Naapurin kuuma emäntä

admin Seksinovellit
24.10.2014
25217 näyttökertaa
0 kommenttia
3.64
Asun kaupunkilähiössä pienessä kerrostalossa. Tykkään katsella naapurikerrostalojen ikkunoihin etsien hyvännäköisiä, mieluummin vanhemmanpuoleisia kuumia rouvia. Jo kämppään muuttamisen alkuaikoinani huomasin, että kämppääni vastapäätä yhtä kerrosta ylempänä asuu yksi perheellinen, todellinen seksipakkaus, joka saa kaluni sykkimään ja mielikuvitukseni laukkaamaan kuumana joka kerta, kun hän näkyy ikkunasta. Nainen huokuu todellista vanhemman naisen kokemusta ja varmuutta niin arkielämässä kuin myös luultavasti sänkyhommissakin. Hänellä on tummat, hiukan kiharat keskipitkät hiukset. Kasvoiltaan hän on todellinen MILF—ihanan seksikkäät turpohuulet ja kohtalaisen suuret silmät. Ripset ovat pitkät ja tuuheat. Yleensä hän on meikannut kasvonsa ihanan kuuman näköisesti, ja huulet, joiden työskentelystä kaluni ympärillä fantasioin päivittäin, on yleensä maalattu seksikkään punaisiksi.

Vartaloltaan rouva on kohtuullisen pitkä ja todella kurvikas. Rinnat ovat luultavasti jotain D-kupin luokkaa ja ihanan pystyt, joita vielä korostaa hänen löysät toppinsa (paitsi rintojen kohdalta), jollaisia hän useasti käyttää. Ja useasti ilman rintaliivejä. Vyötäröltään hän on sopivan kokoinen, ei liian laiha mutta ei lihavakaan. Ja sitten melkein tärkein naisen osa eli perse: tällä naisella se on mielettömän hyvin muodostunut! En ole päässyt näkemään hänen peppuaan kovinkaan usein, koska tämä kuuma rouva asuu kerrosta ylempänä, mistä johtuen hänen pyllynsä ei näy ikkunaani, mikäli hän ei seiso ikkunan edessä tuolilla tai vastaavalla.

Rouvan jaloista voin sanoa sen verran, että yhden kerran olen nähnyt hänet ulkona hiukan polvien yläpuolelle ulottuvassa hameessa ja silloin hänen sukkahousujen verhoamat säärensä olivat erittäin sensuellin ja seksikkään näköiset. Jaloissaan hänellä oli silloin noin viiden sentin koroilla olevat punaiset avosandaalit, joiden kopina yhdistettynä hänen peppunsa ihanaan, rytmikkääseen keinumiseen hänen kävellessään ohitseni sai sydämeni sykkimään tavallista nopeammin.

Eräänä kauniina kesäpäivänä pääsin sitten tutustumaan rouvan vartalon yksityiskohtiin hiukan tarkemmin. Kello oli hiukan yli puolen päivän. Ihastelin komeaa säätä, kun näin rouvan kävelevän pihalla kerrostaloaan kohti ja jäin jännittyneenä odottamaan, josko näkisin hänestä edes vilauksen hänen liikkuessa kämpässään. Kun olin hakenut kiikarini valmiiksi, en ollut ensin uskoa silmiäni, sillä näin tämän rouvan avaavan ikkunoita ja arvasin jo, että hän oli alkamassa pesemään niitä. Asetuin ikkunan ääreen verhonrakoon ja suuntasin kiikarini tätä ihanaa naista kohti. Nainen avasi ikkunat ja alkoi pestä niitä, mutta minä en kiinnittänyt mitään huomiota pesemiseen, vaan söin katseellani hänen lumoavaa vartaloaan, joka oli tänään puettu erittäin seksikkääksi—kuin minua varten.

Rouva oli laittanut hiukset poninhännälle melko korkealle. Ihmettelin, että hän oli nytkin meikannut itsensä todella haluttavan näköiseksi. Kai hän tiesi tarkkailuistani. Hänellä oli yllään valkoinen, erittäin tiukka t-paita, joka korosti erityisesti hänen rintojensa suuruutta ja muotoja. Arvelin hänen jättäneen rintsikat kokonaan pois, koska hänen suuret, ihanat meloninsa pääsivät heilumaan niin valtoimenaan. T-paidan kaulus oli sen verran avara, että suurten, kiinteiden rintojen väli pilkisti ihanan houkuttelevana.

