Selibaatin loppu

admin Seksinovellit
12.10.2014
5188 näyttökertaa
0 kommenttia
2.80
Avioerossa exäni tallasi miehisen itsetuntoni niin maanrakoon, että aloin pelätä kaikkia naisia. Bussissakin mieluummin seisoin, jos ainoa vapaa paikka oli 15-65-vuotiaan naisenpuolen vieressä. Kun tämmöistä elämää oli jatkunut jo toista vuotta, ainoana seksielämänä mielikuvitus ja oikea käsi, satuin joutumaan työmatkalle firman toiselta osastolta olevan naisen kanssa.

Junamatka kesti useita tunteja, ja tietenkin istuimme vierekkäin, kun työkavereita olimme ja samaan tilaisuuteen olimme menossa. Kieltämättä tunsin oloni hieman epämukavaksi. Anja oli suunnilleen ikäiseni, puolessa välissä neljääkymmentä, mustatukkainen ja omalla tavallaan viehättävän näköinen, vaikka ei meikkaamiseen ja ulkonäkönsä korostamiseen mitenkään panostanut. En tuntenut häntä entuudestaan muuten kuin hyvänpäiväntuttuna, mutta juorut kertoivat hänen olevan yksin asuva tiukka feministi. Kun miesystävistä ei työpaikalla mitään tietoa ollut, niin samat juorut luokittelivat hänet luonnollisesti lesboksi. Ei hän suinkaan miltään rekkalesbolta mitenkään vaikuttanut. Tukka oli pitkä vaikkakin aina poninhännälle sidottuna. Hameessa en ollut koskaan häntä nähnyt, vaan hän käytti aina farkkuja ja noin puolireiteen ylettyvää puseroa (olisiko tällainen vaatekappale minihame, jos pitkiä housuja ei alla olisi?!), usein vihreää, samanväristä kuin hänen silmänsä.

Lueskelimme alkumatkan kumpikin omaa sanomalehteämme, kun Anja kiinnitti huomion lehdessä olevaan juttuun kirjailija Hännikäisestä. Siis siitä kaverista, joka ponnistautui julkisuuteen kertomalla saamisen vaikeudesta ja omista hankaluuksistaan naismaailmassa. Yhtäkkiä keskustelu virisi ja yllättäen huomasimme, että tämä oli teema, joka askarrutti kumpaakin. Anja kertoi omista ja tuntemiensa keski-ikäisten naisten seksinlöytämisvaikeuksista ja minä avauduin kertomaan omista avioeron jälkeisistä peloistani. Pikkuhiljaa keskustelu alkoi siirtyä asiallisilta linjoilta pienten naurunpyrskähdysten säestämiksi vihjauksiksi. Kauhunsekaista nautintoa tuntien huomasin alkavani kiihottua, mutta sain sanomalehdellä peitettyä kohouman housuissani.

Kun varovasti ilmeni, että molemmat olimme joutuneet harrastamaan paljon tee-se-itse -seksiä ja fantasioimaan, aloimme kertoa toisillemme fantasioistamme. Jo pelkkä Anjan kanssa näistä puhuminen kiihotti niin paljon, että tuntui kuin olisi vain hetken kysymys, ennen kuin kivikova kaluni purskauttaisi lastinsa housuihin aivan käden koskematta. Katsoessani Anjaa minusta tuntui, ettei hänkään aivan kuiva ollut, sen verran lyhyenä hänen hengityksensä kävi ja niin pieniksi raoiksi hänen vihreät silmänsä sulkeutuivat. Vähän ennen kuin saavuimme perille, Anja lähti käymään junan vessassa. Jouduin nousemaan väistääkseni, ja minusta tuntui, että hän oli hieman huvittunut akrobatiasta, jolla pitelin sanomalehteä edessäni koko operaation ajan.

Juna saapui asemallemme ja ravistauduimme taas asiallisiksi (ja puhumattomiksi) taksissa matkalla hotelliin. Huoneisiimme mennessä pysähdyimme Anjan huoneen ovella. Katsoimme toisiimme hetken, sitten Anja nielaisi ja sanoi melkein kuiskaten:

- Haluaisitko käydä kylässä?

