Väliaikaisasunto

admin Seksinovellit
19.09.2014
9129 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00
Asuin äitini kanssa kahden pienessä kahden huoneen ja keittiön asunnossa. Olin juuri täyttänyt 14. Asuntomme oli joutunut remonttiin vesivahingon vuoksi, jonka yläkerran asukas oli aiheuttanut jättäessään vesihanan vuotamaan ja hävitessään lomalle. Vuokrayhtiö oli tarjonnut meille kalustetun väliaikaisasunnon pariksi viikoksi, jotka arveltiin tarvittavan omamme kunnostamiseen.
- Asunto on kyllä pieni, mutta kai te viikon pärjäätte? Kaksi vuodepaikkaa pitäisi olla ja keittomahdollisuudet, wc ja pesuallas on asunnossa, ja saunaa saatte käyttää, kun vaan varaatte vuoron. Korjataan tämä haitta sitten seuraavan vuokran yhteydessä, oli vuokraisäntä sanonut äidilleni.
Kun tulimme uuteen asuntoomme, järkytyin ensi kerran. Huone oli pieni ja peräseinällä oli iso parisänky. Joutuisin siis nukkumaan äidin vieressä! Äiti oli luultavasti ajatellut samaa, mutta sanoi vain iloisesti: - Eiköhän me tässä yksi viikko toimeen tulla!

Äiti alkoi purkaa tavaroita kaappeihin.
- Hyvä sentään, että on sänkyvaatteet talon takaa, sanoi äiti.
- Onneksi on telkka, sanoin minä.
Ensimmäinen ilta kului tv:tä katsellessa. Noin puolissavälin iltaa äiti kävi vessassa.
- On vähän rennompi olo, äitini sanoi tullessaan takaisin. Äitini oli riisunut hameensa ja seisoi pelkissä sukkahousuissa. Puseronsa hän oli vaihtanut kuluneeseen t-paitaan ja heittänyt rintaliivinsä huolimattomasti tuolinkarmille. Katselin syrjäsilmällä hänen alushousujaan, jotka pilkottivat sukkahousujen alta. Tunsin lievää kiihotusta. Olin huomannut viime vuoden aikana elimeni kasvun ja yölliset siemensyöksyt. Runkkaillut olin itsekseni melkein päivittäin ja kuvitellut, miltä naiset näyttävät. En ollut nähnyt naista alasti luonnossa sen jälkeen, kun olimme lopettaneet yhdessä saunomiset muutama vuosi sitten. Äidinäiti, joka asui meitä lähellä, saunoi yleensä kanssamme ja oli pitänyt sitä sopimattomana, kun olin koulun alettua muka iso poika. Äiti oli aluksi vastustellut mutta isoäidin sana oli laki.

- Taitaa olla aika mennä iltapuulle, sanoi äiti myöhäisuutisten jälkeen. Hän meni wc:n puolelle. Hetken päästä hän alkoi laskea vettä. Sitten hän kutsui minut luokseen:
- Tuotko sen punaisen pyyhkeen!
Avasin vessan oven ja yllätyin hieman äitini kääntyessä minuun päin. Hän oli riisunut t-paitansa ja sukkahousunsa ja seisoi rinnat paljaana edessäni. Kuin ei mitään hän alkoi opastaa: - Ei tämä niin hääviä ole, mutta kyllähän sitä saunaankin vielä päästään. Saadaan tyytyä pesualtaaseen.
Sitten äitini sulki oven. Kuulin veden loisketta. Hetken päästä äitini tuli ulos pyyhe kädessään ja vain pienet alushousut jalassaan.
- Mene sinäkin pesulle, se virkistää.
Äitini ei pahemmin ujostellut, vaan käveli pikkuhousuissaan edestakaisin ja järjesteli sitä sun tätä. Minulla oli onneksi farkut vielä jalassa, sillä kaluni alkoi turvota enkä olisi halunnut äitini näkevän sitä. Nieleskelin katsoessani äitini pyöreitä rintoja, jotka heilahtivat hänen kumartuessaan.
Istuin nojatuolissa, kun äitini kääntyi minuunpäin ja tuli ihan eteeni ottaakseen hiusharjansa pöydältä. Hänen valkoisten pikkuhousujen verhoama jalkovälinsä oli juuri silmieni korkeudella, suoraan metrin päässä edessäni. Olisin halunnut kurkistaa housun reunan alle nähdäkseni, millaiset karvat hänellä oli. Äidillä oli vaaleanruskeat hiukset, aivan kuin minullakin. Omat, äskettäin ilmestyneet sukukarvani olivat punertavat.
Äitini kumartui ylitseni ja hänen toinen tissinsä kosketti vahingossa poskeani, mutta äitini ei vaikuttanut huomaavan.
- Pitää tässä vähän kumartua, mutta ei kai se haittaa.
- Eei, yritin kuulostaa välinpitämättömältä.
- No niin. Mutta menehän siitä pesulle!
Mennessäni vessaan vedin oven kiinni ja avasin farkkuni. Kullini pomppasi ulos täydessä mitassaan ja yritin tähdätä pönttöön. Sain lastin käteeni ennen ensimmäistä vetoa. En koskaan ole tullut niin nopeasti.
Peseydyin puolihuolimattomasti, mutta kullin huuhtelun tein kunnolla, niin hyvin kuin se onnistui niissä olosuhteissa. Tullessani ulos vessasta seisoi äitini polviin ulottuvassa ohuessa yöpaidassa.
- Arvaa mitä. Täällä ei ole täkkejä. Lakanat ja tyynyt on, mutta ainoa peite on tuo iso päiväpeite, joten saamme nukkua tämän viikon saman vällyn alla. Mutta ei kai se haittaa?
- Ei kai, vastasin hieman hämmentyneenä. Olin vähän rauhallisempi saatuani paineet purettua.
- Ja olethan sinä nukkunut minun vieressäni ennenkin, ei se siitä mihinkään ole muuttunut.
Äitini halasi minua ennen kuin menimme sänkyyn.

