Kun viisikymppinen äijä tekee fyysistä työtä, alkaa väistämättä tulla kolotuksia ja jomotuksia. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisi huolehtia työasennoista, oikeista nostotavoista ja muusta. Välillä ei meinaa sängystä päästä ylös kipujen takia.

Onneksi on olemassa helppo ratkaisu vaivaan: hieroja. Muuten helppo, mutta aika kallis säännöllisesti käytettynä. Enkä puhu nyt mistään seksihierojista vaan niistä ihan oikeista, jotka osaavat asiansa.

Onneksi sain kaverilta vinkin: Urheiluopistossa koulutetaan hierojiksi ja sinne tarvitaan hierottavia, jotta tulevat ammattilaiset saavat harjoitusta. Eikä maksa juuri mitään. Eipä muuta kuin soitto lähimpään oppilaitokseen ja hetkessä oli aika varattuna. Hammaslääkärin koekaniiniksi en ehkä menisi, mutta hierominen tuntuu vaarattomammalta opiskeltavalta.

Niinpä menin sovittuna aikana urheiluopiston aulaan ja esittäydyin. Vastaanottovirkailija tutki hetken tietokoneensa näyttöä ja löysikin nimeni perusteella varaamani ajan. Sain ohjeet tepastella pitkiä käytäviä odotustilaan, josta nimelläni kutsuttaisiin. Vähän kuin lääkärissä, mutta kuitenkin miellyttävämpää odotettavissa.

Sitä paitsi täällä oltiin aikataulussa: Heti päästyäni ohjeiden mukaiseen odotustilaan luokseni asteli isokokoinen, treenatun urheilijan vartalolla varustettu minun ikäiseni mies, joka toivotti ystävällisesti tervetulleeksi ja johdatti minut pukeutumistilaan. Tai nyt se oli riisuuntumistila, sillä tarkoitus oli ottaa omat vaatteet pois ja vetää tilalle urheiluopiston logolla varustetut hienot bokserit. Saisin kuulemma kokovartalokäsittelyn.

Vaihdettuani vaatteet mies johdatti minut pieneen huoneeseen, jossa oli vain yksi hieromispöytä. Tai minusta se oli lähinnä sairaalasänky. Mies kertoi olevansa yksi opiston opettajista. Varsinaisen hieronnan tulisi tekemään kaksi opinnoissaan jo loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa, jotka tässä vaiheessa tekisivät työn itsenäisesti, ilman opettajan läsnäoloa. Rutiinin hankkimista ennen siirtymistä työelämään. Kaksi opiskelijaa siksi, että hierottavista oli vähän pulaa: Ihmiset eivät luottaneet opiskelijoiden taitoihin. Tämä oli kuulemma yleinen ongelma terveysalalla.

Opettaja sanoi lähettävänsä kohta opiskelijat luokseni, toivotti hyvää päivänjatkoa ja pyysi täyttämään huolellisesti palautelomakkeen hieronnan jälkeen. Ovi kolahti ja niin jäin boksereissani hetkeksi yksin odottelemaan. Huone oli todella lämmin. Varmaankin tähän tarkoitukseen varattujen huoneiden lämmitystä on lupa säätää ylöspäin.

Taas huoneen ovi aukesi. En oikein uskonut silmiäni: Mielestäni huoneeseen saapuneet neitoset eivät voineet olla 15 vuotta vanhempia. Toinen oli siro ja lyhyt ruskeatukka, jolla oli iloinen hymy ja nappisilmät. Veikeä ja ystävällinen katse, eloisat silmät. Toinen oli vaaleampi ja kookkaampi, lihaksikkaampi. Ja vakavampi.

Ehkäpä ikä todella tekee tepposet: Näin viisikymppisen näkökulmasta tytöt olivat todella nuoren oloisia, mutta opintojen loppusuoralla heidän täytyi varmasti olla parikymppisiä. En alkanut kysellä ikää...

- Hei, kiva kun tulit, toivotti ruskeatukkainen. - Mä olen Sini ja tuo toinen on Elina. Me käydään ihan tavallinen perushieronta läpi ja tehdään vuorotellen. Sä voit vaan rentoutua. Sano, jos tuntuu kovin kipeältä joku paikka, niin osataan tutkia tarkemmin. Nyt sä voisit käydä siihen mukavasti vatsallesi makaamaan.

