Herkkä juhannusyö nuoren naisen kanssa

admin Insesti ja Sukulaisseksi
20.06.2014
8260 näyttökertaa
0 kommenttia
3.40
Oli kuuma kesäinen iltapäivä, joka laittoi arvostamaan auton ilmastointilaitetta. Olin matkalla hakemaan pikkuserkkuani Jenniä juhannuksenviettoon. Jenni oli asunut suurimman osan elämästään USA:ssa. Olin nähnyt hänet viimeksi muutaman vuoden ikäisenä lapsena, ennen kuin hänen vanhempansa olivat muuttaneet töiden perässä ulkomaille. Jenni oli kiinnostunut kotimaastaan Suomesta ja oli muuttanut täysi-ikäiseksi tultuaan takaisin tänne. Hän oli käynyt paikallisen yliopiston pääsykokeissa. Koska Jenni ei tuntenut Suomesta oikein vielä ketään, äitini oli ehdottanut, että ottaisin Jennin mukaan aitoon oikeaan suomalaiseen juhannuksenviettoon kavereideni kanssa sukumme mökille, joka sijaitsi keskellä korpea pienen järven rannalla. Suostuin vastahakoisesti ja tässä sitä nyt oltiin.

En oikein osannut kuvitella mitä odottaa, sillä olin viimeksi nähnyt Jennin lapsena. Vaikka kaikenlaista oli tullut nähtyä ja jossain määrin koettuakin, häkellyin hetkellisesti nähdessäni, minkälainen nuori nainen ovesta astui kadulle. Jenni oli ehkä 180 senttiä pitkä ja varsin laiha. Pitkät, hoikat sääret loivat varsamaisen vaikutelman. Vaaleanruskeat, puolipitkät hiukset oli siististi poninhännällä. Hänellä oli päällään valkoiset piukat shortsit, joiden alta paistoi pieni mutta herkullisen pyöreä ja piukka takapuoli, ja kireä valkoinen t-paita, joka myötäili hoikkaa vartaloa ja epäilemättä terhakoita nuoria rintoja.

Jenni istui viereeni auton etupenkille. Kättelimme hieman hermostuneesti ja muodollisesti ja esittelimme itsemme. Jennin ujosti hymyilevät kasvot ja harmaansiniset silmät olivat vielä tyttömäisen viattomat, mikä palautti ajatukseni raiteilleen. Tunsin itseni yhtäkkiä 25-vuotiaana kovin vanhaksi ja raihnaiseksi, likaiseksi sedäksi enkä pitänyt tunteesta. Olin aika keskiverto nuori mies, en erityisen komea, urheilullinen tai filmaattinen, mutta pitkä ja hoikka ja ikäisekseni varakkaan oloinen, joka vetosi joihinkin naisiin.

Aloitimme matkan kohti kesämökkiä ja keskustelimme hetken niitä näitä. Aika pian kävi ilmi, ettemme kumpikaan olleet small talkissa erityisen hyviä, joten taitoimme matkaa vähän kiusallisen hiljaisuuden vallitessa. Tyttö vaikutti normaalilta, vähän naiivilta nuorelta aikuiselta, joskin hän loi miellyttävän älykkään vaikutelman. Olin kuitenkin aina pitänyt enemmän vähän kypsemmistä naisista, joilla iän tuoma viisaus oli korvannut prinsessahaaveet sun muut haihattelut, joita tytöillä usein oli. En siis mitenkään erityisesti innostunut Jennistä, vaikka fyysisesti tämä melkoinen pakkaus olikin. Onneksi poimimme matkalta mukaan pari kaveriani, jotka olivat ehtineet nauttia jo muutaman mallaspirtelön kyytiä odotellessaan. Loppumatka sujui täten riehakkaissa merkeissä, ainakin takapenkin osalta.

Saavuimme mökille ja pistimme saman tien saunan lämpiämään. Ihmisiä saapui paikalle tasaisena virtana ja ilta sujui mukavasti saunomisen, grillailun sekä luonnollisesti kuningasalkoholin nauttimisen merkeissä. Jennillä ei ollut omia juotavia mukana, joten tarjosin hänelle omia oluitani. Hän ei tosin tainnut arvostaa näitä tsekkiläisen panimotaidon huipentumia siitä päätellen, että kovin montaa pulloa hän ei illan aikana saanut tyhjennettyä.

