Ihana kielletty hedelmä 1

admin Insesti ja Sukulaisseksi
06.07.2014
18485 näyttökertaa
0 kommenttia
4.22
Ilta oli edennyt jo lähelle puoltayötä. Sanoin olohuoneessa vielä iltaa istuville lähteväni käyttämään Ronin iltalenkillä. Äitini uuden miehen tyttäret istuivat olohuoneen nurkassa tietokoneella ja heidän isänsä röhnötti sohvalla. Minna, vanhempi tytöistä, hihkaisi lähtevänsä mukaani ja kiiruhti eteiseen sitomaan vaaleanpunaisten lenkkitossujensa nauhoja kiinni.

Itse en ollut asunut äitini luona enää vuosiin, vaan vietin railakasta opiskelijaelämää keskustassa. Nyt olin tullut yökylään remonttitalkoiden nimissä. Äitini oli ostanut uuden miehensä kanssa vanhan omakotitalon kaupungin liepeiltä muutama vuosi aiemmin. Heillä oli ollut tapana aloittaa aina uusi remontti, kun edellinen oli saatu valmiiksi, joten talkoohommia riitti minullekin.

Minna paiskasi ulko-oven kiinni, paranteli vielä kirkkaanvihreää hiuspantaansa ja kiiruhti muutamalla juoksuaskeleella perääni. Kävelimme pihan poikki hämärälle metsäpolulle, joka teki vajaan puolen kilometrin lenkin palaten takaisin kadulle.

Minna oli siitä erikoinen yläasteikäinen, että hän piti koulusta ja ehkä siksi pärjäsikin mallikkaasti. Niinpä keskustelumme alkoi yleensä, kuten nytkin, koulutapahtumien kelaamisella. En tietenkään tiennyt Minnan kaveripiiristä mitään, mutta olin aina olettanut hänen olevan niitä huomaamattomia tyttöjä, joilla oli vain muutamia kavereita. Olin siten hieman yllättynyt, kun hän alkoi muun höpötyksen lomassa luetella lukuisia kavereitaan, jotka jo seurustelivat.

Kun selvisi, että lähes kaikki Minnan "merkittävät" luokkakaverit seurustelivat tai ainakin olivat seurustelleet, tajusin, miksi hän tällä kertaa oli halunnut mukaani kävelylle. Muistin elävästi omilta kouluajoilta, kuinka tuon ikäisten tyttöjen vartalot muuttuivat kuin hetkessä täydellisiksi katseen- ja mielenvangitsijoiksi. Muutenkin yläasteen tuoma ympäristömuutos johti "ooks mun kaa?"-suhteiden muuttumiseen syvällisemmiksi ja yhä useammalle alkoi kertyä jonkinlaisia seksikokeiluja.

- Onks sulla jo poikaystävä? kysyin varovasti Minnalta.

- No tavallaan... Yks Mikko.

- Tavallaan?!

- No ku ei meil oo ollu mitää sellast ku toisil... Mä en oo viel saanu ees ensisuudelmaa!

Naurahdin Minnalle lempeästi.

- Sulla ei oo kuule mikään kiire. Ja tärkeintä on, että mitä ikinä teetkii, ni tee se ihmisen kans, johon luotat ja jonka kans sul on turvalline olo.

Minnan vastattua hiljaa jotain kommenttiani myötäilevää kävelimme hetken puhumatta sanaakaan. Hiljaisuutta rikkoi vain navakka syystuuli ja Ronin kahlaaminen pusikoissa. Mielessäni myllersi tuhat ajatusta samaan aikaan — ehkä siksi että yritin peittää sopimattomia ajatuksiani Minnaa kohtaan. En tietenkään ollut pystynyt sulkemaan silmiäni Minnan kasvaneilta rinnoilta ja terhakkaalta pikku pepulta. Tyttö oli muutenkin puhjennut lapsekkailta kasvonpiirteiltään jumalaisen kauniiksi naiseksi. Kuinka usein olinkaan kuvitellut näkeväni hänet alasti ja koskettavani hänen silkinpehmeää vaaleaa ihoaan.

Olimme juuri lähestymässä kadunlaitaa, kun Minna rikkoi hiljaisuuden.

- Mitä tarkoittaa anaaliseksi? tyttö kysyi nopeasti kirkkaalla äänellä ja jäi seisomaan keskelle polkua. Kuuma aalto pyyhkäisi lävitseni. Olin täysin lukossa, koska en olisi koskaan uskonut saavani moista kysymystä itseäni kymmenen vuotta nuoremmalta tytöltä, jonka kanssa en loppujen lopuksi kovin paljon viettänyt aikaa. Kokosin kuitenkin ulkoisen olemukseni nopeasti ja käännyin Minnaan päin. Hän seisoi liikahtamatta paikallaan eikä pyyhkäissyt kasvoiltaan pitkiä vaaleita hiuksiaan, jotka tuuli puhalsi pannan takaa.

