Isäpuolen käsittelyssä

admin Insesti ja Sukulaisseksi
18.04.2015
22679 näyttökertaa
0 kommenttia
3.41
Äitini erosi isästäni ollessani vasta puolivuotias enkä isääni ole eron jälkeen nähnyt kertaakaan. Niinpä äidilläni on ollut lukuisia miespuoleisia kumppaneita viimeisten kahdentoista vuoden aikana. Nyt viimeiset puoli vuotta äitini oli seurustellut itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen Sepon kanssa. Seppo oli hiukan alle nelikymppinen perussuomalainen mies. Tosin äidin mieskavereista Seposta pidin kaikkein eniten juuri hänen tavanomaisuutensa takia. Vuosien varrella kun oli tullut nähdyksi niin moottoripyöräjengiläisiä kuin työttömiä rappareitakin kotimme nurkissa.

Lähdimme viime kesänä kolmisin mökillemme Laukaalle. Olisin halunnut jäädä viettämään tulevia 13-vuotissynttäreitäni Helsinkiin, mutta tähän äitini ei ollut suostunut. Olisi kuulemma ollut liian paljon houkutuksia minun ikäiselleni tytölle. Saavuimme mökille lauantaina iltapäivästä. Päivä oli kuuma, joten purettuamme ostoksemme ja tavaramme mökkiimme painuimme kaikki kolme mökkimme rannalle. Seppo kävi laittamassa saunan päälle minun ja äitini huuhtoessa talviturkin pois. Koska koko nelituntisen mökkimatkan ajan äitini oli maistellut landrattua kossua, hän oli jo aika hiprakassa. Tämä tarkoitti luonnollisesti sitä, että äitini huuhtoi talviturkin pois alastomana. Sepon tullessa rannalle äitini kehotti meitäkin heittämään uimapuvut hiiteen, kun oltiin kerran tutulla porukalla mökillä eikä meillä olisi kuulemma mitään hävettävää. No minulla ja Sepolla jäivät uima-asut päälle eli minulla bikinit ja Sepolla tiukat uimahousut.

Nyt näin Sepon vartalon ekaa kertaa lähes paljaana. Ei ihme, että äiti oli kuumana Seppoon, kun katsoi tämän treenattua kroppaa. Six-pack oli hyvin näkyvillä, ilman että Sepon olisi tarvinnut mitenkään erikoisesti vetää vatsaansa sisäänpäin. Äitini oli käynyt kauneuskirurgilla muutama vuosi taaksepäin. Mielestäni äitini oli valinnut itselleen hiukan liian isot silikonirinnat, mutta Sepolla oli tuosta asiasta varmaankin erilainen mielipide. Äitini oli erittäin hyvässä kunnossa huolimatta siitä, että hän oli lähes nelikymppinen. Sepon kanssa hän muodosti kadehdittavan seksikkään parin.

Minä otin aurinkoa kylpypyyhkeen päällä maaten, seuraten samalla äidin ja Sepon kirmaamista rantavedessä. Olin huomaavinani, että Sepon uimahousuissa oli tapahtunut muutos ja sen aiheuttajan kyllä tiesin ihan hyvin.

Yhtäkkiä aurinko meni pilveen tuulen suunnan muuttuessa samaan aikaan. Tunsin kuinka kylmä tunkeutui kroppaani. Olin aikeissa mennä saunaan, mutta kun äiti ja Seppokin olivat menossa sinne, suuntasin kohti mökkiä. Käännähdin kuitenkin takaisin, kun äitini suostutteli minuakin tulemaan saunaan lämmittelemään.

- Voit, kulta, tietenkin pitää bikinit ylläsi, jos sinua Sepon seura nolostuttaa, äitini sammalsi minulle. Ja kun Seppo tokaisi, että hän voisi ihan hyvin pitää uimahousut jalassaan, kun minä olin paikalla, suostuin saunomaan heidän kanssaan yhtä aikaa.

Seppo joi olutta pukuhuoneessa ja sitten saunassa. Sanomattakin lienee selvää myös se, ettei äitini pitänyt juomisessa taukoa.

Saunan lauteilla istuessamme punastuin, kun äitini yhtäkkiä tokaisi Sepolle, että eikös tuolla mun pikkuprinsessalla olekin nuoren naisen seksikäs vartalo. Seppo oli vaivaantuneen oloinen pyytäen lopulta äitiäni rauhoittamaan puheitaan. Äiti oli vastaamassa jotakin, mutta päätti sitten lähteä hakemaan lisää juotavaa mökistä. Hätkähdin kunnolla, kun Seppo välittömästi veti uimahousuistaan näkyville täydessä seisokissa olevan kullinsa.

