Minä, melkein viisikymppinen mies ja kolme abiturienttia mökillä. Miten tähän jouduttiin?

No, naapurini tytär Ella kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi. Pidettiin kaikki mahdolliset juhlat, tyttö kävi risteilyillä ja riennoissa, mutta vielä piti toteuttaa yksi ohjelmanumero. Ella halusi kahden parhaan ystävättärensä, Sinin ja Maijan, kanssa mökille viikonlopuksi kesän alussa. Olihan pitkä, jo alakoulusta alkanut luokkatoveruus tytöillä päättymässä.

Olimme käyneet mökillämme naapurin perheen kanssa jo parin vuosikymmenen ajan, joten paikka ja minä olimme Ellalle jo tuttuja. Naapurin perheellä ei omaa mökkiä ollut. Ellakin oli ollut mukana jo sylivauvasta.

Ainoa ongelma oli, ettei tytöistä kellään ollut ajokorttia – vielä, ja upeissa Kainuun maisemissa sijaitsevalle mökillemme on matkaa satoja kilometrejä. Eipä muuta kuin kuskiksi! Suostuin, koska keväällä olin ehtinyt ajella mökille vain yhden kerran. Minuakin kiinnosti mökin kunto.

Sovimme, että asuisin erillisessä aittarakennuksessa ja pysyisin poissa tyttöjen tieltä. Otin kasoittain luettavaa mukaan ja vielä läppärin, jos työhöni liittyvä kirjoittaminen sattuisi huvittamaan. Matka kun oli niin pitkä, ettei yhden viikonlopun takia kannattanut ajella moneen kertaan edestakaisin.

Ja mainitaan sekin nyt tässä, vaikken sitä etukäteen ajatellut: ihania vaaleatukkaisia kaunottaria kaikki. Abiturientin iässä kauneus on jo kaikin puolin puhjennut kukkaansa…

Saavuimme mökille pitkän ajomatkan jälkeen, jonka aikana ehdin tutustua Ellan ystäviin. Suuren osan matkasta tytöt kuitenkin jutustelivat keskenään; minä keskityin lähinnä radion tyhjänpäiväiseen puhetulvaan. Oioimme jäseniämme mökin pihassa ja näytimme Ellan kanssa pihapiirin rakennuksia.

Varsinainen mökki on mukava, muttei mikään pröystäilevä hirsimökki. Alhaalla oleskelutilat ja keittiö, ylhäällä makuutilat. Mökistä nurmikentän toisella puolella on aittarakennus, johon olemme tehneet siistin ja mukavan yöpymistilan juuri tällaisia retkiä varten. Vaimon kanssa olemme jo tottuneet nukkumaan sen leveässä parisängyssä halutessamme antaa lasten olla rauhassa mökin puolella. Siellä viihtyisin mainiosti.

Ja rannassa tietenkin erillinen sauna takkahuoneineen. Suora yhteys laiturille ja järveen.

Tytöt kantoivat omat tavaransa mökin puolelle ja minä omani aittaan. Oli jo alkuilta, joten sovimme, että lämmittäisin saunan saman tien. Minun saunavuoroni olisi ensin, jotta tytöt saisivat – virvokkeitaan nauttien – jatkaa omaa saunomistaan vaikka yöhön asti. Niinpä vaihdoin ylleni rennot mökkiverkkarit ja painuin saunalle. Tytöt lupasivat laittaa iltapalaa ja jättää minullekin.

Olen lähellä viittäkymmentä. Säännöllinen liikunta, uiminen ja pyöräily ovat säilyttäneet kropan ihan mukavasti ja mielikin toimii.

Puita oli pilkottuina saunalla – teen ne aina omaksi mukavuudekseni edellisellä reissulla jo valmiiksi. Siispä tulet sekä kiukaan että padan alle ja laiturille katsomaan alkukesän kaunista hämärtymistä. Lisää puita kiukaan alle ja takaisin laiturille.