Kysyin ensimmäiseksi, tiesikö Minna, mitä kaikkea sana seksi piti sisällään. Hän tuntui tietävän aika paljon, joten siitä oli helppo jatkaa itse kysymykseen. Selitin yleisesti, että jotkut, niin miehet kuin naisetkin, pitävät anaaliyhdynnästä ja että se on aivan normaalia seksiä molempien osapuolien siitä nauttiessa. Ennen kuin Minna ehti kommentoida puheitani anaaliyhdynnästä, kiiruhdin selittämään, että peppuseksiä voi harrastaa muutenkin. Kävin läpi dildot, anaalitapit, banaanit ynnä muut selittäessäni, että ihmiset käyttävät näitä leluja yhdessä ja yksinään. Lopetin yleistiedon esitelmäni sanomalla:

- Omat sormet on tietysti aina lähellä... Varmaan paras tapa kokeilla peppuseksiä on masturboidessa pyöritellä liukastettuu sormee pyllyreiän päällä, ja sitte ku tuntuu, et paikat on sopivasti rentoutunu, ni kevyesti työnnellä vähä kerrallaan sormee sisään. Jos ei se tunnu kivalta, ni kokeilee sit joskus toiste uuestaa. Muista, ettei sun tarvii koskaa tehä sellast, mikä ei tunnu hyvälle.

Samassa tajusin, ettei Minna missään vaiheessa ollut sanonut itse olevansa kiinnostunut touhusta. Kysymyshän oli, että mitä tarkoittaa anaaliseksi! Olin mennyt ihan sekaisin oman kiimani vuoksi. Teki mieli vajota maan alle tajutessani, ettei Minna sanonut mitään, vaan tuijotti hiljaa polunpiennarta. Ajattelin, ettei tämä enää pahemmaksi voinut mennä ja kysyin:

- Ootko sä tyydyttäny ittees?

Kun tajusin Minnan avaavan suunsa, koin mielettömän helpotuksen tunteen; sain sen ainakin puhumaan.

- Oon mä joskus kokeillu vähä, Minna sanoi hiljaa ja korjasi hiuspantaansa.

Kerroin Minnalle, että kannattaa käydä netissä katsomassa yhtä itsetyydytykseen keskittynyttä sivustoa. Siellä huomaisi nopeasti muiden kirjoituksista, kuinka luonnollinen asia itsetyydytys on.

Jatkoimme kävelyä taloa kohti, jälleen hiljaisina, kunnes juuri ennen pihalle tuloa Minna veti minut jälleen punaiseksi. Sain maistaa omaa lääkettäni, kun hän kysyi:

- Masturboit sä?

Vastasin myöntävästi, odottamatta jatkokysymystä.

- Laitat sä mitää peppuus, ku masturboit? Minna kysyi. Olimme jo lähes kuistilla enkä halunnut jatkaa keskustelua aiheesta. Halusin kuitenkin säilyttää tytön luottamuksen, joten vastasin rehellisesti.

- Joo... Mulla on sellanen anaalitappi, jota käytän aika useesti, mut nyt me lopetetaa puhumine täst aiheest toistaseks.

Menimme sisään ja viikonloppu jatkui kuten ennenkin. Keskustelumme pyöri tietysti mielessäni jatkuvasti. Lähtiessäni sunnuntai-iltana kotiin olin varma, että olin säikäyttänyt Minnan ja nyt hän piti minua likaisena pervona.

Seuraavalla viikolla törmäsin luennolle kiiruhtaessani Minnaan ja häntä vajaat kaksi vuotta nuorempaan siskoonsa Emmiin. Molemmat tervehtivät iloisesti jo pitkästä matkasta. Kun he tulivat hetkeksi juttelemaan, Minna sanoi hymyillen:

- Kiitos vinkeistä... Mulla oli oikeen kivaa!

En muista mitään muuta koko keskustelusta, koska mielikuvitukseni laukkasi kuin vauhkoontunut villiori. Kun Minna kerran käytti monikkomuotoa kiittäessään vinkeistä, hän oli varmasti masturboinut ja samalla sormettanut myös peppureikäänsä. Luennosta ei tietysti jäänyt mitään päähän, kun fantasioin kalu pystyssä Minnan leikeistä.

