Äitipuoli

admin Seksinovellit
10.11.2014
28412 näyttökertaa
0 kommenttia
4.13
Tämän kertomuksen tapahtumat tapahtuivat viisi vuotta sitten kesällä, ollessani 18-vuotias. Normaalin nuoren miehen tapaan myös minulla oli kova tarve masturboida. Huomasin yhä useammin runkatessani ajattelevani äitipuoltani. Oikea äitini kuoli auto-onnettomuudessa ollessani kaksivuotias. Isäni löysi uuden vaimon vuotta myöhemmin. Vasta kouluiässä minulle kerrottiin, että Pirjo ei olekaan oikea äitini. Kutsun Pirjoa tässä tarinassa pääasiassa äidiksi, koska äidiltä hän oli aina tuntunut, vaikkei minua ollut synnyttänytkään. Pirjo oli tämän tarinan tapahtuessa 41-vuotias. Hän oli tai on siis yhä edelleen melko hoikka, tummatukkainen ja noin 160 cm pitkä nainen.

Syy miksi hän ilmestyi fantasioihini oli selvä. Hän pukeutui lähes aina kireään paitaan ja tiukkoihin farkkuihin. Äitini rinnat ovat huomattavan kookkaat ja usein huomasin kavereidenikin tuijottavan niitä. Eli tuskin olin kulmakunnan ainoa kundi, joka kuvitteli naivansa häntä. Minulla seksi ei tosin jäänyt pelkän kuvittelun varaan. Olin tuohon aikaan tavattoman ujo tyttöjen seurassa. En ollut koskaan edes suudellut ketään. Äitini oli suunnilleen ainoa naispuolinen ihminen, jolle uskalsin sanoa yli viisi sanaa punastumatta.

Kuljin kotonani usein äitini vierestä siten, että käsivarteni hipaisi hänen rintojaan. Joka kerta se tuntui yhtä kiihottavalta. Tein kaikkeni nähdäkseni edes vilauksen äitini paljaista rinnoista, puhumattakaan kaikkein pyhimmästä. Piilotin pari kertaa videokameran saunan pukuhuoneeseen. En edes uskaltanut ajatella mitä isä tekisi minulle, jos löytäisi kameran. Onnistuinkin saamaan muutamien minuuttien videopätkiä äitini pukeutumisesta. Huippukohtana filmeissä oli se, kun äiti leikillään antoi isän penikselle pusun. Katselin huoneessani videota joka ilta ennen nukkumaan menoa. En kyllästynyt koskaan katselemaan äitini suuria, hieman roikkuvia rintoja, punaisina hehkuvia nännejä ja tummaa karvaista pehkoa jalkojen välissä. Minun oli pakko päästä kokemaan kaikki tuo itse!

Tuona kesänä 1997 isäni joutui lähtemään kahdeksi viikoksi työmatkalle Puolaan asentamaan paperikonetta. Tiesin, että nyt oli minun mahdollisuuteni. Isä ei ollut nyt häiritsemässä ja sekä äidillä että minulla oli kesäloma. En tietenkään voinut kysyä äidiltäni suoraan, että saisinko rakastella häntä. Minun oli oltava ovelampi ja saada äitini tekemään aloite. Ensiksi minun oli saatava tietää miten äiti reagoisi erektiossa olevaan kaluuni. Isäni lähtöä seuraavana iltana äitini meni teatteriin ystäviensä kanssa. Tiesin äitini palaavan hieman ennen puolta yötä. Laitoin jalkaani löysälahkeiset boxerit ja menin sohvalle katselemaan TV:tä. Runkkasin kullini kovaksi ja odottelin koska äiti tulisi kotiin.

Vihdoin kuulin ulko-oven avautuvan. Pistin sohvalle pitkäkseni, tungin seisovan elimeni lahkeesta ulos ja teeskentelin nukahtaneeni television ääreen. Makasin sohvalla silmät suljettuina ja kuulin äitini askeleiden lähestyvän olohuonetta. Huoneen ovelta olisi suora näköyhteys kulliini. Askeleet pysähtyivät ovelle, sitten kuulin äitini hiipivän lähemmäksi. En uskaltanut edes salaa vilkaista kuinka lähellä äiti oli. Kuulin äidin hengityksen vieressäni, kullini koveni jännityksestä entisestään. Mietin mitä äidillä oli mielessään. Seuraavaksi tunsin äidin hengityksen reidelläni ja terskani päässä, hän oli kumartunut aivan seisovan kaluni viereen. ”Suutele sitä!”, huusin mielessäni. Pettymyksekseni äiti hiipi pois huoneesta, meni takasin ulko-ovelle ja painoi ovikelloa. Hän tuli nyt uudestaan kotiin niin kovalla metelillä, että varmasti heräisin.
-Jani! Mä tulin jo kotiin, hän huusi.
En voinut enää teeskennellä nukkuvaa, mutta olin nyt varma, että äitini oli kiinnostunut poikapuolensa kullista. Kyselin viattomana äidiltä oliko näytelmä ollut hyvä ja menin tyytyväisenä nukkumaan. Seuraavana päivänä olisi vuorossa kakkosvaihe.

