Mökillä: Sanna ja Heidi

admin Seksinovellit
27.06.2014
10352 näyttökertaa
0 kommenttia
4.80
Olin avovaimoni pikkusiskon Sannan sekä tämän serkkutytön Heidin kanssa mökillämme kolmistaan. Sanna oli parikymppinen ja hänen serkkutyttönsä Heidi oli menossa syksyllä lukioon – molemmat olivat siis minua huomattavasti nuorempia. Avovaimoni Saara oli kolmikymppinen blondi, joka oli tulossa mökille seuraavana aamuna.
Saimme loput kauppakassit purettua puoleen päivään mennessä. Oli lämmin heinäkuun perjantai. Lauantaina olisi tiedossa pikapanot avovaimon kanssa, sillä viime panostamme oli kulunut jo reilut kaksi viikkoa. Saara oli armeijan värvättyjä, joten parin viikon poissaoloihin olin tottunut viimeisten viiden vuoden aikana.

Ei aikaakaan, kun olimme korkanneet ensimmäiset siiderit. Sanna tarjosi siideriä myös Heidille, vaikka tämä oli mielestäni siihen liian nuori.
Kolmen maissa iltapäivällä loputkin pilvet väistyivät ja kuuma heinäkuinen ilma pani hien pintaan. Sanna ja Heidi ottivat tässä vaiheessa pois t-paidat sekä shortsit. Minun ei pitänyt tuijottaa tyttöjä, ei etenkään Heidiä, mutta en voinut uteliaisuudelle mitään. Heidillä oli isommat rinnat kuin viisi vuotta vanhemmalla Sannalla. Lisäksi Heidillä oli uskomattoman pitkät lihaksikkaat sääret ja reidet. Pieni pylly oli todella pinkeän oloinen. Tunsin pienen nipistyksen vatsassani ja se oli minulle uutta. En aikaisemmin ollut kiinnostunut Heidin ikäisistä tytöistä. Heidin vetovoimaa lisäsi pitkät vaaleat hiukset.
Ei Sannakaan pahemman näköinen pakkaus ollut. Sanna oli lähes Heidin mittainen eli yli 170 cm. Suurin ero tytöissä oli hiuksissa, sillä Sannalla oli lyhyet mustat hiukset. Heidin bikinit olivat säädyllisimmät kuin Sannalla, mutta samalla kiihottavammat.

Pistin saunan lämpiämään tyttöjen polskutellessa järven rantavedessä. Viiden aikoihin ilmoitin, että painelisin saunaan ensinmäisenä, koska tytöillä kuitenkin kestäisi saunassa pidempään.
Ehdin juuri tehdä itselleni sopivan pesuveden rantasaunassa, kun kuulin ulko-oven avautuvan. "Voidaanko me tulla Heidin kanssa saunaan, jos pidämme bikinit päällä?" Sanna kysyi hiukan humaltuneella ja samalla lievää uhmaa äänessään. Vastasin, että kai se on OK, jos tytöt eivät jaksaisi odottaa omaa vuoroaan. Itse olin alasti, ja tyttöjen läsnäolo sai puutteessa olleen kullini hiukan kovettumaan.
Ensin ajattelin, että livahtaisin lauteille, ennen kuin tytöt tulisivat sisään, mutta sitten minuun iski pieni piru. Olin aikaisemminkin nauttinut siitä, että joku huomasi, että minulla seisoi. Tosin aikaisemmilla kerroilla oli ollut minimissään shortsit jalassa.
Tytöt livahtivat lauteille takaani. Nostin hitaasti tyttöjen väliin valmiiksi tehdyt sangot. Kullini oli jo siinä vaiheessa puolitangossa.
Peseydyin tyttöjen hiljaisen tuijotuksen alla. Emme puhuneet mitään, ja rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että olin lähellä juosta ulos saunasta. Vedin kuitenkin pari kertaa syvään henkeä ja annoin kalulleni luvan kohota täyteen mittaansa. Olin kyljettäin tyttöihin päin, niin että molemmat näkivät täyden seisokin.

