Olen reilut kuustoista ikäinen pojankoltiainen, kokematon sellainen. On minulla tosin tyttöystävä Mervi, tai oikeastaan hän on vain kaveri, koska mitään kovinkaan intiimiä ei meidän kesken ole vielä tapahtunut. Olemme vain joskus ‘pussaileet’ illan päätteeksi kotiovella tai elokuvasalin pimeydessä.
Vain kerran ollessamme meillä kuuntelemassa musiikkia ja Mervi istui kainalossani siirsin kättäni varovasti hänen rinnalleen ja siitä edelleen alas reidelle asti, mutta kun yritin siirtää sormiani hameen helman alle pitkin reittä Mervi jäykistyi ja siirsi käteni pois. Mervi sanoi, ettei hän uskalla mitään sellaista.

Minäkin olin tosin melko arka seksiasioissa, mutta halut olisivat olleet kovat tunnustella tytön rintoja ja muita paikkoja vaatteitten altakin.
Olin nähnyt alastoman tytön viimeksi alakouluikäisenä kun pari vuotta vanhemman siskoni Pirjon kanssa leikittiin kesäisin rannalla. Silloin ei tosin ollut seksi asiat mielessä.
Isompana olin nähnyt siskoni vain pikkuhousuisillaan, ne olivat kylläkin tosi olemattomat, mutta peittivät sen olennaisen. Hänen rintansa olivat mielestäni aika mehevän oloiset, pyöreät ja terhakkaasti pystyssä, kun joskus näin niiden pompahtelevat kävelyn tahdissa Pirjon tullessa suihkusta ja menevän omaan huoneeseensa.

Istuskelin olkkarin sohvalla ollessani yksin kotona. Olin juuri käynyt suihkussa treenin jälkeen ja selailin Hustleria, joka oli kirjoitettu savolaisittain. Savon murre kiinnosti, olinhan syntyjään sieltä suunnalta, mutta kuvat joissa nussittiin ihan kunnolla ja varsinkin missä nesteet oli ruiskittu tytön vatsalle tai rinnoille kiinnostivat erikoisesti. Olin harrastanut runkkausta jo monta vuotta ja nytkin kullini oli pystyssä ja vetelin sen vartta kädessäni edestakaisin ja olin jo saamassa usein varpaissa asti tuntuvan purkauksen, kun isosiskoni Pirjo seisoi ovella. Olin siis vain luullut olleeni yksin kotona.
Salamana vetäisin pyyhkeen lantiolleni ja sujautin lehden sohvan nojan kätköihin. Hän oli ollut nukkumassa ja tuli luokseni unisen näköisenä, tukka hieman pörrössä ja yllään lyhytlahkeiset housut ja T-paita. Hän oli aika seksikkään näköinen. Tissitkin näkyivät selvästi valkoisen paidan alta, kun hän käveli luokseni.
- Mitä muuten touhuat ja lueskelet, Pirjo kysyi, vaikka tiesikin mitä olin tekemässä. Sitten hän otti lehden, jonka kulma pilkisti tyynyn takana. Hän katseli aukeamaa, jonka innoittamana olin runkannut kiivaasti.
- Hyvän näköinen pari, ja iso kulli pojalla tuossa kuvassa. Näytäpä missä kunnossa sinun pelisi on siellä pyyhkeen kätköissä, kun se noin pullotta ylöspäin.
Olin tietenkin punastunut korviani myöten jo kun Pirjo oli yllättänyt minut, ja nyt kun hän istui viereeni olin ihan jännityksestä jäykkä kaluani myöten. Pirjo tarttui pyyhkeen kulmaan ja siirsi sen syrjään. En uskaltanut itse edes katsoa mitä tapahtuisi jos hän koskisi miehisyyteeni.
- Onpa se jämäkän näköinen ja päästä on jo tainnut tulla muutama tippa kosteuttakin, kun se niin kiiltää. Kurkistin varovasti siskoni touhua, kun hän kostutti sormiaan suussaan ja levitti sylkeään kaluni päähän ja aloin rauhallisesti vedellä esinahkaa edestakaisin.
- Hei älä hitossa tee sitä, sanoin hädissäni ja siirsin pyyhkeen takaisin lantioni suojaksi. En halua, että me tehdään mitään sellaista, sanoin. Ollaanhan me veli ja sisko.
- No, ei jos et halua. Olisin vain halunnut nähdä sen mitä olit tekemässä.

