Onni onnettomuudessa

admin Seksinovellit
08.10.2014
4367 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00
Viime kerrastani oli kulunut jo hyvä tovi... Itse asiassa se oli ex-tyttöystäväni kanssa useampi kuukausi sitten. Erostamme oli kulunut nyt pari kuukautta ja viimeiset kuukaudet olivat olleet riitelyn sävyttämiä ja myös makuuhuoneen puolella oli aivan hiljaista. Erosimme lopulta ystävinä, vaikka se molemmille tekikin kipeää. Sen jälkeen kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen olivat pelkästään jutteluasteella. Baareistakaan en viitsinyt lähteä rahtaamaan mitään yhden yön juttuja kotiin, kun ei sellaiset muutenkaan ollut mun juttu. Eikä oikeastaan tehnyt seksiäkään niin hirveästi mieli, kun exä ja ero olivat vielä niin tuoreena muistissa.

Tämä tarina alkaa paikalliselta liikuntahallilta, jossa kävin aina viikoittain työpaikan järjestämällä sählyvuorolla juoksemassa ylimääräiset energiat pois. Porukkaa vuorolla kävi vaihtelevasti, joskus niin paljon, että ei meinannut edes hiki tulla pintaan ja joskus taas niin vähän, että sai juosta itsensä ihan näännyksiin. Itse kuitenkin kävin joka vuorolla, kun olin aina pitänyt liikkumisesta ja halusin pitää kuntoani yllä, olinhan vasta vähän reilu parikymppinen nuori mies.

Mutta takaisin itse tarinaan.

Eräänä iltana suuntasin jälleen kohti liikuntahallia viikoittaiselle sählyvuorolle ja saavuinkin parahultaisesti juuri hiukan ennen tasaa paikalle. Suuntasin suoraan pukukoppiin, joka kummastuksekseni oli melko hiljainen. Siinä vaiheessa ajattelin jo, että taitaa tulla taas aika tynkäpelit. Vaihdettuani vaatteet suuntasin pelikentälle ja perille päästyäni jouduin totemaan, että olin ainoa, joka oli viitsinyt vaivautua paikalle. Sadattelin siinä hetken ja mumisin itsekseni manaten kaikki laiskurit alimpaan maanrakoon. Hetken mietittyäni päätin kuitenkin jäädä pallottelemaan yksikseni ainakin hetkeksi aikaa, kun olin jo tänne asti tullut. Samalla pistin merkille, että naapurikentällä oli taas tuttu tyttöporukka pelaamassa. Heillä ei tuntunut olevan ikinä pulaa pelaajista. Siinä hetken aikaa palloteltuani yksi tytöistä oli vaivihkaa tullut meidän kentän puolelle. Vaaleahiuksinen ja hiukan itseäni lyhyempi nuori nainen, ulkonäöstä päätellen suunnilleen samanikäinen, kuin mitä itse olin. Hänessä oli sellaista naapurintyttömäisyyttä, joka oli juuri minun makuuni.

- Moikka. Teillä on aika hiljaiset pelit tällä kertaa, hän sanoi varovaisesti hymyillen. - Haluaisitko tulla pelaamaan meidän kanssa, kun meitä on just pariton määrä? hän jatkoi.

- No joo, mikäs siinä. Eipä tässä oikein hikikään tahdo tulla, vastasin leikillisesti ja sain vastaukseksi hiukan leveämmän ja sitäkin kauniimman hymyn.

- Moona, tyttö sanoi esitellen itsensä ja ojensi kätensä. Ojensin oman käteni ja yritin kätellä sopivan tarmokkaasti ja esittelin itseni Aleksiksi.

Niinpä loppuvuoro kuluikin sitten sählyä pelatessa näiden tyttöjen kanssa, jotka eivät yhtään hullummin pelanneetkaan. Huomioni kiinnittyi vähän väliä pelin lomassa Moonaan, vaikka olivathan muutkin tytöt kauniita. Totta puhuen, useimmat miespuoliset olisivat varmaankin kuolanneet enemmän juuri näiden muiden tyttöjen perään, mutta omat mieltymykseni ruumillistuivat juuri Moonassa niin hyvin, että ajatukset meinasivat välillä karata ihan muille urille.

