Joka kerta tämän illan tapahtumia muistellessa tunnen kuinka puna nousee poskilleni ja jalkovälini kostuu.
Olin tapahtuman aikaan 33 vuotias ja asuin miesystäväni kanssa onnellisesti yhdessä ja elimme ihan normaalia elämää. Mutta olin jo jonkun aikaa tiennyt että rakastan häntä, mutta jokin ei toimi... Sehän oli tietenkin seksi. Olin aina ollut hieman pidättyväinen seksin suhteen ja mieheni piti ihan perus seksistä kerran kaksi viikossa. Emme kumpikaan ole mitään kauneimpia ja komeimpia tapauksia. Hieman ylimääräistä molemmilla, mutta en lihaviksi voi meitä sanoa. Eikä kummallakaan ole ollut montaa seksikumppania.
Olin jo vuosi aiemmin alkanut fantasioimaan usein ja samalla hyväilin itseäni. Ehkä noin 2-3 kertaa viikossa. Mutta edelleen olin ujo ja en uskaltanut ehdottaa miehelleni mitä kaikkea haluasin seksin saralla. Ja ne muutamat kerrat kun yritin vähän ehdottaa jotain erilaista niin mies aina onnistui pilaamaan tunnelman.
Tämä tapaus joka sai seksuaalisuuteni tulemaan esiin alkoi siitä kun olin siskoni ja äitini kanssa viettämässä saunailtaa.
Pikkusiskoni on kaunis ja hänellä on miehet vaihtuneet suhteellisen tiheään, ainakin verrattuna minun suhteisiin. Mutta silloisen miesystävänsä Teemun kanssa oli ollut jo 2 vuotta yhdessä.
Kokoonnuimme äitimme luo viettämään iltaa ja nautimme viiniä ja pelasimme lautapelejä. Saunavuoron lähestyessä laitoimme siskoni kanssa itsemme valmiiksi ja tulimme keittiöön. Siellä äiti valmisti iltapalaa meille ja totesi:
"Menkää te tytöt keskenänne. Mä en viitsi tänään kun olin eilen naapurin Tiinan kanssa saunassa"

Yritimme siskoni Marin kanssa saada äitiä mukaan mutta hän piti päänsä. Menimme sitten kahdestaan saunaan ja siirryimme suihkun jälkeen löylyyn. Jossain vaiheessa keskustelimme parisuhteista noin yleensä. Kysyin Marilta miten heillä miehensä kanssa menee ja Mari totesi:
"No aikaa pitkään ollu pelkkää riitaa ja ollaan jo vähän puhuttu erostakin.
"Aijaa mites nyt sillai?" Kysyin.
"No ei vain tulla enää toimeen keskenään tosin seksi luistaa todella hyvin" Mari totesi hymy kasvoillaan
"Ai te kumminkin harrastatte seksiä vaikka riitelette?" Kysyin hieman ihmeissäni.
" No joo kun molemmat halutaan paljon seksiä ja se osaa koskettaa oikein mua ja tietää mistä naruista vetää. On kyl ehdottomasti parasta seksiä mitä oon saanut."
"Okei, vai niin" vastasin hämmentyneenä.
"No mites teillä menee?" Mari kyseli.
"Noooh ihan hyvin meillä menee. Perus arkea" totesin Marille.
" Okei, no mites seksi? Ootkos saanu pippeliä tarpeeks?" Mari kysyi naureskellen.

Punastuin heti mutta kerroin Marille rehellisesti tilanteen että haluaisin useammin ja kokeilla jotain uutta. Ja myöskin kerroin sen että mieheni ei ole kiinnostunut panostamaan seksin saralla.
Aiheesta jonkun aikaa keskusteltuamme yhtäkkiä Mari ehdotti:
"No mitä jos hakisit vähän piristystä Teemulta?" Ja vinkkasi silmää.
"Niinku kerran tuli puhetta henkilöistä ketä panis ni mä valitsin Teemun veljen ja Teemu sanoi että kyllä vois sun kanssa sekstailla" Mari jatkoi.
"No älä ny tommosia! Teemu on sun mies ja pettäminen loukkais todella paljon miestäni" sanoin jyrkästi.
"Mutta ei sun tarvitse kertoa sille ja me ollaan Teemun kanssa jo melkein erottu. Saisit varmasti piristysruiskeen teidänkin suhteeseen. Ja ennen kaikkea saisit kunnon tyydytyksen" Mari koitti vakuutella.
"No onhan Teemu komea ja seksikäskin mutta en mä tiedä pystyisinkö siihen kuitenkaan" vastasin Marille.