- Ette ole vielä olleet Mervin kanssa yhdessä - sillei sängyssä meinaan, sanoi Pirjo äkkiä. Vilkaisin siskoani hämilläni.
- Me juteltiin kerran kun oltiin pelin jälkeen baarissa. Mervi sanoi, että haluasi kokeilla ihan oikeata seksiä kanssasi muttei uskalla, kun ei oikein tiedä miten pitäisi toimia.
- Taidat sinäkin olla yhtä kokematon?
Myönsin olevani.
- Ehdotin sitten Merville, että minähän voisin neuvoa teitä. Olen itse jo oppinut jotain Jussin kanssa.
- En minä tarkoita, että sinun ja minun pitäisi olla yhdessä. Minua vaan kiihottaisi katsoa kun toiset nussivat ja samalla voisin neuvoa teitä, Pirjo hymyili.
Olin aikalailla epäilevällä kannalla. Että sisko neuvoisi veljeä seksiasioissa - mutta toisaalta...
- Okei, jos kerran Mervi suostuu, niin miksei. Koska kokeillaan.
- Ensi viikonloppuna mutsi lähtee reissuun, niin täällä on hyvä tilaisuus viettää iltaa ja Jussikin on iltavuorossa. Pyydä Mervi tänne lauantaina.
- Hyvä on, yritän houkutella Mervin tänne. Nyt kuitenkin menen pehkuihin. Eiköhän sinunkin olisi jatkaa uniasi, sanoin ja lähdin huonettani kohti.

Ennenkuin aloin nukkua, halusin kuitenkin lopettaa keskeytyneet puuhani, ja kun arvasin Pirjon olevan niistä kiinnostunut, jätin tahallani oveni raolleen. Ovelta on suora näköala sänkyyni. Jätin yöpöydälle vielä valon palamaan, asetuin selälleni hyvään asentoon ja kostutin kullini märäksi sekä aloin vedellä vartta molemmin käsin, seuraten kuitenkin näkyikö oven takana liikettä. Kohta Pirjon käsi ilmestyi oven reunan ja raotti ovea hieman lisää. Suljin silmäni, ettei hän huomaisi minun tietävän ja lisäsin tahtia kyrvälläni.
Sen pää muuttui hetkessä sinipunaiseksi ja pian muutama rytmikäs supistus kouraisi nivusiani. Roiskeet lensivät kaaressa vatsalleni, kun takamusta nostellen sain kiihkoni paineet purettua.
Sammutin valot toivoen, että Pirjo sai sen mitä halusikin. Rauhallisesti hänkään ei varmaan heti pystynyt nukkumaan

Kerroin Merville, mitä Pirjon kanssa oli tapahtunut. Hän oli ensin ihan kauhuissaan, että oliko Pirjo yrittänyt runkata minun kaluani. Sanoin, että Pirjo kävi ihan kuumana, kun sattui näkemään runkkaukseni ja että Pirjolla taitaa olla tirkistelijän taipumuksia ja hän kai haluaa katsoa toisten touhuamista.
Lopulta Mervi lupautui tulemaan meille sovittuun aikaan.
Istuimme lauantai-iltana sohvalla ja katselimme telkkua. Mervi nojasi jälleen olkapäähäni ja seurasi sarjafilmiä. Minä seurasin enemmän Mervin sievää olemusta. Tummaa tukkaa poskeni vieressä, keltaista T-paitaa ja sen alla pullottavia rintoja, lyhyen mekon alapuolella olevia sääriä ja tunsin Mervin huumaavan hajuveden tuoksun.

Samassa ulko-ovi kolahti ja Mervi säpsähti hieman. Huoneeseen ilmestyi Pirjo hymyilevänä kuten aina.
Hänellä oli lyhyt kesämekko yllään ja kun hän istahti matalalle sohvajakkaralle eteemme vilahtivat hänen pikkuhousunsa hameen alta. Mervi taisi huomata saman, koska hänen poskilleen ilmestyivät punoittavat läiskät.
- Joko olette alkaneet tutustua toisiinne lähemmin? Ottakaa ihan rennosti. Toin hieman viiniä tullessani, jos se vaikka auttaisi poistamaan alkujännityksen. Pirjo otti kaapista kolme lasia ja kaatoi valkkaria niihin ja kilistimme illan alkajaisiksi. Kun pari lasillista oli juotu, juttelimme varsin vilkkaasti TV:n näkymistä.

