Isän leikkejä, Osa 1

admin Insesti ja Sukulaisseksi
17.03.2014
65455 näyttökertaa
0 kommenttia
4.52
Olin juuri palannut viikon kestäneeltä komennukseltani kertausharjoituksista. Heitin laukkuni lattialle ja rojahdin sohvalle makaamaan. Televisiosta ei tullut mitään mielenkiintoista ja jäin jostain kumman syystä tuijottamaan typerää chat-ohjelmaa jossa noin parikymppinen juontaja luki toinen toistaan älyvapaampia viestejä. Juontajan avonainen paita pystyi hädin tuskin kätkemään sisäänsä erittäin suuret rinnat, joita jäin hypnoottisesti tuijottamaan. Fantasioin näkeväni tuon nuoren tytön pomppimassa päälläni, suuret rinnat vapaina heilahdellen. Koskin hieman itseäni housujeni päältä ja tuntui kuin olisin ollut valmis tulemaan alle minuutissa, olinhan juuri viettänyt viikon metsässä hikisten ja pahanhajuisten äijien kanssa.

Päätin kuitenkin hillitä itseni. Nyt oli lauantai ja tyttöni Kia oli äitinsä luona ja oli tulossa vasta maanantaina takaisin. Tämä pitää tehdä kunnolla, ajattelin mielessäni. Niinpä päätin käydä suihkussa, soittaa kaverilleni Mikolle ja suunnata paikalliseen yökerhoon toivoen, että saisin sieltä mukaani naisen, johon voisin purkaa kaiken tämän patouman, jonka viikon seksittömyys saa aikaan.

Ilta meni mukavasti ja pääsinkin juttelemaan pirtsakan oloisen 30-vuotiaan Sannan kanssa. Hän kikatteli vitseilleni ja laski käden reidelleni todeten minun olevan aivan mahdoton. Laitoin parastani peliin ja näinkin jo, kuinka Sanna riisuutuisi huoneessani ja pääsisin ottamaan hänet todella kovaa olohuoneessa, keittiössä, eteisessä… Kaikki oli mennyt niin pitkään hyvin, kunnes Mikko pamahti takaisin paikalle. Hän oli pari tuntia aiemmin lähtenyt käymään vessassa ja tuli nyt takaisin – tai hoiperteli paremminkin…

“Moi Heikki, mä otin vähän shottikisaa tuolla tis…”

Silloin Heikki laattasi lattialle ja osa roiskui Sannan kengille. Sanna nousi pystyyn ja selvästi mielensä pahoittaneena häipyi paikalta. Yritin vielä huutaa perään, mutta paikalle syöksyvä portsari ehti hyvin estää aikeeni Sannan perään lähtemisestä. Meillä oli kuulemma ihan toinen suunta.

Kotiin päästyäni tempaisin vitutukseen vielä reilun puoli pulloa vodkaa ja sammuin sohvalle.

Ihme ja kumma, aamulla pääni ei ollut kovin kipeä, mutta krapulapanetus oli sitäkin suurempi. Aamukusellakäyntiin tarvittiin pyykkinarua, jakkara ja seinäkello… Mutta se on kokonaan toinen tarina.

Käväisin suihkussa ja istahdin sohvalle kylpytakissani. Laitoin porno-dvd:n asemaan, eihän siinä nyt enää muukaan auttanut. Olin juuri päässyt elokuvan alkuun, kun ovikello soi. Koitin peittää valtavaa erektiotani kylpytakillani, ja onnistuin sitomaan sen kiinni niin, että kaluni jäi nauhan alle, kun kiristin sen vatsaani vasten.

Oven takana seisoi ex-vaimoni Maria, tyttäreni Kia ja tyttäreni kaveri Nella. Maria katsoi minua päästä varpaisiin ja sanoi: “Taisit sitten taas unohtaa, että tuon Kian jo sunnuntaina?”

“E-En tietenkään, kyllähän minä nyt sen muistin…” Tai ainakin yritin valehdella muistaneeni.

“Mun tarvii mennä. Tytöt tuli suoraan voimistelutreeneistä ja Nellan vanhemmat tulee vasta kolmen tunnin päästä kotiin ja tulevat sitten hakemaan hänet.”

“OK, mä tuon Kian sitten keskiviikkona…”

Siinä vaiheessa tytöt olivat jo rynnänneet ohitseni sisälle ja Maria paiskasi oven kiinni. Kauhukseni muistin dvd:n olevan vielä päällä ja ryntäsin tyttöjen ohi olohuoneeseen sammuttamaan levyn. Tytöt tulivat kaksi sekuntia levyn sammumisen jälkeen huoneeseen. Huokaisin helpotuksesta ja istahdin sohvalle.
Samainen chat-juontaja näytti taas olevan televisiossa. Siirsin kylpytakkiani paremmin päälleni ja jatkoin ohjelman katselua.

Tytöt venyttelivät kilpaa treeneissä oppimiaan venytyksiä ja kilpailivat, kumpi on notkeampi.

“Isi, sano sä, kumpi meistä on notkeempi, ku me ei ite nähdä…” Säpsähdin Kian kysymykseen ja katsoin lattialle, jossa kaksi 11-vuotiasta tyttöä oli kireissä verryttelyhousuissa kontillaan pyllyt minuun päin ja yrittivät jalkojaan levittämällä selvittää, kummalla oli notkeammat nivuset. Mietin mielessäni, että milloin kummassa tuon ikäisille tytöille oli tullut niin täydellisen muotoiset pyöreät mutta kuitenkin niin ihanan pienet pyllyt. Vaihtelin katsettani Kian pyllystä Nellan pyllyyn, kunnes tunsin värähdyksen jalkovälissäni… Säpsähdin. En mä voi noin ajatella… Viikon leiri, eilen Sanna, tänään filmi… Tämän täytyy olla vain liikapainetta…

“Isi, sano nyt!” Kian ääni oli kovempi.

