
Perheessämme on vallinnut jo pitkään hyvinkin vapaat rajat seksinharrastamisen suhteen. Aina ei olla keskenämme tiedostettu, minkä verran tiedämme toistemme seksuaalisista mieltymyksistämme. Ollaan tavallaan näytelty elävämme sillä alueella melkolailla "normaalia" elämää.
Elämme maalla, suht rauhallisella alueella. Meitä on isä, äiti ja teini ikäinen tyttö, eläinkuntaa löytyykin hiukan enemmän. Koiria kaksi, pari hiukan erikokoista minipossua, lampaita ja pässejä pitämässä maisemaa kunnossa. Joskus tällä paikalla on ollut ns. normaali maatila eläimineen.
Käymme molemmat vanhemmat töissä perheen ulkopuolella ja tytär käy tieten vielä koulua.
Meillä kaikilla on erityinen suhde ja suhtautuminen eläimiin. Ollut jo pitemmältä ajalta. Joten tiedän varsin hyvin tyttäremme puuhailuista hänen ollessaan yksin eläinten kanssa talonvahtina. No tarkemmin tiesin vain hänen ja koirien touhuista. Nyt koulun kesäloman aikana tytär on paljolti yksin kotona.
Sittenhän se vääjäämättä viimein tapahtui. Mia oli vähän huolimattomasti valinnut ajankohdan ja paikan, jonka seurauksena oli jäänyt "rysänpäältä" kiinni harrastamassa seksiä toisen koiramme kanssa. Koira oli lekotellut selällään ja tytär imi täydessä seisokissa olevaa koiran kullia täysin tiedostamatta isänsä tulosta takapihalle. Säikähdys oli tieten valtava. Tytär pinkaisi sisälle ja suoraan kamariinsa jonne lukittautui .
Olin vähän aiemmin tullut jo tupaan ja menin koputtelemaan ovelle kysellen, mitä nyt n tapahtunut.
Ei mitään vastausta. Ihmettelin mitä nyt on tekeillä. Asia valkenikin heti kun vilkaisin takapihalle. Siellä mieheni seisoi jonkun matkan päässä koiramme kanssa. Ei voinut olla huomaamatta punaista jyhkeää kullia, joka roikkui koiran takajalkojen välissä. Eikä tarvinnut juurikaan mielikuvitusta kun tajusin mitä olikaan takapihallamme juuri tapahtunut. Jostain syystä mieheni oli tullut kotiin normaalia aikaisemmin, joka mahdollisti tuon yllätyksen.
Menin ulos ja vinkkasin mieheni tulemaan puutarhan puolelle istumaan, johon ei näkyisi tyttäremme huoneesta.
Rexi tuli luokseni sen kullin heiluessa ulkona puolelta toiselle.
- Mitäs tykkäät tuosta?, mieheni kysäisi osoittaen koiraamme.
- Näkyy Rexillä olevan komea seisokki.
- Onko sinulla aavistusta kenen kanssa tuo olisi touhuillut?
- Kyllä vahva aavistus, vaikken ole kyllä nähnyt kun vilaukselta mahdollisen toisen osapuolen.
Onneksi en alkanut selittämään mitään, kun kuulin mitä mieheni oli nähnyt. Tyttäremme oli kuulema onneksi ollut pukeissa (siis hame ja rintsikat) josta johtuen mieheni oletti että oli pelkästä suuseksistä kyse.
Hän kertoi miten oli jo jonkun aikaa epäillyt tyttäremme käytöstä koirien suhteen.
- Noh minä olen sen kyllä jo aikja sitten tiennytkin, eikä se todellakaan ole pelkkää suuseksin antamista.
- Just, sillä tavalla. Teit isäin astumaa, kirjaimellisesti.