Vähän aikaa keskustelimme aiheesta mutta jätimme aiheen sikseen. Juttelimme vielä hetken työ juttuja ja sitten siirryimme pesulle.
Vietimme mukavan illan äidin luona ja jäimme yöksikin äidin luo. Seuraavana aamuna vein Marin kotiin ja autosta lähtiessään hän kuitenkin vielä sanoi:
"Miet vielä sitä ehdotusta"

Sitten kului muutama kuukausi ja ehdotuksesta ei sen koomin puhuttu. Kun eräänä launtaina selailin vanhoja valokuvia ja mietin että muistaakseni meillä oli myös lapsuudesta kotivideoita. Sitten muistin että nehän ovat siskollani jossain säilössä. Miehenikin oli töissä ja minulla tylsää niin päätin lähteä lainaamaan ne videot siskolta. Vähän ennen perille pääsyä mietin että onkohan sisko kotona kun en muistanut ilmottaa hänelle että olen tulossa. Sitten olin perillä ja soitin ala-ovella summeria. Meni hetki kun ovi aukaistiin. Menin hissillä ylös ja olin Marin ovella. Soitin kelloa ja ovi aukaistiin ja yllätykseksi Teemu aukaisi oven. Vähän yllätyin asiasta koska Teemu ja Mari olivat eronneet muutama viikko sitten. Tosin he pysyivät ystävinä mutta silti.
"Ai moi, yllätyin että sä olit täällä. Onko Mari kotona?" Kysyin Teemulta.
"Itseasiassa ei oo, kun lähti just töihin. Saan olla tän yön täällä koska mulla ei ole vielä kämppää ja oon majaillu millon missäkin. Vasta ens viikolla pääsee muuttaa" Teemu selvensi tilannetta.
" aa okei, tota voinko tulla sisään ku mun pitäis löytää pari meidän lapsuudesta kasetteja täältä"
"Juu tottakai, tuu sisään vaan"

Otin kengät pois ja siirryin heti olohuoneeseen penkomaan tv-tason laatikoita ja jo toisesta laatikosta ne löytyivät. Sitten Teemu kysyi otanko kahvi kun oli muutenkin kuulemma juuri keittämässä. No ajttelin että kai sitä ehtii kahvit juoda.
"Juu kyllä voin ottaa kun ei oo mikään kiire kotiin"
Sitten otimme kahvit ja menimme olohuoneeseen juomaan. Kun istuuduin sohvalle en voinut olla huomaamatta kuinka Teemu katseli peppuani. No en kiinnittänyt siihen huomiota vaan aloimme jutustelemaan niitä näitä mutta huomasin kuinka jutustelun lomassa Teemun katse vaelteli vartalollani. Kuuma aalto meni läpi kehoni kun huomasin hänen vilkaisevan rintavakoani. Tässä vaiheessa muistin Marin kanssa saunassa käydyn keskustelun ja kiihotuin vietävästi. Yhtäkkiä minut valtasi tunne että haluan seksiä nyt heti. Olin ihmeissäni koska en ikinä ollut tuntenut tälläistä toista miestä kohtaan. Tunsin kuinka sykkeeni nousi ja perhosia lenteli vatsassani. Tunsin kihelmöintiä joka puolella kehoani ja huomasin kuinka pikku hiljaa aloin kostumaan. Teemu kertoili kämpän etsinnässä ilmenneistä ongelmista ja minä vain mietin kuinka saisin Teemun ottamaan minut. Tunsin oloni todella irstaaksi näistä ajatuksista ja en edes tuntenut huonoa omatuntoa miestäni kohtaan.