Heti oven takana Anja painautui minua vasten, otti molemmilla käsillään päästäni ja aloitti pitkän, hyvin ranskalaisen suudelman. Hänen kielensä tutki suuni sisäpuolta uskomattoman syvältä ja samalla hän hieroi lantiotaan räjähtämäisillään olevaa kankeani vasten. Sitten Anja irrottautui, otti kädestäni ja laukku toiseessa kädessään vei minut peremmälle huoneeseen. Hän jätti minut seisomaan ja meni itse huoneen toiselle laidalle, kolmen metrin päähän. Hän kääntyi selin, avasi farkkujensa vyön ja riisui kengät, farkut, alla olevat sukkahousut ja pikkuhousut. Farkut hän taitteli siististi nojatuolin selkänojalle ja laski pikkuhousut farkkujen päälle, mutta sukkahousut hän heitti parisängyn viereen lattialle. Sitten Anja kyykistyi lattialla olevan laukkunsa viereen ja otti sieltä sukkahousupaketin. Senkin hän heitti sängyn vierelle.

Anja nousi, kääntyi minua kohti ja silmiini katsellen avasi poninhäntänsä ja heilautti päätään niin, että musta pitkä tukka ryöpsähti. Sitten hän tarttui puseronsa helmaan ja alkoi hitaasti nostaa sitä. Kuin hypnotisoituna tuijotin reisiä, jotka hitaasti paljastuivat kankaan alta. Sitten näin hänen tussunsa. Mustaa, kiharaa, tuuheaa karvaa, hyvin hyvin tuuheaa. Niin tuuheaa, että karvan alla oleva vako ei näkynyt. Kolmio oli niin tarkkarajainen, että sekavina ja hallitsemattomina liikkuvissa ajatuksissani tuli mieleeni, että hän varmaankin ajeli karvat vitun yläpuolelta. Niin tuuhean ja mustakarvaisen vitun karvoituksen luonnostaan täytyisi ylettyä melkein napaan. Sitten ajattelin, että vielä taidan päästä näkemään senkin, kuinka kauas karvoitus ylettyy takapuolella.

Puseron nousu loppui navan yläpuolella. Anja antoi minun ihailla pilluaan jonkin aikaa. Sitten kuulin hänen sanovan:

- Nyt...

Katsoin hänen silmiinsä. Ne olivat kiinnittyneet tuijottamaan minun reisieni suuntaan. Anja nosti silmänsä katsomaan minun silmiini ja jatkoi:

- ...on sinun vuorosi.

Kun vein kädet vyöni soljelle, hän laski katseensa taas. Avasin vyön, avasin vetoketjun, työnsin käteni housuihin ja nostin ulos täydessä mitassaan olevan kullini.

Seisoimme siinä vastatusten hetken, kummankin tuijottaessa toisen reisien välissä olevaa kohdetta, joka kummallakin oli ollut saavuttamaton liian kauan. Sitten Anja liikkui. Hän pudotti puseronsa helman, tuli eteeni ja laskeutui polvilleen. Hän veti ensin housujani alemmas ja tarttui sitten toisella kädellään kulliin. Hän tarkasteli sitä, puhalsi kevyesti terskaa, jonka nokalla kimmelsi pieni tippa. Sitten hän otti toiseen käteensä pallit ja puristeli niitä kevyesti. Anja työnsi kielensä ulos ja lipaisi tipan suuhunsa. Maisteltuaan sitä hetken hän alkoi nuolla. Ensin kyrvän varsi joka puolelta. Sitten hän nosti kyrpää ylemmäs, jotta ylettyi palleihin. Kun kaikki oli kunnolla märkää, hän nuoli terskan ja lopulta imaisi sen kokonaan suuhunsa.

Tähän asti olin vain huohottanut, mutta nyt ähkäisin oikein syvään. Kieli kulki suussa terskan ympärillä. Anja imi ensin hyvin hitaasti. Sitten hänen rytminsä alkoi kiihtyä. Tuijotin alaspäin mustatukkaista päätä, joka nyökki nopeasti edestakaisin kuin tikka, imaisten joka liikkeellä kullini syvemmälle kuin se oli koskaan kenenkään suussa ollut. Toisella kädellään Anja puristi kyrpää juuresta. Sitten Anja alkoi pujottaa kättään reisieni välistä. Levitin jalkojani. Hänen sormensa työnsivät pakarani erilleen ja yksi sormista alkoi painella peräreikääni. Pian aloin tuntea tuttuja oireita ja kähisin:

- Anja, minulta tulee kohta...

Anja lopetti. Hän otti kullin suusta ja sormen persreiästä. Sitten hän tarttui kulliin kahdella sormella, toinen sormi heti terskan alapuolella ja puristi siitä. Hän nousi ylös jatkaen puristamista. Vaikka Anja olikin elänyt selibaatissa viime aikoina, hän ei taatusti ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kun hän oli saanut turhan aikaisen siemensyöksyn mahdollisuuden rauhoitetuksi, han alkoi aukoa paitani nappeja ja riisui paitani. Sitten hän veti puolireidessä olevat housut kokonaan alas, nosti kumpaakin jalkaani vuorotellen, jotta sai sukkani riisutuksi. Halusin alistua, ja alistuin.