"Sorry", sanoin tarkoittaen jäykkää kaluani ja nousin löylyvesisangon kera ylimmälle lauteelle Sannan viereen. Heidi oli kesken pesuoperaationi tullut huomaamatta istumaan. Heidi oli ollut kalustani kosketusetäisyydellä!
"Pitäisiköhän meidänkin peseytyä?" totesi Sanna Heidille. Kun ehdotin, että voisin poistua tyttöjen pesun ajaksi, Sanna miltei suuttui ehdotuksestani, joten jäin paikoilleni.
Heidi pesi pitkät hiuksensa shampoolla kipaisten sitten järveen huuhtelemaan hiuksensa. Seisokkini laski hiukan Heidin poissaollessa, sillä en ollut kiinnostunut Sannasta, josta oli tullut minulle miltei paras kaveri viimeisten viiden vuoden aikana.
"Eikös Heidi olekin seksikäs pakkaus?" Sanna kysyi yllättäen kuin olisi saanut minut itsetyydytyksestä kiinni. En ehtinyt vastata mitään, sillä Heidi tuli takaisin. Nyt nännit miltei porautuivat bikinien yläosan kohdalta läpi. Näky sai kullini seisokkiin välittömästi.
Heidi oli nyt selin minuun, kun Sanna ryhtyi pesemään hänen selkäänsä. Yhdellä vetäisyllä Sanna avasi Heidin bikinien yläosan, joka tipahti saunan lattialle. Sanna ohjasi Heidiä lähemmäs saunan kulmaa, missä oli pieni taso erilaisille tarvikkeille. Kun Sanna oli vielä korjannut Heidin bikinien yläosan talteen lattialta (minun syliini), hän aloitti Heidin selänpesun niskasta. Miltei minuutin Sanna jaksoi pestä pesusienellä ennen kuin hän alkoi pestä pelkästään kädellä. Ei kauaakaan, kun Sannan sormet vaelsivat Heidin pikkuhousujen päällä ja sitten niiden alta. Hitaasti mutta varmasti Heidin bikinien alaosa valui alaspäin paljastaen loputkin pakaroiden muodoista. En voinut nähdä väärin, että Sannan keskisormi oli löytänyt Heidin tiukan anusaukon.

Heidi huokaili jo siihen malliin, että minulta tuli orkku, vaikka en juurikaan runkannut ylälauteilla. Sain napatuksi miltei kaiken sperman Heidin bikinien yläosaan, eivätkä tytöt tässä vaiheessa näyttäneet siltä, että olisivat huomanneet orgasmiani. Tai niinhän luulin... sillä Heidi kääntyi puoleeni pyytäen, että saisiko bikininsä yläosan itselleen. Vittu, mitkä rinnat Heidillä oli! Sellaiset greipin kokoiset ja nännit edelleen uhmakkaasti pystyssä. Hiukan nolona ojensin spermaiset yläosan hänelle. Tiukasti minua silmiin katsoen Heidi laittoi rauhallisesti yläosan paikoilleen. Siinä kohti, mihin spermani valui Heidin iholle tämän asettaessa yläosaa, iho kiilsi kuin öljyttynä.
Kun Heidi siirtyi pesemään vuorostaan Sannan selkää, livahdin uimaan. Huolimatta orgasmistani ei seisokkini suostunut laskemaan lainkaan.

Spermani oli tahmannut kroppaani, joten päätin poiketa vielä pesulla. Siellä minua kohtasi illan toinen kiihottava näky: Heidi oli ylälauteilla bikinien yläosa vedettynä rintojen alle. Heidin molemmat kädet puristelivat minun spermastani liukastettuja rintoja. Heidin jalat olivat miltei spagattiasennossa Sannan lipoessa tämän kiimaista pillua. Heidin silmät avautuivat ja katseemme kohtasivat hetkeksi, kunnes hänen silmänsä sulkeutuivat jälleen nautinnosta, mitä Sannan kieli ja sormet tekivät Heidin pillussa.
Kuten aikaisemmin kerroin, ei Sanna ollut aikaisemmin herättänyt minussa minkäänlaisia seksuaalisia vibroja, mutta nyt kun hän nuoli ja sormetti Heidiä perse pystyssä minuun päin alastomana ja saunanraikkaana, en voinut enää vastustaa itseäni. Menin Sannan taakse ja upotin kieleni posliiniksi ajettuun pilluun peukaloni työntyessä saman tien hänen anukseensa. Nuolin sitten peräkkäin Sannan pillua ja anusaukkoa.

Kun työnsin kieleni syvälle Heidin anukseen, tämä alkoi työntää persettään kiihtyvään tahtiin minua kohti. Kun vielä työnsin kolme sormea hänen kiimaiseen pilluunsa, häneltä tuli voimaks koko kroppaa värisyttävä orgasmi. Samalla Sanna lopetti Heidin pillun nuolemisen.
Siirsin Sannaa sen verran vasemmalle, että sain kivikovan kaluni hänen sisäänsä. Se meni sisään kertatyönnöllä. Kumarruin eteenpäin, niin että pääsin kielettämään Heidin hentoisen karvatupsun verhoamaa pillua. Hetken ehdin jo nähdä torjuvan ilmeen Heidin kasvoilla, mutta sitten hänen kasvoilleen tuli hyväksyvä ilme. Heidin pillun nuoleminen ja Sannan paneminen samaan aikaan osottautui hankalaksi, niinpä jätin vastentahtoisesti Heidin hetkeksi rauhaan. Vedin kullini Sannan pillusta ja ohjasin sen hänen anukseensa. Minun piti käyttää shampoota, jotta kulli pääsi liukumaan sisään kuumaan ja kireään anukseen.

