Aitiopaikalta

admin Seksinovellit
28.09.2014
9533 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00
Köröttelin iltaruuhkassa kaikessa rauhassa keskustasta poispäin. Päämääränä oli vanha kotitalo, jonka vahdiksi olin lupautunut taas viikonlopuksi. Isä oli taas lähdössä jollekin työreissulle, ja kämppä jäi minulle. Perjantai-ilta kun oli, olin sopinut Raksun kanssa, että menisimme ensin hyväksikäyttämään ukon saunaa ja lähtisimme vasta sitten baanalle. Auton takapenkillä olikin jo kassillinen eväitä, joskin ravintoarvo oli melkolailla likellä nollaa. Muutama olut, Raksun eväslonkerot, salaattiaineksia ja pari pakastepizzaa.

Olin jonkun verran päässäni kehittelemästä aikataulusta myöhässä, sillä olin yllättäen joutunut jäämään toviksi ylitöihin, jotta kaikki paperit olisivat maanantaina valmiina odottamassa oikeassa kunnossa ja järjestyksessä. Oikeastaan tunsin pientä vahingoniloista mielihyvää soittaessani tupakkatauolla Raksulle ja informoidessani häntä, että tällä kertaa ei safööriä tulisi noutamaan, joten neiti olisi hyvä vaan ja menisi bussilla.

- Niin mut etsä vois tulla sit, kun pääset? Ei mua haittaa, et menee myöhään ...

- Mut mua haittaa ... Siel pitäs olla ennen kun ukko lähtee, et saadaan avain. Mee nyt sillä vitun bussilla ja mä tuun täältä heti, kun pääsen. Mä käyn sit kaupas ja tuon evästä. Oo kun kotonas. Mä laitan sit saunan kuntoon heti, kun ehdin sinne. Ei täs kait tuntia enempää mee.

Ei auttanut itku, poru, ja Raksu tyytyi bussikyytiin. Mietin illan rientoja liikennevaloissa odotellessani, ja oli myönnettävä, ettei ainakaan bilevaatetus ollut kaksinen – en jaksanut enää mennä kodin kautta vaihtamaan vaatteita. Suoraan saunaan ja sitten yöhön. Nykyinen asustus saisi kelvata. Kuluneet prätkäsaappaat, hiukan rispaantuneet mustat farkut, poolopaita ja nahkatakki oli kyllä melko arkinen, mutta olkoon.

Ulkoista habitusta miettiessäni ja tupakkia kaivellessa ja sytytellessä yhdellä kädellä ehti valokin huomaamatta vaihtua. Takanatulija tööttäsi ja näytti kansainvälistä sormimerkkiä. Nolostuneena lähdimme liikkeelle, mutta en voinut vastustaa ja annoin samaa sormea takaisinpäin.

Keskustasta päästyäni liikenne alkoi sujua, ja huomasin, etten ollut kuin hiukan yli tunnin myöhässä alkuperäisestä tavoitteesta, kun kaarsin ulkokaarteen kautta pihatielle. Ukko ei ollut ehtinyt vielä häipyä. Käheä mersu seisoi pihatiellä kuin keisari ja esti pääsyn sinne. Kirosin sydämen pohjasta, ja pakkia, ja sitten talon ympäri. Tönö oli aikanaan pykätty loivaan rinteeseen, niin että alakerta oli tavallaan maan alla mäen syrjässä. Siellä oli myös kakkosautotalli, ja sinne sainkin nyt sitten taiteilla kieli keskellä suuta omaa ruostekuppiani. Onnistuin miten kuten, eikä pakoputkikaan napannut kiinni luiskaan niin kuin yleensä. Joku kaunis päivä se vielä putoaisi siihen. Muovikassi ja olkalaukku takapenkiltä mukaan, ja kiireinen tupakan tumppaus, ja sitten hipsin sisään autotallin sisäovesta.

Menin suoraan saunalle, joka oli alakerrassa pienen takkaurkkauksen vieressä. Saatuani kiukaan lämpiämään heitin takin takkahuoneen sohvalle ja potkin saappaat jalasta sen seuraksi. Survoin eväsalkoholit pieneen, tarkoitusta varten takkahuoneen nurkassa olevaan jääkaappiin ukon saunaviinojen jatkoksi, ja muovikassi kourassa lähdin kipuamaan yläkertaan saadakseni pizzat uuniin. Alkoi olla jo melkoinen nälkä. Aamupala oli jäänyt heikoksi (tupakka ja pari kuppia kahvia) ja töissä ei ollut voinut syödä, koska teollisuuskeittiön keitoksia ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi.