Sauna alkoi olla jo kipakka, joten nyt oli aika heittää talviturkki menemään. Riisuin itseni alastomaksi, koska uimme mökillä aina ilman uikkareita, naapureita ei näköyhteydellä ollut eikä saunalta näy mökkiinkään.
Veteen meneminen ei ollut heti niin helppoa kuin kuvittelin – kylmää! Viimein sain itseni hyppäämään ja hetken järkytyksen jälkeen olo oli ajomatkan päälle taivaallinen. Kylmästä vedestä huolimatta viivyin hyvän tovin järvessä. Sitten ylös ja saunalle. Vaatteeni jätin laiturille, hakisin ne sitten kuivana.

Laiturimme jatkuu katkeamattomana suoraan saunan terassille saakka. Siellä odotti yllätys: Maija. Tyttö ei häkeltynyt alastomuudestani. Kuuluin varmaankin hänen kannaltaan väärään ikäpolveen.

- Tulin vaan kysymään, paistetaanks me sulle jo valmiiks makkaraa vai paistaks sä itte?
- Voin itse tehdä oman iltapalani, älkää huolehtiko!
Silloin se tapahtui: Maijan katse siirtyi hetkeksi – hitaasti ja varmasti – kylmän veden pienentämään kaluuni. ja pieni, vino, kaunis, ihana hymyn häive käväisi kasvoilla.

- Onks vesi kylmää? kysyi tyttö katseen siirtyessä taas silmiini.
- On se, muttei liian, vastasin.

Huomasin, että tytöt olivat nähtävästi jo vähän nauttineet siidereitään. Ei paljoa, ei humalaa, mutta pieni vapautuminen. Ylhäältä kuului taas lähestyviä askeleita. Ei voi olla totta. Sini. Tytöt olivat myös vaihtaneet mökkivaatteet – molemmilla oli päällään löysät verkkarit.

- Ahaa, sä oot jo uinut, puheli Sini pehmeästi. – Ella käski mun lähtee kattoon teidän mökin kaunista rantamaisemaa. Ja onkin ihana, sanoi Sini vilpittömästi. Sitten hänenkin katseensa käväisi…

Minulle tilanne alkoi olla kuin uimahallissa, jossa kaunis siivoojatyttö kerran aivan selvästi ja tarkoituksellisesti vilkaisi kaluani. Tilanne, jossa ei ensin ole häivääkään eroottisuutta, saa sähköä. Ja tiedätte varmaan vaikutuksen. Ei iso vaikutus, mutta sellainen normaaliin kokoon palautuminen. Ja ihana kihelmöivä tunne. Niinpä en tehnytkään sitä, mikä olisi ollut helppo pako eli nopea saunautuminen, vaan jäin rohkeasti juttelemaan.

- Niin, järvi on kaunis ja vesi puhdasta, yritin jatkaa tyyntä small talkia.
- Joo on, sanoi Maija ja silitti äkkiä Sinin hiuksia. – Säkin oot taas tosi kaunis.

Ele oli niin luonteva, että tajusin jotakin. Tajusin, etten tiennyt mitään tyttöjen poikakavereista. Niitä ei ollut. Ja vasta nyt ymmärsin, että tytöthän saattoivat olla lesboja… siispä Ellakin saattoi olla… tai ainakin bi…

- Tällä rannalla on oikeestaan aika viehättävää, kujersi Sini ja teki sen taas, mutta nyt vielä selkeämmin.

Hän katsoi aivan selvästi suoraan jalkojeni väliin. Pitkään. Ja taas tapahtui odotettu tulos: paksummaksi ja pieni nytkähdys. Selvästi havaittava liikahdus kalussani, vaikkei vielä mitään seisokkia.

- Mulla on ihana olo, jatkoi Sini ja katsoi taas minua silmiin. – Täällä on lämmin.

Ja täysin luontevasti, vailla mitään erityistä harkittua seksikkyyttä Sini vetäisi hupparinsa pään kautta pois päältään ja päästi rintansa vapauteen – katseeni ulottuville. Yritin olla luonteva, mutta onnistumiseni oli niin ja näin.