Nyt sain myös ensimmäisen kerran kunnolla ihastella naisen hekumallisen pyöreää ja tiukkaa persettä. Tällä ihanan seksikkäällä namutädilläni oli jalassa todella hyvin istuvat vaaleat, tiukat housut. Erotin housujen läpi selvästi, että hänellä oli housujen alla pikkuruiset vihreät stringit. Ne näkyivät viettelevästi housujen reunan yli rouvan pyllistellessä kurottamaan jotain sisältä huoneesta. Kaluni oli jo täydessä seisokissa, mutta päätin nauttia silmilläni kuumasta ikkunanpesijästäni koko sen ajan, mitä hän oli näytillä tyydyttämättä itseäni sen aikana.

Nainen laskeutui ikkunalta ja siirtyi seuraavaan ikkunaan. Siirtymisen aikana hän oli ilmeisesti räiskyttänyt vettä paidalleen ja rinnoilleen, koska ne näkyivät selvästi valkean paidan läpi ja ihanan isot nännit pullistelivat paidan alla kuin suuret punaiset marjat. Mieleni teki heti mennä puristelemaan ja hyväilemään noita ihanaisia munkkeja. Sitten rouva otti märän pesusienen kuivaamatta sitä ollenkaan ja alkoi pestä ikkunaa. Sienestä valui koko ajan vettä hänen päälleen. Isot tissit näkyivät jo aivan selvästi paidan läpi. Erotin jopa suuret nännejä ympäröivät tummat alueet, kuin jos olisin katsellut naista alastomana vieressäni.

Siinä hänen ihania pystyrintojaan katsoessani rouva pysäytti yhtäkkiä pesemisen ja laskeutui tuoliltaan. Säikähdin ensin, että hän oli huomannut minut, mutta kun hän tuli melkein heti takaisin, ajattelin, että hänen oli täytynyt käydä vain juomassa tai jotain. Sitten rouva kääntyi selin minuun päin ja alkoi tanssia tuolillaan. Kuulin juuri ja juuri, että hän oli käynyt laittamassa musiikkia kuulumaan. Sen tahdissa hän tanssi ja välillä luuttusi ikkunaa. Tanssi muuttui koko ajan rohkeammaksi. Silloin huomasin, että tämä kuuma tanssi oli tarkoitettu minun nähtäväkseni, koska rouva suuntasi vähän väliä kuumia katseita minuun päin. Tajusin jääneeni kiinni tirkistelystäni.

En ehtinyt murehtia kauan, sillä rouva otti märän sienen ja alkoi lantion keikutuksen lomassa pestä sillä itseään läpikotaisin. Viimeistään siinä vaiheessa hänen valkoinen paitansa oli läpimärkä ja sen läpi erottui jokainen yksityiskohta hänen kuumasta vanhemman naisen vartalostaan.

Lopulta tämä kuuma mirri laittoi märän sienen pois ja aloitti upean show'n, jossa hänen upea, tiukka lantionsa vatkasi ja vetkutti niin keimailevasti, etten meinannut pysyä nahoissani. Samalla hän hiveli käsillä vartaloaan hyvin eroottisesti alkaen hitaasti nostaa paitansa helmaa yhä ylemmäs ja ylemmäs pepun pyöriessä yhä villimmin. Paidan alta paljastui todella kuuman näköinen tiukka vatsa, jonka lihaksenliikkeet näkyivät aavistuksenomaisesti hänen tanssiessaan kuumaa latinotanssiaan. Lopulta paidan alta alkoivat paljastua myös hänen rintansa. Rouva pysäytti kuitenkin nostoliikkeen, juuri ennen kuin nännit olisivat putkahtaneet esiin ja jätti vain rintojen alaosat näkyviin. Jo sen perusteella pystyi sanomaan, että nämä ihanat tissit olivat erittäin hyvin säilyneet ja kiinteät.