Olin kuin transsissa ja nyt jo hivutin kättäni Teemun reidelle ja toivoin että hän vastaisi siiheen koskettamalla minua. Laskin käden hänen reidelle ja halusin niin paljon siirtää kättäni hänen peniksen päälle ja puristaa. Mutta sitten Teemun ilme muuttui ja lopetti tarinan kertomisen. Hän nousi seisomaan ja sanoi:" öö tota, anteeksi mut vähän hämmästyin tuosta. Se oli varmaan vahinko?"
" siis joo anteeksi, ajatuksissani vahingossa tein. Ei ollut tarkoitus" sopersin Teemulle. Olin niin nolona tapahtuneesta ja häpeissäni. Teki mieli häipyä heti ja vajota maan alle.
"Tota mun varmaan täytyy lähteä kun nää videotkin löyty." Ja aioin siirtyä eteiseen.
"Älä yhtään nolostu äskeisestä kyllä vahinkoja sattuu." Hän koitti rauhoitella.
"Joo, mut mun kyl nyt täytyy lähteä kotio päin" totesin ja lähdin laittamaan kenkiä.

Kirosin mielessäni että mitä helvettiä oikein yritin. En varmasti enää kehtaa nähdä Teemua äskeisen jälkeen. Eteisessä laittaessäni kenkiä huomasin Teemun tulleen taakseni mutta emme puhuneet mitään. Nousin kyykystä ylös ja sitten tunsin kädet lantiollani ja Teemu sanoi: " Älä ole yhtään nolostunut äskeisestä. Minä vain vähän hämmästyin". Edelleen hänen kädet olivat lanteillani ja Teemu siirtyi kiinni minuun. Vartaloni läpi meni kuuma aalto ja olin hämmästyksestä jäykkänä. Tunsin jo hengityksen niskassani ja Teemu kuiskasi korvaani: "jäisitkö vielä hetkeksi?" Ja antoi suukon niskaani. Teemun lämpimät kädet pitivät nyt kiinni tiukemmin lanteiltani. Hän jatkoi niskani suukottelua ja hänen kätensä siirtyivät paitani alla vatsan puolelle. Tunsin kuinka Teemun penis oli puristunut minun pyllyäni vasten. Nyt tiesin että hänkin haluaa minua ja samassa kallistin päätäni vasemmalle että hän voi suudella niskaani kunnolla ja niin Teemu tekikin. Se tuntui todella hyvältä ja kiihkoni vain lisääntyi. Olin nyt täysin teemun vietävissä. Nyt hän nosti hupparini pois ja sen alla minulla oli vain valkoinen toppi. Enpäs ollut laittanut edes rintaliivejä koska oli vain tarkoitus hakea ne kasetit jotka tässä vaihessa olivat jo tipahtaneet lattialle. Hän tiputti hupparini lattialle ja käänsi minut jotta voisi suudella kaulaani. Olin sulkenut silmäni ja nautin kuinka pehmeät huulet hyväilivät kaulaani. Samalla vahvat kädet vaeltelivat pitkin selkääni topin alla. Sitten tunsin Teemun suutelevan varovaisesti huuliani ja minä vastasin suudelmaan.