- Ahaa, kikatti Maija, noin kiva olo. No, ota housutkin pois, yllytti Maija. – Ota nyt.

Sini oli vauhdissa ja niin putosivat verkkarinhousut maahan. Päälle jäi ainoastaan pikkarit. Ehdin juuri tajuta, etteivät ne olleet ollenkaan seksimalliset vaan tavalliset tyttöjen pikkarit, kun nekin lähtivät. Ihana tyttö alastomana laiturillamme, trimmattu karvoitus kutsuvana edessäni. Mutta eihän se minua voi kutsua…

- Sä oot kaunis, sanoi Maija lämpimästi. – Nyt teitä on kaksi nakuna. Kai munkin täytyy.

Niin lähtivät Maijankin vaatteet. Oikeastaan erikoinen tilanne. Olimme alastomina saunan terassilla, kaikki kolme, muttei tilanteessa päällisin puolin ollut mitään seksiin viittaavaa. Luonnollista alastomuutta. Kaluni ei kuitenkaan tulkinnut tilannetta samalla tavoin. Kahden vaalean kaunottaren alastomuus alkoi tehdä tehtävänsä ja aloin miettiä tyylikästä pakenemista saunan suojiin.

Ei onnistunut, sillä oli lisää luvassa. Maija tarttui hellästi Sinin hiuksiin molemmille puolille päätä vetäen Sinin kiinni itseensä. Nuoret rinnat painautuivat toisiaan vasten, kun Maija painoi huulensa Sinin huulille. Seurasi pitkä kielisuudelma, jonka aikana Sinin silmät eivät olleet suinkaan suljetut… Sini katsoi suoraan minua silmiin!
Pitkän suudelman jälkeen tytöt kääntyivät minuun päin hymyillen.

- Me ollaan vähän niin kuin yhdessä, sanoi Maija hymyillen. – Kaikki kolmekin. Mutta nyt sedällä kyllä vähän seisoo…

Niin teki. Paluuta ei ollut. Ja tietenkin. Askeleita mökiltä kohti saunaa. Ella tulossa.

- Ahaa, te ootte jo nakuina, aloitti Ella. – Oho, sähän oot ihan… mies!
- No mut, OK, on ne varmaan susta kauniita. On mustakin.

Mut me sovittiin jo etukäteen, et jos tytöt haluu kokeilla, niin mun ei tarvi sun kanssa, sanoi Ella ystävällisesti.
Ja niin lensivät Ellankin vaatteet terassin penkille. Tämä oli jotain, mitä en ollut takuulla odottanut. Ikinä.
Maija irrottautui Sinista, jolloin Ella otti Maijan paikan. Taas olin todistamassa pitkää ja hellää kielisuudelmaa. Kunnes huomasin, että Maija otti askeleen kohti minua.

- Saanko mä koskea suhun?

Seisokkini oli täydessä mitassa. Tiedätte sen pakahduttavan tunteen, joka suorastaan vaatii kosketusta. Silti olin ristiriitaisten tunteiden vallassa. Miten voisin jatkaa tästä eteenpäin… Hiljaisuuteni tulkittiin näköjään myöntymiseksi, sillä Maija tarttui…. käteeni!

- Me ajateltiin Sinin kanssa, et me voidaan tutustua miehen kroppaan näin täällä mökillä. Ella oli ensin vähän epävarma, mut sit se sanoi, et se sopii. Meistä kukaan ei oo ollu miehen kanssa, kun me tykätään toisistamme. Mut kun pitäis saada vähän kattoo, et mitä ne miehet on… mut me sovittiin, et kukaan ei nussi sun kanssa. Älä silti huoli, kyl sä jotain saat…, ja ihana kujertava nuoren naisen nauru päälle.

Ahaa, opintoretki miehen kehoon. Minä koeyksilönä. Kaluni huusi, että siitä vaan!