Kaverit siirtyivät hyvissä ajoin kirkkaisiin, joten väessä alkoi näkyä keskiyön jälkeen väsymisen merkkejä. Itse olin pitäytynyt oluissa pysyäkseni sen verran tolkuissani, ettei tarvitsisi aamulla herätä maan tasalle palaneen mökin viereltä tai muuta vastaavaa. Istuskelin nuotiolla ja katselin hämärää järvimaisemaa, jota täplittivät siellä täällä roihuavat juhannustulet. Useimmat kaverini olivat paikalla tyttöystävineen. Muutamat olivat ehtineet jo naimisiin, kun taas itse vietin juhannusta jälleen ilman parempaa puoliskoa.

Huokaisin hieman haikeassa mielentilassa, kun Jenni istua tupsahti viereeni. Hän oli edelleen vähissä vaatteissa ja selvästi kylmissään, joten vein käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet lähemmäs. Ele oli lähinnä veljellisen huoleton. Olin huomannut illan aikana useampaan otteeseen, kuinka Jenni oli katsellut minua, mutten ollut kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Humalatilan pehmennettyä juroa perusluonnettani aloimme keskustella niitä näitä. Olin itse ollut opiskelija vielä pari vuotta sitten samassa yliopistossa ja tiedekunnassa, joten tästä aiheesta riitti keskusteluntynkää ja keskustelu lähti sujumaan istuessamme nyt jo kaksistaan nuotiolla. Huomasin, että olin tehnyt alkuperäisen arvioni Jennistä vähän turhan hätäisesti ja että Jenni vaikutti ikäisekseen yllättävän fiksulta.

Jossain vaiheessa Jenni lähti käymään puuseessä, joka oli metsässä jonkin matkan päässä nuotiopaikalta. Käännyin katsomaan, kuinka hänen hoikka hahmonsa katosi hitaasti hämärään enkä voinut olla ihailematta hänen jumalaista takapuoltaan ja hoikkia mutta muodokkaita sääriään. Puistelin päätäni epäuskoisena ja naurahdin itselleni. Ajattelin pistää jäitä hattuun, jottei aamulla tarvitsisi huomata joutuneensa vähän ikävään välikäteen.

Jenni palasi yllävän nopeasti puolijuoksua ja näytti hätääntyneeltä. Jenni oli kertonut kasvaneensa suurkaupungissa ja tuntevansa olonsa vähän epävarmaksi keskellä pimeää metsää. Nyt hän kertoi kuulleensa omituisia ääniä metsästä.

”Ei siellä mitään varmaan ole. Ota ihan iisisti vaan”, rauhoittelin.

”Kyllä mä näin, kun siellä liikkui jotain, eikä se ollut ainakaan ihminen”, Jenni väitti kivenkovaan.

Koska tyttö vaikutti niin hätääntyneeltä, päätin lähteä saattamaan häntä.

”Jos mä kävelen tässä etummaisena, niin seuraa sinä perässä. Ei tässä mitään hätää ole”, vakuuttelin kävellessämme polkua pitkin.

Kun olimme ehkä kymmenen metrin päässä vessasta, kuulin vasemmalta puolelta kuivan oksan katkeavan ja pysähdyin katsomaan. Hetken aikaa kesti, kunnes hahmotin vähän matkan päässä suuren tumman hahmon. Se oli karhu, joka katseli meitä mustilla silmillään ja urahteli möreällä äänellään. Adrenaliini virtasi suonissani ja tunsin sen epämiellyttävän tunteen, joka syntyy pakokauhun meinatessa saada yliotteen ja järjen paetessa päästä, vaikka miten yrittäisi estää.

Takanani seisova Jenni kiljahti vaimeasti, hypähti peloissaan aivan kiinni minuun ja kietoi kätensä tiukasti ympärilleni. Tämä herätti syvällä takaraivossani piileskelevän luolamiehen suojeluvaiston ja ajatukset alkoivat taas luistaa. En osannut päättää, katsoiko karhu meitä kiinnostuneena vai välinpitämättömänä vai näkikö se kenties kaksi laihanpuoleista mutta paremman puutteessa kelpaavaa paistia. Joka tapauksessa tuntui, ettemme voineet jäädä polulle vain seisoskelemaan. Nielaisin ja sanoin hiljaisella äänellä:

”OK, kävellään oikein hitaasti tuonne vessan luo ja katsotaan, miten käy. Pidä kiinni vaan ja seuraa.”

Jenni ei saanut sanaa suustaan ja oli muutenkin kauhusta jäykkänä, mutta seurasi, kun aloin hitaasti liikkua vessaa kohti. Kun saavuimme vessan kohdalle ja menetimme näköyhteyden karhuun, karhu rytinästä päätellen lähti poispäin. Halasimme ja yritin rauhoitella pelosta suunnillaan olevaa tyttöä onnistuen siinä vähitellen.