Sitten rouva kääntyi selin minuun ja pääsin ihailemaan täysin hänen seksikästä persetyöskentelyään. Takapuoli pyöri sulavasti ja pehmeästi kuin meren aallot. Kun rouva vielä kasteli persettään märällä sienellä, en meinannut enää pysyä nahoissani, sillä niin seksikkäästi stringit näkyivät housujen läpi. Rouva veti niitä vielä hiukan ylemmäs tanssinsa lomassa. Siinä vaiheessa en enää kyennyt pysymään verhonraossa, vaan siirsin verhot sivuun ja nousin seisomaan ikkunan eteen. Seksitanssijani lopetti vatkaamisen ja kääntyi minuun päin. Hitaasti ja kissamaisesti hän työnsi toisen käden etusormen suuhunsa ja imi sitä hyvin nautinnollisesti. Sitten hän vinkkasi kädellään minulle ja iski silmää. Sitä kutsua en voinut vastustaa enää, vaan lähdin heti kohti ulko-ovea ja kohti kuumaa vanhemmanpuoleista naarastani, joka oli vietellyt minut.

Laittaessani kämppäni ovea kiinni minun täytyi nipistää käsivarrestani tarkistaakseni, ettei tämä ollut unta. Kipu vahvisti, että olin hereillä. Astahdin ulkoilmaan ja suuntasin askeleeni kohti naapuritaloa, jossa kiimainen rouvani odotti minua. Naapurikerrostaloon mennessäni näin jo ulko-oven läpi tämän saman kyseisen rouvan tulevan ilmeisesti pyykkituvasta ja niinpä kohtasimme jo ala-aulassa. Rouva oli vaihtanut märän t-paidan tilalle todella tiukan topin, jonka alla hänen suuret rintansa pullottivat kuin vapaaksi pääsyä vaatien. Toppi oli väriltään saman vihreä kuin hänen stringinsä, jotka olin nähnyt aiemmin ikkunasta hänen jalassaan. Lisäksi se oli hyvin avoin, jonka vuoksi rintojen kummut pullottivat paljaina todella kiihottavan näköisesti.

Rouva esitteli itsensä Anuksi ja sanoi, että oli käynyt laittamassa paitansa kuivumaan sen kastuttua ikkunanpesussa. Hänen äänensä oli melko matalan kuuloinen, mistä päättelin hänen polttavan. Se ei kuitenkaan haitannut minua, sillä poltan itsekin. Hänen äänensä oli kuitenkin erittäin seksikkään kuuloinen, mitä lisäsi vielä se, että hän puhui sellaisella hiljaisella, kehräävällä äänellä.

Esittelin itseni ja kehuin rouvan eroottista tanssia. Sanoin suoraan sen olleen hyvin kiihottava. Anu naurahti kutsuvan välinpitämättömästi ja käski seurata häntä. Ihmettelin, kun hän lähtikin hissin sijasta nousemaan portaita pitkin kolmanteen kerrokseen, mutta hän jatkoi: "Minulla on aina tapana kulkea portaita pitkin, koska se on hyväksi pepulle ja reisille. Tykkään nimittäin pitää itseäni hyvässä kunnossa, koska nautin siitä, kun miehet luovat minuun kadulla kuumia katseita". Minulle se vain kelpasi, sillä vieraan ominaisuudessa jättäydyin hiukan jälkeen ja lähdin nousemaan portaita pitkin rouvan takana pää suunnilleen hänen tiukan perseensä korkeudella.

Anu nousi hitaasti ja keikutti samalla persettään puolelta toiselle hyvin harkitusti ja kiihottavasti. En malttanut pitää käsiäni erossa hänestä, vaan kun hän nosti oikeaa jalkaansa seuraavalle askelmalle ja hänen vasemmanpuoleinen perseenposkensa pullistui ihanasti esille, varoen otin perseestä puristavan otteen. Pylly oli uskomattoman kiinteä. Tiukensin otetta, mutta Anu ei ollut huomaavinaankaan. Hän vain lisäsi peppunsa liikettä. Tulimme mielestäni aivan liian aikaisin kolmanteen kerrokseen ja näin jouduin löysäämään otteeni tuosta unelmaperseestä.

