Julle meni korkean kurkkuköynnöksen taakse ja laski farkkushortsejaan. Karvinen tuijotti boksereista ja tummat irtokarvat saumakuminauhan alta. Rohtuneet sormet pujottivat hermostuneesti boksereita alemmaksi ja näin ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen pipelon. Nauraa kikatin. Se oli niin hassu. Käyrä ja kiero kuin avomaan kurkku, esinahka oli puoliksi terskan päällä ja paljastuneesta raosta minua tuijotti tummanpunainen reikä. Se tärähteli ja sykki oudosti, vapisi rehottavan häpykarvapuskan keskellä, jopa nahkapussit kalun alla liikehtivät. Nauroin vähän lisää.

”Noh... Mikä on... Mikä naurattaa?” Julle tivasi.

”Ei mikään... kihihihii... Ei kun mä vaan... kihihii”, purskahtelin.

”Sano vaan, jos se on liian pieni!” Julle sihahti.

”Eikä ole.”

”Itepä halusit nähä sen”, Julle murahti.

Niin olin. Kai. Kaikki oli alkanut aamulla, kun olimme olleet perkaamassa ison kasvihuoneen köynnöksiä. Aurinko oli paistanut ylhäältä polttavan kuumasti ja samalla kasteluautomaatit olivat laulaneet kosteaa virttään haikeasti. Siinä saunamaisessa kuumuudessa olin riisunut itseni bikinien yläosalle, mutta jättänyt toki verkkarit jalkoihin. Mietteissäni olin jäänyt katselemaan kurkkuja ja sivellyt yhtä käyrää. Se oli tuntunut kulmikkaalta, maskuliiniselta, hirveän kovalta, mutta samalla niin pehmeältä. Mieleen oli tullut myös eräs sunnuntai-ilta parin vuoden takaa, kun olin hakenut kotona jääkaapista kurkun, käyttänyt sitä hetken mikrossa ja työntänyt neitseelliseen pimpulaani.

”Se on vähän kuin kyrpä!” olivat Jullen sanat saaneet minut säpsähtämään ja punastumaan.

”Eikä kun se on gurkku”, olin väistellyt.

”Mut se näyttää ihan kikkeliltä. Kai sä nyt oot mulkun nähny..?” Julle oli virnistellyt ahavoituneen ruskeilla kasvoillaan ja kaivanut shortsien taskusta sätkän.

”Joo-o, tietty”, olin sanonut itsevarmasti,  mutta kasvot tulipunaisina.

”Eihän se mikään häpee ole, jos ei oo nähny. Palaako?” Julle oli ojentanut sätkää.

Niin me sitten olimme istuneet köynnösten suojissa ja vedelleet yhdessä väkevää sätkää. Pihalta oli kantautuneet ylipuutarhurin kottikärryjen äänet ja sadettajan epätasainen kohina. Olin päässyt edellisellä viikolla riparilta ja olin nyt ekassa kesätyöpaikassani närpiöläisellä puutarhalla. Olin vähän ujo ja ollut poikien kanssa tosi vähän tekemisissä. En siis ollenkaan sillä tavalla. Joskus olin pussannut. Ja olin minä ihan kivan näköinen, enemmän pullea kuin langanlaiha, en silti läski. Mittaa löytyi jotain 160 senttiä ja hiukset olivat sellaiset punaruskeat, oikeasti enemmän punaiset. Silmät olivat vihreät ja ripset olivat aika pitkät. Kai minua voisi kutsua enemmän sellaiseksi maalaistytöksi kuin kaupunkilaismalliksi, varsinkin kun rinnat olivat alkaneet kasvaa varhain ja nyt ne jo pullottivat tosi isoina. Jotkut luokan kundit kiusasivat minua Lollo-Lauraksi.

”Onks sulla poikaystävää?” Julle oli yhtäkkiä kysynyt ja puhaltanut savua poskistaan.

”Ei mul vielä... Sulla?”

”Ei tällä hetkellä... teknisesti”, Julle oli vilkaissut minua. ”Sä et oo vissiin ollu poikien kanssa.”