Lopulta pelit alkoivat lähetä loppuaan tunnin kuluessa loppuun ja sovimme, että seuraavan maalin jälkeen lopetetaan. Ryntäsin hakemaan palloa kentän toiseen päätyyn, jonne pitkä syöttö suuntasi sen. Muutama metri ennen palloa huomasin silmäkulmassani, että joku lähestyi kovaa vauhtia oikealta tarkoituksenaan riistää pallo nenäni edestä ja kurotin mailani lyödäkseni pallon hänen ohitseen. Pieni virhearviointi, sadasosasekunnin myöhästyminen, mailan lapa tossun alla, liukastuminen ja pyllähtäminen kentän pintaan. Äsken niin vauhdikas tilanne pysähtyi kuin seinään, kun kaikki jäivät aluksi seisomaan hölmistyneinä paikoilleen. Kun itse tajusin tilanteen, halusin vajota maanrakoon. Moona istui jalkojeni juuressa kentän pinnassa pidellen vasenta nilkkaansa. Pitikö sen olla juuri Moona, manasin mielessäni. Kumarruin nopeasti Moonan viereen.

- Kävikö pahasti? kysyin ehkä vähän turhankin hätääntyneesti.

- Vähän kyllä koskee, Moona totesi, mutta eleistä päätellen ei kuitenkaan mitään pahempaa ollut sattunut.

Muut tytöt olivat jo ehtineet kerääntyä ympärillemme ja näyttivät aika huolestuneilta. Turhia kyselemättä otin kovia kokeneen jalan käsiini, taivuttelin nilkkaa niin varovasti kuin suinkin osasin ja kysyin, että sattuuko. Moona äännähti hiukan ja sanoi että vähäsen. Nopean diagnoosin tehtyäni totesin muka tietävästi, että nilkka tuskin oli murtunut, mutta että jonkin sortin nyrjähdys siinä taisi olla. Käskin Moonaa laittamaan kätensä kaulani ympäri, nostin hänet pystyyn ja talutin kentän laidalle penkin päähän. Yksi tytöistä oli jo kerennyt kaivamaan laukustaan jääpussin ja puristelikin sitä saadakseen sisällä olevat kapselit rikki. Hain lähimmän tuolin ja käskin Moonaa nostamaan sen päälle jalkansa, josta hän oli ehtinyt jo riisumaan sisäpelitossun. Nilkkaa hoivailtiin nyt sitten jääpussin voimin ja jotkut tytöistä tekivätkin jo lähtöään vuoron päättyessä, kun huomasivat, että suurempaa hätää ei ollut.

Yksi tytöistä kysyi hetken päästä Moonalta, että pystyisikö tämä kävelemään. Moona kokeili varovasti laittaa painoa jalalleen, mutta kipu kävi kuitenkin nopeasti sietämättömäksi. Moona ja pari tyttöä, jotka olivat jääneet paikalle, rupesivat puhumaan, että millä Moona pääsisi kotiinsa, kaikki kun olivat bussilla liikenteessä ja asuivat vielä suht' etäällä toisistaan.

- Tota, mä oon autolla, et jos haluat, ni voin heittää sut kotiin, sanoin hetken kuunneltuani tyttöjen arvuuttelua.

Moona mietti ja puntaroi vaihtoehtojaan hetkisen. - No joo, jos ei siitä oo sulle mitään vaivaa, hän totesi.

- Ei oo ollenkaan, sanoin hymyillen.

