Tyttöjen kanssa aitassa

admin Insesti ja Sukulaisseksi
23.04.2015
29336 näyttökertaa
0 kommenttia
4.19
Oltiin joskus -80 luvun puolessa välissä vanhempieni kanssa tätini luona mökkeilemässä. Olin tuolloin 14 vuotias ja mökillä oli myös serkkuni Tiina ja hänen kaverinsa Mari jotka olivat tuolloin noin 15-16 vuotiaita.

Päivän mittaan vanhemmat joivat viinaa ja humaltuivat, kun taas me lapset uimme ja saunoimme. Serkkuni ja hänen kaverinsa ottivat aurinkoa yläosattomissa, mietin jo siinä vaiheessa, että kyllä riittää kavereille kertomista kun pääsen takaisin kotiin. En meinannut uskaltaa nousta järvestä kun kullini jöpötti niin kovana. Tytöt varmaan huomasivat että tuijottelin heidän tissejään kun kikattelivat ja kuiskuttelivat keskenään niin kovasti.

No, ilta tuli ja oli aika vetäytyä nukkumaan. Tätini ja hänen miehensä nukkuivat mökissä. Isäni ja äitini saunakammarissa. Minä, Tiina ja Mari aitassa. Ennenkuin kävimme nukkumaan alkoi tapahtua. Ensinnäkin olin pannut merkille, että tytötkin olivat naukkailleet salaa olutta aikuisten pulloista ja olivat pikku hiprakassa. Tytöt alkoivat tiedustella minulta että olinko pitänyt heidän rintojensa näkemisestä. Vastasin rehvakkaasti, että ihan ok. mutta olen nähnyt tissejä ennenkin, vaikka en ollutkaan. Tämän kysyttyään he ottivat paitansa pois ja olivat jälleen yläosattomissa kuten päivälläkin. Aloin hieman pelätä, että mitäköhän seuraavaksi, mutta ei aikaakaan kun serkkuni kysyi että haluaisinko kokeilla heidän rintojaan ja kumman rinnat on mielestäni paremmat. En osannut paremmuuteen vastata mitään, enkä uskaltanut itse koskea vaan serkkuni nappasi kädestäni ja ohjasi sen rinnalleen. Käteni vapisi kun kosketin hänen rintojaan, samalla tunsin kullini jäykistyvän ja se myös näkyi kalsareiden läpi. Vedin käteni nopeasti pois koska tajusin että kosketukseni ei ollut enää kokeilua vaan hyväilyä. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että tässä vaiheessa tytöt olivat jo erittäin kiimassa, vaikka silloin en sitä tajunnut.

No, seuraavaksi tytöt pyysivät minua ottamaan kalsarit pois. Katsahdin heihin hämmästyneenä ja puistin päätäni. He sanoivat että on minun vuoro näyttää heille kikkeliä, koska minä sain nähdä heidän rintansa. En suostunut tähän, niinpä tytöt aloittivat yhteen ääneen tivata kalsareitani pois ja samalla yrittivät vetää niitä alas. Lopulta minun oli suostuttava heidän vaatimuksiin ja aloin laskea housujani. Vehkeeni oli täydessä mitassa kokeillessani serkkuni tissejä, mutta kun laskin housujani, taisi jännitys viedä ainakin puolet terästä pois. Tyttöjen katseet lasittuivat kun he alkoivat tuijottaa puolijäykkää elintäni, heilläkään ei ilmeisesti ollut hirveästi kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta.
Yht´äkkiä serkkuni ystävä Mari puristi nopeasti kulliani ja veti rajusti esinahkaa edes taas pari kertaa. Hän lopetti yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin ja kikatti aivan hirveästi. Serkkuni taas katsoi vakavana ja sanoi että hän haluaa koskea myös. Hän otti varovaisesti kullistani kiinni ja aloitti hitaan ja määrätietoisen runkkaamisen. Jännitys alkoi laueta kun tajusin tyttöjen olevan innoissaan tästä ”leikistä”. Serkkuni otteet olivat sen mukaiset, että joko hän oli runkkannut kulleja ennenkin, tai sitten jonkin sortin seksioppi oli mennyt perille. Serkkuni sanoi Marille, että kokeile vaan säkin uudestaan näin rauhallisesti, nyt tää on jo ihan kovana. Mari otti kullistani kiinni ja veteli nyt kevyesti ja rauhallisesti, hänen ilmeensä kertoi suuresta keskittymisestä suoritukseen. Minulla oli vaikeuksia pidätellä laukeamistani kun katselin tyttöjen rintoja heidän runkatessaan kulliani.

