Kyläkauppa oli pieni ja pysähtynyt. Sen valikoima ei ollut muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana lainkaan. Kauppiaalta oli turha tiedustella asioita, jotka eivät mahtuneet tavanomaisten elintarvikkeiden pirtaan. Hyllyille oli ilmestynyt yhä enemmän eineksiä viime aikoina, ilmeisesti pitkin hampain tapahtuvaa perään antamista lomalaisten aina vain kasvavalle helppouden vaatimukselle.

Olin käynyt kaupassa viimeksi miltei tasan vuosi sitten, edellisellä kesälomallani. Kauppa oli muutaman kilometrin päässä mökistäni, jonne vetäydyin miltei joka kesä kirjoittamaan viikoksi tai kahdeksi, keräämään ajatuksiani ja miettimään tulevaa. Mökki takasi minulle rauhan kirjoittaa, vaikka elämäntilanteestani riippuen olinkin aina silloin tällöin tuonut jonkun mukanani seurakseni. Tuskastuin useimmiten oman rauhani puutteeseen paljon helpommin kuin muistinkaan, ja arvostin mökin tuomaa rauhaa.

Tällä lomalla ajatukseni pyörivät pitkälti kotikaupungissani ja siellä odottavassa tytössä. Hän oli minua nuorempi, sytytti minut päästä varpaisiin hetkessä ja tarjosi täydellisen alistuvan intohimon lisäksi herkkää kumppanuutta ja älyllistä vastusta enemmän kuin uskalsin toivoakaan. Monin tavoin sellainen tyttö, jollaisen olin aina halunnutkin tavata, virnuilin ajatuksissani seistessäni kyläkaupan pysähtyneessä ilmassa. Edellisestä tapaamisestamme oli pian miltei viikko. Tunsin kehoni vastaavan ajatuksiini ja kiihottumisen tuttujen ensiaskeleiden tekevän tuloaan ajatusteni upotessa tutuille radoilleen.

Ajatusteni harhaillessa poimin hajamielisenä ostoksiani hyllyiltä koriin. Olin ainoa asiakas kaupassa ja tapojeni mukaan paikalla juuri ennen sulkemisaikaa. Vanha kauppias oli ilmeisesti ollut takahuoneessa sulkemassa. Hän marssi puolittain äkäisenä takahuoneesta kauppaan hetki sen jälkeen, kun tulin sisään. Hän odotti hieman kärsimättömän ja äkäisen näköisenä sitä, että saisin ostokseni päätökseen, mutta oli kuitenkin liian korrekti pyytääkseen minua kiirehtimään. Aurinko pyrki sisään puoliksi suljettujen sälekaihtimien lävitse vahvistaen pysähtyneen ajan tunnelmaa.

Pysähdyin lehtihyllyn eteen, ja kiitos ajatusteni tajusin katseeni nauliutuneen ylähyllyn miestenlehtikokoelmaan. Tiesin kauppiaan katselevan minua muutaman metrin päästä tuijottaessani kansia puolianalyyttisesti. Lehtien joukosta yksi kansi osui minuun selvästi ja nosti aiemmin pinnalla olleen tunteen kuohuvana esille. Nuorehko tyttö katsoi toisen olkapäänsä yli kameraan kasvoillaan hieman pelästynyt ilme. Toinen lehti peitti loput kannesta, mutta tytön toisiinsa kahlitut kädet näkyivät alastoman lantion päällä. Nostin lehden hetkeäkään epäröimättä ostosteni sekaan. Mekanismi oli tuttu; olin puolittain tietoinen siitä, että edellisinä päivinä olin silmäillyt lehtien kansia muutamaankin otteeseen ja samalla ihmetellyt kaupan laajan oloista valikoimaa.

Vaikka olin jo kauan aikaa sitten lakannut nolostelemasta ihmisten edessä, oli kauppiaan eteen jotenkin vaikea kävellä. Hän oli pitkälti yli kuusikymmentä, harmaantunut ja hieman ylipainoinen. Vuodet olivat painaneet otsan syville uurteille, ja kapeiden silmälasien takaa katsovat silmät olivat hailakat.

Nostin korini kassan eteen ja aloin latoa ostoksia kassakoneen eteen. "Päivää", sanoin hajamielisesti ja katsoin kauppiasta silmiin ja sain vastaani vain jäykän ilmeen.

Kauppias laski ostokseni sitä mukaa, kun nostelin niitä koneen vierelle. Vaikka lehti oli muiden ostosten päällä, huomasin hänen laskeneen sen käsistään ja sen sijaan syöttävän muita ostoksiani koneeseen. Hän tuijotti minua edelleen vain hetkittäin katsoakseen, mitä kone ilmoitti hinnoiksi. Tuijotin takaisin, kohteliaan jämäkästi. Tunnelma oli hieman outo. Mitä ilmeisimmin lehdessä oli hänelle jotakin liikaa. Niin tai näin, jos asiasta oli tulossa moraalinen keskustelunpoikanen, niin sitten tulisi. Olin jo valmiiksi hieman äkäinen: vääntää nyt kättä moisesta pikkuasiasta.