Talutin Moonan autolleni hänen linkatessaan ja ottaessaan tukea kaulani ympäriltä. Autoin Moonan etupenkille ja heitin molemman kamat takapenkille. Kävelin ripeästi kuskin paikalle ja äkkiä olimmekin matkalla kohti Moonan asuntoa hänen antaessa minulle ajo-ohjeita. Automatkan aikana katseeni lipsahti kerran jos toisenkin Moonaan, hänen vartalolleen, jota tummansininen verryttelepuku verhosi. Takin alla kohosivat juuri sopivan kokoiset rinnat, niin että ne juuri ja juuri erotti ja reidetkin näyttivät kauniin jänteviltä. Taisi Moona huomatakin, tai ainakin vaistota, että silmäilin häntä hiukan, sillä hän tuntui hymyilevän vähän väliä.

Noin vartin ajomatkan jälkeen saavuimme perille ja pysäköin autoni kadun varteen. Otin ensin Moonan tavarat takapenkiltä ja sen jälkeen autoin potilaan ulos autosta. Pientä akrobatiaa se vaati, mutta onnistuin kuitenkin säilyttämään tasapainoni Moonan ja hänen tavaroidensa kanssa. Päästyämme rappukäytävään Moona käski suunnata hissiin, hän nimittäin asui ylimmässä kerroksessa. Luojan lykky, että talossa oli hissi, sillä muuten matkasta olisi tullut tuskallisen hikinen ja vaivalloinen.

Moonan asunto oli heti hissin vieressä ja nopeasti olimmekin jo hänen asunnossaan, joka nopealla silmäyksellä vaikutti varsin hienolta ja sisustukseenkin oli vähän panostettu.

- Mut juu, mä taidan tästä ruveta lähtemään, sanoin hetkisen kuluttua.

- Onks sulla kiire johonkin? Moona kysyi.

- Eeei... Kuis ni? kysyin hiukan hämmästyneenä.

- Jää nyt ees hetkeks, pitämään mulle seuraa, Moona hymyillen vastasi. Nyt Moonan hymyssä ja katseessa oli aistittavissa jotain viettelevää ja naisellista. Se sai minut hetkeksi hämilleen enkä tiedä, kuinka kauan seisoin siinä vain tuijottaen Moonaa, mutta lopulta sain vastattua myöntävästi.

Moona ilmoitti menevänsä suihkuun ja sanoi, että voisin sillä välin vaikka katsoa telkkua. Vessan ovi sulkeutui ja hetken päästä vaimea kohina kertoi, että Moona oli alkanut pesutuokionsa. Tilanne oli jotenkin epätodellinen. Upea, kaunis nainen alastomana veden hyväiltävänä ja vain seinä välissä, enkä tiennyt mitä ajatella. Tai no, ajatukset alkoivat harhailla Moonaan ja hänen vartaloonsa, siihen kuinka hän suihkutteli sitä lämpimällä vedellä ja hieroi saippuaa pehmeälle iholleen siroilla käsillään... Ravistin äkkiä itseni ulos haaveilustani, sillä huomasin pieniä heräämisen merkkejä alakerrassa ja olisin hävennyt silmät päästäni, jos Moona huomaisi sen.

Hetkisen kuluttua kuulin suihkun vaikenevan ja vessan oven avautuvan.

- Tota, Aleksi, voisiks sä tehä yhen palveluksen? kuulin Moonan äänen kysyvän nurkan takaa.

- No mitenkäs mä sit voisin olla avuks? kysyin vastaukseksi. Vastaukseen tuntui kuluvan ikuisuus, kunnes kuulin jälleen Moonan äänen, tällä kertaa hiljasempana ja aavistuksen varovaisempana.

- Tulisiks sä pesemään mun selän? kysyi Moonan hento ääni. En ollut uskoa korviani. Kelasin vain mielessäni, että voiko tämä olla mahdollista.

- No voinhan mä tulla... sain lopulta vastattua hiukan epäröivällä äänellä.

