Kävimme aikaisemmin äitini kanssa vähintään kerran kesässä äitini ystävän Tiinan mökillä. Tai oikeastaan Tiinan vanhempien mökillä. Asuin äitini kanssa kahdestaan. Minun vanhempani erosivat, kun olin seitsemän ikäinen. Tiina oli naimisissa miehen kanssa, joka oli paljon työmatkoilla. En ole koskaan nähnyt hänen miestään. Etenkin nuorempana viihdyin mökillä oikein hyvin. Siellä oli paljon kiinnostavia asioita, emmekä me käyneet muiden tuttujen kesämökeillä.

Tästä tapahtumasta on jo viisi vuotta aikaa. Olin silloin 15-vuotias. Äitini oli käymässä viikonloppuna Tallinnassa ja oli sopinut Tiinan kanssa, että voin tulla viikonlopuksi hänen mökilleen. Olin ollut nuorempana joitain viikonloppuja hänen luonaan. Edellisestä kerrasta mökillä oli kulunut kaksi vuotta aikaa. Yksi kesä oli jäänyt väliin, kun minä olin ollut partioretkellä ja äitini oli käynyt silloin yksin Tiinan mökillä. Tiina oli käynyt meillä, joten me olimme kyllä nähneet toisemme edellisen kesän jälkeen.

Olin aina viihtynyt Tiinan kanssa. Hän oli niin mukava. Nyt huomasin vähän jännittäväni hänen seurassaan. Tiinalla oli hyvät muodot ja ne olivat alkaneet kiinnostaa minua. Kaksi vuotta aikaisemmin olin jo vakoillut häntä salaa ja nähnyt pari kertaa alastomana. Ne olivat hetkiä, joita nuori poika ei unohda.

Tiina ei tuntunut jännittävän minua, vaan suhtautui minuun niin kuin ennenkin. Ei hän udellut minulta asioita, vaan antoi minun tehdä omia juttujani. Tarkastin kaikki vanhat tutut paikat, kävin soutelemassa ja onkimassa. Illalla lämmitettiin sauna.

- Lähdetkös mun kanssa saunaan? Tiina kysyi kiusoittelevaan sävyyn.

Olin yksitoistavuotiaaksi käynyt äitini ja Tiinan kanssa yhdessä saunassa, mutta sen jälkeen en ollut suostunut siihen. Nyt Tiina tietysti oletti minun taas kieltäytyvän, mutta minä sanoinkin lähteväni. Hän meni hämilleen, kun tajusi, ettei voisi enää kieltää minua tulemasta. Minulta sen sanominen vaati aika paljon rohkeutta, mutta halusin tehdä sen.

Tiina riisui pukuhuoneessa itsensä. Hän oli minuunpäin selin ja meni sitten saunaan minun edelläni. Minua jännitti riisuminen, ja Tiinan paljaan pepun näkeminen vain lisäsi jännitystä.

Tiina jutteli minulle lauteilla aivan normaalisti, mutta huomasi minun kankeahkot vastaukseni. Menimme välillä vilvoittelemaan saunan kuistille. Tiina otti korista saunaoluen.

- Mä en voi tarjota sulle olutta, kun sä olet vielä liian nuori, mutta tässä on sulle kokis.

- En mä olutta ois ottanutkaan. Oon mä sitä maistanut. Kokis on parempaa.

Istuimme siinä pyyhkeet päällä ja joimme juomiamme. Menimme uudelleen saunomaan. Sauna oli sellainen vanhanaikainen, missä pestiin samassa tilassa.

Kunnon löylyjen jälkeen Tiina alkoi pestä itseään. Hän ei pyytänyt minua selänpesijäksi, vaan pesi selkänsä varrellisella harjalla. Minä katselin häntä aina välillä. Jossain vaiheessa hänen vartalonsa oli aivan saippuan peitossa ja sitten hän huuhteli itsensä kaatamalla vettä vadista päälleen. Vesi valui hänen rinnoiltaan ja häpykarvoitukseltaan. Vati oli hänen kasvojensa edessä, joten hän ei nähnyt, miten tuijotin häntä hetken hyvin kiihottuneena. Sitten hän lähti ja oli minun vuoroni pestä.

Söimme iltapalaa. Tiina ei ottanut puheeksi saunan tapahtumia. Minä en saanut sanottua, kuinka hyvä vartalo hänellä oli, vaikka se mielessäni pyörikin.