Lopulta enää lehti oli jäljellä. Kauppias tarttui siihen ja vilkaisi sen kantta happaman näköisenä.

"Että tällainen vielä."

"Jep, jos se nyt suinkin sopii", tokaisin puolittain aggressiivisesti.

"Mjuu, tokkiinsa... Missähän tässä on tuo hinta... Tuolla. Aika kalliita nämä... ulkomaiset", sanoi kauppias käännellen lehteä käsissään. Hän loi minuun pitkän katseen. Tiesi koko ajan, missä hinta oli. Huomasin hänen kasvojensa punoittavan hieman, pidäteltyä raivoa.

"Se tekee sitten 26 ja 40."

Ojensin pankkikorttiani itsekin hieman harmissani lehden aiheuttamasta minimaalisesta välikohtauksesta.

Kauppias osoitti numeronäppäimistöä, ja näppäillessä korttini pin-koodia mies tokaisi täysin selvästi:

"Pikkuhuorat."

"...Anteeksi?" Nostin katseeni laitteesta täysin yllättyneenä ja tuijotin kauppiasta epäuskoisena.

"Pikkuhuorat saavat, mitä ansaitsevat, eikö?", sanoi kauppias ja osoitti ostoksieni päällä makaavaa lehteä kasvot punaisena, mutta ääni melko tasaisena.

Olin sanaton.

"Niin varmaankin."

Näppäilin koodin epäuskoisena loppuun. Minua nolotti ukon puolesta.

"Tuollaiset tarvitsevat... vaativat kunnon kohtelua. Lutkat", kauppias jatkoi tuijottaen vielä lehden kantta.

Siirryin sanaakaan sanomatta pakkaamaan ostoksiani muovikassiin. Tilanne oli absurdi, ja minä halusin ulos kaupasta mahdollisimman pian. Vältin kauppiaan katsetta, nostin muovikassin käteeni ja loin kauppiaaseen vielä yhden katseen, mahdollisuuden pelastaa tilanteen jotenkin. Vanha kauppias katsoi minua pieni hymynkare kasvoillaan, ja jatkoi tasaisesti.

"Minullakin on täällä tuollainen. Tarvitsee kunnollista kohtelua. Saatanan lutka, pyysi tällä viikolla kottia palkasta. Arvaatko, mitä sanoin?"

"No kerro ihmeessä", sain sanottua.

"Jos näytän sen sijaan", sanoi kauppias ja lähti tiskin takaa liikkeelle.

"Ei kyllä minun täytyy tästä jo...", koetin keskeyttää, mutta kauppias loi minuun vain puolipilkallisen katseen ja käveli verkkaisesti kohti ovea.

Mietin hetken tilannetta. Mitä tahansa olikin tulossa, niin ukosta tuskin oli minulle mitään suurta fyysistä vastusta. Hän ei vaikuttanut hullulta, ehkä hieman perverssiltä, muttei suoranaiselta kirvesmurhaajalta. Sikäli kun tiesin, kauppa oli ollut hänen jo vuosikymmeniä enkä ollut koskaan kuullut hänestä pahaa sanaa keneltäkään. Tilanne oli outo, ja jokin minussa halusi nähdä, mistä oli kyse. Ehkä tästä sivujuonteesta nousisi jotakin sisältöä omaan kirjoittamiseeni.

Kauppias vetäisi oven kiinni lukiten sen, ja lähti kävelemään ohitseni kohti kaupan takaosaa.

"Tulehan tänne. Näytän, mitä niille tehdään", sanoi ukko ja avasi oven kaupan takaosastoon ja varastoon. Kävelin varuillani kassi toisessa kädessäni hänen perästään. En keksinyt mitään sanottavaa. Oli hiljaista ja kuuma. Keskikesän pysähtynyt lämpö tuntui tilojen menneiden vuosien pölyssä.

Ovi aukesi laatikoita täynnä olevaan varastohuoneeseen. Kauppias käveli huoneen poikki kohti toista ovea, jossa roikkui haalistunut lappu "toimisto" ja kaiveli samalla taskustaan avaimia. Huoneessa oli toinenkin ovi, raollaan ulos kaupan taakse. Rekisteröin sen, ikään kuin henkivakuutuksena siitä, jos ukko ryntäisi huoneesta ulos jokin talikko kourassaan. Mies avasi oven ja viittilöi minua mukaansa.

"Katsohan nyt. Näin minä sille vastasin", sanoi kauppias ja katsoi ensin minuun ja sitten sisälle huoneeseen. Astuin varovasti sisään.

