minun syliin takapenkille. Siskoni asettui keskelle syliäni ja katsoi minua. Nyökkäsin, että asento oli hyvä. Jatkoimme matkaa, mutta ei mennyt kauaakaan, kun kaluni alkoi taas herätä. Kohta siskoni meni hiljaiseksi ja läimäytin häntä polvelle. Siskoni siirtyi hieman sivuun ja minä siirsin kaluni oikeaan lahkeeseen. Odotin, että siskoni siirtyisi takaisin keskelle, mutta hän jäi vasemman reiteni päälle. Hän jatkoi äidin kanssa juttelua, mutta tunsin, kuinka hänen kätensä lipui oikeaa reittäni pitkin. Tunsin kuinka hän löysi kaluni ja hivutti kättään sitä pitkin samalla äidille jutellen. "Mitä helvettiä", ajattelin kiltistä siskostani, "hulluahan toi on."

Siskoni siveli kaluani muutaman kerran ja hymyili taaksepäin minulle. Sitten hän istahti takaisin keskelle syliäni ja matka jatkui kaluni hieroessa hänen takamustaan, ja naiset keskustelivat minulta aina välillä jotain kysyen.

Pysähdyimme taukopaikalle ja sanoin meneväni kuselle pusikkoon. Siskoni aikoi mennä myös, äiti jäi autoon. Tyhjennettyä rakkoni kävelin takaisin autolle, kun siskoni tuli myös pusikosta.

"Mitä sä oikein teit?", kysyin hermoissani siskolta.

"No rauhotu. Kunhan kokeilin, kuinka iso sulla on", siskoni supatti nauraen. "Menee matkakin paremmin."

"No oot sitten kunnolla loppumatkan, ettei mutsi huomaa mitään", sanoin takaisin.

"No katsotaan, mitä keksin", siskoni naurahti ja käveli autolle.

Matka jatkui taas. Ajettuamme jonkun matkaa siskoni sanoi: "Tässä on huono istua. Valun koko ajan alaspäin ja joudun jännittämään jaloillani."

Äitini katsoi taakse, muttei nähnyt kuin päämme.

"No pidä, Alex, Ninaa kiinni lanteilta käsillä, niin ei tarvi tasapainotella", äitini keksi.

Eihän siinä muu auttanut, kuin että otin siskoani käsillä ympäri kiinni. Toisaalta asento tuntui helpommalta, koska nyt siskoni tuntui todella pehmeältä sylissä, koska ei jännittänyt takamustaan ja jalkojaan.

Naiset juttelivat ja huomasin, että siskoni siirtyi hieman eteenpäin. Kauhukseni huomasin, että hänen kätensä hivuttautui taas housuilleni. "Tehköön saakeli sitten mitä haluaa", ajattelin enkä laittanut hanttiin.

Siskoni käsi siirtyi etumukselleni ja alkoi avata shortsieni vetoketjua. Pikkuhiljaa hän sai sen auki ja seuraavaksi käsi sujahti jo housuihin. Tunsin kuinka pehmeä ja lämmin käsi otti kiinni munastani sitä hieman sivellen. Samassa kaluni alkoi paisua ja siskoni ohjasikin sen ulos housuista. Siskoni liikkui taas hieman eteenpäin, jolloin jalkani osuivat taas oveen ja ruukkuun, mutta nyt kipua ei tuntunutkaan. Äitini oli autuaan tietämätön, mitä takapankillä tapahtui. Hän vain jatkoi jutteluaan ja Nina vastasi hänelle niitä näitä.

Nina kääsi hieman rannettaan ja otti kiinni kalustani. Hän veteli muutamia runkkausliikkeitä saaden munani täyteen mittaansa. Siskoni käänsi päänsä minua kohti iskien silmäänsä ja katsoi jälleen eteensä. Tunsin kuinka siskoni siirsi hieman takamustaan ja nosti hamettaan eteen. Kesti pienen aikaa, kun hän värkkäsi jotain kädellään hameen sisällä. Kohta hän napautti minua polveen kädellään muutaman kerran. En tehnyt mitään, joten hän napautti uudestaan hieman kovemmin. Sitten ymmärsin, että tämä oli yhteinen merkkimme ja sanoinkin: "Nyt taas painaa. Nousetko hieman ylös."

Äitini katsoi taakse, muttei nähnyt taaskaan juuri mitään.

"Pitääkö pysähtyä? Onko hankala asento?", äitini kysyi.

"Ei tarvitse. Nousen hieman ja korjaamme asentoa, niin taas pärjätään", siskoni sanoi äidille.

Siskoni nosti hieman pyllyään ja samalla otti kiinni kalustani, joka seisoi täydessä juhlakunnossa. Hän nosti hieman vielä pyllyään ja nojautui taaksepäin. Kauhukseni ja samalla ilokseni tunsin, kuinka hän asetti itsensä kaluni päälle. Samalla tunsin, että vastassa oli paljas iho ja hieman tuntui karvoja. Perhana, hän oli siirtänyt pikkuhousujaan sivulle. Siskoni ohjasi kyrpäni pillunsa huulille ja yskäisi hieman. Tunsin kuinka hän valui alas kankeani pitkin hiljalleen ja kohta hän olikin jo täydellä mitalla sisälläni. Tunsin kuinka lämmin ja märkä hän oli.

