Äiti ja tytär

admin Insesti ja Sukulaisseksi
26.06.2014
21959 näyttökertaa
0 kommenttia
4.44
Istuin juomassa aamukahviani, kun tyttäremme Saila tuli unisena alakertaan huoneestaan vielä yöpukeissaan. Vaimoni oli jo pukeutunut, mutta luki jotakin koulussa opetuksessa tarvitsemaansa kirjaa kiinnittämättä muihin huomiota. Sain kahvini juotua ja nousin pöydästä. Minä lähtisin polkupyörällä vaikka tulikin kevyttä maaliskuun lopun tihkusadetta.

Sanoin heit molemmille ja suljin oven takanani. Lähdin pyöräilemään kohti työpaikkaani. Olin päässyt jo puoliväliin 6 kilometrin matkaani, kun kaaduin sateen liukastamalla jäätiköllä. Vesi roiskui ympärilläni luistellessani selälläni pitkin märkää ja jäistä pyörätietä. Päästessäni jalkeille olin läpimärkä, pyörästäni oli etuvanne muuttunut kiemuraiseksi kappaleeksi.

Kiroten lähdin talsimaan takaisin kotia kohti. Viimein pääsin kotiin ja vein pyörän suoraan autotalliin ja sieltä menin pannuhuoneen kautta kohti pesuhuonetta.

Hämmästyin kuullessani voimakasta hengitystä ja kevyttä kuisketta pesuhuoneen suunnalta jonne itsekin olin menossa. Pysähdyin raollaan olevan oven saranapuolen taakse ja kuin näkymättömän käden ohjaamana kurkistin oven raosta pesuhuoneeseen.

Se mitä näin salpasi hetkeksi henkeni. Vaimoni Raija oli kiinni painuneena tyttäreemme Sailaan. Vaimoni käsi oli Sailan yöpaidan alla liikkuen tasaisesti kuin hieromaliikettä tehden. Tajusin kyllä mitä käsi teki. Tuntui että olisin tukehtumaisillani järkytyksestä. Suljin silmäni ja toivoin nähneeni harhoja.

Avattuani silmäni uudelleen näky silmieni edessä oli sama. Nyt vain tyttäreni kädet nostivat vaimoni hametta ylös paljastaen Raijan kauniin sukkahousujen peittämän takamuksen ja kiinteät reidet. Käsi hieroi vaimoni reisien väliä kovin tottuneesti. Molemmat naiset olivat keskittyneet lujasti toisiinsa suudellessaan toisiansa melkoisen intohimoisesti.

Raija painoi Sailan irti itsestään hellästi. Naiset katsoivat toisiinsa lyhyen hetken ja tyttäreni liikahti vaimoni käsien painamana alaspäin. Pian Saila olikin polvillaan äitinsä edessä alkaen laskemaan tämän sukkahousuja alaspäin. Lyhyen hetken jälkeen sukka- ja alushousut olivat nilkoissa ja pois toisesta jalastakin.

Vaimoni nojasi vaaleaan kaakeliseinään ja Sailan pää katosi hänen hameensa alle. Raija notkisti jalkojaan levittäen itseään lähes irstaan näköisesti. Katsoin ilmettä vaimoni kasvoilla joka oli nautinnon vääristämässä irveessä. Hämmästyneenä katsoin kuinka vaimoni alkoi huojua ja työnsi itseään lähemmäs Sailan suuta. Vaimoni nosti hameensa helmaa käsissään ylemmäksi ja näin Sailan työskentelyn nyt aivan selkeänä.

Tumma lyhyt hiuspehko liikkui kiivaasti vaimoni sylin edessä.

- Amh.., voih, ihanaa… tee se.., noin..

Katselin ja kuuntelin vaimoni kiihkeää käyttäytymistä. Kuulin ja näin vaimoni saavan orgasmin oman läheisensä antamana. Vaimoni kiemurteli selkä seinää vasten valittaen nautinnosta tavalla jota en ollut koskaan kuullut näiden 22 vuoden aikana. Vaimoni on nuorekas, tosin hän on 10 vuotta minua nuorempikin. Olin kuitenkin aina kuvitellut pystyvän tyydyttämään hänen tarpeensa, vaikka olin jo itse 50 ehtinyt täyttää.