Huoneen perällä, vastapäätä sotkuista kirjoituspöytää ja sen takana olevaa tuolia, oli mustahiuksinen tyttö kaupan asusteissa. Tytön silmät oli sidottu ja kädet kahlittu yhteen ja nostettu seinässä hänen päänsä päällä olevaan koukkuun, rinta seinää vasten. Jalat olivat harallaan ja niin ikään kiinnitetty nilkoista kiinni seinään. Tytön alavartalo oli paljas, ja pakaroilla näkyi punaisia jälkiä, jalassa polvisukat ja pienet työkengät. Hän hengitti raskaasti ja koetti kääntää päätään meitä kohti ikään kuin nähdäkseen vilauksen siitä, keitä huoneeseen tuli. Työpaidan etumus näytti olevan revitty auki rintaliivejä myöten. Pakarat olivat kiinteät, ja niiden välistä työntyi liukasteista kiiltelevä pitkä dildo. Tyttö ei varmastikaan ollut paljon yli kaksikymmentä, melko lyhyt ja siro.

Pulssini löi tuhatta ja sataa. Ensireaktioni oli pakokauhuinen kolmen sekunnin skenaario, jossa hakkaisin ukon tajuttomaksi ja vapauttaisin tytön alistetusta tilastaan. Ainakin hakkaisin ukon tajuttomaksi. Seisoin halvaantuneena kynnyksen edessä. Leukani oli varmasti puolittain auki tuijottaessani tyttöä. Tajusin, että hän liikutti lantiotaan pienellä liikkeellä.

Kauppias lähti tyttöä kohti.

"No niin, huora, saatiin vieraita, mutta se ei sinua haittaa. Saat lisää miestä. Sattui tulemaan juuri oikeanlainen asiakas sinua varten."

Mies laski toisen kätensä dildolle ja painoi sitä hieman matkaa tytön sisään. Huulet erkanivat, lantio jännittyi. Kauppias veti dildoa pienen matkaa ulos ja painoi sen sitten takaisin sisään. Pieni, tuskin kuultava "ah" pääsi tytön huulilta. Kauppias tarttui toisella kädellä tyttöä puolipitkien hiusten juurista ja kiskaisi tämän pään takakenoon.

Seisoin jähmettyneenä oviaukossa ja tuijotin kauppiasta ja tyttöä. Omien sydämenlyöntieni lisäksi en kuullut muuta kuin dildon liikkumisesta syntyvän pienen kostean litinän sekä tämän raskaan hengityksen ja pienet äännähdykset. Kauppias kiersi tytön ympäri vaihtaen dildon toiseen käteensä ja työntäen toisen kätensä sormet päättäväisesti tytön suuhun. Hän vei huulensa lähelle tytön korvaa ja jatkoi kähinäänsä.

"Juu, tästä tulikin sulle ihan paras mahdollinen keskeytys... Lupasin, että tulet saamaan ansiosi mukaan, mutta nyt saatat saadakin jotakin muuta kuin tämän kumisen kalun... Tosin se riippuu tuosta meidän vieraasta, haluaako se naida tuollaista pikkulutkaa."

Mies katsoi minuun silmissään himon lisäksi selkeä kiilto. Siirsin katseeni tytön kasvoihin. Silmiä peittävä liina jätti nenän ja huulet näkyviin. Tajusin, että tyttö imi miehen sormia.

Näky oli suoraan parhaimmista fantasioistani. Toisin kuin päiväunissani ja hallitussa seksielämässäni, tosielämään siirrettynä se jähmetti minut täysin paikoilleni. En vieläkään tiennyt, kummasta oli kyse: oliko tyttö sadismin uhri vai tapahtuiko tämä hänen omasta tahdostaan. Olin myös kiusallisen tietoinen pienestä äänestä päässäni, jonka viesti oli "entä sitten". Näky oli kiihottava, ja tajuttuani tytön todella imevän hänen suuhunsa väkisin työnnettyjä sormia, en ollut enää varma siitä, mitä minun tulisi tehdä.

Tajusin silmieni seuraavan vangitun kehon kaaria pitkin tämän pakaroille. Tunsin kaluni jäykistyvän housuissani, kun näin liukasteista kiiltelevän dildon vetäytyvän tytöstä. Kauppias tuijotti minua edelleen tutkiva ja ilkikurinen katse silmissään.

"Katsohan nyt, miten pikkulutkia kohdellaan. Tällaista siinä lehdessäkin on, samaa asiaa. Jos et ole aiemmin tällaista oikeasti saanut, niin nyt on tilaisuutes. Tätä huoraa pitää panna kunnolla. Se tarvitsee jotain todellista tämän kuminpalan sijaan, ja ajattelin sun olevan tällaisesta kiinnostunut... Katso nyt tätä persettä."

Mies veti sormensa tytön suusta, joka veti välittömästi henkeä suu auki ja voihkaisi, kun mies veti kiinteät pakarat erilleen toisistaan paljastaen dildon ympärille tiukaksi venyneen anuksen. Tyttö jännittyi ja työnsi lantiotaan selvästi taaksepäin. Mies veti toisella kädellään pitkän, kaksipäisen dildon hitaasti pois tytöstä. Tyttö voihkaisi jälleen. Katselin aukinaitua persettä. Kaluni oli varmasti kovempi kuin koskaan aiemmin.