Tein työtä käskettyä ja pian tunsin, miten lämmin öljy levisi selälleni. Pidin silmät kiinni ja annoin itseni rentoutua. Mietin, että kumpikohan tytöistä oli milloinkin hierojana. Luultavasti se olisi mahdotonta sanoa, sillä käsissä tuntui olevan tasaisesti voimaa. Ulkonaisesti sirolla ihmisellä voi olla vahvat kädet.

Olin aiemmin ollut sekä mies- että naishierojilla, enkä ollut koskaan kokenut tilanteessa mitään eroottista – vain hyvänolon tunnetta. En harrastanut small talkia parturissa enkä hierojalla, joten yleensä sain vaipua täysin omiin ajatuksiini ja pysyä niissä. Nyt tilanne oli hiukkasen erilainen, sillä tytöt juttelivat hiljalleen keskenään. En keskittynyt heidän puheeseensa, mutta huomasin, että nuorten heleiden tytönäänien sointi oli suloista kuunneltavaa. Tytöt selvästi puhuivat tulevasta työstään, työnsaantimahdollisuuksista ja välillä työn edistymisestä minun vartaloni parissa.

Juu, kyllä, olen lihaksikas. Hyväkroppainen ikäisekseni. Työni sisältää runsaasti ruumiillista rasitusta, kuten kerroin. Siksi en osaa olla mitenkään ylpeä olemuksestani; pikemminkin se on itsestään selvyys eikä esim. tietoisen kehonrakennuksen tulos. Siksi olin varmasti hyvä harjoittelukohde – oli lihaksia mitä hieroa.

Kädet työskentelivät alaselässäni, kun tapahtui jotain, mikä hämmensi minua. Ajattelin, että kuvittelin vain. Hierovan käden sormi käväisi äkkiä bokserieni nauhan sisäpuolella. Vai kävikö? Tunsin sormen pakaroideni välisen vaon yläpäässä asti. Vai tunsinko? Ymmärsin myös, etteivät tytöt juuri nyt puhuneet mitään keskenään.

Ehkä sittenkin vain kuvittelin. Ajatukseni siirtyivät jo muihin asioihin, kun hieronta eteni reisilläni. Vahvat ja osaavat kädet tekivät työtään, mutta aika pahuksen ylhäällä reisilläni. Manasin jo mielessäni, että sittenkin olisi pitänyt käydä siellä jo valmiilla hierojilla, kun tunsin aavistuksen omaisen hipaisun jalkovälissäni: Hierova kämmenselkä kuin vahingossa käväisi niin ylhäällä, että se kosketti kiveksiini. Aivan hetken, mutta tällainen ei jää mieheltä huomaamatta.

- Nyt sä voisit kääntyä selällesi, kuulin samalla Sinin helisevän iloisen äänen.

Selälle kääntyminen oli sinänsä yksinkertainen juttu. Mutta yhtäkkiä tajusin olevani lähes alaston näiden ihanien nuorten naisten välissä. Ja olinko äsken kuvitellut, ja kuvittelinko: Aivan kuin Elinaksi esitellyn tytön poskilla olisi ollut hieman punaa.

- Laita vaan silmät kiinni, niin olet rennompi, sanoi Elina matalalla äänellä, - helpottaa työtämme.

Tein taas kuuliaisesti kuten sanottiin. Hierominen tuntui taas aivan tavalliselta. Tytöt keskustelivat taas hiljalleen keskenään, mutta annoin puheen soljua ohi korvieni. Miellyttävintä oli äänten heleä sointi.

Ajatukseni harhailivat milloin minnekin. Mietin sitäkin, kuinka vanhaksi itseni jo tunsin näiden neitojen käsittelyssä. Silloin tyttöjen työskentely vähän muuttui: Nyt tunsin selvästi, että molemmat tytöt askartelivat kehoni parissa samanaikaisesti – tähän asti he olivat vuorotelleet. Lisäksi jonkun käsi lepäsi kuin unohtuneena vatsallani, noin navan kohdalla. Raotin hieman silmiäni ja näin, miten tytöt katsoivat toisiaan. Elinan käsi oli se vatsallani lepäävä. Huomasin, miten Sini teki tuskin havaittavan nyökkäyksen ja Elinan kasvoilla käväisi vieno, tuskin havaittava hymy.