Jenni toimitti asiansa ja palasimme takaisin nuotiolle, jossa Jenni yllättäen painautui kainalooni. Silitin hellästi tytön päätä hänen kyyhöttäessä kainalossani. Jennin lämmin pehmeys tuntui miellyttävältä viileän kesäyön keskellä. Hänen pehmeän järviveden pesemien hiustensa vieno tuoksu mietoon hajuveteen sekoittuneena oli huumaava. Mietin hetken ajan, pitäisikö minun kerrankin elämässäni olla ”pelimies” ja viedä asiaa eteenpäin seurauksista välittämättä, mutta päädyin siihen, ettei kannattanut pilata kaunista hetkeä. Sitä paitsi olin sen verran kännissä ja väsynyt, että oli kyseenalaista, olisiko minusta ollut tyydyttämään tämän vetreän nuoren naisen mahdollisia haluja.

Nuotion sammuttua kävelimme mökkiin ja kävimme nukkumaan omiin sänkyihimme. Peittelin Jennin ja annoin hänen otsalleen pehmeän suudelman. Olin aistivinani, että hän olisi kenties halunnut enemmänkin, mutta pidin kiinni tekemästäni periaatepäätöksestä ja kävelin oman sänkyni luo, joka oli toisessa huoneessa. Rojahdin sängylle ja ehdin vakuutella itselleni tehneeni oikean ratkaisun ja unelmoida silti hetken verran tästä ihanasta tytöstä, kunnes vaivuin nopeasti raskaaseen uneen.

Heräsin unenpöpperöisenä siihen, kun joku ravisteli päättäväisesti olkapäätäni. Raotin vaivalloisesti toista silmääni ja näin Jennin tutun siron hahmon pimeydessä. Sain suurella ponnistuksella jonkinlaisen murahduksen ulos suustani. Jenni lopetti ravistelun ja sanoi:

”Hei, mä näin aivan hirveää painajaista siitä karhusta. Voinko mä tulla sun viereen hetkeksi?”

Sain toisenkin silmäni auki. Näin tytön pelästyneet kasvot pimeässä ja tein tilaa. Samalla huomasin osittain kauhukseni, että Jennillä oli päällään pelkästään vaaleat pikkuhousut ja niukat rintaliivit. Itse nukuin tapani mukaan pelkät bokserit jalassa.

Jenni kömpi nopeasti viereeni, ei ihan kiinni mutta lähelle kuitenkin. Silitin hänen olkapäätään ja otin hänen kätensä omiini. Tämä tuntui rauhoittavan pelästynyttä tyttöä. Katsoin syvälle hänen sinisenharmaisiin silmiinsä, jotka tuijottivat minua hämärästä ujon himokkaasti. Vaikutti siltä, että ylevät periaatteeni olivat menossa parhaillaan pöntöstä alas, mutten pystynyt irrottamaan katsettani hänestä.

Makasimme kyljellämme katsellen toisiamme hetken aikaa. Nuo ihanat silmät, pieni nöpönenä, sopivasti päivettyneet posket ja suloisen pehmeiltä näyttävät vienosti hymyilevät huulet alkoivat vetää puoleensa magneetin lailla. Vein vapaan käteni hitaasti Jennin kyljelle ja tunnustelin hänen silkinpehmeän ihonsa peittämiä naisellisia muotojaan, samalla kun hän haroi uteliaasti rintakarvojani pienillä sormillaan. Kuljetin kouraani kevyesti ja hitaasti hänen kaulalleen ja lopulta upotin sormeni syvälle hänen paksuihin hiuksiinsa. Vetäydyimme toisiamme vasten ja suutelimme ensin kevyesti ja sitten yhä kiihkeämmin. Suudellessani pehmeitä huulia ja tuntiessani ihanan pehmeän ja lämpimän naisellisen vartalon omaani vasten tunsin, kuinka järjen viimeiset rippeet sumenivat. Adrenaliini- ja testosteroniryöppy huokui alkoholin, stressin ja väsymyksen raunioittaman ruhoni läpi voimalla ja tunsin äkkiä itseni elinvoimaisemmaksi kuin kenties koskaan aikaisemmin. Tahdoin rakastella tätä ihanaa naista, vaikka se olisi ollut viimeinen tekoni tässä maailmassa.