Makasimme selällämme lähekkäin ahtaassa parisängyssä, kun äitini otti minua kädestä kiinni.
- Tuntuuko tämä kummalliselta?
- Ei niin kovin, sanoin. Nukahdimme vierekkäin.
Seuraava ilta meni melkein samalla lailla. Tarkkailin taas äitiäni, kun hän liikkui pelkissä alushousuissaan eikä tuntunut välittävän minusta lainkaan.
- Isoäiti ei varmaankaan pitäisi, jos näkisi sinut nyt.
- Onneksi ei ole täällä. Jos olisit jo miehen iässä, voisin ymmärtääkin, mutta hän nyt on niin kaavoihinsa kangistunut.
- Koska ollaan miehen iässä?
- Sen tulet huomaamaan, kun ruumiissasi alkaa tapahtua.
Olin siis äidille sukupuoleton pikkupoju. Oikeastaan hyvä niin. Tunsin, että se ei niin rajoittaisi oloani.
Ajattelin testata rajojani. Kun olimme jo sängyssä, kääntyi äitini kyljelleen. Käännyin hänen selkänsä taakse, painauduin kiinni häneen ja laitoin toisen käden hänen vatsalleen.
- Onko pojalla halipula?
- Minä tykkään sinusta.
- Tykkään minäkin sinusta.
Painauduin äitiini vielä tiukemmin. Kyrpäni alushousuissa oli halkeamaisillaan. Käänsin sen ylöspäin ja painoin ruumiini äitini selkää vasten. Äitini ei vaikuttanut huomaavan mitään ruiskuttaessani kalsarini täyteen.
Pari iltaa kului. Vaihtelin alushousuja ja yritin piilotella ne, ettei äitini huomaisi, mitä niille oli tapahtunut.
Olimme taas sängyssä. Oli kuuma ilta.
- Täällä on tosi kuuma, äitini sanoi. Hän nousi istumaan ja veti yöpaitansa pois. Hän makaili vähän aikaa ilman peittoa. Katselin hänen rintojaan.
- Kumma juttu, tissit, sanoin ja yritin kuulostaa lapsellisemmalta kuin oikeastaan kuulostin.
- Miten niin kumma?
- Miltä ne tuntuu?
- Ei niitä ajattele.
- Onks sulla aina ollu tommoset?