Suljin taas silmäni. Tunsin, miten vatsalleni ”unohtunut” käsi alkoi tehdä kuin hierontaliikkeitä pienellä alueella. Mutta eihän vatsaa hierota... Käden liike alkoi myös laajentaa liikettään, kuin vatsaani olisi hellästi silitelty. Tämä oli kyllä minulle aivan uutta hierontaa.

Käden liike jätti napani ja siirtyi vähän alemmaksi. Samalla toinen tyttö jatkoi jalkalihaksieni aivan todellista hieromista. Nyt tunsin, miten vatsallani oleva käsi liikahti alaspäin niin, että sormet käväisivät bokserieni nauhan sisäpuolella. Jos haluaisin, olisi nyt aika pistää peli poikki ja sanoa, että tämä ei kuulu hierontaan ja pyytää opettaja paikalle. Jostakin syystä en vain tehnyt sitä.

Ja kaluni. Se on ihan kookas. Siksipä sen alkavaa erektiota on mahdotonta peitellä. Ja niinpä kävi nytkin. Tunsin, että jalkojeni välissä lepäävään elimeen alkoi tulla elämää. Toivoin hartaasti, etten ollut kuvitellut pienten käsien liikkeitä väärin – tilannehan olisi silloin aika nolo...

Onneksi jalassani olivat bokserit, joihin kaluni alkava kohoaminen toistaiseksi pysähtyi. En uskaltanut avata silmiäni katsoakseni, oliko pullistuma havaittavissa ulospäin. Toivoin, ettei olisi, sillä minua oikeasti toisaalta vähän nolotti.

Silloin reisieni parissa askartelevat kädet nousivat taas – kuin vahingossa – ylöspäin ja kämmenselkä kosketti taas kiveksiäni. Samalla toinen käsi meni rohkeammin bokserieni vyötärönauhasta sisään ja hierova liike ulottui karvoitukseeni asti. Eikä käsi poistunut boksereistani.

Kuten arvaatte, oli tilanteen kehitys elimessäni nyt nopeaa. Pidin edelleen silmäni kiinni mutta tunsin, kuinka kaluni pullisti bokserit teltaksi. En enää epäillyt hetkeäkään reaktioni näkymistä ulospäin. Tytöt eivät enää jutelleet keskenään, mutta aivan kuin hengitys olisi tihentynyt.

Pidin yhä silmäni ummessa. Ehkä koin olevani suojassa näin oudoksi mutta räjähtävän kiihottavaksi muuttuneessa tilanteessa. Äkkiä molemmat kädet irtosivat keholtani. Silmilleni laitettiin taiteltu pyyhe.

- Sä voit rentoutua ihan rauhassa, kuulin Sinin äänen. - Ovikin on nyt lukossa. Kuulin naksahtavan äänen.

Boksereideni vyötärönauhaan tartuttiin ja hetken taiteilun jälkeen kaluni ponnahti vapauteen. Se oli nyt täydessä seisokissa näiden ihanien nuorten naisten edessä. Hetkeen huoneessa ei tapahtunut mitään. Niin ainakin luulin. Sitten tunsin, miten käteeni tartuttiin. Tähän asti vartaloni vieressä levännyt käsi ohjattiin hellästi pöydästä vähän sivummalle. Luulin ensin, että minun pitäisi nousta.

- Ole vain siinä, kuulin Elinan matalamman äänen. - Anna vain kätesi.

Annoin ohjata kättäni vähän matkaa pöydän vierelle. Sitten tunsin, miten kättäni ohjattiin hivenen ylöspäin. Se tavoitti jotain lämmintä ja kosteaa. Ymmärsin, että jompikumpi tytöistä oli riisunut housunsa ja painoi käteni paljaalle hävylleen!

