Istuin pitkässä ja kapeassa moottoriveneessä matkalla Lemmenjokea ylöspäin Ravadasjärvelle. Olin lähdössä yksin vaeltamaan kultamaille, ehkä ihan Vaskojoelle asti kalaan.

Minun lisäkseni veneessä matkusti vain alle parikymppinen nuoripari. Venettä ohjasi partainen poromies Jomppasesta, oli menossa hakemaan muutamaa eläkeläistä Ravadasjärven kämpältä. Vesi kohisi veneen keulassa ja välillä pärskäytti pisarat veneeseenkin. Kyyti tuntui aika huimalta kapealla “jokimopolla”, joksi olin kuullut kulkupelejä joskus kutsuttavan.

Saavuimme Härkäkoskelle. Se on lyhyt ja kivinen koski ennen Ravadasta. Kuski ohjasi veneen läheltä rantaa, jossa on syvempi uoma ajaa. Olimme puolivälissä koskea, kun veneen perässä kolahti. Moottori otti hurjasti kierroksia ennen kuin kuski sammutti moottorin. Vene alkoi kääntyä poikittain ja valua virran mukana.

- Voi saatanan perkele! Mistä vitusta se kivi juuri siihen on siunautunut! Eihän sitä eilen siinä ollut! kuului veneen perästä, kun kuski otti pitkän sauvansa ja käänsi veneen keulan tottuneesti kohti rantaa. Hyppäsin veteen muniani myöten ja saimme yhteisvoimin veneen keulan rantapenkalle. Kahlasin maihin ja pitelin venettä paikallaan, kun nuoripari könysi kuivalle maalle.

- Helevetin hel... Ai, anteeksi, nuori neiti, kun käytin karkeaa kieltä, mutta tällaista ei ole ennen sattunut mulle, ja taas tuo pahuksen potkuri on koskessa, poromies sanoi viitaten ensin kivisiin kuohuihin ja sitten katsoen hymyillen pitkää vaaleaa poninhäntäistä tyttöä.

- Ei se mitään, osaan minäkin noitua tarvittaessa. Hyvä, ettei jouduttu uimasilleen ja säilyttiin kuivina, toisin kuin tämä uitettu yksinäinen vaeltaja, tyttö nauroi katsoen vettä valuvia housujani.

- Joudutte nyt kävelemään pari kilsaa tuota polkua joen varressa, niin pääsette kämpälle. Ja sanokaan niille mammoille ja papoille, että olen pahoillani, kun matka siirtyy huomiselle. Olen aamusella viimestään kaheksalta siinä Ravadaksen laiturissa, poromies opasti meitä, merkkasi rantaan potkurin uppoamispaikan ja lähti laskettelemaan jokea alas.

Hikisen kävelymatkan jälkeen saavuimme autiotuvalle, jossa oli kuusi vanhempaa henkilöä kasseineen valmiina lähtöön. Kun kerroin heille venemiehen terveiset, alkoi tietysti melkoinen siunailu varsinkin naisten puolelta.

- No, jo mie ihmettelin, ko kuulu ihan selväst’ moottorin ään’ ja sitten se loppu, että mitäs nyt, ko venettä ei sitten tuukkaan, varmaan seitenkymppinen pappa raapi niskaansa, otti sitten kassinsa ja lähti kämppään.

- Sitten vaan yöpuulle ja aamulla uudelleen rantaan, tuumasi toinen.

Kävelimme nuotiolle, josta nousi vielä savua ja punaiset hiilet hehkuivat sen verran, että sain helposti puut palamaan. Syötiin siinä iltapalaa ja keitin vielä muutaman kupillisen kahvia.

- Taidan ottaa tilkan konjakkia, etten vilustu sen uinnin jäljiltä. Otatko sinäkin, Mikko? Ja entäs Mari, käviskös sullekin?

Kaadoin kuksaani lorauksen ja tarjosin pulloa nuorelle parille.

- Laita nyt vähän, on mullakin tuo kurkku vähän karkea, Mikko ojensi kuppiaan pulloa kohti.

- Mä en huoli, kiitos vaan, tuoksuukin niin pahalle. Mutta mä meen pesulle ja uimaan. On niin hikinen olo sen marssin jälkeen, tyttö sanoi ja kumartui kaivamaan rinkkaansa.