Portaita tassutellessani aloin ihmetellä, miksi talossa oli kovin hiljaista. Ukon piti olla vielä kotona, ja Raksunkin olisi pitänyt ehtiä jo moneen kertaan pelipaikalle. Yläkerta oli pimeänä. Laskin pizzat keittiön työtasolle vääntäen uunin päälle. Olisihan ne voinut ne mikroonkin laittaa, mutta uunissa niistä tuli jotenkin parempia. Enkä usko, että kellään oli sen kokoista teollisuusmikroa, johon sellainen mahtuisi kokonaisena.

Peremmältä olohuoneesta kajasti valoa, ja lähdinkin sinnepäin. Olin aikeissa hihkaista talon asujaimet esiin, kun olin kuulevinani ääniä olohuoneesta. Ohitin eteisen ja kuulostelin tarkemmin. Eteisen naulassa oli Raksun pitkä gestapotakki, joten tyttö ainakin oli jossainpäin taloa. Ukon matkalaukku nökötti odottamassa lattialla. Kiinnostuneena hipsin olohuoneeseen päin. Kun pääsin olkkarin oviaukolle, siellä kohtasi minua melkoinen näky.

Sohvapöydällä oli kossupullo ja kaksi lasia, tyhjiä kumpainenkin. Nojatuolissa istui ukko itse, ja katseli kalju kiiltäen sohvassa retkottavaa Raksua, joka oli raskaita, 18-reikäisiä maihareita lukuunottamatta alasti. Raksun vaatteita lojui siellä täällä lattialla, ja tytön toinen käsi puristi tiukasti toista rintaa, samalla kun toinen etsiytyi hitaasti kohti jalkoväliä. Raksun naama punoitti hiukan, ja hän taisi olla jonkin verran juovuksissa. Pullosta oli nähtävästi kadonnut enemmän kuin kaksi lasia, ja jos ukko aikoi Mersullaan lähteä, niin tyttöönhän se sitä sitten oli kaatanut.

Ukko seurasi silmä kovana, kun Raksu alkoi hiljaa runkata itseään, välillä silmäillen vastapäätä istuvaa miestä. Kyykistyin pimeään eteiseen oven pieleen ja lähes henkeä pidätellen jäin seuraamaan toimitusta.

Jumalauta! Sitä joutuu ensin ylitöihin ja sitten kun pahaa-aavistamatta tulee kotiin ja olettaa pääsevänsä syömään ja saunaan, niin mitä tapahtuu? Eikö vaan olkkarista löydy isäukko vahtaamassa muna paksuna, kun paras kaverini makaa sohvassa pillu levällään ja näyttää ukolle, miten homma toimii. Mutta on pakko myöntää, ettei toimitusta tarvinnut kauaa seurata, kun alkoi omissa housuissakin tuntua kosteutta.

Raksu ynisi hiljaa, samalla kun sormi hitaasti työntyi turpeiden huulten välistä sisään. Noro limaa valui alas Raksun pakaraa, ja huohottaen hän sulki silmät, kun sormi upposi viimein rystystä myöten sisään. Ukolla oli kädessä Raksun violetit stringit, joita aina välillä hieroi ja nuuhkaisi. Toinen käsi puristeli kai jo paksuna pönöttävää kalua, jonka muodostama komea teltta alkoi jo näkyä tummien housujen etumuksessa.

- Pistä toinenkin sormi sisään.

Raksu teki kuten käskettiin, ja kiihdytti tahtia. Hän köyristi selkäänsä, ja äänekäs naukaisu pääsi hänen kurkustaan.

- Ei saa kiusata... Raksu haluu kullia!

- Saat kyllä... mut ensin näytät, miten sä teet sen itse... narttu!

Raksu veti limaisia sormiaan ulos ja alkoi härnätä kovana nöpöttävää klitoristaan katsellen ukkoa alta kulmien.

– Haluutsä nähdä, kun multa tulee? Haluut katella, miten nuori tyttö runkkaa itelleen orkun... Nähdä kun pillumehut roiskuu, kun tytöltä tulee, niin et tuntuu...

– Haluun... Näytä mulle... Kerro mulle...

