Hierojan ja asiakkaan seksisuhde

admin Seksinovellit
14.05.2015
7325 näyttökertaa
0 kommenttia
2.20
Oli syksy 2001. Puhelin pärähti soimaan iloisesti. Asiakas, jota en ollut vielä aiemmin tavannut, soitti ja varasi hieronta-aikaa. Miehellä oli tumma, samettinen ja miellyttävä ääni. Olin tuolloin vielä uusi ammatissani, mutta hänessä oli jotain salaperäisen kiihottavaa. Jäin suurella mielenkiinnolla odottamaan tapaamistamme.

Kello 18 mies saapui täsmällisesti sovittuna aikana valkoisella Volvollaan. Avasin oven ja siinä hän oli, tummahiuksinen, ruskeasilmäinen ja miellyttävän näköinen mies. Näky sai polveni notkumaan. Tuttavallisten esittelyjen jälkeen tunsin oudon yhteyden tuohon unelmieni mieheen. Olin häkeltynyt ja rakastuin tuohon mieheen ensisilmäyksellä. Olin aiemmin naureskellut moiselle, mutta nyt tuo oli totisinta totta omalla kohdallani.

Hierontapöytä odotti hoidettavaa. Mies riisui itsensä jättäen pikkuhousut jalkaansa. Oi, miten toivoin mielessäni, että hän olisi ottanut nekin pois! Olisin halunnut nähdä koko komeuden. Aluksi mies asettui pöydälle vatsalleen.

Juttelimme hoidon aikana elämäntilanteistamme; minä onnettomasti naimisissa ja hän sinkkuna, siis eronnut muutama vuosi sitten. Puhuimme myöskin seksistä ja se sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Hieroessani valutin öljyä ilkikurisesti pitkin miehen selkää ja lähelle peppuvakoa... ooh! Olin jo laskenut housun vyötäröä alemmas, jotta saisin alaselän ja pakarat hierotuksi...

"Pitäisikö housutkin ottaa pois?" mies kysyi yhtäkkiä.

"Normaalisti ei, mutta..." sanoin, ja niin mies otti housut pois ja meni vielä hetkeksi makuulle vatsalleen. Voi että minulla oli loistava näkymä peittäessäni häntä pyyhkeellä! Näin, miten hänen komea kalunsa paisui valtavaksi ja kiihotuin kovasti näkemästäni. Voi miten saisin sanotuksi hänelle, mitä juuri nyt halusin! Tunne oli pakahduttava. Avioelämäni kotona ei ollut parhaasta päästä ja juuri tuo mies, tuossa edesssäni sytytti haluni.

Hieroin kevyesti pakaroita, pusertelin ja hivelin. Käteni vetäytyivät kuin varkain reisien sisäsivuille ja näin, miten mies nostatti ihanasti peppuaan ylöspäin. Samalla näin, miten komea kalu sykähteli alustaansa vasten. Kuin kiusoitellen hierontaotteeni kevenivät helläksi hyväilyksi ja mies huokaili. Sitten siirryin hieromaan miehen käsiä. Otin itselleni tuolin, istuuduin siihen ja otin hänen kätensä syliini. Eikä aikaakaan, kun hänen kätensä alkoi harhailla kohti kosteaa pilluani. Tunsin miltei housujeni päälle, miten kuumana kävin.

"Minulle ei tule tänään enää muita asiakkaita", sain viimein sanotuksi. Mies ymmärsi vinkkini ja pyysi minua riisumaan työasuni. Sen teinkin.

Mies nousi ylös ja katsoi ihailevasti kurvejani. Kurveja, joita mieheni inhosi niin kovasti. Mies meni pöydälle selinmakuulle. Oi, miten upea kalu seisoi tanassa! Peitin miehen pyyhkeellä ja sanoin: "Viedään hoito ensin loppuun".

Hoidon päätyttyä mies otti pyyhkeen yltään ja nousi istumaan pöydän reunalle. Hän veti minut syliinsä, riisui loput vaatteeni ja suuteli hellästi kaulaani ja rintojani. Hän hyväili vyötäröäni, lanteitani ja peppuani ja minä voihkin hänen kosketuksestaan... Sitten kumarruin hänen eteensä. Otin tuon komean kalun suuhuni hitaasti ja syvälle nautiskellen. Sitten hän otti kalun omaankin kätensä ja kysyi, haluaisinko katsella, kun hän runkkaisi. Halusin, koska se on mielestäni varsin kiihottavaa.

Pian mies ehdotti, josko voisi nuolla kosteaa pilluani. Tietenkin! Olin enemmän kuin innoissani. Siiryimme sohvalle ja mies tuotti suullaan ennenkokematonta mielihyvää. Ääntelin varsin kuuluvasti ja kiemurtelin kuin mato koukussa. Olin hekuman huipulla. Halusin miestä enemmän kuin ketään koskaan... Kun hän tuli kuumaan, sykkivään pilluuni lähetyssaarnaaja-asennossa, tiesin, että tämä rakastelu ei tulisi jäämään ainoaksi kerraksemme.

Tunnustin miehelle rakkauteni ja sain tietää, ettei tunne ollut yksipuolinen. Minä nyt vaan satuin olemaan tuolloin naimisissa ja niinpä mies luopui toivosta ja valitsi korvikkeen jostakusta muusta. Perusti perheen ja elää nyt vuorostaan epämukavassa aviosuhteessa.

Kaikesta huolimatta tunnemme syvää intohimoa toisiamme kohtaan. Pidämme yllä salasuhdetta, ja aina kun tapaamme, nautimme rakastelusta sen eri muodoissa. Nautin joka hetkestä ja odotan, koska hän tekee lopullisen valintansa. Minä olen omani tehnyt jo reilut kaksi vuotta sitten. Tämän miehen minä tahdon elämääni! Hänkin haluaa muuta kuin salasuhteen, mutta velvollisuudentunteestaan perhettään kohtaan ei siihen kykene. Hän tietää senkin, mitä elämä luonani voisi vielä tarjota, muun muassa yllätyksiä ja leluja piristämään arkiseksiä. Vai olisiko se sitten jo yhtä juhlaa?
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.