Ajatusteni aikana Saila nousi jalkeille ja riisui yöpaitansa. Sen alta paljastui kaunis nuoren naisen vartalo. Kaksi pyöreätä pystypäistä rintaa joiden nännit olivat pitkällä punertavan alueen keskellä.

Tällä välin vaimoni oli vetänyt sukka- ja alushousunsa takaisin jalkaansa. Nyt Raija kääntyi Sailan puoleen hymyillen posket punaisina.

Raija oli selin minuun peittäen osittain Sailan vartalon. Pian vaimoni käsi katosi Sailan reisien väliin. Nyt he olivat jälleen toisiinsa tiiviisti puristuneina. Vaimoni käsi teki tasaista liikettä nuoremman naisen sisällä.

Sailan toinen jalka kietoutui äitinsä lantion ympärille nojatessaan nyt vuorostaan seinää vasten. Vaimoni miltei nosti Sailaa ilmaan antaessaan tälle seksuaalista tyydytystä. Vaimoni pää painui vasten noita kauniita rintoja ja tajusin hänen suutelevan niitä kuin mies.

Järkytyin kuunnellessani tyttäreni urisevaa ääntä. Omaa tilannettani pahensi sekin, että kiihotuin tästä sairaalloisesta näystä mitä silmieni edessä tapahtui.

- Nyt.. nyyyt-tt.., yynnhhh..

Katsoin suu avoinna tätä leikkiä. Tunsin kiihottuvani seksuaalisestikin kuunnellessani tyttäreni orgasmin nautinnollista urinaa, joka alkoi muuttua jo käheäksi kuiskailuksi.

Hiljaa siirryin taaksepäin kohti autotalliin vievää ovea. Tunsin itseni nöyryytetyksi ja häpäistyksi.

Viikko oli kulunut tuosta tapahtumasta jota olin saanut olla todistamassa. En ollut pystynyt koskemaan vaimooni, päinvastoin olin vältellyt kaikenlaista kontaktia häneen. Lisäksi olin ryhtynyt seuraamaan vaimoni ja tyttäreni yhdessäoloa. Vaimoni oli lähtenyt joko ennen minua tai sitten Saila oli lähtenyt aikaisemmin, joten en ollut ainakaan nähnyt uudelleen jo tapahtuneen kaltaista rietastelua.

Kevät oli jo pitkällä ja kuljin jo jalkaisinkin työssä, silloin lähdin entistä aikaisemmin työhön.

Tein joitakin koelähtöjä, mutta jäinkin autotalliin ja yritin tutkia mitä kotona tapahtui. Huhtikuu oli jo puolessa välissä, kun viimein koin saman näyn johon olin jo kerran törmännyt.

Tulin entistä reittiä hiljaa sisälle ja kuuntelin kahinaa Sailan makuuhuoneesta. Hiivin kuin varas hiljaa huoneen ovelle. Ovi oli puolittain suljettuna, aivan kuin häveliäisyydestä olisi edes vähän vedetty ovea kiinni.

Vaimoni makasi vain rintaliivit yllään tyttäreni sängyllä. Saila oli kauniin alastomana kumartuneena äitinsä reisien väliin. Raija levitti jalkojaan ja näin hänen minulle tutun sylin avautuvan Sailan kasvojen edessä. Tuuhean karvoituksen keskellä kiilsi kostea vagina jota Sailan kieli hiveli raivostuttavan hitaasti ja varmaankin nautinnollisesti. Raija huohotti ja työnteli alavartaloaan vasten Saijan kasvoja. Kuulin kostean ryystävää ääntä, joka lisäsi kiukkuani ja toisaalta aiheutti kiihottumista.

Vaimoni kädet painoivat Sailaa hiuksista itseään vasten hieroen lantiotaan tämän kasvoihin. Näin kuinka Sailan sormet sivelivät itseään pillun alueelta hiljakseen samalla, kun hän nuoli toista.