Rakastajattareni kanssa rajummat leikit olivat arkipäivää, mutta eivät näin yliammutun pornograafisina. Olimme puhuneet kolmannesta pyörästä useinkin, kiimasta ja toistemme hiestä märkinä, mutta se oli aina ollut puhetta. Minä olin se kolmas pyörä nyt. Minä en tiennyt, mistä oli kyse, ja veren jyskyttäessä korvissani en halunnutkaan tietää. Minä halusin laueta. Halusin panna tuota naista niin kauan, että taivas repeäisi ja joku sieltä kurottuisi työntämään minut suoraan helvettiin tekoni vuoksi.

Puristin kaluani housujeni lävitse, ja laskin muovikassin toisesta kädestäni maahan. Kauppiaan ilkikurinen hymy paljasti hieman kellastuneen hammasrivistön. Kaikesta huolimatta miehessä oli selittämätöntä karismaa, käskevää läsnäoloa.

"Sanohan, lutka, kauniisti päivää meidän vieraalle", ukko sanoi ja piti edelleen tytön pakaroita käsissään.

"P-päivää", kuului pieni ääni seinää vasten hieman katkonaisesti.

"Kunnolla, lutka!", mies tiuskaisi ja sivalsi avokämmenellä voimakkaan lyönnin tytön pakaralle.

"Päivää!", tyttö ähkäisi ja jäykistyi seinää vasten. Äänestä päätellen tyttö ei todellakaan ollut kovin vanha.

Selvitin kuivaa kurkkuani. "Päivää vaan", sain sanottua ja otin muutaman varovaisen askeleen eteenpäin.

"Mmm, kyllä nyt näyttää siltä, että meidän herkkuperseinen lutka saa tänään oikein kunnolla miestä... Vieraallakin seisoo jo niin, että housuissa tekee tiukkaa, oikein tänne saakka näkyy. Tekeekö pikkuhuoran mieli kyrpää?", kauppias jatkoi ja liu'utti toisen kätensä etusormen pakaroiden välistä tämän vitulle ja painoi olkapäällään tämän selkää hieman notkolle.

"Mmmh... Joo, tekee", pääsi tytöltä.

Tuon myötä olin lopullisesti valmis aivan mihin tahansa. Otin vielä pari askelta eteenpäin ja ojensin kättäni kohti tytön pakaroita. Kauppias teki kädelleni tilaa, ja tartuin pakaraan kiinni. Se oli hieman nihkeä hiestä ja kiinteä. Puristin sitä.

"Nuole sitä, nuole tätä huoraa. Työnnä kieli sen vittuun", kauppias sanoi. Vilkaisin häneen, mutten juuri epäröinyt. Olin aina tottunut olemaan käskijä, se joka vei ja toinen vikisi. Tässä huoneessa, tässä tilanteessa minunkin roolini oli jotenkin selvästi toinen.

Polvistuin lattialle tytön haarojen väliin, ja annoin kauppiaan levittää pakaroita entisestään. Kumarruin lähemmäksi, työnsin kasvoni miltei kiinni pakaroihin. Tyttö oli ajeltu kokonaan, jotenkin se sopi kuvaan. Häpyhuulet olivat tasaiset ja punertavat, hieman turvonneet. Työnsin kieleni ulos ja lipaisin häntä. Tyttö oli märkä ja maistui hyvältä. Tyttö värähti kieleni kosketuksesta, lantio liikahti hieman kasvojani vasten.

"Mmmh."

Aloin nuolla kunnolla, polvillani lattialla. Painoin kieltäni vuoroin klitorikselle ja tytön sisään, nain häntä kielelläni. Tyttö oli tiukka.

"Tekeekö hyvää? Nuoleeko se hyvin? Nautitko tästä, häh?", kauppiaan ääni kuului yläpuoleltani.

"Ah, nautin... Nuolee hyvin, mmmh", tyttö sopersi. Tunsin lantion pyörityksen voimistuvan. Nuolin heikkopäisenä. Huohotin itsekin nenäni kiinni tytön perseessä. Pikkuhiljaa tytön huohotus voimistui ja orgasmi alkoi ilmoitella tulostaan. Kauppiaan kädet pitivät edelleen kiinni tytön pakaroista. Jatkoin nuolemistani ja välittämättä mistään aloin kaivaa kaluani housuistani.

"Joo, nyt se kaivaa kyrpäänsä esille housuistaan. Se on kovana sua varten. Se haluaa panna sua... Ihan kohta saat kyrpää."

Kauppiaan sanatkin alkoivat olla katkonaisia sieltä täältä. Tunsin, kuinka hän työnsi lantiotaan tyttöä vasten.

Tyttö jäykistyi, tunsin hänen supistuvan kieleni ympärillä.