Kahden jälkeen päivä oli täysi opiskelun suhteen, mutten vieläkään ollut saanut Minnan puuhia mielestäni, vaikka olin kahteen otteeseen käynyt helpottamassa alapääni paineita. Olin ehtinyt kävellä pari minuuttia kotia kohti, kun puhelimeni soi. Vastasin outoon numeroon varovasti. Henkeni salpautui, kun soittaja olikin Minna, joka kysyi, voisiko hän piipahtaa luonani hetken päästä. Annoin tietysti myöntävän vastauksen ja tihensin askelta. Tunsin vatsanpohjassa viiltävän jännityksen tulevasta. Matka taittui nopeasti ja tapasin Minnan opiskelija-asuntolan pihassa.

- Moi!

- Moi! Ei kai sulla ois ollu menoja?

- Ei niin mitään... ja oon aika kiinnostunu, miks sä halusit poiketa.

- Mä haluun nähä sen sun anaalitapin.

Olin taas hieman tyrmistynyt Minnan suoruudesta, mutta minulla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, että nuori peppuseksistä kiinnostunut nainen halusi ihastella välineitäni. Kiiruhdimme asuntooni, joka oli yksin elävälle poikamiehelle hieman liian tilava. Syy siihen oli ex-tyttöystäväni, jonka kanssa olimme leikkineet hetken kotia, mutta tiemme olivat eronneet pian yhteenmuuton jälkeen.

- Haluut sä jotai juomista?

- Ei tarvii. Sul on kivan näkönen kämppä.

- Kiitti. On tää yleensä sotkusempi, mut nyt en ollu viikonloppuna sotkemassa.

- No jos mä saisin asuu yksin, ni varmaa hukkusin omii likapyykkeihi.

Naurahdin Minnan kommenteille ja livahdin makuuhuoneeseen hakemaan leluani. Saatuani anaalitapin käteeni kiimani yltyi entisestään. Tappini on ihonvärinen ja kuusi senttiä paksu leveimmästä kohdasta. Arvasin sen olevan isompi, mitä Minna odotti.

- Tässä se nyt on.

Minna nappasi lelun heti käteensä silmät kiiluen, mikä oli minulle hienoinen yllätys. Tyttö ei näyttänyt yhtään välittävän siitä, että kyseinen esine oli ollut minun peppureiässä... useita kertoja.

- Tää on tosi iso! Eihä tää voi mahtuu!

- No aika iso. On niitä olemassa vaikka kuinka järkyttävän kokosia, mut toi kyllä täyttää mut kokonaa.

- Pystyt sä niiku työntää tän suoraa paikallee?

- En. Kyl siin vähä aikaa pitää lämmitellä, et saa paikat rennoks.

- Pysyyks tää sit siel sisäl ihan itestää?

- Joo pysyy, jos ei ala pinnistelee hirveesti.

- Miltä se sit näyttää?

Kysymys seisautti keskustelun hetkeksi. Se jotenkin yllätti minut, enkä tiennyt, miten olisin vastannut. Tajusin, että tässä saattaisi olla tilaisuus kokeilla kepillä jäätä ja heitin mukamas leikilläni kysymyksen:

- Jos sä haluut nähä livenä, ni mä voin näyttää.

Minna käyttäytyi kuin olisin kysynyt aivan vakavissani.

- Voisit sä tosissaa?

- No kyl se mulle sopii, jos ei se sust tunnu liian pervolta.

- Pervolta kyllä, mut ei liian.

Tuntui kuin olisin voittanut lotossa ja jokerissa samalla kierroksella. Kohta minun itsetyydytyspuuhiani katselisi kymmenen vuotta nuorempi, vielä niin viaton ja puhdas naisenalku. Koko tilanne tuntui todella tuhmalta, mikä sai minut vapisemaan kauttaaltani. Minna varmasti huomasi jännitykseni, kun aloin riisua vaatteitani. Kun olin saanut yläosani paljaaksi, katsoin Minnaa hieman kysyvästi, jos hän vaikka haluaisikin perua koko näytöksen. Enkelimäiset kasvot hymyilivät minulle ja kauniit siniset silmät katsoivat suoraan silmiini pyytäen jatkamaan.

Tyttö nojautui hieman eteenpäin ja siirsi katseensa vyötäisilleni, kun aloin avata sepalustani. Minä en saanut silmiäni irti Minnan ihanista kasvoista ennen kuin huomasin hänen ilmeessään hieman yllättyneen katseen. Tajusin laskeneeni housuni niin alas, että kullini pääsi seisomaan vapaasti väljissä boksereissa. Ottaessani nilkkoihin lasketut housut pois kysyin Minnalta:

- Oot sä enne nähny seisovaa pippeliä?

- Oon mä joskus netissä nähny, mut en oottanu, et se on oikeesti noi iso. Toi ei kyl näytä pippeliltä vaan kyrvältä!

Minnan sanat saivat minut ylpeydestä soikeaksi, mutten ehtinyt paljoa juhlia, kun tytön kysymys sai minut taas melkein räjähtämään kiimasta.

- Saanks mä riisuu noi bokserit?

