Serkkua

admin Insesti ja Sukulaisseksi
20.07.2014
12425 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00
Autossa matkalla mökillemme muistelin viime kesäistä mökkireissuamme. Jo silloin olin katsellut minua vuotta nuorempaa serkku tyttöäni sillä silmällä ja illalla sitten peiton alla runkkaillut häntä kuvitellen. Odotin todellakin sitä että lähtisimme taas uimaan ja näkisin hänet taas pienessä uimapuvussa josta näkyisi selvästi ainakin viime kesänä vielä pienet mutta niin ihanat rinnat, odotettavissahan olisi että serkkuni olisi kehittynyt viime vuodesta ainakin rintojen puolesta.

Vietyäni laukun huoneeseeni ja purettuani osan sen sisällöstä komeroihin lähdin ulos pihakeinuun lukemaan aku ankkaa ja odottamaan serkkujani saapuvaksi. Siinä pari akua luettuani kuulinkin auton äänen lähestyvän piha polkua pitkin ja arvelin että serkkunihan sieltä tulisivat. Perinteiset tervehdykset tehtyämme ja hieman juteltuamme päätimme serkkupoikani kanssa lähteä uimaan. Tämä tyttö serkkuni ja viime kesäisten runkkailujeni kohde ei ollut sittenkään muuttunut kovinkaan paljoa viime kesästä vaan hänen rintansa olivat vieläkin aika pienet, mutta sehän ei minua haitannut. Hänen hiuksensa olivat tumman ruskeat hieman olkapäiden alapuolelle ulottuvat ja söpössä letissä olevat :) silmät olivat vihreät ja naama parempaa keskitasoa. Itseasiassa luonteeltaan hän ei ollut niitä mukavimpia ihmisiä mutta se ei minua paljon haitannut.

Uimasta tultuamme pelasimme pihalla lentopallo kunnes lähdimme kaikki syömään. Ruokana oli kalaa, juuri merestä pyydystettyä ja savustettua siikaa. Ruoan jälkeen pelasimme ja katselimme televisiota kunnes tuli nukkumaanmeno aika, itseasiassa tämä tarkoitti sitä että minä ja poika serkkuni menimme huoneesemme pelaamaan pokeria ja tyttö serkkuni meni huoneeseensa tekemään jotain. Pitkään aikaa pelattuamme serkkuani alkoi kuitenkin väsyttämään ja hän alkoi nukkumaan. Itse päätin vielä käydä vessassa, kusetti niin kamalasti.

Vessasta tullessani olin kuulevinani voihkaisun mutta koska en ollut varma jäin kuuntelemaan tarkemmin. Kyllä nuo aivan selviä voihkaisuja olivat. Lähdin selvittämään niiden alkuperää ja paikaksi paljastui mikään muukaan kuin serkkuni huone. En uskaltanut raottaa ovea joten kurkistin avaimenreiästä josta näin serkkuni makaamassa lattialla itseään hieroen. Kiihotuin tästä näystä aivan täysin ja kaluni nousi juhla-asentoon alta aikayksikön. Siinä sitten vedin housuni alas ja aloin hiljalleen runkkaamaan ja samalla katselini kuinka serkkuni voihki aivan onnessaan lattialla.
Tasapainoni ei kuitenkaan ole ollut ikinä parhaita ja siinä kyykistellessäni ja samalla runkatessani horjahdin ovea vasten ja se aukesi, sekä minun että serkkuni yllätykseksi.
-MITÄ vittua sä teet! Serkkuni alkoi huutamaan mutta hiljensi äänensi hyvin nopeasti.
-Tota, selvästikin samaa kuin sinäkin vastasin.
-Noniinhän sä näytät, serkkuni sanoi selvästikin jo järkytyksestä selvinneenä. Samassa käytävästä alkoi kuulua ääniä ja serkkuni kuiskasi minulle että tulisin hänen huoneenseensa piiloon. Tein työtä käskettyä ja kuulimme kuinka joku tuli avasi jonkin huoneen oven ja meni sinne sisään.