Nousin sohvalta ja lähdin astelemaan kohti vessan ovea. Tuntui kuin sydämeni olisi lyönyt joka askeleen jälkeen kiivaammin. Saavuin ovelle ja huomasin Moonan jättäneen sen raolleen, joten tartuin varovasti kahvaan ja avasin oven hitaasti. Astuin kylpyhuoneeseen ja Moonan ääriviivat piirtyivät osin läpinäkyvän suihkuverhon takaa. Vedin oven perässäni kiinni ja jäin odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ne raastavan hiljaiset sekunnit tuntuivat minuuteilta ja mietin, että olisiko pitänyt sanoa jotain. En kyllä olisi osannut sanoa mitään järkevää tässä tilanteessa ja vaikka olisin osannutkin, olisivat sanat tuskin tulleet suustani ulos. Moona kurkisti verhon takaa ja silmäili minua päästä varpaisiin ja takaisin, sama viettelevä katse silmissään kuin hetki aikaisemminkin.

- Riisu vaatteet, ettei ne kastu, hän komensi enkä minä voinut muuta kuin totella. Olin kuin transsissa tuon ihanan tytön jalkojen juuressa. Yksi kerrallaan vaatekappaleeni lähtivät päältäni. Pitkähihainen paita, verryttelyhousut, sukat, t-paita... Lopulta lähtivät myös alushousut jalasta paljastaen jo puoliksi seisovan miehuuteni. Moonan katse kohdistui jalkojeni väliin ja viipyi siellä tovin, kunnes hän nosti jälleen katseensa silmiini ja hymyili viekkaasti. Moona veti suihkuverhon hitaasti pois edestä ja kääntyi samalla itse selin minuun, etten kerennyt nähdä kuin vain vilauksen toisesta rinnasta.

Siinä se nyt oli edessäni vain muutaman askeleen päässä, Moonan veden kastelema alaston vartalo, jota nyt tutkin tarkkaan. Kauniista nilkoista hoikkiin sääriin. Polvitaipeista jänteville reisille, jotka edelleen yhtyivät ylempänä somaksi, pyöreäksi pikku pepuksi. Takapuolesta katseeni lähti vaeltamaan yhä ylemmäs pitkin lantionkaarta, joka hoikkeni vyötäröksi ja leveni taas aavistuksen jatkuen edelleen yläseläksi, jonka hienoinen lihaksikkuus paljasti, että tämä tyttö taisi viihtyä myös salilla. Lopulta katseeni saavutti yläselkään ulottuvat, luonnonvaaleat hiukset, jotka eivät enää olleet ponnarilla, ja naisellisen kauniit hartiat. Jumalainen olento, ajattelin itsekseni. Moonan pää kääntyi ja hän vilkuili vasemman hartiansa ylitse.

- No, missäs se mun selänpesu viipyy? hän kysyi hymyillen. Havahduin todellisuuteen ja otin muutaman askeleen lähemmäksi, kunnes olin melkein kiinni Moonan selässä. Moona ojensi minulle suihkusaippuapullonsa, josta puristin hyväntuoksuista paksua ainetta kädelleni. Hieroin hetken käsiäni yhteen ja lopulta asetin ne Moonan hartioille. Moona veti hiukset pois tieltä ja käski olla unohtamatta niskaa. Rupesin hieromaan saippuaa hellin ottein alastomalle iholle, johon hetki sitten suihkutettu vesi oli pisaroitunut. Tein käsilläni pyöriviä liikkeitä, puristelin välillä hartioitakin kuin olisin hieronut Moonaa, ja saippua alkoi pikkuhiljaa vaahdota samettisella iholla. Käteni jatkoivat katkeamatonta liikettään ja alkoivat pikkuhiljaa siirtyä alaspäin kylkiä ja selkärankaa pitkin. Moona oli taivuttanut päätään hiukan alaspäin ja oli sulkenut silmänsä, joten hänkin taisi nauttia tilanteesta. Itse olin jo täydessä valmiudessa ja epäilemättä Moonakin oli huomannut sen, sillä elimeni oli osin Moonan jalkojen välissä ja osui välillä reisiin ja välillä hipaisi peppuakin. Käteni olivatkin nyt valuneet jo tuolle pyöreälle ja kiinteälle takamukselle. Hetken aikaa vain hieroin ja puristelin Moonan pikku peppua, kunnes vein käteni hänen lantiolleen ja vedin aivan kiinni itseeni. Lähdin viemään käsiäni kylkiä pitkin ylöspäin. Pikkuhiljaa vein ne etupuolelle ja saavutin lopulta Moonan kauniit rinnat.