"Joo, joo... AH!" Loppu oli tiukka ja ilmeisen nautinnollinen. Huone kaikui hieman. Nuolin tyttöä vielä hurmiossani pitkin vedoin ja sain kaluni ulos housuistani. Oma kosketukseni tuntui sähköltä. Olin todellakin kovempi kuin ikinä. Tätä karkkia nuolisin vielä pitkään. Vetelin toista kättäni pitkin varttani nopein ja lyhyin vedoin.

Tytön reidet värisivät rasituksesta. Hän tuntui hieman veltolta.

"Älähän innostu siellä, ettet ihan siihen laukea. Tämä vaatii vielä paljon töitä", kauppias käski. Vedin kasvoni irti tytön pakaroista ja katsoin sileitä reisiä ja polvisukkien peittämiä pohkeita.

"Autahan näiden kanssa", kauppias sanoi. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja housuissa näkyi selvä, iso kohouma. Hän ojentui irrottamaan tytön käsiä ja nyökkäsi nilkkaremmeihin päin minuun katsoen. Kumarruin irrottamaan nilkan ympärillä olevaa nahkaremmiä, joka oli kiinni seinässä olevassa lenkissä. "Jätä se lenkki paikoilleen. Irrota se vaan siitä seinästä." Tein työtä käskettyä.

Tytön kädet retkahtivat alas vastaavasta koukusta, joka oli ylempänä seinällä. Samanlaiset remmit koristivat ranteita, iho niiden vierestä punersi. Kauppias käänsi tytön ympäri, samalla kun nousin seisomaan ja otin housut kokonaan pois jalastani.

"Tekikö hyvää, huora?", mies kysyi, samalla kun hieroi edelleen kaluaan housujensa läpi tytön reittä vasten. Hame oli nostettu vyötärölle, kauppaketjun sinisen univormun paita oli todellakin repäisty auki. Tytöllä ei ollut rintaliivejä, jättäen kauniit ja melko kookkaat rinnat paljaiksi. Mies tarttui toiseen rintaan ja puristi.

"T-teki hyvää."

"Pidätkö siitä, kun sua nuollaan?"

"...pidän", sanoi tyttö miltei nolona tasaten edelleen hengitystään. Musta liina oli edelleen silmien peittona. Kasvot olivat kauniin muotoiset, iho tasainen ja nenä kaunis. Upea vartalo myös, ajattelin, samalla kun rohkaistuin itsekin leikkiin.

"Nuolinko sua hyvin?", kysyin. Kauppias loi minuun tiukan katseen, mutta päätti ilmeisesti antaa minunkin sanoa jotakin. Tyttö hätkähti ääntäni. Ehkä hän oli luullut minua toiseksi ikälopuksi. Ääneni paljasti tahtomattanikin sen, että olin huomattavasti nuorempi. Tuntui oudolta puhua.

"Joo, nuolit. Sain tosi kovaa", tyttö sanoi ja irvisti heti vähän, kun ukko puristi toista rintaa selvästi kovemmin. Pidin edelleen polttelevan kovaa kaluani kädessäni ja vetelin edestakaisin.

"Haluatko sä imeä sitä? Otatko sä meidän vieraalta suihin?", kauppias kähisi ja vei toisen kätensä tytön sileälle ja märälle vitulle. Hän loi silmäyksen minuun. "Sillä on just sopivan iso kyrpä sun himokasta suutas varten. Se seisoo tosi upeasti."

Tyttö huohotti taas. Ukon riettaat sanat selvästi kiihottivat tätä entisestään. Hän ei sanonut mitään, ja kauppias painoi hänet päättäväisesti polvilleen lattialle.

Astuin eteenpäin ja olin ohjaamassa kaluani tytön huulille, kun kauppias keskeytti liikkeeni sanoen: "Noh, pyydä kauniisti nyt, lutka". Tyttö näytti kiihottavalta lattialla edessäni kontillaan, jalat levällään ja silmät sidottuina, sileät rinnat paljaina ja kasvot ylöspäin minua kohden nostettuina. Hän hapuili yhteen sidotuilla käsillään jalkojani, ei ollut yrittänytkään poistaa liinaa silmiltään.

"Anna mä imen sua", sanoi tyttö hiljaa.

"Kunnolla!", karjaisi ukko, niin että minäkin hätkähdin.

"Anna, kun imen sun kyrpääs. Työnnä se mun suuhuni."

"Vielä, lisää!", ukko tiuskaisi.

"Nai mun suutani."

Työnsin kaluni kiinni tytön huuliin ja hän otti minut saman tien syvälle, miltei nieluun saakka. Lämpö ympäröi minut. Tyttö rupesi liikuttamaan päätään edestakaisin imien minua. Hänen suunsa oli minulle hivenen liian ahdas. Tunsin hampaat hetkittäin, mutta se ei haitannut. Juuri nyt mikään ei haitannut. Huohotin.