Kun olin kokonaan alasti, Anja tarttui taas kulliini. Ei kiihottaakseen, vaan kuin kahvaan. Alistuin siihenkin, että hänen feminististä huumorintajuaan kutkutti taluttaa minut sängyn luokse kyrvästä vetäen. Edelleenkin vain kyrvästä kiinni pitäen hän painoi minut selälleni sänkyyn, ja kun jalkani olivat vielä lattialla, hän veti kyrvästä sängyn tyynypuolta kohti niin, että minun oli hivuttauduttava kokonaan sänkyyn. Sitten hän kumartui ottamaan lattialta sukkahousut, sitoi ne ranteeseeni ja vedettyään käteni suoraksi sitoi sukkahousut sängyn nurkkatolppaan. Paketista ottamillaan toisilla sukkahousuilla hän teki saman tempun toiselle kädelle. Jalkani hän veti haralleen.

Makasin sängyllä X:n muotoisena, kyrpä edelleen pystyssä. Anja kiipesi sängylle seisomaan. Hän asettui hajareisin pääni yläpuolelle. Näin taas hänen vittunsa, vaikkakin vielä hämärästi puseron alla. Vittu näytti pohjattoman mustalta. Anja veti puseron yltään päänsä yli. Nyt näin sen, mitä olin epäillytkin: karvoitus ulottui vitusta pitkälle taaksepäin, peräreikään asti ja siitä vielä vähän yli. Tuuheakaan karva ei enää estänyt vakoa näkymästä. Kiihotus oli avannut häpyhuulia, ja kiharan keskellä erottui selvästi tummanpunainen viilto.

Alhaaltapäin Anjan rinnat näyttivät suuremmilta kuin olin väljähkön puseron alle kuvitellut. Anja irrotti rintaliivien hakasen ja heitti liivit pois. Tissit roikkuivat painavina ja pyöreinä. Alhaaltapäinkin näin, että nännit olivat suuret ja sojottivat jäykkinä. Sitten Anja riisti minulta ilon katsella hänen rintojaan. Hän kääntyi niin, että näin hänestä vain selkäpuolen ja suuren, pyöreän takapuolen. Anja alkoi koukistaa polviaan ja levittää reisiään. Takapuoli kasvoi silmieni edessä yhä suuremmaksi ja vittu läheni lähenemistään kasvojani. Anja siirsi jalkojaan niin, että oli polvillaan. Vittu oli enää parinkymmenen sentin päässä kasvoistani. Rako karvojen välissä oli kostea, pari kimaltelevaa pisaraa oli tarttunut karvoihinkin. Häpyhuulet olivat paksut ja klitoris pilkisti niiden välistä tummanpunaisena. Tunsin kuinka Anja tarttui molemmin käsin kulliini. Sitten hän istui.

Hän aloitti hieromalla pilluaan nenääni. Suljin silmäni, koska näin vain silmiini tunkeutuvaa mustaa karvaa. Pian tunsin tukehtuvani, mutta Anja nosti sekunniksi persettään, juuri riittäväksi ajaksi, että sain haukattua lisää happea. Sitten hän jatkoi. Hän siirsi klitoriksen suutani vasten. Työnsin kielen ulos ja aloin nuolla sitä. Anja liikutti itseään kasvoillani hitaasti, siirtäen eri kohtia kieleni nuoltavaksi, välillä hieroen itseään nenääni vasten, joskus painaen nenäni syvälle pilluun. Välillä hän siirtyi hieromaan itseään silmäkulmiini. Näinä hetkinä pystyin hengittämään kunnolla, muulloin hengitykseni oli vain hätäisiä hapen haukkaamisia. Muutaman kerran hän nosti pilluaan ylöspäin hetkeksi. Silloin avasin silmäni ja näin herkullisen punaisen orkidean ylläni, mustan turkin avautuneena, klitoriksen hehkuvana kuin kirsikan. Aina annettuaan minun hetken hengittää ja ihailla pilluaan Anja laskeutui suoraan suulleni ja antoi minun koettaa tavoittaa kielelläni niin syvälle kuin suinkin pystyin.