- Tietysti saat! Kunha otat varovasti, etten laukee sun silmille.

Minna siirtyi aivan eteeni ja asettui polvilleen. Nähdessäni Minnan kauniit kasvot kiimasta sykkivän kaluni luona ja tuhmasti hymyilevän katseen silmiini olisin maksanut mitä tahansa, että hän olisi ottanut kullini pään silkinpehmeiden huuliensa väliin. Vaikka mieleni teki aivan valtavasti ehdottaa kyseistä toimenpidettä, en millään halunnut ylittää sitä rajaa, joka mielestäni on se viimeinen ja ehdoton alaikäisten kanssa.

Varovasti Minna ujutti pienet sormensa bokserieni kuminauhan alle ja siirsi katseensa kohta paljastuvaan elimeeni. Hän venytti hitaasti housujen kauluksen terskani yli ja laski takaa pakarani paljaaksi. Minna jäi tuijottamaan ihaillen kulliani — kuten minäkin. En ollut koskaan nähnyt omaa vehjettäni niin isona ja kivikovana. Se hehkui tulipunaisena kuin räjähtämäisillään. Onneksi olin siistinyt karvoitukseni viikonlopun jälkeen, ettei Minna törmännyt inhottavan näköiseen sänkeen. Olin jo pitkään ajellut kullinjuuren, pallit sekä tietysti peppuvaon täysin posliiniksi ja lyhentänyt alavatsan alueen karvat noin sentin mittaiseksi.

Minnan kädet vapisivat hänen vapauttaessaan minut täysin vaatteista. Hän kysyi, saisiko hän kokeilla, miltä "kyrpäni" tuntuu, tuijottaen sitä taukoamatta. Tuntui kuin en olisi pystynyt puhumaan, sillä koko vartaloni oli lukossa kiimasta, jonka en olisi uskonut enää voivan kasvaa. Ilmeisesti olin pystynyt antamaan myöntävän vastauksen, koska näin Minnan käden lähestyvän kaluani ja muutaman sormen kietoutuvan vapisten sen ympärille. Minna liikutti tuskallisen hitaasti esinahkaani edestakaisin pari kertaa.

Tajusin Minnankin olevan todella kiihottunut, sillä hän huohotti häpeilemättä hyväillessään kulliani ja silitteli toisella kädellään voimakkaasti omaa jalkoväliään. Näky sai minut orgasmin partaalle ja minun oli pakko irrottaa Minnan käsi itsestäni.

- Jos sä jatkat tota enää hetkenkää, ni tulee sotkua kesken leikkien.

- No kyl mä haluun nähä, milt sperma näyttää, mut ekaks haluun sun käyttävän tätä.

Minna heilutteli anaalitappiani käsissään vaativa ilme kasvoillaan. Olin haljeta innostuksesta, kun kohta pääsisin näyttämään Minnalle posliiniksi ajellun peppuvakoni. Heitin Minnalle liukastepurkin pyytäen häntä laittamaan lelun valmiiksi ja istuutumaan nojatuoliin. Itse kävin selälleni nojatuolin edessä olevalle pöydälle. Asetin peppuni aivan pöydän reunalle, nostin jalkani koukkuun vatsani päälle ja levitin vielä haarani kunnolla. Olin varma, että pyllyreikäni kiilui aivan Minnan nenän edessä ja kiihotuin siitä valtavasti lisää.

Kun näin Minnan tuijottavan herkeämättä pyllyäni, otin oikean käteni sormille sylkeä ja aloin hieroa niillä peppureikääni. Muistutin Minnaa anaalitapin liukastamisesta ja aloin kevyesti painaa keskisormea sisääni. Järkyttävän kiimaisesta olosta ja tuhmasta tilanteesta huolimatta pyllyreikäni tuntui erittäin rentoutuneelta heti ensimmäisestä sormesta alkaen. Päätin ottaa saman tien etusormen mukaan. Varovasti työntäessäni tunsin, kuinka sormet lähes imaistiin kuumaan reikään. Oloni oli niin huumaavan kiihottunut, etten edes huomannut Minnan kättä, joka tarjosi minulle liukasteesta kimaltelevaa anaalitappia.

- Must näyttää, et sul on tarpeeks kivaa ilman tätäkin?!

- Älä huolestu... Mä haluun sen sisää just nyt!

