Viimeinen tango

admin Seksinovellit
18.04.2015
3616 näyttökertaa
0 kommenttia
2.00
Odotin bussia kaupunkiin. Aikaa oli runsaasti, ainakin vartti, ennen kuin bussi saapuisi. Parin tunnin kuluttua piti olla viimeiset harjoitukset ennen ylihuomista esitystä. Viimeiset ylipäätään silloisen tanssiparini kanssa. Sen aika ei riittänyt kodin ja lapsenhoidon kanssa. Olin silloin ujo, joitakin vuosia yli parikytvuotias jätkä. Helee oli lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, mutta upea... Kuinka monta kertaa olinkaan haaveillut tuosta himottavapyllyisestä naisesta! Olihan meillä ollut flirttiä piikkikoroista ja verkkosukista, mutta siihen aikaan olin todella ujo ja tuskin pystyin edes puhumaan tytöille. Lisäksi tunsin Heleen aviomiehen.

Ujoillakin pojilla on paineita. Treeneissä yleensä olin lähellä, lähes kiinni tuossa upeassa naisessa vähintään tunnin, kiinni tuossa lämpimässä, hikisessä, tuoksuvassa naisessa. Olin siihen aikaan ujo, hyvin ujo poika. Tuskin pystyin puhumaan edes tutuille tytöille.

Bussi tuli. Odotin, että ihmiset poistuivat ja menin sisään. Linjuriauto oli etuosaltaan melko täynnä, mutta taaempana oli enemmän tilaa. Menin istumaan takapenkille. Seuraavalla pysäkillä bussiin tuli lauma pissiksiä, joista kolme tuli takapenkille ja loput edelliselle penkkiriville. Sitä napapaitojen paljoutta! Yksi tytöistä nyökkäsi ja hymyili minulle, ja samassa muistin, mistä tunsin tytön. Katselin lumoutuneena tyttöä, hymyilevää suuta ja nauravia mantelisilmiä. Tytön hymy huumasi ja sulatti minut. Unohdin jopa kaikki muut kauniit tytöt, jopa hetkeksi Heleen. Katselin kuinka tyttö alkoi paukutella purkkapalloa ja seurasin lumoutuneena ihanaa kieltä. Tyttö selvästi tiesi, mitä teki ja kuinka se vaikutti tällaiseen ujoon poikaan.

Otin mulkun housuista ja esittelin sitä aluksi hitaasti runkiskellen. Katseeni oli tiukasti kiinnittynyt siihen tyttöön, joka leikki purkalla ja samalla hymyillen katseli suoraan kulliini. Käteni rytmi nopeutui nopeutumistaan ja muutamien minuuttien kuluttua läjäytin lastin nenäliinaan. Aloin olla tietoinen myös muiden tyttöjen läsnäolosta. Katselin tyttöjä ja pidin kaluni jäykkänä, mutta en enää varsinaisesti runkuttanut. Esittelin vain kulliani. Sitten saavuimme kaupunkiin ja laitoin vehkeen housuihin ja suljin vetskarin ja taputin pari kertaa etumusta. Sitten piti jäädä pois.

Oli vielä tunti treeneihin. Menin kahvilaan ja luin odotellessa Iltsin ja vastaavaa paskaa. Olin suhteellisen varma, että treeneissä ei enää jäykistyisi. Ainakin ennen se oli toiminut loistavasti. Pitäisiköhän laittaa se Niksi-Pirkkaan...

Treenisali oli jo kiinni, omistajat jossain helkkarissa kerrankin ja Heleellä oli avain, joten odottelin hetken aikaa. Kohta lähelle parkkeerasi auto, ja heti oven auettua alkoi panettaa. Kuinka paljon halusinkaan nuolla tuota herkkupyllyä!

Alkutreenit menivät miten menivät, ajatukseni olivat muualla. Pian menettäisin Heleen. Jos jotain tapahtuisi, sen olisi tapahduttava tänään. Mutta kuinka? Uskalsin kyllä puhua ulkomailla huorille ja kotimaassa strippareille, mutta en muille tytöille, varsinkaan seksistä.

Esitys tapahtuisi pimeässä, joten jossain vaiheessa Helee laittoi valot pois ja sain töin tuskin pidettyä kaluni lähes lepotilassa. Sitten Helee sanoi menevänsä kuselle, joten tulisi tauko. Itsellänikin oli kusihätä, joten menin kuselle. Myös ajatus Heleestä pissalla kävi mielessä, ja se oli ehkä se, joka ratkaisi asian omalta osaltani. Päätin käyttää ainoaa vahvuuttani, en uskaltaisi sanoa sanoin. Päästyäni miestenvessaan otin housut pois, kusin ja riisuin alushousut. Puin päällyhousut jalkaan, mutta jätin sepaluksen auki. Kokemuksesta tiesin, että kalu tulisi kovettuessaan ulos automaattisesti, ja kun valot olisivat pois, ei Helee huomaisi avonaisia housujani liian aikaisin...

