Ihana kielletty hedelmä 3

admin Insesti ja Sukulaisseksi
06.07.2014
12846 näyttökertaa
0 kommenttia
4.44
Linja-auto nytkähti liikkeelle juuri hetkeä ennen kuin pääsin istumaan auton takaosaan. Kömmin ikkunan puoleiselle penkille ja jätin reppuni viereiselle. Laitakaupungille ei juurikaan ollut muita menijöitä ennen kolmea – tuskin kovin paljoa myöhemminkään. Äitini ja hänen miesystävänsä Mara olivat pyytäneet minut jälleen talkooavuksi, jotta pihakivet saataisiin asennettua hyvissä ajoin ennen ensilumia. Kaivoin puhelimen repustani ja selasin Minnan lähettämiä tekstiviestejä. Olimme olleet muutaman päivän erillämme, joten viestejä oli tullut vaihdettua useampi kappale. Yleensä en jaksanut kirjoitella kenellekään, mutta nyt olin niin sekaisin Minnasta, että viestien näpyttely tuntui ainoalta järkevältä puuhalta. Sitä paitsi olin yrittänyt tivata Minnalta selvennystä hänen pari päivää sitten laittamaan viestiinsä.

Selasin viestimuistista Minnan lähettämän arvoituksen: "Ajattele mua ja anna ittes nauttia, mutta säästä loppuhuipennus Mulle:)" Vaikka kuinka olin pyytänyt Minnaa selventämään viestiään, olin saanut vastaukseksi vain hymynaamoja ja muuta asiaa. Minä en saanut viestiä asettumaan miksikään muuksi kuin pyynnöksi olla laukeamatta runkkaamisen lopussa. Minua epäilytti kuitenkin suunnattomasti, osaisiko 14-vuotias tyttö tuollaista vihjailua ja vaikka osaisikin, miksi hän näin haluaisi. Juuri kun aloin pohtia pyynnön kohtuuttomuutta – olla nyt laukeamatta ennen seuraavaa tapaamista, joka on ties kuinka kaukana tulevaisuudessa – tajusin pienen palasen kokonaisuudesta. Tuo salaperäinen sanailu oli lähetetty sen jälkeen, kun olin luvannut Maralle tulla viikonlopuksi talkoisiin. Käsitykseni mukaan Minnan ja Emmin piti olla tänä viikonloppuna Ritvalla, mutta ajattelin kuitenkin varmistaa, josko he jostain syystä tulisivatkin isänsä luo myös tänä viikonloppuna.

Hetken kuluttua puhelimeni värisi viestin merkiksi. "Kyl me tullaa.. kuulin faijalt et se on pyytäny sut taas apuihi.. eikä Emmil ja Ritval ollu mitää sitä vastaa, et ollaa 2 vkloppuu peräjälkee siel. Suukkoja." Jos joku kanssamatkustajista sattui seuraamaan käytöstäni, saattoi hän aistia kasvoiltani mielettömän sisäisen riemunpurkauksen. Mieleni laukkasi kuin vauhkoontunut villivarsa – vain muutama tunti enää ja saisin jälleen nähdä ihanan enkelini. Juuri kun olin mieleni ruusuisissa sopukoissa sulkemassa ihanan Minnan syliini, tajusin todellisuuden harmaan kivimuurin välillämme. Olin ollut liian innoissani Minnasta pystyäkseni hetkeäkään miettimään, millaista yhteiselostamme oli tulossa muiden läsnä ollessa. Kuinka olisi mahdollista peittää se intohimon kuohu, joka pyyhki lävitseni Minnan seurassa? Kukaan muu ei saisi missään tapauksessa huomata pienintäkään kipinää välillämme.

Ohitse kiitävät kerrostalot vaihtuivat hiljalleen rivitaloihin ja tiiviisti pystytettyihin omakotitaloihin. Minä en kuitenkaan tiedostanut maisemaa, vaan tyhjä katseeni lävisti horisontin vaipuen tuhansien kilometrien päähän ilman kohdetta. Sisälläni sen sijaan myllersi tuhat ajatusta, joista jokaisesta halusin saada kiinni ja ohjata mieleni oikealle polulle. Nyt tuntui vain siltä, ettei tällaiseen tilanteeseen ollut minkäänlaista polkua; ei edes yksittäisiä jalanpainaumia. Kaikki oli niin sekaisin, mutta silti niin hyvin. Kaksi päivää edessä, jotka saisin olla rakkaani lähellä, mutta tätä onnea ei saisi tuntea ilman polttavaa tuskaa sydämessä. Enkä tiennyt kuinka pystyisin vastustamaan Minnan vartalon ja eleiden vetovoimaa, joista tiesin meneväni sekaisin kiimasta. Siitä olin ainakin täysin varma, että Minna tulisi jossain vaiheessa kiusaamaan tahallaan kiihottunutta mieltäni. Sen verran olin oppinut tästä päällisin puolin niin kiltin viattomasta tytöstä.

Kiipesin vanhan talon yläkertaan narisevia portaita. Äitini oli ollut pihalla tullessani ja jäänyt sinne puuhailemaan vaihdettuaan pari sanaa kanssani. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja pieni kylpyhuone, jonne oli vaivoin saatu ahdettua kevyt suihkukaappi. Muistin, kuinka olin joskus haaveillut yllättäväni sieltä Minnan ja Emmin salaisista siskosten puuhista. He kun usein kävivät yhdessä tuossa ahtaassa kylpyhuoneessa, oli mielikuvitukseni nopeasti kehittänyt tuhmia ajatuksia kuullessani tyttöjen kikatusta. Nyt nuo ajatukset saivat minut tuntemaan hieman huvittunutta voitonriemua kaiken sen jälkeen, mitä Minnan kanssa olin viime aikoina puuhaillut. Marssin reppuni kanssa pienempään makuuhuoneeseen, josta oli muodostunut käytännössä minun oma huone, vaikkakaan en siellä majaillut kuin satunnaisia viikonloppuja silloin tällöin. Yläkerran isompi makuuhuone oli niin ikään pyhitetty Minnan ja Emmin käyttöön. Äitini ja Mara mahtuivat keskenään helposti alakertaan, joten heillä ei ollut sen suurempaa käyttöä koko yläkerralle.

Pihalta kuului auton ääni, joka kurvasi talon pihaan. Parin oven mäiskähdyksen jälkeen portaat alkoivat narista ja tömistä siihen tahtiin, että tiesin Minnan ja Emmin saapuvan. Astelin huoneeni ovelle tervehtimään tyttöjä, kun Minna olikin jo portaiden yläpäässä. Hän pysähtyi tyttöjen huoneen oviaukon eteen ja katsoi iloisena minua kirkkailla silmillään. Suunnaton mielihyvän tunne valtasi minut nähdessäni ihanan Minnani. Pienen tajuttomuudentilani katkaisi Emmi, joka hihkaisi "moi" ja livahti Minnan selän takaa huoneeseensa odottamatta vastaustani. Hymyilin Minnalle, kuiskasin "moi" ja käännyin omaan huoneeseeni. Jos olisin katsonut Minnan kauniita kasvoja vielä hetken pidempään, en olisi enää voinut olla syöksymättä kiinni hänen taivaallisen kiihottavaan vartaloonsa. Yritin kaikin mahdollisin ajatuksin saada Minnan ja kaiken häneen liittyvän pois mielestäni, mutta mikään ei auttanut. Käteni vapisivat ja orgasmeitta kitunut kullini vaati kiivaasti pääsyä Minnan pieneen pimppiin tai peppuun laskemaan parin päivän kokoisen lastin valloilleen. Onneksi työhaalarini olivat sen verran paksut ja väljät, että sain kivikovan seisokin yllättävän hyvin peitetyksi.

Ilta kului yllättävän hyvin kivien levityksessä, eikä Minnakaan käynyt tuskastuttamassa oloani kuin pari kertaa ohitse kävellen. Painoin mielelläni hommia myöhään iltaan välttyäkseni vastustamattomalta houkutukselta sulkea Minna syliini. Kymmenen maissa tuli kutsu ruokapöytään, mikä tuntui sopivan ainakin Maralle mainiosti. Ennen viittä hotkaistu leipäpala ei kieltämättä pitänyt enää minunkaan vatsaani tyytyväisenä, mutta nälkää syvempi tunne oli pelko ruokailun sujumisesta Minnan kanssa samassa pöydässä. Pikaisen suihkun jälkeen jonkin ihmeen sattuman kautta päädyimme Minnan kanssa vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen. Pystyin vaivatta tuntemaan Minnan ihanan hajuveden tuoksun ja kuin vahingossa katseeni laskeutui vieressäni istuvan kaunottaren syliin. En millään olisi halunnut irrottaa silmiäni Minnan kiinteistä reisistä, joita siniset farkut myötäilivät tunnollisesti, aivan kuin nekin olisivat halunneet panna parastaan esitelläkseen kantajansa virheettömät muodot.

Saatuani ruoan lautaselleni tunsin oikeassa nilkassani hellän kosketuksen, joka muuttui varovaiseksi hyväilyksi. Tunsin, kuinka paisunut elin jalkojeni välissä alkoi kiusallisesti kääntyä housujen sisällä vatsani päälle. Yritin katsoa Minnaa mahdollisimman luonnollisesti, eli nopeasti, mutta se jäi kuitenkin pelkäksi yritykseksi. Katseeni jäi tällä kertaa kiinni virheettömiin rintoihin, joita peitti lyhyt vaalea t-paita. Paidan helma laskeutui ihanien kiinteiden rintojen päältä suoraan alas lainehtien vapaana juuri ja juuri Minnan pienen navan päällä. Horrokseni keskeytti äitini tarjoama salaattikastike, jonka Minna jatkoi minulle hymyillen tyttömäisesti. Juuri kun olin saanut kastikepullon korkin auki, Minnalta putosi veitsi lattialle. Epäilykseni heräsi välittömästi, kun Minna kumartui pöydän alle. Tiesin, ettei veitsi taatusti pudonnut vahingossa ja samassa tunsinkin pienen käden painavan penistäni voimakkaasti housujeni läpi. Mieleni teki samaan aikaan repiä tyttö pöydän alta leikkimästä kiinnijäämisellä, mutta vielä enemmän olisin halunnut avata sepalukseni Minnalle ja koskettaa hänen kauniita rintojaan. Jälleen Minna oli tyrmistyttänyt minut tuhmilla tempuillaan ja saanut kullini orgasmin partaalle vain yhdellä kosketuksella.

