Eron jälkeen

admin Insesti ja Sukulaisseksi
08.06.2014
30670 näyttökertaa
0 kommenttia
4.70
Heräsin sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää unen läpi kuuluvaan kännykän pirinään. Kesti hetken ennen kuin sain silmäni niin auki, että näin lukea soittajan. Äiti soittaa, vilkkui nokialaisen näytössä. Niinpä tietysti, piruuttaan soittelee tähän aikaan, ajattelin ja kuittasin vihreää luuria.
- Jooh, no mitä?
- No moi, äitis täällä. En kai vaan herättänyt?
- Ei, kun mä olin jo hereillä, mörisin puhelimeen unenkarhealla äänellä.
- Sulla on tainnut mennä myöhään, äiti naurahti. Kuulin äänestä tutun vihjailevan sävyn.
Edellinen ilta oli tosiaankin mennyt myöhään, mutta ei siitä syystä, josta äiti yritti vihjailla. Maaritin kanssa oli tehty bänät perjantaina ja lauantaipäivä olikin sen jälkeen sujunut kevyen vitutuksen merkeissä päättyen useampaan tuopilliseen lähipubissa. Olo oli syystäkin hieman hutera, enkä olisi millään jaksanut alkaa jutustella mutsini kanssa niitä näitä.
- Olisin vaan kutsunut teidät molemmat syömään. Laitan iltapäivällä ruokaa tulemaan ja...
No niin, tästähän lähtikin päivä hyvin käyntiin, ajattelin ja mietin, miten asian muotoilisin.
- Meidät molemmat? Ei täällä ole kuin minä ja tuskin tulee vähään aikaan olemaankaan, sanoin lievästi kiristyneellä äänellä.
Äiti oli vihdoinkin hetken hiljaa ennen kuin jatkoi.
- Vai on niin käynyt... No tule nyt kuitenkin edes sinä, niin saadaan kumpikin juttukaveri. Siinä kahden maissa, jooko?
Kumpikin juttukaveri? Äidin miesystävä, Martti, oli ollut mukana kuvioissa jo pari vuotta, mutta vähitellen oli osoittautunut, että miestä kiinnosti enemmän ne muut naiset. Ruoho taisi vihertää kutsuvammin siellä aidan toisella puolen, enkä ollenkaan olisi ihmetellyt, että verrattain avarakatseinen äitinikin olisi heittänyt Martin vihdoinkin pihalle. Niin tai näin, unet olivat jo karisseet silmistäni ja nousin saman tien ylös painuen hulppean kahdenkymmenen neliön opiskelijaboksini suihkukomeroon.
Yhden jälkeen lähdin ajelemaan kohti kotitaloamme. Onnelliset lapsuusvuoteni olin viettänyt tässä kuusikymmentäluvulla rakennetussa, alun perin tasakattoisessa omakotitalossa. Vanhempieni eron jälkeen äitini oli lunastanut talon itselleen eikä ollut halunnut myydä sitä – neliöitä siinä oli kuitenkin niin vähän, että yksin elävä naisihminenkin pystyi sitä ylläpitämään. Tietysti oletuksena oli myös se, että ajanmittaan taloon ilmestyisi isäntäkin, mutta viimeisimmän jälkeen vakanssi vaikutti olevan jälleen vapaana. Omasta mielestäni olisin mielelläni suonut äitini elelevän ilman siipiveikkoja, mutta ymmärsin kyllä, että äiditkin ovat naisia. Hassua, nuorempana sitä jotenkin kuvitteli, ettei omilla vanhemmilla ole seksielämää – luulot tosin karisivat viimeistään silloin, kun joskus varhaisessa teini-iässä satuin yöllisellä vessakäynnillä kulkemaan vanhempieni makuuhuoneen raollaan olevan oven ohitse. Sen jälkeen kuljin samaisen oven ohitse useinkin ja jäin pimeässä hiljaa kuuntelemaan, mitä huoneessa tapahtui.
Kurvasin autoni pihaan ja jäin vielä hetkeksi portinpieleen jutustelemaan koiraansa kusettamaan lähteneen naapurin rouvan kanssa, kun äitini samassa ilmestyi takapihalta seuraamme.
- No heippa, yksi teitä tosiaan sieltä tulikin... Tämä meidän Jari on liikkuvaista sorttia, ja kyllähän nuorena pitääkin kokeilla eri vaihtoehtoja, ettei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempansa, äiti alkoi selittää naapurille.

- Joojoo, tässä mitään kokeilla, jupisin ja tunsin itseni jälleen vaivautuneeksi äidin selvittäessä poikansa viimeisiä tekemisiä kohtalotoverilleen. Tai sikäli kohtalotoverilleen, että naapurissakaan ei enää ollut isäntää, tosin heillä syynä oli ollut sydänkohtaus. Joka tapauksessa tunne oli jälleen sama kuin äidin kaivaessa valokuva-albumin esiin joka kerta tuodessani uuden tyttöystäväni näytille. \\\"Tässä on Jari ensimmäisen kerran potalla, tässä Jari viisivuotiaana, tässä Jari lähtee kouluun...\\\" Päälle kaksikymppisenä olisi mielellään nuo jutut jo unohtanut.
Kävelin takapihan oven kautta sisälle ja jätin kylän juorukellot vaihtelemaan kuulumisia. Sisällä vastaani tulvahti ruuan tuoksu ja istuuduin saman tien pöydän ääreen. Äiti tuli hetken kuluttua sisälle, kävi vaihtamassa keittiöessunsa pois ja istui pöytään. Olohuoneen kuuden hengen pöytä oli suhteettoman iso kahden ihmisen ruokailla. Mieleen tuli jokin televisiosta näkemäni sketsi suuresta linnansalin ruokapöydästä, jossa isäntä ja emäntä istuivat pöydän eri päissä ja joutuivat huutamaan toisilleen. Olin ajatuksissani ja äitikin oli tavoistaan poiketen hiljaa. Naapurin rouvan kanssa vaihdetut kuulumiset olivat ilmeisesti riittäneet hetkeksi.