“En mä tiiä. Te ootte yhtä notkeita.” Tunsin punan nousevan kasvoilleni…

“Kokeillaan nyt sitä seuraavaa”, Kia sanoi Nellalle, ja tytöt pyörähtivät selälleen makaamaan. He nostivat jalkansa ylös ja siitä alkoivat levittää niitä sivulle… Molemmilla tytöillä oli kireät housut jalassaan ja urheiluseuran t-paita päällä. Selällään maatessa paita paljasti kummankin tytöt rinnuksen kohdalta pienet tissinalut. Katselin alaspäin vatsaan, ja hieman nousseet paidat paljastivat vatsat, jotka olivat täydellisen litteitä, ja pienet lantionalut, jotka nuorilla tytöillä olivat vasta kehittymässä. Nellan tummat hiukset olivat saparoilla ja Kian vaaleat hiukset olivat poninhännällä kiinni. Kireät housut paljastivat Nellalla pienen kummun jalkojen välissä… Siirsin katseeni takaisin pienille tisseille ja siitä vielä ylöspäin Nellan täyteläisille huulille… Olin aivan kivikovana… Katsoin ylöspäin Nellan silmiin ja huomasin kauhukseni hänen katsovan minuun päin paljastaen vienon hymyn… Ei, en voi ajatella näin… En vain voi…

“Isi, tuu auttaan, ku ei tätä pysty yksin tekeen, ja sit saat taas sanoo, kumpi on notkeempi.”

Sidoin kivikovan vehkeeni taas narun alle ja menin lattialle Kian eteen. Otin jaloista kiinni ja levitin niitä sivuille. Kian jalat menivät melkein lattiaan asti… Katsoin tyttöäni päästä, no, jalkoväliin asti ja nielaisin. Huomasin hengittäväni raskaasti.

“Isi, ooksä kunnossa?” Kia katseli minua ja kysyi hämmästyneenä. “Miks sä näytät tolta?”

“Oon ihan kunnossa, joo. Isi on ehkä vähän väsynyt. Melkein sait jalat lattiaan”, totesin nopeasti ja päästin irti jaloista.

“Levitätkö sä munkin jalat?” Nella kysyi vierestä. Tartuin Nellaa jaloista ja painoin ne sivuille. Jalat olivat melkein lattiassa. Tuijotin Nellan pieniä rintoja ja mietin, millaista olisi imaista niistä, laittaa sormi kummulle…

“Paina kovempaa”, Nella komensi. Tuo kommentti oli liikaa mielikuvitukselleni ja nauhalla sidotulle kullileni… Nauha venähti auki ja kylpytakkini aukesi alaosasta paljastaen seisovan vehkeeni, joka oli noin kymmenen sentin päässä Nellan pienestä jalkovälistä… Päästin äkkiä jaloista irti ja peitin itseni. Nella oli pitänyt silmiään kiinni painaessani häntä, siis hänen jalkojaan, kovempaa. Kia oli mennyt taakseni sohvalle katsomaan eikä nähnyt mitään. Huokaisin helpotuksesta…

“Nyt saa venyttelyt riittää, tytöt, mun on pakko istahtaa tähän sohvalle…”

Laitoin jonkun lasten tai nuorten ohjelman pyörimään ja nojauduin taaksepäin sohvalle istumaan. Tytöt jäivät tuijottamaan ohjelmaa ja istahtivat kanssani sohvalle, Kia vasemmalle ja Nella oikealle. Kia meni kyljelleen ja painoi päänsä reidelleni. “Mä kans”, sanoi Nella ja otti paikkansa toisella reidelläni.

Tyttöjen päät olivat vain viiden sentin päässä edelleen kivikovasta vehkeestäni. Silittelin tyttöjen päitä ja hartioita. Katsoin Nellaa ja siirsin käteni alas hänen kyljelleen, hieman eteenpäin… Muutama sentti vielä… Ei… En voi… Siirsin käden kylkeä pitkin alaspäin lantiolle, hieman alaspäin, katsoin Nellaa kasvoihin ja hellästi puristin tuota täydellisen pyöreää ja pientä pyllyä…

Nella kääntyi katsomaan minua. Olin kauhuissani, olin mennyt liian pitkälle… Hämmästyksekseni Nella vain hymyili minulle, pyöritteli päätään hieman reidelläni parempaa asentoa etsien ja laski päänsä takaisin reidelleni. Nauha antoi periksi taas… Se oli liikaa… Kivikova vehkeeni hipaisi Nellan lähemmäksi siirtynyttä päätä pongahtaessaan ylös… Kumpikaan tytöistä ei liikahtanut. Annoin jäykän vehkeeni olla siinä vapaana hetken aikaa ja puristin uudelleen Nellan ihanaa pyllyä. Tuntui kuin olisin voinut tulla sillä hetkellä koskematta itseeni. Katselin tyttöjä vuorotellen, pieniä pyllyjä, pieniä tissejä. Molemmat tulevia malleja, mietin mielessäni. Annoin kullini seistä vapaasti vielä hetken, kunnes pistin sen piiloon ja jatkoin tyttöjen ihailua.

“Isi, mulla on tylsää. Keksi meille joku leikki!” Kia oli myöhässä, minulla olikin jo leikki mielessä… En vaan voi, enhän? Vai?
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.