- Eikös me sovittu vain selänpesusta? Moona kysyi kujerrellen ja piti edelleen silmiään kiinni.

- Juu, mutta eihän aloitettua työtä sovi koskaan jättää kesken, sanoin melkein kuiskaten Moonan korvan juuressa.

Otin täyteläiset rinnat käsiini, jotka juuri ylettyivät peittämään molemmat rinnat. Tunsin nännien olevan jo aivan kovina. Mieleni teki jo älyttömän paljon suudella Moonaa, mutta onnistuin vielä malttamaan mieleni. Tein työni loppuun ja saippuoin Moonan vartalon kokonaan myös käsiä ja jalkoja myöten ja Moona seisoi edelleen selin minuun päin. Jätin kuitenkin jalkojen välin vielä rauhaan vaikka kiusoittelevan lähellä välillä kävinkin. Pesin vielä hiukset hitaasti ja rauhallisesti ja Moona sai nauttia täysin siemauksin. Nappasin suihkun käteeni ja annoin lämpimän veden virrata Moonan vartaloa pitkin vieden kaiken saippuan mennessään. Vihdoin Moona kääntyi ja katsoi syvälle silmiini. En pystynyt enää vastustamaan, vaan painoin huuleni nopeasti mutta hellästi Moonan huulia vasten. Tätä olimme molemmat odottaneet. Suutelumme muuttui hetki hetkeltä kiihkeämmäksi ja välillä ilmaa haukatessamme kuului molempien huokauksia. Painoin Moonan suihkun seinää vasten ja huuleni siirtyivät suutelemaan ahnaasti kaulaa, mikä saikin aikaan kaivattua inahtelua ja huokailua. Samalla olin siirtänyt oikean käteni Moonan rinnalle ja puristelinkin sitä nyt hellästi, välillä kiusasin vähän nänniäkin sormillani.

Moona alkoikin olla jo silmin nähden kiihottunut, mutta halusin vielä kiusoitella lisää ja siirryin näykkimään korvalehteä ja kuiskailin samalla Moonan korvaan, kuinka ihana, upea ja seksikäs tyttö hän olikaan. Rinnan kanssa leikkinyt käteni lähti pikkuhiljaa valumaan alaspäin kyljelle ja siitä edelleen lantion päälle. Siitä lähdin viemään käteäni kohti Moonan pyhintä, uumalle ja siitä häpykukkulan yli aina niin pitkälle, että käteni peitti koko Moonan jalkovälin. Kiima oli jo hiukan kostuttanut Moonan häpyhuulia, sillä sormeni tunsivat liukkautta saapuessaan määränpäähäänsä. Pidin kättäni hetken aikaa vain paikoillaan tuntien Moonan pimpin ihanan lämmön. Lopetin hetkeksi kaulan ja korvan suutelun ja katsoin Moonaa syvälle silmiin. Keskisormeni etsiytyi häpyhuulten väliin ja painautui juuri sen verran syvemmälle, että Moonan kosteat häpyhuulet aukenivat hiukan. Aloin liikuttaa sormeani hiljakseen ylös ja alas katsoen koko ajan Moonan silmiin, seuraillen hänen reaktiotaan. Moonan pää taipui taakse ja hänen suunsa aukeni, vaikka ei päästänyt ääntäkään. Hän kuitenkin piti koko ajan katseensa silmissäni. Pikkuhiljaa Moonan hengitys muuttui raskaammaksi ja huokauksiakin alkoi kuulua aina silloin tällöin. Sitä mukaa kun Moona kiihottui enemmän, annoin sormen edetä ylemmäs, klitalle asti ja tein aina muutaman pyörähdyksen sen ympäri. Samalla aloin suudella ja nuolla ahnaasti Moonan rintaa, joka oli vielä jäänyt vaille huomiota. Tämä teki Moonan hulluksi ja hänen pimppinsä sykähteli aika ajoin ja hänen koko kroppansakin värisi mukana äänekkäiden voihkaisujen saattelemana.