Nappasin tapin käteeni ja asetin sen kärjen peppureiälle. Liukaste tapin päällä tuntui ihanan viileältä sen koskettaessa oikeaa osoitetta. Minnan odottava katse oli nauliintunut anaalitappiin, mutta hänen toinen kätensä oli pienestä liikkeestä päätellen tuottamassa mielihyvää tytön jalkovälissä. Aloin varovasti painaa tappia sisääni. Tunne hitaasti aukeavasta peppureiästä oli uskomaton ja lelu liukuikin vaivatta puoleenväliin asti. Vedin muutaman kerran tapin kokonaan pois ja taas puoleenväliin sisään. Näin se taas liukuikin hieman syvemmälle. Viimeiset sentit menevät aina hitaimmin, mutta ovat kyllä myös kaikkein nautinnollisimmat. Painoin tappia aiempaa voimakkaammin sisääni ja välillä puristin sitä peppuaukollani niin kovin kuin pystyin. Kun puristuksen jälkeen rentoutin peppuni täysin, lelu liukui aina muutaman millin syvemmälle.

Juuri kun ajattelin pyllyreikäni ratkeavan painaessani tappia taas voimakkaasti sisääni, tajusin päässeeni paksuimman kohdan päälle. Aivan hetken päästä se olisi sisässäni. Minna tuijotti herkeämättä suoraan peppureikääni, josta varmasti näki äärimmilleen venytetyn kireyden. Korjasin hieman asentoani, rentouduin parhaani mukaan ja painoin vielä hieman tapin kantaa. Äkkiä se lähti liukumaan itsestään ja peppuni suorastaan imi tapin syvälle sisääni. Pyllyreikäni helpottanut kireys ja samaan aikaan peräsuolen täydellinen täyttyminen toivat ruumiiseeni niin täydellisen hyvänolon tunteen, että olisin voinut jäädä siihen paikkaan nauttimaan olostani. Minnan läsnäolo kannusti kuitenkin jatkamaan:

- Vau... Se tosiaa mahtu sun sisää! Sattuks sua yhtää?

- Jos se sattuu, ni sillo on liian hätänen. Se vaa pikkase nipistelee välillä.

- Haluisit sä nyt näyttää mulle, mite sä runkkaat?

Olin niin järkyttävän kiiman vallassa, ettei tulossa ollut mikään pitkä sessio. Niinpä aloitin pelkällä tapilla. Vedin sen kokonaan ulos pyllistäen kontillani Minnaan päin. Minna hihkaisi innoissaan pyllyreikäni jäädessä hieman auki ilman tappia. Olin hyvilläni, että avonainen peppureikä oli Minnankin mielestä kiihottava näky. Muistin, kuinka ensimmäistä kertaa masturboidessani peilin edessä tajusin oman pyllyaukkoni jäävän ammolleen, aivan kuin pornofilmeissä.

Tiesin, että olohuoneen ikkunasta tulevat ilta-auringon säteet osuivat suoraan peppuuni taaten Minnalle parhaan mahdollisen näkymän. Työnsin tapin takaisin sisääni ja vetelin sitä jonkin aikaa edestakaisin. Ensimmäistä kertaa minulle tuli tunne, että haluaisin runkata peppuani jollain vielä isommalla, vaikka luulin aiemmin, että kuusi senttiä paksu tappikin olisi aivan liian suuri minulle. Vedin tapin ulos pepustani ja työnsin vasemman käden keskisormen tulikuumaan pyllyreikääni. Venytin sormella hieman peppureikää ja aloin työntää anaalitappia samaan aikaan takaisin sisään. Katsoin hetken huohottavaa Minnaa, joka tuijotti silmä kovana peppuani. Meinasin laueta siihen paikkaan, kun tajusin tytön työntäneen kätensä jo tiukkojen housujensa sisään ja masturboivan voimakkaasti.

Tunsin, kuinka peppureikäni kiristyi sormeani vasten, samoin kuin hitaasti peppuuni syvemmälle liukuva anaalitappikin. Olin järjettömän kiiman vallassa, kun tappi oli saavuttamassa paksuinta kohtaansa. Nyt en malttanut enää liu'uttaa milli kerrallaan, vaan painoin tapin voimakkaasti sisääni pienestä kivusta huolimatta, joka sekin tuntui nyt taivaallisen hyvältä. Silmissäni pimeni hetkeksi, kun tappi ja sormeni venyttivät pyllyreikäni aivan äärimmilleen. Sitten tappi liukui taas syvälle sisääni ja koko kehoni täyttyi hyvästä olosta.

Käännyin istumaan pöydän reunalle hengästyneen Minnan eteen ja vedin sormeni pois pepustani.

- No miltä näytti?

- Aika kivalta.

- Halusit sä viel nähä, ku mä laukeen?