Raksu taivutti itseään enemmän kaarelle, ja levitti reitensä niin paljon kuin vain pystyi. Siirtäen pyöreät pakaransa sohvan reunalle hän tarjosi ukolle aitiopaikan pilluunsa, samalla kun työnsi liukkaat sormensa kermaiseen vittuunsa. Peukalo alkoi hieroa klitorista, samalla kun etu- ja keskisormi alkoivat työskennellä märässä pillussa. Vaimea litinä säesti toimitusta sekoittuen Raksun yhä äänekkäämmäksi käyvään hengitykseen ja aina välillä kurkusta pakenevaan ynähdykseen ja määkäisyyn.

Sormien tahti kiihtyi edelleen, ja Raksun toinen käsi rutisti välillä toista tissiä ja välillä puristi sohvatyynyä rystyset valkoisena. Ukko oli avannut housunsa ja hieroi nyt salkona sojottavaa mulkkuaan Raksun esityksen tahtiin.

- Kohta näät...

- Anna tulla vaan.

- Joo... Ihan pian... Ei jaksa enää kauaaAAAAAAAAA...

Sitten Raksu jännittyi kaarelle, ja pitkä haukkuva valitus pääsi huulilta, kun lanteet notkahtivat rajusti kerran pari, ja Raksu tärisi tukien itseään puoli-istuvaan asentoon. Raksu veti sormensa ulos, ja lantion vavahduksen myötä sohvapöydän lasilevylle roiskahti liemiä ystäväni pillusta. Huohottaen Raksu kohottautui kokonaan istumaan, ja naama punoittaen katsoi ukkoa.

- Miltäs näytti?

- Aivan mahtavaa... Nyt siivoat sotkusi.

Raksu totteli ja kumartui pöydän päälle. En nähnyt, mitä tapahtui, koska Raksun pyöreä perse esti näkymät, mutta olettaisin hänen nuolleen eritteitään pöydästä. Reidet kiiltelivät nesteestä, ja kuvittelin mielessäni nahkasohvaan jäänyttä limaista piirakanjälkeä Raksun istuttua siinä äsken.

Saatuaan pöydän puhdistettua Raksu katsoi odottavasti ukkoon, joka oli noussut ja potkaissut housut jalastaan. Äijä seisoi nyt Raksun yllä päällään pelkkä kauluspaita ja kraka. Paidan helmojen välistä sojotti valtava kyrpä kohti Raksun ylösnostettuja kasvoja.

- Polvillesi! Kädet nilkkoihin kiinni, silmät kiinni, suu auki ja kieli ulos!

Raksu teki työtä käskettyä, ja pian ukon turpea terska alkoi etsiä tietä Raksun suuhun. Saatuaan terskansa sisään Raksun huulien väliin ukko tarttui tätä tukasta ja alkoi työnnellä kyrpäänsä syvemmälle. Raksu kakoi ja inahteli kuola suupielistä roiskuen, mutta ei kuitenkaan irrottanut otettaan nilkoistaan. Naama punaisena seurasin, miten isä nussi Raksua suuhun. Sitten hän lopetti, ja nosti Raksun pöydälle istumaan. Siitä Raksu tönäistiin selälleen, ja ukko veti hänet itseään kohti ja pyöräytti ympäri. Arvasin, mitä tuleman piti, kun Raksun pää jäi pöydän reunan yli taaksepäin taittuneena.

Ukko astui hajareisin Raksun kasvoille, ja kohotti päätä niskasta, samalla kun upotti suuren mulkkunsa kerralla syvälle odottavaan märkään suuhun. Raksu ulisi epäselvästi ja kakoi äänekkäästi, mutta ukko sen kuin jatkoi toimitustaan. Ajan kanssa koko valtava kulli liukui Raksun kurkkuun. Raksun silmät olivat kiinni, kasvot tulipunaiset, ja kyyneleitä valui silmäkulmista. Tissit kohoilivat rajusti, kun Raksu yritti samalla haukkoa henkeä ja pidättää hengitystään ukon suuren kyrvän tukkiessa kurkun.

- Sylje kaikki ulos vaan!

Ukko nussi muutaman kerran rajusti syvään kakovaa Raksua suuhun, kunnes oli tyytyväinen ja veti molonsa ulos. Kyrpä kiilteli ja sylkirihmoja roikkui siitä. Koko tatti oli limainen ja liukas. Raksu veti kuuluvasti henkeä, samalla kun sylki kuolaa suustaan pitkin kasvojaan. Raksun hengitys vinkui kurkussa, ja vaikka olinkin kiihottunut kaikesta näkemästäni, minun kävi hiukan sääliksi Raksua. Onneksi hänellä ei sentään ollut astmaa eikä mitään.

