Jenna, melkein 30

- Kimppakivat
19.12.2016
15212 näyttökertaa
0 kommenttia
3.75
On 30-vuotispäivieni aatto. Olen luvannut mennä töiden jälkeen kahville Aleksi-nimisen miehen kanssa, johon olen tutustunut firman pikkujouluissa puoli vuotta sitten. Hän työskentelee meillä tuotannon puolella, käytönvalvojana. Itse olen markkinointiassistentti. Aleksi on todella hauska tuttavuus ja ollut suuri apu kun olen joutunut muuttamaan tälle kaksikieliselle pikku paikkakunnalle työn perässä. Olemme käyneet kahvilla ja erilaisissa bileissä. En kuitenkaan voi sanoa, onko hän minun tyyppiäni. Ensinnäkin hän on minua pari vuotta nuorempi ja toiseksi hän on hyvin urheilullinen pelimies kun taas itse olen hieman pyöreä, kokoa 42, ja ikäisekseni melko kokematon, varsinainen vanhapiika.

Olemme sopineet tapaavamme läheisessä kellaripizzeriassa, joka tarjoaa hyvää ruokaa, mutta ei ole varsinainen glamourravintola. Ihmettelen hieman, kun paikan ovessa on kyltti "Yksityistilaisuus" mutta päätän kuitenkin kurkata sisään ennen kuin tekstaan Aleksille ja varmistan, että meidän todella pitää tavata täällä. Mies huomaa minut heti kun tulen sisälle. Meidän lisäksemme paikalla on kymmenkunta muuta asiakasta, kaikki pari-kolmekymppisiä miehiä. -Nää on mun sählykavereita.

Samassa Aleksi tarttuu minuun lujasti takaapäin hartioista. - Jenna, me paikkakunnan poikamiehet kimpassa ollaan päätetty yksi juttu. Ei voi olla oikeudenmukaista että sä, jolla on kaupungin paras perse, et jaa sitä kenellekään eikä edes vittu näytä sitä kenellekään. Joten meidän on pakko ottaa oikeus omiin käsiimme ja korjata tilanne. Sä olet kohta jo kolmekymmentä ja sun koko vartalo menee hukkaan jos sä rupsahdat ennen kuin annat kenenkään nauttia siitä.

-Joten nyt sä teet, kuten me sanotaan. Ensin sä näytät meille tissisi. Hän pitää minua paikallaan niin etten voi liikkua. Toinen jätkä rientää avuksi isojen saksien kanssa ja leikkelee niillä toppini niin, että se revitään päältäni riekaleiksi lattialle. Loput jätkät ovat kerääntyneet ympärilleni ringiksi ja heidän tunnelmansa on hiljainen kuin kirkossa. Seison heidän keskipisteenään pöllämystyneenä sandaaleissa, shortseissa ja rintaliiveissä, enkä todellakaan tiedä, mitä ajatella. -Mitä sä siinä seisot, nyt otat rintsikat pois! Ja ole hiljaa! Olen kauhuissani, aiemmin vain kaksi miestä on nähnyt rintani ja kummassakin tapauksessa vasta pitkän seurustelun jälkeen. Nyt minun pitäisi näyttää ne kymmenelle, joista yksi on kaverini ja loppuja en ole nähnyt kuin korkeintaan Prisman kassajonossa. -Älä hermoile, me kaikki tykätään susta ja me kuvataan tää vielä talteen että voit näyttää sen tuleville sukupolville. Voi jeesus. Paniikissa kopeloin hakaset auki ja liivit putoavat lattialle paljastaen c-kupin tissini koko maailmalle ja varsinkin niitä kuumeisesti tuijottaville äijille. Kiirehdin peittämään avujani käsilläni, mutta Aleksi tarttuu ranteisiini ja taivuttaa ne selkäni taakse. Kuuluu klik ja huomaan että ne on liitetty yhteen käsiraudoilla. Joten katseluyhteys tisseihini on rajaton.

-Nyt ohjelmassa seuraa, että jokainen teistä jätkistä pääsee vuorollaan kokeilemaan Jennan tissejä ja kaikki saavat siitä muistoksi valokuvan. Ja näin todella käy - seison hermostuneena kuin kynttilä kun jokainen kavereista tulee omalla vuorollaan kopeloimaan paljaita rintojani toisten ikuistaessa tilanteen kännyköillään. Osan kosketus on varsin kovakourainen, kun taas osa taitaa selvästi asiansa paremmin. -No miltä susta nyt tuntuu, Jenna? En sano mitään. -Tuntuuko susta alistetulta? Nyökkään. En halua edes kuvitella, miten käy, jos tallenne paljaista tisseistäni joutuu nettiin. -Sulla on kyllä todella hyvät tissit, mutta mitäs me tehtäis seuraavaksi? Yhtäkkiä Alex puristaa minua perseestä ja tarttuu sitten shortsieni vetoketjuun, avaa sen ja kiskaisee housut alas. Kamalat kirjavat puuvillapikkarini paljastuvat. Voi luoja. -Nyt saat tyttö piiskaa, hän sanoo, ja läimäyttää persettäni jollain. Se tuntuu tavallaan hyvältä ja rentouttaa hieman. Varsinkin kun tiedän takapuoleni suuresta suosiosta. -Sitten me sidotaan sut silmät, Aleksi sanoo, ja pitää sanansa. Olen täysin miesten armoilla. Yhtäkkiä pikkuhousunikin leikataan pois saksilla. -Nyt sä oot meidän vapaassa käytössä ja me voidaan tehdä sulle mitä ikinä halutaankin. Tällä hetkellä me esimerkiksi otetaan lähikuvaa sun pillusta.