- Varmaan huomasit, että Martin tavarat on poissa, äiti rikkoi hiljaisuuden.
- Niin mä vähän arvelin. Tais olla jo aikakin, sanoin ja näin äidin kasvoilla helpottuneen hymyn.
- Kyllähän sitä oltiin jo jonkin aikaa pohdittu. Sähän tiedät, millaiseksi Martin touhu alkoi mennä.
Äiti mietti hetken ja jatkoi.
- Mulle tuli mitta täyteen, kun patjan alta löytyi ylimääräiset korvakorut ja sänkykin oli sen näköinen, että lakanoita ei ollut viikkoon vaihdettu. Ei muuten, mutta kun just olin vaihtanut ne aamulla ennen töihin lähtöä.
Äiti alkoi tilittää tuntojaan oikein toden teolla, kun oli nyt alkuun päässyt.
- Mä en sellaista siedä, että selän takana touhutaan. Olisi kertonut reilusti, että yksi nainen sängyssä ei riitä.
Kurtistin kulmiani. Viimeinen lause kuulosti äidin sanomana jotenkin oudolta ja asian olisi voinut tulkita niinkin, että äiti olisi hyväksynyt toisen naisen läsnäolon.
Koetin kitkeä mielestäni pois sinne ilmestyneen absurdin mielikuvan äidistä harrastamassa ryhmäseksiä Martin ja jonkin toisen naisen kanssa, toisaalta taas mieleeni palasivat äänet ja kuvat vanhempieni makuuhuoneen oven takaa. Eipä silloinkaan makuuhuoneessa muita ollut ollut kuin isä ja äiti, mutta mitenkään erityisen häveliäästi ei äitini ollut käyttäytynyt. Noina iltoina kuvittelin mielessäni, mitä kaikkea vanhempani seinän takana tekivät ja suoraan sanoen kiihotuin joka kerta ajatellessani isääni työntämässä kaluaan äitiini. Myöhemmin luin, että melkein kaikki pojat tuntevat jossain vaiheessa vetoa äitiinsä ja huokaisin helpotuksesta: tämähän olikin ihan normaalia.
Ruuan jälkeen autoin äitiä astioiden siivoamisessa ja jutustelimme niitä näitä. Miten opiskelut sujuivat, olenko soitellut serkuilleni ja tietysti miten Maaritin kanssa oli mennyt. Kerroin suoraan, että meille oli tullut riitaa Maaritin aiheettoman mustasukkaisuuden takia. Joka kerta kun olin pitempään ulkona kavereideni kanssa, sain tilittää tulemisiani ja menemisiäni, ja lopulta kuulin, että tapailen toista naista.

- Kiva kun mullekin kerrottiin, sanoin lakonisesti.
- Joudutko muuten lähtemään saman tien? kysyi äiti äkkiä. - Meinaan, että mulla on huomenna vapaapäivä ja laitan vielä illalla saunan lämpiämään, vaikka onkin sunnuntai. Telkkaristakin varmaan tulee jotain katsottavaa.
- Ei mulla ole huomiseksi mitään, vastasin. Oikeastaan sauna tuntuikin ihan hyvältä idealta eilisen baarissa notkumisen jälkeen.
Kävin vielä ennen sulkemisaikaa lähimarketissa ostamassa sikspäkin ja joitain puuttuvia leivontajuttuja, joita äiti oli listaan kirjoittanut. Kotoa ei kaljaa löytynyt, äiti harrasti enemmänkin viinejä, jota ruuan kanssa olikin jo pullollinen huvennut. Onneksi äiti ei ollut luonteeltaan viinaan menevä, ajattelin. Yksinäisellä naisella olisi varmaankin kiusaus ratketa ryyppäämään, mutta äidillä se pysyi lasillisessa tai parissa hyvää valkoviiniä.
Kolistelin kasseineni takaisin kotiin. Takkahuoneesta kuului television ääniä ja kevyt savun tuoksu kertoi saunan olevan lämpiämässä. Purin kauppatavarat ja siirryin terassille, jossa äiti istui mietteliäänä viinilasi kädessään. Hän havahtui ajatuksistaan ja katsahti hymyillen minuun.
- Ota tosta valkkaria. Huomenna kun ei tartte mennä töihin, niin voi ottaa vielä rennosti.
Aivan silmin nähden rentoutunut hän olikin. Ilmeisestikin Martin mukana oli talosta ja äitini sydämeltä lähtenyt iso taakka ja nyt kesti vielä hetken, ennen kuin asian edes kokonaan tajusi. Huomasin samalla ajattelevani omaa tilannettani, joka oli samankaltainen. Nyt kun ei tarvinnut miettiä, miten joudun todistelemaan menemiseni, tuntui oloni yhtäkkiä hyvin kevyeltä.
- Sä voit mennä ensin, mä vielä istuskelen tässä hetken. Siellä on sulle pyyhe valmiina. Puita varmaan pitää vähän lisätä, äiti sanoi.
Riisuin vaatteeni takkahuoneen puolella ja siirryin olutpullon kanssa saunaan. Kiukaan alla oli tuli jo päässytkin hiillokseen, joten heitin sinne muutaman puun, jotta lämmintä riittäisi vielä äidillekin. Vaikka saunassa olin tykännytkin pienestä pitäen olla, niin mitään löylyihmistä minusta ei koskaan ollut tullut. Muutaman kipakan sähähdyksen jälkeen oli pakko poistua lauteilta ja painua hikisenä pyyhe lanteilla takaisin terassille vilvoittelemaan.