Nukkumaan mentyämme Tiinan vartalo pyöri edelleen mielessäni, enkä saanut unta. Oli kulunut varmaan pari tuntia, kun vihdoin sain päätöksen tehtyä. Menin Tiinan huoneeseen, jossa oli parisänky. Nostin peittoa ja näin hänen olevan siellä yöpuvussaan. Kesäyö oli sen verran valoisa, että huoneessa näki riittävästi. Menin hänen viereensä makaamaan. Minä olin alasti. Makasin siinä edelleen valveilla kalu pystyssä. En uskaltanut herättää häntä.

Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja heräsin aamulla siihen, kun Tiina hätkähti pelästyneenä nähdessään minut vieressään.

- Koska sä olet tullut mun viereen?

- Joskus yhden aikaan.

- Pelottiko sua yksin vai minkä takia?

- Mä halusin olla sun lähellä.

Tiina katsoi minua vähän aikaa silmiin. Minulla oli peitto päällä, joten hän ei tiennyt, että olin alasti.

- Sua taitaa jo naiset vähän kiinnostaa. En tullut ajatelleeksi, että sä olet jo viidentoista. Mä olen kyllä sulle liian vanha.

- Et ole.

- Joka tapauksessa mä olen sun äitisi ystävä. Kyllä me voidaan saunoa yhdessä, mutta ei me voida kertoa, että sä nukuit mun sängyssä.

- En mä aio kertoa sitäkään, että me saunottiin.

- Oliko siinä sitten jotain salattavaa?

En pystynyt heti vastaamaan, kun keräsin rohkeutta.

- Sulla on niin hyvä vartalo.

- Vai niin. Nyt saat mennä toiseen huoneeseen, ettet joudu katsomaan vartaloani, kun puen päälleni.

Tiina oli noussut ylös ja siirryin sängyllä peiton alla ovenpuoleiseen laitaan. Ryntäsin ulos ovesta ja menin pukemaan.

Tiina oli tehnyt meille aamupalaa ja joi kahvia, kun tulin tupaan. Söin leipääni häpeissäni ja puhumattomana. Tiina ei sanonut mitään ja pelkäsin hänen suuttuneen minulle. Syötyäni lähdin soutelemaan ja tulin takaisin vasta, kun tuli taas nälkä. Tiinalla oli ruoka melkein valmis, kun tulin.

- Sulla taisi tulla jo nälkä, kun kävit niin kaukana.

- Niin tuli.

Oltiin pöydässä syömässä keittoa, kun jatkoimme taas puhumista.

- Mä ymmärrän, että tuossa iässä halut ja tunteet ailahtelevat. Se on normaalia, että naisvartalo kiinnostaa sua. Muussa tapauksessa mä olisinkin vähän huolestunut.

- Niin kai se on.

- Jaksatko vielä soutaa? Siitä on aikaa, kun olen ollut soutelemassa.

Kävimme soutelemassa ja meillä oli muutenkin hauskaa yhdessä koko loppupäivän. Illalla lämmitettiin taas sauna.

- Ei sun tarvitse tulla mun kanssa saunaan, jos se on ongelma.

- Ei se ole ongelma. Kyllä mä voin tulla.

Ymmärsin Tiinan katseesta, että hän oli tarkoittanut, etten tulisi samaan aikaan. Siitä huolimatta menin.

Otettiin löylyjä aika pitkään. Käytiin taas vilvoittelemassa ulkona. Oli alkukesä ja vesi oli vielä niin kylmää, ettei Tiina halunnut uimaan edes saunasta.

- Olet menossa rippileirille, vai mitä?

- Heinäkuun alussa.

- Siellä et taida päästä tyttöjen kanssa samaan saunaan.

- En usko, mutta toivottavasti pääsee.

- Sulla taitaa olla tytöt koko ajan mielessä. Onko sulla niistä jotain kokemusta?

- Ei, mutta kyllä mä haluaisin.

Tiina meni takaisin saunaan ja minä perässä. Hän heitti löylyjä jonkun aikaa sanomatta mitään.

- Sä saat nyt pestä ensin, ettet joudu katselemaan mun pesemistä.