Suudellessamme kiihkeästi vein käteni hitaasti alemmas mukaillen Jennin vartalon jokaista pehmeää kurvia, kunnes päädyin pinkeän pakaran kohdalle ja vedin lantiomme ilmatiiviisti vastakkain. Tunsin, kuinka kaluni koveni ennätysvauhtia boksereideni sisällä ja se yritti epätoivoisesti hakeutua kohti Jennin lämmintä naiseutta. Jenni tunsi, mitä tapahtui, vei toisen säärensä ympärilleni ja veti lantiomme yhä tiukemmin vastakkain. Kivikova kaluni hieroi hänen paisunutta klitoristaan vaatekappaleiden läpi, kun Jenni pyöritteli notkeaa lantiotaan kevyesti. Vaikka olin hyvää vauhtia krapulaksi muuttuvasta humalatilasta turtana, pelkäsin laukeavani jo ennen kuin ehtisimme pidemmälle, joten päätin ostaa lisää aikaa ja tutustua tähän uskomattomaan vartaloon perusteellisemmin.

Kuljetin kättäni jälleen ylöspäin pitkin Jennin selkää ja avasin hänen rintaliivinsä. Pyörähdin hänen päälleen, jolloin hän vaistomaisesti levitti haaransa ja kietoi pitkät, hoikat säärensä takapuoleni ympärille. Aloin suudella hänen kaulaansa raukeasti siirtyen pikkuhiljaa alemmas. Kun päädyin jo avattujen rintaliivien kohdalle, riisuin ne hitaasti ja olin jälleen haukkoa henkeä Jennin siron kauneuden edessä. Rinnat olivat pienet mutta säännöllisen pyöreät ja kiinteät. Nuoret, vaaleanpunaiset, ellei melkein ihonväriset nännit sojottivat terhakkaina pystyssä. Annoin molemmille märän suudelman. Aloin nuolla ja imeä himokkaasti näitä ihania tisuja. Jennin raskaasta hengityksestä ja vaimeista voihkauksista päättelin, ettei hän pannut lainkaan pahakseen. Rinnat maistuivat raikkaalta ja makealta järvivedeltä, jossa tyttö oli saunassa kylpenyt.

Nautittuani hetken aikaa Jennin rinnoista päätin siirtyä syvemmäs etelään. Jatkoin alaspäin suudellen, samalla kun sivelin hänen kylkiään hellästi. Tyttö tuntui uskomattoman sirolta ja särkyvältä suurissa kourissani. Hänen pieni, lämmin vatsansa kohosi kauniisti tytön jännittäessä selkäänsä kaarelle siirtyessäni yhä lähemmäs nuorta, vielä tosin pikkuhousujen peittämää häpyä. Vedin pikkuhousuja kevyesti alaspäin ja jatkoin suullani pysähtyen aivan hänen häpykumpunsa yläpuolelle. Sivelin sormellani hänen vakoaan ja klitorista silkkisten pikkuhousujen läpi. Pikkuhousut olivat jo aivan litimärät. Haistoin naisellisten eritteiden huumaavan tuoksun. En voinut kuitenkaan vastustaa hänen ihania sääriään, joten kaappasin toisen reiden kouriini ja sivelin sitä siirtyen yhä alemmas. Hänen raajansa olivat ihanan hoikat. Suutelin molempia nilkkoja intohimoisesti ja näykin jänteviä säärilihaksia. Katsellessani tätä ihanaa kiimaista naista, joka makasi käytännössä alastomana sängyllä katsellen minua halukkaasti, olin varma, etten ollut koskaan nähnyt mitään kauniimpaa.

Nyt olin valmis maistelemaan Jennin suloja, joten siirryin taas ylemmäs. Hyväilin suurilla kourillani hänen lantionsa kurveja, samalla kun suutelin reisien sisäpintoja päätyen yhä lähemmäs edelleen pikkuhousujen peittämää häpyä. Haukin ahnaasti nivusia molemmilta puolilta ja hieroin nenälläni hänen klitoristaan pikkuhousujen läpi. Nostin hänen reitensä ylös ja vedin yhtäjaksoisella hitaalla liikkeellä hänen litimärät pikkuhousunsa pois. Jenni veti jalkansa kyykkyyn vatsan päälle pitäen ne yhä yhdessä. Katselin häkeltyneenä reisien välissä kosteudesta hämärässä kimaltelevaa, karvattomaksi ajeltua vakoa. Painoin suuni kiinni hänen ihanaan nuoreen pilluunsa ja aloin nuolla ahnaasti tätä ihanuutta. Jenni avasi säärensä ja vei ne olkapäilleni, jolloin olin hänen ihanien reisiensä ja sääriensä hellässä puristuksessa. Nuolin sokeana himosta, samalla kun hieroin päättäväisesti Jennin alavatsaa, lantiota ja reisiä. Tyttö voihki ja huokaili yhä kovemmin.

