Kesäloma oli loppumaisillaan, mikä tarkoitti, että minun oli määrä palata seuraavana päivänä takaisin Tampereelle. Olin viettänyt lähes koko kesäloman luokkakaverini Annen kesämökillä Lapissa. Annen ja minun lisäkseni mökillä olivat tietenkin hänen vanhempansa sekä 15-vuotias isosisko Mari. En ollut ihan varma siitä, oliko Annen isä Pasi hänen biologinen isänsä vai isäpuoli. Sinällään sillä ei ollut minulle mitään merkitystä, sillä pidin kaikista Annen perheenjäsenistä hirveästi.

Enpä olisi arvannut, minkälaiseksi viimeinen mökkipäivä Annen vanhempien kesämökillä koituisi, sillä tuona päivänä tapahtui minun seksuaalinen heräämiseni.

Jo varhain aamupäivästä Pasi oli lämmittämässä rantasaunaa vaimonsa Sirpan kanssa. Kun pari tuntia myöhemmin Pasi ja Sirpa olivat menneet saunaan, tuli Mari hakemaan minua ja Annea. Ensin en olisi millään halunnut lopettaa Annen kanssa auringonottamista, mutta kun Mari kuiskasi, että hänellä oli meille yllätys, suostuimme lähtemään hänen peräänsä saunalle päin.

Rantasaunarakennus oli aika iso, sillä saunan lisäksi siinä oli erillinen pesuhuone, halkoliiteri sekä ulkovarasto. Hiivimme Marin perässä avojaloin saunan taakse.  Saunarakennuksen takaosassa oli noin metrin korkeudella ilmanvaihtoa varten tehty reikä, mistä nyrkkini olisi mahtunut menemään läpi. Mari kyykistyi pikaisesti pyytäen sitten minua tirkistämään reiästä saunan puolelle. Olin huudahtaa, kun näin Pasin kookkaan kullin sojottamassa miltei suoraan kattoa kohti. Sitten näkyviin tuli Sirpan käsi, joka tarttui kullista kiinni alkaen vetää esinahkaa edestakaisin. Sitten Sirpan vaaleat pitkät hiukset peittivät näkymän ja arvelin, että Pasin kulli oli nyt Sirpan suussa.

Säpsähdin, kun tunsin Marin koskettavan olkapäätäni sen merkiksi, että nyt oli Annen vuoro tirkistellä saunan tapahtumia. Nousin kontaltani ylös tuntien punan poskillani. Punastuin lisää, kun huomasin, ettei Marilla ollut enää rintojen suojana bikinien yläosaa. Marilla oli suurehkot rinnat, vaikka hän oli vasta 15-vuotias. Hetken päästä vasta hoksasin, että minun ja Annen bikinien yläosat olivat jääneet auringonottopaikalle. Tunsin vartalollani Marin tiiviin katseen, enkä tiennyt, minne olisin itse kiinnittänyt katseeni. Lopulta tilanteen pelasti Anne, joka nousi vuorostaan posket punoittaen ylös.

Mari osoitti minua, että voisin mennä uudestaan tirkistämään ja tein sen Marin mieliksi. Olin varma, että näkisin vain Sirpan vaaleat hiukset. Erehdyin pahasti, sillä reilun metrin päässä silmieni edessä näkyi Sirpan paljaaksi ajeltu pillu. Eikä aikaakaan kun näin omin silmin, kuinka Pasin kookas kulli liukui Sirpan takaa syvälle pillun uumeniin. Arvelin, että Sirpan oli nyt pakko nojata ylälauteelle Pasin nussiessa häntä takaapäin.

Säpsähdin jälleen, kun tunsin Marin sormet olkapäilläni. Olin aikeissa nousta ylös, mutta Mari painoi olkapäitäni alaspäin merkiksi, että voisin jatkaa tirkistelyäni. Kiinnitin jälleen huomioni saunan tapahtumiin tuntien samalla, kuinka Marin sormet piirsivät pieniä ympyröitä niskasta alaspäin. Olin niin keskittynyt saunan panosessioon, että havahduin Marin puuhiin vasta siinä vaiheessa, kun tämän sormet painautuivat bikinieni alaosaa vasten. En osannut estää häntä edes siinä vaiheessa, kun tunsin, kuinka Mari veti bikinieni alaosaa pois yltäni. Luonnollisestikaan se ei onnistunut johtuen kyykkyasennostani, mutta se riitti siihen, että Mari pääsi tunnustelemaan pilluani esteettä. Yritin rentouttaa itseäni, mutta se ei onnistunut millään, sillä Mari oli otteissaan aika ronski. Tunsin ainakin kahden Marin sormen seikkailemassa pillussani.