Anjan lanteiden rytmi alkoi kiihtyä. Hän puristi kulliani molemmin käsin ikään kuin kahvaa, liikuttamatta käsiään, vain ottaen kahvasta tukea. Anja haki omaa nautintoaan, ja minä olin hänen allaan, hänen käytettävissään. Nyt hän ei enää muistanut antaa minulle hengitystaukoja, vaan hän vatkasi vittuaan kieltäni, nenääni ja leukaani vasten yhä voimakkaammin. Tunsin kuinka hänen mehunsa valui poskia myöten niskaani ja korviini. Kuulin kuinka Anja alkoi äännellä: lyhyitä nopeita vinkaisuja kuin kumilelusta. Sitten hän jäykistyi hetkeksi, painoi vittunsa vieläkin tiukemmin kasvoilleni, jäykistyi uudelleen ja herposi sitten lysähtäen päälleni. Kädet puristivat kuitenkin yhä kulliani ja vittu oli tiukasti kasvoillani. Minusta tuntui, että vittu oli avautunut valtavan suureksi, että kasvoni olivat kokonaan sen sisällä. En enää kosketellut Anjaa kielelläni, olin vain kääriytyneenä hänen lihaansa. En enää muistanut, milloin olin viimeksi hengittänyt. Juuri kun olin vajoamassa tajuttomaksi, tunsin pienen kouristuksen palleissani ja äkkiä spermani roiskahti ulos Anjan käsissään puristamasta kahvasta.

Liekö purskahdukseni herättänyt Anjan huomaamaan olemassaoloni, koska hän nosti heti lantiotaan ja antoi minun vetää syvään henkeä. Avasin silmäni, ja tajusin, ettei koko pääni sentään ollut pilluun mahtunut. Mutta suurelta pillu näytti. Suurelta, märältä, kutsuvalta ja anteliaalta. Varmistuttuaan, että olin hengissä, hän nousi nelinkontin ja alkoi nuolla vatsaani ja reisiäni. Tunsin oloni raukeaksi ja taivaalliseksi. Koko näkökenttäni täytti hänen täydellisen pyöreä, suuri pyllynsä, jonka halkeamasta pilkistävät karvat tuuhenivat alaspäin. Pylly liikahteli samassa määrätietoisessa tahdissa, jossa Anja ihoani kutittavien hiusten muodostamassa teltassa nuoli minua. Tunsin kuinka raukeus levisi kulliini ja kuinka se hitaasti vaipui ja kutistui. Olisin voinut jäädä tähän loppuiäkseni tarvitsematta enää koskaan muita aistimuksia kuin pyöreän pyllyn ja märän kielen lipaisut ja hiusten hivelyn ihollani.

Anjalla oli kuitenkin muita suunnitelmia aistimusmielessä. Nuoltuaan tarkasti vatsani alaosan ja reisien etupuolen hän nappasi jo ilmeisesti aivan pieneksi kutistuneen pilini suuhunsa ja alkoi imeskellä sitä kuin tuttia. Samalla hän työnsi kätensä pakaroideni alle ja puristeli niitä. Vaikka olin luullut olleeni jo aivan kuiviin puristettu ja loppuun käytetty, valmis eläköitymään pyöreää pyllyä katsellen, ihme tapahtui: tunsin kuinka kaluni alkoi paisua Anjan suussa. Hän siirsi toisen kätensä puristamaan sauvaa juuresta ja jatkoi ihanaa sisään-ulos -liikettään. Kun olin muuttunut jo puolikovaksi, hän otti hepin suusta ja painoi sen vatsaani vasten. Sitten hän laskeutui päälleni ja asetteli rintansa puristamaan sitä. Anja nosti reiteni kainaloihinsa ja työnsi päänsä reisieni väliin ja lipaisi kielellään aluetta pallien ja peräreiän välissä. Märän kielen kosketus tuntui niin jumalalliselta, että minun oli aivan pakko alkaa hitaasti työnnellä kyrpääni Anjan rintojen muodostamassa ahtaassa onkalossa. Samalla tarjosin Anjalle apua nostamalla polviani vielä ylemmäs. Nyt Anja ylettyi peräreikääni ja tunsin, kuinka hänen kielensä liikkui vaossani, lipsutti reiän ympärillä ja yritti välillä turhaan tunkeutua itse reikäänkin. Minä voihkin ja työntelin melaani Anjan rintojen välissä. Olisin antanut taivasosuuteni, jos olisin saanut vapaaksi käteni, jotta olisin voinut leipoa ihania pallonpuolikkaita aivan nenäni edessä. Mutta ne olivat tavoittamattomissa, liikahtelivat vain hitaasti samassa tahdissa kuin kyrpäni Anjan toisten puolipallojen välissä.