Sisällä kirkkaassa valossa näin serkkuni ensimmäistä kertaa kunnolla. Hänellä oli yllään vain samettinen yöpaita eikä ollenkaan housuja. Hänen häpynsä kohdalla ei ollutkaan ollenkaan karvoja. Joko ne eivät olleet vielä alkaneet kasvaa tai sitten hän oli ajellut ne pois.
-Vai että mua sitten katselit salaa, serkkuni sanoi.
-Joo niinhän mä tein, sä kun olet niin hyvän näkönen, vastasin.
-Mä en kerennyt vielä saaman, haluisiks sä auttaa mua?
-Tuota mikä ettei, vastasin taas edelleen lisää kiihottuneena.
Serkkuni alkoi lähestymään minua ja meni eteeni polvilleen ottaen kaluni suuhunsa. En nyt sanoisi että hän kovin hyvä olisi mutta kuitenkin minulla alkoi jonkin ajan kuluttua tuntumaan että tulisin kohta, sanoin tästä serkkulleni joka veti heti päänsä pois ja sanoi: "Ei vielä beibi!"
Sitten hän siirtyi makaamaan lattialle menin hänen päällensä niin että suuni oli aivan hänen häpyhuuliensa päällä. Aloin hitaasti liikuttelemaan sormiani klitoriksen ympärillä välillä hieman koskettaen sitä. Serkkuni alkoi sillä aikaa vatkaamaan kädellänsä kaluani toisessa päässä, se tuntui hyvältä. Vaihdoin sormet pian kieleen ja edelleen klitorista kiusotellen liikutin kieltä sen ympärillä. Lopulta työnsin kieleni hänen sisäänsä ja kuulin voihkaisuja. Itse olin tulemaisillani ja päätin että serkkuni tulisi ensin. Aloin nuolemaan häntä hullunlailla, pian hänen hengityksensä alkoi kiihtymään ja tunsin kuinka koko ruumis alkoi värähtelemään. Itse purkauduin pelkästä kiihkosta hänen naamalleen.
-Haluaisitko saada ehkä... öö tiedät kai? aloin sanomaan.
-Vasta huomenna, käy ostaan kortsuja jostain kaupasta, saunassa. Serkkuni vastasi päättäväisesti.
-Okei, hyvää yötä.
-Öitä
Lähdin takaisin huoneeseeni jossa poika serkkuni veti jo hirsiä hirveää kuorsausta pitäen. Siinä sitten nukahdin.

ääääääYöllisen masturbointimme jälkeisenä aamuna oli minusta hieman noloa mennä aamupalalle ja nähdä serkkuni siellä. Tunsin kuitenkin kuinka kaluni alkoi virkoamaan heti kun aloin hieman miettimään yöllistä.

Aamupalan jälkeen ehdotin poika serkulleni että jos lähtisimme käymään läheisellä kioskilla, taka-ajatuksenani tietenkin ostaa kortsuja saunassa käyntiä varten. Serkkuni suostui tähän ja lähdimme kävelemään parin kilometrin päässä olevalle kioskille. Kioskilta palattuamme olin saanut ostettua paketin Magiceja (anteeksi mainostus :) ja olin todella kiihottunut jo pelkästä ajatuksesta että ilta alkoi lähestymään. Ruoka pöydässä juttelimme niitä näitä ja vanhempi serkkuni (poika) sanoi menenvänsä sisälle. Tyttö serkkuni pyysikin minua uimaan kanssansa ja minähän suostuin. Vaihdettuani uimahousut päälle ja käveltyäni rannalle päätin mennä veteen odottelemaan serkkuani.

Hetken päästä hän saapuikin siellä keltaisissa bikineissä. Hän katsoi taakseen ja näki että rannalla ei ollut muita.
-Tuu tänne rannalle, serkkuni huusi.
Minun kahlatessani häntä kohti, näin kuinka hän alkoi ottamaan bikinien yläosaa pois. Tunsin heti kaluni nousevan ja yritin peitellä sitä mutta en pystynyt.
-Ja heti juhlakunnossa, serkkuni kommentoi.
-Pakko olla, vastasin leikkisästi.
-Noh kun se on tuohon kuntoon jo päässyt niin pitää kai siltä jotain paineita päästää, serkkuni sanoi samalla ottaen kädellään kiinni kalustani.
-Pistä silmät kiinni äläkä ajattele mitään, nauti.
Tunsin kuinka serkkuni kuumat huulet koskivat kaluni päätä. Hän alkoi hiljalleen imeä samalla vartta vatkaten. Tunsin kuinka veri virtasi kaluuni ja se tuntui suurenevan kaikkien aikojen suurimpaan kokoonsa. Jonkin ajan kuluttua tunsin tutun kutinan ja mainitsin serkkulleni että tulisin. Hän otti suunsa pois kaluni ympäriltä ja vatkasi sitä niin kauan että laukaisin valkoisen sperma lastin hiekkarannalle. Sitten hän nousi ja juoksi veteen huutaen: "Muista illalla ne kortsut!" Jäin itse vielä vähäksi aikaa makaamaan rannalle kunnes palasin takaisin mökillemme.

