Tytölle kyytiä

admin Seksinovellit
02.11.2014
6012 näyttökertaa
0 kommenttia
3.80
Olen kolmekymppinen mies ja opiskelen tietoliikenneinsinööriksi Tampereella. Olin viime keväänä kaljalla parin opiskelukaverin kanssa. He ovat minua pari vuotta nuorempia, siis jotain 27-28. Ravintola oli melko täynnä, mutta pääsimme istumaan pöytään, missä ennestään istui pari tyttöä.

Emme kiinnittäneet tyttöihin aluksi mitään huomiota ja syvennyimme johonkin omaan tylsään tietokonekeskusteluumme, mutta sitten toinen tytöistä lähti ja toinen kysyi, että sopiiko jäädä vähäksi aikaa, että hän odottelee kaveriaan.

Aloimme jutella ja huomasin, että kysymyksessä oli itse asiassa varsin viehättävä nuori tyttö. Hän opiskeli ensimmäistä vuotta yliopistossa eli oli luullakseni 19-vuotias. Hän oli melko kännissä, muttei kuitenkaan liikaa ollakseen ihan hauskaa seuraa. En olisi varmaan muuten hänen humalatilaansa pannut edes merkille, mutta meillä oli vasta ensimmäiset kaljat menossa.

Kello oli jotain 11 illalla, silloin kun tyttö liittyi seuraamme ja juttelimme kaikenlaista kirjallisuudesta yleiseen paskanjauhantaan aina valomerkkiin asti. Välillä tyttö vastaili tekstiviesteihin ja valitti sitten, että hänen poikaystävänsä oli niin mustasukkainen, ettei hän saisi lainkaan käydä baareissa. Poikaystävä oli Turussa.

Molemmat kaverini seurustelevat ja heidän kolmen välille syntyi vähäksi aikaa keskustelu mustasukkaisuudesta. Yksissä tuumin totesimme, ettei nyt esimerkiksi tässäkään ollut kenelläkään syytä mustasukkaisuuteen, kunhan nyt juttelimme ja joimme kaljaa. Olimme aiemmin todenneet kavereitten kanssa, että kaikkien oli mentävä ajoissa nukkumaan, mutta kukaan ei vastustellut, kun tyttö houkutteli lähtemään seuraksi johonkin yökerhoon.

Tyttö ei ollut liikkunut paikaltaan koko iltana ja kun hän nousi ylös, minulta oli lähteä jalat alta. Huomasin nimittäin vasta silloin, että hän oli jotain 140-150 cm pitkä, hänellä oli tiukka pieni peppu ja pystyt rinnat. Hän vastasi täysin seksuaalista naisihannettani. Minulla alkoi seisoa saman tien.

Yökerho, johon menimme, oli rauhallinen eikä siellä juuri tanssittu. Jatkoimme muuten samaan malliin keskustellen, paitsi että nyt minä kuolasin mielessäni tätä ihanaa tyttöä jatkuvasti. Minulla oli jalassa tiukat housut ja niiden alla löysät bokserit, joten en voinut estää erektiotani näkymästä. Istuimme neljän hengen loosissa ja tyttö istui vieressäni, joten hän oli onneksi ainoa, joka sen näki. Kun hän huomasi sen, hän alkoi puhua jotain siitä, että haluaisi olla ihan viaton, mutta kun hän ei voi mitään sille, että haluaa. Se oli varmaan tarkoitettu kaksimieliseksi heitoksi, mutta muuttui hyvin suorasukaiseksi, kun tyttö alkoi olla sen verran humalassa.

Menimme toisen kaverini luo jatkoille koko porukka ja melko pian olin päässyt jo suutelemaan tyttöä. En tiedä tänä päivänäkään, minkä rohkeuden puuskan sain. Varmaan sen tytön olemus oli kiihottanut minut niin äärimmilleen, että veressä oli adrenaliinia tarpeeksi tai jotain. Joka tapauksessa sanoin siinä kahden kaverini läsnä ollessa tytölle, että nyt minä panen sinua ja riisuin housuni ja alushousuni yhdellä vedolla. Mulkkuni ei ole ikinä ollut niin kovana.

Tyttö ihaili paljaaksi ajeltuja kovia pallejani ja paksua mulkkuani ja sanoi haluavansa ottaa pallit suuhunsa. Tein työtä käskettyä ja runkkasin hitaasti muutamia vetoja, samalla kun tyttö lutkutti pallejani suussaan. Sitten hän riisui paitansa. Alla ei ollut rintsikoita vaan mitä kauneimmat rinnat. Hänen nänninsä olivat kivikovat ja kun ryhdyin nuolemaan hänen rintojaan, hän alkoi voihkia hiljaa. Hän riisui housunsa, samalla kun nuolin hänen rintojaan ja siirryin alemmas. Hänellä oli pienet vaaleanpunaiset stringit, ja aloin nuolla hänen pimppiään stringien läpi. Kun stringit olivat läpimärät nuolemisestani, vedin ne pois tutustuakseni mitä ihanimpaan paljaaksi ajeltuun pimppiin.