Anja työnsi sormensa peräreikääni. Tunne oli sävähdyttävä. Sormi meni ensin vain parin sentin syvyydelle ja sulkijalihas kuroutui tiukaksi ympärille. Olin hetken liikkumatta ja keskityin rentoutumaan. Varovasti painelemalla Anja sai jännityksen laukeamaan ja sai työnnettyä sormen syvemmälle. Aloin taas liikkua Anjan tissivaossa ja Anja alkoi liikuttaa sormeaan samassa tahdissa siten, että aina työntäessäni hän veti sormea ulospäin ja minun liikkuessani taaksepäin hän työnsi sisään. Vaikutus oli niin kiihottava, ettei mennyt aikaakaan, kun kullini oli jälleen aivan kivikova.

Anja alkoi olla ilmeisen tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän nousi ylemmäs, veti sormensa pois ja oikaisi jalkani vanhaan X:n muotoon. Sitten hän kapusi istumaan päälleni toisinpäin, nyt kasvokkain. Ensimmäisen kerran tussun näyttämisen jälkeen hän katsoi silmiini ja hymyili. Samalla hän vei kätensä jalkoväliinsä ja tarttui pystyssä sojottavaan aisaani, asetteli sen häpyhuulten väliin ja ilman sen suurempia seremonioita tai esileikkejä istahti sen päälle. Vedimme molemmat syvään henkeä. Vaikka pillu oli näyttänyt suurelta, se ei suinkaan ollut väljä, vaan täsmälleen numeroa pienempi kuin kullini. Litimärkänä vittu kuitenkin solahti vaivattomasti paikalleen.

Anja nojasi käsiään olkapäihini, katseli minua kiinteästi silmiin ja alkoi hitaan ratsastuksen. Keinahdellessaan hän välillä kiusoitteli itseään ja minua ottamalla kullin vain aivan vähän sisään, sitten taas kohta painamalla sen aivan pohjaan. Vastasin varovasti hänen liikkeisiinsä, mutta annoin hänen määrätä, kuinka nopeasti ja kuinka syvälle mennään. Tuijotimme toisiamme silmiin, kunnes Anja kumartui alemmas ja hipaisi nänneillään kasvojani. Hän alkoi liikkua poikittain edessäni niin, että nännit hipaisivat joka heilahduksella otsaani, nenääni tai kieltäni (joka luonnollisesti oli tullut heti ulos tavoittelemaan namupalaa). Rinnat olivat suuret ja raskaat. Nännipihat olivat hyvin tummat ja laajat. Itse nännit eivät nyt olleet jäykistyneet, vaan näyttivat suurilta rusinoilta. Kun Anjan toinen rinta jälleen heilahti suuni editse, sain napatuksi toisen nännin suuhuni. Anja ei vastustellut, vaan antoi minun imeä. Hitaasti nänni alkoi kovettua ja kasvoi täyteen mittaansa. En ollut koskaan nähnyt saati imenyt näin suurta nänniä. Se vaikutti ainakin pari senttimetriä pitkältä ja yli sentin paksulta. Minä imin, Anja keinui päälläni ja me kumpikin ynisimme hiljaa. Sitten Anja varovasti irrotti nännin suustani ja laittoi toisen rintansa tilalle. Imin toisenkin nännin kovaksi. Jatkoimme näin kauan.

Sitten Anjan rytmi alkoi nopeutua ja hän veti rintansa suustani ja nousi ylemmäs. Hämmästyen huomasin yhtäkkiä, että en enää oikein tuntenut, mikä oli minun kulliani ja mikä Anjan pillua. Oli kuin rajapinta limakalvojemme välissä olisi hävinnyt. Säikähdin, oliko minulla lakannut seisomasta? Olinko ylipäätään enää Anjan sisällä? Kurkottauduin katsomaan päälläni ahkeroivan Anjan jalkojen väliin. Hänen noustessaan ylöspäin näin kullini tulevan ulos karvaisesta kolostaan, tanakkana ja hyvinvoivana. Sitten pillu tulikin jo taas alaspäin ja kulli sukeltautui sisään. Asia siis oli kunnossa ja saatoin keskittyä vain nauttimaan, olemaan pantavana. Minulle välähti, että tästäkö "yhdynnässä" siis oikeastaan oli kyse. Siitä, että pillu ja kulli muuttuvat niin yhdeksi, ettei niitä erota enää toisistaan. Nautinnoksi, joka on niin suurta, ettei se edes paikannu mihinkään.