- Jäi sinne vielä sullekin, sanoin, kun tukka sekaisin ilmestyin terassin ovelle. - Mä käyn vielä ottamassa toiset ja sitten on sauna vapaa.
Nyt vasta huomasin, että viini ja pullollinen olutta oli alkanut vaikuttaa. Olo oli raukean rentoutunut niin kuin aina pienessä nousuhumalassa. Tällä kertaa päätin, että eilisiltaan verrattuna tämä saisikin jäädä tähän, ehkä kuitenkin lasillinen viiniä vielä saunan jälkeen...
Kesäillan viileys alkoi hetken kuluttua tuntua iholla, joten painelin takaisin lauteille. Juuri kun heitin toisen kerran löylyä, kuulin äidin sanovan jotain suihkuhuoneen ovelta.
- Mitä sanoit?
Kiukaan kihinä vaimeni ja höristin korviani.
- Vieläkö sieltä löylyä tulee? äiti toisti oven takaa.
- Juu, ihan tarpeeksi. Heitän vielä pari puuta pesään, ennen kuin tuun pois.
Samassa saunan ovi aukesi ja hätkähdin. Ovella seisoi alaston äitini. Ei silti, ettenkö olisi tiennyt, miltä hän ilman vaatteita saunassa näyttää, edellisestä kerrasta vain taisi olla jo useampia vuosia aikaa.
Näytin varmaankin ihan oikeasti hämmästyneeltä, koska äiti naurahti:
- Kai mäkin nyt voin tänne tulla samaan aikaan. Onhan me ennenkin saunassa oltu yhdessä.
Saman tien hän kiipesi viereeni lauteelle istumaan ja siirryin automaattisesti seinän vierustalle, vaikka tilaa olikin reilusti kahdelle.
- Mun puolestani, sanoin, kun laude keinahti ja äiti oli jo istumassa.

Katselin häveliäästi saunan tummuneita seinäpanelointeja ja koetin vaivihkaa jotenkin peitellä sukukalleuksiani. Pahinta oli mieleeni jäänyt kuva äidistä hetki sitten saunan ovella. Tai eihän se mitenkään paha ollut. Verrattuna näkymään kymmenen-viisitoista vuotta sitten oli aika toki jättänyt jälkensä, mutta keskikokoiset rinnat olivat silti vielä ryhdissään, samoin kuin vartalo kokonaisuutena. Pepussa oli päärynän pyöreys jäljellä, reidet ja vatsakaan eivät olleet paisuneet sellaisiksi, joita monilla muilla viidettäkymmenettä ikävuottaan lähestyvillä näkee. Vilahdukselta rekisteröin myös nätisti parturoidun karvapehkon.
Oikeasti pahinta oli, että tuo näkymä yhdistettynä kaljan ja viinin tuomaan kusihätään alkoi nostaa kullini päätä vaivihkaa ylöspäin. Koetin jatkaa seinän tuijotusta, mutta tietoisuus kasvavasta erektiosta ei sitä ainakaan hillinnyt. Istuin onneksi lauteella jalat koukussa, joten toivoakseni se ei näkynyt äidille asti.
Saunan lämpö alkoi tuntua jo tuskaiselta ja muutaman minuutin päästä minun oli pakko nousta ylös ja lähteä suihkun puolelle. Suurin seisokki oli siinä vaiheessa ehtinyt laskea, mutta kullini oli vielä paksuna uhmakkaasti alaviistossa ja äitini näki sen pakostakin singahtaessani hänen edestään.
Tai sitten vain kuvittelin.
Kävin kusella ja olin jo suihkussa saippuoimassa itseäni, kun äiti tuli saunasta. Koetin olla niin luonnollisesti kuin mahdollista. Hitto, olinhan ollut Maaritin ja aikaisempienkin tyttöystävien kanssa suihkussa ilman, että kalu oli jatkuvasti pystyssä. Sain huuhdeltua itseni ja olin juuri ottamassa pyyheliinaa, kun äiti yhtäkkiä kysyi:
- Voitko vielä sen verran oottaa, että pesisit saman tien mun selän?
Selän? Joskus lapsena kun oltiin saunassa, pestiin toistemme selät, ikään kuin sitä ei muuten itse pystyisi pesemään. Jälkeenpäin ajatellen se tuntui kuin joltain ikivanhalta rituaalilta. Mikäs siinä, ajattelin. Saippuoin karhean pesusienen ja äiti kääntyi selkä minuun päin. Pyörittelin vaahtoa edeten hartioista alaspäin keskelle selkää ja kohti pakaroita. Hetken mielijohteesta aloin hieroa vaahtoa selkään myös vasemmalla kädelläni. Suora kosketus saunan kuumentamaan ihoon tuntui heti erilaiselta kuin sienellä pesu. Aloitin uudelleen olkapäiltä. Äiti kohotti vuoronperään kätensä, kun tulin kainaloiden kohdalle ja sormenpääni kävivät rintojen sivuilla asti.
Tässä vaiheessa kullini oli jälleen matkalla kohti täyttä mittaansa. Kevyessä nousuhumalassa mietin kuumeisesti, mitä tekisin ja sanoisin, kun lopettaisin pesemisen ja hän kääntyisi. Ainoa keino siirtää aikaa eteenpäin oli jatkaa saippuoimista, mutta eihän selänpesukaan sentään voinut puolta tuntia kestää. Tilanteessa ei ainakaan enää ollut mitään menetettävää, joten pudotin sienen pois oikeasta kädestäni ja aloin hieroa hartioita ja selkää molemmin käsin.
Näin äidin pään olevan painuksissa eteenpäin. Hieronta ei yhä toimistotyötä tekevästä arvatenkaan pahalta tuntunut. Tämähän olikin hyvä ajatus. Otin aavistuksen verran kovemman otteen, jotta käsittely olisi edes muistuttanut enemmän hierontaa kuin saippuanlevitystä. Käteni kulkivat lapaluiden alitse, hieroivat ristiselkää, jälleen hartioita ja taas ristiselkää, kunnes uskalsin mennä pakaroille asti. Ajattelin mielessäni, että tähän loppuu selänpesu, mutta kun mitään kieltävää merkkiä ei tullut, jatkoin hierontaa alaspäin.