Kuuma ja kiimainen tango alkoi ja tunsin upean Heleen olevan lähes kiinni minussa. Kuitenkin tajusin, että pieni väli oli tarpeen, ettei nainen huomaisi liian aikaisin. Haistoin naisen ja tunsin kovetuksen leviävän kulliini ja sitten tunsin kullin olevan vapaana. Pikkuhiljaa lähestyi se hetki, että Helee väkisinkin huomaisi, että minulla seisoo ja ennen kaikkea että kyseinen kulli ei ole enää housuissa...

Tunsin selvästi naisen jalan osuvan lyhyen hameen alla kulliini. Sitten kappale läheni loppuaan ja tanssimme kiinni toisissamme, ja sitten kappale loppui. Helee kysyi, pitäisinkö, jos täti tanssisi pimppi paljaana. Mutisin jotain vastaukseksi, ja Helee otti kiinni kovasta kullistani ja veti minut perässään sisempään, pienempään saliin ja sytytti valot – ei kuitenkaan aivan täyteen tehoon – ja hymyillen otti hameen pois, sitten pikkuhousut. Helee käännähti ympäri paljastaen sekä karvattoman ihanan vittunsa että upean perseensä.

Hetkessä olin naisen jalkojen juuressa lattialla. Piikkikorot, verkkosukat, korsetti ja upea vittu... Hyväilin suudellen naisen verkkosukan koristamia, joskaan ei peittämiä jalkoja. "Meillä on treenit", Helee keskeytti ja käveli laittamaan musiikin soimaan.

Seurasi tunti, joka oli toisaalta vaikea, toisaalta ikimuistoinen, kun piti treenata kunnolla, mutta siten että paljaat elimet koskettelivat toisiaan.

Jotenkin loputtoman tuntuisen ajan jälkeen Helee laittoi musiikin pois ja sanoi, että kun oli tulossa viimeinen näytös, sen piti olla helvetin hyvä – ja sen mies tiesi, treenien kestävän pitkään – lapsi oli hoidossa, ja että tuntui, että tekniikka alkoi olla kunnossa, mutta ilmaisua ja tunnetta piti ehkä hieroa vielä.

Kiersin naisen taa ja levitin noita jumalallisia pakaroita. Näin upean persvaon ja sen keskellä reiän, josta olin haaveillut. Aloin nuolla sitä rauhallisesti ja itsevarmasti – siitä pitivät huolen monen monituiset harjoituskerrat serkkulikan kanssa. Kieleni kuljeskeli kiireettä, joskus tehden harharetkiään niinkin kauaksi kuin pakaroille, ja tunsin hien maun sekoittuneena pyllyn makuun. Käteni tunnustelivat ensiksi pakaroita, selkää ja etsiytyivät sitten jalkojen väliin. Aloin hyväillä upeaa vittua ja sormeni alkoivat löytää tiensä sen luoliin yksi toisensa jälkeen – ja uudestaan. En kiinnittänyt korviini kantautuneeseen ääntelyyn huomiota, kunnes se alkoi olla varsin intensiivistä. Suutelin molempia pakaroita kuin toivottaen niille nopeaa jälleennäkemistä ja laskeuduin makuulleni ja riisuin Heleen korkokengän ja aloin suudella varpaita nuuhkien hikistä jalkaa. Olin räjähtämäisilläni, joten liu'uin lattialla ja siirsin Heleen jalan räjähdyspisteessä olevan kaluni päälle ja Helee pääsi juoneen kiinni. Kullini hankautui housukankaan ja vekkosukan välissä ja annoin periksi. Kullini sylki satsinsa.

Hengityksen tasaantuessa kuoriuduin vaatteistani ja Helee kaivoi muutaman jooga-alustan. Pian makasin niillä Heleen elvytellessä mulkkuani runkaten ja imutellen. Pian Helee toi ihanan vittunsa lutkutettavaksi. Mehut valuivat valtoimenaan, vittu vatkautui kiihtyvällä tahdilla naamaani vasten ja Helee sai kaipaamansa orgasmin.

Myöhemmin Helee ratsasti kullini päällä ja laskin lastin naisen perukoille.

Luulin kikkelini saaneen päiväannoksensa täyteen, mutta kun menimme yhdessä suihkuun, kaunis – ja niin ihanan viaton – Helee pyysi odottaa, kun piti käydä pissalla! Salamana olin naisen jalkojen välissä ja käskin antaa laskea. Parin epäröivän lorauksen jälkeen ihana kultainen suihku lorisi suuhuni ja valui naamaani pitkin. Aloin runkata ja Heleen lopetellessa toimitustaan sain valtavan roiskivan orgasmin. Sitten siirryimme suihkuun ja totesimme treenin olleen rankka.

Uupuneena lähdin kotia kohti. Bussipysäkillä kohtasin tuon ihanan tytön, yhä purkka poskessa. Sanoin, että se on kaunis. Se kiitti hymyillen. Sanoin sille, että toivottavasti sen kaverit eivät olleet pelästyneet, kun minulla oli huono tapa esitellä kullia, johon tyttö vastasi, että eipä ollut ensimmäinen mulkku, jonka he olivat nähneet.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.