Kättäni ei tarvinnut enää ohjata: Painoin sormeni varovasti sisälle kostuneeseen, suorastaan valuvaan tiukkaan häpyyn. Kuljettelin sormeani nuoren tytön sisällä tutkien paikkoja. Oli vuosikymmeniä siitä, kun olin tunnustellut jotain vastaavaa – elämäni oli kulunut oman ikäluokkani naisten parissa. Ihania nekin, mutta erilaisia. Käteeni tartuttiin ja sormeni ohjattiin pois ihanasta kosteudesta. Luulin jo, että ihanuus päättyi tähän, mutta sormeni vietiinkin suuhuni.

- Saat maistaa myös..., kuulin Elinan äänen korvissani. Sitten tyttö vei käteni takaisin hävylleen.

Nuori tyttö myös maistuu nuorelle, huomasin. Tytöt olivat varmasti itsekin keskittyneet tähän hieronnan muuttumiseen, sanoisinko, interaktiiviseksi; muu toiminta oli pysähtynyt. Nyt vatsalleni asettui taas pieni käsi. Liike alaspäin oli nyt määrätietoisempaa ja pian käsi oli seisovan kaluni ja vatsan välissä silitellen karvoitustani. Toinen käsi ilmestyi reisieni sisäpinnalle ja siirtyi siitä mutkattomasti kiveksilleni. Enää ei ollut kyse hipaisusta vaan kunnon otteesta. Kiveksien puristelu oli lähes kivuliasta mutta yhä nautinnollista. Samalla toinen käsi siirtyi vatsaltani kaluni päälle ja puristui lujasti sen ympärille. Olin taivaassa ja sormetin samalla niin taitavasti kuin osasin nuorta häpyä.

Ja sitten, varoittamatta. Olin suussa. Taivaallisessa suussa. Nuoressa suussa. Kieli lipoi terskaani hellästi sormien jatkaessa työtään kiveksilläni. Kielen nuoleva liike lakkasi ja koko suu alkoi liikkua rytmikkäästi edestakaisin kaluani pitkin. Tätä en kauaa kestäisi.

Onneksi – sillä en halunnut vielä tulla – suu irtaantui kalustani. Tunsin, miten sormeni irrotettiin taas valuvasta nuoresta vaosta ja vietiin suuhun. Mutta nyt ei omaani. Kumpi tyttö sormet nuoli, jäi minulle arvoitukseksi.

Ja taas sormeni pääsivät vakoon. Äkkiä tajusin, ettei tämä ollut niin kostea – vielä. Tytöt vaihtoivat siis paikkoja. Ja samassa olin taas suussa. Nyt ehkä pienemmässä ja tiukemmassa. Olen kyllä tiennyt, että naisten tiukkuudessa on eroja, mutta että eroja on myös suissa. Sitä en ollut päässyt koskaan vertaamaan.

Tiukat huulet liikuttelivat kaluni nahkaa edestakaisin kielen lipoessa terskani alapintaa. Nyt aloin tulla. Jokainen mies tietää, ettei tietyn pisteen jälkeen ole taakse katsomista. Vilkutin tuolle pisteelle ja nautin täysin siemauksin tulevasta räjähdyksestä.

Urinastani tytöt huomasivat, mitä oli tapahtumassa. Sormeni ulottuvilla oleva häpy siirtyi kauemmaksi. Tajusin, että vaikka olin Sinin suussa, myös Elina kumartui lähelle kaluani. Molemmat tytöt odottamassa purkaustani.

Äkkiä odotettu tapahtui: Tunsin sietämättömän taivaallisen kutinan alavatsassani ja lastini lähti liikkeelle. Suu pusertui tiukasti kaluuni kiinni, kun ensimmäiset lastit spermaa saavuttivat tytön kitalaen ja nielun. Ensimmäisen aallon loputtua suu irtautui kalustani – ja vaihtui toiseksi suuksi! Taas helliä rytmikkäitä liikkeitä ja jälkijäristykseni lähti matkaan. Se sai hellän vastaanoton.

Pumpattuani viimeisenkin pisaran suu viimein irtosi. Makasin hervottomana hierontapöydällä ja kuulin vaatteiden kahinaa. Lopulta liina otettiin pois silmiltäni. Tytöt katsoivat minuun aurinkoisesti hymyillen.

- Me oltiin suunniteltu tämmöinen lopputyö... Sini kujersi pehmeästi ja katsoi laskeutuvaan kaluuni.

- Sä voit nyt mennä täyttämään sen palautelapun.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.