Peppu tuntui pehmeältä käsien alla. Hieroin aluksi häveliäästi kumpiakin puoliskoja ja liu\\\'utin käsiäni lantiolta alaspäin käyden kääntymässä reisillä asti. Puolivahingossa toin viimeksi kädet ylös pakaroiden välistä ja hätkähdin itsekin tuntiessani, kuinka äiti värähti. Hän nosti päänsä ylös ja kääntyi ympäri.
- Kiitos, tuntui oikein hyvältä, kun pitkästä aikaa joku oikein kunnolla hieroi, äiti hymyili. Samassa hän vilkaisi alaspäin, jossa kaluni sojotti vaakasuorana. Näky ei kuitenkaan tuntunut häntä hämmästyttävän, vaan äiti katsoi uudelleen silmiini. Aika pysähtyi ja korvissani kohisi.
- Sulla näkyy olevan yhtä hyvä varustus kuin isälläs, ellei parempikin.
Selvin päin muuten suorasanainen äitini tuskin olisi tuota lausahdusta sanonut, mutta muutaman viinilasillisen vapauttamana kyllä. Kullini koko ei omasta mielestäni ollut mitenkään erikoisen suuri. Paksuutta siinä kyllä oli mukavasti, mutta pituus näytti uimahalleissa suoritetun silmämääräisen vertailun jälkeen jäävän jonnekin harmaaseen keskiluokkaan. Tähän mennessä ei tosin yksikään tyttöystäväni ollut valittanut mitään kaluni koosta. Päinvastoin, se tuntui olleen heille juuri sopiva oikealla tavalla käytettynä.
Rykäisin hermostuneena ja koetin saada jotain hymyn tapaista kasvoilleni.
- Ei ole kuulemma ollut valittamista, koetin keventää tunnelmaa, vaikka ääneni kertoi ihan muuta.
- No ei varmaan, äiti jatkoi pehmeällä sävyllä, joka kuulosti lähes tavalliselta ruokapöytäkeskustelulta.
- Mä olen näitä kuitenkin jo aika monta nähnyt – ja tämän varsinkin monta kertaa.
Nyt äidin kasvoille levisi vielä leveämpi hymy, joka kuitenkin muuttui hetken kuluttua vakavaksi. Kaluni sojotti välissämme edelleen ja äiti selvästi mietti, mitä sanoisi seuraavaksi. Itse en osannut muuta kuin odottaa, mitä tuleman piti.
Nielaisin varmaankin kuuluvasti, kun äiti pienen hiljaisuuden jälkeen kysyi:
- Saanko... koskea siihen?
- Saat, oli ainoa, mitä sain suustani päästettyä. Äiti kohotti hitaasti kätensä ja kosketti varovasti kulliani terskan alta. Kalu hypähti kosketuksesta ja putosi takaisin käden päälle. Äiti siveli varovasti kullinvartta. Sydämeni hakkasi, enkä tiennyt mitä ajatella. Tapahtunut oli kaikessa kiihottavuudessaan niin uskomatonta ja odottamatonta. Ote kalusta kiristyi vähitellen, sormet vetivät hitaasti esinahan saunan jäljiltä punaisena hohtavan terskan päälle ja sitten takaisin taakse. Huomasin äidin tuijottavan kulliani kuin transsissa, samalla kun käden vauhti vähitellen kiihtyi.
Tunsin vaivihkaa hiipivän kutinan vatsanpohjassani ja tiesin, että laukeaisin hetken kuluttua tähän paikkaan, jos sama tahti jatkuisi. Vedin itseäni taaksepäin, mutta käsi pysyi edelleen itsepintaisesti kiinni kullissani liikutellen esinahkaa edestakaisin. Kalun rentouttaminenkaan ei tiukentuneessa otteessa auttanut.
- Hei, multa tulee ihan kohta, sain kuiskattua ja samassa tunsin ohittaneeni sen pisteen, josta voisi vielä kunnialla palata. Paine alavatsassa alkoi kehittyä, se leveni ja patoutui jonnekin kivesten ja virtsaputken välille. Otin molemmilla käsilläni äitiä olkapäistä ja laitoin silmät kiinni. Spermaa purkautui voimalla käden jatkaessa liikettään. Yksi, kaksi, kolme... neljä supistusta lennätti valkoiset roiskeet lattialle ja äidin jaloille. Käden liike pysähtyi paikoilleen ja tein itse lantiollani sitä vasten vielä yhden nykäyksen tuntien samalla viimeisen pitkän kouristuksen pursottavan lopun siemennesteen ulos. Pidin silmäni edelleen kiinni ja koetin saada hengitykseni tasaantumaan. Mielessäni ei ollut muuta kuin jäädä tähän ja vain olla.

Avasin silmäni, samalla kun äiti nosti katseensa. Hänen ilmeensä oli totinen kullini sykkiessä edelleen sormien puristuksessa. Nyt oli äidin vuoro nielaista, hän etsi sanoja:
- Anteeksi... Voitko antaa anteeksi?...
Käsilläni oli yhä ote äidin olkapäistä ja vastaamatta kysymykseen vedin hänet kiinni itseeni. Äiti päästi irti erektion hiipuessa araksi muuttuneesta kalusta ja kiersi kätensä ympärilleni.
Halasimme.
Seisoimme suihkun lattialla sylikkäin varmaankin useamman minuutin puhumatta mitään, ikään kuin hidasta kappaletta tanssien. Oli minun vuoroni rikkoa hiljaisuus.
- Ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää.