Omat sormeni seikkailivat jo farkkujeni sisäpuolella, ja raottivat omia kosteita ja turvonneita huuliani. Purin alahuultani, samalla kun sormet etsiytyivät sisääni. Olin haljeta kiimasta katsellessani olohuoneen touhuja.

Ukko antoi Raksun hengähtää, ja pyöräytti sitten hikisen ja edelleen huohottavan Raksun jälleen ympäri asettuen tämän jalkoväliin seisomaan.

- Vieläkös sä, Raakel, urheilet... Olit nuorempana kova likka kaikessa sellasessa.

Raksu pudisti päätään.

- Joskus joogas käyn, tai lenkillä...

- Vai joogassa. No sehän on hyvä... Näytäs nyt, mitä oot siellä oppinut. Tuleeko siellä oikeesti notkeammaksi... Ota nilkoista kiinni!

Raksu kurotti ja viimein saikin nilkoistaan kiinni.

- Sitten jalat ylös ja levälleen!

Jälleen Raksu totteli, ja näky oli niin rietas, että pahaa teki. Ukko katsoi hetken Raksua, joka makasi pöydällä levällään kuin ladon ovi. Sitten, hyvin hitaasti ukko tarttui kulliinsa ja juuresta puristaen astui lähemmäs asetellen itseään kunnolla pukille. Ilmeisesti tarkoitus oli antaa Raksun kunnolla nähdä, millainen tuo hirviösalko oikein oli, kun suonet pullistuivat ja terska paisui helottaen tummanpunaisena. Sitten ukko ohjasi Raksun kuolasta limaisen kullinsa tytön jalkoväliin, ja näin, miten hänen selkälihaksensa ja pakaransa jännittyivät, kun hän työnsi voimalla. Raksun rystyset vaalenivat, ja selkä nousi kaarelle, mutta tyttö ei kuitenkaan irrottanut nytkään nilkoistaan, saati antanut jalkojensa asennon muuttua.

Pieni äännähdys Raksun suunnasta kuulosti oudolta, enkä oikein älynnyt, mitä tyttö yritti viestittää sillä. Olin kuitenkin jo niin uppoutunut omaan riemureikääni, etten kai olisi paljon edes välittänyt. Tunsin miten orgasmi lähti liikkeelle jostain syvältä sisältäni, ja purin taas huultani lujasti ja suljin silmät. Orkku tuli ja tunsin, miten pillu lypsi sormiani syvemmälle. Koetin hengittää rauhallisesti ja tasaantua, kun olohuoneen volyymi kohosi ja veti minut taas puoleensa.

- AAAAAAAAAAIIIIIIIIIIIISSSSSSAAAAAAAAATANAAAAHHHHHHH!

Raksu kiljaisi kuin pistetty sika, ja jos naapuri asuisi yhtään lähempänä, huuto varmaan olisi kuulunut sinnekin asti. Pihalle se varmasti kuului. Raksu kiljui ja tempoi ukon otteessa, ja oli nyt unohtanut pitää nilkoistaan, joten ukko sai itse pidellä vääntelehtivän Raksun jaloista. Raksu nyyhki ja niiskutti ja kirosi aina väliin.

- AI JUMALAUTAAAAAA... SATTUUUUHHHHHHH... AI VITTU... LOPETA...

Tilanne selittyi kerralla. Raksu oli kaikessa rauhassa odottanut saavansa paalua pilluun, mutta ukko olikin väkisin survonut limaisen kyrpänsä Raksun perseeseen. Raksu ei juuri anaaliseksiä harrastanut, ja ukko oli varmaan seitsemännessä ellei kahdeksannessa taivaassa, kun tuo kireä suoli supisteli paksun mulkun ympärillä ja tyttö kirkui ja tempoi hänen otteessaan. Siinä silmieni alla isäukko raiskasi parhaan kaverini peräsuoleen, ja Raksu, vaikka kiljuikin kuin syötävä, alkoi kohta liikehtiä mukana sen sijaan, että olisi temponut vastaan.