Veitsiepisodin jälkeen Minna ymmärsi onneksi rauhoittua, joten pahin pelko muiden epäilyksistä laantui hiljalleen mielessäni. Koetin kuitenkin hotkia ruokani niin nopeasti, että pääsisin ensimmäisenä pöydästä. Suunnitelmani onnistuikin ja ilmoitin voivani lähteä Ronin kanssa iltalenkille. Minna kumosi samassa Cokis-lasinsa tyhjäksi ja huikkasi lähtevänsä mukaani. Näin olin toivonutkin ja onnistumisen riemu sai sydämeni jyskyttämään niin, että kuumottavissa korvissakin tuntui. Heitin ruskean hupparin niskaani, samalla kun Minna veti sinisen kevyttoppatakkinsa vetoketjun kiinni. Ehkä sekunti myöhemmin molemmilla oli kengät jalassa ja livahdimme kuistille. Ulko-oven lopsahdettua kiinni ehdin vaivoin huomata Minnan kiihkeän katseen ennen kuin olimme sulkeneet toisemme kauan odotettuun suudelmaan. En voinut uskoa, kuinka taivaalliselta Minna tuntui kehoani vasten ja huuliemme tanssi säesti kahden kielen kainostelematonta esileikkiä. Vaikka maailma ympäriltämme olisi kadonnut, emme olisi sitä huomanneet, saatika siitä välittäneet. Vihdoin tässä oli taas vain me kaksi.

Kummankin hengitys värisi pidellessämme toisiamme otsat ja nenät vastakkain. Molempien mielen valtasi helpotuksen ja täydellisyyden tunne. Kauempana siintäneet autonvalot saivat minut äkkiä tajuamaan, että kuistilta meidät saattoi nähdä kuka tahansa naapuri tai ohikulkija. Samassa Minna kuitenkin tajusi jotain vielä tärkeämpää: "Roni", hän kuiskasi ja katsoi minua aavistuksen hätääntyneesti.

- Ei ne tajunnu, et me lähettii samal oven avauksel, sanoin, avasin oven ja vihelsin koiraa. Onneksi Roni viipotti kiltisti kuistille ja sain kiinnitettyä hihnan tämän pantaan. Kiiruhdimme nopeasti metsän suojaan. Päästettyäni koiran vapaaksi kätemme löysivät nopeasti toisensa ja olimme kuin ketkä tahansa juuri rakastuneet. Minnan huulet veivät minut kerta toisensa jälkeen kauniimpiin taivaisiin, missä kukaan muu ei ollut koskaan päässyt käymään.

Olimme kuherrelleet suurin piirtein puoliväliin metsäpolkua, kun muistin Minnan salaperäisen viestin. Päätin saada nyt siihen selvyyden ja vedin Minnan vartalon vasten omaani.

- Voisit sä nyt kertoo, mitä sul on mieles, tivasin Minnalta katsoen vaativasti häntä silmiin.

- Sä tiedät sit aamul, Minna kihersi ja painoi päänsä kaulaani vasten. Minä olin haljeta kiimasta tajutessani jotain ehkä tapahtuvan tänä yönä, mutta mitä ja miten? En pystynyt odottamaan vastausta:

- Nyt puhut suus puhtaaks, mitä täl kertaa juonit.

Minna tuntui hieman vakavoituneen, vaikka vielä hymyilikin ihanasti; ehkä hieman punastuen, jos sen hämärässä olisi erottanut.

- Ei ku se on nii... Tai siis, sä pidät mua ihan likasena pervona kuitekii, Minna sanoi katsoen poispäin ja samalle vetäen minua kädestä jatkamaan matkaa. Minnan sanat saivat minut kiihottumaan entisestäni ja nykäisin hänet voimakkaasti takaisin syliini. Suutelin Minnan silkinpehmeitä huulia intohimoisesti vieden samalla toisen käteni hänen kiinteälle pikku pepulleen ja vedin hänen lantionsa tiukasti kiinni minuun.

Annoin Minnan ymmärtää, kuinka paljon häntä halusin ja kuiskasin:

- Mä rakastan sua, vaikka oisit pervoin ihmine maan päällä!

- Sitä paitsi must on vaa ihanaa, jos sä haluut kokeilla uusii juttui mun kans, vakuuttelin Minnalle. Hetken kainostelun jälkeen tyttöni oli ilmeisen valmis avautumaan ja tuijotti minua silmiin luottavaisesti.

- Mä haluisin, et sä tuut mun suuhun, Minna kuiskasi ja jäi odottamaan reaktiotani. Mieleni teki huutaa täysillä riemusta, sillä olisin voinut vaikka heti antaa noiden täydellisten huulten lipua peittämään järjettömästä kiimasta sykkivän kaluni. Jotenkin tuo pyyntö tuntui silti oudolta, sillä en uskonut kovinkaan monen naisen nauttivan sperman mausta.

- Kyl mä mielelläni laukeen sun suuhu, mut vähä epäilyttää, pidät sä siitä.

- No ku viimeeks sä et huomannu, ku mä vähä maistoin sun nesteitäs... ja must ainakii se maistu aika kivalle. Sen jälkee mua on kiihottanu iha mielettömästi ajatus sun isosta munasta laukeemassa mun suuhu.

- Ai jaa! Vai sellasta peliä sitä on pidetty. Ymmärrät sä, mite paljo sitä nyt tulee, ku oon ollu laukeematta pari päivää? Nii ja mistä sä keksit, et mun pitää säästää pari päivää?

- Mä oon surffaillu aika tunnollisest siel it-foorumil, minkä neuvoit mulle. En mä tietty tiiä, tykkäänks mä ees siitä, mut ku kiihottaa nii kovi se ajatus tosi pitkäst ja runsaast orkust.

Pystyin jo kuvittelemaan, kuinka taivaalliselta Minnan kosteat huulet tuntuisivat painautuessaan kivikovan penikseni ympärille ja millainen tulinen kiima välillämme vallitsisi kullini alkaessa sykkiä tajunnanräjäyttävää orgasmia pienessä odottavassa suussa. Minna oli selvästi huvittunut huomattuaan minun jääneen haaveisiin.

- Toivotaa, et Emmi nukahtaa ajoissa... ettet vaa joutuis pettymää, Minna virnisti ja silitteli pullottavaa etumustani. Olin aivan jäykkänä kiimasta ajatellessani tulevaa yötä ja sitä, kuinka jälleen tulisin murtamaan yhden moraalinmuurin Minnan kanssa. Nyt se ei kuitenkaan tuntunut enää millään tapaa pahalta, sillä edelliskerrankin touhut olisivat varmasti tuomarin silmissä yhtä paha asia kuin yhdyntä alaikäisen kanssa. Sitä paitsi minä olin rakastunut Minnaan ja tiesin hänen varmasti haluavan samoja asioita kanssani.


Istuin sängylläni ja kelasin mielessäni läpi tulevaa yötä. Tuntui todella kiihottavalta pohtia, kuinka tulisimme leikkimään toisillamme niin hiljaa, ettei kukaan voisi kuulla touhujamme. Kuulin, kuinka kylpyhuoneen ovi kolahti ja tytöt hiippailivat huoneeseensa. Kaivoin repustani hammasharjan ja -tahnan ja avasin huoneeni oven. Vessassa kuitenkin näytti olevan vielä valot, joten toinen tytöistä olikin vielä iltapesulla. Vaikka kullini seisoi iltalenkin jäljiltä yhä kivikovana, ajattelin, ettei Emmi huomaisi sitä, jos pitäisin vain tahnatuubia edessä; ja Minnahan sen saisi huomatakin. Jäin siis odottamaan vuoroani käytävään. Yllättävän pitkän ja hiljaisen ajan kuluttua kylppäristä kuului ääniä ja ovi avautui hitaasti. Kieltämättä minua hieman jännitti se mahdollisuus, että sieltä tulisi Emmi ja jonkun häslingin takia boksereissani pystyssä sojottava kullini paljastuisi hänelle.

Oven takaa kuitenkin kurkkasi Minna, joka oli silmin nähden iloisesti yllättynyt nähdessään minut odottamassa vuoroani. Minustakin oli ihana nähdä Minna harjatuissa hiuksissaan, jotka laskeutuivat virheettömästi aaltoillen tummansinisen pyjamapaidan päälle. En voinut uskoa saavani kohta tuon kaunottaren luokseni kiimaisiin leikkeihin. Minna keskeytti haaveiluni vinkkaamalla minut kanssaan pieneen kylpyhuoneeseen. Saatuani oven kiinni perässämme Minna nojautui hieman eteenpäin pidellen käsillään lavuaarista.

- Haluut sä koittaa, mitä sieltä löytyy? Minna kuiskasi tuoden samalla peppuaan vielä paremmin esille. Perverssi mieleni pystyi jo arvaamaan, mitä tyttö oli kylppärissä puuhaillut yksinään. Ujutin hitaasti käteni kiiltävän satiinipyjaman housujen sisään ja liu'uin silkinpehmeää pyllyvakoa pitkin varovasti syvemmälle.

- Missäs sun pikkuhousut on? kuiskasin Minnan korvaan. Näin peilikaapin peilistä, kuinka Minnan odottava ilme muuttui hymyksi. Pieni kuiskaus kuului juuri ja juuri:

- Sun täytyy nyt keksii joku muu paikka, mihi ruiskutat sun ison spermalastin.

Vapisevan käteni sormenpäät liukuivat yhä lähemmäs Minnan peppureikää, jonka ympärillä tuntui jo runsaasti liukuvoidetta. Samalla tunsin myös anaalitapin kannan, joka sekin oli yltä päältä liukasteessa.

- Et sä toivonukii löytäväs sielt jotai? Minna virnisti hiljaa peilistä. Katse oli kuin ehdoton kutsu kiellettyyn leikkiin tytön kanssa. Kiedoin sormeni kunnolla tapin kannan ympäri ja ujutin toisen käteni Minnan paidan alle. Vasta nyt huomasin, ettei Minnalla ollut tietysti rintsikoitakaan. Sain käteeni täydellisen silkkisen ja kiinteän rinnan, jonka pieni pyöreä nänni puristui kivikovana sormieni väliin. Painoin vielä räjähtämäisillään olevan kullini Minnan kylkeä vasten ja aloin hitaasti vetää anaalitappia ulos hänen pienestä pyllyreiästään katsoen häntä samalla silmiin peilin kautta. Tunsin, kuinka tappi alkoi liukua milli milliltä ulos ja samalla Minnan kaunis alahuuli puristui hänen hampaidensa väliin kiihottavasti. Nyt anaalitappi ei enää liikkunut yhtään, joten vedin sitä aavistuksen voimakkaammin puristaen samalla hellästi toisessa kädessäni olevaa kiinteää rintaa. Näin, kuinka Minnan silmät painuivat puoliksi kiinni ja hänen katseensa katosi jonnekin kilometrien päähän. Samalla kun liukas tappi pullahti äkisti pari senttiä ulos tytön pepusta, kuului hänen alahuultaan purevasta suusta pelottavan äänekäs ynähdys.