Filosofoinnille ei kuitenkaan jäänyt enempää aikaa. Anja oli pääsemässä loppusuoralle. Hän istui nyt suorana päälläni, nostaen vuoroin itseään ylös ja iskeytyen sitten alas raivokkaasti. Anja ei enää katsellut minua, vaan tuijotti mitäännäkemättömin silmin suoraan eteensä. Minä taas tuijotin hypnoottisena hänen rintojaan, jotka pomppivat hänen liikkeidensä tahdissa ylös alas. Aina kun Anjan hikiset pakarat iskivät märkiin reisiini, kuului läiskähdys. Ja sekunnin murto-osaa myöhemmin Anjan ylöspompahtaneet hikiset rinnat läiskähtivät raskaasti alas. Minä puuskutin ja vastasin parhaani mukaan hänen liikkeisiinsä lantiollani. Anjalta alkoi taas purkautua lyhyitä vinkauksia. Sitten hän yhtäkkiä jäykistyi liikeratansa yläasentoon muutamaksi sekunniksi, haukkoi henkeään ja lysähti sitten alas. Pylly ja rinnat läiskähtivät viimeisen kerran.

Tunsin, että toinen orgasmini olisi ollut lähellä, mutta kuitenkaan minulta ei vielä ollut tullut. Anja makasi sykkyrässä päälläni pää rintaani vasten. Aloin hitaasti painella kulliani edestakaisin. Anja havahtui:

- Voi, sulta ei vielä tullut...

Hänen silmänsä olivat aidosti pahoillaan. Hän mietti hetken, nousi ylemmäs, irrotti yhdyntäkalumme litsahtaen toisistaan ja nousi sängystä. En pystynyt näkemään, mitä hän puuhasi muutaman sekunnin sängyn vieressä lattialla. Sitten hän tuli takaisin sänkyyn, taas seisaallaan. Taas hän asettui seisomaan kasvojeni ylle, niin että näin hänen tussunsa ja rintansa suoraan alhaaltapäin. Nyt hän nojasi käsillään sängyn päätypuolessa olevaan seinään ja alkoi taas laskeutua alemmas. Apposen avoimena hehkuva pillu laskeutui taas aivan kasvojeni yläpuolelle, mutta vaikka koetin nostaa päätäni, en ylettynyt siihen. Anja siirsi pilluaan hieman eteenpäin, toi kätensä pakaroilleen ja levitti niitä. Sitten hän laski peräreikänsä aivan ulottuvilleni.

Jos veressäni vielä oli tilaa adrenaliinille, niin nyt sitä tulvahti maksimimäärä. Arvasin, mitä Anja aikoi. Olin vain kerran aikaisemmin saanut maistaa pyllypanoa, ja siitä oli melkein viisitoista vuotta. Tapauksesta oli jäänyt hyvin kahtalaiset muistot, koska tyttönen oli miltei itkenyt kivusta. Olin tainnut olla liian kärsimätön nuori orhi silloin. Exäni ei asioinnista b-rapussa huolinut. Hän väitti, että tunne on samanlainen kuin joku olisi tulossa kylään, mutta menisikin sitten naapuriin. Ei kuulemma tuntunut miltään muulta kuin kipeältä. Minun kanssani hän ei näihin pohdiskeluihin ollut päätynyt, vaan kyseessä oli ollut joku kokeilu jo ennen kuin olin häneen tutustunut.

Yletyin Anjan ryppyreikään helposti kieleni kärjellä. Nuolin sitä, nuolin vakoa, välillä puraisin pikkuisen pakaraa. Ja nuolin taas. Koetin työntää kielen reikään, mutta en tainnut päästä kuin muutaman millin. Olisi halunnut ottaa sormen avuksi, mutta käteni sojottivat sidottuina sivulle. Nuolin ja nuolin, ja Anja tarjosi reikäänsä levittämällä vakoaan käsillään. Sitten hän nousi taas seisomaan. Nyt näin, mitä hän oli hakenut lattialta. Laukussa oli ollut käsirasvapurkki. Hän otti rasvaa hiukan sormiinsa, työnsi kumartuen kätensä reisiensä väliin. Ilkikurisesti minulle hymyillen, etukumarassa, rinnat pudoten minua kohti, hän puuhasi jotain reisiensä välissä. Ei ollut vaikea arvata, että hän voiteli huolella aukkoa, johon minä kohta pääsisin. Hengitin hyvin lyhyesti ja nieleskelin.