Ajantajuni katosi, samalla kun kieleni alkoi puutua, mutta lopulta Jenni sai räjähtävän orgasmin. Hetken ajan pelkäsin tämän kuristavan minut hengiltä siroilla säärillään tämän kouristellessa sängyllä syvän nautinnon kourissa.

Annoin tytön vetää vähän henkeä, samalla kun vapautin innokkaana sojottavan kyrpäni boksereiden ikeestä. Havaitsin boksereiden etumuksen märäksi, sillä nuollessani Jennin sykkivää lemmenpesää kaluni oli alkanut elää omaa elämäänsä ja vuoti nesteitä.

Kaivoin lompakostani kondomin, jonka Jenni halusi pujottaa paikalleen. Kyrpäni oli paisunut sellaisiin mittoihin, että ahtaan sukelluspuvun ujuttaminen sen päälle tuotti Jennille vaikeuksia eikä tyttö muutenkaan vaikuttanut erityisen kokeneelta tässä hommassa. Lisäksi liukkaan märkä terskani ei ainakaan helpottanut hommaa kumin lipsuessa puolelta toiselle ja nesteiden liukastaessa tytön sormet. Eihän tässä toisaalta mikään kiire ollutkaan.

Lopulta tyttö sai rullattua kumin paikalleen ja kävi selälleen levittäen haaransa kutsuvasti paljastaen kiimaisen pillunsa, josta suorastaan valui lemmennesteitä. Asetuin hänen päälleen ja pyörittelin kyrpäni päätä hänen nesteissään hetken aikaa, kunnes lähdin työntymään sisään vähän kerrallaan.

Tyttö ei ollut neitsyt, mutta kireydestä ja hienoisesta kömpelyydestä päätellen ei hirveän kokenutkaan. Vähitellen kuitenkin saavutimme yhteisen rytmin ja naimme nautinnollisesti katsellen toisiamme välillä syvälle silmiin. Jenni työnsi minua säärillään yhä syvemmäs. Hänen kireä reikänsä tuntui melkein liian hyvältä, samoin kuin hänen raskaat, kosteat henkäyksensä aivan korvani juuressa. Vanha sänky natisi allamme ja hakkasi seinää vasten ja ilma täyttyi riettaasta litinästä ja huokauksistamme.

Tunsin Jennin sojottavat nännit rintaani vasten ja hänen pehmeän ja hikisen vatsansa omaani vasten. Halusin vielä tuntea hänen ihanat rintansa ennen kuin laukeaisin, joten pyörähdimme ympäri ja Jenni alkoi ratsastaa päälläni. Pitelin ensin kiinni hänen ihanasta lantiostaan hänen ottaessaan lemmensauvaani yhä syvemmälle. Pian vein käteni hänen pyöreille rinnoilleen, jotka tärähtelivät työntöjen tahdissa. Pienuudestaan huolimatta rinnat tuntuivat ihanan pehmeiltä kämmenteni alla. Samalla tunsin, kuinka hänen märästä pillustaan valui tulikuumaa nestettä kasseilleni ja kyrpäni ympärille. Aistin, kuinka oma elimeni valmistui laukomaan lastin, vaikka miten olisin halunnut pitkittää tätä nautintoa.

Jenni oli myös viimeisillään. Tunsin, kuinka hänen ahdas vaginansa alkoi supistella yhä voimakkaammin lähestyvän orgasmin ajamana. Tämä tuntemus oli liikaa ja orgasmi vyöryi ylitseni voimalla, joka oli viedä tajun. Jennin ihana pillu lypsi kouristelevaa, spermaa pumppaavaa kyrpääni pitkittäen orgasmiani lähes ikuisuuksiin. Jenni laukesi samaan aikaan ja voihki äänekkäästi lysähtäen lopulta päälleni kouristellen ensimmäistä vielä voimakkaamman orgasmin kourissa.

Haukoimme henkeä typerät hymyt naamoillamme maatessamme siinä hikisinä sylikkäin. Tunsin, kuinka Jennistä virtasi edelleen hiljalleen nesteitä vatsalleni hänen maatessaan päälläni jalat harallaan. Viimeisillä voimillani vetäisin molemmilta puolilta litisevän märän kumin kutistuvan kaluni ympäriltä ja pudotin sen sängyn viereen lattialle. Vartalomme olivat eritteiden ja hien kastelemat, mutta olimme kumpikin niin loppu, ettemme jaksaneet muuta kuin nukahtaa sylikkäin.

Tuona yönä nukuin paremmin kuin pitkään aikaan.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.