En väittänyt vastaan, vaan menin pesemään. Kauhoin lämmintä vettä padasta ja kylmää vettä saavista. Tiina seurasi puuhiani koko ajan. Kun olin ollut hänen vierellään, oli kaluni nostanut vähän päätään. Se ei onneksi seissyt pää pystyssä siinä lattialla seisoessani, mutta se oli melkein täydessä mitassaan. Tietoisena siitä, että Tiina katseli sitä, se ei pienentynyt vaan päinvastoin. Kiihotuin ajatuksesta, mitä hän ajatteli kasvavasta kalustani. Hieroin shampoota hiuksiini ja seisoin kylki Tiinaan päin. Ajattelin silmät kiinni hänen levittävän jalkansa ja paljastavan minulle pillunsa. Annoin kaluni jäykistyä. Se tapahtui hetkessä. Huuhdoin shampoon pois ja laitoin uudet vedet vatiin. Sitten aloin pestä vartaloani. Viimeksi saippuoin seisovaa kaluani. En ollut koko aikana katsonut Tiinaa kohti, mutta uskoin hänen katsovan minua. Ainakaan hän ei ollut kertaakaan heittänyt löylyä pesemiseni aikana. Lopuksi huuhdoin itseni parilla vadillisella. Käännyin Tiinaan päin.

- Nyt on sun vuoro, sanoin.

Tiinan kasvot punoittivat tietysti saunan lämmöstä, mutta uskon, että ne olisivat olleet muutenkin punaiset. Hänen ilmeensä näytti siltä, eikä hän hetkeen sanonut mitään. Kai se oli tehnyt jonkunlaisen vaikutuksen häneen, kun nuori poika pesee itseään häpeilemättä kalu täysin pystyssä. Kyllä hän tietysti seisovia kaluja oli nähnyt, mutta vähän erilaisissa tilanteissa. En uskonutkaan, että hän siitä innostuneena tulisi minua halaamaan, mutta olin ylpeä rohkeudestani. En jäänyt siihen odottamaan, vaan menin pukuhuoneen puolelle kuivaamaan itseäni. Odottelin siinä Tiinaa pesulta. Sain katsoa, kun hän selkä minuun päin kuivasi itseään. Paljas peppu sai jo vähän laskussa olevan kaluni taas aivan kovaksi.

- Nyt maistuu saunakahvit. Juotko sä ollenkaan kahvia?

- Kyllä mä voin juoda.

Tiina keitti meille kahvia ja laittoi pullia lautaselle. Katselin hänen liikkumistaan kylpytakissa. Ajattelin miten voisin kävellä hänen taakseen, avata kylpytakin vyön ja riisua kylpytakin hänen päältään. Päässäni pyöri pelkästään sen suuntaisia ajatuksia, kun hän toi kahvit ja pullat pöytään.

- Mitä sä ajattelet, kun olet niin mietteliään näköinen?

- En mä mitään.

- Mä taidan arvata. Se oli aika selvää, mitä sä ajattelit tuolla saunassa, mutta mä nyt olen sun äitis ystävä ja 37-vuotias, joten sun pitää vaan ymmärtää.

- Ne ei vaikuta. Mä haluan sua ihan tosi paljon.

- Ei viitsitä nyt puhua siitä. Tulee vaan molemmille paha mieli.

Sitten puhuttiin ihan muista asioista ja myöhemmin mentiin nukkumaan. Minä en taaskaan saanut unta, vaan ajattelin Tiinaa. En millään ymmärtänyt, mitä vahinkoa siitä voisi tulla, jos me tehtäisiin se. Aloin miettiä hänen sanojaan, että molemmille tulisi paha mieli. Tarkoittiko Tiina, että hänkin haluaisi, mutta ei voinut?  Pitkän pohdinnan jälkeen päätin taas mennä hänen huoneeseensa. Kiersin sängyn toiselle puolelle ja nostin peittoa. Tällä kertaa Tiina oli alasti peiton alla ja se lisäsi jännitystäni. Menin hänen viereensä makaamaan. Painoin silmäni kiinni ja ajattelin, voisinko koskea häntä. Pian tunsin, kuinka käsi tarttui kiinni kalustani.

- Odottelin jo sun tuloa. Mä en saanut unta, kun oli niin kiihottunut olo. Muista, että tästä ei sitten kerrota kenellekään.

- Kyllä mä muistan.

Tiina päästi kalustani irti ja otti kädestäni kiinni. Hän vei sen rinnoilleen. Tuntui aivan ihmeelliseltä koskettaa naisen rintoja. Olin ajatellut, miltä se tuntuisi kuvia katsellessani ja tietysti Tiinan rintoja katsellessani. Pääsin ihan oikeasti hyväilemään niitä. Aikaisemmin minulla oli ollut silmät kiinni ja seisova kalu kädessäni, kun olin ajatellut niitä. Nyt olin silmät auki.

- Voitaisko laittaa valot? kysyin.