Eteisessä oli myös kylpyhuone ja Teemu avasi kylpyhuoneen oven. Veti minut mukanaan sinne. Hän siirtyi taas taakseni ja ohjasi käteni lavuaaria vasten. Nyt nojasin hieman eteenpäin ja teemu avasi farkkujeni vyön, napin ja vetoketjun. Otti farkuista kiinni ja alkoi riisumaan niitä. Farkkuni olivat tiukat mutta Teemu riisui ne varmoin ottein. Minulla oli päällä enää se valkoinen toppi ja alushousut. En tuntenut yhtään epävarmuutta vartalostani vaikka yleensä jopa mieheni seurassa häpeilin vartaloani. Minulle oli kertynyt muutama ylimääräinen kilo ja vähän vatsamakkaraakin löytyi. Nyt teemu riisui alushousuni pois ja samalla minä hieman notkistin selkääni.
Teemu laittoi suihkun päälle ja riisui itsensä. Näin teemun vartalon ja aaah... Olin toki nähnyt toissa kesänä teemun uimahousuissa mökillämme mutta nyt kokonaan alastomana. Teemu ei ollut mikään lihaköntti mutta treenattu vartalo hänellä oli. Kiinteät ja niin ihanan pyöreät pakarat. Hieman rintakarvoitusta mutta alapää oli siistitty sileäksi. Hänen peniksensä oli jo hieman paisunut mutta ei täydessä mitassaan. Näin kuinka peniksen pää hieman kiilteli touhutipoista. Penis oli ihanan näköinen, vaaleanruskea ja iso punoittava terska hieman pilkotti esinahan alta. Olisin halunnut jo ottaa Teemun pakaroista kiinni ja ottaa tuon kauniin turvonneen peniksen suuhuni ja maistaa nestettä jota terskan päähän oli valunut. Mutta nyt Teemu veti minut mukanaan suihkuun. Vesi oli kuumaa ja niin oli myös tilannekin. Teemun kädet vaeltelivat vartalollani samalla kun hän suuteli huuliani. Puristeli pakaroitani, levitti niitä ja välillä kevyesti läimäytti. Nautin noista kosketuksista sunnattomasti. Toppini kastui ja imeytyi rintojani vasten. Nännini olivat kivikovat ja paistoivat topin läpi. Teemu imi nännejäni ja rintojani paidan läpi ja se tuntui niin hyvältä että suustani pääsi muutama huokaus. Sitten Teemu venytti kaula-aukkoa, siten että rintani pullahtivat topin alta esille. Hän jatkoi nännien hyväilyä suullaan ja se oli taivaallista. Samalla minä tartuin jo täyteen erektioon nousseeseen penikseen, ja vaikka se oli kastunut jo vedellä niin tunsin silti kiimalimat kädessäni. Vaikka penis oli liukas niin esinahka tuntui silti tiukalta. Vedin varovasti nahkaa taaksepäin ja sieltä se ihana, iso ja punoittava terska paljastui. Vedin käsi nyrkissä muutaman vedon. Sitten Teemu siirsi minut seinää vasten, laskeutui polvilleen ja nosti toisen jalkani ilmaan. Hän piteli toista jalkaani ilmassa ja samalla alkoi pitkin vedoin nuolemaan alapäätäni. Hän kävi niin alhaalla kuin tässä asennossa pystyi ja sieltä liikutti kieltään aina häpykummulle saakka. Joka paikkaani kihelmöi ja aloin huohottamaan raskaasti. En enää edes kuullut suihkun ääntä kun tuintui niin hyvältä. Teemu lopetti, nousi ylös ja totesi: " maistut taivaalliselta. Haluan maistella sua kohta lisää."

Suljimme suihkun, otin topin pois ja kuivasimme itsemme naulakossa olleeseen pyyhkeeseen. Samalla teemu kosketteli vartaloani ja tunsin itseni halutuksi. En ollut tuntenut samalla tavalla koskaan aiemmin. Olin ollut ennenkin välillä halukkaana ja kiimassa mutta nyt tuntui siltä että voisin tehdä ja toteuttaa kaikki fantasiani. Teemu vei minut Marin makuuhuoneeseen ja sekin kiihotti minua lisää että vehtailen jonkun toisen sängyssä. Suutelimme sängyn vieressä ja koitin sormilla litimärkää pimppiäni. Sitten laitoin sormeni Teemun suuhun ja hän nuoli ja imi niitä. Käännyin sängylle ja konttasin keskemmälle sänkyä. Nautin siitä tunteesta kun tiesin että joku kiihkeänä katselee keinuvaa peppuani. Teemu tuli perässä ja kaatoi minut selälleni varmoin ottein. Tuli päälleni ja suuteli minua. Hän suuteli huuliani, sitten kaulaani ja siitä siirtyi imemään nännejäni. Rintani ovat aina olleet herkät kosketukselle ja nyt vieläkin herkemmät. Tunsin melkein saavani orgasmin pelkästään rintojeni hyväilystä. Nyt Teemu siirtyi alemmas suukotelleen vatsaani ja sanoi katsoen minua: "Nyt mä halua maistaa sua lisää."
Suljin silmäni ja Teemu siirtyi jalkojeni väliin. Taas hän nuoli pimppiäni pitkin vedoin ja välillä pysähtyi kiihottamaan klitorista. Olin koko ajan orgasmin partaalla mutta jotenkin hän tiesi aina hidastaa kun kun meinasin tulla. Ja tämä vain lisäsi kiihottumistani niin että sanoin: "tuntuu niin hyvältä kun sä nuolet mun vittua. Saat tehdä mulle tänään ihan mitä sä haluut."
Hämmästyin jopa itsekin sanomisiani koska tähän mennessä olin ollut aika kiltti ja ujo nainen. Sitten Teemu piti jalkojani koukussa ja liu'utti kieltä pitkin alapäätäni mutta nyt aina peppureiälleni asti. Aah se tuntui taivalliselta. Kukaan ei ollut ennen sieltä nuollut ja olin jäänyt paljosta paitsi. Voihkin jo äänekkästi kun Teemu pyöritteli kieltänsä peppureiän ympärillä. Sitten hän taas jatkoi klitorikseni parissa. Mutta nyt hän laski toisen jalkani alas ja meni hetki kun tunsin että samalla kun hän nuoli niin märkä sormi painautui peppureikääni vasten. Olin aivan kiimassa, puristelin rintojani, voihkin ja hoin:oiihh just noin, just noin, mmmmh".
Pikku hiljaa sormi painautui sisään ja alkoi liikkua edes takaisin. Se ei tuntunut lainkaan pahalta. Teemu nuoli ja nuoli minkä kerkesi ja minä voihkin ja vaikeroin nautinnosta. Samassa teemu työnsi toisenkin sormen peppuuni ja tunsin kuinka orgasmi valtasi koko kehoni. Huusin kovempaa kuin ennen, vartaloni tärisi ja en voinut hallita sitä. Huusin ja vinguin ja voihkin kunnes Teemu lopulta otti sormet pois pepustani ja lopetti nuolemisen. Makasin täysin voimattomana sängyllä ja hengitin raskaasti ja katkonaisesti. Teemu tuli viereeni ja silitti minua. Emme puhuneet mitään vain katsoimme toisiamme. Sitten Teemu nousi sängyltä ja haki minulle lasin vettä ja sen tarpeessa olinkin.