"Huora", kauppias kähisi ja avasi samalla housujaan. Otin seinästä tukea ja työnsin kaluani syvemmälle. Tytön pää painui seinää vasten. Nain häntä suuhun, alistettua kahden miehen leikkikalua.

"Tuletko sä sen suuhun? Onko sillä hyvä suu? Pidätkö sä siitä?"

Tuntui oudolta, kun toinen mies puhui minulle samalla, mutta sanat olivat kiihottavia.

"Aivan saatanan hyvä suu on", sain sanottua.

"Tuleeko sulta pian? Tykkäätkö sä panna pikkuhuoria suuhun?"

"Tykkään. Hyvä pikkuhuora sulla", minulta pääsi, kun menetin lopunkin verbaalisen kontrollin. Katsoin alas tytön kasvoja ja kaluni ympärille venyvää suuta, ja työnsin itseni aivan pohjaan saakka. Tyttö otti minut miltei tyveeni asti, ennen kuin tunsin pakonomaisen yskäisyn olevan tulossa. En välittänyt, jokin minussa oli jo ohittanut sen pisteen.

"Pikkuhuora", sanoin ja tunsin, kun jossakin selästäni lämmin aalto tulvahti lantiooni ja puristui yhdeksi valon kaistaleeksi, joka purkautui minusta ulos pitkinä, kuumina sykäyksinä. Huusin ääneen pumpatessani kuumaa spermaani tytön suuhun. Orgasmi oli tolkuton. Se kesti ihanan ikuisuuden. Katselin edelleen tyttöä, samalla kun sain. Spermaa alkoi jossain vaiheessa pursuta syljensekaisena vaahtona tämän suupielistä.

Vedin jäykän ja hellän kaluni pois tytön suusta ja hän veti välittömästi kunnolla keuhkoihinsa. Spermaa ja sylkeä valui norona suupielestä rinnoille ja kaulalle, toisen nännin ja leuan väliin jäi elastinen säie. Näky oli todella irstas. Horjahdin taaksepäin typerä hymy kasvoillani. Kauppias oli hänkin saanut housut jalastaan ja piti kaluaan kädessään. Se oli todella paksu, muttei selvästikään aivan täysin kova. Muitta mutkitta hän työnsi minua hieman sivuun ja käänsi tytön päätä itseään kohti.

"Jaksat varmasti hoidella vielä toisenkin", sanoi mies, samalla kun hieroi kalunsa päätä tytön poskia vasten jättäen pieniä tahmeita tahroja sinne, missä posket eivät olleet vielä spermasta ja syljestä märät.

Tyttö hengitti raskaasti ja otti edelleen happea. Hänen yhteen sidotut kätensä olivat hänen haaroissaan.

Mies työnsi itsensä tytön suuhun. Tyttö levitti leukansa äärimmilleen, jotta tämän kalu mahtuisi paremmin. Kivikovana hän ei kenties olisi mahtunut suuhun niin syvälle kuin lopuksi pääsi.

"Ahh joo, kunnolla liukastettu... Imehän nyt kunnolla. En jaksa naida sua samoin kuin tuo vieras."

Tyttö aloitti jälleen päänsä liikuttamisen. Ukko katseli hymyillen, samalla kun jatkoi loputonta riettauksien tulvaansa.

"Joo, just noin, pikkuhuora... Ime mun kyrpääni. Nyt saat imeä oikeaa kyrpää ja tulet naiduksi kunnolla, ettei tartte sunkaan takahuoneessa... Ah, just noin, ime. Saat nyt niin hyvin, ettei sun tartte enää raahata niitä pikkunulikoita tänne riiaamaan. Ettet tarvitse enää kottia palkasta, jotta pääset poikien kanssa baariin."

Tytön pää liikkui vimmatusti, imemisen ääni oli kiihottava. Vaatteista syntyi kahinaa sidottujen käsien liikkuessa. Tyttö ynisi suu täynnä miehen kalua. Rinnat ja leuka kiiltelivät nesteistä.

Nojasin seinään epäuskoisena ja tyydytettynä. Katselin, kuinka vanha mies alkoi menettää kontrolliaan.

"Hhh... Ahh... Lutka, lutka, pikkuhuora... Ihan just tulee sun hyvään suuhus, saat mun spermani suuhusi."

Mies älähti ja näin, kuinka tyttö yritti niellä toisen lastin spermaa. Kauppias veti kalunsa pian ulos ja runkkasi suurimman osan tytön kasvoille ja avoimeen suuhun tytön yrittäessä tavoitella sitä kielellään. Spermaa valui nyt molemmilla poskilla, nenän toinen puoli oli näkymättömissä paksun kerroksen alla. Avoin paita oli tahriintunut rintojen alta, märkiä läiskiä näkyi kankaassa. Käsien liike haaroissa jatkui hetken. Polvillaan lattialla, selkä seinää vasten tyttö nytkähti ensin hyvin vähän ja sitten selvemmin. Hän nojasi hitaasti seinää vasten ja hengitti hitaasti suun kautta, samalla kun kauppias pyyhki kaluaan tyynesti tytön kasvoihin huolellisesti levittäen spermaa joka puolelle.