Kysyin Anulta, että miten niinkin vanhalla naisella voi olla niin tiukka ja hyvänmuotoinen perse. Anu naurahti ja sanoi:

"Eihän tuo nyt kovin kummoinen ole ja enhän minä ole vasta kuin 46-vuotias. Lisäksi käyn säännöllisesti kuntosalilla." Sanoin Anulle pitäväni itseäni vanhemmista naisista, koska he osaavat käyttäytyä niin itsevarmasti ja muutenkin tuntevat oman arvokkuutensa.

"No, toivottavasti pidät meistä vielä tämän päivän jälkeenkin." Sitä en epäillyt kyllä hetkeäkään.

Anu käveli seksikkään rytmikästä kävelyään ovelleen, avasi sen ja astui sisään. Nyt vasta todella ymmärsin, mikä minua odotti sisällä ja hiukan ujosti hymyillen astuin hänen perässään sisään.

Anu ohjasi minut olohuoneeseen ja sanoi menevänsä laittamaan jotain juotavaa. En kuitenkaan malttanut päästää häntä enää silmistäni, vaan seurasin häntä keittiöön ja jäin notkumaan pöydän eteen seuraten tarkasti rouvan jokaista liikettä. Anun posket hohtivat hehkeinä. Kroppa oli läheltä katsottuna aivan mielettömän upeassa kunnossa. Rinnat sojottivat ylöspäin kuin vainua vetävän ketun kuonot, vaikka hänellä ei ollut edes rintaliivejä. Pylly oli ihanan tiukka ja kiinteä. Etupuolelta housut olivat painuneet aavistuksen verran ihanaan vakoon.

Anu pyörähteli edessäni keittiössä häärätessään ja laittaessaan kahvia tippumaan. Näin sain ihastella häntä joka puolelta. Sitten hän meni olohuoneeseen ja käski minun seurata perässä. Seurasin seksikästä rouvaani ja istuuduin hänen viereensä sohvalle. Kävin saman tien käsiksi häneen, mutta Anu työnsi minut irti hänestä sanoen:

"Ehei, pojuseni, äläpäs hätäile!" Ääni oli hiukan tiukan mutta samalla hyvin kiihottavan kuuloinen.

"Minulla on huomenna syntymäpäivät enkä oikein osaa valita vaatetusta. Nyt kun sain vieteltyä sinut tänne", Anu iski silmää houkuttelevan näköisesti ja lipaisi huuliaan, "ajattelin, josko sinä haluaisit toimia makutuomarinani, kun kokeilen näitä?" Näin nurkassa kasan vaatteita. Kasassa näkyi minihameita, läpikuultavia stay uppeja sukkanauhoineen, stringejä, ihania pikkuhousuja, tiukkoja toppeja ym. Kaluni alkoi heräillä, mutta kovalla tahdonvoimalla sain sen painumaan vielä alas. Kun katsoin jälleen Anuun päin, hän oli alkanut jo riisuuntua. Minun ei tarvinut miettiä hetkeäkään.

"Voin tehdä sen ilomielin", sanoin. Anu nauroi hehkeää, houkuttelevaa nauruaan.

"Sitä en epäillyt kyllä hetkeäkään. Kiihottunut olotilasi näkyy kilometrien päähän." Punastuin hiukan, mutta peitin sen läppäämällä rouvaa sievästi takamukselle.

"Aih!" Anu huudahti teeskennellen ja jatkoi riisuuntumistaan. Hetkeä myöhemmin hän pyllisteli edessäni täysin alastomana ottaessaan vaatekasasta ensimmäisiä alusvaatteita. Katselin Anun persettä kuin lumoutuneena. Ihanan täydelliset, kiinteät perseposket, joiden välistä kurkisti todella houkuttelevana hänen kiimainen pillunsa, joka oli ajeltu posliiniksi lukuun ottamatta pientä karvatupsua, joka oli jätetty pillun yläpuolelle kuin houkuttimeksi.