Veden juotuani totesin:"kiitos, en ole ikinä saanut noin hyvää käsittelyä."

Sitten katsahdin Teemun penikseen joka seisoi tanassa sojottaen kohti kattoa. Se oli todella kaunis, paksu penis. Nousin polvilleni ja kumarruin. Otin toisella kädellä peniksen varresta kiinni ja imin terskan nuppia. Koitin ottaa sen kokonaan suuhun mutta ei mahtunut eli kokoa riitti. Aah tunsin kuinka suonikas, kova penis välillä nytkähteli suussani. Välillä katsoin Teemua ja näin että hänkin nautti. Koskettelin Teemun pinkeäksi kiristyneitä kivespusseja ja nekin oli karvattomat joten hieman nuolin niitäkin. Teemun jäykkä ja paksu penis maistui hyvältä ja mietin että varmasti hänen spermakin maistuisi, vaikka en ole sperman mausta pitänyt. Tosin hirveästi ei ole vertailukohtia.

Hetken vielä Teemun penistä lutkutettuani hän nousi ylös ja pyysi menisinkö kontilleni. Ja minä kiimaisena tottakai ilolla suostuin. Notkistin selkääni niin paljon kuin pystyin että Teemun olisi helppo työntyä minuun. Ja niin hän tekikin ja ihanan hitaasti vielä. Teemu alkoi hitain työnnöin panemaan minua. Tuntui niin hyvältä kun iso terska tuli välillä ulos ja työntyi uudestaan sisään. Teemunkin äänteli nautinnosta ja se kiihotti minua lisää. Sitten hän kiihdytti tahtia ja tarttui tiukemmin pakaroistani ja välillä läimäytti niitä. Tunsin paineen kasvavan pillussani ja samalla koko kehoni tuntui olevan kuin tulessa. Voihkin ja pyysin Teemua panemaan kovempaa. Välillä en voinut hallita kiljaisujani. Sitten tunsin koko vartaloni alkavan tärisemään ja tuntui kuin olisin transsissa. Huusin ilmeisesti aika lujaa nautinnosta koska Teemu painoi pääni tyynyä vasten. Ajantajunikin katosi enkä tiennyt kuinka kauan huusin ja tärisin ja voihkin mutta havahduin siihen kun Teemu hiljensi vauhtia ja otti peniksen ulos litimärästä ja turvonneesta pillustani. Siltikin vielä vinguin ja voihkin kuin viimeistä päivää.

