Kuuma hellekesä

admin Seksinovellit
14.05.2015
4978 näyttökertaa
0 kommenttia
3.25
Elokuun viimeiset helleviikot olivat juuri meneillään. Huokaisin helpotuksesta päästessäni ulos tukahduttavan kuumasta autosta, jossa olimme poikaystäväni, Nikon, kanssa viettäneet viimeiset kaksi tuntia. Hymyilin viileähkön ilmavirran lehahtaessa lyhyen farkkuhameeni alle ja onnittelin mielessäni itseäni viisaasta vaatevalinnasta – valkoinen hihaton toppi ja minihame olivatkin enin, mitä tällä säällä yllään pystyi pitämään lämpöhalvausta saamatta.

Keräsimme autoon pakatut laukut ja kassit kainaloon, ja lähdimme kävelemään kohti edessä kohoavaa kerrostaloa, jossa Nikon lapsuudenystävä Janne asui. Koko kesän olimme tätä reissua suunnitelleet ja vihdoin tänä viikonloppuna oli kaikki tuntunut loksahtavan kohdilleen; minun kesätyöni oli juuri päättynyt, sekä Niko että Janne olivat molemmat koko viikonlopun vapaalla, ja kaiken lisäksi vielä Nikon toinen hyvä ystävä lapsuusajoilta, Lauri, oli samaisessa kaupungissa käymässä. Tiesin, etteivät kundit olleet tavanneet toisiaan pitkään aikaan – asuivathan he kaikki nykyään eri kaupungeissa – joten odotettavissa oli paljon kaljan juontia ja vanhojen muistelua.

Olin itse harkinnut matkalta pois jäämistä, jotta miehet olisivat saaneet olla rauhassa, mutta toisaalta tiesin myös, ettei läsnäoloni heitä haitannut. Olin reilun ja rennon tyttöystävän maineessa ja muutenkin aina tullut hyvin toimeen Nikon kavereiden kanssa. Sitä paitsi kaipasin itsekin uusia maisemia ja rentoutumista tiukan työkesän jälkeen.

Hissi kiidätti minut ja Nikon kolmanteen kerrokseen, ja suuntasimme kohti Jannen asunnon ovea. Muutamaa ovikellon soittoa myöhemmin selvästi jo alkoholia naukkaillut Janne saapui ovelle ottamaan meidät vastaan.

- Tulittehan te vihdoin, mies tokaisi ja päästi meidät astumaan kaksioonsa.

Niko ja Janne alkoivat heti kuulumistenvaihdon, ja pian joukkoon liittyi parvekkeella tupakalla ollut Niko. Minä suuntasin kylppäriin siistiytymään ja liityin sitten miesten seuraan korkaten illan ensimmäisen huurteisen.


-----


Illan hämärryttyä olimme siirtyneet terassin kautta läheiseen baariin. Kundit olivat kadonneet jonnekin pelaamaan Black Jackia ja minä suuntasin baaritiskille tilaamaan lisää juomista. Juoman saatuani jäin tiskin läheisyyteen katselemaan tanssilattialla bilettäviä ihmisiä, kunnes yllättäen tunsin käden laskeutuvan olalleni. Valmistauduin jo torjumaan jonkin limaisen hyypiön lähentelyt, mutta helpotuksekseni huomasinkin vierelleni ilmestyneen henkilön olevan Janne.

- Mihinkäs sä muut jätit, kysyin Jannelta hymyillen mielessäni tämän humalaisille eleille.

- Ne jäi vielä pelaamaan, multa loppui rahat.

Samassa musiikki vaihtui toiseen ja hihkaisin onnessani; yksi lempibiiseistäni oli pyörähtänyt soimaan.

- Tuu, mennään tanssimaan, huudahdin Jannelle ja lähdin vetämään häntä tanssilattialle.

Janne seurasi kiltisti perässä ja lattialle päästyämme hän alkoikin alkoholin voimin tanssahdella musiikin tahtiin. Pyörähtelimme yhdessä ja erikseen naureskellen toistemme typerille tanssiliikkeille. Aloin keinuttaa lanteitani leikkisästi Jannea vasten ja naurahdin tilanteen koomisuudelle. Janne laski kätensä alaselälleni ja veti minut tiukemmin itseään vasten. Yllättyneenä otteen tiukkuudesta vilkaisin Jannen kasvoihin aikoen heittää jonkin vitsintapaisen, mutta Jannen katse kohtasikin omani vakavana.