- Ei kai suhun sattunu? kysyin hiljaa Minnalta, joka nojasi vaimeasti huohottaen ja liikkumatta lavuaariin.

- No ei todellakaa, Minna tokaisi ilmeisesti yllättyneenä kysymyksestäni.

- Laita se vaa takas sisää. Saat leikkii lisää sitte, ku Emmi on nukahtanu, Minna kuiskasi ja käänsi katseensa minuun. Sulauduimme hellään suudelmaan, jonka myötä aloin hiljaa painaa liukasta tappia takaisin syvemmälle Minnan pyllyyn. Suudelmamme saatossa Minna otti tällä kertaa minun alahuuleni hampaidensa väliin ja jotenkin pystyin huomaamaan kaiken kiiman lomassa, kuinka hänen toinen kätensä hakeutui hänen housujensa sisään. Minna puri huultani yhä lujemmin ja ynähteli hiljaa nautintoa huokuen. Arvelin anaalitapin paksuimman kohdan olevan likimain peppureiän kohdalla ja siirsin varovasti pikkusormeani tunnustelemaan tilannetta. Nopeasti sormeni päässä tuntui äärimmilleen venyneen tulikuuman pyllyreiän reunaa, jonka huulilla tapin paksuin kohta jo oli. Puristin taas Minnan rintaa voimakkaammin pieneksi vihjeeksi kohta tulevasta nautinnosta. Huomasin Minnan ymmärtäneen eleeni hänen levittäessään aavistuksen jalkojaan. Vain hieman voimakkaammin painaen sain anaalitapin jälleen pieneen liikkeeseen ja tunsin, kuinka Minnan hengitys kiihtyi ja syveni entisestään. Koko tilanne kaikkine tekijöineen oli niin valtavan kiihottava, että olisin antanut mitä tahansa sen kestämisestä ikuisesti.

Pieni yhtäjaksoinen Minnan kurkusta noussut ininä sai minut vakuuttuneeksi suuresta molemminpuolisesta nautinnon tunteesta, joka vei meitä siivillään hellästi mutta kiivaasti. Minnan pieni pyllyreikä alkoi hiljalleen imeä ahnaasti tappia syvälle sisäänsä, mutten halunnut tämän ihanan hetken luisuvan käsistäni liian nopeasti. Vedin anaalitappia hieman ulospäin ja kun Minnan peppu alkoi uudelleen ahmaista sitä sisäänsä, annoin tapin liukua niin hitaasti kuin suinkin. Minna hytkyi jo melkoisen rajusti pimpillään olevan kätensä tahdissa ja puri huultani kiihottavan kivuliaasti. Minnan kiemurtelu sai hänen kylkeään vasten puristuneen kullini sykähtelemään taivaallisen orgasmin varoitukseksi. En missään nimessä halunnut pilata Minnan fantasiaa suuresta spermalastista suussaan, joten irrottauduin hieman hänen vartalostaan. Muutenkin Minna alkoi vikistä jo niin äänekkäästi, että päätin antaa anaalitapin liukua takaisin syvälle tytön pieneen kuumaan pyllyreikään. Liukasteesta märät sormeni liukuivat pois tapin kannan ja Minnan peppuvaon välistä supistelevan reiän imiessä vastustamattomasti lelun viimeiset millit sisäänsä.

Saatuani tunnottomaksi purrun huuleni takaisin ihastelin hetken Minnaa, joka yhä nautti kätensä kiihkeästä tanssista. Halusin kuitenkin Minnan saavan osansa orgasmin panttaamisen tuskasta ja painoin hellästi hänen kättään pyjaman housujen läpi.

- Jos säkin malttaisit oottaa, ni mä tuon sut mielelläni loppuu tuolla, vinkkasin Minnalle huoneeseeni päin. Minna seisautti kätensä liikkeen hieman vastentahtoisesti.

- Onks sul lelut mukana vai? hän kuiskasi katsoen minua innostuneena silmiin.

- Ei oo, mut jos sä saat maistaa mua tänää, ni kyl mäkin haluun tehä saman sulle, vastasin Minnalle jopa hieman totisella ilmeellä. Minnan kasvot kirkastuivat samassa aurinkoiseen hymyyn ja hän syöksyi – suorastaan hyppäsi – syliini kietoen hennot jalkansa pakaroideni ympäri ja vei minut jälleen intohimoiseen suudelmaan. Minna oli ilmiselvästi janonnut rakkautemme seuraavaa askelta kiihkeämmin kuin olin osannut kuvitellakaan. Olin tietysti pohjattoman onnellinen saadessani tyttöni näin onnelliseksi, mutta samalla minua huolestutti suuseksin onnistuminen. Olihan Minna toki saanut orgasmeja, mutta pystyisinkö tuottamaan hänelle samanlaista nautintoa kuin hänen omat sormensa tai kiivaasti värisevä vibra?

Ymmärsimme molemmat Minnan viipyneen jo epäilyttävän pitkään kylppärissä, joten saattelin jumalaisen kauniin neidon hellien suudelmien kera käytävään. Minnan livahdettua tyttöjen huoneeseen sulkeuduin hetkeksi kylpyhuoneen suojiin leijumaan onnen ja kiiman täyttämässä tunteessa. Saatuani hetken päästä iltapesut hoidettua retkahdin huoneeni sängylle, riisuin bokserini ja jäin ihailemaan kivikovana seisovan kullini suonia. Tuntui kuin penikseni olisi ollut jotenkin paksumpi jäätyään ilman orgasmeja tavanomaista pidemmäksi aikaa. Nyt saatoin aistia, kuinka herkästi se voisi laueta pienimmästäkin kosketuksesta; niin kiimaiseksi Minnan maistiaiset olivat minut saaneet.

Haaveillessani Minnan saapumisesta tajusin, kuinka kirkas pöytälamppuni valo oli yön muussa pimeydessä. Jos vaikka Emmi sattuisi käymään vessassa keskellä yötä, huoneeni oven alta siintävä valo saattaisi herättää jonkinasteista epäilyä. Sammutettuani valon kaikki katosi ympäriltäni, enkä nähnyt hetkeen mitään. Olin jo hieman pettynyt, koska emme tulisi näkemään mitään Minnan kanssa näin pimeässä. Hetken päästä näköni alkoi tottua pimeyteen ja ympäristö hahmottui hiljalleen selvästi. Kirkkaimpana siinsi kirjoituspöydän edessä oleva ikkuna, jonka rullaverhon takaa loisti valoa. Vedettyäni verhon ylös tajusin ensimmäistä kertaa, kuinka hyvin kymmenen metrin päässä seisova katuvalo saatteli loistoaan huoneeseeni. Ei kyseessä tietenkään mikään keskipäivän aurinko ollut, mutta täydelliseen pimeyteen verrattuna tämä toimi loistavasti. Pöydän edessä pystyin hyvin erottamaan kullini pullistuneet suonet ja terskan nokassa kimaltelevan touhutipan.

Olin maannut sängylläni jo tuskastuttavan kauan, enkä saanut korviini pienintäkään ääntä käytävästä. Vaikka luotinkin Minnan haluun tulla luokseni, alkoivat pienet epäilykset yön onnistumisesta kalvata mieltäni. Kuinka pysyisin huomenna housuissani, jos niin kovin odottamani leikit jäisivät väliin? Samassa ovi avautui hitaasti ja pystyin erottamaan Minnan iloiset kasvot.

- Ootettiinko täällä seuraa? Minna kuiskasi ja sulki oven perässään. Mieleni teki rynnätä Minnan luo ja repiä satiinipyjaman paita auki ihanan kiinteiden rintojen tieltä. Sain kuitenkin noustua äänettömän rauhallisesti ja hiivin enkelini luo. Kätemme kietoutuivat toistemme ympärille ja suloinen suudelma sai jälleen kaiken muun unohtumaan. Minna tuntui niin uskomattoman ihanalta ja kiihottavalta vasten kehoani, etten meinannut pysyä järjissäni. Halusin ehdottomasti päästä riisumaan Minnan, sillä tähän asti hän oli molemmilla kerroilla tehnyt sen itse; niin kiihottavaa kuin sekin oli. Nyt janosin kosketusta tuon virheettömän neitsyeen vartaloon ja kuljetin vapisevia käsiäni kiihkeästi pitkin silkinpehmeää ihoa. Nostin käsiäni yhä ylemmäs päästen pystyjen kiinteiden rintojen päälle pyjamapaidan helman paljastaessa tytön hoikan vatsan.

Minna sai työnnettyä minua suutelun ja hyväilyn saatossa kohti sänkyä, jonka päälle laskeuduin istumaan. Minna seisoi edessäni nauttien rinnoillaan leikkivistä käsistäni ja pienestä suukosta, jonka painoin hänen söpölle navalleen. Nyt halusin nähdä, kuinka Minnan kaunis vartalo loistaisi paljaana katuvalon pehmeässä kajossa. Sain käteni vastentahtoisesti irtoamaan uskomattomilta rinnoilta, joiden kivikovia nöpönännejä olisi voinut pyöritellä sormien päissä loputtomiin. Haparoiden sain paidan alimman napin auki Minnan hymyillessä odottavaisena minulle. Seuraavat napit avautuivat nopeasti ja hetkessä edessäni seisoi jumalaisen kaunis tyttönen, jonka ihanat rinnat pilkottivat puolittain avatun paidan takaa. En malttanut nauttia näystä pitkään, vaan liu'utin käteni täydellisten rintojen yli Minnan olkapäille nostaen samalla pyjaman niiden yli. Liukas satiinikangas valahti hetkessä lattialle Minnan käsivarsilta ja hänen paljas ylävartalonsa loisti kaikessa taivaallisessa virheettömyydessään pehmeässä valossa. Tämä kaikki oli kuin parasta unta, mitä mies voisi koskaan nähdä, mutta Minnan tuoksu ja hänen lantioillaan lepäävät käteni kertoivat tämän uskomattoman unelman todellisuudesta.

