Tyttären luona

admin Insesti ja Sukulaisseksi
02.07.2014
17565 näyttökertaa
0 kommenttia
4.79
Kun tyttäreni Jenni oli lähdössä viikoksi etelään lomalle, hän pyysi minua talonsa vahdiksi ja kukkiansa kastelemaan. Hän on 20-vuotias, mutta kuitenkin juuri äskettäin eronnut ja halusi hieman "irrottautua arjesta" niin kuin hän itse asian minulle ilmaisi. Koska minullakaan ei ollut parempaa tekemistä, niin tietenkin suostuin.
Puolessa välissä viikkoa kävin ensimmäistä kertaa hänen asunnollaan. Kastelin kukat ohjeitten mukaan ja katsoin, että paikat olivat muutenkin kunnossa. Suurin osa kukista oli hänen makuuhuoneessaan, joka olikin todella suuri makuuhuoneeksi. Monien kukkien lisäksi sinne mahtui sohvakalusto, tv ja tietenkin parisänky.

Kun kaikki oli lopulta tehty, istahdin vuoteelle ja jostain kumman syystä mieleeni tuli avata hänen yöpöytänsä laatikko. Silmiini sattui kaiken tilpehöörin keskeltä pullea kirjekuori, joka oli avattu. Otin kirjekuoren käteeni ja sieltä alkoi liukua ulos tukku valokuvia. Katsoin kuvia ja tajusin heti, että niissä kaikissa esiintyi tyttäreni Jenni.
Hän oli pukeutunut seksikkäisiin vaatteisiin ja hieroi itseään jalat levällään. Toisissa kuvissa hän imi nännejänsä, käytti sauvaa tai muuten tyydytti itseään eri asennoissa. Syyllisyyttä tuntien laitoin kuvat äkkiä takaisin kuoreen, mutta hetken mietittyäni otin kuoren kuitenkin mukaani.
Kotona aloin tutkia kuvia tarkemmin. Jennistä näki, kuinka hän tykkäsi poseerata kuvissa eikä hän peitellyt niissä mitään. Joissain kuvissa hän hieroi avointa, melkein paljaaksi ajeltua pilluaan aivan kameran edessä tai imi jäykkiä nännejään kasvoillaan ilme, jota en koskaan ollut nähnyt. Katselin kuvia uudestaan ja uudestaan, kunnes olin niin kiihottunut, että minun oli pakko runkata. Erästä suosikkikuvaani katsellen, jossa Jenni oli selällään ja reidet levällään, hieroin kaluni vartta ylös ja alas, kunnes laukesin sperman valuessa alas rystysiäni pitkin. Häpeissäni ajattelin viedä kuvat saman tien takaisin, mutta jostain syystä se sitten kuitenkin unohtui.

Torstai-iltana sain tyttäreltäni puhelun, kun hän oli tullut kotiin. Hän kuulosti huolestuneelta pyytäen minua heti käymään luonaan ja tajusin samalla, että valokuvat olivat vielä minulla. Lupasin tulla heti ja hyppäsin autooni valokuvat mukanani. Kun pääsin hänen asunnolleen, Jenni tuli ulos makuuhuoneestaan. Tervehdin häntä ja kyselin kaikkea lomasta, mutta hän vaikutti jotenkin poissaolevalta. Pistin sen hänen koneessa juomiensa paukkujen piikkiin, joita hän selvästi oli juonut ja joita hän joi edelleen avattuaan tuliaisviinat. Minulle Jenni ojensi ison konjakkipullon kotimiehen palkaksi. Kun hän meni vessaan ryntäsin kiireesti makuuhuoneeseen ja laitoin kirjekuoren takaisin yöpöydän laatikkoon. Hetkessä olin takaisin olohuoneessa ja tyttäreni tultua ulos vessasta, hän meni suoraan makuuhuoneeseensa. Hetken kuluttua hän kutsui minua sinne. Kun tulin makuuhuoneeseen, Jenni puristi valkoista kirjekuorta kädessään.

"Kun tulin kotiin, nämä oli hukassa ja kun sinä tulit tänne, ne olivatkin taas paikallaan", hän sanoi tuijottaen minua. En saanut sanaa suustani eikä tarvinnutkaan, sillä kaikki oli Jennille päivänselvää. Hän siemaisi lasinsa tyhjäksi ja selasi kuviaan läpi puolihuolimattomasti, kunnes laittoi ne takaisin yöpöydän laatikkoon.
"Sami otti ne", hän sanoi haikeankuuloisella äänellä. Sami oli hänen ex-miehensä.
"Me otettiin noi kuvat kerran, kun oltiin aika villillä tuulella. Me tykättiin runkata ja katsoa toisiamme samalla", hän pamautti varoittamatta.
En olisi halunnut heidän seksiasioistaan tietää, mutta tyttäreni oli ottanut selvästikin yhden liikaa ja minä olin vain helpottunut, kun pääsisin näin helposti pälkähästä, mutta ilo oli ennenaikaista. Jenni kääntyi ympäri ja katsoi minua.