Saunan ilmastointiaukosta alkoi erottua nussimisen ääniä. Sirpa huohotti raskaasti ja Pasi nimitteli tätä huoraksi ja nartuksi. Olisin halunnut nähdä saunan seksisessiota pidempään, mutta Mari oli eri mieltä, sillä hän kaatoi minut hellästi mutta määrätietoisesti selälleni ruohikolle. Välittömästi hän vetäisi bikinieni alaosan lopullisesti pois yltäni. Oli kiihottavaa maata siinä selällään alasti keskellä päivää Marin edessä, samalla kun yhä voimakkaammat sekstailun äänet kuuluivat saunasta. Ummistin silmäni ja yritin kuvitella, että kieli, joka seikkaili pillussani, oli Pasin ja aloinkin tuntea ensimmäisiä värähdyksiä pillussani. Tämä kokemus oli minulle uusi, vaikka olin yrittänyt masturboida kotona katsoessani netistä pornoa. Nyt tunne oli erilainen ja tiesin, että olin saamaisillani elämäni ensimmäistä orgasmia.

Hetken päästä en kuitenkaan voinut enää kuvitella, että minun pilluani näykki ja nuoli Pasi, sillä Mari oli kierähtänyt siten, että hänen pillunsa oli yhtäkkiä kasvojeni kohdalla ja sitten kiinni kasvoissani. Tunsin hienoisen suolaisen ja samalla makean kiihottavan tuoksun Marin hentojen, kiharien häpykarvojen verhoamasta pillusta. En osannut tehdä mitään, mutta Marille näyttikin riittävän se, että hän sai hieroa märkää pilluaan kasvojani vasten.

Marin sormettaessa ja nuollessa yhä pilluani 69-asennossa käänsin kasvoni hetkeksi sivuun vetääkseni hetken happea. Järkytyin totaalisesti, kun näin Pasin seisomassa saunan nurkalla alastomana kyrpä kourassaan. Siitä hänellä oli suora esteetön näky Marin paljaalle vartalolle. Onneksi hän ei minun vartaloani nähnyt, sillä sen peitti Pasin näkövinkkelistä lähes kokonaan Marin vartalo. Silmää lopulta iskien Pasi otti pari askelta taaksepäin kadoten nurkan taakse. Hetken päästä kuulin, kuinka Pasi pissasi nurkan takana. Siinä oli selitys siihen, miten Pasi oli meidät yllättänyt. Koska Mari oli ollut koko ajan perse Pasin tarkkailupaikkaan, hän ei luultavasti tiennyt, että meidät oli narautettu itse teosta.

"Työnnä, Sanna, peukku mun peppuun", Mari vaati. En olisi enää halunnut jatkaa, mutta en kehdannut kieltäytyä Marille, joten kostutin peukalon suussani ja työnsin sen hitaasti Marin peppuun. Mari aloitti rajun vatkaamisen kasvojani ja peukaloani vasten. Nyt Mari ei olisi lopettanut touhujaan, vaikka koko kylä olisi tullut katsomaan sillä niin kiimaisena hän kävi. Lopulta Mari sai valtaisan orgasmin. Tunsin kuinka hänen anuksen lihaksensa puristuivat lujasti peukaloani vasten. Samalla tunsin uuden erilaisen hajun ja maun hänen pillustaan. Voipuneena Mari laskeutui selälleen rintojani vasten. Kosketin varovasti Marin täydellisiä rintoja sekä herkkiä nännejä. Ilmeisesti Marilla oli äskeisen orgasmin jäljiltä paikat niin herkkinä, että hän otti määrätietoisesti sormeni pois rinnoiltaan.

Lopulta kiiruhdimme auringonottopaikalle, missä Anne odotti meitä hieman mörtsi ilme kasvoillaan. Ilmeisesti Mari oli passittanut Annen auringonottopaikalle saadakseen rauhassa korkata neitseellisen pilluni.