En ollut vastannut mitään, vaan yskinyt savua nenästäni. Julle oli minua pari vuotta vanhempi ja opiskeli kuulemma ammattikoulussa kone- ja metallipuolta. Kundi oli paljon miehekkäämpi kuin meidän luokan pojat, sillä kasvoi jopa vähän parransänkeäkin. Julle oli aika pitkä ja sillä oli voimakkaat käsivarret, iho oli ruskettunut täällä kasvihuoneilla kuin kaakaopapu ja sillä valui vaalennettua tukkaa lippiksen alta. Kourat olivat kuin työmiehellä ja t-paidan alla rintakehä näytti leveältä.

”Mä voin kyllä näyttää sulle”, Julle oli sanonut ja tumpannut röökin multaan.

”Siis minkä?”

”Kyrvän. Mulkun. Kikkelin. Jos sä vain haluat.”

”Joku voi nähä.... Ei... kai.”

”Ei nyt tietenkään, hölmö. Myöhemmin sit.”

Ja nyt oli se myöhemmin. Katsoa tapitin 17-vuotiaan pojan penistä silmieni edessä. Julle vilkuili ympärilleen ja keinutti lantiotaan eteenpäin, niin että nahkamela melkein osui poskeeni.

”Vemputa sitä”, Julle pyysi.

”En mä...” vilkaisin Jullea ja Jullen kullia.

”Vähä vaan, kokeile ees, ei se pure.”

Otin varovaisesti kiinni nuoren kundin kullista ja vedin esinahkaa taaksepäin, eteenpäin, taaksepäin. Nihkeä kalu päästi maiskahtavan äänen. Kyrpä kasvoi kourassa ja pian se oli kivikova. Terävät alapääkarvat pistelivät kättäni vasten ja kivespussien alta tuoksui väkevälle. Tässä se nyt oli, muna. Ravistelin lujemmin lämpöistä elintä ja Julle valitti äänen.

”Ota se suuhusi”, Julle yhtäkkiä komensi.

Pujotin suuni kyrvän ympärille ja maistoin sitä kerran kuin limpparipullon kaulaa. Vehje oli lämmin ja tunkkainen, se maistui vähän pissamaiselle ja vihanneksille, jotenkin myös metalliselle ja suolalle.

”Hyi, pippeli maistuu pahalle”, otin kalun pois.

”No anna ees kourii sun suurta lolloo”, Julle intti.

Sitten känsittynyt koura tuli ja tarrasi kiinni bikineihini. Se rutisteli pehmeää nisää ja kovettunutta nänniäni. Julle huokaili, ja vemputin kyrpää yhä pitkin vedoin. Nuoren miehen himokas käsi meni bikinien alta sisään ja kähmi lujasti tissiäni kuin pullataikinaa. En tajunnut, miksi Julle ähki ja mumisi, vaan runkkasin yhä. Silloin kyrvän päästä lensi kasvoilleni jokin lämmin ja valuva kuin räkä. Ehdin kääntää sykkivän kullin vatsalleni, kun tajusin, että se syöksi lämmintä harmahtavaa spermaa pontevasti.

”En mä haluu nyt enempää”, totesin ja lähdin nopeasti juoksemaan.

Julle jäi seisomaan shortsit kintuissa kurkkujen taakse ja putsaamaan kaluaan. Oli jotenkin likainen ja inhottava olo. Tupakki jyskytti päässä ja keuhkoissa. Tomaattien luona pyyhin vatsaani ja nuuhkin sitä suolaista ainetta. Käteni tuoksui yhä Jullen penikselle.