- Pelottaako sua pimeässä?

- Ei, mutta haluisin nähdä sut paremmin.

Tiina sytytti sängyn päässä olevan lukuvalon. Otin peiton kokonaan pois ja katselin Tiinaa päästä varpaisiin asti.

- Sä olet tosi kaunis.

Hyväilin hänen vartaloaan ensin koko pituudelta, sitten jatkoin rinnoista, mihin olin pimeässä jäänyt. Huomasin nännien kasvavan ja muuttuvan kovemmiksi, kun hieroin rintoja.

- Anna niille suukkoja.

Annoin rinnoille suukkoja ja imin nännejä. Sitten Tiina veti minua ylemmäs ja suuteli minua suulle. En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, että suuteleminen voi olla niin kiihottavaa. Sitä jatkui pitkään ja hän työnsi myös kielensä minun suuhuni. Minä kokeilin samaa ja se oli hieno tunne.

Tiina käänsi minut selälleen ja jatkoi suutelua. Seuraavaksi hän suuteli minun nännejäni. En oikein tahtonut kestää sitä, koska niissä oli niin herkkä tunto, mutta en voinut kieltää häntä. Helpotuin, kun hän siirtyi alemmas navalleni. Hätkähdin, kun tunsin hänen suutelevan pussejani. Ne olivat myös tosi herkkätuntoiset. Sitten tunsin kielen nousevan hitaasti ylös kaluni vartta. En tiennyt, miten olisin siinä sängyllä maannut. Se tuntui niin kiihottavalta. Kun hän sitten saavutti kielellään kaluni herkän pään, tunsin sen pian tulevan. Tiinan ottaessa terskani suuhunsa spermani purkautui hänen suuhunsa. Se oli niin mahtava tunne, etten osannut sitä kuvitella, mutta samalla pelästyin, mitä hän ajatteli spermat suussaan.

Tiina otti kaluni käteensä ja liikutti kättään hitaasti vartta pitkin. Hän katsoi minua silmiin ja hymyili.

- Taisi tuntua hyvälle.

- Ihan uskomattomalta.

Hänen suustaan ei valunut mitään, joten hän oli nielaissut kaiken. Kun hänen kätensä koski terskaani, värähdin, koska se oli niin kosketusherkkä laukeamisen jälkeen. Kalu oli kuitenkin taas ihan kova. Tiina nosti toisen jalkansa koukkuun ja laittoi käteni reidelleen. Hyväilin reiden pehmeää ihoa ja liikutin kättä vähitellen ylemmäs hänen reidellään. Sitten sormeni tunsi karvoitusta. Tiesin olevani nyt naisen jännittävimmässä paikassa. Antaisiko Tiina minun koskea itseään sieltä? Minua jännitti koko ajan, että hän keskeyttäisi tutkimukseni. Karvoituksen keskellä tunsin ihoa, joka tuntui erikoiselta. Vielä vähän matkaa ja sormeni löysi aivan liukkaan ja kostean kohdan. Sen täytyi olla oikea paikka. Yritin työntää sormeani siitä sisään ja onnistuin. Työnsin sormeni vielä syvemmälle aivan hitaasti. Pohjaa ei tuntunut. Sitten vedin sormeni ulos ja työnsin sen uudestaan sisään paljon nopeammin. Tein sitä muutaman kerran, kunnes Tiina otti kädestäni kiinni. Ajattelin, että nyt hän lopettaisi puuhani.

Tiina siirsi käteni vähän ylemmäs.

- Tunnetko sä tässä pienen nystyrän? Hiero sitä kahdella sormellasi kevyesti.

Hän otti etu- ja keskisormeni ja laittoi ne nystyrän päälle. Aloin hieroa nystyrää. Jonkun ajan päästä hän alkoi voihkia. Se oli tyytyväistä voihkimista ja ymmärsin, että minä aiheutin sen sormillani. Arvasin, että hän oli tyydyttänyt itseään samalla tavalla. Mitä tapahtuisi, jos vain jatkaisin sitä pitkään? Se selvisi minulle, koska hän pyysi minua jatkamaan vähän kovempaa. Voihkiminen muuttui kovemmaksi ja se sai minut vielä kiihdyttämään tahtia. Sitten Tiina huusi kuin kova kipu olisi iskenyt häneen. Hän veti jalkansa yhteen ja nosti peppunsa ylös sängystä. Ajattelin hetken, että olin hieronut liian kovaa.

- Se tuntui aivan ihanalta, Tiina sanoi hengityksen tasaannuttua.