Mari oli aivan vieressäni ja ihan puoliväkisin jouduin ahmimaan silmilläni tytön takamuksen kaaria. Varmaan Mikolla kivistää kullia, kun nuo puolipallot painautuvat pojan nivusia vasten.

- Tulkaa uimaan, Mikko ja Antsa, vesi on varmaan piristävää! Mari huuteli mennessään pyyhkeineen rantaan. Mikko seurasi perässä.

- Taidanpa käydä vaan pesulla ja mennä sitten nukkumaan. Muista sitten, Mikko, että vaikka kylmä kangistaa nopeasti, niin se myös pienentää tehokkaasti! huutelin nuorten perään.

Olin jo teltassani makuupussissa, kun viereisen teltan vetoketju surahti kiinni ja nuoret asettuivat nukkumaan.

- Tuliko sulle kylmä? Mikko kysyi tytöltään.

- No, eipä juuri, ja eiköhän täällä pussissa pian lämpene, Mari vastasi.

- Anna mä vähän lämmitän sua, Mikko kuiski vähän hiljempaa.

- Hei, älä kutita. Äläkä ainakaan sieltä. Antsa ei varmaan vielä nuku ja se kuulee, jos sä meinaat sellasiin hommiin.

- Ei kai sen nyt haittaa, vaikka kuulisikin, vai siirretäänkö teltta tuonne mäen taakse?

Mikko ilmeisesti jatkoi Marin lämmittelyä, kun tyttö alkoi tirskua.

- Nukutaan nyt, eikös suakin jo väsytä? Mari kuiski naurunsa lomassa.

- Ei mua nukuta, eikä ainakaan tätä pikkuveljeä, joka seisoo kuin tinasotilas. Se on varmaan saanut vainun sun pimpistä, eikä varmaankaan väsy ennen kuin on saanut saaliinsa kiinni ja saanut laskettua tainnutusruiskeensa sinne.

- Ollaan nyt vaan tässä ihan hiljaa ja mä pidän sitä hyvänä, niin sekin rauhottuu, Mari kuiski entistä hiljaisemmalla äänellä.

Hetkisen oli ihan hiljaista, kunnes kuulin Mikon kuiskaavan.

- Sun pimppis on syötävän pehmeä ja märkä. Mä haluisin nuolasta sen mehua ja tuntea sen tuoksun, Mikko kuiski nyt selvästi kiihkoissaan.

- Kyllä mäkin, mutta jos me tässä aletaan olla sillei, niin nuo mummotkin herää tuolla kämpässä... Ootellaan huomiseen, kun ollaan kahden.

Marin äänikin oli katkonainen Mikon hyväilyistä.

- Mari, hitaammin, muuten se tulee ihan väkisin, Mikko kuiski henkeään pidätellen.

- Odota, tässä on mun pikkarit. Laske niihin, ettei joka paikka sotkeennu heti alkuretkellä.

- Mmmm... Purista vähän ja liikuta kättäsi hitaasti... aah! kuului Mikon nautinnollinen laukeaminen tyttönsä käsille.

- Huh... eihän se pysy näin pienessä kankaanpalassa... Mä pyyhin sun vatsalles valuneet lammikot pois, Mari nauroi kuiskien.

- Ahh... se oli makeeta, Mikko huokaisi hengästyneenä.

- Hyväile vielä mua sormillas sieltä. Mä oon ihan kuumana. Tunnetko, kun se on paisunut ja sykkii? Mä haluun laueta sun sormilles. Ihana tunne... Oota... mä vajoon johonkin...

Sitten tuli ihan hiljaista. Minullakin oli alkanut seistä todella tanakasti. Hyväilin jäykkää kyrvän vartta molemmilla käsillä. Kostutin sitä välillä syljelläni. Kuvittelin nuoret edessäni nuolemassa toistensa elimiä. Mikon kielen lipomassa Marin punaista pillua ylhäältä alas ja syvälle sisään. Marin huulien väliin painuvaa Mikon pitkää solakkaa kullia, joka kiilsi märkänä.