Jatkoimme tanssia, mutta jokin Jannen silmissä sai alavatsani perhoset lepattamaan. Tiesin, että kyse oli vain hassuttelusta ja olimme ennenkin huvitelleet vastaavanlaisesti, mutta jotakin tuntui muuttuneen. Tai ehkä kaikki vain johtui alkoholista?

Yllättäen nopeat tahdit katosivat, ja DJ alkoi soittaa hidasta kappaletta. Hämmentyneinä jäimme Jannen kanssa seisomaan tanssilattian reunalle emmekä tienneet, jatkaako tanssia vai poistua toisaalle. Mikäli äskeistä "hetkeä" ei olisi ollut, olisimme varmaankin jatkaneet hassuttelua liioitellusti tangoa tanssien, mutta tilanne ei enää tuntunut koomiselta kuten ennen. "Hetki" – jos sellaista koskaan oli ollutkaan muualla kuin humalaisessa päässäni – rikkoutui lopullisesti, kun huomasimme Nikon ja Laurin kauempana. Suuntasimme tuhlaripoikien luo baaritiskin kupeeseen ja kiersin käsivarteni Nikon ympärille.

- Kultha, mä vhoitin meille satashen, Niko mongersi ja nojasi raskaasti kylkeeni.

- Tota, Iina hei, Niko täytyy varmaan kohta kuskata nukkumaan. Se melkein heitettiin jo äsken pihalle. Eihän se pysy enää kunnolla pystyssäkään, Lauri huomautti minua katsoen.

Vilkaisin Nikoa ja ymmärsin hyvin, mistä Lauri puhui. Nikolla ei ollut tapana ryypätä usein, mutta toisinaan homma karkasi käsistä sitten kunnolla.

- Saatteks te Nikon vietyä kahdestaan, Lauri kysyi minuun ja Janneen katsoen.

- Eikö sunkin ollut tarkoitus tulla Jannen kämpille yöksi, ihmettelin.

- No joo... Mutta tässä nyt tuli... Kaikenlaista, Lauri virnisti ja nyökkäsi kauempana seisoskelevaa blondia kohti, joka vilkutti miehelle innokkaan oloisesti. - Törmäsin tossa just Sallaan. Vanha tuttu menneisyydestä.

Ymmärsin yskän ja naurahdin. Jannen alkaessa kiusoitella Lauria tämän menestyksekkäästä illasta, katselin vierelläni nuokkuvaa Nikoa ja huokaisin. Ajatukseni lipesivät siihen tosiasiaan, että joutuisimme raahaamaan miehen Jannen kämpille kahdestaan. Toivoin Nikon selviävän pian, vaikka entuudestaan tiesin, että juttukumppaniksi hänestä ei olisi ennen aamua.

Toivotettuamme hyvät illanjatkot Laurille, päätimme Jannen kanssa yhteistuumin, että olisi parempi saada Niko heti nukkumaan. Tilasimme taksin yökerhon ulko-ovelle ja suuntasimme takaisin Jannen kämpille.

Asunnolle päästyämme Niko oli vielä jossakin määrin hereillä, mutta Jannen sängylle rojahdettuaan vaihtuivat humalaiset huutelut nopeasti kuorsaukseen.

- Haluisitko sä jotain, Janne kysyi makuuhuoneensa, jonka hän oli luovuttanut minun ja Nikon käyttöön visiittimme ajaksi, ovella seisoen. Helle ja viina olivat varmaankin sekoittaneet pääni lopullisesti, sillä mielessäni pyöri kymmeniä epämääräisiä vastauksia kysymykseen.

- Kahvia tai syömistä tai... jotain, Janne vielä tarkensi.

Pudistin päätäni ja totesin painuvani pehkuihin minäkin. Janne toivotti hyvät yöt ja sulki oven perässään suunnaten hänkin nukkumaan.

Riisuin vaatteeni jättäen päälleni vain alushousut. Puin ylleni kuumina kesäöinä pitämäni topin, jonka olin aikoinaan itse leikannut lyhyeksi niin, että se ylettyi juuri ja juuri rintojen alle.