"Miten sanotaan?", kysyi ukko voipuneena.

"Kiitos", tyttö sanoi.

Mies hymyili. "Mikä sinä olet?"

"Olen pikkuhuorasi", tyttö vastasi empimättä hetkeäkään.

-----

Kenties yksinäisyydessä vietetyt viime päivätkin vaikuttivat asiaan, mutta aloin jälleen kovettua katsellessani tyttöä lattialla ja vanhaa kauppiasta, joka pyyhki pehmenevää kaluaan hänen kasvoihinsa. Tavanomaisesti toinen perättäinen laukeaminen oli minulle pelkkä haave, mutta tässä tilanteessa se tuntui itsestäänselvyydeltä. Halusin lisää. Ajasta sivuun jääneen kyläkaupan takahuone tuoksui voimakkaasti halulta.

Sisälläni kuohui jokin muukin kuin pelkkä tilanteen absurdius. Ukon minulle antama mahdollisuus oli kaikessa brutaaliudessaan jotakin, jota olin aina himoinnut ja pelännyt samanaikaisesti. Tähän tilanteeseen verrattuna alistusfantasiani olivat kevyitä ja ennen kaikkea tasa-arvoisia: huolehdin aina kumppanini nautinnosta, ja arvostin itseäni siinä korkealle, vaikken siitä koskaan ääneen puhunutkaan.

Lopullista alistamista esti aina se, etten uskonut toisen todella nauttivan. Jäin aina empimään silloin, kun minun olisi pitänyt olla päättäväisempi: en pystynyt kääntämään suhtautumistani toiseksi, en pystynyt näkemään toista alistettuna olentona, jos pelissä oli myös tunteita. Jokin äärimmäinen ranta jäi saavuttamatta, sekä minulta että kumppaniltani. Vaikka meninkin verbaalisesti pitkälle, en ikipäivänä olisi kuvitellut puhuvani näin - tai ylipäätään suhtautuvani kehenkään tällä tavoin.

Tyttö oli äärettömän viehättävä - ja täydellisen alistettu. Päässäni ei liikkunut mitään muuta kuin pelkkä verenpunainen halu. Hieroin vielä nesteistä nihkeää kaluani kovemmaksi ja katselin tyttöä.

"Anna, kun panen sitä", sanoin miehelle. "Anna, kun työnnyn sen tiukkaan pilluun". Sanani nostivat veren kohisemaan korvissani.

Mies kääntyi minuun päin ja hymyili irstasta hymyään. "Pyydä kauniisti", hän virnuili minullekin.

"Anna, kun panen sitä kunnolla. Se haluaa sitä. Mä tarvitsen sitä. Oo nyt kiltti."

Tyttö käänsi sidottuja silmiään minua kohti ja nosti niitä sitten ylöspäin kohti ukon kasvoja. Lantio värähti. Kasvot, kaula ja rinnat kiiltelivät nesteistä. Suu oli edelleen puoliavoin.

"Kyllä tätä huoraa pitää panna, vai mitä? Haluatko kyrpää sisääsi?", mies sanoi jotain samaan aikaan, kun tyttö tokaisi jotakin. "Mitä sanoit?", mies tiukkasi.

"Anna", tyttö sai sanottua.

"Vitun lutka. Saat kerjätä sitä kunnolla", mies sanoi, mutta näin hänen kasvoillaan hymynkareen. Hän tarttui tyttöä tukasta ja veti tätä keskemmälle huonetta. Tyttö liikkui polvillaan perässä. Mies komensi tyttöä ojentamaan ranteensa, joista hän irrotti kahleet toisistaan, mutta jätti ne vielä paikoilleen. Sitten hän painoi tytön kontilleen, suoristautui ja katsoi minuun. Vanha mies, päällään kyläkaupan työpaita ja alavartalo paljaana, paksu ja kiiltelevä kalu puolijäykkänä. Hän nyökkäsi minulle, ikään kuin rohkaistakseen johonkin.

Katsoin tyttöä, joka oli lattialla kontillaan. Vaikka kädet olivat vapaana, hän ei yrittänyt poistaa sidettä silmiltään. Tyttö nojasi kyynärpäihinsä ja painoi lantiotaan alaspäin. Jalat olivat levällään, solakka selkä kaareutui kauniin muodokkaaksi perseeksi. Hän nosti leukaansa ylöspäin.

"Anna mulle."

Astuin tytön taakse ja tuijotin kiinteitä pakaroita. Tyttö tunsi liikkeeni ja seurasi minua sokealla katseellaan. Kun siirryin hänen taakseen, hän pyöritti lantiotaan hieman ja painoi lantiotaan vielä alemmas. Asetuin kontilleni hänen taakseen ja vetelin toisella kädelläni kaluani edelleen kovemmaksi. Mies oli toisella puolen tyttöä ja katseli meitä työtuolistaan ja piti kaluaan käsissään. Jokin minussa napsahti edelleen.