Meillä mieheni kanssa on ollut jo pitkään yhteinen seksiharrastus, jossa koiramme ovat mukana. Itse asiassa molemmat olimme harrastaneet eläinseksiä jo ennen kuin tutustuimme toisiimme. Minä lähinnä koirien kanssa ja mieheni teini ikäisenä navetta puolella, lähinnä vasikoilla imettänyt kulliaan. Myöhemmin kyllä vieraillut siellä vasikan toisessakin päässä. Joten näillä taustoilla ei todellakaan voi lähteä ketään moralisoimaan koiraseksistä.
Varsinkin kun tyttäremme tietää minun koiraharrastuksista, entisistä ja nykyisistä. Olemmehan jo ehtinyt harrastamaan ryhmäseksiä koiriemme kanssa, jota mieheni ei kyllä tiedä.
Päätimme puhua yhdessä tyttäremme kanssa ja vannotin, ettei mitään moraalisaarnaa. Sitä en uskonutkaan tulevan, sillä olenhan nähnyt miten kiinnostunut mieheni on tyttärestämme myös seksuaalisesti. Epäilinkin vahvasti, että taustalla on halu ja mahdollisuus päästä tyttäremme hameen alle.
Sovittiin, että minä yritän ensin puhua tytön kanssa ja esitän avointa keskustelua koiraseksin harrastamisesta tässä perheessä. Onhan se kuitenkin koko perheen harrastus - nykyään.
Viimein tytär aukaisi huoneensa oven.
- Varmaan säikähdit todella kun huomasit isäsi olevan lähes vierelläsi?
- Saat uskoa. Tosin olen minä vähän ounastellut hänellä olevan vihiä. Tietääkös isä sinun antavan koirille pillua?
- Tietää, ja tiedätkös sinä koirien nussivan myös isääsi?
- Ei ole totta! Noh huh. Tiedätkös sinä, että isä imettää kulliaan vuonilla?
- Tiedän, olen ollut mukanakin. Samoin myös silloin. kun isäsi on nussinut uuhia. Joskus on sattunut niin hassusti, että pässit ovat päässeet hyppäämään minun selkääni ja kun ei ollut housujakaan jalassa, ei sinun liene vaikea kuvitella miten siinä on sitten käynyt, hih.
- Äiti, ei voi olla totta. Siis oikeesti - annoit pässille! Tosi kiimaista touhua!
- Jopas silmäsi alkoivatkin loistaa, taisit kiinnostua? Kyllä joo, se on kiimaista touhua. Voit tulla joskus vaikka mukaan. Ehkä viisainta meidän mennä ensin kahdestaan vierailulle pässipoikien karsinaan. Noh jopas se nyt, kun laittoi ihan punastumaan. Heeii, vai joko...sinä....?
- Noh EN. Olen kyllä monasti katsellut kun ne hyppii uuhien selässä. Kieltämättä on kihelmöinyt silloin mielessä ajatus...kun on katsellut niitten pitkää suippoa kullia....
- Ensin tässä olisi selvitettävä tämä koirien ja sinun touhut "säällisesti" isällesi. Kaikkea ei vielä kerrota, varsinkaan sitä, että tiedät isäsi touhuista muuta kun koiraharrastukset. Tiedätkö mikä tässä oikeasti on takana?
- En mutta saatan ehkä aavistaa.
- Mitä aavistat?
- Isän kiinnostus minua kohtaan, siis seksuaalisesti.
- Just siitä. Lähinnä hän haaveilee, että ottaisit myös häneltä suihin. On haaveillut sitä jo ties kuinka kauan.
- Kyllä käy vaikka heti, vai pitäisikö miten paljon "ujostella".
- Tottahan sitä käytetään valttikorttina, ei me naiset niin vain seksiä jaeta, varsinkaan miehille.
Menimme tupaan, jossa mieheni loikoili shortsit jalassa sohvalla (kuten olimme pihalla sopineetkin)
- Joo, äiti kertoi .... siis kertoneensa sinulle ..... että sekstailen koiriemme kanssa.