Vedin Minnaa kevyesti lähemmäs ja suutelin varovasti hänen vasenta rintaansa. Kuinka taivaalliselta se tuntuikaan huulillani! Minnan toinen käsi vaelsi selkääni pitkin ja toinen käsi silitteli ihanasti niskatukkaani painaen samalla kasvojani voimakkaammin hänen rintaansa vasten. Olin hieman epävarma, laukeaisinko kiimasta, jos ottaisin Minnan herkullisen nännin suuhuni. Samassa kuitenkin tytön käsi pakotti kasvojani kääntymään niin, että sain huulieni väliin täydellisen koskemattoman ihanuuden. Mieleni teki imeä täysillä Minnan virheetöntä nöpönänniä, mutta nyt oli pakko hallita sisälläni riehuva kiimanpuuska. Muutaman hellän mutta kiusoittelevan suudelman jälkeen aloin hitaasti kiertää pientä kirsikkaa kieleni kärjellä. Minnan kädet seisahtuivat selkäni ja niskani päälle aivan kuin hän olisi jäänyt odottamaan seuraavaa liikettäni. Pyöräytin kostealla kielelläni vielä muutaman kierroksen nännin päällä ja puhalsin siihen kevyesti hieman etäämmältä. Minnan hiljainen kiherrys vaimeni syväksi huokaukseksi imaistessani hänen rintansa ihanuuden huulieni väliin tanssimaan kieleni kanssa.

Ottaessani Minnan oikean rinnan nautittavakseni pienet kädet alkoivat jälleen hyväillä selkääni. Käsieni välissä kutsuvasti keinahteleva hoikka lantio vaati minua laskemaan satiinisia pyjamanhousuja. Silittelin vielä hetken Minnan tiukkaa peppua housujen päältä ja aloin viedä hellästi käsiäni vyötäröresorin alle. Minna alkoi keinuttaa hieman voimakkaammin lantiotaan aivan kuin kiusatakseen kiihottunutta ja malttamatonta mieltäni. Vaikka en tätä esitystä omin silmin pystynytkään seuraamaan, käteni kertoivat kuvantarkasti, kuinka kaunista katseltavaa se olisi ollut. En voinut uskoa, kuinka ihanalta Minnan silkinpehmeä peppu jälleen tuntui enkä ollut lainkaan varma, pystyisinkö hillitsemään äärimmäisen halun rakastella intohimoisesti tämän maailman kauneimman ja seksikkäimmän naisen kanssa. Hetki, jolloin tunsin housujen liukuvan Minnan pyöreiden pakaroiden ylitse paljastaen hänen ihanan terhakan pyllynsä, tuntui niin mielettömän kiihottavan tuhmalta. Samassa tunsin tuon maailman ihanimman tuoksun, joka vietteli minua vastustamattomasti luokseen.

Minnan rinta pompsahti suustani normaaliin ryhtiinsä minun kumartuessani viemään satiiniset housut tytön nilkkoihin. Samalla kuljetin kieleni kärkeä pitkin Minnan kaunista vartaloa päätyen lopulta pienelle siistille karvoitukselle. Vedin itseni täyteen Minnan kiimaisen pillun tuoksua ajattelematta yhtään, vaikuttaisiko se Minnasta ällöttävän perverssiltä. Olin kuitenkin kuulevinani vain pienen hihityksen, joka päättyi vaimeaan inahdukseen painaessani hellän suudelman pienen märän pimpin päälle. Lipaisin huuliltani neitseellisenpuhtaan pillun nestettä ja vetäydyin hieman taemmas ihailemaan Minnan taivaallisen kaunista häpyä ja kiihottavinta makua, jota suuni oli koskaan saanut maistaa. Minna katsoi minuun hymyillen:

- Et kai sä ottanu jo maistiaisia?

- Haluisit sä päästä vähä paremmin herkuttelee? Minna kysyi viettelevästi ja pujotti nilkkansa pois lattialla lojuvista housuistaan.

- Joo. Mulle oli varattu kiimainen neitsytpimppi ja pyllyreikä anaalitapilla, kuiskasin Minnan korvaan noustuani seisomaan ja imaisin häntä kaulasta. Minna oli lähes kiljahtaa kaulansa kutiamista, mutta sai nielaistua äänensä. Hän siirtyi sängyn eteen ja alkoi hitaasti laskeutua sen päälle selälleen. Samalla Minna veti minua kädestä päällensä ja sanoi kiusoitellen:

- Teidän tilauksenne onkin ollut jo jonkin aikaa valmiina.

Minna levitti reisiään ohjaten lantioni jalkojensa väliin. Olisin maksanut mitä tahansa Minnan avonaisten häpyhuulien ja peppureiässä odottavan anaalitapin kannan näkemisestä, mutta tyttö veti minut määrätietoisesti kiihkeään suudelmaan. Räjähtämäisillään olleen kullini varsi liukui vastustamattomasti Minnan märkään, tulikuumaan pimppivakoon, enkä uskonut enää selviäväni laukeamatta. Tuntui kuin tuo pieni kiimainen pillu olisi väkisin yrittänyt imeä minua sisälleen, eikä Minnan riettaasti viettelevä kieli omani ympärillä vähentänyt paineitani yhtään. Pitkän kostean suudelman hellittyä Minna huohotti kiimaisena:

- Työnnä se mun sisää!

Olisin kyllä raivoisasti halunnut täyttää Minnan toiveen, mutta olin jo oppinut nauttimaan pienistä askeleista. Halusin saada täyden nautinnon pienimmistäkin asioista, joita sain Minnan kanssa tehdä, joten pudistin vain päätäni.

- Mä koitan tehä sut onnelliseks sillee ku sovittii, kuiskasin kullia anelevan tyttöni korvaan ja aloin liukua kohti hänen jalkoväliään.

Eteeni avautui riettain ja kiihottavin näky, mitä maa saattoi päällään kantaa. Katuvalon hehku riitti juuri sopivasti värittämään kaikki yksityiskohdat Minnan herkuista. Minua odotti virheettömän kaunis ja hoikka 14-vuotias – pieni litimärkä pillu raollaan ja sen alla kuuma tiukka pyllyreikä, jonne juuri ja juuri mahtui keskikokoinen anaalitappi. Kaikki tämä odotti minua. Laskin päätäni alemmas suudellen samalla Minnan kiinteitä reisiä. Päästessäni lähemmäs tuntui kuin kiimaisena odottava pimppi olisi hehkunut lämpöä kasvoilleni huutaessaan minua täyttämään itsensä. Nyt oli koittanut yksi niistä hetkistä, joista olin usein uneksinut. Aivan kohta pääsisin tuntemaan ja maistamaan Minnan puhdasta koskematonta pimppiä kielelläni, enkä varmasti jättäisi huomiotta tuota järkyttävän kiihottavaa peppuakaan.

Suutelin vielä hellästi Minnan kosteita häpyhuulia ennen kuin aloin silitellä kieleni kärjellä pientä kimaltelevaa nuppua. Yritin parhaani mukaan pysyä hiuksenhienon hipaisun kevyemmällä puolella, niin että Minna tuskin tunsi kieleni kosketusta. Palkkioksi maltillisuudestani sain korviini kauneimpia nautinnoninahduksia ja käteni tunsivat enkelini vartalon lävitse aaltoilevat väristykset. Minulla ei ollut enää pienintäkään epäilystä Minnan täydellisestä nautinnosta; eikä ollut kyllä omastanikaan. Minnan pillu maistui nyt kielelläni niin puhtaana ja täyteläisenä, että olisin voinut nuolla ja imeä hänen pimppinsä läpikotaisin kuin mikäkin vanha pervo. Osasin kuitenkin edetä juuri niin tahdikkaasti kuin rakastavan herrasmiehen kuuluukin. Minnan jo nostaessa malttamattomana lantiotaan kohti kasvojani laskin kieleni hänen klitorikselleen ja aloin hitaasti kiertää kehää nupun ympärillä. Tämä toi ilmeisesti Minnalle lisää nautintoa, sillä pienet inahdukset voimistuivat jo pelottavan kuuluviksi. En kuitenkaan osannut nyt ajatella kiinnijäämistä, sillä mieleni maalasi silmiini kuvaa Minnasta, joka nautinnontuskissaan puristaisi vuoteen lakanaa pieneen nyrkkiinsä ja toisella kädellään hyväilisi voimakkaasti rintojaan. Rakkaudestani kiemurteleva tyttö sai minut uskomaan, että pystyisin viemään hänet varmasti perille tänä taianomaisena yönä.

Hivutin varovasti toisen käteni Minnan ihanan tiukalle pakaralle ja hyväilin sitä hellästi pyörittäen samalla kieltäni pienen klitoriksen ympärillä hieman kiivaammin. Tiesin Minnan jo odottavan reilumpaa kosketusta, joten siirsin toisen käteni hänen hävylleen niin, että peukaloni pystyi jatkamaan pienen herkkunappulan kiusaamista. Nyt kieleni oli vapaa seikkailemaan pienen kiimasta märän pillun huulilla; ja kenties vähän matkaa sisälläkin. Vaikka likaiset haluni ajoivatkin minua painamaan raivokkaasti kohti loppuhuipennusta, pakotin itseni hitaisiin kiusoitteleviin liikkeisiin. Annoin kieleni vaeltaa kevyesti ja hellästi Minnan häpyhuulien sisäpintoja peukaloni pyöritellessä hellästi liukasta klitorista. Samaan aikaan pyörittelin pari milliä kerrallaan edestakaisin tiukassa peppureiässä odottelevaa anaalitappia. Tunsin, kuinka Minna alkoi käydä yhä kovemmilla kierroksilla eikä hän enää pystynyt pitämään voihkaisujaan kurissa.

- Et kai sä yritä herättää koko taloa? kuiskasin kiemurtelevalle Minnalle.

- Lopeta se kiusaamine ja päästä mut loppuu! Minna vinkui kiimaisena.

En uskaltanut enää pihdata Minnalta nautintoa, sillä en ollut lainkaan varma, saisinko jatkaa puuhiani mahdollisen orgasmin jälkeen. Niinpä annoin peukkuni pyöriä pienellä nupulla hellästi mutta niin nopeasti kuin suinkin. Kieleni lipui hiljaa pikkuisen pillureiän suulle ja koukki sieltä kiimanesteitä joka lipaisulla syvemmältä. Täydellisen nautinnon aikaansaamiseksi aloin hitaasti vetää Minnan pepusta liukasta anaalitappia levittäen hänen pyllyreikänsä jälleen äärimmilleen. Minna yritti parhaansa mukaan niellä kiimaisia voihkaisujaan, mutta se tuntui vain pahentavan tahattomasti lipsahtavia ulahduksia. Olin varma, että ainakin Emmi heräisi kohta näihin intohimon ääniin, mutten voinut tilanteelle mitään. En tietysti halunnutkaan Minnan vaikenevan. Hänen nautinnon äänensä ja kieltäni yhä syvemmälle pyytävä pillunsa, jota lantio yritti painaa syvemmälle kasvoihini, olivat lähes liian kiihottava yhdistelmä. Kullini alkoi jo varoitella lähestyvästä orgasmista, vaikkei se ollut vielä edes saanut huomiota osakseen.