- Ooksää nähnyt ikinä aikuisen miehen kullia, Anniina? Seppo kysyi käheällä äänellä.

En pystynyt vastaamaan hämmennykseltäni mitään ja se rohkaisi vain Seppoa. Yllättäen Seppo tarttui oikeaan käteeni ohjaten sen paksulle kyrvälleen.

- Sitä pitää puristaa sormilla ja sitten vetää kyrpää pitkin edestakas, Seppo opasti minua puristaen sormeni kyrpänsä ympärille ja sitten ohjaten minua runkaamaan kyrpää edestakaisin.

Olin luonnollisesti nähnyt lukuisia pornoleffoja netistä, mutta en ikinä olisi uskonut, että miehen kyrpä voi luonnossa olla niin iso ja kuuma. Seppo puristi sormiani niin lujaa kyrpäänsä vasten, että en saanut sormiani kyrvästä irti. Onneksi kuulin, että äitini tuli pukuhuoneeseen.

Seppo oli vetänyt uimahousut jalkaansa puhellen kanssani ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Äitini huomasi Sepon kyrvän pullottavan uimahousuissa. Välittömästi minusta välittämättä äitini puristeli estoitta Sepon kullia uimahousujen läpi kuiskaten jotain Sepon korvaan. Äitini oli edelleenkin alasti ja kauhukseni huomasin, kuinka Seppo oli työntänyt vasemman käden sormensa äidin posliiniksi ajamaan pilluun. Äiti oli niin kiimoissaan ja kännissä, ettei hän ymmärtänyt tilanteen noloutta minun näkökulmastani. Seppo katsoi minua koko ajan silmiin äidin alkaessa huohottaa koko ajan raskaammin.

Jälleen Seppo yllätti toteamalla paheksuvasti äidilleni, että hänen pitäisi muistaa, että myös minä olin saunassa.

- Voi anteeksi, pikku kulta, mutta unohdin täysin sinut, ja unohdin tuoda sinulle jotakin juotavaa. Anteeksi vielä, pikku kulta, mutta asia järjestyy, kun äiti äkkiä kipittää sitä hakemaan, samalla kun käyn pissalla.

Yritin vastustaa äitiä jättämästä minua enää kahdestaan Sepon kanssa, mutta se oli turhaa, sillä äitini oli jo menossa pukuhuoneen kohdalla.

Seppo kaivoi jälleen kyrpänsä esiin, nyt siten, että hän heitti uimahousut kokonaan jalastaan pois. Odotin järkyttyneenä, mitä hän aikoisi tehdä seuraavaksi. Minun ei tarvinnut kauan aikaa odottaa, kun tunsin, kuinka hänen sormensa työskentelivät bikinien yläosan narujen kimpussa. Parissa sekunnissa olin yläosattomissa, kun Seppo vetäisi bikinien etuosan pois yltäni. Sitten Seppo kietoi bikinin yläosan kyrpänsä ympärille aloittaen rauhallisen runkkaamisen. Kauan aikaa ei Seppo kuitenkaan malttanut jatkaa hommiaan hänen siirtyessään seuraavaan siirtoonsa. Seppo pakotti minua olkapäistä kiinni pitäen selälleni ylälauteelle selälleni makaamaan. Sitten hän kumartui sen verran, että pääsi suutelemaan pieniä pystyrintojani. Sitten Sepon sormet hivelivät jo bikinien alaosaa päälypuolelta ja hetken päästä jo tunsin hänen sormensa pillussani. Yritin kiemurella irti, mutta Seppo oli huomattavasti minua vahvempi, joten lopetin lannistuneena vastustelun.

Seppo oli jo vetämässä bikinien alaosaa jalastani, kun äitini tuli jälleen pelastamaan minut. Nousin nopeasti ylös ja etsin katseellani bikinien yläosaa. Järkytyksekseni huomasin, että Seppo oli kietaissut sen kyrpänsä ympärille.

Nostin kädet rintojeni suojaksi, kun äitini tuli saunan puolella mukanaan minulle tarkoitettu kokis.

Äiti oli vetäissyt jälleen muutaman drinkin mökillä, sillä nyt hän oli jo reilussa humalassa. Minulla alkoi jo huipata ylälauteilla istuminen, vaikkei kukaan ollut vähään aikaan löylyä heittänytkään. En kuitenkaan noussut, sillä pelkäsin, että äitini näkisi, ettei minulla ollut bikinien yläosaa ja jos hän sen huomaisi, olisi selkäsauna varma. Tuskinpa äitini uskoisi, jos kertoisin, että sen oli ottanut pois Seppo enkä minä.

Ehkä pelko oli turhaa, sillä äitini ei näyttänyt huomaavan edes sitä, että Sepolla oli yhä minun bikinieni yläosa kiedottuna kyrpänsä ympärille.