Anu suoristautui ja vetäisi stringit jalkaan. Samalla hän kääntyi ja niinpä näin hänen ylävartalonsa täysin paljaana. Rinnat olivat ihanan kokoiset ja niin pystyssä, ettei varmaan edes kynä olisi pysynyt niiden alla paikoillaan. Sanoinkin Anulle:

"Nuo tissit ovat kyllä sen verran hyvässä kunnossa, että voit huoletta heittää kaikki liivit pois tuosta kasasta." Anu nyökytteli ja kiitteli ja nosti rintsikat sivuun. Hän kysyi samalla, että haluaisinko kokeilla hänen rintojaan. Minulle se vain kelpasi ja hetkessä olin kiinni niissä. En kuitenkaan ehtinyt puristella ja nuoleskella niitä kuin vähän aikaa, kun Anu työnsi minut takaisin sohvalle ja jatkoi asujen sovittelua.

Ensimmäinen asukokonaisuus oli mustat tiukat liituraitahousut, joiden alta hänen muhkea, tiukka perseensä pullotti todella houkuttelevasti; pienillä koroilla olevat vaaleat avokkaat; sekä vaaleansininen kauluspaita, jossa oli hiukan kyynärpäiden alapuolelle ulottuvat hihat. Napeista hän jätti vain ylimmän auki, mutta se vain korosti hänen rintojensa kokoa, koska ne kiristivät paidan todella tiukalle niiden kohdalta. Lisäksi hänen suuret nänninsä näkyivät melko selvästi paidan läpi, mutta minua se ei haitannut, päinvastoin. Anu pyörähteli muutaman kerran edessäni ja alkoi sitten taas riisuuntua.

Noin puolen tunnin ajan rouvaseni vuorotellen riisuuntui ja pukeutui ja sovitteli asujaan. Minä ahmin katseillani hänen upeaa vartaloaan ja välillä sanoin jotain kommenttia hänen vaatteistaan, vaikka en kyllä uskonut, että sanoillani oli mitään vaikutusta hänen asupäätökseensä. Kokeiltuaan kaikkia vaatteita Anu kysyi, mistä olin tykännyt eniten. Mietittyäni hetkisen hän jatkoi:

"Odota, käyn katsomassa, olisko mulla vielä jotain tuol vaatekaapis." Jäin sohvalle odottamaan ja vaivihkaa hipelöin taskuni kautta kaluani, joka ei paljon tarvinnut noustakseen pystyyn.

Anulla meni varmaan kymmenen minuuttia huoneessaan. Mietin jo, että menisinkö katsomaan, mutta sitten kuulin kenkien kopinaa ja tiesin hänen tulevan. Oven avauduttua henkeni oli salpaantua, sillä niin seksikäs ilmestys siihen ilmestyi. Kävellessä kuuluva kopina oli aiheutunut vähintään kymmenen sentin koroilla olevista remmikorkkareista, joiden remmit kiersivät harvakseltaan pitkin Anun rotusääriä noin puoleen sääreen. Jaloissaan Anulla oli tummat, läpikuultavat sukkikset sekä puoleen reiteen ulottuva, todella kuuman näköinen valkoinen tiukka minihame. Anu jäi seisomaan oven eteen jalat harallaan, mistä seurasi se, että hame nousi hieman ja sukkien yläreunat näkyivät. Paljasta vaaleaa reittäkin näkyi muutaman sentin matkalta. En kiihottumiseltani saanut vieläkään sanottua sanaakaan, vaan nostin katseeni rouvan yläkroppaan, jota peitti valkoinen pikkutakki, jota hän ei ollut napittanut läheskään ylös asti. Lisäksi rouvan kaulassa oli löysällä punainen kravatti, joka laskeutui tissien väliin kuin yrittääkseen peittää vaon siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä rouvan tissit olivat niin ihanan isot ja runsaasti esillä. Hiukset hän oli nostanut taakse pörröiselle nutturalle, mikä teki hänestä todella kuuman opettajattaren tai sihteerin näköisen.

Lumoava ilmestys lähti liikkeelle kävelemään minua kohti. Silloin pääsin irti hypnoosista, jonka tuo kuuma naaras oli saanut aikaan ja sanoin hänelle:

"Jos miehesi vain antaa luvan, niin tuo asu on ehdottomasti paras synttäriasu."