Minna nyökkäsi nopeasti katsoen minua silmiin. Olisin niin tajuttomasti halunnut suudella Minnaa rajusti, mutta pystyin hillitsemään itseni. Molempien katse kääntyi kulliini, kun aloin runkata hitaasti. Minna jatkoi itsensä hyväilyä ja minä kiihdytin hieman tahtiani kiihottuneena Minnan puuhista ja pepussani ihanasti kutittelevasta tapista. Tunsin orgasmin lähtevän liikkeelle, kun kaluni paisui entisestään aivan räjähtämäisilleen ja pyllyreikäni alkoi supistella hallitsemattomasti puristaen järjettömän voimakkaasti peppuuni työnnettyä anaalitappia. Koko kehoni nytkähteli supistusten tahdissa, silmissäni pimeni jälleen ja kullini alkoi syöstä kuumaa spermaa vatsalleni. Orgasmin aaltoja puhalsi lävitseni enemmän kuin koskaan, enkä pystynyt niiden jälkeen kuin makaamaan pöydällä.

Minnan ääni palautti tajuntani. En tosin tiennyt yhtään, kuinka pitkään pöydällä olin maannut.

- Ethän sä kerro täst kenellekää?

- En tietenkää... Mä täst vaikeuksii joutusin, jos joku sais tietää.

- No hyvä... Mul oli tosi kivaa. Voisinks mä jotenkii hyvittää tän oppitunnin?

- Et sä oo mitää velkaa! Oli mielettömän kiihottavaa tehä toi sun katellessa.

Minnaa ei varmasti epäilyttänyt yhtään, kun oli juuri nähnyt minut aivan hulluna kiimasta. Keskustelumme aikana olin pyyhkäissyt spermani talouspaperiin. Viedessäni paperia roskikseen muistin yhtäkkiä, että kaapissani oli klitoriksen kiihotukseen tarkoitettu pieni vibra, jonka olin aikonut antaa exälleni ennen eroa. Ajattelin, että Minnalla olisi sille varmasti käyttöä ja aloin kaivaa lelua kaapistani. Minna jutteli minulle, samalla kun etsin vibraa.

- Mä oon nyt sormettanu myös peppureikää, ku oon masturboinu.

- Nii mä vähä arvelinkii. Onks se tuntunu sust hyvälle?

- Joo... Siks mä halusinkii nähä, mite sä teet sen. Ku mä haluisin kokeilla jotai muutakii ku pelkkii sormii.

- No sun ei varmaa kannata ainakaa viel lainata tota mun tappia, mut voin lähtee sun kans kattoo seksikaupasta, löytyiskö sielt jotai sopivaa... Vaik ihan pieni anaalitappi.

- OK, Minna vastasi reippaasti.

Samassa olin saanut vibran käsiini. Vein sen Minnalle tutkittavaksi ja selitin, miksi minulla oli sellainen ja että nyt hän saisi sen, jos huolisi. Minna ei selvästikään ollut pessyt käsiään sillä aikaa, kun minä olin maannut pöydällä. Hänen kätensä tuoksui niin ihanasti puhtaalle pillulle, että aloin jälleen tuntea kasvavan kiiman sisälläni. Sanoin hieman takellellen Minnalle, että hän voisi vibran avulla rentoutua helposti ennen yöunia. Minna painoi lelun päälle ja se alkoi surista Minnan pienissä käsissä.

- Arvaa mitä.

- No?

- Tää pitää niin kovaa ääntä, etten mä uskalla käyttää tätä kotona. Mutsi kuulee ihan varmasti!

- Ai nii... Loppuuks Ritvan työt kahelta?

Ritva oli Minnan ja Emmin äiti.

- Joo... Eli me ollaa Emmin kans kahestaa vaa aamul. Ja sillo mä nukun.

- Voithan sä käyttää sitä täällä, jos haluut.

Minna vastasi viettelevästi hymyillen leikillä heitettyyn ehdotukseeni:

- Ai sä haluisit nyt nähä, ku mä pidän hauskaa?

- Haluisin tietysti, mut se ei varmast oo sopivaa... Sä voit käyttää tota makuuhuonetta.

- No, ethän sä mahda mitään, jos multa jää ovi raolleen.

Olin aivan äimistynyt, kuinka tuhma tyttö Minnasta oli kuoriutunut. En tiedä, halusiko hän vain kokeilla viehätysvoimaansa minuun vai olisiko hän todella halunnut kullini sisäänsä. Minä olisin ainakin ollut valmis naimaan rajusti joka reikään tuota taivaallisen kaunista tyttöä, mutta joku järki piti minut olohuoneen puolella.

Minna ei tosiaankaan laittanut ovea tiukasti kiinni — päinvastoin. Hän alkoi häpeilemättä riisuuntua täysin avoimen oviaukon suulla. Tämä jos mikä oli viettelyä, kiusoittelua, ehkä suoranaista kidutusta. Vaikka olinkin hyvin tietoinen Minnan kehittyneistä muodoista, hänen vaatemakunsa oli melko peittävä, kuten juuri riisuttu paitakin. En siis koskaan ollut nähnyt kunnolla Minnan terhakoiden pikkurintojen muotoja, saatika kivikovia nännejä, jotka nyt töröttivät kutsuvasti vaaleanpunaisten Ressu-rintsikoiden läpi.