Sitten Mikon siemenneste pulpahteli Marin huulille ja poskille. Silloin minultakin alkoi tulla ja yritin vielä kuvitella kyrpäni uponneena tytön kuuman kosteaan pilluun, Mutta minun oli käytettävä samaa konstia kuin Marikin.
Kalsarit saivat korvata suloisen kuuman pillun.

Raukeana käänsin itseni kyljelleni ja pian vaivuin rauhalliseen uneen.

Aamulla olin hereillä jo auringon noustessa. Virittelin tulia nuotioon ja katselin aamuauringon valaisemaa Ravadaspään huippua Lemmenjoen takana.
Kuuma vaelluspäivä oli tulossa, kun heitin rinkan selkään ja suuntasin kulkuni kohti Jäkälä-Äytsiä. Kämpän ovi kolahti ja eräs pappa oli menossa kevennykselle nurkan taakse. Heilautin papalle kättäni ja vähin äänin jätin hiljaisen leiripaikan nuorten haltuun.

Vaellustani oli kestänyt jo viikon, kun lähestyin jälleen Lemmenjokea. Olin kalastellut muutaman päivän Vaskojoella ja kulkenut Miessin varsia katselemassa kullankaivajien mestoja. Sade oli kiusannut monena päivänä ukkoskuuroina.
Olin matkalla eräälle syrjäiselle autiotuvalle, koska vaatteeni olit aivan märkinä.

Edellisen yön sade oli kastellut teltankin perusteellisesti, joten se oli saatava kuivumaan.

Toivoin tietysti kämpän olevan tyhjän, sillä se oli pieni eikä sisään olisi toivoakaan päästä, jos siellä olisi muutama vaeltaja. Autiotupa lähestyi ja voi saakeli, pari rinkkaa riippui seinällä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt.

Virittelin siinä telttavarustustani puukatoksen suojaan kuivamaan ja aloin laitella ruokaa nuotiolla. Aamulla olin onkinut muutaman tammukan tunturipurosta ja ne oli nyt syytä paistaa.

Kalat tirisivät pannulla, kun jokivarresta lähestyi pari kulkijaa vettä kantaen. Siinähän tulivat Mikko ja Mari, Ravadakselta tuttu nuoripari.

- Hei kato, Mikko, siinähän on yksinäinen vaeltaja ruokatouhussa! Mari huudahti tullessaan nuotiolle.

- Minähän tässä. Piti etsiä kämpän suojaa, kun tuntuu tuota vettä satelevan jatkuvasti, sanoin nuorille.

- Niinhän meillekin kävi. Oltiin litimärkiä pari päivää sitten, kun törmättiin sattumalta tähän majaan, Mikko totesi istuessaan nuotion ääreen.

- Sittenhän minäkin saan vaellusvaatteeni kuiviksi ensi yönä ja laverillakin lie tilaa. Niin, ellette halua olla kämpässä kahden, sanoin hieman hymyillen katsoen ensin Maria ja sitten Mikkoa.

- Tietysti sinne mahtuu, kiirehti Mari sanomaan. - Menenkin heti keräämään meidän kamoja hieman kasaan, ovat siellä vähän levällään.

Kalat paistuivat ja söimme ne porukalla iltapalaksi. Eteläistä taivasta alkoivat synkentää jälleen ukkospilvet, jotka pimensivät muutenkin hämärtyvää iltaa.
Kohta putoilivat ensimmäiset sadepisarat ja aloimme vetäytyä kämpän suojaan. Siellä oli niin pimeää, että tarvittiin kynttilä valaisemaan tupaa.

- Mulla on vielä tilkka konjakkia. Maistuiskos, Mikko, pienet? Marille mun on varmaan turha tarjota.

- Jo vain, sanoi Mikko. - Et ole ainakaan kovin paljon ryypännyt matkalla, jos tuo on sama pullo kuin Ravadaksella.

- Eihän mulla tämän enempää ole koskaan mukana reissussa. Kun sitä kahvilla lanttaa, niin riittää pitkään, aloin nauraa.

Mari kömpi jo laverille pussinsa suojaan, ja me tuhosimme konjakin loppuviikon vaelluksista kertoillen.

