Isosisko Niina

admin Insesti ja Sukulaisseksi
22.11.2014
15823 näyttökertaa
0 kommenttia
4.27
Olin tuona syksynä 18-vuotias, kokemuksia tytöistä oli jonkun verran. Isosiskoni Niina oli 19 vuotias tumma, upeavartaloinen nainen ja kohteli minua aika nuivasti. Hän harrasti korkeushyppyä. Vanhempamme olivat eronneet, asuimme äitimme ja isäpuolemme kanssa omakotitalossa. Isäpuoleni valmensi Niinaa. Minä pelasin jalkapalloa, tosin se ei enää juuri kiinnostanut. Melkein vuoden kestänyt seurustelu ikäiseeni tyttöön oli päättynyt kuukautta aikaisemmin. Isäpuoleeni kanssa en ollut mitenkään hyvissä väleissä.
Tuona iltana äiti oli iltavuorossa ja isäpuoli oli lähdössä töihin yövuoroon. Minä olin jättänyt jalkapalloharjoitukset väliin ja istuin takapihalla pimeässä tupakalla. Siskoni huoneen ikkuna oli auki, huoneessa oli valot ja verhot peittivät ikkunan melkein kokonaan. Huoneesta kuului ääntä. Hiivin katsomaan ja kurkistin sisään. Näky oli uskomaton. Niina istui jalat levällään kirjoituspöydällä. Isäpuoleni Juha nuoli ahnaasti siskoni pillua ja tämä piti käsiään Juhan niskassa. Molemmat olivat alasti. Niinan lantio liikkui ja ilme oli keskittynyt. Hän huokaili äänekkäästi.

Kaluni kovettui välittömästi. Tajusin että koska ulkona oli pimeää ja sisällä täysi valaistus, ei Niina voisi nähdä minua. Voisin tirkistellä jos vain olisin hiljaa. Sisällä Juha vähän vetäytyi ja näin siskoni märän ja todella karvaisen pillun aivan avoimena. Juha venytteli niskaansa, polvistui uudelleen ja työnsi oikeakäden etu- ja keskisormen Niinan pilluun ja työnteli kättään edestakaisin. Nuoleminen jatkui nyt sormet pillussa. Mietin uskaltaisinko ottaa oman kaluni esiin ja runkata.
Isäpuoleni lopetti siskoni nuolemisen ja siirtyi seisomaan peilin eteen kyrpä pystyssä. Hän oli nyt kasvot minuun päin. Niina seurasi perässä, polvistui Juhan eteen ja otti innokkaasti munaa suuhun. Juha katsoi peilistä kuinka meisseli upposi tytärpuolen suuhun. Niinan posket punoittivat ja ilme oli lähinnä harras. Kun hän päästi kullin suustaan, runkkasi kyrvän vartta ja katsoi isäpuoltaan silmiin tajusin että siskoni teki jotain mitä hän todella halusi. Ja että tämä pari ei todellakaan nussinut ensimmäistä kertaa yhdessä.
Isäpuoleni kalu ei ollut mikään iso. Itseasiassa olin hyvilläni koska minun kullini oli erektiossa paljon paksumpi ja jonkin verran pidempi, vaikka kokoeroa löysänä ei juuri ollut. Aukaisin farkkujen nappeja ja otin kaluni esiin. Sisällä Niina siirtyi sängylle kontilleen. Hän asetti kädet pikälle eteen ja painoi ylävärtalon päiväpeitoon. Upea perse nousi ylös ja koska polvet olivat kaukana toisistaan sai selän notkistus pillun aukeamaan auliisti tarjolle. Minulla oli ehkä sekunti aikaa ihailla upeaa näkyä, kunnes Isäpuoleni asettui Niina taakse ja työnsi kalunsa tytön sisään.