- Mun ei olis pitänyt tehdä sitä, äiti vastasi, ei mulla ole mitään oikeutta.
- Teit kuitenkin... ja se tuntu musta hyvältä.
- Niin mutta ei äidin kuulu tehdä tällaista pojalleen. En mä tiedä, mikä muhun meni.
- Mä sanoin jo, että se tuntui helvetin hyvältä ja sun ei tarvitse pyydellä multa anteeksi, ihan totta.
- Mun vaan alkoi tehdä mieli...
- Niin minunkin...
Seisoimme yhä kiinni toisissamme, tunsin äidin vatsan omaani vasten ja veltostunut kullini oli koko ajan suoraan hänen jalkojensa välissä. Aikaa siemensyöksystä oli kulunut sen verran, että tunto alkoi palata – ja samalla uusi erektio oli aluillaan. Se oli ensin vain aavistus, tunne siitä, että varsi alkaa saada takaisin muotoaan ja pian myös pituuttaan. Suureneva kalu teki tilaa äidin reisien välissä ja alkoi asteittain nousta kulkien saippuan ja sperman liukastamaa ihon pintaa. Pidin tiukemmin kiinni peläten, että äiti kääntyy ja lähtee pois. Tajusin kullini kohoavan vääjäämättä kohti sille kaikkein kielletyintä aluetta, kunnes se pysähtyi osoittamaan vaakasuoraan eteenpäin. Kalun yläpinta painoi nyt häpyhuulia vasten ja jos äidin takana olisi ollut peili, terskan pää olisi varmaankin näkynyt kurkistavan pakaroiden välistä.
Äiti katsoi vieläkin totisena ja sanattomana silmiini. Annoin suukon suoraan suulle. Sitten toisen. Äidin suu alkoi vastaanottaa suudelmia, silmät menivät jälleen kiinni ja hengitys tiheni. Suutelimme pitkään ja kiihkeästi. Välillä kävin huulillani kurkottamassa niskaan ja kaulalle, välillä näykin korvalehteä. Jatkoimme suutelemista, kunnes kumpikin lopetimme hetkeksi huohottaen.

- Mennään suihkun alle, äiti sanoi ja käänsi toisella kädellään veden juoksemaan. Siirryimme yhä samassa asennossa pysyen lämpimän veden alle. Vesi pyyhki saippuasta jääneen vaahdon ja irrotti vähitellen myös sitkeästi kiinni tarraantuneet spermatahrat. Kuljetin huuliani kaulalla ja aloin siirtyä kohti rintoja. Nänninpäät törröttivät jäykkinä, kun otin toisen niistä suuhuni ja pyöritin kieltä sen ympäri. Odotin koko ajan, että tilanne pysähtyisi, äiti työntäisi meidät erilleen ja asiasta käytäisiin vaivautunut keskustelu – tai se haudattaisiin kokonaan.
Laskeuduin polviasentoon kovalle kaakelilattialle. Asennon epämiellyttävyys ei kuitenkaan häirinnyt, kun suukottelin vatsaa ja etenin kohti jalkoväliä. Läheltä katsottuna näin, että häpykarvoitus oli huolellisesti leikattu ja muotoiltu – ja sitä paitsi se loppui syvemmälle mentäessä häpyhuulien alkuun. Pidin käsilläni pakaroista ja upotin kasvoni niin syvälle kolmioon hapanta pillunhajua kohti kuin pystyin. Äiti laskeutui vähän alemmas koukistaen polviaan ja samalla levittäen reisiään. Asento oli kuitenkin niin vaikea, että hädin tuskin yletyin kielelläni koskettamaan häpyhuulia.
Nousin ylös ja kiersin suihkun kiinni. Äiti katsoi kysyvästi.
- Hankala asento, sanoin.
- Otetaan sitten parempi...
Otin äitiä kädestä ja vedin hänet perässäni takkahuoneen puolelle. Penskana olisin saanut huutia, jos vettä valuen olisin tullut suihkusta takkahuoneen puolelle, varsinkin jos olisin vielä sen lisäksi istunut takkaa vastapäisellä seinustalla olleelle sohvalle. Nyt ei kuitenkaan hiuksista iholle ja siitä alas tippuva vesi haitannut. Ohjasin äidin sohvan eteen, johon hän istuutui ja kallistui pyytämättä selälleen huokaisten samalla tuskin kuuluvasti. Sormet sivelivät reittäni, kun asettelin hänen jalkojaan parempaan asentoon. Enää ei ollut puhettakaan anteeksipyytämisestä tai väärin tekemisestä. Suihkun puolella olin jo käynyt äidin häpyhuulilla ja molemmat tiesimme, että päämääränäni oli saada myös hänet laukeamaan. Oli myös selvää, etten ollut mitenkään tapahtunutta vastaan.
Menin polvilleni leveän vuodesohvan jalkopäähän ja kumarruin äidin jalkojen väliin, jonne avasin vielä vähän lisää tilaa levittäen reisiä sivuille. Samalla kiersin käsivarteni niiden alta puristaen lantion tiukasti otteeseeni. Kuljetin kieltäni vuorotellen kummankin reiden sisäpinnalla, nuolaisin ryppyistä häpyhuulta, sitten toista. Huulilta kosketus kävi lähellä peppureikää ja palasi sieltä suoraan häpyhuulten väliin, jossa kirpeä maku nipisti kielenpäätä. Kuin kiusaten kävin välillä häpyhuulten yläosassa, jonne oli ilmestynyt kova nipukka.

Äiti hätkähti, kun kieli siirtyi uuteen paikkaan, jalat liikahtivat välillä tahdottomasti ja kurkusta kuului ähkäisy. Aloin pyörittää kieltäni klitoriksella ja silloin tällöin jännitin kielen kovaksi patukaksi työntäen samalla sen alempana aukeavaan happamaan aukkoon. Jalkojen liikkeet ja vartalon vavahtelut lisääntyivät sitä mukaa, kun kieli pyöritti, naputteli ja nuoleskeli klitorista.
