Systerit

admin Insesti ja Sukulaisseksi
18.07.2014
11463 näyttökertaa
0 kommenttia
4.11
Olin mennyt kaverille perjantaina koulusta päästyäni ja palasin kotiin vähän ennen kuutta. Ei siksi, että siellä olisi ollut mitään parempaa tekemistä, sillä koulukaveri oli löytänyt pari vanhaa pornolehteä paperinkeräyslaatikosta ja niitä olimme selailleet ja yrittäneet olla kuin meillä ei olisi seisonut, mutta vanhempani olivat lähteneet ruotsinristeilylle ja olisivat koko viikonlopun poissa eli minua vahtimaan jääneet siskot olivat kieltäneet olemasta myöhään ulkona. Kotiin piti tulla kuudelta, koska sauna oli aina perjantaisin seitsemältä. Ja minulle ainoana miespuolisena oli langennut tulen sytyttäminen kiukaaseen ja saunan lämmittäminen.

Kun tulin kotiin, siellä oli vain minun pari vuotta vanhempi siskoni Miina, joka oli juuri pari viikkoa sitten täyttänyt 15 vuotta. Hän oli vihainen.

- Terhi lähti kaupungille kavereittensa kanssa eikä antanut minun lähteä mukaan!

Terhi oli vanhin meistä, 18-vuotias ja kävi joka perjantai kaupungilla eikä ollut ottanut Miinaa mukaansa sen jälkeen, kun oli täyttänyt 18 ja päässyt baareihin sisälle. Sanoinkin Miinalle:

- Mitä sinä siellä olisit tehnytkään? Terhi menee kuitenkin baariin eikä sinua niihin päästetä. Sulla pitäisi olla väärennetyt henkkarit, muuten sinne on turha mennä pyörimään.

- No joo joo, mutta tämä on ihan perseestä, kun joudun olemaan täällä teitä vahtimassa, sanoi Minna.

- Missäs muuten Marika on?

- Ei ole vielä tullut talleilta.

Marika on kaksoissiskoni. Olimme kummatkin samalla luokalla eli silloin kasilla. Samalla luokalla olemisessa oli hyvät puolensa ja huonot puolensa. Marikalta pystyi nopeasti kopioimaan aamulla läksyt, mitä ei ollut viitsinyt edellisenä iltana tehdä. Huono puoli oli se, että siitä sai kuulla jonkin verran vittuilua. Etenkin ylemmän luokan jätkät olivat olevinaan vitsikkäitä sanomalla minua Marikaksi ja Marikaa Markoksi. Todella kuivaa huumoria, mutta niistä todella hilpeää.

Menin laittamaan kiukaaseen puita ja sytytin sen. Mietin, miten hyvä olisi mennä lauteiden alle siksi aikaa, kun siskot kävisivät saunassa. Näkisi niiden pillut aivan parin sentin päästä lauteiden välistä. Ajatus sai aikaan seisokin ja laitoin käden housuihin koskettaen sen kovuutta. Päätin kuitenkin jättää runkkaamisen siihen, kun olisin yksin saunomassa.

Odotin hetken, että kaluni laskeutui. Menin sitten kellarista portaat ylös ja kuulin, kun Miina valitti Marikalle samaa juttua kuin minulle aikaisemmin.

- Kiva kun ei ole mitään tekemistä, Miina valitti.

- No katsotaan vaikka jotain elokuvaa saunan jälkeen ja juodaan kokista, ehdotti Marika.

- No ei kai täällä muutakaan tekemistä ole, totesi Miina ivallisesti ja kysyi sitten minulta:

- Jokohan se sauna on lämmin vai saitko sitä edes syttymään?

- No tietty sain, kivahdin, koska aina Miina kiusasi minua, jos tein jotain väärin. - Kymmenen minuutin kuluttua sinne voi mennä.

Siskot lähtivät vaihtamaan vaatteitaan ja minä jäin katselemaan televisiota. Reilun puolen tunnin päästä he tulivat jo saunasta pois ja oli minun vuoroni. Minä menin saunaan ja istuessani siellä ajattelin Terhin rintoja, jotka olin pari viikkoa sitten nähnyt kävellessäni Terhin huoneen ohi, kun hän oli juuri tullut saunasta. Olin ensin kävellyt ohi ikään kuin omaan huoneeseeni ja sitten hiipinyt takaisin. Oli ollut uskomattoman näköistä, kun Terhi oli kumartunut ja hänen rintansa olivat näyttäneet todella isoilta. Myöhemmin olin käynyt katsomassa rintaliiveistä, että hänellä oli C-kupit. Ajattelin, millaista olisi puristella niitä ja runkkasin siinä samalla.