Se oli ensimmäinen orgasmini ilman kosketusta klitorikseen ja tuntui aivan täydelliseltä. Teemu käänsi minut selälleni ja suukotteli huuliani. Kertoi kuinka hyvältä näytän ja sanoi että ihanan kuulloista kun nautin äänekkäästi. Yleensä en kyllä tuollaisia ääniä päästele tai itseasiassa en koskaan mutta olin niin kiimaisena tällä hetkellä.

Sitten Teemu nousi päälleni ja toisella kädellä ohjasi kullinsa sisääni. Se luiskahti sisään heti koska olin niin märkänä kiihkosta. Sitten Teemu laskeutui päälleni, katsoi silmiini ja sanoi" Mä haluun laueta sun sisään. Otathan mun spermat sun sisään?" Olin ihan kiimaisena vieläkin ja vain nyökkäilin ja sain suustani vain ulos sanat "joo siitä mut" Samassa Teemu alkoi rajuin työnnöin naimaan minua hoki kuinka hyvältä tunnun. Teemulta pääsi sellaisia murahtelu ääniä ja se kiihotti minua. Minäkin voihkin tuosta nopea tempoisesta panemisesta ja voihkin kovaan ääneen. Sitten Teemu suuteli minua ja minä vastasin siihen ja työsin kieleni teemun suuhun. Aistin että Teemu oli tuloillaan ja ristin jalkani Teemun selän taakse. Sitten sanoin että" Nyt täytä mut sun kuumalla spermalla. Tuu jo mun sisään. Haluun että roiskit spermaa syvälle sisääni." Samassa tunsin kuinka Penis pillussani nytkähteli ja Teemu alkoi huutamaan nautinnosta ja hänenkin kehonsa välillä värähteli. Hetken Teemu työnteli kullia eestaas ja sitten lysähti sängylle. Mutta silti vaikka oli tullut juuri hän kosketteli minua kertoi kuinka ihana olen.

Teemu lepäsi hetken ja sillä välin laitoin käteni spermaiselle pillulleni ja maistoin sitä lämmintä nestettä. Mmm.. sehän maistui hyvältä ehkä jopa hieman makealta ja suolaiselta yhtäaikaa. Kiihotuin tästä lisää ja nousin teemun päälle kontilleni siten että pilluni oli teemun naaman yläpuolella ja minä laskeuduin ottamaan jo veltostuneen peniksen suuhuni. Siitä valui vielä hieman spermaa ja minä otin ilolla ne suuhuni. Heti tunsin kuinka penis alkoi paisua suussani ja ei mennyt kuin hetki kun tämä ihan iso kulli oli jo täydessä mitassaan. Nyt Teemukin alkoi nuolemaan minua ja minua kiihotti ajatus siitä kuinka mies nuolee omat spermansa pillustani. Minulla ei mennyt kuin hetki kun olin orgasmin partaalla ja huohotin limainen penis suussani. Laskin pilluni Teemun naaman päälle ja teemun kieli lipitti klitoristani kovaan tahtiin. Laskin kullin suustani ja samassa aloin huutaa nautinnosta ja hieroin pilluani Teemun naamaa vasten. Sain orgasmin ja vaikka edelleen tärisin ja voihkin niin halusin heti Teemun purskahtavan suuhuni. Otin punaisena helottavan terskan suuhuni ja aloin pitkin liikkein imemään kullia. Toisella kädellä runkkasin vartta ja samalla imin terskaa ja tunsin kuinka penis hieman paisui lisää. Sitten Teemu aloitti murahtelu huudot ja tunsin lämpimiä sperman purskahteluja suussani. Penis nytkähteli suussani ja hetken roiskittuaan penis alkoi pehmenemään. Kiimaisempana kuin koskaan, nielin kaiken saman tien ja maistui oikein hyvältä.

Suukottilemme vielä hetken ja hyväilimme toisiamme. Juttelimme tapahtuneesta ja sovimme että jätetään tähän yhteen kertaan vaikka aivan täydellistä olikin. Rakastan silti miestäni vaikka tämä tapahtui.
Puin päälleni kuivana olevat vaatteet ja lähdin kotiin odottamaan miestäni. Joka kerta tätä tapahtumaa muistellessa jalkovälini kostuu aivan litimäräksi.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.