Mari ei vaivautunut vastaamaan Annen kysymyksiin siitä, mitä saunalla oli todellisuudessa tapahtunut. Ilmeisestikään Anne ei ollut lopulta nähnyt mitään tirkistelyvuorollaan, vaikka olikin saanut tirkistelyn seurauksena punan nousemaan poskilleen.

Marin poistuessa päämökille Anne paljasti, että hän oli kateellinen siskopuolelleen Marille. Vastasin, että en ollut tiennyt sitä, että Mari ei ollutkaan täysiverinen isosisko Annelle. Kun Anne paljasti myös sen, ettei Pasi ollut Marin isä, ymmärsin, miksei Pasi ollut keskeyttänyt minun ja Marin teinilesboilua. Ehkäpä Pasi oli jopa nauttinut näkemästään, arvelin auringon hivellessä lähes alastonta vartaloani.

Menimme lopulta kolmisin Marin ja Annen kanssa saunaan, kun Pasi ja Sirpa siirtyivät päämökille. Saunassa tarkkailin salaa Annen vartaloa ja huomasin pettymyksekseni, että tällä oli tummaa karvoitusta pilluaan verhoamassa. Rinnat Annella olivat jokseenkin yhtä suuret tai siis pienet kuin minullakin eli A-kuppiset.

Pasi oli lämmittänyt ison vesipadan täyteen, joten saimme pestyksi myös pitkät hiuksemme. Kun Anne oli keskittynyt pitkien tummanruskeiden hiustensa pesuun, tunsin Marin sormet jälleen pillussani. Mari oli siirtynyt taakseni, mistä oli esteetön pääsy tiukkaan teinipilluuni. Tuskin olin ehtinyt miettiä sitä, että miltä Marista oli tuntunut, kun olin työntänyt peukaloni tämän peppuun, kun tunsin Marin sormen liukuvan peppureiästäni sisään ja ulos. En voinut mitään sille, että päästin ilmoille kiljahduksen, kun sain elämäni toisen orgasmin, joka oli ensimmäistä huomattavasti voimakkaampi.

Anne huuhtoi kiireesti hiuksensa kääntyen sitten hämmästyneenä meihin päin kysyen: ”Mitä, Sanna, oikein tapahtui?” Kun Mari vastasi ettei mitään, näin, että Anne loukkaantui todella. Menin Annen luo ja halasin häntä anteeksipyydellen. Mari poistui tässä vaiheessa pukuhuoneen puolelle. Anne kuiskasi korvaani, että hän oli nähnyt kaiken, mitä olin tehnyt Marin kanssa hetkeä aikaisemmin saunan takana. En tiedä, mikä minuun meni, kun aloin suudella Annen kosteita huulia. Liu'utin samalla käteni hänen rinnalleen toisen käden puristellessa hänen pakaroitaan. Anne kuiskasi korvaani, että lopettaisin, mutta en suostunut, sillä olin varma, että tätä Annekin halusi.

Siirsin oikean käden Annen häpykarvoille ja sitten niiden uumeniin. Vaikka yritin rohkaista, ei Anne suostunut sormettamaan tai koskettamaan rintojani. Suutelemaan hän kuitenkin tuntui suostuvan mielellään. Kuiskasin Annelle, että halusin nähdä hänen pillunsa läheltä. Ohjasin hänet ylälauteille ja pyysin tätä levittämään jalat kunnolla haralleen. Kumma juttu kuinka erilaisilta Marin ja Annen pillut maistuivat, sillä Annen pillu oli makean makuinen ilman suolaista sivumakua. Anne ei vastustellut, kun työnsin pari sormea hänen kosteaan pilluunsa, mutta ei hän toisaalta tuntunut erityisesti siitä nauttivankaan. Itse kyllä siitäkin huolimatta kiihotuin niin, että tunsin, kuinka pillustani valui hienoinen noro sisäreisiäni pitkin kohti lattiaa. Lopulta minun oli itse sormetettava itseäni, sillä kuumotus pillussani ei olisi muutoin loppunut. Sain kolmannen orgasmini, mistä yllätyin, sillä olin luullut, että nainen voi saada vain yhden orgasmin päivässä ja minun tapauksessani aikaisemmin ei edes sitä yhtä kertaa ollut tapahtunut viimeisen kuuden kuukauden aikana, jolloin olin masturboinnin aloittanut.