Kullini oli vielä lähes karvaton. Muutama haituva kasvoi jo, mutta kulli oli kasvanut vuodessa paljon. Enää se ei ollut mikään pieni nakki, ajattelin. Nopeasti sain orgasmin ja vähän nestettä tuli kullini päähän. Kaverit koulussa puhuivat jotain valkoisesta nesteestä, mutta minulta tuli vain vähän kirkasta pisaraa. Ajattelin, että ehkä sitä parin vuoden päästä tulisi.

Laitoin vaatteet päälle ja menin yläkertaan. Siellä siskot penkoivat videonauhoja ja miettivät, mitä katsoisimme.

- Mä olen nähnyt nämä kaikki varmaan sataan kertaan, valitti Miina.

- No katotaan sitten joku, mitä sä et vielä ole nähnyt kuin 99 kertaa, Marika sanoi.

- No just joo...

Menin sohvalle istumaan ja sanoin:

- Katsotaan jotain, mitä ei ole pitkään aikaan nähty. Joku Disneyn elokuva, Ruusunen tai joku muu. Noi kaikki muut leffat on moneen kertaan katottu, mutta piirrettyjä ei oo tullu katottua moneen vuoteen.

- Hyvä idea, sanoi Marika.

- No jee, sanoi Miina. - Vielä piirrettyjä joutuu katsomaan teidän junnujen kanssa.

Marika valitsi Lumikin ja seitsemän kääpiötä ja pisti sen videonauhuriin. Siskot tulivat sohvalle istumaan ja nostivat jalat sohvalle, minun jalkojen päälle.

- Voisitteko keksiä paremman paikan jaloillenne? Aika painavat koivet teillä.

- Älä aina valita, sanoi Miina.

Marika laittoi kaukosäätimestä filmin pyörimään. Alkuteksteistä päättelin, että hommassa oli jotain vikaa. Ei tullut mitään Disneyn alkutekstejä vaan teksti "Kielletty alle 18-vuotiailta". Sitten ruutuun alkoi pikavauhtia ilmestyä kuvia alastomista naisista ottamassa suihin mieheltä, lähikuvaa naisen pillusta, miehestä panemassa naista takaapäin.

- Mitäs tämä on!? huudahti Miina. - Mikään Lumikki ainakaan ole.

Arvasin heti, että kyseessä oli faijan pornoleffa ja sanoinkin:

- Faija on varmaan piilottanut tän ton Lumikin kansiin, kun on ajatellut, ettei sitä kuitenkaan katota.

Marika oli hiljaa ja katsoi vain televisiota. Ruudussa putkimies tuli naisen luokse ja työkaluvyön välissä näkyi miehen seisova kulli. Miina huudahti:

- Onpas putkimiehellä isot työkalut!

Marika ja minä naurahdimme, emme kuitenkaan sanoneet mitään, koska katsoimme niin mielenkiinnolla, mitä ruudussa tapahtui. Nainen alkoi riisua vaatteitaan ja jätti pelkät kengät jalkaan. Sitten hän kumartui miehen eteen ja tuli lähikuva siitä, miten iso kulli upposi naisen suuhun. Voi arvata, miten minä reagoin. Kullini alkoi nytkähdellä ja paisua. En voinut laittaa edes jalkoja ristiin, koska siskojen jalat olivat omien jalkojeni päällä. Nopeasti kaluni saavutti täyden erektion ja vaikka kullini ei mikään suuri ollutkaan, aiheutti se aikamoisen teltan housuihini. Eikä se jäänyt tietenkään Miinalta huomaamatta.

- Marko, sullahan seisoo!

Punastuin ja mietin, mitä siihen sanoisin. Ja mitään muuta en keksinyt kuin:

- No mitäs sitte?!

Nyt myös Marika alkoi katsoa kohoumaa haaroissani. Sitten Miina siirsi jalkojaan niin, että toinen pohje kosketti kaluani. Hypähdin ja Miina nauroi.

- Taitaa olla tukalat paikat pojalla. Löytyykö sulta kanssa tuollainen iso työkalu?

- No taitaa löytyä... Tai no, ei se nyt ihan noin iso ole, mutisin.

- Oletkos saanut tuollaista hoitoa kun tuo mies tuossa videossa, naureskeli Miina.

- No enpä ole. Oletkos itse antanut tuollaista hoitoa, kivahdin nolostuneena.