- No ei tietenkään aina. Joskus sinun ikäisenä alkoivat kasvaa. Olivat nuorempana kiinteämmät, mutta eihän ne vieläkään ihan roiku.
- Onks ne nyt aina samanlaiset?
- Eipä ne siitä muutu, jos ei nänninpäät...
Äitini epäröi ja näytti niin kuin olisi katunut viimeistä sanaansa.
- Miten nänninpäät, kysyin.
- No johan minä avoimeksi aloin! No, samapa tuo. Jos siis on vaikka kylmässä, niin ne saattavat kovettua tai jos niitä koskettelee.
- Saanks mä koettaa?
- No, koeta nyt, mutta tästä ei puhuta sitten muille.
Panin käden äitini rinnalle ja puristelin varovasti. Tunsin, kuinka pehmeä se oli. Äitini otti kädestäni kiinni ja vei sen varovasti nänninpäähänsä ja hieroi vähän aikaa ympäri. Tunsin, kuinka se kovettui pieneksi suklaanapiksi.
- Miltä se tuntuu?
- Tämä tuntuu naisesta hyvältä, mutta jätetään se täksi kerraksi. Tämä ei ole oikein.
Kävimme makuulle. Vähän ajan päästä äitini veti peiton päällemme.
- Ethän pitänyt äskeistä inhottavana?
- En. Oli aika jännää.
Makasin selälläni. Housuissani taas särki. Oli pakko käydä vielä wc:ssä.
Tullessani taas sänkyyn makasi äitini kyljellään vieläkin pelkissä alushousuissaan. Painauduin taas kiinni hänen selkäpuolelleen ja vein käteni hänen vatsalleen. Panin sen hänen paljaalle rinnalleen. Äiti antoi sen olla siinä.
Istuimme taas iltaa, kun oveen koputettiin. Uusi naapuri esitteli itsensä.
- Samassa evakossa sitä ollaan täälläkin. Mutta ajattelin vaan sanoa, että meiltä jää tältä illalta saunavuoro käyttämättä. Saatte ottaa sen, jos haluatte siistiytyä.
Äitini kiitteli naapuria.
- No mennään sitten! Otan tästä vain puhtaita vaatteita ja vähän muuta.
- Kumpi menee ensin, kysyin.
- Nyt on nämä vuorot niin lyhyet, että meidän on kyllä mentävä yhtä aikaa, mutta niin kuin jo olen sanonut, eihän täällä ole isoäitiä. Ja sinähän näet minut ilman vaatteita melkein joka ilta.
Nyt jännityin. Menisimme siis yhdessä. Ja vaikka olinkin nähnyt äitini melkein ilman vaatteita, niin hän ei ollut nähnyt minua. Eikä kehitystäni.

Sauna oli kellarissa. Pieni pukuhuone, löylyhuone, jossa tilaa juuri kahdelle ja suihku. Äidilläni oli päällään t-paita ja hame, oli tullut paljain jaloin. Hän seisoi edessäni ja riisui t-paitansa ja hameensa ja touhusi vielä pikkuhousuissaan pyyhkeiden kanssa. Istuin enkä saanut tehdyksi mitään.
- No alahan riisua, että ehditään, äitini sanoi.
Vedin yltäni farkut ja t-paidan. Kalsareissani tuntui rauhalliselta, joten riisuin nekin. Seisoimme kasvotusten. Katselin, kun äitini veti hitaasti alushousunsa pois. Ensi kerran näin äitini ilkosillaan. Katselin hänen jalkojensa väliin. Hänellä oli punaiset karvat, tuuheat, jotka peittivät hänen pullean häpykumpunsa. Ruumiissani alkoi liikehtiä. Nieleskelin. Nyt seisoin täysin avuttomana. Tunsin alkavani turvota. Äitini katseli jalkoväliäni.
- Sinä olet jo näköjään kehittynyt enemmän kuin olin luullutkaan. Jännä muuten nähdä, että meillä on samanväriset karvat sekä päässä että täällä.
Äitini osoitti haarojensa väliin. Olin vähän kiusaantunut. Tunsin, että minulla alkaisi seisoa vielä enemmän. Yritin leikkiä huoletonta.
- Sinullahan on kokonainen metsä jalkojen välissä!
- Suurin piirtein noin paljon oli minullakin silloin, kun olin sinun iässäsi. Ja en kai minä naisena sinulle loppuikää voi olla voitolla.
Sauna oli tosi ahdas. Istuimme lämmittelemässä emmekä puhuneet mitään. Äitini istui aivan vieressäni. Tunsin kullini turpoavan entisestään. Yritin istua jalat ristissä ja puristaa sitä jalkojeni väliin. Lopuksi kuitenkin oli pakko vaihtaa asentoa ja kun siirsin jalkani, pompahti kyrpäni ylös kuin vieteri. Huomasin äitini katselevan sitä.
- Anteeksi, äiti, en voinut sille mitään.
- Ei sinun tarvitse pyytää mitään anteeksi. Luonto on mitä on. Tämä viikko nyt vaan on myös mitä on, ja meidän on yritettävä vain kestää se. Mutta olen minä nyt pippeleitä nähnyt ja kaikilla pojilla se toimii samalla lailla. Eikä tämä, jos nyt satut vähän kiihottumaan, koko maailmaa kaada. Eihän sitä kaikkien tarvitse tietää.
Äitini osoitti kaluani sormellaan.
- Iso on ikäiseksesi. Olet kai sinä itseksesi sen kanssa myös joskus leikkinyt, äitini kiusotteli. En osannut vastata.