Olin nyt niin voipunut, että jätin Annen istumaan ylälauteille painuen itse pukuhuoneeseen. Mari oli jo poistunut pukuhuoneesta siinä vaiheeessa, joten jäin odottamaan sinne Annea, joka tuli pian jälkeeni kuivattelemaan ja pukeutumaan. Saatuamme itsemme kuivatuksi ja puettuamme lyhythelmaiset kylpytakit yllemme antoi Anne minulle pusun poskelle sanoen lyhyesti vain kiitokset.

Päämökillä Mari ja Sirpa olivat menneet jo päivänokosille minun ja Annen tullessa saunalta. Pasi oli terassilla grillaamassa meille grillimakkaroita yllään yhä vain kylpytakki.

Söimme kolmisin grillimakkarat terassilla, vaikka muutama hyttynen vielä häiritsikin muutoin täydellistä viimeistä kesälomapäivääni.

Anne hotkaisi oman grillimakkaransa ensimmäisenä ilmoittaen menevänsä myös hetkeksi päivänokosille. Jäin siis Pasin kanssa kahdestaan terassille, minne ei sisältä ollut suoraa näköyhteyttä.

Istuin puisella klaffituolilla Pasin seistessä enintään metrin päässä edessäni. Huomasin vasta nyt, että Pasi oli hiukan hiprakassa, mutta ei ärsyttävällä tavalla. Ehkä humalatilaltaan Pasi ei huomannut sitä, että hänen kylpytakkinsa naru oli aukeamaisillaan. Pariin otteeseen huomasin Pasin puolikovan kullin vilahtavan kylpytakin helmojen välistä.

"Meillä kaikilla tulee sinua tosi kova ikävä, kun lähdet jälleen huomenna pois. Nyt taitaa olla vain niin, että myös Marilla jää sinua ikävä", Pasi sanoi ilman minkäänlaista piruilua äänessään. Nousin ylös klaffituolilta, sillä minuakin alkoi ramaista ja halusin hetkeksi päiväunille Annen ja Marin keskelle.

Ehdin ottaa vain kaksi askelta, kun Pasi kaappasi minut otteeseensa ja sitten syliinsä mitään sanomatta. Lopulta hän tuumasi, että onpa hänen pienestä kylävieraastaan jo pikkuhiljaa kehittymässä nuori kaunis nainen. En vastannut mitään, sillä minua hävetti, että kohta Pasi huomaisi, ettei minulla ollut pikkareita lyhythelmaisen kylpytakin alla.

Pasi piti minusta aluksi takareisien kohdalta kiinni, kohdasta, jonne kylpytakin lyhyt helma ei ulottunut. Kuin vahingossa Pasin sormet hakeutuivat ylemmäs kohti pakaroitani. Nyt Pasin olisi pakko huomata, ettei minulla ollut pikkuhousuja jalassa ja hän varmasti laskisi minut alas sylistään. Se oli kuitenkin turha toivo tai pelko, riippuu näkökulmasta, sillä nautin jotenkin lämmöstä, joka hohkasi Pasin raamikkaasta vartalosta. Hätkähdin hieman, kun Pasin sormi eksyi hetkeksi paljaalle pillulleni. Hetken päästä sormi palasi kadoten sitten jälleen takareidelleni. Nyt sormi eksyi kiihtyvällä tahdilla sipaisemaan pilluani ja lopulta sekunnin murto-osaksi yksi sormi hakeutui turvonneiden häpyhuulteni väliin. Sitten Pasi alkoi sormettaa minua kiihtyvällä tahdilla, ja hetken päästä ainakin kaksi hänen sormeaan ui syvällä pillussani, joka valui kiimanesteitä Pasin sormille.

Samalla kun Pasi oli sormettanut minua, hän oli huomaamattani laskenut minua sylissään alemmaksi niin, että nyt hänen täydessä seisokissa oleva kullinsa hinkkasi pilluani edestäpäin. Lopulta Pasi unohti kokonaan sormettamiseni keskittyen täysin siihen, että hän nosti ja laski vartaloani niin, että hänen kullinsa varsi liukui häpyhuulieni välissä, mutta ei niiden sisällä. Pariin otteeseen Pasi kuitenkin ikään kuin testimielessä nosti minua niin ylös, että hänen kullinsa terska oli häpyhuulieni välissä. Valitettavasti Pasin kulli oli niin suuri, ettei se millään olisi mahtunut neitseelliseen pilluuni. Olin varma, että me molemmat halusimme sitä yhtä paljon, mutta nyt fysiikan tai paremminkin biologian lait estivät sen.