- En ole päässyt kokeilemaan, sanoi Miina totisena.

Nyt myös Marika siirsi jalkojaan ja siirsi toisen jalan toiselle puolelle kulliani. Siinä kaluni seisoi, kummallakin puolella siskojen jalat.

- Kai sä näytät meille, minkälainen työkalu siellä on, kun se on noin innokkaasti pystyssä, kysyi Miina.

- Miks mä teille näyttäisin? Nauraisitte vaan.

- Ei naurettais, sanoi äkkiä Marika totisena. Sitten keksin.

- Jos otatte paidat pois, niin mä näytän.

Ajattelin, että siskot eivät kuitenkaan haluaisi näyttää tissejään ja pääsisin näin pois tilanteesta. Miina ja Marika katsoivat toisiaan hetken ja sitten Miina tarttui omaan t-paitaansa nostaen sen yhdellä liikkeellä päänsä yli. Tuijotin järkyttyneenä Miinan tissejä. Ne olivat valkoiset kummut ja niiden keskellä oli vaaleanpunainen pieni nännipiha ja siinä ulospäin sojottava puolipyöreä nänni. Erilainen mitä niissä pornolehdissä oli ollut. Niissä oli ollut isoja tissejä ja ruskeita nännejä.

Huomasin toisella puolellani myös liikettä ja käännyin katsomaan, kun myös Marika riisui paitansa. Hänen rintansa olivat samantyyppiset kuin Miinalla, kumpu vain oli pienempi, mutta vaaleanpunainen nännipiha suurempi. Tuijotin hetken Marikan tissejä, kun tunsin, että Miinan kädet olivat housujeni vyönauhassa. Hän yritti riisua housujani, mutta ei onnistunut, koska istuin. Toisella puolella myös Marika tarttui housuihini. Nostin hieman takapuoltani, niin että he saivat hivutettua housujani alemmaksi. Ainoa, mikä piti kaluni enää piilossa, oli housut, joita kullini piti paikoillaan. Miina ja Marika kuitenkin nostivat housuja edestä ja sitten kaluni ponnahtikin esiin koko komeudessaan.

- Oho, totesi Miina. - Onpa se ison näköinen... Miksei sulla ole karvoja?

- No eipä ole vielä kasvaneet, mutta kyllä ne kasvaa, sanoin.

- Marikalla kasvaa jo.

- No itelläs on paljon enemmän, sanoi Marika.

Hetken aikaa siskot tuijottivat kulliani ja minä taas heidän tissejään. Olisi tehnyt mieli koskettaa nännejä, ne olivat niin kutsuvan näköiset.

- Miksi se nykii, Marika kysyi.

- En minä tiedä. Se vaan nykii, kun se nousee pystyyn, totesin nieleskellen.

- Saanko ottaa siitä kiinni? Miina kysyi.

Saman tien Miina ojensi kättään ja laittoi koko käden nyrkkiin kullini ympärille.

- Oho, sehän on kuuma, huudahti Miina.

Saman tien myös Marika toi kätensä lähelle ja kosketti etusormellaan kevyesti terskaa, joka oli lähes kokonaan esillä. Esinahka oli niin kireällä kuin se silloin oli, muttei kuitenkaan mennyt kokonaan terskan taakse. Miina laittoi kätensä alemmas kosketellen kivespussia, jolloin Marika siirsi kätensä siihen, missä Miinan käsi oli aikaisemmin ollut, nyrkissä kullin ympärillä. Yhtäkkiä hän nosti kättään, jolloin esinahka nousi myös terskan päälle ja veti sitä saman tien takaisin alas.

- Ooooh... huokaisin.

- Tuntuko se hyvältä? Tolleen noi naiset tekee tuossa videossa, sanoi Marika.

Katsoin televisiota. Siinä mies makasi lattialla ja kaksi naista oli runkkaamassa miehen kullia toisen välillä ottaessa sitä suuhun.

- Joo, tuntu tosi hyvältä. Tee vaan lisää.

- Saanks mä kokeilla, kysyi Miina.

- Joo oota, mä kokeilen ensin hetken, sanoi Marika.

Marika otti otteen vähän ylempää, niin että hänen peukalonsa ja etusormensa olivat esinahan tasolla. Sitten hän taas nosti kättään, veti alas, nosti kättään, veti alas...

- No mä kans, sanoi Miina.

- Joo, tää varmaan pitäis tehdä paljon nopeammin vai mitä Marko?