- Se on vain hyvä, jatka samalla lailla. Kaikki pojat tekevät niin. Ja useimmat tytöt myös.
Halusin kysyä, mutta en tiennyt miten aloittaa. Rohkaistuin, olihan äitikin kysynyt minulta.
- Kun sanoit tytöt, teitkö sinäkin tyttönä?
- Kyllä tein. Ja ehkä joskus vieläkin. Olenhan minä yksin nykyään.
- Koska sinä aloit?
- Ehkä joskus sinun iässäsi, kun karvat alkoivat kasvaa.
Jatkoimme saunomista. Tunsin vähän helpotusta, kun olimme sentään puhuneet asiasta. Mutta seisokkini oli vielä ennallaan. Katselin kuitenkin äitiäni, nyt ilman mitään estoja. Hän liikkui välinpitämättömästi ja kumartui ottamaan löylyvettä, että sain nähdä hänet myös takaapäin. Pyllynvaon alta pullottavat häpyhuulet, jotka näin takaapäin, olivat aivan paljaat.
Äitini tuli taas istumaan viereeni.
- Nyt ihan käytännön vuoksi, meillä ei hirveästi varapyykkiä ole ja olisi sääli tahria puhtaat kalsarit. Olisi ehkä parempi, että tyhjentäisit itsesi ennen kuin peseydyt. Voit mennä suihkuun tai tehdä sen siinä.
- Eikö sinua häiritse?
- Ei. Parempi niin.
Epäröin hetken. Äitini istui viereeni ihan kiinni minuun ja otti vyötäröstäni kiinni. Toisella kädellään hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen kulliini.
- No niin, anna mennä.
Otin kiinni terskan päältä ja liikutin esinahkaani. Äitini puristautui minuun tiukemmin.
- Näytä nyt, kuinka hyvää se tekee!
Aloin runkata kovemmin, olin kuitenkin pinnoittunut. Ei meinannut tulla.
- Taisit kiihottua, kun alastomina aloimme avoimiksi, ethän ole niin tottunut siihen. Oletko tuntenut samanlaista, kun olen liikkunut melkein alasti edessäsi aiemmin?
- Olen. Olen runkannut monta kertaa itsekseni.
- Mutta nyt ei oikein taida onnistaa? Entä jos katselet minua vielä vähän?
Äitini nousi seisomaan suoraan eteeni ja levitti vähän jalkojaan.
- Katsele nyt vähän kunnon puskaa! Jos vedän vähän erilleen tästä, näet miltä näyttää sisältä. Jos ei tule, niin autan sitten.
Äitini sanat aiheuttivat sen, että satsi lensi alta aikayksikön, suoraan äitini jaloille. Minua hävetti vähän.

