Eräänä perjantaina Elina käveli tapansa mukaan kotiin lukiolta, jossa hän oli toisella luokalla. Elina oli siis 17-vuotias ja nainen parhaassa iässä, juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Elina oli kuitenkin aika yksinäinen, eikä hän ollut edes koskaan seurustellut.

Elina tuli kotiin, vaaleat hiukset tuulessa hennosti hulmuten. "Moikka!" hän huusi eteisestä tapansa mukaan. Hän ei kuullut mitään vastausta, mikä oli outoa, sillä hänen vanhemmillansa oli kummallakin vapaapäivä ja niin piti olla hänen siskollaan Annallakin. Silti kukaan ei vastannut.

Elina meni keittiöön ja huomasi pöydällä lapun vanhemmiltaan. Siinä luki, että he olivat menneet jonkun Elinan äidin työkaverin luokse eivätkä tulisi kuin vasta illalla. Lappu sisälsi kaikenlaisia typeriä ohjeita ruuan lämmittämisestä kissan ruokkimiseen. Heidän kissansa Pena oli juuri jossain ulkona.

Kun Elina oli menossa viemään koulureppuaan omaan huoneeseensa, hän kuuli yläkerrasta vaimeata kohinaa. "Onkohan sisko suihkussa..." Elina mutisi itsekseen ja lähti kävelemään yläkertaan mahdollisimman äänekkäästi, jotta sisko kuulisi.

Hän meni kylpyhuoneen ovelle ja kyllä siellä joku kuulosti suihkussa olevan. "Anna! Ootsä suihkussa?" huusi Elina ovelta. Mitään vastausta ei kuulunut. Elina nojasi oveen kuunnellakseen, mitä sisällä tapahtui. Siinä nojatessaan hän huomasi ovenkahvan antavan periksi. Sisko ei ollut laittanut ovea lukkoon.

Jonkin aikaa Elina väitteli itsensä kanssa siitä, mitä tekisi, mutta päätti sitten ronskisti mennä kylpyhuoneeseen katsomaan, mitä siellä tapahtui.

Hän avasi oven ja katsoi varovasti suihkukopin lasista ovea kohti. Hänen siskonsa erottui alastomana seisomassa selin Elinasta katsoen. Annan punaiset hiukset hehkuivat tummina märkyydestään johtuen. Elina oli ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka suloinen ja hyvinmuodostunut vartalo hänen siskollaan oli.

Juuri silloin tapahtui jotain hyvin outoa. Elina tunsi kiihottuvansa suuresti isosiskonsa katselemisesta. Anna ei ollut huomannut hänen sisääntuloaan ollenkaan. Elina ihmetteli tätä, kunnes astui askeleen pari lähemmäs suihkukoppia ja näki, mitä Anna oli tekemässä. Annan toinen käsi piteli suihkunletkua hänen haaroissaan ja toinen käsi oli Annan uhkealla takamuksella tunkemassa etusormeaan hänen anaaliinsa.

Ensin Elina hämmästyi, mutta hämmästys peittyi lisääntyneeseen kiihotukseen. Hän alkoi hengittää syvään ja nopeasti. Tietämättä itsekään tarkkaan mitä teki, Anna avasi tiukkojen farkkujensa napit ja tunki käden housuihinsa. Hän alkoi tunnustella kostuvia häpyhuuliaan ja tuijotti samalla herkeämättä lasin takana kauniin sulokkaana kuvastuvaa 18-vuotiaan naisen eroottista ruumista.

Elinan hengitys kiihtyi entisestään. Hän huomasi isonsiskonsa alkaneen hytkyä koko ruumiillaan vasten suihkuletkua, toisen käden sormen liukuessa nopein liikkein sisään ja ulos peräaukosta. Anna alkoi huohottaa ja voihkia innokkaasti. Se kiihotti Elinan äärimmilleen. Hän ei enää voinut hallita itseään.

Salamannopeasti Elina heitti pois punaisen toppinsa ja riisui farkkunsa lattialle. Rivakalla liikkeellä hän avasi suihkukopin oven ja hyppäsi alusasussaan sisään Annan alastoman vartalon viereen.

Anna säikähti hirveästi. "Herrajumala! Oletko sä hullu!" Hän huusi Elinalle, jonka kiihotus alkoi laskea ja hän tajusi tekonsa typeryyden. Anna kietoi pyyhkeen uhkean vartalonsa ympärille ja poistui suihkusta. He eivät puhuneet asiasta enempää juuri silloin.

