Siskoni Heli 19v

admin Insesti ja Sukulaisseksi
28.12.2014
15875 näyttökertaa
0 kommenttia
2.57
Siskollani, 19-vuotiaalla Helillä on isot rinnat. Kaikki sen tietävät ja näkevät. Minäkin olen niitä kovasti tuijottanut, vaikka sisko onkin. Rinnat ovat kiinteän näköiset, vaikka Heli on hieman tukevahko. Eräänä päivänä tulin koulusta kaverini kanssa kotiin. Heli pyöri kotona mustissa tiukoissa housuissa sekä mustassa olkaimettomassa topissa, joka ylettyi puoleen väliin valkoisia rintsikoita. Kaverini oli vähän aikaa, kunnes lähti. Ovella hän vielä sanoi minulle, että noi sun siskos tissit on aivan älyttömät vai mitä. – Ihan vitun herkulliset, lisäsin. Mainitsin vielä jotain muutakin asiasta.

Jonkin ajan päästä Heli huusi minua kylppärissä. Menin kylppäriin, jossa minua odotti suorastaan järkyttävä yllätys. Heli istui alastomana vessanpöntöllä. Tosin jalat yhdessä. Katseeni liimautui heti hänen rintoihinsa, jotka olivat kiinteät ja isonänniset. Eivätkä ne edes riippuneet kunnolla, niin kuin olisi voinut olettaa. – Mitä helvettiä tämä nyt on, kysyin. – Ota kaikki vaatteet pois, Heli sanoi komentavasti. – Siis mitä vittua tää nyt on, intin edelleen. – Sää kun kerran kuolaat mun perään, niin aattelin vähän näpäyttää sua, että vaatteet nyt pois vaan, Heli patisti.

En tiedä mitä ajattelin, mutta pian seisoin Helin edessä pelkästään boxerit ylläni. – Kaikki pois vaan, kuului käsky. Laskin boxeritkin ja totesin olevani alasti Helin edessä suuri ruma munani puolijäykkänä. Pidin sitä rumana siksi, että siinä on pari paksua suonta, löysä puolittain terskan peittävä esinahka sekä melkein sormen mentävä virtsaputki. – Vai että tällainen peli rakkaalle velikullalleni on kasvanut, Heli sanoi ivallisesti. Sitten hän nousi ylös paljastaen tarkasti ajellun pillunsa. Munani otti tästä heti vaikutteita. – Tulehan tänne, Heli komensi ja osoitti paikkani kylpyhuoneen seinää vasten.

Ennen kuin huomasinkaan olin selkä kaakeliseinää vasten ristiasennossa kahlittuna vesiputkiin. Kyselin vaan mitä vittua tää on, mutta en saanut vastausta, vaan tiukan liinan suulleni. Sitten Heli alkoi asetella erilaisia nipistimiä palleihini ja hirtti ohuen ketjun munani ympärille. Siitä ja muutamasta nipistimestä Heli asetti punnuksia roikkumaan. Pallini venyivät entisestään purressani liinaa suussani. Sitten Heli asetti vielä toisen siteen silmilleni ja poistui kylppäristä. Alkoi elämäni pisimmät minuutit. Ja niitä riitti. Varmaan joskus tunnin kuluttua ovi avautui ja Heli astui sisään puhuen jollekin toiselle. Mitä vittua, ajattelin. – Hyi saatana millainen kyrpä, kuului lausahdus ja tunnistin sen olevan Helin kaveri Niina. Joku tarttui puntteihin ja alkoi ottaa niitä pois.

Sitten tytöt alkoivat supista jotain ja kuulin kuinka toinen lähti hakemaan jotain ja saapui pian takaisin. Tyttöjen supistessa tunsin kun jotain hierottiin käsillä palleilleni, munalleni ja koko etumukselleni. Sitten Heli otti pois siteen silmiltäni ja huomasin, että jalkovälini oli värjätty siniseksi. Ja mitä pahinta Niina otti minusta kuvia kameralla. Heli oli nyt alusvaatteissa, Niinalla normaalit vaatteet päällä. Jälleen tytöt supisivat ja Heli lähti hakemaan jotain. Sillä aikaa Niina potkaisi minua palleille ja manasi rumaa varustustani. Lisäksi hän otti taskustaan vaaleanpunaisen kortsun ja rullasi sitä muutaman sentin matkalle siniselle kyrvälleni.