Heräsin puoli kymmenen aikoihin, harvinaista kyllä, ilman aamuseisokkia. Pukeuduin bermudashortseihini ja menin keittiöön aamukahville ilman paitaa. Äiti tiskasi astioita pukeutuneena kireisiin farkkushortseihin ja tiukkaan vaalean keltaiseen t-paitaan. Rintaliivejä äidillä ei näyttänyt olevan, se ei ollut äitini tapaista. Vettä oli roiskunut tiskatessa paidalle juuri sopivasti vasemman nännin kohdalle. Nänni paistoi kiihottavasti paidan lävitse, tuskin sattumalta, mietiskelin. Nännin näkeminen sai tietysti pikkuveljeni taas heräämään. Kahvinkeitin oli tiskipöydän viereisellä työtasolla. Joutuisin kulkemaan kapeasta kohdasta tiskaavan äitini ja keittiön pöydän välistä. Se ei haitannut minua lainkaan. Hivuttauduin äitini taakse sivuttain. Puolikova penikseni housuissa hankautui äitini takamusta vasten. Hän ei voinut olla tuntematta erektiotani. Pysähdyin äitini taakse ja tartuin kaksin käsin hänen vyötäröönsä.
-Äiti, annatko kahvikupin, pyysin käheällä äänellä.
Äitini kurotti tiskikaapista minulle mukin ja pylly painui tiukemmin vasten seisovaa elintäni. Otin kahvimukin ja vastentahtoisesti siirryin kaatamaan kahvia siihen. Katsoin äitiäni, hänen poskensa hehkuivat punaisina. Myös hän oli nauttinut tilanteesta ja taatusti tiesi, että myös minua halutti. Join kahvin ja söin pari voileipää. Olin varma, että illalla tapahtuisi jotain ratkaisevaa.

Päivä kului jalkapalloharjoituksissa ja kavereiden kanssa uimassa. Ajatukseni olivat kuitenkin koko ajan äidissä ja siinä mitä illalla mahtaisi tapahtua. Tulin kotiin ennen kahdeksaa, äiti ollut saunassa ja käski minunkin mennä. Saunoin ja sen jälkeen pesin itseni huolellisesti. Pukeuduin tummansiniseen kylpytakkiini ja menin olohuoneeseen, jossa äiti katseli TV:stä Bumtsibumia. Myös äiti oli pukeutunut kylpytakkiin, jonka hän oli jättänyt melko avoimeksi rintojen kohdalta. En yleensä katsellut Bumtsibumia, mutta nyt halusin olla äitini lähellä.

Katselimme ohjelmaa hiljaa, vilkuilin välillä äitini rintojen väliä. Äiti hieroi niskaansa ja pyöritteli päätään.
-Jani, et viitsis hieroo mun hartioita. Ne on jotenkin jumissa.
-Mikäs siinä, sanoin peitellen innokkuuttani.
Äitipuoleni istui lattialle eteeni. Minä istuin sohvalla ja hieroin hänen niskaansa ja hartioita kylpytakin päältä. Äidiltä pääsi nautinnon huokauksia käsieni puristellessa hänen hartioitaan.
-Eikös olis parempi hieroa paljasta ihoa? Kysyin viattomasti.
Äiti avasi kylpytakkiaan sen verran, että sai paljastettua hartiansa. Kumarruin vähän väliä katsomaan äidin olan yli, kylpytakki oli sen verran auki, että toinen rinta näkyi nänniä myöten. Kullini oli kovettunut ja se pilkisti esiin kylpytakista. Äiti huomasi kuinka kurkin hänen rintojaan. Hän kääntyi katsomaan minua ja näki samalla erektioni. Yritin peittää seisovaa kulliani, mutta äiti otti kädestäni kiinni ja vei sen rinnalleen.
-Purista sitä, äiti sanoi himokkaasti.