- Äsken juttelimme siitä kyllä ja kuulema tiedät nyt, että myös minä kuulun siihen rinkiin. Eipä tässä enää juurikaan mikään "järkytä". On vaan mustasukkainen olo, kun et harrasta samalla myös minun kanssa vaikkapa suuseksiä.
- Siitä oli meillä puhetta, puutuin keskusteluun, sitten Mialla on oltava myös aikuisen oikeuksiakin. Poikaystävä voi yöpyä tytön huoneessa esimerkiksi.
- Oliko muita oikeus vaatimuksia.
- Tietysti koiratkin - aina joskus.
- Nämä hyväksytty. Milläs sinetöitäisiin sopimukset?
- Josko me ---- äidin kanssa porukassa -----ottaisimme sinulta vaikkapa suihin?
Samassa Jari heitti shortsit jalastaan, siinä meni simmaritkin tai niitä ei ollutkaan. Valtavan paksu kulli oli jo kohtalaisen tomerassa seisokissa.
Mia polvistui isänsä eteen laittaen arastellen sormensa kullin ympärille ja alkoi varovasti tehdä runkkausliikkeitä. Hitaasti huulet lähestyivät kullin päätä, terskan upotessa hitaasti suuhun. Menin tyttäreni taakse ja laitoin kämmenet Mian poskille, josta aloin hellästi työnnellä mukaellen nussimista. Tunsin nivusteni yläpuolella tytön takaraivon, joten samalla työntelin lantiotani eteenpäin. Aistin tyttärestäni jännityksen, jota itsestäni olin tuntenut jo aikoja sitten. Jarin katse oli nauliutunut alaspäin hänen seuratessa kuinka kulli kävi työntö työnnön jälkeen yhä syvemmällä nuoren neitokaisen suussa, jonka hän juuri pullauttikin ulos.
- Jännittääkö sinua kun ihan täriset? kysäisi Mia isältään.
- Himottaa ja jännittää. Olen tätä jo niin kauan halunnut ja kokenutkin useasti mielessäni samalla kun olen runkaillut. Nyt se on todellista uuuuuhh----kielesikin on niin vikkelä.
- Niin äiti kertoi haaveistasi, nyt sitten vihdoin saat tyttäreltäsi suihin oton.
Mia näytti ottavan tuon jykevän kalun niin syvälle kuin suinkin. Onhan hänellä kokemusta kun on molemmilta koirilta saanut kullinpään uppoamaan nieluunsa. Varmasti myös poikakaverinsa on saanut upottaa kullinsa syvälle Mian ottaessa suihin. Työnsin hitaasti Mian päätä kohti isänsä nivusia. Kullin pää painautui varmasti nielua vasten oli se niin syvällä. Työnsi pehmeästi vatsallani takaraivosta ja jätin pakittamatta.
- UUUUH miten on mahdollista, ei voi olla totta, muutama tuollainen niin saat lastin suuhusi. Vähintään on niin syvällä mitä äitisi pystyy ottamaa.
- Onneksi sinulla on pieni suippopäinen terska paksussa kullissa, se tuntuu ehkä sopivan nieluun - jopa sisälle. Voidaan kokeilla.
- Valtavan hyvin osaatkin, olen kyllä jäänyt paljosta paitsi.
Tyttäreni puheet isälleen alkoi saada entistä enemmän hormooneitani liikkeelle. Kurkotin antamaan pusun miehelleni ja tuumasin, lähes yhtä hyvin kuin äitinsä?
- Paljon paremminkin, piti mieheni kehaista parhaillaan saamaansa suihinottoa tyttäreltään.
Kyykistyin alas ja esitin yhteistyötä, - hoidetaanko
yhdessä siemenet liikkeelle isältäsi. Joten jatkoimme suihinottoa vuorottelemalla kullin imemistä. Yhteistyömme saikin pian kullin välillä nytkähtelemään joka oli merkki laukeamisen olevan vain ajan kysymys, sen halusin antaa tyttäreni hoitaa loppuun.