Kävin sängylle makaamaan Nikon viereen ja tuskastuneena heitin peiton sivuun. Omituinen kuumuus tuntui vallanneen vartaloni, eikä enää ollut kyse pelkästä ilman lämpötilasta. Helle ja alkoholi olivat aina kumpikin saaneet minut vireään tilaan, ja nytkin olin kiusallisen tietoinen alapäähäni leviävästä märkyydestä. Ummistin silmäni ja yritin työntää riettaat ajatukset pois mielestäni, mutta uni ei tuntunut saapuvan. Perhoset vatsassani sen sijaan olivat tulleet jäädäkseen.

Kuumissani ja kiihottuneena pyöriskelin sängyssä ja pohdin, saisiko Nikoa sen verran hereille, että saisin tuntea miehen sisälläni. Tönäisin vierelläni makaavaa miestä muutaman kerran, mutta en saanut reaktioksi muuta kuin korinaa ja kuorsausta. Toivotonta.

Ulkona katulamput loivat huoneeseen valoa ja katseeni siirtyi tutkailemaan huoneen sisustusta. Huomasin pöydällä kasan valokuvia ja tartuin niihin alkaen selata kuvia läpi hajamielisesti. Kuvat olivat selvästikin laivalta, ja niissä poseerasi erinäisiä juhlatuulella olevia ihmisiä. Vatsaani kouraisi katseeni osuessa eräässä kuvassa olevaan Janneen. Kuvassa Janne ja joku kaverinsa poseerasivat kameralle molemmilla pelkät farkut jalassaan. Jannen sopivasti treenattu ja ruskettunut ylävartalo yhdistettynä miehen ilkikuriseen virneeseen saivat alapääni sykkimään, ja tunsin alushousujeni kastuvan lisää.

Yllätyin omasta reaktiostani ja halusin jatkaa kuvien selaamista, mutta en saanut silmiäni irti Jannesta. Kuin huomaamatta toinen käteni lipui vartaloani pitkin aina alushousujeni reunalle, ja sujahti sitten tottuneesti sen alle. Sormeni kohtasivat kiimasta kostean vakoni ja raukein vedoin aloin hyväillä klitoristani ja sen ympäristöä. Hengitykseni muuttui katkonaiseksi ja tunsin, kuinka vartaloni jokainen solu kaipasi tyydytystä. Nännini olivat pingoittuneina ohutta paitaani vasten ja kiemurtelin raskaasti hengittäen sängyllä käteni hyväillessä alapäätäni. Katseeni yhä kuvassa olevaan Janneen lukkiutuneena muistin, kuinka lantiomme olivat nälkäisesti painautuneet toisiaan vasten yökerhon tanssilattialla. Hengähdin terävästi ja annoin kahden sormen upota sisääni. Päähäni eksyi ajatus siitä, että sormieni tilalla olisi Jannen elin, ja tunsin orgasmin lähenevän salakavalasti. Pumppasin sormia hitaasti sisälläni ja pyöritin samalla peukaloani klitoriksella.

Laskin valokuvanipun takaisin yöpöydälle ja aloin hyväillä kädelläni rintojani. Yritin hillitä ääntelyäni, mutta silloin tällöin huuliltani karkasi voihkaisu. Tunsin orgasmin olevan aivan lähellä Jannen yhä pyöriessäni mielessäni, mutta yllättäen mies vierelläni liikahti ja jäykistyin paikoilleni. Käännyin katsomaan Nikoa, joka liikahti uudestaan, kunnes vaipui jälleen syvään uneen.

Niin, Niko. Syyllisyys valtasi mieleni, enkä voinut enää jatkaa itseni tyydyttämistä. Tunsin itseni typeräksi, ja vaikka alapääni sykki yhä omaan rytmiinsä, yläpääni halusi pyyhkiä kiimaiset ajatukset mielestäni pois. En saisi koskea itseäni näin ja ajatella Jannea, en varsinkaan tässä, Nikon nukkuessa vierelläni.

Sisällä vellova kuumuus piti mieleni kuitenkin rauhattomana ja tiesin, etten saisi unta nyt. Nousin sängystä ja suuntasin halki pimeän asunnon kohti keittiötä, jossa otin itselleni lasillisen kylmää vettä. Keittiöstä parvekkeelle johtava ovi oli auki, ja kävelin parvekkeelle toivoen ulkoilman viilentävän minua. Hienoinen aamuyön tuuli toikin hetkellistä helpotusta, ja jäin parvekkeelle hetkeksi kaiteeseen nojaillen. Kuumaa ihoani hyväilevät ilmavirrat saivat kasivarteni kananlihalle ja nännini kovettumaan paitaa vasten.