Anu käveli aivan eteeni, pyörähti pari kertaa viettelevästi, laskeutui kyykkyyn eteeni ja kuiskasi:

"Hänellä ei ole mitään sanomista asustani, sillä hän on lasten kanssa mummolassa. Ja sitä paitsi vietän juhlaani vain naiskavereideni kesken... jotka myöskin laittavat parasta ylleen. Tahtoisitko muuten tulla tarjoilijaksi juhliini?"

"Totta kai voin tulla!" kuulin itseni sanovan.

Anu nousi ylös ja sanoi menevänsä savuille. Muistin jättäneeni tupakkini kämpille, mutta päätin pummata Anulta yhden ja lähdin hänen peräänsä. Yksi fetisseistäni on tupakoivat kuumat rouvat ja niinpä hidastin vauhtia ja jäin tarkkailemaan ikkunasta Anua, joka istahti tuolille ja nojasi selkänojaa vasten. Hän nosti oikean jalan vasemman päälle liioitelluin elein siten, että hänen pitkä jalkansa osoitti nostovaiheessa melkein kohtisuoraan ylöspäin. Nilkan hän ojensi aivan suoraksi. Juuri tällaiset asennot ovat aina kiihottaneet minua.

Pöydällä oli upeat viininpunaiset silkkihanskat, jotka rouva veti käteen ennen tupakan sytyttämistä. Sitten hän sytytti tupakan ja veti todella pitkät henkoset ja puhalsi ulos paksun savupilven, joka jäi leijailemaan hänen ympärilleen. Näky oli hurmaava. En malttanutkaan mennä parvekkeelle, vaan katsoin ikkunasta koko sen ajan, kun Anu poltteli ulkona. Kun hän tumppasi ja tuli sisään, hän jätti seksikkäät hanskat käteen.

Tullessaan sisään Anu katsoi minua kiimaisena. Laitettuaan oven kiinni hän otti minua kädestä kiinni ja veti mukaansa keittiöön. Siellä hän istutti minut tuolille ja tuli eteeni sanoen kiimaisena:

"Koskettele minua... Mmm... En ole saanut miestä moneen päivään. Hiplaa minua!" Samalla rouva alkoi nautiskellen hinkata peppuaan syliini. Toinen käteni vaelteli rouvan kuumalla vartalolla. Samalla puristelin ja hyväilin toisella rouvan tiukkaa persettä. Anu muuttui yhä kiimaisemmaksi. Sitten hän polvistui eteeni ja alkoi avata housujani. Nojauduin taaksepäin ja suljin silmäni. Anulta pääsi ihana äännähdys, kun hän otti kaluni käteensä ja vetäisi esinahkaa muutaman kerran taaksepäin. Silkkihanskojen kosketus tuntui mielettömän ihanalta. Avasin juuri silmäni, kun Anu avasi suunsa ja otti kaluni erittäin kuumien huuliensa väliin ja imaisi munani suuhun. Huulet olivat uskomattoman pehmeät, kun ne liukuivat kaluni vartta pitkin. Hän osasi ottaa todella taitavasti suihin.

Olin juuri saamassa ensimmäistä orgasmia, kun Anu lopetti imemisen. Nousin ylös ja samalla rouva nousi pöydälle nelinkontin. Hän nosti pyllynsä kiihottavasti pystyyn ja näin hänen kiimasta kosteat stringinsä, jotka paljastuivat ylös nousseen tiukan hameen alta. Työnsin pääni hänen pillulleen ja nuolin sitä stringien läpi. Se maistui ihanalta, ja rouvan voihkeesta päätellen se myös tuntui siltä.

"Aah, ime mun pillua! Ime ja nuole sitä paljaaltaan!" kuului edestäni. Siirsin tottelevaisesti stringien haaraosan sivuun ja levitin läpimärkää vanhemman naisen pillua. Se tuoksui kiimalle ja valui valtoimenaan kiimanesteitä. Lipaisin kielellä klitorista ja Anu hätkähti voihkaisten:

"Ihanaa, älä vain lopeta!" Samalla Anu alkoi hitaasti keinuttaa persettään ja työnsi läpimärkää pilluaan suutani vasten. Jatkoin nuolemista ja samalla työnsin etusormeni tuohon ihanan märkään vakoon. Aloin hitaasti runkata häntä sormellani ja samalla rouva alkoi äännellä hiljaa. Pikkuhiljaa voihke voimistui kiihkeäksi ulinaksi. Pysäytin liikkeen.