Välittämättä mistään mitään näykin kielelläni yhä syvemmälle Minnan neitsytpimppiin ja vedin anaalitapin paksuimman kohdan hitaasti mutta vastustamattomasti ulos hänen pepustaan. Äänekkäin voihkaisu sinä iltana sai minut innostumaan entisestään ja aloin painaa kuumaa tappia takaisin syvälle Minnan pyllyyn. Yritin vielä hieman kiihdyttää peukaloni tanssia klitoriksen päällä ja vedin jälleen pohjaan asti liukunutta anaalitappia ulos. Huomasin, kuinka Minnan kiemurtelu oli jo niin voimakasta, että orgasmin oli pakko olla lähellä. Peukalo ja kieleni jatkoivat kiivasta tanssiaan, mutta tapin annoin tällä kertaa liukua kokonaan ulos Minnan kiimaisesta pyllyreiästä kostean maiskahduksen saattelemana. Vain pienen hetken kuluttua huomasin, kuinka rakkaani koko vartalo alkoi jäykistyä suurimman nautinnon porteilla. Jatkoin kiivasta tahtiani ja odotin malttamattomana kohta kieltäni puristelevia orgasminaaltoja. Yhtäjaksoinen vinkuminen saatteli Minnan nautinnonputouksen matkaan ja sain tuntea voimakkaimman orgasmin purkauksista, mitä yhdenkään toisen naisen kanssa. Nyt tuli se hetki, jota odotin. Halusin kruunata Minnan laukeamisen työntämällä anaalitapin takaisin hänen tiukkaan pyllyreikäänsä ensimmäisten orgasminaaltojen matkassa.

Pieni kuumana hehkuva peppureikä sykähteli rajun orgasmin tahtiin, eikä liukasta anaalitappia tarvinnut painaa sisään juuri yhtään – niin himokkaasti Minnan kiimainen pyllyaukko ahmaisi sen syvälle sisäänsä. En voinut uskoa, kuinka kovin Minna ujelsi lukuisten nautinnonaaltojen kourissa jäykistyen lopulta koko vartalollaan viimeisiin kiiman kidutuksiin. Vedin kieleni ulos Minnan yhä sykkivästä pillusta, koska halusin nauttia orgasmin viime hetkien näkemisestä. Olin jälleen aivan laukeamisen partaalla nähdessäni Minnan pienen pyllyreiän supistelevan uskomattoman kiivaaseen tahtiin – aivan kuin se olisi yrittänyt imaista anaalitapin kantoineen päivineen syvälle kuumaan suoleen. En ollut koskaan nähnyt edes pornoleffoissa niin pitkää orgasmia, kuin mistä Minna nautti, saatika että niistä olisi mistään voinut aistia tällaisen aitouden, jollaista kukaan ei voinut näytellä.

Minnan ujellus alkoi hiipua syviksi huokauksiksi ja äsken ilmassa kaarellaan värissyt hoikka keskivartalo laskeutui täydellisen rentoutuneena hikisille lakanoille. Äkkiä sain tuntea kuumat kauhunsekaiset väreet pyyhkimässä läpi vartaloni, kun käytävästä kuului pieni kolahdus. Voi helvetti... Nyt se tapahtui, ajattelin ja käänsin katseeni ovelle. Pahin pelkoni piirtyi lohduttomasti mieleeni nähdessäni käytävän valon heijastuvan oven alta. Samassa myös Minna tajusi tilanteen.

- Onks siel joku? Minna kysyi hätääntyneenä, mutta niin hiljaa kuin suinkin. Nyökkäsin vastaukseksi, vaikka kehoni oli niin jäykkänä kauhusta, etten olisi uskonut sen onnistuvan. Olimme Minnan kanssa molemmat aivan liikkumatta ja hiirenhiljaa piinaavassa jännityksessä. Aika tuntui pysähtyneen, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut moneen tuntiin.

Aivan kuin aave olisi sammuttanut valot käytävästä. Vaikka olimme täysin hiljaa, mitään ei kuulunut... Ei yhtään mitään. Ymmärsimme molemmat, että mikäli käytävässä ei hetki sitten ollut ollut Emmi, täytyisi jommankumman vanhemmistamme olla yhä yläkerrassa. Kukaan ei nimittäin voisi laskeutua narisevia portaita huomaamattomasti. Tämä seikka sai minut hieman rauhoittumaan, sillä uskoin, että portaiden narinan olisimme huomanneet kaiken kiimaisen touhuamisen keskeltäkin. Vielä hetken olimme hiljaa ja odotimme, josko käytävästä kuuluisi jotain. Minna rikkoi viimein täydellisen hiljaisuuden.

- Mite kaua ne valot oli?

En valitettavasti osannut vastata Minnalle mitään. Tilanteeseen oli kuitenkin pakko saada jotain selvyyttä, joten päätin lähteä mukamas käymään vessassa. Suureksi helpotuksekseni huomasin käytävän olevan tyhjä ja kävin pikaisesti vetämässä vessan muodon vuoksi.

Minna odotti minua huoneeni ovella malttamattomana.

- Ei kai siel ollu ketää? Minna kysyi heti, kun olin sulkenut huoneeni oven perässäni.

- Ei ollu, mut Emmi on saletisti kuullu jotai, vastasin yhä kauhistuneena tapahtuneesta. Minna oli hetken hiljaa, mutta yritti sitten lievittää jännittynyttä ilmapiiriä:

- Ei se varmasti tajunnu... Mä selitän sille jotai.

Uskoin kyllä Minnan pystyvän kääntämään mustan valkoiseksi, mutta ei se silti tehnyt oloani täysin huolettomaksi. Minna kuitenkin sai minut unohtamaan kiusallisen epätietoisuuden jatkamalla kuiskutustaan:

- Sitä paitsi, jos me jäädää huomenna kiinni, ni mä haluun ottaa täst viimesest kerrast irti sen, mitä halusin!

Huomasin makaavani sängyllä uskomattoman kaunis nuori nainen päälläni; suutelemassa minua kiihkeästi. Minna antoi kiinteiden silkkisten rintojensa painautua rintakehääni vasten, jonka jälkeen hän laski hajareisin vatsansa ja lantionsa päälleni. Tunsin, kuinka juhlakuntoon paisuvan kullini kärki tavoitti litimärät häpyhuulet ja kuinka kieleni jäi välillä vangiksi Minnan hampaiden väliin. Äsken niin toivoton kiinnijäämisen pelko oli vaihtunut ylitsepääsemättömään haluun panna kaikella mahdollisella kiihkolla tuota päälläni kiimaisena touhuavaa virheetöntä neitsyttä. Kiedoin käteni Minnan ympäri ja rutistin hänet voimakkaasti itseäni vasten. Minna irrotti huulensa suudelmasta ja katsoi minua levottomasti huohottaen.

- Haluisit sä antaa sen mun sisää? hän kuiskasi anelevalla äänellä. Suunnaton kiima sisälläni työnsi väkisin suustani vastauksen:

- Haluisin.

Aivan kuin taivas olisi kietonut meidät syliinsä, kun Minna alkoi painaa kiimaisen jännittynyt katse silmillään lantiotaan alemmas. Kuuma märkä pillu liukui hitaasti alavatsani päällä ja kivikovana odottavan kullini kärki sai milli milliltä pienet silkkiset häpyhuulet ympärilleen. Pieni himokas inahdus ja hetkessä terskani päässä tuntuva tiukkuus kertoivat kauneimman hetken sulavan kohta meidät yhteen. Halusin niin järkyttävän kovin päästää itseni täydellisimpään nautintoon, mitä universumissa voisi kokea – mutta. Pienen pieni järjen hiven liihotti häilyvänä kiimaisen mieleni varjoksi.

- Ei me mitenkää voida... Arvaa, haluisinko iha vitusti, sain huohotettua Minnalle.

- Vitun paskiainen, Minna tokaisi aivan kuin hän olisi tehnyt äskeisen kiusallaan ja odottanutkin minun perääntyvän.

Pelkäsin aivan suunnattomasti Minnan reaktiota, sillä tiesin hänen janoavan suonikasta kyrpää sisäänsä. Nyt olin jo antanut hänen ymmärtää, että odotus palkittaisiin ja hän pääsisi nauttimaan pienen neitsytpimppinsä täydellisestä täyttymisestä. Vaikka minäkin olin jo valmis kiimani vietäväksi, emme voineet unohtaa mahdollisia seurauksia ilman ehkäisyä tapahtuvasta rakastelusta. Yllätyksekseni Minna ei jäänyt hetkeksikään murehtimaan pettymystä, vaan haukuttuaan minua paskiaiseksi hän nousi päältäni sängyn viereen seisomaan ja hymyili viekkaasti.

Minna kääntyi ympäri ja tuli päälleni kontilleen asettaen polvensa rintani molemmin puolin. Aivan kasvojeni eteen asettui juuri orgasmin kourissa sykkinyt pieni märkä pillu, jonka yläpuolella kimalteli liukas anaalitapin kanta kiinteiden pyöreiden pakaroiden välissä. Kuvittelin mielessäni, kuinka Minna ihailisi samalla tavalla minun räjähtämäisillään olevaa suonikasta kullia, jonka paksu kärki oli vain hetki sitten painumassa hänen kiimaiseen pilluunsa; valmiina viemään tämän vilpittömän neitsyyden. Samalla Minna saattaisi nähdä katuvalon kajossa kyrpäni karvattoman varren kimaltelevan hänen pillunsa nesteistä.