Niina otti taas kuvia. Heli palasi ja hänellä oli bikiniensä alaosa. Tytöt irrottivat kahleet jaloistani ja pujottivat alaosan jalkaani. Pian minulla oli ylläni vaaleanpunainen alaosa ja taas Niina otti kuvia. Minua nöyryytettiin todenteolla. Kuvien oton jälkeen alaosa otettiin pois ja Heli otti suihkun ja saippuaa ja pesi munani väristä. Hän käytti myös saippuaa joka alkoi kirvellä ankarasti. Sitten käteni vapautettiin ja Heli käski minun mennä selälleen lattialle. Päätin totella ja asetuin muna lähes pystyssä selälleni kylppärin lattialle. Käteni sidottiin vesiputkiin. Heli kyykistyi päälleni ja laski pikkuhousujaan, jotta pystyi yksinkertaisesti kusemaan kasvoilleni. Leveä suihku valui pitkin kasvojani. Tämä menee jo liian pitkälle… Samassa autotalliin kuului tulevan auto ja Heli aukaisi nopeasti kahleet ja he poistuivat Niinan kanssa. Minä jäin vielä peseytymään.
--------------
Himosin kostoa siskoni tempun jäljiltä. Vanhemmat olisivat poissa koko illan ja tiesin Helin olevan kotona, joten oli aika iskeä. Heli tuli istumaan viereeni katsoessani sohvalla televisiota. Hivutin käteni taskuuni, jossa oli iskuvalmiina käsiraudat. Toimin salaman nopeasti ja sekunnin murto-osassa Helin jalat oli kahlittu yhteen. – Mun vuoro, sanoin lyhyesti.

Heli ymmärsi tilanteen ja hänen ilmeensä vakavoitui. Komensi Helin ylös. Talutin hänet keskelle olohuoneen lattiaa. Helillä oli yllä musta toppi, mustat rintsikat sekä jalassa vaaleat tiukat ohutkankaiset housut. – Ekaks kuset housuihis, sanoin. – No en varmana, Heli sanoi heti. – Asetin käsiraudat Helin ranteisiin kädet selän takana ja asetin siteen Helin suulle. – Joko alkaa tapahtua, ettei tarvitse turvautua mihinkään vaarallisempaan.

Heli rauhoittui ja yllättäen hänen haaroihinsa alkoi ilmestyä tumma läikkä. Alue laajeni ja laajeni pitkin reisiä. – Oikein hyvä, sanoin. Avasin housujen napit ja laskin ne alas. Helillä oli valkoiset märät pikkuhousut. Kiskaisin ne alas ja Heli oli ajellut laajan häpynsä lähes paljaaksi. Hiljalleen housuissani alkoi turvota. Revin voimalla topin halki ja repäisin rintsikat pois. Talutin Helin olohuoneessamme olevalle suurelle lasipöydälle, johon asetin Helin vatsalleen. Pöytä oli sen verran iso, että Heli mahtui siihen kokonaan.

Kädet selän takana ja jalat koukistettuina hän näytti avuttomalta, kuin kala kuivalla maalla. Riisuin itseni ja astuin istumaan lattialle Helin silmien alle ja aloin runkata katsellessani Helin lasia vasten litistyneitä tissejä. Heli ei olisi halunnut, mutta tuijotti silti suurta kulliani, joka seisoi liukkaana lipsutellessani sitä. Nousin ylös ja ihailin Helin isoa persettä, sekä hänen pitkää kapeaa häpyään joka suorastaan hehkui punareunaisena. Kiristin vauhtia loppua kohden ja pian lastini lensi Helin pakaroille. Sitten nostin hänet ylös ja talutin hänet kylpyhuoneeseen. Siellä asetin Helin kylpyammeeseen puoli-istuvaan asentoon. Kytkin hänen käsiraudat seinään kiinni.

Sitten säntäsin keittiöön ja keräsin kaikkea nestemäistä ja palasin kylppäriin. Aloitin siirapista. Valutin sitä Helin kasvoille ja pitkille vaaleille hiuksille sekä rinnoille. Sitten oli vuorossa ketsuppi ja sitten suklaakastike. Lopuksi vuorasin kokonaisuuden parilla litralla piimää. Poistuin kylppäristä puhdistamaan lasipöytää. Palasin kylppäriin reilun puolentunnin kuluttua ja astelin tyynesti Helin eteen ja päästin pitkän ja vahvan virtsasuihkun hänen päällensä. Jätin Helin kylppäriin ja puin ylleni ja lähdin käymään kaverini luona, josta tulin muutaman tunnin päästä. Astelin kylppäriin, jossa oli outo tuoksu ja päästin Helin vapaaksi. Nyt olimme tasoissa.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.