Joku irrottaa käsirautani, mutta en pääse pakoon, koska miehet tuntuvat olevan melkein minussa kiinni ja kaksi heistä tönäisee minua ja nostaa minut istumaan seinänvierustalla olevan suuren pöydän reunalle. -Nyt sä käyt kiltisti makaamaan selällesi tähän pöydälle, Aleksi komentaa. Makaan selälläni jalat koukussa. Olen kauhuissani ja kiihottunut samaan aikaan. Tiedän, että miehet tuijottavat minua, mutta ainoa minuun kohdistuva kosketus on mekaaninen kun takapuoleni alle asetetaan pieni tyyny ja joku taivuttaa käsiäni ja jalkojani ja sitoo ne ranteista ja nilkoista kiinni. -Nyt me kaikki kymmenen seistään tässä sun ympärillä ja meidän kyrpät on aika kovina sun takia. Mutta ensin me halutaan antaa sulle jotain. Tunnen kun yksi miehistä alkaa silittää hiuksiani ja päänahkaani. Toiset tarttuvat vatsaani, kolmannet reisiini. Käsivarsiani hieroo joku, samoin jalkojani. Sitten tunnen kosketuksen reisieni sisäpinnassa. Joku nuolee niitä. Kieli liikkuu ja liikkuu lähemmäs pilluani, kiertelee sitä. Alan rentoutua ja voihkia. -Sulla on kaupungin paras perse ja terhakat tissit ja ihana pillu, nuolija sanoo, kun pitää tauon, joka onneksi loppuu pian. Joku alkaa imeä nännejäni. Laukean kaksi kertaa.

-Miltä tuntuu olla avuton? Aleksi kysyy, kun olen rauhoittunut? -Hyvältä, pystyn vastaamaan. -Mutta sillä on hintansa, hän sanoo. -Oletko koskaan ottanyt suihin? hän kysyy. Säikähdän, koska en ole. -Nyt otat. Joku irrottaa siteen silmiltäni. Näen yläpuolellani kymmenet kasvot ja kymmenen alastonta kyrpää. Ja yhden kameran, joka kuvaa säikähtänyttä ilmettäni. -Me muistetaan käyttää kortsua, Aleksi vakuuttaa. Avaa nyt suusi kiltisti. Ja avaan. Siitä se alkaa. Imen ja imen leukani kipeiksi. -Oot aloittelijaksi ihan hyvä ja nyt saat lisää kokemusta niin seuraavalla kerralla osaat vielä paremmin, Aleksi rohkaisee. Samaan aikaan minua naidaan myös pilluun ja lujaa, ja menetän täysin hallinnan siitä, kuka tekee ja mitä. -Sun pitää nyt antaa kaikkesi, ettei me petytä! Mutta miehet eivät tunnu pettyvän. Kestää silti ikuisuuden, kunnes he ovat tyhjiä. -Meidän oma paikallinen pikku pornotähti, Aleksi sanoo silloin.

Äijät häipyvät vähin äänin kun toimitus on ohi. Lopulta vain Aleksi on jäljellä ja katselee minua. Makaan edelleenkin sidottuna pöydällä, raukeana ja hikisenä. Hän kuvailee minua vielä pienellä kameralla, jolla tapahtumien kulku on ikuistettu. Sitten hän asettaa kameran kasvojeni eteen ja painaa playta. Näen häpeissäni otoksia menneestä urakasta. lähikuvia pilluni tunkeutuneesta kielestä ja siteissä rimpuilevasta itsestäni. Näistä tuli kovin onnistuneita, hän sanoo. Laitan ne tuotapikaa nettiin. Olen kauhuissani. -Älä stressaa, hän hymyilee. Sä kestät kyllä vertailun ammattilaisten kanssa. Mä taidan nyt päästää sut irti. Etsin sulle jostain vaatteita noiden rikkimenneiden tilalle. -Me ollaan todella tyytyväisiä, joten me käytetään sua varmasti uudelleen, hän lupaa. Käytetään! Hän ei edes kysy mielipidettäni siitä, haluanko minä uudelleen koko kunnan panoleluksi. Mutta kai minä haluan.

Haluaako joku kuulla lisää Jennan elämästä tämän panourakan jälkeen?
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.