Minnan peppu oli sen verran korkealla, että hamusin tyynyni peiton alta. Asetin sen niskani taakse ja levitin vielä aavistuksen Minnan polvia – juuri sen verran, että sain hänen kauneutensa aivan kieleni ulottuville. Minna kumartui samalla hieman alemmas, niin lähelle odottavaa kulliani, että pystyin tuntemaan kiihkeän hengityksen haaroissani. Ihanan tuntuiset rinnat painautuivat lujasti vatsani päälle Minnan laskeutuessa kyynärpäidensä varaan. Huomasin, kuinka Minna nosti toisen kätensä ja vei sen kasvoilleen. Kohta tuo käsi alkoi lipua hitaasti mutta määrätietoisesti pakaroideni väliin. Tajusin Minnan ajatuksen ja vedin jalkani koukkuun levittäen ne samalla niin, että peppureikäni paljastui vapaaksi pienelle kädelle. Koko vartaloni värähti tuntiessani Minnan hennot sormet valuttamassa sylkeä pyllyreiälleni. Taivaallisen ihanasti hän alkoi pyöritellä pienillä sormillaan sylkeä reiälleni painellen sitä välillä ihanasti. Minna jatkoi ja jatkoi tuota ihanaa leikkiä, joka tuotti minulle hetki hetkeltä yhä enemmän nautintoa ja halua saada Minnan pienet sormet peppuuni. Tunsin, kuinka Minnan vartalo painautui omaani vasten yhä voimakkaammin ja kuinka hänen hengityksensä tuntui yhä lähempänä kullini päätä.

Nyt olin ollut jo liian pitkään ainoastaan nauttivana osapuolena ja katsellut haltioituneena edessäni kiimalta tuoksuvaa pillua. Lipaisin kevyesti kieleni kärjellä Minnan märkää pimppiä avonaisten häpyhuulien välistä. Vastustamaton nautinnonaalto puhalsi lävitsemme Minnan värähtäessä ilmeisen odotetusta kosketuksesta. Voi luoja, kuinka hyvältä tuo pieni pillu maistuikaan! Olisin taas voinut ahmia sitä koko sydämestäni, enkä olisi pannut pahakseni, vaikka Minna olisi painanut koko ihanuutensa hetkeksi kasvoilleni. Hänellä oli kuitenkin muita suunnitelmia, sillä sain tuntea pitkän pehmeän suukon hehkuvan terskani päällä. Vihdoin se siis tapahtui – noiden silkinpehmeiden täyteläisten huulien kosketuksesta olin uneksinut kiivaasti jo jonkin aikaa ja nyt tuo jumalaisen kaunis 14–vuotias tyttö oli kohta ottamassa räjähtämäisilleen paisuneen penikseni viattomaan suuhunsa. Halusin palkita Minnan ihanasta kosketuksesta ja aloin pyöritellä kieleni kärkeä hänen pienellä klitoriksellaan. Tämä sai nopeasti tyttöni lantion keinumaan kiihottavasti kieleni tahdissa ja hänen raskaan hengityksensä kiihtymään. Kivikova kullini odotti malttamattomana Minnan pehmeitä huulia ympärilleen ja täydellisesti kostutettu ja kiihotettu peppureikäni pieniä sormia sisäänsä.

Viiltävä nautinnonveitsi viilsi kiimanhaavan läpi ruumiini Minnan pehmeän ja kostean kielen alkaessa pyöriä tuskaisen hitaasti paksun terskani ympärillä. Unohdin samassa Minnan tyydyttämisen, koska tuo uskomaton nautinnontunne kramppasi koko vartaloni. Samalla tunsin, kuinka Minnan sormet pysähtyivät peppureiälläni ja yksi niistä alkoi etsiä tietään sisääni saaden minut urisemaan kiimasta ja nautinnosta. Olin varma, että Minna saisi kohta järkyttävän kokoisen lastin kuumaa spermaa kielensä päälle, sillä tämän enempää ei yksikään mies voisi kestää. Jostain rintani syövereistä pääsi iloille tahaton nautinnon ääni Minnan sormen liukuessa ihanasti sisääni. Rauhalliseen tahtiin Minna alkoi liikuttaa sormeaan edestakaisin saaden aikaan ihanimpia kiimankutituksia, mitä kohtuullisen kokenut peppuni oli koskaan tuntenut. Pienen hetken Minna jatkoi vielä samaan aikaan kielensä tanssia terskallani, kunnes pieni kieli liukui kullin pään ja alavatsani välistä kaapaten suonikkaan elimeni pienen kuuman suun hellään syleilyyn. En voinut kuin vinkua kiimasta penikseni tuntiessa suurinta mahdollista nautintoa ja mieleni piirsi silmiini kuvan ihanasta Minnasta kivikova kulli syvällä silkkisten huuliensa välissä. Minna antoi minulle hetken aikaa tajuta tilanteen, kunnes aloin tuntea paineen terskassani kasvavan entisestään. Kohta Minna imi jo niin kovin, että kyrpäni tuntui räjähtävän, varsinkin kun pieni kieli alkoi taas liikkua varovaisesti. Ei enää niin viaton enkelini yritti voimakkaasti pyörittää samettista kieltään nautinnosta tukahtuvan terskani ympärillä, mutta pieni suu oli nyt niin täynnä, että kielen tanssi jäi pyörimään aivan kyrpäni päähän. Vimmaton imeminen, virtsaputken päätä pyörittelevä kieli ja jo kaksi peppureiässäni edestakaisin liukuvaa pientä sormea saivat kullini sykähtelemään vastustamattomasti. Olin jo valmiina varoittamaan Minnaa kohta suuhunsa purkautuvasta lastista, kun myös hän huomasi sykähtelyni ja lopetti kaikki liikkeensä.

- Et kai sä meinannu tulla jo? Minna kuiskasi ivallisesti.

- Ei ollu aikomustakaa, huohotin kiimaisena Minnalle, joka yritti katsoa minuun päin. Olin todella helpottunut huomatessani selvinneeni laukeamatta, sillä halusin nauttia tästä taivaallisesta hetkestä vaikka koko loppuelämäni. Minna vetäisi kielensä kärjellä pitkän viivan vasemman jalkani sisäreiteen ja kuiskasi:

- Haluut sä et mä viel jatkan?

- Tietysti mä haluun, et sä jatkat, vastasin Minnalle ehkä jopa hieman tiuskaisevaan sävyyn. Samassa tajusin, kuinka törkeä olin ollut – enhän voinut tietää, vaikka Minnaa olisi alkanut etoa ajatus sperman tulvimisesta suuhunsa. Nopeasti pelkoni kuitenkin haihtuivat Minnan hihittäessä:

- No sit mä haluun, et sä annat sielt mun pepust yhen jutun.

Nyt tiesin saavani totaalisen täydellisen tyydytyksen, sillä minulla ei ollut epäilystäkään, minne tuo pienessä pyllyreiässä nököttävä lelu olisi kohta menossa.

Hitaasti vein kieleni Minnan kuumalle herkkunappulalle ja aloin pyöritellä sitä kevyesti. Tunsin, kuinka hänen molemmat kätensä tarttuivat voimakkaasti pakaroihini ja hoikka lantio alkoi keinahdella kevyesti kieleni tahdissa. Kuullessani hetken päästä Minnan suusta pientä voihkintaa tartuin toisella kädelläni liukasteesta kimaltelevaan anaalitapin kantaan. Minnan kädet puristivat pakaroitani yhä voimakkaammin minun alkaessa hitaasti vetää tappia ulos hänen pienestä pyllyreiästään, joka oli joutunut odottamaan jo jonkin aikaa huomiota. Lisäsin kieleni tanssiin tahtia ja siirsin vasemman käteni silittelemään Minnan tiukkaa silkinpehmeää pakaraa levittäen samalla peppuvaosta liukastetta koko kankulle. Anaalitapin hoikka kohta erottui jo selvästi ja Minnan täydellisen ihana pyllyreikä alkoi venyä tapin paksuimman kohdan tieltä. Yritin parhaani mukaan viivytellä kohdalla, joka antoi minun nauttia järkyttävän kiihottavasta näystä, jonka pienessä valossa juuri ja juuri erotti. Pieni tiukka neitsytreikä oli aivan viimeistä milliä myöten venyneenä kuuman anaalitapin paksuimmalla kohdalla; reiän sisäseinämät tapin myötä ulos kääntyneenä. Minna ujelsi nautinnosta sen, minkä huohotukseltaan pystyi ja koetti epätoivoisesti pinnistää tappia ulos ratkeamaisillaan olevasta pikkupyllystään. Kiivas lämmin hengitys hyväili kuuman kullini päätä saaden minut vapisemaan kiimasta.

Liukasteesta kuultava kiinteä pakara nytkähti muun vartalon mukana anaalitapin luiskahtaessa vihdoin ulos Minnan hehkuvasta pikkureiästä. Tällä kertaa Minnan suusta pääsi jo varsin kova ulahdus, jonka ääni jäi kiihottavasti soimaan toistuvasti korviini. Pieni hehkuvaksi kiusattu pyllyreikä sulkeutui välittömästi kuuman tapin kärjen perästä supistellen hetken voimakkaasti. Samalla Minnan peppureiän kirkkaanpunaiset sisäseinämät kääntyivät vastustamattomasti piiloon ihailevalta katseeltani pikkuruisen punaruskean supun taakse. Olin haljeta kiimasta nähtyäni jälleen Minnan neitseelliset herkut ahmimassa nautintoa sisäänsä ja halusin niin mielettömän palavasti työntää sormeni syvälle tuohon kuumaan, tyhjäksi jääneeseen pieneen pyllyreikään ja ehkä samalla myös kutsuvasti haukottelevaan, taatusti tiukkaan, kiimaiseen pillureikäänkin. Minna ei kuitenkaan antanut minun jäädä haaveilemaan, vaan vaati kiivaasti anaalitappia itselleen. Vapiseva käteni ojensi kuuman lelun Minnalle, joka nappasi sen välittömästi itselleen.

- Toivottavasti näin pieni lelu riittää sulle, Minna sanoi ja alkoi samassa pyöritellä kuumaa tappia märällä peppureiälläni. Ajatus siitä, että Minna kohta ujuttaisi sisääni lelun, joka vain hetki sitten oli lupsahtanut ulos hänen piukasta pyllyreiästään, tuntui niin uskomattoman kiihottavalta, etten meinannut saada sanaa suustani.

