Sammunutta

admin Seksinovellit
19.10.2014
9009 näyttökertaa
0 kommenttia
3.20
Ollessani kuudentoista sattui minulle mahtava tapaus. Olimme mökillämme minä, siskoni
sekä vanhempamme. Uimme, kalastelimme vietimme kesälomaa. Minä luin saunan vintillä
isäni vanhoja pornolehtiä ja runkkasin sahanpuruihin siemeneni. Yritin myös lähestyä
erästä ikäistäni tyttöä joka asui lähellämme. Uutta silmänruokaa sain, kun tätini
miehineen saapuivat mökilleen joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä meidän
mökistämme. Tätini oli isääni rutkasti nuorempi vähän yli kolmekymppinen
liikunnanopettaja. Hänellä oli todella upea vartalo ja mahtavat rinnat vaikka tiesin
sukulaisuutemme en voinut olla kuvittelematta aktia hänen kanssaan. No, viikko kului
unelmoidessa saunan vintillä.

Lauantaina kävin ongella eräässä poukamassa josta sai isoja ahvenia. Syönti olikin
siksi hyvä, että palasin vasta lähellä puoltayötä mökkiämme kohden. Matkalla jouduin
kulkemaan tätini mökin kautta ja jo kaukaa huomasin pihakeinussa nukkuvan miehen.
Lähempänä huomasin hänen sammuneen. Tönäisin häntä muutaman kerran ilman vaikutusta,
sitten raahasin kuistilta maton hänen päällensä suojaksi sääskiä ja kylmyyttä vastaan.
Tätini kuva silmissä jatkoin matkaa rantaa pitkin. Kiertäessäni heidän rantasaunaansa
yllätti minut odottamaton näky. Tätini makasi sammuneena kuistilla täysin alastomana.
Jähmetyin paikoilleni ja tunsin mitenkä pikkukaverini alkoi jähmettyä myös. Varovasti
lähestyin tätiäni ja ihailin hänen vartaloaan. Upeat rinnat, lantion kaari, niska
oijoiii. Kauniiksi leikattu karvakolmio oli minua kohden ja saatoin kumartumalla nähdä
hänen vakonsa. Kaluani pakotti, mietin uskaltaisinko runkata ja päätin testata ensin
tätini unen syvyyden. Peiteltävä hänet oli joka tapauksessa joten ei haittaisi jos hän
heräisi. Tönäisin häntä, ei reaktiota. Tönäisin uudelleen ja sanoin hänen nimensä. Nyt
hän jupisi jotain Ristosta, miehestään, muttei avannut silmiään.

Hänen ihonsa
koskettaminen sai minut täydellisesti himon valtaan. Tuijotin hänen rintojaan ja
lopulta kosketin niitä. Puristin varovasti ja hiplasin hänen nännejään, sivelin hänen
lantiotaan ja lopulta koetin hänen vaaleita kiharoitaan. Suorastaan vapisin, tätini
ei vaan reagoinut mitenkään. Nousin ylös ja koetin ajatella selkeästi. "Ei helvetti
se on mun täti. Ja täähän on hyväksi käyttöä." Tartuin häntä kainaloista ja raahasin
saunan eteiseen. Eteisessä nostin hänet penkillä mutta hänen veltto vartalonsa luiskahti
alas. Käänsin hänet mahalleen ja nostin uudestaan nyt hän jäi makaamaan, mutta jalat
jäivät penkin pään yli. Raahatessa yltynyt himoni sumensi järjen ja siirryin penkin
päähän ja voihkaisin himosta.
Hänen ihana perseensä oli kuin tarjottimella, vittu avonaisena. Hänen vaostaan valui
spermaa joten päättelin hänen naineen miehensä kanssa ja se lisäsi kiimaani. Lopulta
en kyennyt hillitsemään itseäni, avasin housuni ja laskin ne alas.
Sitten laskeuduin polvilleni ja ohjasin kaluni tätini sisään. Taivas.

Taivas. Voi Jeesus, että teki hyvää. Työnsin syvemmälle ja huohotin, tartuin tätini
lanteilta kiinni ja survoin hirveässä himossa. Tätini alkoi ynistä ja sopottaa jotain
Ristosta, hekumassani tajusin hänen luulevan minua miehekseen. Huippu tuli pian.
Lähes huusin laskiessani siemeneni hänen sisäänsä ja tunsin mitenkä poikuus pakeni
minusta mutta lähes samalla hetkellä tätini kääntyi ja näin hänen silmissään
pelottavan järjellisen ilmeen. "Risto, mitä helv.." , hän sanoi ja repäisi itsensä
irti minusta. Minä pomppasin ylös tempaisin nopeasti housuni jalkaan ja pujahdin
ulos eteisestä. Vapisevin käsin koppasin onkivehkeeni ja pakenin rantaa pitkin
muutamia kymmeniä metrejä, sitten pysähdyin ja laiton housuni kunnolla ja kuulostelin
hetken. Saunalta ei kuulunut mitään. Häpeä alkoi saada minussa vallan, mitenkä voisin
koskaan enää kohdata tätiäni, toisaalta kokemus oli niin mahtava, suorastaan
taivaallinen, ja saattoihan olla, että tätini ei muistaisi aamulla koko tapausta.
Sekavin mielin jatkoin mökkiämme kohti.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.