Olin niin keskittynyt katselemaan Maria, että en huomannut serkkuni riisuvan pikkuhousujansa. Yht´äkkiä hän sanoikin että katsos tänne, oletko ennen nähnyt pillua? Käänsin katseeni hänen suuntaansa, serkkuni istui jalat levällään sängyllä ja levitti sormillaan vittua levälleen. Samantien kun aivoni tajusivat, että mitä silmäni näkevät, lastini roiskahti Marin käsille. Serkkuni syöksähti kuin salama sängyltä ja huudahti Marille että maistetaan miltä mälli maistuu. Mari veteli vielä löystyvää kulliani josta pulppusi spermaa tasaisin sykähdyksin, kun serkkuni nuolaisi jo terskan päästä. Onpas oudon makuista, maista säkin Mari. Mari otti lähes koko puolijäykän kullini suuhunsa ja imaisi niin, että parahdin tuskasta. Tyttö sylkäisi mällini samantien lattialle ja sanoi että ei pysty nielemään tollasta liisteriä. Serkkuni siirsi Marin syrjään ja alkoi nuolla ja imeä kulliani ja reisiäni sekä koko nivusten aluetta puhtaaksi spermasta. Hän sanoi että hän on lukenut ja kuullut, että miehet pitävät niin paljon suihinotosta ja spermojen nielemisestä, että hän aikoo ainakin opetella pitämään sen mausta. Minä makasin selälläni katsellen koko ajan alaspäin kun serkkuni Tiina touhusi kullini kimpussa. Ihmettelin, että miksi Tiina huohottaa ja voihkii, mutta ennen pitkää huomasin hänen sormeilevan omaa pilluaan suihinoton lomassa. Tämä taas aiheutti sen, että kullini alkoi jäykistyä uudestaan erittäin nopeasti. Marikin huomasi Tiinan liikuttelevan omaa sormea vaossaan, hän katseli vuoronperään kulliani joka pyöri Tiinan huulilla ja Tiinan jalkoväliä jossa sormet vatkasivat tihenevässä tahdissa. Tiina huokaisi Marille, että säkin voit työntää sormet pilluus jos huvittaa, anna mennä vaan. Maria nolostutti ja jännitti sen verran, että hän ei tehnyt elettäkään vaan jatkoi tuijottamista. Tiina ottikin ohjat käsiinsä ja alkoi repiä ystävänsä pikkuhousuja pois. Näähän on ihan märät, säkin oot ihan kuumana, Tiina huudahti. Annetaanko ton kokeilla meiän pilluja?

Tytöt siirtyivät makaamaan vierekkäin ja minä olin heidän välissään polvillaan, kasvot heihin päin. Tiina ohjasi toimintaa ja sanoi että levitetään jalkoja kunnolla, että Sami pääsee kokeilemaan meiän pilluja. Molempien tyttöjen pillut olivat erittäin märkinä, Tiinalta jopa valui noro kiimanesteitä hänen peräaukkoaan kohti. Tiina levitti sormillaan pillua ja sanoi että tossa ylhäällä on toi napukka ton hupun alla, niin sitä jos hellästi pyörittelet niin mä ainakin laukeen kohta. Voit myös työnnellä sormias pillun sisään jos haluat. En pystynyt millään keskittymään molempiin yhtä aikaa vaan roplasin vain serkkuni pillua innolla. Serkkuni alkoi voihkia kovaa ja hänen koko vartalonsa vapisi, tunsin hänen pillunsa supistelevan sormieni ympärillä. Serkkuni taisi saada orgasmin, ajattelin. Ihanaa Sami, kyl sä osaat jos vaan haluut, serkkuni sanoi. Annatko orkut myös Marille? Sähän voisit nuolla Marin pillua, mä voisin samalla imeä sun kullia.