- Laita sisää vaa, huohotin malttamattomana omalle enkelilleni. Tunsin, kuinka Minna lisäsi vielä hieman sylkeä liukasteeksi ja alkoi vähitellen painella tapin kärkeä sisääni. Pyörittelin molemmin käsin Minnan virheettömiä pakaroita, jotka molemmat alkoivat loistaa liukasteen kosteudesta. Nuolin vielä ahnaasti Minnan ihanan makuista kuumaa pillua ja siirsin oikean käteni peukalon hänen hehkuvalle pyllyreiälleen. Minna korjasi hieman asentoaan ja alkoi suudella ahnaasti kivikovan kyrpäni vartta ja tajuttoman herkkää terskaa. Samalla hän alkoi painaa anaalitappia voimakkaammin sisääni, eikä aikaakaan kun tunsin sen levittäneen peppureikäni jo ihanan tiukalle. Tilanne kokonaisuudessaan oli niin lahjomattoman kiihottava, että minun oli pakko saada sormeni Minnan pyllyyn. Pienet huulet pyörivät kiimaisesti räjähtämäisillään olevan kullini päässä, peppureikäni oli aivan kohta saamassa itsensä täyteen nautintoa ja Minnan liukkaat silkkiset pakarat ja niiden välissä peukkuni alla pyörivä pieni venytelty pyllyreikä tuntuivat taivaallisen täydellisiltä.

Minnan kiinteät rinnat painautuivat yhä lujemmin vatsaani vasten hänen siirtäessään toisen kätensä penikseni juureen. Pienet sormet kietoutuivat tiukasti suonikkaan kullin ympärille ja ohjasivat sen paksun terskan silkkisten huulien väliin. Samalla Minnan toinen käsi painoi vielä hiukan kovemmin sisääni anaalitappia, joka luiskahti hetkessä kiimaisen peppureikäni sisään. Tunsin, kuinka ihanasti se liukui tuskastuneena odottaneeseen suoleeni ja kuinka sulkijalihakseni alkoi ahnaasti imeä kuumaa lelua niin syvälle sisälleni kuin suinkin. Olisin karjunut nautinnosta, jollen olisi juuri silloin ollut upottanut suuni jokaista kohtaa Minnan märkää ja kiimaista pimppiä vasten. Aivan kuin korkeammat voimat olisivat ohjanneet oikeaa kättäni, joka painoi himokkaasti peukkuni Minnan tiukkaan tulikuumaan pyllyreikään. Se tuntui aivan uskomattoman kiihottavalta; vaikka Minnan peppu oli neitseellisen tiukka, sormeni liukui helposti sisään aivan rystystä myöten. Minna kiljahti nytkähtäen samalla koko vartalollaan ja lupsauttaen kullini pään hetkeksi ulos suustaan. Hän ei kuitenkaan antanut minulle turhaa hengähdystaukoa, vaan ahmaisi kaluni takaisin suuhunsa syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Samalla Minna veti voimakkaasti peppureiässäni kutitelleen anaalitapin ulos liu'uttaen sen välittömästi takaisin sisääni.

Minna alkoi liikuttaa hentoa päätään edestakaisin saaden kullini tuntemaan suurinta nautintoa koskaan. Samaan tahtiin alkoi liikkua myös anaalitappi, jonka paksuin kohta seilasi pyllyreikäni kohdalla uskomattoman ihanasti sisään ja ulos. Pääsin hetkessä Minnan tahtiin ja työntelin peukkuani edestakaisin tiukassa, tulikuumassa peppureiässä. Kieleni painui kuin itsestään jokaisella keinahduksella niin syvälle Minnan pieneen pimppiin kuin mahdollista. En olisi millään halunnut päästää irti tästä taivaallisesta hetkestä, jollaisesta ei pieni sairas mieleni ollut uskaltanut edes haaveilla. Minnan samettinen kieli pyöri vimmatusti hehkuvan kyrpäni päässä, aina kun hän laski suonikasta vartta ulos suustaan. Hänen vasen kätensä puristi todella lujaa kullini juurta pitäen aisan juuri oikeassa asennossa täydellistä suihinottoa varten. Oli aivan uskomatonta, kuinka sulavasti Minna liikkui päälläni ja pystyi silti samalla nauttimaan itse täysin estoitta. Vaikka leikki oli vielä kaukana oikeasta yhdynnästä, en ollut koskaan tuntenut näin voimakasta yhteydentunnetta kenenkään kanssa. Aivan kuin me olisimme olleet kaksi kiihkeää vartaloa ja mieltä sulaneena yhteen vastustamattomaan nautinnonputoukseen.

Tunsin, kuinka vääjäämättä suuri orgasmi alkoi lipua vartalooni. Olisin halunnut varoittaa Minnaa kohta purkautuvasta kiimantulvasta hänen ahnaaseen suuhunsa, mutta olin liian kiihkeästi kiinni hänen hunajaisessa pillussaan. Kivikovana nauttivan kyrpäni päätä alkoi kihelmöidä kiivaammin, kuin mitä koskaan olin tuntenut. Kiveksiäni alkoi samassa vihloa kiihottavasti, aivan kuin ne olisivat olleet halkeamaisillaan himosta. Nyt oli pakko antaa Minnalle jokin varoitus, sillä pelkäsin hänen tukehtuvan suunnattoman lastini purkautuessa yllättäen syvällä pienessä kurkussa. Varmasti parempiakin tapoja olisi ollut, mutta minä olin nyt sairaanloisen kiiman aallonharjalla enkä voinut himoilleni mitään. Hetken mielijohteesta venytin oikealla peukullani Minnan pientä pyllyreikää sivulle ja liu'utin yhtä kyytiä toiselta sivulta vasemman käteni peukun kuumaan märkään pyllyyn. Minna sai vaivoin pidettyä kyrpäni huuliensa välissä kiljahtaessaan ehkä hieman kivuliaasta yllätyksestä, mutta jatkoi välittömästi terskani imemistä yhä kiivaammin. Samalla Minna lisäsi peppureiässäni soutavan tapin kierroksia niin, että minunkin anaalini oli haljeta intohimoisesta käsittelystä.

Vastustamattomasti tärisevän kullini juuressa tuntui, kuinka spermaa alkoi syöksyä kohti paksua terskaa. Samassa tunsin, kuinka kyrpäni alkoi ruiskuttaa kuumaa lastiaan uskomattomalla voimalla Minnan pieneen suuhun, jossa ihana samettinen kieli pyöri kuin viimeistä päivää. Tuntui kuin orgasmini olisi vain voimistunut joka sykäyksellä, eikä sille ollut loppua tiedossa. Minna ei ollut lainkaan pahoillaan, vaan jatkoi kielensä pyörittelyä spermaa pursuavan kullin päässä niellen samalla jo edellisiä sykäyksiä alas kurkustaan. Minä en voinut uskoa, kuinka pitkä nautintoni oli, sillä tavaraa tuntui yhä riittävän. Halusin vielä kruunata suurimman nautinnonhetken silmilläni, joten vedin kieleni ulos Minnan kuumasta pillusta ja kohotin hieman päätäni. Molemmat peukkuni pienessä 14–vuotiaan tytön kiimaisessa pyllyreiässä oli niin uskomattoman rietas näky, että tunsin pitkän orgasmini vain voimistuvan. Tämä saattoi olla pelkkää kuvitelmaa, mutta tunne oli totta: me teimme jotain todella tuhmaa ja se kiihotti minua aivan älyttömästi.

Kaikkensa antanut kullini sykki vielä viimeisiään kaiken saaneessa pienessä suussa. Minna alkoi imeä kiivaasti viimeisiä spermatippoja herkistyneestä elimestäni, joka aisti pienimmätkin kosketukset kymmenkertaisina. Jollei pahin kiimani olisi hetki sitten purkautunut Minnan kauniiseen suuhun, olisin varmasti yrittänyt hieman venyttää hänen tiukkaa pikku pyllyreikäänsä, jonka kuumuudessa molemmat peukaloni vielä olivat. Kieltämättä ajatus tuntui yhä järjettömän houkuttelevalta, mutta olin varmasti jo nyt ylittänyt hellän rakkauden rajan työntäessäni toisenkin peukaloni Minnan kokemattomaan peppuun. Sitä paitsi Minnan pyllyreikä oli niin tajuttoman kireä, että sormeni olivat jo lähes tunnottomat sen puristuksessa. Pienikin lisävenytys olisi taatusti ollut varsin kivuliasta, enkä todellakaan halunnut satuttaa omaa kultaani, jonka fiilikset äskeisen spermalastinkin nielemisestä olivat minulle vielä arvoitus. En kuitenkaan uskonut Minnan kokeneen kuumaa lastiani täysin vastenmieliseksi, sillä kullini oli jo valmiina ruiskuttamaan virtsaa tytön kyltymättömän imemisen seurauksena.

Minnan peppureiästä kuului hyvin pieni vaimea lurpsahdus vasemman peukaloni liu'uttua ulos hänen kuumasta suolestaan. Tuo taivaallisen kiihottava ääni sai seurakseen pienen vinkaisun rakkaani suusta ja pahimman jäykkyytensä menettänyt kullini letkahti alavatsani päälle kuin kuuma makkara.

- En kai mä satuttanu sua? kysyin Minnalta varovasti toivoen jyrkästi kieltävää vastausta.

- Just sopivasti, Minna vastasi viettelevästi ja puristi oikean käden peukaloani pienellä pyllyreiällään. En voinut uskoa, kuinka rietas nuori kultani oli, vaikka äskeisessä leikissä oli ollut kaikki ainekset inhottavaan pettymykseen. Halusin tietysti heti tietää myös, pitikö Minna spermani mausta, nyt kun oli saanut sitä ylenmäärin nieltäväkseen. Minnan vastaus sai minut jälleen haukkomaan henkeäni.

- Mä voin kertoo, jos suostut vielä runkkaamaa mua, Minna ilmoitti ilmeisen kiihottuneena ja kohotti silkkiset rintansa vatsani päältä. Hämmentynyt pääni löi hetken tyhjää – voiko tuo tyttö olla tosissaan? Oliko äskeinen saanut hänet todella näin kiimaiseksi aiemmasta orgasmista huolimatta?

Pyysin Minnaa nousemaan päältäni ja vedin peukkuni ulos hänen ihanasta pyllyreiästään. Minna teki työtä käskettyä ja jäi seisomaan sängyn viereen hieman hämillään.

- Ei sun tarvii, jos oot jo saanu tarpeekses, Minna sanoi hiljaa. Hymyilin hänelle ja kuiskasin:

- Mä en saa susta koskaa tarpeekseni!

Nousin samalla ylös sängyltä ja suutelin Minnan ihanan kiinteitä pystyjä rintoja, joiden kovina nöpöttävät herkkunännit kielivät osaltaan kyltymättömyydestä kosketuksiini. Ohjasin Minnan sängylle makuulle ja asettelin tyynyni hänen liukkaiden kiiltävien pakaroidensa alle. Laskeuduin itse polvilleni sängyn viereen niin, että sain auliina odottavat herkut juuri sopivasti eteeni. Minna ymmärsi ajatukseni ja nosti oikean jalkansa yläselkäni päälle. Ihailin vielä hetken Minnan täydellistä märkää neitsytpimppiä, johon saisin upottaa itseni koska tahansa, sekä kosteaa pientä pyllyreikää, jonka tiukkuus tulisi joskus puristamaan suonikasta kulliani järjettömän kovin.