Minun ei tarvinnut nussia kuin viitisen minuuttia, kunnes tunsin uuden lastin lähtevän liikkeelle. Vedin kullin ulos ja annoin sperman lentää Sannan pakaroille.
Nojasin uupuneena saunan seinään silmät ummessa toivoen, että sydämeni lopettaisi armottoman hakkaamisen. En ehtinyt kauankaan aikaa nojailla seinään, kun tunsin Heidin ottavan kalustani kiinni. Tiesin, että se oli Heidi, vaikka minulla oli edelleen silmät kiinni. Sanna kun oli edelleen allani kontillaan.
Heidi pesi kulliani lämpimällä vedellä, minkä jälkeen hän otti veltostuneen kullini suuhun. Vaikka tiesin, että minulta otti suihin kymppityttö, ei stondis meinannut millään alkaa. Minun oli pakko pyytää hetkeksi Heidiä lopettamaan, sillä muutoin Sanna ei olisi päässsyt pois altani.
"Vai imet sinä pieni lutka täällä serkkutyttösi avomiehen kullia, heti kun silmä välttää", Sanna tokaisi mielestäni turhankin ankarasti. En ymmärtänyt, mikä oli saanut Sannan niin kiukkuiseksi, vaikka oli itsekin pettänyt siskoaan kanssani. Heidi näytti todellakin yllättyneeltä sekä nololta Sannan ripityksessä.
“Kontilles lutka!”, määräsi Sanna Heidiä kiihkeä katse silmissään. Hetken epäröityään Heidi asettautui kontalleen siten, että yläkroppa nojasi keskimmäiselle lauteelle. Sanna poistui hetkeksi pukuhuoneen puolelle, ja minä olin heti valmis vetämään Heidiä perseeseen, sillä tmämän herkkupylly oli houkuttelevasti tarjolla edessäni.

Sanna palasi pukuhuoneesta tuore vasta kädessään. Sanna kasteli vastan kylmässä vedessä ja vetäistyään suurimman osan koivunlehdistä irti hän sivalsi varoittamatta Heidiä persposkille niin, että jo eka lyönnin jälkeen niihin ilmaantui pienet punaiset juovat. Heidi kirkaisi pyytäen Sannaa lopettamaan. Sanna pani Heidin vakuuttamaan, ettei tämä ikinä enää imisi kenenkään sukulaismiehen kullia. En yleensä pidä alistamisesta, mutta tämä näky oli kiihottava, etenkin kun näki, kuinka Heidin reisiä pitkin valui kiimanesteitä.
En voinut enää hillitä enempää itseäni. Asetin kullini tuon kiimasta valuvan teinipillun huulille ja aloin sitten hitaasti työntyä sisään. Jos Sannan perse oli tuntunut kireältä ja kuumalta, niin Heidin pillu ei siitä paljoa jäänyt. Annoin kullini olla liikkumatta Heidin sisällä siihen saakka, kun Sanna oli päässyt asettautumaan Heidin nuoltavaksi. Määrätietoisella otteella Sanna otti Heidin paksuista hiuksista kiinni vetäen tämän kasvot kiinni haarojensa väliin.
Aloitin raivokkaan nainnin. Upotin keskisormen Heidin perseeseen toisen käden hapuillessa tämän kiinteitä rintoja. Panin Heidiä varmaankin vartin pitäen välillä lyhyitä taukoja, sillä halusin nussia tätä perseeseen.

Käskin Heidin ja Sannan tulla pukuhuoneen lattialle 69-asentoon. Käskin Sannan nuolemaan pallejani, samalla kun aloitin hitaan työntymisen Heidin perseeseen. En muista, huusiko Heidi kivusta, mutta minä huusin, kun spermalasti lähti liikkeelle saman tien, kun sain eka kerran kullini uppoamaan pohjaan saakka. Kun vedin kullini ulos, alkoi Heidin anusaukosta valua spermaa Sannan kasvoille. Työnsin vielä kullini Sannan nuoltavaksi. Tosin siitä ei tullut mitään, sillä Heidi oli juuri saanut Sannan laukeamaan.
Emme koskaan jälkeenpäin nussineet kolmistaan, mutta Heidi on tullut korkatuksi lukuisia kertoja myöhemminkin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.