- Täällä taitaa tulla aika kuuma yö, kun on tuota ukkostakin noin ilmassa, sanoin kurkkien pienestä ikkunasta lähes sysimustaan sateeseen, jota ajoittain valaisi kirkas salaman välähdys.

- Ei ainakaan viime yönä paljon makuupussia tarvinnut, Mikko totesi vaatteitaan riisuen.

Heräsin yön pimeydessä mahtavaan jytinään. Salama iski varmaan johonkin lähelle, ja jyrinä kuului voimakkaana vielä pitkään. Oli kuuma. Ylläni oli vain väljät bokserit, ja ainoastaan toinen jalkani oli pussin sisällä.

Mikko kuorsasi rauhallisesti, eikä Marikaan tainnut herätä kolinaan.
Ajattelin kääntää kylkeä ja jatkaa uniani. Mari nukkui keskellämme, ja kun käännyin kyljelleni häneen päin, reiteni törmäsi hänen takamukseensa. Olin varmaan unissani siirtynyt lähemmäs tyttöä, vaikka illalla välillämme oli ollut säädyllinen rako. Olin jo siirtymässä lähemmäs seinää, kun lämmintä tytön pyllyä vasten nojaava lantioni sai miehisen elimeni hereille.

En voinut vastustaa kiusausta hieman leikitellä viikon korpivaellukseni päätteeksi, kun vierelläni nukkui nuori kiihottava ja ilmeisen vähäpukeinen tyttö. Mikon nukkuminen aivan vieressä ja kämpän kuumuus saivat aivoni siirtymään jalkoväliin. Voisinhan sitten olla nukkuvinani, jos Mari säikähtää hereille, ajattelin.

Kaluni ojentui bokserien lahkeesta ja kosketti tytön reiden ihoa. Ohjasin kädelläni sitä ylemmäs pakaroille, kunnes tunsin ohuen puuvillakankaan peittämän pyllyn terskallani. Tunnustelin sormellani kankaan läpi pehmeää mätästä. Painoin elintäni tiukemmin reisien väliin ja tunnustelin varovasti lantion kaarta. Mari muutti hieman asentoaan ja mutisi ilmeisen unissaan.

- Mikko kiltti, nukutaan nyt.

Pysäytin liikkeeni ja odottelin hetken, ja tytön hengitys muuttui pian tasaisen rauhalliseksi. Jatkoin sitten sormieni vaellusta tytön lantiolta kylkeä pitkin kohti rintoja. Hänen yöpaitansa oli melkein kainalossa, joten sain tuntuman Marin kiinteälle rinnalle ja tunsin nännin kohouman sormillani. Mari tarttui käteeni kääntyen samalla selälleen.

- Hei Mikko, mitä sä nyt, anna mun nukkua. Eikö suakin väsytä? Taitaa olla keskiyö, Mari sopersi unisella äänellä. Painoin sormeni hänen huulilleen ja kuiskasin tytön korvaan.

- Shhh... Mikko nukkuu ihan sikeästi, mutta mä ja mun kaverini ollaan ihan pirteitä.

Kullini painautui samalla hänen reidelleen.

- Antsako sä ootkin! Nyt mä kyllä...

Painoin uudelleen sormeni hänen huulilleen ja supisin edelleen.

- Anteeksi, osuin sua polvellani unissani ja mä luulin, että sä heräsit. Tuo ukkonenkin pauhaa tuolla tuntureilla jatkuvasti. Tää kämppä on kuuma kuin pätsi ja sä tuoksut niin kiihottavalta, että en saanut enää unta, selitin Marille käyttäytymistäni. Mari ei sanonut mitään, mutta ei siirtynyt kauemmas eikä siirtänyt kättäni pois toisen rintansa päältä.

Hetki oltiin ihan hiljaa, vain sormeni pyöri hitaasti Marin toisella nännillä.

- Jos mä siirryn tonne omalle seinälleni ja nukutaan rauhassa aamuun asti.

Olin kääntymässä toiselle kyljelleni, kun Mari tarttui sormiini ja siirsi ne takaisin rinnalleen.

- Hei, älä mee. Mä haluun tuntea, että sä oot siinä, kun tuo ukkonen on hieman pelottava.