Sain orgasmin ennen Pasia ja olin todella uupunut. Neljäs orgasmini olisi hävettänyt minua, jos Pasi olisi tiennyt, että olin lähiaikoina saanut jo kolme orgasmia.

Pasi laski minut takaisin klaffituolille pyytäen minua puristelemaan hänen karvaisia kiveksiään. Itse hän ryhtyi armottomasti runkkaamaan, mikä lopulta johti valtavaan spermalastiin hänen kouraansa. Muutama spermatippa tippui etureidelleni, mistä otin elämäni ensimmäisen sperman maun kieleeni. Tai niin hetken luulin, kunnes muistin, missä olin tuon sperman maun tuntenut aikaisemmin – järkytyksekseni tajusin, että se muistikuva liittyi Marin pillun tuoksuihin ja makuihin. Olin nyt täysin varma, että Pasi oli nussinut Maria vain hetkeä aikaisemmin kuin tämä oli mennyt saunaan vaimonsa Sirpan kanssa. Nyt ymmärsin myös sen, ettei ollut ollut sattumaa sekään, että Pasi oli nähnyt, mitä me Marin kanssa olimme puuhastelleet. Pasi oli tullut katsomaan, kuinka 12- vuotias, juuri ala-asteen lopettanut mökkivieras nuoli hänen spermaansa avovaimonsa tyttären pillusta!

Pasi yritti poistua saunalle päin ilmeisesti peseytymään, mutta minä en tähän suostunut, vaan vaadin tätä istumaan klaffituolille ja runkkaamaan uuden stondiksen. Ensiksi Pasi näytti torjuvalta ja jopa hiukan närkästyneeltä, mutta kun sanoin, että halusin vain samaa mitä Mari häneltä aikaisemmin päivällä, sai hän luovuttaa ryhtyen runkkaamaan puolikovaa kulliaan. Pilluni oli läpimärkä, kun asettauduin istumaan Pasin kullin päälle. Pasikin oli nyt täysillä mukana hänen hoksattuaan tilanteen ainutlaatuisuuden.

Muutamia minuutteja myöhemmin olin laskeutunut Pasin kullin vartta puoliväliin saakka, kun tunsin kullin uponneen sen verran kuin se minuun mahtui. Immenkalvoni olin varmaankin jo aikaisemmin itse puhkaissut siinä vaiheessa, kun mitä erilaisimmilla kullin korvikkeilla olin yrittänyt saada orgasmia itselleni. Siinä istuessani kuin seivästettynä Pasin kullin päällä tämä hoksasi, että minulla oli myös pienet terhakat rinnat. Pasin alkaessa näykkiä pieniä nännejäni hänen kullinsa tuntui paisuvan lisää pillussani. Minulla tuli kiire, sillä en halunnut yhtään paksumpaa ja pidempää kullia sisään, kun aikaisempikaan ei ollut mahtunut kuin puoleksi sisääni.

En saanut enää orgasmia, mikä johtui varmaankin siitä, että jännitin sitä, että sattuisiko Pasin kulli jossakin vaiheessa. Pasi ehti kysyä vain, että oliko minulla kuukautiset alkaneet, ja kun vastasin kieltävästi, hän purki koko spermalastinsa sisälleni. En tiedä, tuntevatko vanhemmat naiset sitä, kun spermaa ryöpsähtää pillun perikoille saakka, mutta minä tunsin sen ja se oli ihanaa, täydellistä.

Menin lopulta Annen ja Marin väliin päiväunille. Ennen nukahtamistani ehdin vain hämärästi havaita sen, että Annen sijaan leveällä kaksoisvuoteella makasi hänen äitinsä Sirpa. Olin niin uuvuksissa äskeisestä seksisessiosta Pasin kanssa, että en lopulta tiennyt, tapahtuiko se unessa vai todellisuudessa. Siis se, että joko Marin tai hänen äitinsä sormet ja kieli seikkailivat hieman kosketusaralla teinipillullani.

Kiitos Marille, kun autoit kirjoittamaan tämän tarinan kanssani. Innolla odotan sitä sinun versiotasi illan tapahtumista, sillä et paljastanut vieläkään sitä, että olisit antanut pillua isäpuolellesi.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.