Maija piti siis kädestäni kiinni ja vei sen suoraan häpykummulleen. Maija piti omaa kättään päällä ja painoi sormeni suoraan sisälleen.

- Se on noin märkä.

Ja olihan se. Otin sormeni pois, sillä oli aika siirtyä viileästä illasta sisälle takkahuoneen lämpöön. Sen teimme käsi kädessä. Ella ja Sini seurasivat perässämme.
Maija heittäytyi sohvalle kasvot minuun päin ja levitti jalkojaan. Koko ihanuus katseeni kohteena.

- Mä oon meistä varmaan eniten fantasioinut miehistäkin… Taidan olla vähiten bi, tai eniten tai jotain. Tuu.

Ja minähän menin. Kävin kontalleni Maijan levitettyjen jalkojen äärelle ja näky oli kuin suoraan fantasioistani. Nuori, kaunis tyttö katsomassa kujeileva ilme kasvoillaan ja tarjoten jalkovälinsä minulle.

Äkkiä Sini kävi kontilleen viereeni.

- Hei odota, mä näytän sulle, mitä mä aina teen, kun Maija on aina niin märkä…

Se oli totta, Maijan nesteet olivat saaneet reiden sisäpinnan kiiltäväksi nesteistään. Sini nuoli pienellä kielellään reisiä ja nieli Maijan nesteitä. Maijan keho värisi ja kasvoilla oli uusi, sisäänpäin kääntynyt ilme.

- Tää on meidän tapa, sanoi Sini nostaessaan kasvonsa Maijan jalkovälistä. Aistin kuumasti myös Sini ihanan vartalon omani vieressä. Sinin kasvoilla kiilsivät Maijan mehut. Samassa tunsin sirojen sormien kiertyvän vatsani alapuolella jäykistyneen kaluni ympäri. Ote oli napakka mutta hellä.

- Eka kerta…, sanoi Sini helisevää naurua äänessään, päästi irti ja asteli tuolilla nojatulissa hymyilevää Ellaa kohti.

Ella sulki Sinin hellään syleilyyn. Tytöt suutelivat ja veivät kätensä toistensa jalkoväleihin. Suudelmassa täytyi maistua myös Maijan nesteet.

Oli aika kääntyä Maijan puoleen. Olisin varmasti voinut edetä rauhallisemminkin, mutta upotin kieleni suoraan syvälle kosteaan vakoon. Ihana maku, niin kuin nuorilla on. Maija kiemurteli ja nautti. Tein kaikkea sitä, mitä elämä on minulle opettanut. Hyväilin kielelläni klitorista, työnsin sormeni syvälle vakoon ja pyöritin niitä nopeutuvalla rytmillä.

Maijan omat sormet ilmestyivät sormieni ympärille. Maija hyväili sekä minun käsiäni että itseään. Välillä otin märät sormeni vaosta ja vein ne määrätietoisesti kohti Maijan suuta. Tämä ei lainkaan aristellut, vaan otti sormeni suoraan suuhunsa ja nuoli niistä omat nesteensä. En tiedä miksi, mutta ihanan kiihottavan tuntuista. Taas tunsin, miten kaluuni tartuttiin.

- Hei Maija, sä oot saanu jo. Nyt katotaan tätä.

Maija avasi silmänsä ja nousin – koko komeudessani – ylös. Kaluni päässä kiilteli omaa nestettäni. Tytöt asettivat minut Maijan äskeiselle paikalle selälleni makaamaan. Sini ja Maija tulivat kontalleen kaluni molemmin puolin ja alkoivat tarkastella sitä.

- Mä jään tänne taustalle kuitenkin, sanoi Ella ja kävi istumaan Maijan taakse. Käsi etsiytyi luontevasti Maijan jalkojen väliin. Myös Ella kuitenkin näytti katsovan kiinnostuneena kaluani. Ehkäpä se oli hänellekin ensimmäinen…
- Kuinka kovaa kiveksistä saa puristaa? kysyi Sini aito kiinnostus äänessään ja tarttui pusseihini. Ote oli hellä, tuskin tuntuva.
- Kyllä niitä voi kovempaa puristaa. Se kipukin on välillä aika jees…

Sinin ote tiukkeni ja haluni pääsi uusiin maailmoihin. Sinin sormet tutkivat samalla kivespussejani ja pyörittelivät pussien sisällä irtonaisina tuntuvia kiveksiä. Nautinnollista.