"Taitaa olla kulunut enemmänkin kuin vain muutama päivä edellisestä naimiskerrastasi."

"Ei ole, mutta minä olen niin riippuvainen seksistä, että muutamankin päivän saamattomuus tekee minut melkein hulluksi. Aah... Jatka sormetusta... Se tuntuu niin ihanalta!" kuului käsky edestäni niin kiimaisella äänellä, etten voinut muuta kuin jatkaa työtäni.

Lisäsin etusormeni rinnalle keskisormen ja näin aloin jälleen nussia sormillani kuumaa rouvaani, joka inisi ja ähki kiihottavasti sormieni hyväilyn tahtiin. Kun aloin vielä vaativasti nuolla ihanasti paisunutta klittaa, tunsin kuinka rouvan vartalo alkoi jännittyä ja hän sai valtaisan ja pitkän orgasmin, jonka aikana hän huusi ja hoki kovaan ääneen:

"Aaahh... Ihanaa... Aah... Älä lopeta... Nai mua kovaa... Aah!"

Vihdoin rouvan vartalon sykkiminen alkoi laantua ja hän kääntyi selälleen ja pyöritti vielä sormillaan raukean näköisesti klitoristaan. Se sai minut kiiman partaalle. Nykäisin housut jalastani ja kävin rouvan eteen. Aloitin pimpin nuolemisen hitaasti ja nuolin sen täysin puhtaaksi. Hitaasti Anu alkoi palautua ja kohta hänen lantionsa pyöri jälleen liposimeni tahtiin. Samalla hän puristeli ja hyväili käsillään suuria rintojaan ja nännejään.

Lopetin nuolemisen ja käänsin Anun jälleen nelinkontin. Hänen ihana, turpea pillunsa pullisteli todella kiihottavasti jalkojen välistä. Nousin tuolille polvilleni, ja näin rouvan ihana kiimapillu tuli juuri sopivalle korkeudelle. Hitaasti työnsin kaluni tuohon ihanaan reikään. Se oli uskomattoman hyväntuntuinen ja jopa melko tiukka.

Aloitin rytmikkäät työnnöt, joiden tahtia aloin pikkuhiljaa kiihdyttää. Rouva aloitti jälleen seksikkäät ääntelyt ja se sai minut entistä kiihottuneemmaksi. Samalla hän puhui seksikkäällä äänellä:

"No niin, poju. Nyt saat sitten oikein kunnolla panna tällaista vanhempaa naista. Tuntuuko pilluni hyvältä? Tykkäätkö siitä? Oih... Nai kunnolla ja lujaa märkää mirriäni. Se tarvii sitä."

Jatkoin panemistani, mutta juuri ennen kuin olin saamassa, lopetin ja käänsin rouvan selälleen. Menin pöydän viereen seisomaan ja työnsin jälleen kaluni Anun ihanaan vakoon ja jatkoin siitä, mihin olin jäänyt. Anun voihkeesta kuulin, että hän oli saamassa. Lisäsin tahtia ja juuri kun tuo ihana vartalo alkoi kiemurrella orgasmin pyörteissä, sain itsekin todella valtavan orgasmin. Annoin lastini syöksyä surutta rouvan pillun uumeniin.

Samassa rouva jo nousi ja otti kaluni suuhunsa ja nuoli sen puhtaaksi. Olin jo saamassa uutta seisokkia, kun hän lopetti ja käski minun pukeutua ja lähteä. Olin hiukan harmissani tästä, mutta sitten muistin Anun synttärikutsut ja kysyin niistä.

"Joo, tule vaikka seitsemäksi, niin me ehditään sinunkin kanssa jotain touhuta." Samalla rouva iski silmää niin viettelevästi, etten voinut kuin nyökätä. Poistuin kämpästä hyvillä mielin, olihan huomenna tiedossa lisää panoa. Kenties ryhmässä vielä.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.