"Teitkö sä sen?"
"Mitä?"
Minä yritin näytellä tyhmää, mikä sinänsä tapauksessani ei ollut kovin vaikeaa.
"Veitkö sä nää kuvat täältä, että voisit runkata niitä katsellessa?"
"En tietenkään", sopersin, mutta hänen ilmeestään kuitenkin huomasin, että olisi turha jatkaa.
"Anteeksi, Jenni", sain mutistua.
"Ei se mua häiritse. Mies sä oot siinä kuin muutkin", hän sanoi olkaansa kohauttaen.
Lasinsa täytettyään Jenni istui sohvalle vastapäätä minua. Hän katseli minua hetken vaivihkaa kuin olisi yrittänyt lukea ajatuksiani: "Ja sä kiihotuit niistä..?"
"Eikös se ole noitten kuvien tarkoitus?" kysyin takaisin.
"Ne oli tarkoitettu vain minulle ja Samille, mutta kyllä kai..."
"Haluaisitko sitten nähdä oikeasti?" hän jysäytti todellisen pommin vasten kasvojani. "Toisen kanssa on kiihottavaa runkata ja katsella toisen runkkaamista."
Samassa hänen reitensä aukenivat hieman ja hän hieroi haarojaan farkkujen läpi. En voinut muuta kuin tuijottaa häntä ja siitä rohkaistuneena tyttäreni avasi housunsa ja potki ne pois jalastaan. Valkoiset pikkupöksyt eivät peittäneet paljoakaan, kun hän levitti reitensä uudelleen. Hänen kätensä liukui toiselle reidelle ja siitä kohti jalkoväliä, kunnes hän kysyi:
"Lopetanko? En ole tehnyt tätä muiden kuin Samin kanssa", hän huohotti. Kun en heti vastannut, hänen kätensä siirtyi pikkuhousujen päälle ja etusormi alkoi varovasti painella häpyhuulia kankaan läpi.

Tuijotin suoraan tyttäreni haaroihin ja huokaisin, jolloin hän levitti reisiään lisää ja nosti vasemman jalkansa sohvan selkänojalle. Samassa hänen sormensa luiskahtivat pikkuhousujen sisään ja tiesin niiden hierovan hänen klitoristaan.
"Haluaisitko nähdä oikeasti ja runkata samalla?"
En voinut kovettuvalle kalulleni mitään. Hän halusi runkata kanssani ja olin siihen valmis. Kuin tahtomattani avasin housuni ja vedin hitaasti puolijäykän kullini esiin alushousuista. Pelkäsin hänen juoksevan ulos huoneesta, mutta se oli turhaa.
"Ota housut kokonaan pois", hän komensi katsoen kaluani.
Kun riisuin housujani Jenni napitti puseronsa auki, paljastaen rintaliivien peittämät, pyöreät rinnat. Aloin hieroa kaluani ja Jenni työnsi kätensä takaisin pöksyihinsä.
Hetken päästä Jenni puristeli kaksin käsin rintojaan.
"Kiihottaako tämä sinua? Katsella omaa tytärtä ja runkata?"
Olin täysin sanaton. Pystyin vain tuijottamaan häntä samalla, kun runkkasin hitaasti. Jennin vasen käsi jäi puristelemaan rintaa samalla, kun oikea käsi liukui hitaasti takaisin haaroihin. Haarakiila ei peittänyt paljoakaan hänen pillustaan, joka näytti olevan paljaammaksi ajeltu kuin kuvissa. Tyttäreni alkoi kiihottua tilanteesta tosissaan.

"Tykkäätkö sä katella, kun mä hieron mun pillua", hän voihki ja tuijotti kaluani. Sitten hän siirsi haarakiilan sivuun ja levitteli häpyhuuliaan ahnaalle katseelleni.
"Näyttääkö hyvälle" hän sanoi kiusaavalla äänensävyllä.
Pystyin vain nyökkäämään ja hän työnsi kaksi sormeaan sisäänsä.
"Tuntuuko hyvältä runkata? Mitä sä haluaisit nähdä?" hän jatkoi. "Mitä mun pitää tehdä?"
"Ota rintsikat pois. Mä haluan nähdä sun suuret rinnat", sanoin ja me molemmat huohotimme jo raskaasti.
Ruskeat, kivikovat nännit painautuivat tiukasti ohutta kangasta vasten, kun Jenni kurkotti selkänsä taakse ja alkoi avata liivejään. Kun hakaset aukesivat, Jenni antoi olkaimien valahtaa alas, mutta piti liivit vielä rinnoillaan.
"Tykkätkö sä niistä, isä?" hän kysyi.
"Tykkään. Näytä ne!" voihkin tuskastuneena.
Jenni heitti liivit lattialle ja työnsi rintaansa eteen kädet rintojensa alla. Tummanruskeat nännit tapittivat kohti ahnasta katsettani enkä tiennyt, kuinka kauan enää kestäisin. Koko tilanne oli niin kiimainen.