Aivan kuin Minna olisi stripannut työkseen, sillä niin aistikkaasti ja kiihottavasti hän osasi riisuuntua. Tunsin kullini olevan jälleen räjähdyspisteessä, kun Minna oli saanut farkkujensa napit auki. Hitaasti hän laski housunsa alas peppu minuun päin ja paljasti rintsikoiden kanssa samaa Ressu-sarjaa olevat pikkuhousunsa. "Jumalauta, kuinka täydellinen perse", ajattelin, mutta sanoin sen vahingossa ääneen. Kun Minna kumartui ottamaan housut pois nilkoistaan, tajusin hänen pikkuhousunsa olevan aivan litimärät pillun kohdalta. En käsitä, miksi en syöksynyt sillä sekunnilla hänen taakseen, laskenut pikkuhousut alas ja survonut kivikovaa kaluani Minnan märkään, pieneen, kuumaan pilluun.

Minna kääntyi minuun päin ja hymyili. Hänen ei tarvinnut kysyä, pidinkö näkemästäni, sillä ihmetykseni hänen täydellistä vartaloaan kohtaan paistoi taatusti lävitseni. Minna vei kätensä selkänsä taakse ja avasi liivinsä. Odotin, että terhakat tissit notkahtaisivat alaspäin ilman push up -liivejä mutta ei. Minnan rinnat olivat juuri niin kauniit ja täydelliset, kuin miltä ne olivat vaikuttaneet liivien alla. Kivikovat nännit ja tummat nännipihat huusivat minua nuolemaan ja koskettelemaan itseään. Minna oli selvästi tietoinen rintojensa täydellisyydestä ja antoikin minun ihailla niitä pitkään ennen kuin hän asettui sängylle pitkälleen.

Mentyään sängylle Minna oli sen verran kaukana, etten nähnyt kunnolla hänen jalkoväliinsä. Minna alkoi liu'uttaa pikkuhousujaan pois yhä selällään maaten. Hän nosti pienet jalkansa kohti kattoa, jotta saisi pikkuhousut pois nilkoista. Näky oli kiihottavin, mitä olin eläessäni kohdannut. Vaikka pienestä pimpistä näkyi olohuoneen sohvalle vain vilaus, erottui täydellinen pieni punaruskea pyllyreikä selvästi. Koko Minnan jalkoväli kimalteli pillumehusta, jonka tuoksun pystyi erottamaan olohuoneessa asti. Kiitin mielessäni korkeampia voimia auringosta, joka vielä jaksoi valaista makuuhuoneen sopivasti.

Näin, kuinka Minnan käsi lipui hänen jalkoväliinsä toisen käden hyväillessä täydellisiä rintoja. Pieni olohuoneeseen kantautunut voihkaisu kertoi tytön käden päässeen perille. Minna aloitti pimppinsä hyväilyn ja liikkui koko vartalollaan kätensä rauhallisessa tahdissa. Halusin kuitenkin nähdä paremmin, mitä Minnan sormet tekivät, joten hiivin ovensuulle tytön voihkiessa silmät kiinni.

Minnan etusormi ja peukalo olivat rystyseen asti märät, joten ne olivat varmasti jo käyneet syvällä kiimaisessa pillussa. Nyt ne molemmat hieroivat pientä tummanpunaisena kiiltävää klitorista. Ihailin, kuinka lyhyt ja siisti häpykarvoitus Minnalla oli. En ollut koskaan ajatellut, että jo noin nuoret naiset siistivät alapään karvoitustaan. Minnan vaaleat karvat oli rajattu sieväksi kolmioksi juuri häpyhuulten yläpuolelle; siten että minä sain nauttia esteettömästä näköalasta tytön mehukkaasti kutsuvaan pimppiin.

Muutaman voimakkaamman voihkaisun jälkeen Minna lopetti klitoriksensa hyväilyn ja kaivoi tyynyni päiväpeiton alta. Minna kohotti lantiotaan ja veti tyynyn peppunsa alle. Kiihotuin aivan järkyttävästi nähdessäni pimppimehujen valuvan silkinpehmeää peppuvakoa pitkin tyynylleni. Samassa tajusin, että Minna oli heittänyt pikkuhousunsa ovensuuhun. En ollut koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka kiihottuvat toisten vaatteista, mutta nuo Minnan pienet vaaleanpunaiset pikkuhousut, jotka olivat läpimärät hänen pimppinsä kiimasta, olivat täysin vastustamattomat. Loikkasin pikaisesti makuuhuoneeseen ja takaisin napaten märät pikkuhousut käteeni.