En tiennyt, kumpaa halusin enemmän, nuolla sitä ihanaa pimppiä vai työntää paksun mulkkuni siihen, mutta herrasmiehenä päätin aloittaa nuolemisesta. Mulkkuni ei kuitenkaan tarvinnut kauaa olla yksin, sillä tyttö ohjasi meidät 69-asentoon. Aloitin ensin häpyhuulista, mutta pian huomasin, että tyttö oli jo niin kiihottunut, että saatoin siirtyä suoraan klitorikseen. Pillun nuolemisen taitoani on kyllä joskus kehuttu, mutta tässä tapauksessa tyttö sai orgasmin melkein heti! Jatkoin siitä välittämättä klitoriksen voimakasta ja nopeaa lutkutteluani, samalla kun hän osoittautui loistavaksi suihinottajaksi.

Pian pyysin tyttöä lopettamaan, koska en halunnut laueta vielä: minun oli saatava mulkkuni tähän ihanaan pilluun. Kun tyttö vaihtoi asentoa, puristin lujasti terskani alta pitkittääkseni laukeamistani. Työnsin mulkkuni siihen ihanuuteen. Tyttö oli valuvan märkä, mikä olikin hyvä, sillä hän oli myös tosi tiukka. Sellaisessa ihanassa syleilyssä ei mulkkuni ollut koskaan aiemmin ollut. Nostin hänen reitensä mahaa vasten ja ryhdyin naimaan tätä ihanaa tyttöä kuin viimeistä päivää.

Kestin yllättävän kauan ollakseni niin kiihottunut, ja tyttö ehti saada vielä toisen orgasmin vähän ennen kuin laukesin hänen sisäänsä. Vasta silloin tajusin, että olimme naineet ilman kortsua, niin sekaisin kiihkosta olin aiemmin ollut.

Koko tänä aikana en ollut vilkaissutkaan kavereihini ja ihmettelin, että heillä oli kummallakin vielä vaatteet päällä. Toinen sentään hyväili etumustaan housujen läpi, joten sanoin hänelle, että vahdinvaihto. Tyttö ei puhunut mitään, odotti vaan jalat levällään. Kaverini riisui nopeasti vaatteensa ja ryhtyi pidempiä viivyttelemättä panemaan tyttöä. Kaverinikin oli nähtävästi jo niin kiihottunut, ettei kestänyt kovin kauaa, vaan laukesi tytön sisään melko nopeasti. Oma mulkkuni oli kuitenkin taas täydessä juhlakunnossa eikä tytön tarvinnut montaa sekuntia olla ilman munaa. Paitsi että hänen pillunsa oli muutenkin valuvan märkä, oli se nyt myös meidän molempien sperman liukastama.

Liukkaudesta tulikin mieleeni tytön ihana pieni peppu ja pyysin häntä kääntymään. Otin sormilla spermaa hänen pillustaan ja liukastin sillä peppureiän. Kun sain kaksi sormea helposti sisään, voitelin kullini spermalla ja työnnyin takaapäin hänen anaaliinsa. Tyttö huusi aluksi tuskaisesti, mutta parin työnnön jälkeen huuto muuttui kiimaiseksi voihkinnaksi.

En ole mikään anaaliseksifani, mutta pelkästään näky tytön ihanan pienestä pepusta sai minut taas hulluksi himosta ja pian oli niin kova nussiminen käynnissä, etten juuri huomannutkaan panevani perseeseen. Kiihkopäissäni sanoin kavereilleni, että täällä on kiimainen pillu vailla mulkkua. Nyt kolmaskin kaveri riisui vaatteensa ja tuli hätiin. Kesti vähän aikaa, että saimme itsemme sellaiseen asentoon, että pääsimme molemmat panemaan tyttöä, minä perseeseen ja kaverini pilluun. Naimme vuorotahtia ja tyttö huusi himosta kuin hinaaja. Ei huutanut kauaa, sillä hetken kuluttua hänellä oli mulkku suussaankin.

Jatkoimme orgioita koko yön. Aamulla kämpässä oli joka paikassa spermaa. Olimme nussineet tyttöä lattian lisäksi sängyssä, sohvalla ja kylpyammeessa. Ehkä hänen poikakaverillaan sittenkin oli aihetta olla mustasukkainen.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.