Lopulta en enää kestänyt, vaan anteeksi pyydellen painelin pukuhuoneen puolelle, missä myös suihku sijaitsi.

Ehdin juuri avata suihkun, kun kuulin äitini sanovan Sepolle, että toisi hänellekin yhden kylmän saunaoluen, kun tämä palaisi veskireissulta. Minä kyllä tiesin tasan tarkkaan Sepon veskireissun todellisen syyn, mutta liian myöhään, sillä tunsin Sepon kädet paljailla rinnoillani. Samoin tunsin Sepon kyrvän painuvan ristiselkääni vasten. Seuraavaksi Seppo käänsi minut ympäri polvistuen samanaikaisesti. Nyt lähti bikinieni alaosa pois. Kauhistuneena katsoin saunan ovea ja toivoin, ettei äitini näkisi, mitä Seppo oli tekemässä. Olin varma, että äitini olisi suuttunut minulle todella ja tuskin jatkossa saisin edes tulla heidän kanssaan enää mökille yhtä aikaa.

Pidättelin hengitystä, kun Sepon sormet ja kieli seikkailivat pillussani. Nyt tunsin erilaista tunnetta pillussani. Samanlaista kuin silloin, kun katsoin ekoja pornoleffoja ja sormetin itseäni. Orgasmia en tosin ollut saanut ikinä, vaikka kuinka olin sitä lukuisia kertoja yrittänyt. Juuri kun edes hiukan pidin siitä, mitä Seppo pillulleni oli tekemässä, hän nousi ylös painaen minut polvilleen eteensä. Tiesin sanomattakin, mitä minun piti tehdä. Seksitarinoista olin lukenut, että miehet pitivät eniten siitä, että niiltä otettaisiin suihin.

Sepon kyrpä oli minun suuhuni liian iso ja tunsin, kuinka hampaani osuivat inhottavasti Sepon kyrvän varteen. Ilmeisesti Seppo tykkäsi tästä, sillä häneltä lensi spermalasti naamalleni. Seppo yritti ohjata spermaa syöksevän kyrpänsä takaisin suuhuni, mutta tuon aikeen pystyin estämään.

- Kulta, onko sinulla kaikki hyvin siellä suihkussa? kuulin äitini kysyvän saunan puolelta. Vastasin, että kaikki ok, minkä jälkeen Seppo palasi takaisin saunan puolelle.

Pesin spermat pois kasvoiltani ja kaulaltani. Ryhtyessäni kuivattelemaan itseäni kuulin panemisen ääntä saunan puolelta. En voinut vastustaa uteliaisuuttani, joten kurkkasin varovasti saunan puolelle ovenraosta. Seppo pani äitiäni perseeseen takaapäin. Äitini yläkroppa makasi keskimmäisten lauteitten päällä. Sepon toinen jalka oli nostettuna alimaiselle rahille ja siitä asennosta hän pääsi estoitta panemaan äitiäni apinan raivolla.

Palasin suihkun luo ja otin telineestä Sepon partavaahtopullon. Se oli paksumpi kuin Sepon kyrpä, mutta suunnilleen yhtä pitkä. Menin takan edessä olevalle suurelle laiskanlinnalle ja vaahdotin partavaahtoa pilluuni. Sen jälkeen työnsin voimalla partavaahtopullon pilluuni. Kiljahdin kivusta, kun partavaahtopullo liukui miltei kokonaan pilluuni.

Sain orgasmin varmaankin kolmannen sisääntyönnön aikana.

Hoipertelin takaisin suihkuun, mistä ehdin tulla pois juuri ennen äitiäni ja Seppoa, jotka tulivat pois saunan puolelta. Jätin heidät peseytymään kiiruhtaen posket edelleenkin kiihotuksesta punoittaen mökille.

Äiti ja Seppo tulivat mökille varttituntia myöhemmin. Juotuaan pari drinkkiä he menivät makuuhuoneeseen äänistä päätelleen jatkamaan sitä, mitä olivat tehneet jo saunassa eli nussimaan.

Itse menin alasti nukkumaan toiseen makkariin. Makasin alasti lakanoiden päällä, sillä mökissä oli todella lämmin. Ja siitä lakanoilla alasti nukkumassa minut yllätti aamuyöstä Seppo, mutta siitä ehkä sitten joskus myöhemmin.

P.S. En halua palautetta niiltä, jotka vaahtoavat, että enkö minä ymmärrä, mitä minulle on tehty. Ymmärrän hyvin, ja toisaalta olen ylpeä, että Seppo ei ole ainoa aikuinen, joka on halunnut kosketella minua. Päinvastoin olen ylpeä, että miehet pitävät minua seksikkäänä, vaikka olenkin vasta varhaisteini.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.