Minna alkoi olla jo kovin malttamaton minun vain ihaillessa hänen kauneuttaan.

- Kosketa jo, Minna vinkui anellen ja painaen selkäni päällä olevalla jalallaan minua lähemmäs.

Laskeuduin suutelemaan Minnan märkiä häpyhuulia ja pyörittelin samalla käsissäni hänen tiukkoja ja liukkaita pakaroitaan. Vaikka Minnan paikat olivatkin aivan kosteina, halusin pelata varman päälle. Nostin päätäni hieman ja valutin suustani reilusti sylkeä hänen häpyhuuliensa väliin. Liukastetta tuli niin paljon, että pienestä pilluvaosta lähti nopeasti valumaan paksu noro peppureiälle. Tämä oli niin kiihottava näky, etten voinut enää hillitä itseäni, vaan painoin oikean käteni peukalon jälleen pienelle märälle pyllyreiälle, pyörittelin hetken pimpiltä valunutta sylkeä ja aloin painaa kevyesti mutta määrätietoisesti sormenpäätä sisään. Milli milliltä tiukan peppureiän paine alkoi tuntua yhä pidemmällä peukaloni päässä ja silmäni ahmivat perverssiin tajuntaani tätä kiimaista näkyä. Viimein sormeni oli liukunut kuumaan suoleen Minnan uikuttaessa nautinnosta. Siirsin vasemman käteni Minnan oikealle rinnalle, joka odotti nänni kovana kiihkeää hyväilyä. Samalla painoin huuleni pienelle kimaltelevalle klitorikselle ja suutelin hehkuvaa herkkunappulaa hellästi. Minna yritti kimittää jotain "älä kiusaa" tai vastaavaa, mutta saikin heti perään haluamaansa vauhtia. Imaisin pienen klitoriksen huulieni väliin, imin sitä hellästi ja härnäsin kieleni kärjellä niin kiivaasti kuin vain pystyin. Huomasin Minnan ottavan vasemman rintansa omaan käsittelyynsä, mistä tiesin, että nyt ei enää jarruteltu. Aloin liikuttaa pienessä pyllyreiässä odottanutta peukkuani edestakaisin; aina kokonaan ulos asti ja heti takaisin sisään niin syvälle kuin rystyseni laski. Minna olisi takuulla halunnut huutaa nautinnosta, mutta nyt hän ei voinut kuin uikuttaa ja kiemurrella kiimaisena.

Meno alkoi käydä jo niin kuumaksi, ettei minullakaan ollut mitään tietoa ulkomaailmasta. Tässä hetkessä oli vain puhtain tulinen nautinto, jota kaksi ihmistä voisi todistaa. Hamusin vasemmalla kädelläni Minnan toisen käden ja ohjasin sen hyväilemään hänen oikeaa rintaansa. Oman käteni liu'utin suloiselle häpykummulle ja irrotin kieleni kiimaiselta klitorikselta. Herkkunappula ei kuitenkaan saanut hetken rauhaa, vaan siistityn häpykarvatupsun päällä odottanut vasen käteni antoi peukalon jatkaa kieleni aloittamaa kiivasta nautinnontanssia. Väsynyt kieleni sai uuden voimanpurkauksen päästessään liukumaan syvälle Minnan hehkuvan hunajaiseen pillureikään. Lisäsin samalla oikean käteni peukalon tahtia tiukassa pyllyreiässä niin, ettei Minna pystynyt enää pidättelemään kiimankiljahdustaan. Nopeasti hän kuitenkin nieli huutonsa syvälle sisälleen, vaikka pelimme olisikin jo takuulla pelattu, mikäli joku sattui olemaan talossa hereillä.

Kiimaista uikutusta säesti korvia hemmotteleva – pienen mutta ahnaasti peukkuani imevän – pyllyreiän vaimea litinä. Kiihkeä nautinto kohosi ylitsepääsemättömän intohimon harjalle Minnan nauttiessa kyltymättömänä. Jollei tämä tyttö saisi kohta alkuräjähdyksen kaltaista orgasmia, ohjattaisiin meidät molemmat huomenna henkisesti romahtaneiden suljettuun hoitolaitokseen. En olisi voinut koskaan uskoa, kuinka suurta nautintoa toisen ihmisen pyyteettömästä tyydyttämisestä voisi saada. Tuntiessani kieleni päässä Minnan kuumaa peräsuolta soutavan peukalon liikkeet olin varma, etten koskaan luopuisi tästä taivaallisen täydellisestä naisestani.

Vaikka yhteinen nautinnonkoskemme oli kuohunut kiihkeänä läpi alkaneen yön, oli sen uhmakas myllerrys saavuttanut murtumaisillaan taipuvan orgasmin patomuurin. Nyt olivat viimeiset pyörteet saavuttaneet muurin huipun, mutta juuri ennen ylitsetulvivia kiimanvärähdyksiä tuo uljas pato räjähti kauttaaltaan yllemme. Minnan lantio alkoi rimpuilla kiihkeän hallitsemattomasti ja minulla oli täysi työ pitää itseni kyydissä. Kuulin selvästi, kuinka Minnan huuto kumpusi vaimeana hänen kasvoilleen painamansa peiton lävitse. Pieni pyllyreikä puristui välillä tiukimpaan sumppuun, mitä peukaloni vain salli ja hetkeä myöhemmin tuohon neitsytpeppuun olisi mahtunut vaikka oma kivikovaksi paisunut kullini. Kuuma ja ahnas pillureikä supisteli samaan tahtiin puristaen kiimaista kieltäni vastustamattomasti ulos sisältään ja antaen taas kohta sille auliisti tilaa tehdä taikojaan. Liukkaat pienet pakarat painuivat kerta toisensa jälkeen syvälle pehmeään tyynyyni nousten orgasmintyrskyjen harjoilla pitkiksi sekunneiksi ilmaan. Aina pienen pyllyreiän rentoutuessa auliisti anelemaan suurempaa nautintoa kuumuuteensa painoin peukaloani lujaa syvemmälle; niin pitkälle kuin vain nivelieni kipukynnys salli. Samalla sain tuntea kiimaisesta pillureiästä jatkuvana virtana valuvat kuumat intohimon mehut kämmenselälläni.

Uskomattoman pitkän ja hallitsemattoman nautinnontulvan hiljalleen tasoittuessa sain puoliväkisin rauhoitettua rytmiäni kultani tahtiin. Minnan hikinen käsi veti omani pois hänen orgasmin herkistämältä herkkunappulaltaan. Annoin väsyneen kieleni luisua ulos hunajaisesta pikkupillusta ja siirryin nuolemaan hitaasti ja hellästi kuumien häpyhuulien hehkuvia sisäpintoja. Märässä pyllyreiässä peukaloni jatkoi vielä liikettään, mutta vain pari senttiä kerrallaan; senkin kohteliaan hellävaraisesti. Minnan hengästyneen huohotuksen seasta erottui enää vaimeaa ja väsynyttä nautinnonujellusta ja hänen selkääni hetki sitten kiivaasti painanut säärensä lepäsi velttona vasten ihoani. Kuinka mieleni olisikaan nyt tehnyt ottaa kuumaan rakasteluun tuo raukea enkelini, joka ei aistinut kahdesti saaneessa mielessään mitään muuta kuin täydellisen rentouden ja onnellisen väsymyksen. Puhtaana kiiltävät vaaleat hiukset lepäsivät ruttaantuneen vaalean lakanan päällä ja osa suljettujen silmäluomien peitteenä. Ihanat kiinteät rinnat hohkivat kauneuttaan hoikan silkkisen vartalon kruununa ja nousivat ryhdikkäinä kultani hengityksen tahdissa. Vaikka kiimasta kova penikseni huusikin suonet pinnassaan itselleen samanlaista uusintaa, en halunnut nyt mitään muuta kuin ihailla tätä taivaallisen kaunista nuorta naista, jonka kanssa tulisin kokemaan vielä lukuisia onnenhetkiä – jos vain luoja niin soisi.

Minnan rauhoituttua lopullisesti päästin hänen pimppinsä kieleni kynsistä ja liu'utin hitaasti märän peukaloni ulos kuumasta suolesta vaimean maiskahduksen saattelemana. Kömmin hänen viereensä sängylle ja suljimme toisemme pitkään hellään suudelmaan, jossa kiimaisten elintemme nesteet muuttuivat puhtaimman rakkauden mauksi. Jossain sadannen ja tuhannennen suudelman välissä enkelini kuiskasi korvaani hellästi "kiitos", johon vastasin kornisti "kiitos taas itselles". Tähän täydelliseen onneen saatoimme jopa nukahtaa hetkeksi yhteiseen haaveuneen, mutta heräsimme aina uudelleen toistemme ihanuuteen.

Viimein koitti vääjäämättä se hetki, kun meidän oli taas erottava. Vaikka kaikki tähdet pilvien takaa loistivatkin meille kirkkaina, en voinut olla unohtamatta käytävästä siintänyttä valoa, joka oli keskeyttää täydellisen yömme.

- Mitä jos se Emmi on tajunnu, mitä me tehtii? kuiskasin Minnalle. Minna katsoi hetken minua mietteliäänä, kunnes hän huokasi:

- Mä keksin sit jotai... Ehkä sä oot vaa kattonu fläppäriltä pornoo ja mä satuin olee samaa aikaa haukkaa keittiös leipää.

Ivallinen hymy, jota säestivät kirkkaat taivaansiniset silmät, saivat minut taas hieman huojentumaan.

- No jos se ei mee läpi, ni mietitää sit lisää huomen, vastasin Minnalle hymyillen, eikä minua yhtään haitannut jäädä Emmille kiinni pornon katselusta. Vielä pitkä hellä suudelma ennen kuin Minna katosi huoneestani käytävään ja löi lopullisen pisteen täydellisen taivaalliselle illalle. Minä kömmin hikiseen, sotkettuun sänkyyni maailman onnellisimpana miehenä, jolla tuntui muuten olevan jotain Minnalle kuuluvaa peppureiässään! No se ei unentuloa haitannut, vaan antoi pienen kiimanpilkahduksen lyhyiksi jääneisiin yöuniin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.