Iltapäivä meni, ilta tuli. Vanhemmat lähettivät kummallekin tytölle tekstiviestin, että tulisivatkin vasta seuraavana aamuna. Elina ei tästä vanhempien poissaolosta paljon iloinnut. Häntä harmitti vieläkin päivän tapahtumat. Elina kävi nukkumaan jo kymmenen maissa jättäen stereonsa soittamaan CD:tä, johon hän oli itse kopioinut kaikki mielestään parhaat rakkauslaulut. Hidasta musiikkia siis.

Kello oli varmaan kaksitoista, kun Elina havahtui siihen, että toistolla ollut CD-soitin sammui yllättäen. Hän käänsi kylkeään peiton alla ja huomasi Annan seisovan hänen soittimensa vieressä. "Se oli niinku viel päällä. Aattelin vaa laittaa pois." Anna mutisi. Hänen punaiset hiuksensa olivat auki ja hänellä oli yllään kirkkaanpunainen, silkkinen yöpaita. Elina oli aina ollut kateellinen Annan kauniista vaatteista.

Elina oletti, että Anna olisi lähtenyt, mutta niin ei tapahtunut. Hänen siskonsa seisoi keskellä huoneen lattiaa hiukan vaivautuneena. "Tota, siitä mitä päiväl tapahtu..." Anna aloitti. Tuli hetkeksi hyvin kiusallinen hiljaisuus. "Äh, vittu en mä osaa puhua kauniisti..." Mutisi Anna ja yhtäkkiä hän vain otti yöpaidan pois päältään paljastaen täysin alastoman, vaalean ruumiinsa, joka kiilsi kauniisti ikkunasta tulvivassa katulampun valossa.

Elina nousi yllättyneenä ylös sängystään. Hänkin heitti yöpaitansa pois tajuamatta ollenkaan, mitä oli tapahtumassa. He lähestyivät toisiaan lattialla. Samassa Anna tarrautui halaamaan siskoaan. Elina tunsi koko ruumiinsa jännittyvän. Hänen siskonsa uhkeat rinnat painautuivat koko seksikkyydellään hänen ruumistaan vasten. Elina tunsi siskonsa nännit kovina ja kuumina omiaan vasten.

Anna alkoi Elinan ruumista käsillään hyväillen laskeutua alemmas. Hän suuteli Elinan vatsaa ja siirtyi sitten huolellisesti ajetun häpykarvoituksen luokse. He kaatuivat Elinan huoneen pehmeälle kokolattiamatolle. Anna avasi Elinan haarat leväällen ja asettui itse poikittain haaroihin. Elina tunsi siskon häpyhuulten painautuvan omiaan vasten. Se oli mielettömän kiihottavaa. Elina ei ollut koskaan voinut kuvitella, että mikään kehon ulkoinen tyydytys voisi tuntua niin hyvältä.

Painettuaan hetken haarojaan Elinan haaroihin, Anna siirtyi makaamaan siskonsa päälle 69-asentoon. Elina näki edessään siskonsa houkuttelevat häpyhuulet ja niiden kosteuden. Hän suuteli siskonsa pillua ja työnsi kielensä hänen sisäänsä. Anna teki saman Elinalle.

He nuolivat toisiaan mielettömässä kiihkossa ja tunsivat toistensa ruumiiden jännittyvän ja kiihottuvan. Äkkiä Anna kuitenkin lopetti tämän ja sanoi hakevansa jotain huoneestaan. Elina jäi odottamaan lattialle. Sisko ilmestyi takaisin mukanaan musta dildo-vyö.

"Emmä tieny, et sul on tommonen..." ihasteli Elina hämmästyneenä. "Ostin sen kerran huvikseen. On se aika hyödyllinen ollut..." mutisi Anna ja puki dildo-vyön ylleen.

Anna käski Elinan kontilleen maahan ja kun näin oli järjestetty, alkoi Anna tunkea omilla lemmennesteillään kostuttamaansa dildo-vyötä siskonsa anukseen. Elina tunsi ensin kipua, mutta heti perään kiihotusta ja luottamusta siskoonsa. Anna alkoi liikkua hiljalleen edestakaisin.

Hetken päästä Elina laukesi ja sai elämänsä ensimmäisen anaaliorgasmin. Kun tämä oli tehty, he vaihtoivat osia ja tyydyttivät toisiaan yhä uusiin orgasmeihin koko yön. Aamupäivälle he heräsivät Elinan sängystä alasti, toisiinsa kietoutuneina.

Anna tuijotti Elinaa silmiin. "Olet uskomaton. Annoit mulle paremmat orkut viime yönä, ku kukaa jätkä on koskaa antan." Anna kuiskasi. Elina oli sanomassa jotakin, mutta Anna suuteli häntä intohimoisesti ja siirtyi suutelemaan pikkusiskonsa ruumista peiton alle. Hetken päästä Elina tunsi taas Annan huulet haaroissaan. He aloittivat uudelleen.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.