Uppouduin ajatuksiini, kunnes säpsähdin takaani kuuluvaa oven narinaa. Käännyin ja jäykistyin kohdatessani parvekkeelle juuri astuneen Jannen katseen.

- Olinkin kuulevinani ääntä keittiöstä. Etkö säkään saanut unta, Janne kysyi.

- En. On niin kuuma, totesin lyhyesti ja tunsin ääneni vapisevan.

Mielessäni kiitin yön hämäryyttä siitä, että se peitti hämmennyksen mukanaan tuoman punan poskillani. Siinä hän nyt seisoi. Janne, jota olin hetki sitten ajatellut hyväillessäni itseäni. Siirsin katseen nopeasti pois Jannen silmistä, mutta jumituin sitten katsomaan paljasta rintakehää. Jannella ei ollut päällään muuta kuin bokserit, ja nolostukseni vain kasvoi. Olin yllättäen hyvin tietoinen omasta asustuksestani – tai lähinnä sen niukkuudesta.

Käännähdin katselemaan maisemaa allamme ja Janne suuntasi viereeni. Nojasimme parvekkeen kaiteeseen puhumatta mitään ja jännitys sisälläni kasvoi. En voinut mitään sille, että tunsin vartaloni tärisevän hienoisesti. Yritin tolkuttaa itselleni, kuinka typerä olinkaan; mitään ei voisi tapahtua, kaikki oli vain omaa kuvitelmaani. Janne tuskin edes näki minua naisena, hänelle olin vain Nikon tyttöystävä. Jostakin käsittämättömästä syystä tuo ajatus loukkasi itsetuntoani – minun vartaloni tahtoi Jannen haluavan minua, ja katsovan minua jälleen, kuten yökerhon tanssilattialla. Painavan vartalonsa omaani vasten. Alavatsaani riepottelivat jälleen kiihotuksen aallot ja valuin kosteutta jo ennestään märille alushousuilleni. Viileä ilmavirta sai ihoni kokonaan kananlihalle ja kiedoin käteni ympärilleni. Janne käännähti katsomaan minua.

- Onko sulla kylmä, Janne huolehti ja kietaisi samassa käsivartensa harteilleni. Pyörähdin otteen voimasta puolittain Jannea kohti ja painauduin huomaamattani liioitellun lähelle Jannea. Katseemme kohtasivat, emmekä kumpikaan osanneet sanoa mitään. Jostakin syystä emme myöskään liikahtaneet irti toisistamme tai pois epämukavasta asennosta. Tunsin ympärilläni olevan käden liukuvan alas ja jäävän lantiolleni. Sitten hitaasti käden liike jatkui, kunnes se löysi paikkansa alushousujen peittämältä takamukseltani. Tunsin poltteen sisälläni kasvavan sietämättömäksi, himon hämärtävän ajatukseni.

Janne käänsi minut määrätietoisesti poispäin itsestään ja painautui sitten selkääni vasten. Tunsin alaselässäni hänen kovan etumuksensa, ja vatsallani Jannen käden painon. Käsi liukui jälleen omaa reittiään, lupaa kysymättä. Sormet saavuttivat nopeasti paitani alareunan ja pysähtyivät hetkeksi siihen, kuin empien. Painauduin Jannea vasten tiukemmin ja käsi lähti jälleen hitaasti liikkeelle. Se solahti paidanreunan alle, sormenpäät kohtasivat rintani alareunan ja kuulin Jannen henkäisevän suu korvaani vasten. Kämmen kupertui rintani päälle ja peukalo kohtasi nännin, leikitteli sillä ja sai jalat allani tärisemään. Toinenkin käsi etsiytyi ylös, yhdessä ne hieroivat rintojani melkeinpä kovakouraisesti. Inisin himokkaasti silmät suljettuina.

Jannen suu painautui niskaani vasten viljellen herkälle alueelle suudelmiaan. Kielen kärki piirsi pieniä ympyröitä kaulalleni sormien toistaessa samaa kuviota hellästi rinnoillani. Painelin lantiotani kiihkeästi Jannea vasten ja kuin pyyntööni vastaten toinen käsistä laskeutui vatsaani pitkin alas alushousujeni vyötärölle. Sormet seurasivat housujen saumaa, kiusoitellen, aina reisilleni, ja jäivät hetkeksi silittelemään sisäreisiäni koskematta vielä pyhimpääni. Huohotin ja painoin takaraivoni Jannen olkaa vasten.