-----

Kuovi jodlasi jossain. Oli vähän koleaa ja kasteista, mutta sisällä kasvihuoneessa aina yhtä trooppista ja kirkasta. Orvokit tuoksuivat istutuslaatikoissa ja niiden vieressä rehottivat pelargoniat. Kello ei ollut vielä aamuseitsemääkään, kun seisoin kasteluletku kädessä pikkukasvihuoneessa ja odotin Jullea. Olin tahtonut jutella eilisestä. Selittää. Pihalta kantautuva kevytmoottoripyörän pääni sai vatsani pörisemään. Sitten maiharit kuljettivat joka askeleella rahisevaa hiekkaa eteenpäin. Julle tuoksui bensalle ja röökille, kun se asteli sisälle ja laittoi Dimexin takin naulaan. Julle käveli viereeni mustassa heavybändin hihattomassa paidassaan ja tummansinisissä työhousuissaan, maiharin nauhat auki.

”Mitä sulla oli?” se kysyi.

”Siis sorge siitä eilisestä... Ihan tosi... Se vaan tuli yllättäen”, selitin.

”Joo, ei se mitään”, Julle murahti ja halasi samalla minua.

Tunsin voimakkaan nuoren miehen päälläni. Julle piteli paksuilla käsillään minua lujasti ja silitteli. Sitten huulet liikkuivat kaulaani pitkin kiusoittelevasti ja kädet alkoivat vaellella. Yritin aluksi estellä, mutta tunne oli niin nautinnollinen. Kädet kouraisivat pebaani ja laskivat verkkareitani alemmaksi. Pian Julle jo kähmi paljasta peppuani.

”Mitä jos joku tulee?” olin huolissani.

”Shhh... Ei tänne kukaan nyt tuu. Mene selälleen tuohon maahan”, Julle pyysi.

Nuori kundi kiskoi verkkarini aina kumppareihini asti ja levitti jalkojani. Sitten osaavat sormet rullasivat hupparini ylös ja kaivoivat rintani esiin liiveistä. Julle ihasteli suuria valkoisia kannujani ja nipisteli tummanpunaisia nännejäni. Leipoi kuin paraskin leipuri ja suuteli samalla suulle sätkälle maistuvia suudelmia. Katselin taivasta, joka oli lasinen katto, ja huokailin. Tuoksui orvokki ja saniainen, tomusi tuore maa ja tarttui aamun kaste. Tuttu sormi siirsi vähän sivuun pinkkejäni stringejäni ja kosketti ohutta punaista karvoitustani. Olin kostea, tiesin sen. Sormi jatkoi matkaansa ja siveli röyhkeästi häpyhuulia, poimi klitoriksen kahden sormen väliin ja hieroi.

”Oo ihan rauhassa, mä vähäsen vaan...” Julle jutteli ja painoi päänsä haaroihini niin, että käyrä lippis osui häpykarvoihini. ”Sulla on nätti pikkupimsa,”

Sitten tulivat huulet ja painautuivat häpyhuulilleni. Julle nuoli pitkin vedoin ja sylki punaisia karvoja suupielistään. Tuntui hyvältä. Hän lipoi kunnolla ja kuumottava tunne liikkui syvemmälle. Väkivaltainen etusormi puski samalla sisääni ja alkoi lypsää sulkijalihaksillani. Huohotin maassa saappaat levällään ja tarrasin kiinni mullasta. Voi luoja.

”Mä tuun sun päälle”, Julle kuiskasi ja nousi.

”En mä oo valmis... Se sattuu pian”, huokailin, mutta kundi makasi jo päälläni ja nojasi vahvojen käsiensä varassa.

”Ei se satu, mä lupaan. Mä lämmitän sua ihan aluksi”, Julle lupasi ja aukaisi työhousujensa napin.

Ensin havaitsin kivikovan kyrvän vatsaani vasten lämpimänä. Sitten se otti sormen paikan ja alkoi työntyä sisälle vetiseen pimpelooni. Mutta se oli paljon sormea isompi ja meni paljon syvemmälle. Voihkin ja valittelin lujempaa, mutta Julle vain avasi haarojani leveämmälle ja työnsi siittimensä sisälle punakarvaiseen pipariini. Julle ähkäisi ja alkoi liikutella kyrpäänsä sisässäni. Kulli muljahteli oudosti, se oli kuin vieras esine minussa. Julle makasi päälläni joka kilollaan ja haisi voimakkaalle hielle. Hän ähki ja kirnusi. Sisään ja ulos. Pilluni maiskahteli ja litisi, hävetti. Miten se haisikin kuin kala, imelälle ja makealle. Pidin kiinni Jullen käsivarsista ja otin teinipojan mulkkua sisääni.