- No kyl tämäki on hyvä... Saanko mä kokeilla teiän tissejä, et miltä ne tuntuu?

- Saat tietty, sanoi Miina.

Samalla Miina otti kullistani kiinni ja kumartui lähemmäksi. Ojensin käteni ja puristelin tissiä hellästi ja sitten siirsin sormeni nännin luokse, joka oli kivikova. Puristin sitä hellästi ja ojensin samalla toisen käteni Marikan tissille, jonka nänni oli hieman pienempi, mutta samanlailla kivikova. Yhtäkkiä Marika kumartui ihan lähelle kulliani.

- Kai mä saan kokeilla tota, mitä ne tekee telkassa?

Nostin katseeni Marikan vaaleista hiuksista ja näin, miten nainen otti kullinpäätä suuhun, samalla kun toinen nainen runkkasi. Odottamatta vastausta Marika kumartui vielä pari senttiä alemmas ja tunsin terskassa lämmön ja kosteuden, joka tuli Marikan suusta. Vaikka olinkin hetki sitten runkannut ja yritin pidätellä, laukesin heti.

- Aaah.. Aaaah... Aaah...

Vartaloni nytkähteli pari kertaa.

- Mitä, saitko sä orgasmin, hämmästeli Miina.

- Ah... Joo...

Olin niin hengästynyt, etten osannut muuta sanoa. Marika oli nostanut päänsä kulliltani ja kysyi:

- Eikö tosta pitäis tulla jotain... siis siemensyöksy, mistä koulussa on puhuttu.

- Joo... tai siis ei multa tule kun vähän... Ihan tippa...

Katselin edelleen siskojeni vaaleita tissejä ja vaaleanpunaisia nännejä. Kosketin Miinan nänniä ja sanoin:

- Teidän tissit on upeimmat, mitä mä olen koskaan nähnyt.

Molemmat tytöt naurahtivat ja kiittivät.

- Sunki vehje on paras, minkä mä olen koskaan nähnyt, hymyili Miina. - Saanko mä muuten kokeilla yhtä juttua? Mä sain koulussa pari juttua... Oottakaa.

Miina nousi ja meni juosten omaan huoneeseensa ja palasi saman tien takaisin. Kädessä hänellä oli kaksi kondomia.

- Saanko mä kokeilla laittaa tän tohon paikalleen?

Miina osoitti edelleen pystyssä olevaa kaluani.

- Joo, saat. Mä en ole koskaan kokeillutkaan.

Miina repäisi paketin auki ja haistoi kondomia.

- Tän pitäis maistua mansikalle, mut ei tää ainakaan tuoksu yhtään sille.

Sitten Miina asetteli kondomin terskani päälle.

- Ohjeessa sanottiin, että esinahka vedetään taakse... Onks tää se?

Samalla Miina otti peukalolla ja etusormella esinahasta kiinni ja veti sitä vähän alemmas.

- Joo, nyt se on niin takana kun se menee, sanoin.

- Okei, eli nyt vaan rullataan alas. Eli tosta kiinni ja rullataan...

Miina näytti keskittyneeltä ja Marikakin katsoi, miten se kondomi laitetaan paikalleen.

- No nyt se on siinä... Ihan alas asti rullattuna, Miina hymyili.

Samassa Miina laski päänsä kaluni päälle samalla tavalla kuin Marika aikaisemmin. Tuijotin hänen vaaleita hiuksiaan, samalla kun hän nuolaisi pari kertaa kondomilla peiteltyä kaluani.

- Ei tää kyllä maistukkaa mansikalta yhtää... Mut on tää tosi liukas.

- Joo, no pitäähän sen olla liukas, että se menee sisälle teiän jalkojen väliin, sanoin.

En kehdannut sanoa "pillu", ettei olisi kuulostanut rivolta.

- Niin sä siis tarkotat meidän pilluja, sanoi Marika hymyillen.

- No joo...

- Haluaisit sä nähdä meidän pillut, kysyi Miina.

- Totta kai haluaisin. Ne on varmaan tosi upeet...

Samassa kumpikin sisko nousi ylös, otti housujensa vyötärönauhasta kiinni ja veti samalla kertaa sekä housut että pikkuhousut alas. Tuijotin lumoutuneena, kun karvoitukset tulivat näkyviin. Marikalla oli vähän vaaleaa untuvaa ja Minnalla vähän tiheämpää, mutta samalla lailla vaaleaa pientä kiharaa karvaa. Ja mikä parasta, kummankin haarojen välissä paistoi selvä ura, jonka sivuilla oli kuin pienet pulleat huulet.