Anja oli saanut itsensä valmisteltua ja siirtyi valmistelemaan minua. Hän kävi polvilleen viereeni, kaapaisi purkista rasvaa ja hieroi sen pystyssä sojottavaan tappiin. Hän levitti voiteen huolellisesti, ja sitten ikään kuin kokeeksi tarttui siihen ja teki sarjan nopeita runkkausliikkeitä. Samalla hän katseli minua silmiin ja hymyili. Nyt hänen ilmeensä ei ollut niin puhtaasti himokas kuin aikaisemmin. Himoa hänen silmissään toki oli nytkin, mutta hymyyn oli sekoittuneena muutakin. Arviointia? Pelokkuutta? En pystynyt sanomaan. Hän kääntyi taas katsomaan välinettä, joka tuottaisi hänelle kipua tai nautintoa tai molempia. Hän levitti rasvaa vielä palleihini ja jäi kuin ajatuksissaan hieromaan niitä. Pallit tuntuivat vetäytyneen pieniksi ja kiinteiksi. Sitten hän näytti tekevän päätöksen. Hän väläytti minulle hymyn, puristi sitten suunsa viivaksi ja nousi asettuen kyykkysilleen ylleni, levitti jälleen pakaroitaan käsillään ja asetteli kidutusvälineen pyllynreiälle. Sitten hän nojasi toisen kätensä minuun ja vei toisen kätensä reisiensä välistä kullilleni. Siitä kiinni pitäen hän alkoi varovasti painaa takapuoltaan alemmas.

Anja käytti pitkän ajan vain painaakseen kullilla kevyesti reikäänsä ja hieroakseen reiän ympäristöä terskallani. Hänen ilmeensä oli hyvin totinen ja keskittynyt. Hän ei katsellut silmiini, vaan katse oli kiinnittyneenä jonnekin aataminomenani tienoille. Pikkuhiljaa hänen sulkijalihaksensa antoi periksi ja lyhyet painallukset menivät kerta kerralta hiukkasen syvemmälle. Lopulta tuntui, että koko terska käväisi joka kerralla sisällä. Sitten tuli hetki, jolloin Anja ei enää nostanutkaan pyllyään ylemmäs, vaan jätti kullinpään reikään. Hän siirsi toisenkin kätensä ottamaan tukea lantiostani ja haki katsekontaktin silmiini. Tuijotimme toisiamme hyvin vakavina, melkein hengittämättä, kun hän alkoi työskennellä kalua syvemmälle, hyvin, hyvin hitaasti. Minä en liikahtanutkaan, vaan annoin hänen toimia asiantuntijana oman pyllyreikänsä asioissa. Hän työnsi kaksi senttiä ja veti takaisin sentin, taas kaksi senttiä ja taas sentti takaisin. Välillä hänen kasvonsa vääristyivät, silloin hän veti kullia takaisin pidemmän matkan, odotti hetken ja alkoi uurastuksen uudelleen. Näin hikihelmiä hänen otsallaan. Yksi niistä valui hänen silmäänsä ja hänen täytyi keskeyttää hetkeksi pyyhkäistäkseen kädellä silmäänsä. Sitten hän jatkoi päättäväisesti. Lopulta hänen pakaransa lepäsivät aivan reisiäni vasten. Kanki oli koko pituudeltaan sisällä.

Anja aloitti hitaan panon. Hän ponnisti ylös hiukan ja laskeutui taas alas hiukan. Hänen suupielensä olivat taaksevedettyinä, niin että yhteenpuristuneet hampaat näkyivät. Silmät katsoivat vastapäiseen seinään. Itse katsoin mitäännäkemättömin silmin kattoon aistien pelkästään kullillani. Tämä aukko oli ainakin kymmenen numeroa pienempi kuin minun kaluni. Puristus kyrvässäni oli uskomaton. Ja huolimatta rautaisesta otteesta, jolla Anjan suoli puristi, kulli mahtui liikkumaan siellä! Ei paljoa, vain lyhyttä, hidasta edestakaista liikettä, jonka Anja keinunnallaan aikaansai. Aistimus oli minulle ennentuntematon.