- Jatka... noin... siitä kohtaa... siitä... voi helvetti... aaahhh....
Samassa liike pysähtyi. Vartalo nousi kaarelle, pysyi hetken aikaa täristen ylhäällä jalkojen varassa ja valahti sitten alas. Hyväilin vielä kielellä häpyhuulia, suukottelin reisiä ja nousin ylös polvilleni katsomaan aikaansaannostani. Äiti makasi silmät kiinni vielä huohottaen. Hengityksen tasaannuttua hän avasi silmänsä ja hymyili.
Hymyilin takaisin.
- Pitääko minunkin pyytää anteeksi? kysyin sylki ja pillunesteet poskillani kiiltäen.
- Ei tarvitse, äiti sanoi hiljaa. - Tämä on hyvä näin...
- Täytyy varmaan käydä uudelleen suihkussa, sanoin noustessani sohvalta taas jaloilleni. Kullini oli seissyt koko toimituksen ajan kuin viimeistä päivää, mutta nyt äidin lauettua sekin oli empaattisesti jälleen veltostunut.
- Älä mene vielä... Sullakin jäi vielä... kesken.
Katsoin vilpittömän kysyvästi sohvalla alastona makaavaa äitiäni. Ajattelin, että nyt kun kumpikin olimme lauenneet, niin tilit olivat tasan ja elämä jatkuu entisellään, tosin yhtä erityisen harvinaislaatuista suuseksikokemusta rikkaampana. Otin pari askelta lähemmäs niin, että hän sai jälleen otteen kalustani, joka saman tien heräsikin uudelleen pystyyn. Äiti veti minua edelleen lähemmäs ja kurottautui kietomaan toisen kätensä niskani taakse. Kumarruin suutelemaan häntä ja tunsin käden taas hiljalleen runkkaavan elintäni.
Hetken kuluttua äiti päästi otteen irti kullistani ja kohottautui tyynyjen päälle puoli-istuvaan asentoon. Nousin jälleen polvilleni sohvalle ja yritin laskeutua jatkamaan pillun nuolemista, kun äiti tarrasikin äkkiä kiinni hiuksistani ja veti minua takaisin kohti kasvojaan. Ojentauduin käsieni varaan äidin päälle niin, että yletyin suutelemaan häntä jälleen suulle. Asento oli jo niin rietas, että jos joku olisi tullut huoneeseen, hän olisi ilman muuta luullut meidän olevan naimassa.
Tajusin vasta nyt, mistä oli kysymys. Vasen käsi piteli edelleen kiinni tukastani ja vapaaksi jääneen käden sormet olivat jälleen kiertyneet jäykän kaluni ympärille liikuttaen sitä nyt niin, että terska liukui häpyhuulia vasten ylös ja alas. Nousin vähän ylöspäin ja äiti lopetti liikkeensä.
- Meidän ei pitäisi tehdä tätä, hän sanoi huomaten reaktioni.
Jotenkin suuseksi tuntui olleen hyväksyttävää, mutta tämä tuntui nyt itsestänikin kielletyltä siitä huolimatta, että fantasioita olinkin nuorempana äidistäni elätellyt. Vaikka talo oli hengityksiämme ja suihkusta kuuluvaa satunnaista veden tippumista lukuun ottamatta hiirenhiljainen, kaikui mielessäni yksittäisiä sanoja, joilla oli nyt uusi merkitys.
Sukurutsaus. Insesti. Mutsinnussija.
Ei helvetti, jos olen jo nuollut pillua ja antanut äidilleni orgasmin, niin miten tämä siitä eroaa? Tunsin kiimani kasvavan tasolle, jossa hetken kuluttua olisin varmasti nainut kaikkea, mikä liikkuu tai on paikoillaan.
- Ei pitäisi, sanoin ja laskin käteni väliimme.
Otin kiinni äidin kaluani pitelevästä kädestä ja autoin sitä ohjaamaan kullinpään takaisin huulille, nyt vähän alemmas kuin äsken. Äiti haukkoi henkeään ja inahti hiljaa, kun aloin hitaasti tunnustellen painaa terskaa sisään. Pillu oli äskeisen orgasmin ja syljen ansiosta niin märkä ja liukas, että kyrpäni liukui ilman vastusta pohjaan asti. Sen pidemmälle en olisi enää päässytkään. Tunsin äidin häpykarvoituksen omaani vasten ja rentouduin kalu lämpimässä, sykkivässä puristuksessa.

Annoin omankin hengitykseni vähän tasaantua ja olimme hetken paikoillaan elimeni syvällä äitini emättimessä. Sydämeni takominen tuntui kuuluvan naapuriin asti ja pienikin liikahdus sai aikaan kummankin suusta hallitsemattoman ähkäyksen. Vaikka tietoisesti yritinkin pitää mielikuvan sukuelimestäni ja sen olinpaikasta poissa mielestäni, ajatukseni harhaili jatkuvasti. Tunsin tyytyväisyyttä siitä, että kaluni tuntui olevan tarpeeksi kookas täyttämään tämänkin tehtävän, vaikka miesten kesken aina vitsailtiin vanhemmilla naisilla olevan väljemmät paikat. Huolimatta liukkaudesta saatoin selvästi tuntea, että kaluni todellakin täytti emättimen vieläpä venyttäen sitä.
Yhtäkkiä lähes säpsähtäen tajusin jotain ja vedin kullini ulos pienen maiskahduksen saattelemana. Se nyökähteli takkahuoneen hämärässä näyttäen siltä kuin sen päälle olisi ylt\\\'ympäriinsä levitetty väritöntä vaseliinia.
- Onko sulla kortsuja jossain?