Onpas vinkee tuoksu, ajattelin kun vein kasvoni Marin pillun lähelle. Mari makasi selällään ja itse olin kyljellään, että serkkuni pääsi kullini kimppuun. Pidin ensi nuolaisuista lähtien pillun lipittämisestä, Mari raukka vaan ei meinannut kehdata antautua nautinnolle. Mari yritti haudata kasvonsa peiton alle, että me emme huomaisi hänen kasvavaa kiihkoaan. Tiina laittoi sormensa suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi ja näytti että vaihdetaan paikkoja. Eli siis Tiina tulisi nuolemaan ystäväänsä ja minä siirtyisin nuolemaan Tiinaa ja tämä kaikki Marin huomaamatta. Katselin ylöspäin kun Tiina nuoli pitkin vedoin Marin pillua ja työnteli samalla sormia sisään. Yhtä äkkiä Marin kroppa jännittyi ja hän alkoi voihkia peiton alla, nesteitä valui norona hänen pillustaan ja serkkuni nuoli nekin innolla. Mari laukesi tietämättään orgasmin aiheuttajaa, hän nosti peiton kasvoiltaan ja huomasi ystävänsä pyyhkivän suupieliään. Marin silmät suurenivat ja hän ei saanut sanotuksi muuta kuin että sinäkö se olit? Tiina hymyili ystävälleen ja moiskaisi pusun tämän poskelle ja sanoi, että tämä se on tosi ystävyyttä, maistut muuten namille. Mari oli hämillään eikä tiennyt miten suhtautua, mutta Tiina jatkoi opastusta käski minun käydä selälleen. Jos et oo ennen saanu pillua, ni kohta saat, Tiina sanoi.

Makasin selälläni ja Tiina imi kulliani nopeasti muutaman kerran. Kullini kärki sojotti kohti kattoa kun Tiina sanoi haluavansa ratsastaa. Tiina tuli päälleni ja ohjasi kullini kärjen pillunsa suulle. Kullini alkoi upota pikkuhiljaa serkkuni pilluun, minusta tuntui että en kestäisi kauaa. Serkkuni alkoi voihkia kovaäänisesti hiljaisesta ja hellästä liikehdinnästään huolimatta. Mari makasi vierelläni ja älysin sentään ruveta hyväilemään hänen rintojaan ja pilluaan, samalla kun Tiinan vauhti päälläni alkoi kiihtyä. Suutelin kiihkeästi Mari kanssa ja työntelin sormiani rajusti hänen pilluunsa. Tiina lopetti ratsastuksen ja sanoi että Marinkin pitää saada kullia sisäänsä. Tiina sanoi Marille että käy nelinkontin niin Sami tulee suhun takaapäin. Mari ei kehdannut vastustella vaan meni polvilleen ja nojasi käsiinsä. Asetuin polvilleni hänen taaksensa kun Tiina nappasi kullistani kiinni ja alkoi ohjata sitä ystävänsä pillun suulle. Näky oli kieltämättä kiihottava, kullini oli uppoamassa mahloja valuvaan kireään pilluun. Aloitin hiljaiset työnnöt, mutta Tiina keskeytti heti alkuunsa työntelyt ja sanoi että hän haluaa aina välillä imaista Marin mahlat kullistani. Voi Jeesus, että se oli kiihottavaa, kun muutaman työnnön välein sai sujauttaa Maria pilluun ja Tiina-serkkua suuhun. En pystynyt pidättelemään kauaakaan, vaan samalla kun tajusin että Mari huutaa orkkuaan minultakin alkoi tulla. Tiina nappasi kullini Marin pillusta ja aloitti rajun imemisen. Hän imi joka spermapisaran kullistani, lisäksi hän vielä nuoli ne muutamat tipat ystävänsä pillulta ja perseeltä joka oli siinä vieressä kuin tarjottimella. Koko yö jatkui samaa rataa, kun tutustuimme toistemme vartaloihin. Eikä tämä tähän jäänyt, olemme nähneet monesti yhdessä ja erikseen näihin päiviin asti, vaikka kaikki elämme tahoillamme vakiintuneissa parisuhteissa.
Eipä paljon paremmin olisi voinut poikuus lähteä.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.