”Eihän satu... Ähh... Noin”, Julle jutteli ja hässi menemään kömpelöin liikkein.

”Vähän... Mut muista ottaa se sit pois tai laittaa kumi ennen kuin tuut.”

”Jooh”, Julle mörisi ja otti työntöihinsä vauhtia.

Hävetti maata rönttönen paljaalla kasvihuoneen lattialla ja haista kiimaiselle. Jullen vaatteet hiestivät ihoani vasten ja kukkien tuoksun päälle leijaili kyrvän haju. Hikinen kundi jyskytti kuin viimeistä päivää. Sattui. Muna meni liian syvälle ja lujasti. Julle läähätti ja nipisteli nännejäni. Kuovin huuto hukkui ylipuutarhurin kottikärryjen nitinään. Se lähestyi, se oli tulossa tänne!

”Julle, ylipuutarhuri tulee, lopeta!”

”Kohta, ei tässä mee kauaa, oo paikallas nyt.”

”Eiku nyt, se tulee”, vinguin kiimaisen ja hormonien täyttämän amiksen alla.

Julle sulki silmänsä ja korisi jotain, työmiehen koura tarrasi multaan kiinni ja lihaksikas varsi ojentui suoraksi. Hentoinen huuliparta väpätti ja finnit Jullen kasvoilla loistivat kilpaa. Liike oli pysähtynyt, mutta ääni ei. Koko mitaltaan sisässäni oleva Jullen siitin värähteli jännästi. Ymmärsin vasta, kun lämmin tunne täytti vaginani. Pian koko alapääni oli siemenesteen vallassa ja tahmaa valahteli reisilleni saakka.

”Ei vittu”, hätistelin Jullen haarojeni välistä ja rullasin jo hupparia alas.

Hiuksiin jäi multaa, mutta väliäkö hällä. Ylipuutarhuri kopisteli saappaitaan jo ovella, kun sain kiskaistua verkkarini takaisin ylös. Julle oli nopeasti sullonut veltostuneen kikkelinsä työhousuihin ja pönötti punakan saaneena käytävällä. Ylipuutarhuri avasi oven ja hämmästyi aluksi, mutta toivotti reippaasti hyvät huomenet. Murahdimme takaisin ja Julle alkoi kaivella röökiä esille. Lähdimme vähin äänin kävelemään kasvihuoneesta pihan läpi. Kun olimme huoltohallin nurkalla, uskalsimme puhua.

”Vitun hullu, sä et lopettanut, vaan tulit sisään!”

”Tuntui vaan niin vitun hyvältä. Ja kai sulla nyt pillerit on?” Julle murahti ja naurahti.

”No ei tasan oo!”

”Itepä sit huolehdit jatkosta. Ei oo mun ongelma. Sinähän sitä halusit.”

”Mut sä mun päällä olit!”

”Hei! Mä en jaksa nyt kuunnella tuota kitinää. Ja sitä paitsi mä oon palannu mun muijakaverin kaa yhteen.”

”Eihän sulla ollu sellaista!” parkaisin.

”No joo... Ei teknisesti”, Julle sanoi ja katosi rehvakkaasti kävellen isoon kasvihuoneeseen.

Jäin seisomaan petettynä ja hyväksikäytettynä keskelle pihaa. Itku oli tulossa jossain kurkun ja nenän välissä. Vaginaani poltteli ja koko ajan Jullen tahmaiset siemennesteet valuivat reisilleni. Tässä oli nyt se paljon puhuttu eka kerta. Tuoksuin Jullelle ja olin lisäksi täynnä sen spermaa. Onnettomana ja hölmönä tyttönä pillahdin itkuun närpiöläisen kasvihuoneen pihalla.

Arvostele novelli:

Kommentit

Ei kommentteja...
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Etsi seksinovellia