- Nää on aika jännät. Sini tarttui äkkiä pusseihin lujemmin ja painoi ne kalun vartta vasten. Ulvahdin nautinnosta.

- Jatka vaan, ei se ollut kipua, sopersin.

Maija liikutteli samalla sormiaan kevyesti terskallani ja levitti esiin tulevat nestetipat terskan päähän. Välillä näin, miten sormi eksyi suuhun maistamaan nestettä.

- Nyt mä kokeilen sitä, mitä suihinotoksi kutsutaan, sanoi Sini äkkiä taas kujeilevaa naurua äänessään

Eikä tyttö aikaillut. Sormet yhä kivespussejani hieroen tunsin terskani olevan yhtäkkiä tytön suussa. Kieli lipoi tutkivasti terskaa joka puolelta. Tyttö otti kaluni vielä syvemmälle suuhunsa ja nuoli sen vartta.

Samalla näin miten Ella hieroi takaapäin jo määrätietoisesti Maijan jalkoväliä ja katsoi samalla Siniä kaluni suussaan. Myös Maijan katse oli liimautunut toimitukseen – näky oli varmaankin tytöille uusi.

Ellan kiihko lisääntyi ja sormetuksen rytmi Maijan sisällä kiihtyi. Maija nosti peppuaan ylöspäin, jotta Ellalla olisi esteetön työskentelyalue. Ja näkymä.

- Hei, ota pois se suusta, nyt mä en taida enää kestää, huudahdin, kun tajusin rajan ylittyneen ja lastini lähteneen liikkeelle.

Oikeastaan yllätyksekseni Sini ei tehnyt elettäkään päästääkseen irti, vaan lisäsi imemisensä rytmiä. Tunsin uskomattoman siemensyöksyn lähtevän matkalleen ja sanomattoman nautinnon. Kaluni nytkähteli Sinin suussa purkautumiseni tahdissa, mutta Sini ei päästänyt irti. Siro suu estämässä kaluni liikkeitä, uskomaton tunne.
Viimein Sinin huulet päästivät kaluni suustaan.

- No, nyt mä olen saanut maistaa spermaa. Ihan jees.
- Hei, mäkin haluan maistaa, kujersi Maija. – Nieliks sä sen jo?

Sini nyökkäsi ja näytti samalla kaluani. – Sieltä valuu vielä.

Niin kuin tekikin. Ja samassa kaluni oli jälleen suussa, nyt Maijan. Ote oli hieman varovaisempi, ujompi. Mutta Maija oikeasti imi saadakseen loput spermani. Taas uusi kokemus minulle… Lopun lastin imeminen kalusta tuntuu aivan mahtavalle.

Ella oli lopettanut Maijan hieromisen ja katseli ystävättäriään ja minua hymyn kare huulillaan. Maija päästi kaluni suustaan.

- Jes, nyt mäkin olen maistanut.

Maija nousi ylös seisomaan ja kietoi kätensä Ellan ympärille.

- Hei, sähän et oo saanu vielä mitään, tyttö sanoi. – Sini, Ellan vuoro. Sori, mut tää voi vähän vielä maistua sun naapurille.

Maija antautui syvään kielisuudelmaan Ellan kanssa, joka sulki silmänsä. Maijan käsi siirtyi Ellan alavatsalle ja sieltä yhä alaspäin. Sini painautui Ellaan kiinni takaapäin ja asetti kätensä Ellan rinnoille. Ella siirsi omat kätensä ystävänsä käsien päälle ja hieroi mukana omia rintojaan.

Päätin, että tämä oli minulle jo liikaa, tarvitsisin lepoa.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.