Äiti katsoi hetken kysyvästi ja melkein pelästyin, että hän ratkesi nauramaan huolenaihettani.
- On mulla niitä makuuhuoneessa... Mutta ei me niitä tarvita sen takia, että mä raskaaksi tulisin. Mulla on edelleen pillerit... vaikka nekin varmaan on jo turhaan...
Hymyilin jo itsekin kysymystäni, kun äiti vielä varmisti:
- Jos sä haluat käyttää, niin käydään hakemassa...
En halunnut, vaan ohjasin liman peittämän kaluni uudelleen huulille ja painoin sen sisään. Molempien kasvoilta katosi hymy samanaikaisesti. Aloin pumpata lantiollani hitaasti, käytin välillä terskaa ulkona ja painoin sen sitten taas pohjaan asti. Suihkun puolella saatu orkku viivytti vähän toista laukeamistani, mutta silti tilanne oli kaikessa riettaudessaan niin kiihottava, että tälläkään kertaa en pääsisi esittelemään äidille kaikkea osaamaani. Kutina vatsanpohjassa lisääntyi vääjäämättä ja kiihdytin tahtia.
- Mä en pysty pidättelemään... tuntuu niin helvetin hyvältä... tulee ihan kohta...
- Anna tulla vaan... älä pidättele... anna tulla vaan sisään...
Tuo lause oli liikaa. Sain siihenastisen elämäni voimakkaimman orgasmin. Vuodesohva hakkasi seinään, kun nussin kuin mieletön. Epätoivon vimmalla yritin jatkaa naintia, vaikka siemensyöksy oli jo alkanut. Tuntui, että supistukset pumppasivat spermaa vittuun loputtomasti ja jokaisella purkauksella työnsin kouristellen kyrpääni yhä syvemmälle ja syvemmälle. Äiti veti vielä vyötäröltäni minua sisäänsä kuin olisi yrittänyt saada kaluani vielä sitäkin syvemmälle. Vihdoin siemennesteen tulo loppui ja jäimme huohottaen makaamaan lähetyssaarnaaja-asentoon, kalu yhä äitini sisällä. Rentoutuminen oli täydellistä ja orgasmin mukanaan tuomat tahattomat lihasnykäyksetkin loppuivat vähitellen.

Emme puhuneet mitään. Taisin nukahtaa vartiksi, kun havahduin siihen, että veltostunut siitin oli luiskahtamassa ulos sperman ja eritteiden liukastamasta emättimestä. Ilman peittoa oleva paljas selkäni tuntui melkeinpä palelevan, vatsapuoli sen sijaan kuumotti hikisenä. Muutin vähän lantioni asentoa ja kulli painui takaisin pesäkoloonsa. Äiti oli huomannut saman, koska hän nosti saman tien jalkojaan ja kietoi ne takaani ympäri. Pieni rentoutuminen ja jalkojen kosketus pakaroihini saivan aikaan reaktion; kaluni äidin sisällä alkoi taas kasvaa ja sen tuntiessaan pillukin supisteli kevyesti. Kun tunto oli osittain palannut, uskalsin taas varovasti liikkua. Vilkaisin äidin kasvoja ja niille levisi hymy. Kyrpäni kasvoi täyteen mittaansa, erona oli kuitenkin se, että herkkyys oli edellisen kierroksen jälkeen miltei kokonaan kadonnut. Kohottauduin käsieni varaan perinteiseen armeijan punnerrusasentoon ja pumppasin hitaasti muutaman kerran kuin kokeeksi: ulos – sisään – ulos – sisään... Rennompaa asentoa etsien nousin kuitenkin polvilleni istumaan ja hain samalla kohdan, josta tehokkaimmin pystyin käyttämään lantiotani ja vastaavasti myös vetämään äitiä itseäni vasten. Tästä saatoin myös esteettä nähdä, kuinka ulkona käyvä kyrpäni muutaman kerran työnsi takaisin sisään mennessään edeltään ulos spermaa, joka lakanalle tippuessaan laajensi siinä jo ennestään ollutta suurta, märkää läikkää. Pillu oli nyt liukas kuin se olisi ollut öljytty.
- Ahh... jatka noin... nyt menee hyvin...
Nautin jokaisesta hetkestä. Saatoin syvälle työntyneenä huoletta pyörittää lantiotani klitorista hieroen ja seuraavassa hetkessä jälleen kiihdyttää tahtia, soutaen kalua sisään ja ulos koko pituudeltaan. Välillä taas kumarruin suutelemaan äitiä ja hidastin niin, että liikkeen tuskin tunsi. Äskeisellä kerralla hän ei ollut ehtinyt saada orgasmia, mutta hengityksen kiihtymisestä ja ilmeistä huomasin, että se oli nyt lähellä. Otin tukevamman asennon polvilleni ja pidin tasaisen rytmin. Äiti levitti vielä jalkojaan ja nosti ne yhtäkkiä hartioilleni.
Nyt tunsin, että kyrpä pääsi esteettä niin syvälle kuin mahdollista. Nojauduin eteenpäin ja aloitin todellisen nussimisen. Nautintoa lisätäkseni vilkaisin välillä alaspäin, jossa elimeni työskenteli antaen äidille arvatenkin yhtä suuren hyvänolon tunteen. Kiima oli molemminpuolinen, eivätkä mitkään säännöt tai ikäero voineet sitä estää. Takkahuoneen natisevassa vuodesohvassa rakastelivat, nussivat ja naivat kaksi toisistaan välittävää ja toisilleen hyvää tekevää ihmistä.
Äidin hengitys kävi katkonaiseksi ja silmät muljahtelivat puoliavoimien luomien alla. Suusta alkoi purkautua työntöjeni tahtiin ääniä, hiljaiset terävät henkäykset muuttuivat äänteiksi, jotka vähitellen voimistuivat ja päättyivät pitkään tukahdutettuun huutoon.