Saila nousi ylös ja siirtyi Raijan päälle makuulle asettaen tämän reiden vasten häpyään. Oli kiihottavaa katsoa kuinka tyttö haki oikeata asentoa ja sen saatuaan laskeutui vaimoni päälle. Tytön kädet kietoutuivat Raijan hiuksiin ja kaulaan ja sitten näiden kahden naisen huulet löysivät toisensa.

Kuului vain mumisevaa ääntä heidän suudellessaan ja kihnuttaessaan toinen toistansa vasten. Sailan kaunis ja jäntevä reisi hieroi vaimoni vaginaa tasaisen rytmikkäästi. Sailan reisi kiilsi vaimoni eritteistä märkänä riettaan kiimaisena.

Kuin huomaamatta tyttö oli riisunut Raijan rintaliivit pois ja kaksi kiinteää rintaa oli nyt esillä. Toinen rinnoista oli vasten Sailan pienempää rintaa ja toista Sailan käsi puristeli ja hieroi kosketellen korkealle noussutta nänniä.

En ollut koskaan itse nähnyt tai tuntenut vaimoni nänneissä noin voimakasta turvotusta kuin nyt näin.

Viimein he lopettivat suutelemisen ja Saila alkoi liikehtiä uuteen asentoon. Tajusin hänen olevan kääntymässä sellaiseen asentoon jossa hän pystyisi tarjoamaan itseään Raijalle. Kaunis kiinteä takamus laskeutui kohden vaimoni kasvoja Sailan ylävartalon laskeutuessa kohden avoinna olevaa toisen naisen syliä.

Vaimoni sormet ilmestyivät Sailan pakaroille vetäen tätä lujemmin puoleensa. Sailan takamus putosi vaimoni kasvoille. - Yhynn.., oihh.., kuului Sailan voimakas huokaisu vaimoni kielen osuessa oikeaan kohtaan.

Sailan suu painui vaimoni häpyhuulia vasten ja näin kuinka kieli katosi turvonneiden häpyhuulten kätköihin. Vaimoni mumisi tyttäreni alla nautinnosta koukistaen jalkansa ja nostaen ne yhtäkkisellä liikkeellä Sailan niskan taakse.

Tämä liike oli sellainen, että sitä ei varmaan tehty ensimmäistä kertaa. Kuului vain vaimoni nivelten naskahdus ja kostea massahtava ääni. Katsoin kuinka Sailan pää oli nyt lukittuna vaimoni jalkojen puristukseen.

Vaimoni kädet puristivat Sailan pakaroita lujasti tytön tehdessä kuin yhdyntäliikettä samaan aikaan. Kaikesta näki selvästi kuinka nämä liikkeet olivat molempien hallussa. Sailan kädet puristuivat vaimoni pakaroita sivellen silmiini näkyvää kiimaista aluetta edestakaisin.

Alkoi kuulua kiimaisten naisten huokailu ja voihkinta joka oli sekoittaa mieleni lopullisesti. Vein pakon sanelemana käteni housuihini ja häpeän tunteen vallassa puristin kuumaa ja sykkivää kullia kädessäni.

Äänet voimistuivat ja Sailan sänky natisi kahden naisen temmeltäessä siinä kumpaisenkin hakiessa nautintoa itselleen ja toisilleen saman aikaisesti.

Katsoin lumoutuneena tyttäreni kiemurtelevaa ja alastonta vartaloa joka tärisi nautinnosta. Saila oli lujasti lukittuna vaimoni reisien väliin. Himosta sairaana katsoin tätä näytelmää. Laitoin nyrkkini suuhun etten päästäisi ääntä, kun tunsin sperman syöksyvän putkesta kovalla voimalla housuihini.

Katsoin orgasmin runtelemaa tyttäreni vartaloa joka makasi huohottavana vetelänä olentona vaimoni vartalon päällä. Vaimoni jalat olivat ojentuneet suoriksi ja Saila oli päässyt pinteestä.

Molemmat naiset näyttivät täysin uupuneilta jota varmaan olivatkin. Poistuin sydän takoen vimmatusti hiljaa hiipien takaisin autotalliin käsi edelleen housuissani. Tunsin käteni olevan valtavan tahman kyllästämä.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.