Mia ujutti toisen kätensä isänsä haarojen välistä pepun puolelle, josta sai tukea kun alkoi ottaa kullia syvemmälle suuhunsa. Avitin työntämällä apuna takaraivosta.
- Yritätkö saada terskan nieluusi? Mia pystyi vain vähän nyökyttämään päätään ja jatkoi päätään nylkytäen päästäkseen tavoitteeseensa.
Tyttö alkoi ynistä voimallisesti ja samalla näinkin kuinka paksu kulli supisteli orgasmin kouristellessa sen ruiskuttaessaan mähläänsä syvälle tyttären nieluun. Jarikin oli laittanut kätensä Mian pään taakse eikä näyttänyt hellävaraiselta se painelu jolla siinä isä paineli tyttärensä päätä nivusiaan vasten. Välillä näytti kun tuo valtava kulli olisi aivan juurta myöten nuoren naisen suussa.
AAAAAAgggrrrrhhhhhh------ UUUUUUUUHhhhhh UiiihOOOOOOOOhhhhhh ---
Nyt ei ääntä tunnuttu säästelevän Jarin taholta hänen ilmaistessaan miltä tuntuu saada elämänsä orgasmi tyttärensä suuhun.
Ei ollut vaikea arvata, ettei siemenet lopu eka ruiskaukseen.
Jarin jalat olivat hieman levällään ja vähän koukussa. Silmin nähden ne tärisivät. Touhu alkoi näyttää jo melkoisen rajulta. Siksipä aloin hillitä menoa työntämällä Jaria nivusista.
Mian sieraimet laajenivat rytmikkäästi voimakkaan hengityksen tahdissa ja hänkin alkoi viimein työntää isäänsä nivusista kauemmaksi. Kuului selkeä maiskahdus kun terska tuli nielusta ulos.
- Huh, sinähän olit nalkissa tyttösi nieluun. Kaikkea sitä voi tapahtuakkin.
Mian laittaessa sormensa taas kullin ympärille, purskahti siitä samalla vielä siemen ryöppy Mian naamalle ennenkuin suu ehti kullinpään eteen ja huulet kietoivat terskan reunat syleilyynsä. Käsien tehdessä runkkausliikkeitä alkoi Jarikin nytkytellä nivusiaan - Aijjaih-- voih ---uuuh--- ime-ime--- runkkaaaaa- uuuuh ---runkkaa vielä runkkaa---- vielä tulee - ----iimeee ----runkkaaa.
Jari otti vaimonsa ranteesta kiinni ja työnsi käden haaroihinsa - työnnä sormet sinne työnnä - ---- runkkaa sormillasi minun persettä----onko-- Oooh ---- onko Rexi lähellä---huuuhuh
- Rexi on ulkona, sormeni on nyt Rexin kullin sijaisena.
Jarin sormet olivat tukevasti vaimonsa ranteen ympärillä runnoessaan kättä edestakaisin. Kolme pitkää siroa sormea upposi rytmikkäästi rystysiä myöten märkänä kiiltelevään pepunreikään.
Näytti ja kuulosti kuin kaikki olisi saanut orgasmit Jarin tavoin ja huohotus vain jatkui ja jatkui kaikkien ollessa yhdessä nipussa halaten toisiaan mikä mistäkin kohtaa kehoa.
Viimein Jari nosti vaimoansa ylös ja he alkoivat pussailla. Mia silitteli kullin vartta, jonka kovin seisokki alkoi laantua.
Laskeuduin takaisin polvilleni ja aloin nuoleskella tyttäreni suupielistä pursuavaa ja kasvoille ruiskahtanutta spermaa. Mia nieleskeli välillä ja kulli oli edelleen tyttäreni otteessa, jolle antoi pikku pusuja kun sen päästä alkoi välillä valua vaalean harmaata spermaa.