Mari puristi kättäni tiukasti. Hetken päästä hän alkoi siirtää käsiämme vatsalleen ja kohta tunsin hänen housujensa peittämän häpykummun sormillani. Mari avasi reisiään, jolloin sormeni painui pehmeään laaksoon. Ohjasin Marin toisen käden kaluni päälle, joka nojasi tukevana hänen lantiotaan vasten. Tytön käsi kietoutui elimeni ympärille. Tunnustelin tytön sileää reisien ihoa ja painoin sitten sormeni pikkuhousujen kuminauhan alta hänen pehmeälle untuvaiselle kummulleen, jolloin tavoitin pimpin uoman, ja sormeni liukui hänen kostuneitten häpyhuulien suojaan.

Marin käsi liikkui kullini ympärillä ja minä kieputtelin sormeani hänen klitoriksellaan ja sisään kuumaan solaan ja takaisin.

- Otetaan ne pois, kuiskasin Marin korvaan, kun hän yritti päästä boksereitteni kätköissä oleville kiveksilleni.

Nostin takamustani ja Mari taituroi bokserini alas lantioltani, jolloin kaluni ponnahti vapauteen. Marin sormet kietoutuivat sen varrelle ja käväisivät karkean kiharan peittämillä kiveksillä. Samalla hän auttoi toisella kädellään vapautumaan pikkuisista pöksyistään, jolloin sormilleni avautui liukkautta valuva pillun laakso. Painoin sormeni sen uumeniin, samalla kun Marin toinen käsi laskeutui sormieni päälle. Siirsin yhteen kietoutuneet kätemme hänen vatsaansa pitkin rinnoille ja edelleen, ensin Marin huulille ja sitten otin molempien sormet omien huulieni väliin ja aloin imeä niihin tarttunutta pimpin mehua.

- Huumaava tuoksu ja maku, kuiskasin Marin korvaan sormien liukuessa huuliltani hänen poskelleen.

Mari nosti toisen jalkansa lantioni päälle, jolloin penikseni ojentautui suoraan hänen “lemmenjoelleen”. Uoma oli kiihottunut kosteaksi ja kiinteät häpyhuulet tuntuivat sileiltä elimeni liukuessa niiden päälle. Ohjasin penistäni oikealle reitille ja terskani kärki avasi vakoa klitorikselle asti. Annoin penikseni liukua edestakaisin painaen sitä syvemmälle vakoon, kunnes terskani painui Marin sisään. Pillu puristui kaluni ympärille kuin öljytty, ahdas hansikas käteen. Nostin sen uudelleen ulos ja painoin sitä klitoriksen kohoumalle, jossa Marin sormet kietoutuivat terskani ympärille. Marin liukkaat sormet ja hänen vakonsa lämpö saivat aikaan tutun kihelmöinnin vartalossani. Olin valmis purkamaan vapauteen koko viikon paineeni, kun ohjasin terskan uudelleen Marin nautintojen portille. Hänen lantionsa keinui elintäni vasten avoimena.

Äkkiä vierellämme nukkuva Mikko kääntyi levottomasti alkaen sopertaa jotain.
Mari jäykistyi salamana paikalleen tarttuen tiukasti käteeni.

- Mari... oota... mä... syvään... nyt...

Vain muutamia sanoja erottui Mikon puheesta. Tajusin hänen puhuvan unissaan ja kuvittelin pojan pitävän kiinni kiihottuneesta kullistaan, joka varmaan seisoi tanakasti.

Mikon ääni vaimeni hiljakseen ja hänen unensa jatkui jälleen rauhallisena.

Aloitin uuden hitaan liikkeen Marin sisällä. Tytön vartalo rentoutui ja penikseni tavoitti hänen emättimensä syvimmätkin sopukat. Työnnyin tytön sisään yhä nopeammin ja olin jälleen valmis purkautumaan, kun Mari kuiskasi korvaani.

- Ethän vaan laske sinne sisään! Tää makuupussi on mun siskolta lainassa, eikä sille saa valua mitään sotkuja.

Tunsin elimeni kiihkon laantuvan. En kai taas joudu laskemaan lastia johonkin pyyheliinaan, ajattelin harmissani.