Illalla varasin heti viimeisen saunavuoron koska vanhempi serkkunikin halusi sen. Saunottuamme vähän aikaa serkkuni kysyi kumpi jäisi kuivaamaan saunan, oivalsin tilaisuuteni tulleen ja sanoin kuin hieman vastustellen että voisin hoitaa sen.
Serkkuni lähti sitten pois ja minä jäin odottamaan toista serkkuani. Hän tietäisi kyllä milloin tulla. Hetken kuluttua kuulin askeleita pihatieltä ja näin kuinka serkkun hiipi paikalle saunatakissaan.
-Tulithan sä, sanoin.
-Tietenkin tulit.
-Saat nyt kyllä korvauksen siitä uimareissusta sanoin ja käskin serkkuani menemään maaten lauteille. Hän otti saunatakin pois päältään ja sieltä paljastui jo eilen minua ihastuttanut karvapesäke. Haistoin hänen pillun seutuaan ja huomasin että hän oli erittäin kiihottunut.
-Pistä silmät kiinni, sanoin. Aloin ensin nuolemaan hiljalleen hänen häpyään mutta sitten sain uskomattoman idean, otin saunakauhan ja rasvasin sitä hieman shampoolla tai saippualla en ollut varma kumpaa se oli. Liikutin sen hänen häpyhuulilleenja työnsin sen sisään. Hän älähti mutta komensin olemaan hiljaa. Työntelin saunakauhaa hänen pillussaan samalla itse nuollen häntä. Lopulta hän alkoi inisemään hiljaa ja hänen hengityksensä salpautui. Hetken aikaa levähdettyään hän käski minua ottamaan kondomi paketin esille. Tein työtä käskettyä ja laitoin kortsun kaluni päälle. Päätin ottaa komennon tässä nainnissa ja käskin häntä kontalleen lauteille. Siellä minulle paljastui ihanan pillun lisäksi tiukan näköinen peräreikä. Päätin kuitenkin että hän saa ehdottaa peppupanoa. Nousin ylös ja asetin kaluni hänen hävylleen.
-Tuu mun sisään, tuu, serkkuni huusi.
Työnsin kaluni yhdellä kertaa pohjaan asti ja aloin pumppaamaan todella kovaa. Serkkuni pääsi nopeasti rytmiin mukaan ja alkoi pumppaamaan vastaan, pienen ajan kuluttua vedin kaluni pois ja sanoin: "Vaihdetaan asentoa"
-Okei, serkkuni vastasi, mut nyt mä päätän.
Hän kehotti minua menemään pukuhuoneen puolelle ja odottamaan, hän meni itse seinää vasten seisomaan niin että näin hänen kasvonsa. Nyt tule hän kehotti. Aluksi en oikein ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä kunnes serkkuni sanoi:
-Pysy paikallasi. Hän alkoi hitaasti laskemaan ja nostamaan persettään. Tämä tuntui uskomattoman kiihottavalta. Pienen ajan jälkeen osasin itsekkin pistää hieman vastaan ja tunsin tutun kutinan. Päätin kuitenkin että serkkuni tulisi ensin ja aloin hirveän pumppaamisen. Kohta alkoi kuulumaan tuttua ininää ja serkkuni pillu alkoi värisemään saaden minut laukaisemaan lastini kortsuun. Hetken aikaa siinä huohotettuamme katsoin kelloa ja huomasin että kohta muut alkavat epäillä missä me olemme jos emme ala kohta menemään takaisin.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.