- Helpottiko? Hyvä niin, mutta minä menen pesemään jalkani.
Katsoin, kun äitini meni suihkun puolelle omat spermani jaloistaan valuen.
Kun olimme taas asunnossa, oli äitini niin kuin saunassa ei olisi tapahtunut mitään. Katselimme tv:tä, kunnes tuli nukkumaanmenon aika. Oli tunkkaisen kuuma ilta. Äitini riisui puseronsa ja hameensa ja seisoi pikkuhousuissaan.
- On tosi kuuma. Taidan ottaa nämäkin yöksi, äitini jutteli itsekseen. Sitten hän veti housut jalastaan ja seisoi hetken alasti edessäni.
- Olethan sinä jo kaiken nähnyt.
Olo oli hiukan vaikea. Heppini oli taas alkanut herätä, ja äitini pillun näkeminen ei auttanut asiaa.
Päätin pitää kalsarit jalassa kömpiessäni peiton alle äitini viereen. Äitini oli kuitenkin huomannut tilani. Hän nousi ja veti peiton päältämme.
- Tästä taisi tulla sinulle vaikeampaa kuin olin ajatellutkaan. En todella halunnut tällaista, enkä ollut kuvitellut, että olisit kasvanut noin miehekkääksi. Olet tainnut tulla isääsi. Hänellä oli aina tarpeet päällä. Kunhan vain minä olisin osannut täyttää ne ja olla se ainoa...
Äidiltäni tuli kyyneleitä. Painauduin hänen viereensä ja yritin lohduttaa. Silitin hänen hiuksiaan. Annoin suukon hänen poskelleen Annoin toisen, samalla kun halasin häntä. Äitini suuteli puolestaan minua poskelle. Puristimme toisiamme. Äitini antoi vielä suukkoja, lähestyi huuliani ja pussasi huuliani. Tein samoin hänelle. Äitini painoi huulensa hellästi omiini ja minä vastasin. Yhtäkkiä hän työnsi kielensä suuhuni. En ollut suudellut tyttöä koskaan kunnolla.
Äitini keskeytti ja nousi ja käski minun maata selälläni. Hän veti housut jalastani ja kosketti kaluani hellästi.
- Tämän olet perinyt isältäsi, aivan yhtä iso, samaan suuntaan käyrä. Mutta karvat olet perinyt minulta.
Äitini hyväili kaluani ja kosketti hellästi sen esinahan peittämää päätä. Hän veti nahan varovasti taaksepäin ja paljasti terskani. Hän kumartui ja nuolaisi sitä kielellään, otti sen kosteiden huuliensa väliin ja imi ja nuoli aivan kuin jäätelöä.
- Tahdon maistaa, maistutko samalle kuin isäsi.
Äitini jatkoi imemistään.
- Varo, äiti, minulta voi...
- Anna tulla, ruiskuta suuni täyteen!
En voinut mitään, lasti tuli äitini suuhun.
- Mmmm...Hyvää!
Äitini nuoli kaluni puhtaaksi. Spermaa valui hänen suupielistään.
Makasimme hiljaa vierekkäin, alaston äiti ja poika.
- Ylihuomenna muutamme takaisin. Hienoa tulla vastalaitettuun asuntoon. Tämä poikkeustila on vaikuttanut meihin, äitini sanoi.
- Onhan tämä vähän erilaista, vastasin.
- Kun pääsemme kotiin, kaikki on kuin ennen. Lupaathan, ettet edes muista, että olemme olleet poissa kotoa!
- Lupaan.
- Mutta vielä nyt saat kokea jotain. Olenhan minäkin nainen, on minullakin tarpeeni.
Äitini otti käteni ja vei sen alapäähänsä.

- Koeta! Olen aivan märkä!
Koetin äitini jalkoväliä. Hän vei käteni rakoonsa, joka todella oli tahmea. Äitini vei sormeni klitoriksensa kohdalle ja näytti, miten hyväilisin häntä. Toisella kädellään hän otti minua kullista kiinni, joka alkoi taas seistä.
- Olet taas melkein kova! Anna, kun puristelen vielä vähän.
Äitini hieroi siitintäni. Tunsin itseni kömpelöksi. Ensi kertaahan sain koettaa häntä sieltä, sisältä, paikasta, josta olin vain kuvitellut. Nyt sain tuntea, miltä se tuntui.
- Tule päälleni!
Vaikka tiesin kehityksen ja että olimme ylittäneet rajat, en voinut uskoa. Äitini halusi nussia! Tämä maaginen sana, josta oltiin poikajoukossa puhuttu, saisin koettaa sitä oikeasti.
Äitini levitti jalkansa. Kävin hänen vatsalleen enkä oikein tiennyt miten olla, mutta äitini ohjasi kullini sisäänsä.
- Tule, älä pelkää. Työnnä se syvälle!
Tunsin, kuinka kullini uppoutui äitini märkään koloon. Minä nussin! Tunsin kosteuden ja kuinka se asettui hänen sisäänsä. Liikuin vähän. Tunsin, kuinka hänen alapäänsä vastasi ja melkein imi vehjettäni sisäänsä. Laukesin.
Sen yön aikana sain nussia äitiäni takaapäin, nuolla häntä ja kosketella. Sain oppitunnin, tai pikemminkin yön kestävän oppikoulun, miten naista pitää käsitellä, ja myös miten ei.
Kun taas viikon alussa muutimme vanhaan asuntoomme, oli kaikki kuin ennen. Joskus yritin lähestyä äitiäni, hän antoi vain suukon otsalle ja työnsi luotaan. Oli kuin mennyttä viikkoa ei olisi ollutkaan. Joskus jopa luulen, että kaikki oli vain kuviteltua. Mutta myöhemmät tyttöystäväni ovat aina pitäneet minua varmana mutta hellänä, kokeneempana kuin itse asiassa olen. Sanovat, että osaan käsitellä naista ja tehdä heille juuri niin kuin he haluavat. Mene ja tiedä.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.