- Käänny selällesi, niin mä autan sua, Mari sanoi kuiskaten ja tarttui samalla hampaillaan korvanlehdestäni.

Makasin selälläni pitäen kiinni täydessä kiihkossa olevasta kyrvästäni, kun Mari kääntyi kyljelleen vierelleni laskien päänsä vatsalleni. Hän otti kiinni peniksestä ja painoi huulensa terskani ympärille. Tiukka huulien puserrus elimeni herkistyneestä ja paisuneesta kärjestä tuntui taivaalliselta. Tytön hellät sormet liukuivat kaluni varrella ja kiveksien tiukaksi paketiksi puristuneilla pusseilla. Hänen kielensä pyöri terskan ympäri painautuen välillä sen päässä avautuvalle aukolle.

Räjähtämispisteessä oleva penikseni tuntui olevan koko elämän keskipiste, kun pikku salamat purkautuivat kaikkialta vartalostani penikseni kautta vapauteen. Siemennesteen rajut syöksyt Marin huulille ja kielelle olivat kuin ulkona riehunut rajuilma. Neste valui tytön huulilta vatsalleni ja penikseni nautinnolliset sykähdykset jatkuivat vielä pitkään sperman purkauksien loputtua.

Mari hyväili sormillaan rauhoittuvaa, siemennesteestä liukasta elintäni. Hän nousi ylemmäs kainalooni ja tunsin poskellani hänen huuliensa kosketuksen. Käänsin päätäni ja suulleni painautui tytön kuumat spermalta maistuvat huulet. Hänen kielensä porautui huulieni väliin ja tunsin hänen olevan todella kiihottunut. Hän ahmi limaisilla huulilla kasvojani runkaten samalla kiivaasti pehmenevää kyrpääni.

Käännyin häneen päin ja annoin sormeni vaeltaa hänen vartalollaan hiestä liukkaalle vatsalle ja häpykummulle. Painoin sormeni hänen pillulleen, joka oli avoin, kostea ja kuuma. Painoin sormeni hänen sisäänsä ja hyväilin sitten sormillani liukasta häpyä. Painoin sormeni hänen peräaukolleen ja annoin sitten niiden liukua avointa vakoa pitkin klitorikselle. Sormeni pyörivät rytmikkäästi jäykäksi paisuneella häpykielellä ja Marin lantio vastasi käteni liikkeisiin kiihtyvällä nopeudella. Tunsin nopeat nytkähdyksen hänen reisillään, kun hän puristi ne tiukasti sormieni ympärille vangiten käteni hetkeksi pihteihinsä. Sitten hän avasi reitensä uudelleen, kietoi jalkansa lantiotani vasten ja kiihkeät supistukset sormieni ympärillä ilmaisivat nautinnon vyöryn kohdistuvan hänen suloiseen soppeensa. Samalla hänen huulensa ja hampaansa pureutuivat olkapäähäni vaimentaen äänen, joka orgasmin hetkellä oli päästä valloilleen.

Makasimme rauhallisesti rinnakkain hiestä ja spermasta liukkaina hyväillen toistemme vartaloita ja edelleen kuumottavia elimiämme.

- Se oli todellinen myrskytuuli, Mari sanoi hiljaa korvaani. - Se on niin suloinen, mutta samalla niin suuri ja kova.

- Kiitos sinulle, Mari, säkin olet suloinen ja toi Mikko on onnenpoika, kun sillä on sinunlaisesi tyttö. Mutta nyt varmaan pitäisi nukkua vielä hetki ennen aamua. Huomenna odottaa venekyyti tuosta Kultasatamasta.

- Sori toi jälki sun olkapäällä, mutta se muistuttaa tästä rajuilmasta sua vielä kotonakin, Mari vastasi ja siirtyi lähemmäs Mikkoa.

Minä vetäisin kalsarit jalkaani ja käännyin omalle seinälleni katsellen sieluni silmillä Marin suloisen sileää ja kiihkosta avointa pillua, jota voisin ahmia huulillani loputtomasti tai johon haluaisin purkautua uudelleen ja uudelleen, vaikka en ollut pimeydessä nähnyt vilahdustakaan ihanasta tytön vartalosta.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.