Nyt kumpikaan ei katsonut ikkunaan päin ja minä uskalsin runkata. Sisältä alkoi kuulua Niinan voihkinaa, hän voihki ja liikkui työntöjen tahtiin. Ääntely kiihotti minua. Tunsin jo siemensyöksyn alkavaa kutinaa. Isäpuoli läiski avokämmenillä Niinaa pakaroille. Niina vaan voihki kovempaa. Isäpuoli lopetti liikkumisen ja piti vaan kyrpää painettuna pohjaa ja läpsi vielä pari kertaan Niinan perseelle. "Noin se tyttö saa vähän nannaa". Isäpuolen ääni oli käheä ja keskeytti runkkaukseni. Niina valui alas. Nyt isäpuoli käänsi tytön kyljelleen ja suuteli tätä. Nussiminen jatkui sivu asennossa. Juhan perse souti todella härskin näköisesti. Näin noin kahden metrin päästä kuinka isäpuolen meisseli upposi siskooni. Siskooni jonka silmät loistivat ja posket punoittivat.
Pariskunta vaihtoi vielä paikkaa siten että Niina istui samaan asentoon jossa Juha nuoli häntä kun ensiksi katsoin ikkunasta sisään. Nyt vaan ei ollut kyse suuseksistä. Juha antoi Niinalle kovaa kyytiä. Minä uskalsin taas runkata ja sain orkun Niina voihkinnan siivittämänä. Molemmat sisällä olijatkin saivat. Viimeinen näkymä oli kirjoitus pöydällä spermaa valuva Niina jolle isäpuoleni antoi talouspaperia.
Odotin varttitunnin ja menin etuovesta sisään. Tähän aikaanhan normaalisti palasin harjoituksista. Isäpuoli lähti töihin. Olin sekaisin ja todella mustasukkainen siskostani joka oli antanut isäpuolelle vähän liian kiltisti. Miksi minä en päässyt panemaan häntä. Mitä jos äiti saisi tietää?

Menin suoraan koputtamatta sisareni huoneeseen. Isosisko käynnisti tyypillisen "Etsä osaa koputtaa" marinan ja oli niin isosiskoa. Pelkkä kylpytakki päällä hän käski minua menemään ulos huoneestaan. Kerroin nähneeni ikkunasta kuinka isäpuoli nussi häntä. Isosisko hiljeni. Naama meni punaiseksi, yhtä punaiseksi kun nussimisen aikana. "Vittu, et kyllä kerro kellekään", sanoi sisko. "No se vähän riippuu, mäkin haluun nussia suo". "Enhän mä nyt pikkuveljeni kanssa voi, ei kyllä onnistu". "Jos sä annat isäpuolelles noin kiltisti pillua, anna kyllä mullekin. Voinhan mä tietysti vetää vaan käteen ja kertoo...". "Vittu poju sä et kerro kellekään". "Ensinnäkään mä en ole mikään poju sulle, sitä paitsi mulla on isompi kyrpä kun Juhalla, saisit kunnon munaa". Tuota mun ei kyllä pitänyt sanoa, mutta jotenkin siskon ilme muuttui lauseen seurauksena. Kaluni oli kovana, ja minä seisoin suoraan sängyllä istuvan siskoni edessä. Hän tuijotti nyt etumustani.
Olin joskus tyttöystäväni kanssa työntänyt kullini suorastaan törkeästi hänen naaman eteensä, mutta aina kun hän sai kalun käteensä tilanne johti rakasteluun. Yritin samaa taktiikkan omalle siskolle. Otin siskoa kädestä ja vein sen levisten etumukselle ja aukaisin itse napit. Kullini ponnahti esiin. Se seisoi vaakasuorassa. Runkkasin pari vetoa ja katsoin uhmakkaasti isosiskoa. Otin siskon oikean käden ranteesta kiinni ja vein käden kyrvälleni. Omalla kädelläni puristin siskon sormet kaluni ympärille ja pidin kättä paikallaan. Lantiolla tein hitaita nussimisliikkeitä. Sisko tuijotti munaa jonka iso punainen terska liukui esiin hänen peukalon ja etusormen välistä. Sormet eivät ylettäneet läheskään kokonaan kalun ympärille. Sisko hengitti raskaasti: "On se tosi komee". Nyt sisko liikutti itse kättään, runkkasi minun kalua hitaasti.
Yht'äkkiä hän veti kätensä pois ja sanoi: "Ei me voida, sä oot mun veli". Minä en antanut periksi. "Annat nyt kiltisti takaapäin niin kuin Juhalle, olin veli tai en". "Ei me voida" hoki sisko. "Mä kerron äidille heti kun se tulee töistä", sanoin ja katsoin siskoa tiukasti silmiin, seisova kulli paljaana. "Et kerro, takaapäin, mut nopeesti sit".