Aina silloin tällöin erotin Raksun kiljaisuista kiroilua kiristettyjen hampaiden välistä, mutta työ tuotti tulosta ja lopulta Raksu ei enää valittanut eikä kironnut kipua. Kulli liukui esteettä rentoutuneessa ja liukkaassa suolessa. Ukko nosti Raksun jalat harteilleen ja painoi polvet vasten tämän hyllyviä rintoja. Sitten hän tuki itsensä pöytään käsillään, ja painoi koko kalunsa mitalta Raksun tarjolle nousseeseen persereikään. Raksu määkäisi kuuluvasti aina, kun suuret kassit läiskähtivät vasten pakaroita. Lumoutuneena tuijotin, miten tuo jättikyrpä tuli aina miltei kokonaan ulos ja upposi taas kokonaan Raksun liki-neitseelliseen suoleen.

Kovin kauaa ei toimitus enää jatkunut, kun ukko veti kullinsa ulos. Raksun piinattu peräaukko ammotti kuin luola pyöreiden pakaroitten välistä. Verta ei sentään näkynyt, joten kuolainen kyrpä ja Raksun pillumehuista liukas rako kai lievittivät kuitenkin vakavimman kitkan. Raksu valahti velttona pöydälle haukkoen nyyhkien henkeä ja ukko tarttui kulliinsa ja suuntasi sen kohti Raksun naamaa. Paksu mälli roiskui pitkässä kaaressa ja läiskähti Raksun tisseille, ja seuraavat ryöpyt laskeutuivat hikiselle mahalle, kunnes vihdoin ja viimein ukko runkkasi viimeiset tipat Raksun tummille pillukarvoille, ja hieroi sitten kullinsa puhtaaksi spermasta vasten Raksun turpeita häpyhuulia.

Valkoinen tahma peitti Raksun mahaa, ja sitä oli suurena lammikkona kerääntynyt hänen napaansa. Kaksi pitkää rihmaa ulottui tisseiltä napaan, ja valui noita kohoilevia palloja alas riettaasti. Ilmeisesti vanhemmiten sitä laiskistuu niin, ettei enää viitsi edes runkata ja vajentaa pussejaan silloin tällöin. Tai sitten ukolla on mällitonkka piilossa jossain ja vetää siitä letkun kyrpäänsä.

Ukko rojahti sohvaan istumaan, ja hetken kattoon tuijoteltuaan ja kuuluvasti henkeä vedettyään kaatoi kumpaankin lasiin tukevat paukut ja kaivoi tupakka-askin lattialta Raksun vaatteiden vierestä. Ukko sytytti kaksi röökiä ja tarjosi toisen Raksulle, samoin kuin toisen kossunkin.

- Vedä pois vaan... Kyllä noin kiltti tyttö nyt vähintään saa polttaa sisällä...

Raksu makasi pöydällä selällään edelleen, mutta poltti silti, vaikka henki vielä kulkikin heikosti. Katselin ihastuneena, miten sperma valui pitkin Raksun mahaa ja kylkiä pitkin pöytää. Hitaasti äärimmilleen venytetty anus alkoi palautua alkuperäiseen kokoonsa.

- Ai vittu... Mun perse on tulessa...

- Ei kai tullut mitään vahinkoa?

Raksu tunnusteli hellää peräpäätään, ja vaikka sitä varmasti aristi, ei hän ilmeisesti löytänyt yhtään sisäistä tai ulkoista vammaa.

- Ei kai mitään pysyvää... Sattui ihan saatanasti... Sattuu vieläkin.

- Ei kai tää nyt sentään eka kerta ollut?

Raksu pudisti päätään.

- No ei kyllä kauhean moneskaan. Olisit voinu edes varottaa... Vaikka hyvältähän se sit lopulta tuntu.

Hetken he vain tuijottivat toisiaan, ja sitten oli ukon aika pyydellä anteeksi, ja sanoa, että jos olisi tiennyt, olisi kyllä tyytynyt ihan tavanomaisempaankin ruumiinaukkoon. Lopulta kuitenkin tilanne laukesi, ja Raksukin jaksoi jo hiukan nauraa tapahtuneelle. Huokaisin sisäisesti helpotuksesta. Olin jo hetken pelännyt, että tästä syntyisi vakavampikin polemiikki, johon välikäteen en olisi välittänyt joutua. Olohuoneessa nuo kaksi rietasta possua alkoivat koota itseään, nyt taas sulassa sovussa keskenään.

Ukko otti Raksun stringit, ja pyyhki pieneen kangastilkkuun enimmät mällit tytön päältä ja pöydästä. Sitten hän heitti ne Raksun mahalle.