- Ai, ai, ai, ai... auuuhh...
Koholleen kaareutuva vartalo oli allani tiukassa puristuksessa ja molempien hartioideni päällä jalkaterät ja orgasmin kipristämät varpaat kääntyivät painamaan niskaani. Sain edelleen hillittyä itseni ja pillun supisteluista huolimatta pidettyä tasaisen panotahdin, jonka lopetin vasta, kun tunsin rentouttavan aallon menneen äidin lävitse. Tunsin tyytyväisyyttä päästyäni tähän kohtaan: allani oli juuri orgasmin saanut nainen sisällään vielä täydessä toimintakunnossa seisova kaluni.
Jalat laskeutuivat alas ja hyväilimme toisiamme.

- Onks sulla kaikki hyvin? kysyin varmuuden vuoksi.
- On... Paremmin ei voisi olla, äiti vastasi ja hymyili takaisin.
Äiti kohottautui istumaan ja kaluni maiskahti ulos emättimestä. Suutelimme pitkään ennen kuin äiti nousi ylös sohvalta, ei kuitenkaan mennäkseen suihkuun, vaan kääntyäkseen ympäri ja laskeutuakseen nelinkontin eteeni takaisin sohvalle.
- Sullahan jäi vielä kesken... hän katsahti olkansa yli. Silmissä välähti rietas ilme, jota en ennen ollut nähnytkään.
Panon jäljiltä puoliavoimeksi jääneet pillunhuulet kiiltelivät, kun hän hivuttautui lantio kevyesti pyörähtäen hyvään asentoon, kaarsi selkäänsä alaspäin ja samalla kohotti peppua ylös. Liikkeen kruunasi toisen käden keskisormella alakautta tehty klitoriksen hieraisu. Sormi kävi sen jälkeen vielä vaossa levittämässä pillusta valuvia eritteitä häpyhuulille. Mietin, että tuon eleen äiti oli varmasti harjoitellut ja tehnyt ennenkin, joko isän tai Martin kanssa. Hänen sijassaan jokin teinityttö olisi vain asettunut kontalleen ja odottanut, että poika tulee hoitamaan homman.
Kehotusta ei tarvinnut esittää kahdesti. Siirryin lähemmäs kutsuvasti kohollaan olevaa persettä ja pääsin juuri sopivaan korkeuteen laskemalla toisen jalkani sohvan reunan yli ottaen sillä tukea lattiasta. Takaapäin katsottuna ei noiden pakaroiden omistajan ikää olisi voinut tarkkaan arvata. Pepun alta lähtevät reidet olivat säännöllisen pyöräilyn ja jumpan ansiosta kiinteät.
Vein kyrpäni kädelläni ohjaten huulille ja työnsin sen määrätietoisella liikkeellä sisään. Naimisesta arka pillu supisteli ensin, mutta muutaman varovaisen työnnön jälkeen se alkoi ottaa jälleen vastaan nuorta lihaa. Pienessä takkahuoneessa oli jo selvä hien ja panon haju ja jos joku olisi lopetettuamme kävellyt sinne sisään, ei tapahtuneesta olisi ollut mitään epäselvää. Tartuin äitiä vyötäröltä kiinni molemmin käsin.

Takaapäin nussiminen ei ollut enää niin äänetön toimenpide kuin edelliset asentomme. Reisien ja lantioni jatkuva läiske äidin pakaroita vasten kuului varmasti suljetun ikkunan läpi naapuriin asti ja sitä vielä säesti pyllistävässä asennossa emättimestä toisinaan kuuluva, pierua muistuttava ääni, kun sisään painuva mäntä puristi ilmaa pois edeltään. Nopeutin vähitellen tahtia ja työskentelin pitkin vedoin, nyt olisi minun vuoroni tulla.
Juuri ennen kuin tein lopullisen päätöksen lähteä kiihdyttämään kohti huippua, pudotti äiti käsiensä varassa olleen ylävartalonsa tyynyjen päälle. En nähnyt kasvojen ilmeitä, mutta katkonaiseksi muuttuneesta hengityksestä päätellen hän oli jälleen niin lähellä, että hidastin vähän vauhtiani. Oma orgasmini teki kuitenkin tuloaan ja sain keskittyä toden teolla siihen, että kestäisin vielä hetken. Vielä vähän aikaa... muutama työntö, koetin ajatella jotain muuta kuin vitussa liukuvaa kaluani. Suljin silmäni, etten näkisi mitään, mikä laukaisisi minut lopullisesti.
Yhtäkkiä äidin jalat alkoivat täristä ja samaan aikaan emätin supistella kaluni ympärillä. Nyt oli loppusuora vapaa. Tällä kertaa äidin orgasmi oli hiljainen, yhteenpurtujen hampaiden välistä tyynyyn tukahtunut yninä. Vedin äitiä lantiolta vastaani, kiihdytin työntöjä ja vielä viimeisten pillunlihasten supistusten saattelemana ruiskutin vähäisen lastini emättimen pohjalle edellisestä siemensyöksystä kertyneen nesteen sekaan. Sitä ei enää tullut niin paljon kuin ensimmäisillä kerroilla, mutta silti tunsin lyhyiden spermasuihkujen lähtevän virtsaputkestani paineella. Pidin hetken lihakset jännityksestä täristen kalua pohjassa, kunnes itsekin syvään puuskahtaen retkahdin kulli velttona äidin taakse istumaan ja tasaamaan hengitystäni. Äiti oli edelleen takapuoli pystyssä ja edessäni helakanpunaisena hohtavan pillun tumma aukko kuroutui hitaasti kiinni livauttaen vielä siemennestettä pienenä norona lakanalle.
Äiti laskeutui sohvalle kyljelleen ja veti tyynyjä pois altaan.
- Tule tähän viereen. Nukutaan vähän aikaa.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.