Jätin nopeasti rinnan kuitenkin rauhaan ja lähdin tekemään matkaani alaspäin suudellen. Muutamien suudelmien jälkeen saavutinkin Moonan nautinnon lähteen ja otin sen muitta mutkitta suuhuni. Jälleen Moona huokaisi ja hautasi kätensä hiuksiini. Työnsin samalla sormeni Moonan pimppiin, joka oli yllättävän tiukka, koska itsellänikin oli aika hoikat sormet. Hyvin treenatut lantionpohjanlihakset, ajattelin oman kiihkoni keskellä. Hetken päästä työnsin etusormeni seuraksi ja tätä Moona olikin jo odottanut: saada jotain sisäänsä. Moona oli todella märkä ja sormet liukuivat puristuksesta huolimatta helposti sisään ja ulos. Voihkiminen täytti koko kylpyhuoneen ja vihjaili Moonan orgasmin olevan jo lähellä. Jatkoin vielä hetken, kunnes nousin nopeasti ylös ja ohjasin kovana seisovan elimeni liukkaalle vaolle ja työnnyin hitaasti mutta päättäväisesti sisään. Se sai jälleen Moonan haukkomaan henkeään. Tyttöni oli jo niin kiihottunut, että päätin ottaa hänet siinä seinää vasten nopeasti ja voimakkaasti mutta kuitenkin niin hellästi. Kaluni työntyi kerta toisensa jälkeen melkein koko pituudeltaan Moonan sisään, ja hautasin pääni Moonan kaulalle. Montaakaan työntöä ei enää tarvittu, kun Moona laukesi voihkien eikä orgasmista meinannut tulla loppua. Lopulta hän rauhoittui ja olisi varmaan valahtanut lattialle, jos oma kehoni ei olisi painanut häntä seinää vasten.

Hetken siinä oltuamma ja Moonan tasailtua hengitystä tyttöni työnsi minut irti itsestään ja tarttui käsistäni kiinni. Hän saatteli minut pöntölle, painoi minut hartioistani istumaan ja otti itse pari askelta lähemmäksi kohti syliäni. Edessäni oleva naisellisen pyöreä lantio alkoi laskeutua ja käsi hakeutui elimelleni. Moona ohjasi minut sisälleen ja liukui hitaasti aivan pohjaan asti, niin syvälle syliini kuin vain pääsi. Katsoimme toisiamme jälleen silmiin ja Moona alkoi keikuttaa lantiotaan hiljakseen. Olin taivaassa. Moona nopeutti tahtiaan ja minä yritin vetää häntä yhä lähemmäksi itseäni. Moona alkoi suudella kaulaani ja ajantaju katosi. Jäljellä oli enää taivaallinen tunne, joka lähestyi kohti huippuaan. Lopulta en enää voinut mitään ja sykäys sykäyksen jälkeen purkauduin Moonan sisään. Hyvänolon tunne säteili koko kehoni läpi, kunnes olin aivan voimaton ja hengästynyt. Hän laski päänsä olkapäälleni ja hengittellimme molemmat syvään... Siinä olimme hiljaisina kiinni toisissamme, kaksi lämmintä kehoa vastakkain, kaksi toisensa löytänyttä ihmistä. Sillä hetkellä tunsin syvää yhteenkuuluvuutta tuon ihanan olennon kanssa eikä mikään voisi viedä tätä hetkeä pois muistoistani.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.