Käänsin päätäni ja kohtasin vihdoin Jannen katseen, samalla kun sormet lopulta painautuivat alushousujeni päällä alapäätäni vasten. Keskisormi alkoi hyväillä klitoristani hierovin liikkein ja yhä Jannea silmiin katsoen tunsin koko vartaloni tärisevän kauttaaltaan kiimassa.

En enää kestänyt ja ohjasin kädelläni Jannen sormet alushousujeni alle. Ihanat sormet painautuivat märkää alapäätäni vasten, ja yllättäen yksi niistä upposi sisääni toisen pian seuratessa perässä. Tämä sai minut haukkomaan henkeäni ihanien väristysten kulkiessa pitkin vartaloani. Jannen liikuttaessa sormiaan emättimestäni kuului litsahtelevia ääniä, jotka Jannen eleistä päätellen saivat hänet yhä vain himokkaammaksi.

Janne hieroi kovaa etumustaan takapuoltani vasten yhä raivokkaammin ja hänen kasvonsa vääntyivät nautinnosta. Huudahtelin sormien leikitellessä klitoriksellani ja puristin käsilläni parvekkeen kaidetta tuntiessani orgasmin saapuvan. Haukoin henkeäni aaltojen vallatessa kehoni, selkäni kaareutui ja tunsin upean tunteen peittävän minut kokonaan alleen.

Orgasmin jälkimainingeissa tunsin, kuinka alushousuni repäistiin nilkkoihin ja kuulin kankaan suhinaa Jannen kaivaessa peniksensä vihdoin ulos boksereiden puristuksesta. Jannen painaessa kädellään selkääni kevyesti taivuin parvekkeen kaidetta vasten. Takanani raskaasti hengittävä mies kohotti minua lantiolta, ja samassa tunsin peniksen tunkeutuvan sisääni voimakkaasti takaapäin. Janne ähkäisi ja alkoi työntyä syvälle minuun, vetäytyen sitten pois ja työntyen jälleen niin syvälle kuin vain mahdollista. Huohotin kiivaasti tuntiessani kiiman jälleen valtaavan vartaloni ja vastasin Jannen liikkeisiin, minkä vain asennoltani pystyin.

Jannen käsi nousi vatsaani pitkin ylös rinnoilleni, ja kouri niitä ahnaasti toisen käden laskeutuessa alas. Pian tunsinkin sormen painautuvan jälleen herkkää alapäätäni vasten, ja hierovan sitä hellästi. Huulet niskassani vaihtuivat välillä hampaiksi. Aiempi kiusoittelu oli poissa, ja tilalla eläimellinen himo. Jannen liikkeet muuttuivat yhä rajummiksi, mutta klitorikselle jälleen siirtyneet sormet härnäsivät vielä leikkisästi nousten välillä tukistamaan häpykarvoitustani kevyesti.

Tunsin Jannen jokaisen työnnön syvällä sisälläni ja emättimeni supisteli miehen peniksen ympärillä. Voihkin kiivaasti tuntiessani omat mehuni reisilläni. Janne huohotti takanani äänekkäästi ja paikoin hajamieliset kädet liikehtivät hyväilevästi pitkin vartaloani. Tunsin jälleen orgasmin saapuvan, ja selkäni kaareutui sen voimasta. Kuin sähköisku, hyvä olo levisi koko vartalooni ja inisin voimattomana.

Orgasmini vahvuus ja puristukset Jannen peniksen ympärillä saivat hänetkin murtumaan, ja pian tunsinkin miehen jäykistyvän ja muutaman syvän työnnön jälkeen laukeavan sisääni. Penis sykki sisälläni ja tunsin sperman syöksyvän sisääni Jannen äännellessä olkapäätäni vasten. Lopulta mies lysähti selkääni vasten kiihkeästi huohottaen, kädet yhä rintojani puristaen. Yhä sisälläni sykkinyt penis valahti ulos emättimestäni ja tunsin spermaa valuvan omien nesteideni seuraan reisille.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Janne vetäytyi kauemmas minusta, ja käännyin kohtaamaan miehen katseen. Hymyillen hän pyyhkäisi kädellään hellästi poskeani, ja tiesimme molemmat, ettei tämä koskaan toistuisi.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.