Tiina siveli käsillään taas nännejäni. Tällä kertaa hän huomasi, miten herkästi reagoin niiden kosketteluun ja se nauratti häntä. Hänen kätensä liikkui mahaani pitkin kalulle, jonka hän otti otteeseensa.

- Se on taas ihan kova. Mitähän se vielä odottaa?

- Että se sais mennä sinne, missä mun sormeni jo oli.

- Sellasestako sä olet haaveillut?

- Aika paljon...

- Kai se on kaikilla pojilla vähän samanlaista.

- Voi olla.

- Kun sä lupasit olla kertomatta tästä mitään, niin mä luotan siihen. Mä haluan, että sä muistat mut mieluummin ihanana naisena kuin tiukkapipoisena tätinä.

Tiina veti jalkansa koukkuun.

- Laita se nyt sitten sinne, mihin se haluaa.

Nousin polvilleni Tiinan jalkojen väliin. Kalulla sisäänpääsy oli paljon vaikeampaa kuin sormella. Onnistuin kuitenkin saamaan kaluni sisään ja siitä se työntyi loppuun saakka. Se tuntui ihmeelliseltä. Annoin sen olla sisällä ja odotin hetken kuin varmistaakseni, etten laukeaisi heti. Niin olisi varmasti tapahtunut, jollen olisi vähän aikaisemmin tullut Tiinan suuhun. Katsoin odottaen häntä silmiin, mutta hän ei kertonut, mitä minun piti tehdä, vaan hymyili minulle. Sitten vedin kalun melkein ulos ja painoin taas sisään. Panin ihan oikeasti naista. Nyt se oli totta. Sitä ei voisi ottaa enää minulta pois. Siinä ei tuntunut olevan mitään ongelmia.

Paneminen sujui kuin olisin aina osannut sen. Se tuntui niin mahtavalta, koska olin jännittänyt, miten osaisin. Kaiken lisäksi Tiina alkoi voihkia, kuten vähän aikaisemminkin. Se oli paras merkki, että osasin. Otin käsilläni tukea hänen polvitaipeistaan ja pääsin vielä syvemmälle hänen pillussaan. Ihan varmasti muistaisin aina Tiinan ihanana naisena, joka antoi minun tulla pilluunsa ja otti minulta poikuuden. Tunsin tulevani ja työnsin viimeiset työnnöt rajusti. Spermani purkautui taas Tiinan sisään, tällä kertaa pilluun. Eikä hän ollut siitä yhtään vihainen. Nukahdimme sänkyyn toisiimme kietoutuneina.

Heräsin siihen kun Tiina siveli minun nännejäni.

- Huomenta. Kello on jo melkein kymmenen. Mä nukuin niin hyvin. Sä olet selvästi nähnyt jotain unta.

Hetken hämmästeltyäni katsoin kaluani, joka tietysti seisoi.

-  Varmaan jatkoa sille, mitä yöllä tapahtui.

Tiina otti sen käteensä ja runkkasi vähän aikaa.

- Ei se ole nyt niin herkkä kuin yöllä.

Sitten hän tuli päälleni ja tarjosi nännejään suuhuni. Imin ja nuolin niitä aika pitkään. Se tuntui olevan Tiinan suosikkilaji. Tunsin mahallani jotain märkää ja tajusin, että Tiina oli kiihottunut rintojen hyväilystä niin paljon. Hän siirtyi vähän ja nousi kyykkyyn. Tajusin, vasta kun kaluni liukui pilluun, mitä oli tapahtumassa. Tiina nousi ja laski päälläni ja kalu hävisi aina hetkeksi hänen pilluunsa. Hän työnsi sormensa minun suuhuni ja laittoi sen sitten jalkoväliinsä. Hän hieroi sormellaan nystyräänsä, samalla kun kiihdytti tahtiaan kyykkimisessä. Tahti oli rajumpaa kuin yöllä. Hän alkoi taas voihkia ja se kehittyi äänekkäämmäksi koko ajan. Sitä ei kovin kauaa kestänyt ja minä ehdin ruiskuttaa spermani vielä ennen kuin hän sai raikuvan orgasminsa.

Tiukkapipoinen täti hän ei todellakaan ollut. Tiukkapilluinen nainen, jota olen kaivannut siitä lähtien. Kun runkkaan, ajatukseni useimmiten vaeltelevat jossain päin Tiinan vartaloa.

Arvostele novelli:

Kommentit

Ei kommentteja...
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Etsi seksinovellia