- Pue päällesi. Haluun nähdä, et sä laitat noi päälles ennen kuin mä lähden. Nopeesti nyt, tyttö, Annekin tulee kai kohta, jos se sanoi tunnin olevansa töissä yliaikaa. Ei sillä tuntia kauempaa mene sen jälkeen, hakee vaan vaatteet kotoaan ja käy kaupassa.

Raksu alkoi pukeutua, ja näin, miten hänen polvensa tutisivat. Kävely näytti todella vaikealta. Violetit stringit näyttivät tosi rivoilta. Ne olivat yltäpäältä spermassa ja varmasti tosi epämukavat, kun se hetken kuluttua kuivuisi ja kovettuisi. Puhumattakaan miten spermaiset pillukarvat liimaantuisivat niihin kiinni. Katselin hetken, miten he siistivät jälkiään, ja sitten palasin hipihiljaa, edelleen naama punaisena keittiöön. Otin pizzat ja hiivin takaisin portaikkoon.

Alas päästyäni käännyin heti takaisin, ja varmistaen, että ääntä lähti kuin pienestä kylästä, astelin portaat yksi kerrallaan ylös huhuillen samalla: - Onks täällä ketään? Mitä helvettiä te pimeessä istutte? Ja mitä sä ukko vielä tääl tonttuilet? Pitäis olla jo!

Olohuoneessa oli palattu normaalitilaan, ja saatu vaatteet päälle. Yritin syrjäsilmällä löytää mällinjämiä pöydältä tai limaista piirakankuvaa sohvasta, mutta ei onnistunut.

- Täällä sitä vaan ryypätään ja rällästetään itteäs kakskymmentä vuotta nuoremman tytön kans, ja auto seisoo pihassa ja odottaa, että kännikuski lähtee satamaan. Ja vedetään röökiä sisällä!

- No ei tässä nyt niin paljon ole otettu... Kunhan hiukan maistettu ja juteltu... En muista, koska olisin Raakelin viimeks nähnyt. Olisko ollut joskus, kun olitte lukiossa.

- Joo joo. Kyllä mä sun maistamises tiedän. Nyt soitat taksin ja lähdet, ettet myöhästy. Jos koitat ottaa Mersus, niin ihan varmaan soitan kytät sun perään.

- No älä nyt heti rähjää... Voin mä sun mieliksi taksilla mennä, mut tuletko sä sit hakemaan mut sunnuntaina?

- Kunhan soitat ennen kuin oot perillä. Ja jos saan Mersun lainaks viikonlopuks.

- Kunhan tankkaat. Etkä kolaroi.

Ukko soitti taksin, ja katosi kohta laukkuineen tilausauton penkille. Lähtiessään hän vielä kehtasi käskeä olemaan ihmisiksi, mutta jätti kuitenkin viiskymppisen puhelinpöydälle ja käski ostamaan jotain kivaa vaan ei viinaa koko rahalla. Ja muisti huomauttaa, että se oli Raksulle kans. Ihan varma en ollut, mutta minusta Raksu punastui aavistuksen verran rahan nähdessään. En ottanut asiaa puheeksi, vaikka Raksu selvästi näytti vaivautuneelta koko illan. Olin kuin en olisi huomaavinanikaan hänen ankankävelyään, ja yritin itsekin olla kuin en mitään olisi nähnytkään.

Koska en halunnut antaa ilmi, että näin koko toimituksen, minulle jäi ikuiseksi arvoitukseksi se seikka, miten moiseen tilanteeseen oli päädytty. Tosin koetin kyllä olla parhaani mukaan avuksi ja mieliksi, ettei Raksun liikaa tarvinnut liikkua. Niin kävi, että sinä iltana ei sitten mihinkään baanalle lähdettykään, koska Raksun "ei enää tehnyt mieli meikata ja laittautua", eli siis kävellä kaupungilla sen näköisenä kuin olisi juuri saanut perseen täydeltä halon kokoista kyrpää, mutta tulihan siitä kiva koti-ilta kuitenkin. Pizzaa ja muutama saunaolut, sekä leffakanavat. Raksukin rentoutui ja rauhoittui, kun hieroin hänen selkänsä ja niskansa siinä leffaa katsellessa. Tosin ajatus harhaili ja kuvittelin koko ajan mielessäni hierovani lämmintä spermaa pitkin pakaroita ja selkää...
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.