Hieroin äitini tissiä, nänni tuntui kovana sormieni välissä. Äiti nousi lattialta istumaan viereeni. Hän käski minun sulkemaan silmäni. Tunsin äidin huulet huulillani. Avasin suutani ja vastasin suudelmaan. Kielemme kohtasivat ja pyörivät toisiaan vasten, tuntui että pyörtyisin. Äiti ohjasi käteni jalkojensa väliin, karkea häpykarvoitus, sitten kostea kuumuus. Keskisormeni painui märkään vakoon, äitini voihkinta kuului jostain kaukaisuudesta. Liikuttelin sormea sisään ja ulos, sitten työnsin pimppiin myös etusormen ja nimettömän. Märkä ***** litisi ja lotisi, peukaloni löysi nipukan, jota epäilin klitorikseksi. Äitini käsi hieroi terskaani, kiihkeä suutelu jatkui yhä. Toinen käteni puristeli äitini rintoja, toinen teki tutkimusta vaginassa. Suutelu loppui, äiti kumartui ottamaan kullini suuhunsa. Hän imi lujaa ja pyöritti kieltään terskan alaosassa.
-Äiti, mä laukeen ihan just!
-Anna tulla vaan...

Hyökyaallot kävivät ruumiini yli ja äiti sai suuntäydeltä spermaani. Äiti nieli kaiken ja käski minun nuolla vittuaan. Äiti meni makuulle sohvalle ja minä nelinkontin hänen jalkojen väliin. Vittu oli avoimena ja märkänä edessä, haistoin sen ihanan aromin. Nuolaisin ensin varovasti, mutta äiti käski painamaan kieltä kunnolla pilluaan vasten. Otin turvonneen klitoriksen huulien väliin, imin ja nuolin sitä. Samalla työntelin kolmea sormea litimärässä reiässä. Äitini huusi jo melkein suoraa huutoa ja painoi pilluaan lujempaa vasten kasvojani. Tunsin kuinka äitini laukesi, pimppi puristui ja suureni sormiani vasten.
-Jani, haluatko mennä vielä pidemmälle?
-Haluan, vastasin himosta huumaantuneena.

Menimme makuuhuoneeseen, kylpytakit olivat jääneet olohuoneeseen. Suutelimme sängyn vieressä seisaaltaan ja hyväilimme toistemme alastomia vartaloita. Suutelin äitini rintoja ja imin kovia nännejä. Mietin, että olin hieman jälkijunassa: normaalit pojat imivät äitinsä nänniä jo vauvana. Kullini oli taas käyttövalmiina ja se yritti löytää tietään äitini jalkoväliin. Äiti siirsi jalkojaan hieman haralle ja pyysi minua ohjaamaan veitikkaani kohden hänen häpyään. Hän sanoi syövänsä pillereitä, joten raskaaksi tulemisesta ei olisi pelkoa. Painoin kulliani äitini häpyhuulten väliin, mutta en osannut hankalassa asennossa viedä sitä reikään.
-Mene selällesi sängylle, äiti neuvoi.
Makasin vanhempieni sängyllä ja äiti nousi päälleni. Tässä asennossa kullini löysi helposti tiensä äitini pilluun. Olin haltioissani, poikuuteni oli viety! Äiti ratsasti päälläni, suuret rinnat pomppivat raskaasti ylös ja alas. Puristelin rintoja ja äiti tarjosi niitä suudeltaviksi. Puristelin äitini pakaroita ja koitin mahtuuko sormeni kyrpäni lisäksi äidin reikään. Äidin nautinnon äänet kovenivat kun työnsi sormen häpyhuulen reunasta myös sisään. Pillu puristeli kullini vartta ihanasti, tämän jälkeen masturbointi ei tuntuisi enää miltään. Äiti pyöritti pilluaan ihanasti.
-Nai mua vielä takaa päin.

Äiti kääntyi nelinkontin ja tungin limaiselta tuntuvan kullini sisään. Lantioni paukahteli vasten peppua. Pidin tiukasti kiinni äitini lantiosta ja työntelin niin lujaa kuin saatoin. Äitini huusi todella lujaa. En ollut ikinä kuullut mitään rakastelun ääniä vanhempieni huoneesta, ehkä äiti ei nauti isän kanssa näin. Olin aivan hengästynyt ja tahtini alkoi hidastua laukeamiseni lähestyessä. Äiti hieroi omalla kädellään klitoristaan.
-Yritetään saada yhtä aikaa, äiti sanoi.
-Joo, mä tuun ihan JUST!
En pystynyt pidättelemään huutoani lauetessani, samalla äitini yhtyi kuoroon. Tunsin jälleen äitini pillun puristuksen ja kaaduin rättiväsyneenä äitini viereen. Äiti halasi minua hellästi
-Äidin oma kulta! Tuon paremmin ei kukaan voi osoittaa rakastavansa äitipuoltaan!
Kyynel vierähti äidin silmäkulmasta.

Jatkoimme seksisuhdettamme koko kaksiviikkoisen isän työmatkan ajan. Moraalinen krapula alkoi kuitenkin nostaa päätään ja lopetimme suhteemme. Myöhemmin olemme silloin tällöin harrastaneen pettingiä, mutta olemme päättäneet, että sänkyyn emme enää mene.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.