- Haluat varmaan nähdä paremmin, jos me mennään tohon sohvapöytälle selälleen, sanoi Miina.

Sohvapöytä oli iso, matala ja sen päällä oli pöytäliina. Molemmat tytöt istuivat sen reunalle hymyillen minulle ja kaatuivat siitä selälleen nostaen myös jalkansa pöydälle.

- Tuu vaan lähempää kattoo, kiinnostaa kuitenkin, sanoi Miina.

Nojauduin ensin sohvalla lähemmäs, mutta sitten menin polvilleni sohvapöydän eteen ja Miina levitti polvensa erilleen antaen minulle suoran näkymän pilluunsa. Näin, miten häpyhuulet olivat hiukan raollaan ja miten pillun etuosassa oli huppu. Ojensin käteni ja kosketin kosteita häpyhuulia, kunnes sormeni vajosi niiden rakoon, jolloin Miinalta pääsi huokaus.

- Ooooh, tuntuu hyvältä... Liikuta sormea ylös alas siinä...

Liikutin sormea kostessa vaossa ja aina kun pääsin pillun etuosaan, jossa oli huppu, Miina huokaisi tai hypähti. Sitten muistin, että myös Marika oli vieressä alastomana ja siirryin hänen jalkojensa väliin, jolloin hän automaattisesti levitti jalkojaan niin paljon kuin pystyi. Pillu oli kuin siskollaan, mutta karvoitusta oli vähemmän ja häpyhuulet olivat hieman isommat, niin ettei näkyvissä ollut kuin viiva niiden välissä. Laitoin saman tien käteni vakoon, joka oli sisältä ihan märkä ja liikuttelin sormeani, kunnes annoin sen upota hieman hänen pilluunsa, ehkä noin kolme senttiä. Tuntui kuin sisällä olisi joku yrittänyt vetää sormeani syvemmälle.

Nostin sormeni pois ja huomasin Miinan nousseen istuma-asentoon ja hänen kätensä liikkui jalkojen välissä.

- Hiero siskon pillua, siitä yläreunassa olevasta pienestä kohoumasta, Miina läähätti.

Siirsin käteni Marikan klitorikselle ja aloin hieroa sitä. Ensin Marika oli ihan liikkumatta ja alkoi sitten läähättää.

- Aaaah, aaah... Nopeammin, Marko, nopeammin...

Yritin liikuttaa sormeani mahdollisimman nopeasti ja yhtäkkiä Marika hiljeni, sitten huudahti äänekkäästi.

- AAAHH... AAAAHH...

Vartalo kouristeli pari kertaa, josta arvasin, että Marika sai orgasmin.

Oma kaluni oli koko ajan ollut pystyssä ja nyt Miina tarrasi siihen.

- Kokeillaan, miten se liukuu sisään...

Miina meni selälleen sohvapöydälle Marikan viereen ja toi takapuolensa aivan pöydän reunalle.

- Työnnä se sisälle, Miina sanoi karhealla äänellä.

Menin polvilleni pöydän viereen ja olin sopivalla korkeudella pilluun nähden. Vaikka kullini sojottikin yläviistoon, taivutin sitä hieman alaspäin, jolloin se oli häpyhuulien välissä. Marika oli noussut istumaan ja katsoi, kun työnsin hitaasti punaisella kondomilla varustetun kullini omaan siskooni. Se upposi hyvin. Pian näkyvissä oli vain kondomin rulla kaluni juuressa. Miten hyvältä se näyttikään, oma kulli venytti häpyhuulia ja sisko makasi silmät kiinni, vaaleanpunaiset nännit valkeassa vartalossa... Ei mennyt kuin hetki, niin minulta tuli ja kun olin ottamassa kulliani ulos, Miina otti minua kädestä kiinni.
- Pane vielä hetki...

Tein kuten Miina pyysi ja nyt hän siirsi käden klitorikselleen hieroen sitä, kunnes sai samanlaisen orgasmin kuin Marikakin.
- AAAH... AAAAHH...

Miina nytkähti pari kertaa ja huokaisi:
- Tuntuipa se hyvältä. Pikkuveljeä pitää nykyään tästä lähtien kutsua isoveljeksi...

Hymyillen otin kaluni ulos Miinan liukkaasta pillusta ja katsahdin samalla televisiota. Naurahdin, kun näin, että siellä meni pornoleffan lopputekstejä ja totesin hiljaa itsekseni:
- Tuskin tämä tähän loppuu...
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.