Siskoni otti paremman asennon edelleen koko kalu sisälläni. Hän ei juurikaan liikkunut eikä pystynytkään, ettei äiti huomaisi tai kuulisi mitään. Katsoin äitiä, joka selitti edelleen jotain naapureistamme ja huomasin, ettei hän tosiaankaan näkisi takapankille paljoa. Ainakaan alhaalta hän ei huomaisi mitään, sillä siskollani oli edelleen hame haarojemme suojana.

Tunsin kuinka siskoni liikutteli lantiotaan hieman. Tunsin siskoni kireydestä johtuen, että räjähtäisin saman tien. Äitini kysyi jotain siskoltani, joka vastasi erittäin oudolla puhetavalla. Tajusin, että kohta emme voisi puhua, ettei äiti huomaisi jotain. Onneksi äitini oli hiljaa vähän aikaa ja jatkoimme puuhiamme.

Siskoni jatkoi pientä keinumista, kunnon ratsastamista ei todellakaan uskaltanut suorittaa. Itselläni tuntui mahtavalta, mutta ajattelin, että siskoni ei saa tarpeeksi. Irrotin toisen käteni siskoni lanteilta ja siirsin sen hänen etupuolelleen. Löysin kädelläni hänen pillunsa, jossa oli myös kullini. Aloin hieroa hänen häpyhuuliaan, klitorista en todellakaan näillä taidoilla löytänyt. Sisko alkoi huohottaa ja pääsi muutama vikinän tapainen voihkaisu. Siskoni huomasi ääntelynsä ja lopetti keinumisen. Minä tunnustelin juuri siskoni karvoitusta, jota tuntui olevan ihan reilusti häpykummulla. Siskoni otti kädestäni kiinni ja siirsi sen pois. Samassa äitini kysyi: "Mikä tuo haju on? Syöttekö te jotain?"

"Juu, mulla on täällä tämmösiä uusia jutskia", sain sanotuksi hymyillen, ettei äitini tunnistanut oman tyttärensä kiimamehuja.

"Nyt pitää varmaan pysähtyä", äitini sanoi ja kurvasi äkisti huoltoaseman pihaan. Hän pysäytti auton nopeasti ja hyppäsi ulos. Emme ehtineet edes nousta, kun äiti tuli jo ikkunan taakse kurkkimaan.

"No, ettekö te tule ollenkaan?", äitini huusi lasin takana ja tiiraili sisään. Olin kauhuissani, sillä munani oli edelleen siskoni sisällä ja äitini katsoi suoraan autoon. Siinä sitä olisi ihmettelemistä, kun siskoni nousisi pillu paljaana päältäni ja paljastaisi samalla seisovan kyrpäni. Onneksi äitini lähti kävelemään kohta huoltsikkaa.

Siskoni katsoi minua ja naurahti: "Noh, eikös ollutkin mukavampi näin matkata?"

"Juu, oli kieltämättä", vastasin jo hiestä märkänä.

"Kokeillaan vielä hieman rajummin, semmoset nopeat testit", siskoni sanoi.

Siskoni nosti hametta reilusti ylös, jolloin näin hänen peppunsa kunnolla. Alas itse tapahtumiin en nähnyt.

Siskoni alkoi pomppia rajummin päälläni. Se oli kunnon ratsastusta. Litinä vaan kuului, kun pumppasin siskoni pillua. Nostin käsiäni hänen rinnoilleen ja puristelin niitä topin läpi. Isot rinnat ne eivät olleet, mutta mukavan käsiinsopivat. Siskoni sanoi huohottavalla äänellä:

"Mulla on kyllä pillerit, mutta älä päästä sisälle. Sano sit, ku tuntuu, ettet kestä."

Siskoni hiukset naamallani ja tissit kourassa tuntui, että kohta lentäisi lasti.

"Ei enää, nyt tulee", sain huudettua.

Siskoni lopetti heilumisensa ja nosti nopeasti takamuksensa ylös. Kulli lurpsahti pois siskoni pillusta ja siskoni katsoi taakseen.

"Koita pidättää. Älä ammu mun päälle, etkä sotke autoa. Äiti haistaa sen", siskoni sanoi toruvasti.

Sain juuri ja juuri pidettyä lastin sisälläni. Siskoni laittoi hameensa ja pikkarinsa kunnolla.

"Mun on pakko käydä vessassa pesemässä itseäni. Katso, sun housut on ihan märkänä mun nesteistä", siskoni katsoi kauhuissaan. Katsoin housujeni etumusta ja niihin oli todellakin lirunut aikalailla siskoni mehuja.

"Mee sä vaan, mä tuuletan autoa", sanoin siskolleni, joka nousi autosta ja painui huoltsikalle. Itse jäin autoon ovet selällään ja yritin pyyhkiä housujani ja hikeäni rätteihin, joita löytyi hanskalokerosta.

Noin vartin päästä siskoni ja äitini tulivat takaisin. Siskoni oli ihan tavallisen näköisenä, hieman posket punoittaen.

Loppumatka sujui normaalisti asentoa vaihtaen ja minun valitellessa jalkoja ja polvia. Mitään muuta yllätystä siskoni ei enää tehnyt, vaan ajoimme perille normaalisti, purimme tavarat asuntoon ja ajoimme äitini kanssa kotiin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.