Pieni muutos Anjan rytmissä sai minut katsomaan hänen kasvojaan. Irvistys ei enää näkynyt yhtä voimakkaasti, vaan hampaat olivat taas miltei kokonaan huulten takana. Ja Anja oli sulkenut silmänsä. Näytti siltä, että kipu oli alkamassa muuttua nautinnoksi. Vielä jonkin ajan kuluttua loppukin irvistyksestä suli pieneksi hymyksi. Hurmio alkoi taas saada valtaa Anjan kasvoilla. Koko ajan hän keinui. Jonakin hetkenä ehdin ihmetellä jäntevyyttä hänen raajoissaan, niin hankala asento hänellä oli. Anja alkoi kiihdyttää vauhtia ja hänen suustaan tuli muutama ärjäisyltä kuulostava äännähdys. Huomasin, että hänen säärensä ja reitensä vapisivat hiukan. Sitten hän yhtäkkiä pysähtyi ja katsoi alas silmiini. Hän nielaisi ja sanoi miltei sähähtäen:

- Nyt on sun vuoros. Pane mua... Pane mua perseeseen...

Samalla hän korjasi asentoaan, siirsi kätensä lantioltani tukeutumaan omiin polviisa ja nosti pyllyään hiukan ylemmäs.

Miltei liikkumattomana oleminen oli jo alkanut tuntua lähes täydellisen ylivoimaiselta. Vaikka olinkin koettanut pitää kullini liikkumattomana Anjan itsekidutus- ja itsetyydytysvälineenä, muu osa kropastani oli jo pitkään kiemurrellut ja vääntelehtinyt täynnä patoutunutta halua liikuttaa lantiota edestakaisin. Aloin tehdä työtä käskettyä. Olin kuin vieteri, joka oli ollut kauan kiristettynä loppuun asti ja nyt vapautettu. Jyskytin Anjan persettä. Oma perseeni ponnahteli nopeassa tahdissa irti sängystä ja sänkyyn takaisin. Ääni, joka aiheutui reisieni ja pyllyn kohtaamisista, ei ollut enää läiskähdys vaan kuin piiskan sivallus. Reikään porautuvan männän ja reiän välissä oleva rasva litisi. Samalla otin tukea kyynärpäistäni ja kohotin hiukan ylävartaloani, kurkotin päätäni ylöspäin ja katselin Anjaa kyykyssä päälläni. Hän oli kaunis kuin lemmen intohimoinen papitar. Hänen reisiensä voima oli uskomaton. Musta tukka laskeutui pyöreille olkapäille ja rinnoille, melkein mustilta näyttävät nännit värähtivät yhdessä rintojen kanssa joka sivalluksella. Kädet ottivat tukea polvista, reidet olivat miltei vaakasuorassa. Polvet olivat harallaan, koko Anjan paino oli varpaiden varassa. Reisien välissä musta karvaturkki ja sen takana rasvasta kiiltelevä tanko uppoamassa kerran toisensa jälkeen Anjan sisuksiin.

Tällä kertaa Anja ei enää ynähdellyt kumiankan lailla. Nyt hän ärisi matalalla äänellä, välillä huudahdellen:

- Pane... Pane... Nussi... Aahh... Nussi... Anna perseeseen... syvälle... kyrpä... kyrpää... aaaa...

Samalla Anja tuijotti silmiini mutta kuin vähämielisen katseella. Hän ei nähnyt tai tuntenut minua, hän tunsi vain reikänsä, jota kankeni ryskytti rasituksesta vapisevien reisien välissä.

- Perse... kyrpä... perse... kyrpä...

Yhtäkkiä Anja nosti kätensä polviltaan niskaansa, levitti polviaan vielä enemmän haralleen ja käänsi päänsä katsomaan ylöspäin. Asennonmuutoksesta huolimatta hän pystyi säilyttämään tasapainonsa.

- Iiiiihhhhhh...

Anjan asennon kauneus (hän olisi näyttänyt nyt kreikkalaiselta jumalattarelta, mikäli kreikkalaiset olisivat jotain ymmärtäneet aikuisen naisen isokokoisten rintojen päälle), hänen syntinen kiljahduksensa ja ennen kaikkea hänen mitä ilmeisin orgasminsa saivat omat mehuni liikkeelle. Junttasin kullin syvälle Anjan perseeseen ja jäin kaarelle taipuneena tähän asentoon, kun spermani ruiskahteli Anjan suolen sopukoihin. Pari kertaa nytkähtelin kontrolloimattomasti. Sitten aloimme molemmat yhdessä vaipua alas.

Vetäydyimme erillemme. Anja irrotti ranteeni. Vähän ajan päästä tuin häntä matkalla kylpyhuoneeseen. Nussitun naisen polvet vapisivat niin, ettei kävelystä tahtonut aluksi tulla mitään. Peseydyttyämme Anja ilmoitti:

- Voit jäädä yöksi, jos lupaat olla kiltisti.

Nussittu mies lupasi.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.