- Sinähän Mervi et ole koskaan koskenut pojan kalua, sanoi Pirjo. Nousepa Masa ylös ja esittele mitä sinulla on.
Nousin hitaasti ylös ja siirryin tyttöjen eteen, mutten uskaltanut enempää, ennen kuin Pirjo hoputti laskemaan shortsit alemmas. Pudotin housut pois ja sipaisin kalsarit samantien jalastani. Kaluni oli hieman jäykistynyt ja kun Pirjo pyysi Merviä ottamaan sen käteensä alkoi kiihottumiseni tuntua heti nivusissani. Kulli nousi pystympään ja kaartoi tapansa mukaan hieman vinoon.
- Kastele sen päätä hieman huulillasi, sanoi Pirjo Merjalle.
Mervi vilkaisi minua ja nuolaisi sitten kielellään kullin päätä ja valutti sylkeään esinahan alta paljastuneelle terskalle. Sitten hän alkoi varovasti liikutella kättään kullini ympärillä. Hän otti toisella kädellään pussien alta ja hyväili niitä ja nuolaisi taas kullin kärkeä.
- Hei varo! Ehdin sanoa kun aivan yllättäen purkauduin suoraan Mervin kaulalle ja paidalle. Spermaa tuli monta ruiskausta ja tartuin itse kaluuni ja Mervin katse oli todella hämmästynyt, kun viimeiset tipat nesteestä pursusivat Mervin syliin.
Pirjo kiljaisi riemusta ja huudahti,
- Sepä tuli herkästi ja todella vauhdilla. Otti sitten kalsarini ja pyyhki Mervin päältä enimmät pois.
- Menkääpä nyt suihkuun siivoamaan itsenne, niin päästään kohta asiaan. Masan suurimmat paineetkin taisivat purkautua pois, että toisella kerralla se kestää kauemmin.

Menimme Mervin kanssa pesuhuoneeseen ja otimme yhteisen suihkun ja sain ensimmäisen kerran hyväillä tytön kiinteätä vartaloa, tunnustella pystyjä saippuasta liukkaita rintoja ja nähdä tumman karvoituksen Mervin jalojen välissä.
Mervikin uskaltautui pesemään vaahtoavan kullini ja sitä ympäröivän mustan kiharan karvoituksen puhtaaksi äskeisistä sotkuista.
Palasimme olkkariin pyyheliinoihin kääriytyneenä itseämme kuivatellen. Pirjo oli riisunut pikkuhousunsa pois ja mekko oli noussut kainaloihin. Hän oli sohvalla lähes makuuasennossa jalat levällään ja tyydytti itseään sormillaan. Pillun huulet olivat kiihkosta liukkaat ja lievästi paisuneet, kun hän pyöritti sormiaan aukon reunoilla.
Katselimme näkyä vierestä. Kyrpäni alkoi heti tuntea kiihottumiseni ja Mervin hengitys kiihtyi lähes samaan rytmiin Pirjon kanssa.
- Käypä Mervi tuohon matolle selällesi, niin Masakin pääsee tutustumaan sinuun.
Mervi laskeutui matolle ja avasi pyyhkeen päältään. Siinä hän oli koko kauneudessaan edessäni.
- Aloita Masa huulillasi Mervin rintojen hyväilyillä, niin tunnet kuinka nännit kovettuvat. Sitten siirryit pitkin vatsaa alemmas ihan tuohon karvoitukselle asti. Siirry tähän Mervin jalkojen väliin ja koeta sormellasi Mervin vakoa ja voit kostuttaa sen yläosaa kielelläsi ja levittää kosteutta alemmas rakoon.