- Tuleeko sinulta aina noin paljon spermaa? Lähes kuin koiralta.
- Harvinaisen paljon sitä kyllä tuli. Olisiko ollut vähän paremmalla suihin otolla vaikutusta asiaan? Nytkö sitä jo verrataan koiraan?
- Ja olihan meitä kaksi Välillä imemässäkin , totesin ja aloin suudella tytärtäni ja nuoleskelin kasvoilta loppuja spermamällejä.
Mia antoi kullin päähän pari pusua ja lupasi antaa isälleen pilluakin, sitten kun sitä haluaa.
- Haluaa mahdollisimman pian, tuumasi mieheni pörröttäen tyttärensä hiuksia.
- Tämä olikin arvoisensa "pelin" avaus perheen yhteisille seksiseikkailuille. Tosin en jatkossa halua olla näin totaalisesti lähes sivusta katsojan roolissa.
- Olettehan te kaksi jo ehtinyt harrastamaan keskenänne ja koirienkin kanssa jo pitempään. Jotain salaisuuksia minullakin jo ollut tiedossa.
- Vakoilua - salakatselua, nostamme syytteen. Siksipä Me Naiset lähdemme tästä vähän keskustelemaan naisten kesken, eikä ole tarpeen tulla vakoilemaan tai vonkaamaan pillua tai muutakaan ihan lähiaikoina.
Pihalle päästyämme kysäisin Mialta, pidetäänkö vähän lystiä? - Minulla ainakin on kiima todella pinnassa.
- Sama täällä, saat opettaa antamaan pässeille ja myös karjuille. Aloitetaanko karjuista?
- Eiköhän oteta kuitenkin nämä veijarit mukaan ja mennä aittaan?
Koirat jo pyörivät ympärillämme haistaen ja aavistaen kohta saavansa työntää kullinsa naisen pilluun.
Aittaan päästyämme purskahdimme nauramaan saman aikaisesti, kun huomasimme miten nopsaan kävi vähäisten vaatekappaleittemme riisuminen. Sormettaessamme toisiamme varmistui miten kiimassa todella olemme, eivätkä koiratkaan aikailleet hyppiessään selkäämme samalla kun laskeuduimme kontallemme aitan lattialle.
- Huuh siinäpä ei aikailtu, minulla on jo Rexin kulli sisällä.
- Sama täällä Mixun osalta
Olimme asettuneet naamat vastakkain jolloin on mukava pussailla samalla kun koirat touavat selässämme
Koirien rytmikkäitten läähätysten sekaan alkoi kuulua nautinnon tuomia, voimistuvia naisten ääntelyjä aitan hämäryydestä.
Aamuyö oli jo pitkällä kun kaksi naista hoiperteli kikattaen eläinsuojasta kohti asuinrakennusta. Humalatila ei hoipertelua aiheuttanut, vaikka viinipullollinen oli yhteistuumin yön aikana tyhjentynytkin. Jalat olivat sananmukaisesti aivan muusta syystä hyytelönä. Sen olivat viimetuntien aikana saaneet aikaiseksi kaksi koiraa, pari minikarjua ja neljä innokasta pässiä. Ne kaikki olivat vuorollaan päässeet nauttimaan kahden naisen tarjoamista lemmenlähteistä, jotka yön kuluessa eivät osoittaneet ehtymistään, vaan pursusivat entistä mehevämpinä, ottaen vastaan tomerana sisälle vuorollaan työntyviä lemmenseipäitä.
Sisällä talossa odotti tuvan pöydällä jäitten seassa kuohuviinipullot ja vieressä pari korkeaa lasia. Kylppäriin mennessä naiset havaitsivat hyvin lämmitetyn saunan. Joku oli aavistanut naisten arvostavan moista huomaavaisuutta. Kuten myös naiset arvostivat sitä mennessään lämpimään suihkuun.