Äkkiä Jenni nousi ylös ja konttasi jalkojeni väliin. Hän painoi polviani erilleen ja antoi raskaina riippuvien rintojensa melkein koskettaa terskaani.
"Voi Luoja. Tää on niin tuhmaa. Runkkaa mulle, isä", hän voihki ja katseli kulliani.
"Mitä mä teen?" hän kysyi kohta taas.
"Näytä mulle sun märkä pillus, kulta", huohotin kiimaisena.
Tyttäreni nousi seisomaan, riisui pikkuhousunsa ja nosti toisen jalkansa tuolin käsinojalle. Valuin alemmas pitkin selkänojaa ja katselin suoraan hänen avoimeen pilluunsa, kun hän alkoi runkata kasvojeni yllä. Hetken kuluttua Jenni voihki jo äänekkäästi, kun hänen sormensa viipyivät yhä pidempään klitoriksella.

"Voi ei. Mä laukeen nyt, isä", hän voihki, kunnes voihkinta muuttui huudahduksiksi. Jenni vatkasi pilluaan raivoisasti, kunnes lopulta hänen jalkansa olivat miltei pettää hänen allaan.
"Sun täytyy laueta kanssa", hän sanoi ja veti minut kädestä mukaansa. Samassa hän meni sängylleen kontalleen litimärkä pillunsa minuun päin ja avasi sen sormillaan.
"Mä haluun, että sä katsot mua ja annat tulla", hän voihki samalla, kun hän alkoi hieroa pilluaan hitain liikkein. Menin hänen taakseen ja aloin runkata kullini kärki kohti hänen pilluaan.
"Tuntuu hyvältä, kun sä katsot", Jenni sanoi hieroen klitoristaan.
Konttasin lähemmäksi, kunnes kullini oli vain muutaman sentin päässä avoimesta pillustaan. Toinen käsi palleillani aloin hinkata kullini vartta edestakaisin nyt jo sekapäisenä kiimasta.
"Tätäkö sä haluut? Että mä ruiskutan spermat sun pillulle?"

"Niin. Anna tulla... Laita se ihan lähelle ja anna tulla", hän vastasi hengästyneenä.
Siirryin vieläkin lähemmäksi, kunnes terskani miltei osui tyttäreni häpyhuulille. Hän taivutti selkäänsä kaarelle pää tyynyllä, jolloin hänen pillunsa tuli entistäkin paremmin näkyviin. Kostea, punainen reikä aukeni aika ajoin hänen runkatessaan klitoristaan. Äkkiä terskani osui hänen pilluaan vasten, kun vatkasin kulliani hekumassa. Sitten uudestaan ja se ihana tunne sai minut taivaisiin. Tartuin vasemmalla kädelläni hänen lantioonsa ja aloin liu'uttaa terskaa ylös ja alas liukkaitten häpyhuulien välissä.
"Lopeta, isä. Se osuu mun pilluun", tyttäreni valitti kurkaten olkapäänsä yli, mutta minulla ei ollut aikomustakaan lopettaa. Miten hän edes kuvitteli, että olisin pystynyt?
Vedin esinahkani niin taakse kuin sain ja painoin paksun terskan märälle reiälle. Hitaasti se painui sisään ja samassa kuuma pillu puristui tiukasti sen ympärille.
"Isä... Herranjestas", Jenni sopersi, kun hän tajusi, mitä oli tapahtumassa, mutta paluuta ei enää ollut.
Annoin kullini liukua kokonaan sisään samettiseen koloon, joka imi sitä yhä ahnaammin syvemmälle tyttäreni haukkoessa henkeään. Kun se oli pohjassa, vedin sitä nautinnollisen hitaasti takaisinpäin. Kullini ei koskaan ollut ollut yhtä märässä, ihanassa pillussa ja aloin huumautuneena naida häntä hitaasti.
"Voi ei... Voi ei, isä", tyttäreni voivotti ja sitten hetkessä hänen lantionsa alkoi työnnellä vastaan. Ensin hitaasti, mutta sitten liikkeet muuttuivat nopeammiksi. Puristin kaksin käsin hänen lantiotaan itseäni vasten ja nussin kuin eläin.

"Nussi mua, isä", Jenni voihki tyyny hampaissa ja minä panin parastani.
Välillä liukas kaluni miltei luiskahti ulos hänen pillustaan, mutta samassa se oli jo juurta myöten sisällä. Raskaat pallini läiskivät hänen sormiaan vasten, kun hän edelleen jatkoi klitoriksensa hieromista. Äkkiä hän jäykistyi ja tunsin, kuinka hänen pillunsa alkoi supistella kullini ympärillä. Hänen koko vartalonsa tärisi, kun orgasmi otti hänestä vallan. En voinut enää mitään, vaan työnsin muutaman kerran rajusti ja kuuma spermani alkoi suihkuta syvälle hänen ihanaan pilluunsa. Puristin lantiota tiukasti itseäni vasten samalla, kun kullini pumppasi sykäyksittäin viimeisetkin pisarat tyttäreni sisään. Lantioni nytkähti vielä muutaman kerran, kunnes retkahdin voimattomana hänen viereensä.
Kun hengitykseni alkoi lopultakin tasaantua, katsoin häntä vaivihkaa ja sain takaisin raukean, unisen hymyn.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.