Sisko meni sängylle kontilleen vetäen kylpytakin niin että ylävartalo ja kasvot jäivät sen peittoon. Upea perse työntyi sängynreunalle. Siirryin lähemmäs ja laskin molemmat kädet upeille pakaroille ja puristelin niitä siten että pillu tuli paremmin esille. Se oli aivan märkä.
Kun isosisko notkisti selkäänsä minä asetin kaluni häpyhuulien väliin ja työnsin sisään. Aloin nussia hitaasti. Pillu oli ihanan kuuma ja märkä. Sisko oli melkein liikkumatta ja hiljaa kylpytakin alla. Nain häntä hitaasti jonkin aikaa kunnes tempasin kylpytakin pois. Sisko piti kättä suunsa edessä. Hän yritti olla niin kuin nussiminen ei tuntuis miltään. Jatkoin, mutta nyt pidin huolen siitä että hitaat työntöni ylettyivät pohjaan asti. Läpsäisin myös pari kertaa molemmin käsi siskoa pakaroille. Komensin siskoa nussimaan vastaan. Perse alkoikin liikkua. Sisko itse hautasi päänsä päiväpeittoon. Tilanne kiihotti kovasti. Kiihdytin vähän tahtia. Sisko alkoi ensin huohottaa ja sitten voihkimaan. Vain varttitunti aikaisemmin olin vetänyt käteen kuunnellen tätä samaa voihkimista. Juuri siksi pystyin nussimaan tarpeeksi kauan ja kovaa. Tiesin pystyväni naimaan kiimaselle siskolleni orgasmin tai vaikka useita.
Isosisko oli vuosien varrella sen verran isotellut, että minulle oli jäänyt jotain hampaankoloon. Nyt oli hyvä tilanne saada hyvitystä. Hidastin tahdin aivan hitaaksi, vedin siskoa hiuksista niin että hän joutui katsomaan minuun. "Niina, aah.. niina... sun pillu on ihanan kuuma ja liukas. Miltäs pikku veljen kyrpä tuntuu" ,kysyin. "Älä" aneli sisko. "Kerro tekeekö pikkuveljen kyrpä hyvää" minä jatkoin ja työnsin pari kertaa vähän kovempaa. Sisko ynähteli naama punaisena. "Älä kiusaa, sun muna saa mut ihan sekaisin, nussi kunnolla". Pakkohan isosiskoa oli totella. Kiihtytin tasaisesti tahtia, sisko alko voihkiin "Vittu mä saan..., vittu...". Pillu jännittyi kaluni ympärillä. Minä löin avokämmenellä pakaroille. Kun huuto vaan yltyi en uskaltanut enää nussia kovempaa vaan pidin kyrpääni pohjassa. Vähitellen sisko meni ihan veltoksi ja laskeutui mahalleen.

Nousin pois siskon päältä. Sisko hymyili: "Huh huh". Minä en ollut saanut. Menin seisomaan peilin eteen kuten isäpuoleni vähää aikaisemmin. Sisko tuli perässä. Hän tiesi mitä halusin ja alkoi imemään hänen omista mehuistaan märkää munaani. Minä katselin peilistä, suihinotto teki nannaa. Sisko piti silmiä kiinni ja imi innokkaasti. Siskon hengitys alkoi kiihtyä. Komensin siskoa katsomaan peilistä miltä touhu näyttää.
Sisko olisi varmaan mieluummin jatkanut suihinottoa loppuun asti mutta minä halusin jotain muuta. Halusin nussia loppuun asti ja ruiskuttaa nesteeni siskoni sisään niin kuin olin nähnyt isäpuoleni tekevän. Talutin siskon sänkyyn selälleen. Sisko levitti pitkät jalkansa, ojensi nilkat kauniisti ja nosti polvet koukkuun. Minä asetin terskan pillun huulille, katsoin siskoa silmiin ja työnsin munan kerralla sisään. Nythän tämä oli jo melkein rakastelua. Suutelin siskoa suulle. Sisko vastasi innokkaasti kielellään. Hän otti käsillään minua pakaroista kiinni. Minä tunsin että hän todella haluaa minua. Tahtimme kiihtyi. Huohotimme ja minäkin huomasin voihkivani. Minun orgasmi läheni. Saimme yhtä aikaa. Sisko voihki rytmikkäästi ja hänen pillunsa supisteli samassa rytmissä ja lypsi nestettä sykkivää kyrpääni.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.