Tunsin Mervin huumaavan naisen tuoksun, kun nuolaisin pillua. Annoin kieleni lipua vaossa alhaalta ylös ja takaisin. Napukka pillun yläreunassa kovettui ja paisui kieleni alla ja otin sen varovasti huulieni väliin ja imaisin hieman. Mervi huokaisi ja avasi reisiään lisää. Työnsin sormeani sisään pilluun ja sieltä alkoi valua lisää kosteutta huulille.
Pirjo otti jotain laukustaan ja tuli viereeni.
- Tässä on teille kortsu. Laitetaanpa se paikalleen, niin ei tule vahinkoja.
Nousin polvilleni ja kullini seisoi että kipeää teki. Pirjo repäisi paketin auki ja antoi kumin Merville.
- Laita sinä tuo paikalleen. Purista ensin päässä oleva pussi sormiesi väliin, vedä Masan esinahka taakse ja rullaa kumi varovasti kyrvän päälle.
Nyt ohut kumikalvo peitti kiiltävänä käyrän kullini. Mervi laskeutui takaisin selälleen, nosti jalkansa koukkuun ja levitti ne ihan auki. Pillu levittyi kutsuvana edessäni ja aloin ohjata kaluani kohti pillun aukkoa. Työnsin hieman sisään, kun Mervi jännitti jalkojaan ja tarttui kaluuni.
- Älä Mervi jännitä. Anna kyrvän tunkeutua vähän kerrallaan sisään. Niin sitten se helpottaa.
Otin kulliani hieman takasin ja lisäsin sormin kosteutta sen päähän ja työnsin uudelleen hieman syvemmälle ja sitten kokonaan pillun sisään. Pirjo katsoi polvillaan vierestä ja oli selvästi kiihottunut näkemästään. Tätä hän siis nimenomaan halusi nähdä. Minun ja Mervin ensimmäistä yhdyntää.
Laskeuduin kokonaan Mervin päälle ja aloin suudella häntä suulle ja kaulalle ja jatkoin rauhallisia työntöjä hänen sisällään. Mervikin alkoi liikkua samaan rytmiin allani ja puristi minut rintaansa vasten.

- Kääntykääpä toisinpäin, sanoi Pirjo, Masa selälleen ja Mervi ratsastamaan kyrvällä.
Pyörähdimme vaivalloisesti ympäri, nostin Mervin päälleni. Kulli pysyi kuin pysyikin kokoajan sisällä, ja Mervi istui kullini päällä. Tunsin sen menevän nyt syvemmälle kuin äsken. Pirjo siirtyi taaksemme.
- Mikä ihana näky, kun kyrpä kyntää syvälle noin kuumaan pilluun, huokasi Pirjo ja otti yllättäen kivekseni käteensä.
Muuta en tarvinnut, kun lastini lähti syöksyyn. Tartuin Merviä takamuksesta ja painoin häntä tiukemmin vasten kulliani, kun pumppasin kortsun sisään useita sperman ryöpsähdyksiä, ja suustani pääsi tuskan ja nautinnon sekaisen valitus. Valahdin rennoksi selälleni. Samoin Mervi makasi huohottaen päälläni, kun viimeiset kullin nytkähdykset täydensivät nautintoni. Mervi ei tainnut oikein ehtiä kokonaan mukaan samanlaiseen hurmioon.
Mervi laskeutui päältäni. Kullini liukui ulos pillusta. Kortsu oli täynnä vaaleata nestettä, kun se lepäsi vatsaani vasten.
- Vedä se pois puristamalla kullin varren ympäriltä ja vetäise solmuun niin nesteet eivät valu pois, valisti Pirjo, joka edelleen hyväili sormineen pilluaan. Se näytti todella kuumalta ja turvonneelta.
- No niin, nyt pääsitte alkuun, tuumasi Pirjo, laittoi pöydälle kortsupaketin, ja etsi pikkuhousut jalkaansa.
- Tuossa on lisää kumeja jos tarvitsette. Olkaa kuitenkin varovaisia, älkääkä sotkeko koko huushollia. Jussi pääsee kohta töistä. Menen häntä vastaan ja kuvitelkaa edes, mitä me tänä iltana touhutaan.
Maltan tuskin odottaa Jussin kyrpää, joka on muuten hieman paksumpi kuin Masalla.

Nousimme Mervin kanssa sohvalle toistemme syliin. Opimme tuntemaan toisiamme melko hyvin sinä yönä. Nukuimme vasta kun aamuaurinko alkoi valaista huonetta.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.