Minna oli saanut itsensä sopivaan asentoon ja hän oli ottanut vibran vasempaan käteensä. Hetken hän pyöritteli oikean käden etusormea klitoriksella ja työnsi sen sitten syvälle pilluunsa voihkaisten hiljaa. Vedeltyään muutaman kerran etusormeaan pimpissään Minna työnsi peukalonsa pilluunsa ja alkoi pyöritellä märkää etusormea pyllyreiällään. Samalla hän käynnisti vibran ja vei sen klitoriksen päälle. Minna alkoi pitää kovempaa ääntä kuin olin missään kuullut — muualla kuin pornofilmeissä. Vaaleat hiukset silmillään Minna kiemurteli nautinnosta, jota hän itselleen tuotti.

Minä en pystynyt enää hillitsemään itseäni, vaan aloin runkata voimakkaasti jo pitkään odottanutta kulliani. Samalla painoin Minnan pikkuhousut kasvojani vasten välittämättä siitä, mitä hän siitä ajattelisi. Tuoksu oli puhtain pillun tuoksu, mitä saattoi kuvitella. Olin aivan räjähtämäisilläni ja aloin jo valmistautua orgasmin kouristuksiin, kun Minnan voihkaisut kovenivat lähes kiljahteluksi. Katsoessani Minnaa huomasin hänen työntäneen etusormensa peppureikäänsä ja nyt hän veteli peukkua ja etusormea samassa tahdissa edestakaisin. Joka työnnöllä Minna liu'utti sormensa yhä syvemmälle.

Päätin antaa orgasmin tulla ja tein, mitä hetki aiemmin vielä epäröin. Vedin pitkän nuolaisun Minnan pikkuhousujen sisäpuolelta ja sain maistaa suussani Minnan kiimaisen pillun. Samassa tajusin Minnan katsovan minua, vaikka tähän asti hän oli masturboinut silmät kiinni. Ymmärtääkseni Minnan katse kysyi, tulisinko ottamaan hänet, mutta en kaikesta himostani huolimatta halunnut yhdyntää alaikäisen kanssa. Katsoin Minnaa silmiin ja laskin hänen pikkuhousunsa kullini päälle. Jatkoin runkkaamista pitäen kullin Minnan pikkuhousujen sisällä.

Minna huusi ja kiljui kiemurrellessaan sängyllä. Hän runkkasi pimppi- ja peppureikiään niin rajusti kuin pystyi, mutta katsoi minua koko ajan silmiin. Tilanne oli järjettömän kiihottava ja halusin orgasmistani kaiken irti. Vedin pepussani yhä olleen anaalitapin ulos ja sylkäisin siihen lisäliukastetta. Juuri kun sain survottua kuuman tapin takaisin syvälle peppuuni, alkoivat tutut peppureiän supistelut älyttömän voimakkaina. Runkkasin raivoisasti märkiin pikkuhousuihin paketoitua kulliani ja katsoin Minnan tyydyttävän itseään molempiin reikiin kuin viimeistä päivää.

Orgasmi oli jälleen tajunnanräjäyttävä, vaikka tällä kertaa ei taju lähtenytkään. Minnan pikkuhousujen sisään purkautunut spermani puristui terskani ympärille lämpimäksi vaipaksi. Katsoin orgasmin alkumetreille päässyttä Minnaa, joka nyt piti enää sormiaan niin syvällä kuin pystyi ja peppu ilmassa antoi vibran viedä hänet loppuun. Pitkän nautinnonhuudon päätteeksi tyttö lysähti raukeana makuulle ja veti sormensa pois kuumista rei'istään. Vaikka olin juuri lauennut, raukeana makaavaa Minnaa oli kiihottavaa katsella. Pystyin vain kuvittelemaan mielessäni, kuinka kiihottavaa olisi joskus päästä ottamaan juuri itsensä tainnoksiin runkannut nainen.

Kun molemmat olimme huilanneet hetken, kysyin, jäikö Minnalle paha maku tapahtuneesta. Minna pudisti päätään ja hymyili.

- Sullekki tais tulla aika hyvä maku suuhun.

- Joo... Sä maistuit tosi hyvälle. Mä kyl tahrin nää pikkuhousut nii pahasti, että sä saat mennä ilman niitä kotiis.

- No jos mä tuun hakee ne sit sen jälkee, ku ollaa käyty ostaa mulle omat lelut.

Eikä ole vaikeaa arvata, mitä mielessäni liikkui tuon keskustelun jälkeen.

Vain pieni pilkahdus oli jäljellä laskevasta auringosta, kun halasin Minnaa eteisessä pitkään. Sovimme, että Minna soittelisi, kun hänellä olisi aikaa lähteä ostoksille. Minä olin varma, ettei minulla ollut mitään menoja juuri silloin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.