"Miksi mä panisin sua? Kerro", sanoin niin päättäväisesti kuin pystyin. Uskoin jo tietäväni jotain tästä leikistä.

Tyttö pyöritti vielä lantiotaan ja sanoi hetken paussin jälkeen: "Mä haluan sitä".

"Jatka", sanoin ja työnsin kaluni pään kiinni tytön pakaroihin, jotta hän saattoi tuntea, kun hieroin itseäni. Hän värähti.

"Mua panettaa. Mä olen ihan märkä. Pane mua."

Lantio liikkui ja pää kääntyi niin, että näin profiilin paremmin.

"Jatka vielä", sanoin ja painoin kaluni koko pituudeltaan tytön pakaroihin kiinni. Suhteessa tytön kokoon olin iso. Ukko tuijotti meitä sanattomana ja punaisena kasvoiltaan ja runkkasi kaluaan pitkin vedoin.

Tyttö empi hetken ja työnsi sitten toisen kätensä alakautta haaroihinsa ja levitti häpyhuuliaan sormillaan sekä nojasi toiseen käteensä.

"Katso mun pillua, se valuu. Mulla on tiukka pillu, nai sitä. Nai mua, käytä mua. Oo kiltti."

Asetin kaluni suuaukolle sormien väliin ja aloin työntää terskaani sisään. Tyttö huohotti, kun tunsi sen, minä samaten.

"Joo, anna mulle, ihanaa", tyttö jatkoi ilman eri kehotusta, kun työnnyin varovasti sentti sentiltä enemmän sisään. Hän oli todella tiukka.

"Anna kyrpää, oon ollut niin kiltti."

Äkisti tyttö liikautti lantiotaan rajusti kahdella liikkeellä taaksepäin upottaen minut miltei tyveä myöten sisäänsä. "Aaaah", pääsi häneltä. Laskin käteni upealle perseelle ja aloin työnnellä.

"Onko tiukka pillu?", tyttö huohotti.

"On, upean tiukka ja märkä", vastasin. "Onko iso... kyrpä?" Sana tuntui oudolta suussani.

"On, ihanan iso ja pitkä... Uuh, just noin. Työnnä ihan vitun pohjaan saakka. Pane mua, mies, nai kunnolla."

Aloitin voimakkaat työnnöt. Edellinen orgasmi tuntui vielä voimakkaana. Kestäisin kyllä, vaikka tyttö olikin uskomattoman tuntuinen. Hyväilin pyöreitä pakaroita ja nain pitkin vedoin aivan pohjaan saakka.

"Läpsäise vähän", tyttö sai sanottua.

Annoin puolikovan avokämmenellisen toiselle pakaralle naidessani. Tyttö ulvahti vähäsen.

"Ei kun kunnolla, mies. Anna kunnolla", tyttö sanoi. En ollut uskoa, ja annoin toisen, hieman kovemman tillikan toiselle puolelle.

"Ah. Vielä, kovempaa, saatanan sika!", tyttö puolittain huusi.

Työnsin samaan aikaan itseni aivan pohjaan saakka, kun laskin kämmeneni toiselle pakaralle melkoisella voimalla. Tyttö ulvaisi.

"Aaah, just noin! Ihanaa, vitun kusipää!"

Tyttö heilahteli työntöjeni tahtiin. Himokkaalla aggressiollani ei ollut rajaa. Läpsiminen ja tytön kielenkäyttö kiihottivat entisestään. Painoin naidessani toisen käteni peukalon anukselle. Se oli tahmea ja hivenen avoin dildon jäljiltä. Sormeni upposi hivenen tytön sisään.

"Mmm, haluatsä mun pientä persettäkin? Panetsä sitäkin, mies? Panetsä mua perseeseen?", tyttö huohotti. Työnsin sormeni syvemmälle. Kaluni oli jälleen paisunut äärimittoihinsa.

"Panen, vitun huora, panen sua perseeseen", tiuskaisin hengästyneenä. Vedin kaluni pillusta ja siirsin sen vasten tiukkaa aukkoa. Havahduin ukkoon, joka oli kävellyt luoksemme kalu kovana toisessa kädessään. Toisella kädellään hän kaatoi pientä sinistä pulloa tytön persettä kohti.

Pidin toisella kädelläni kaluani tytön anusta vasten ja levitin toisella pakaroita. Ukko ruiskutti nestettä kalulleni ja tytön pakaroille. Levitin sitä terskallani aukolle ja työnsin hieman kovemmin. Sulkijalihas sulkeutui sen ympärille. Pysyin paikoillani ja nautin uskomattomasta lämmöstä ja tiukkuudesta.

Tyttö makasi jännittyneenä ja nopeasti hengittäen paikoillaan. Ukko runkkasi itseään vieressämme. "Pikkuhuora saa kyrpää perseeseensä", hän huohotti.

"Tiukka perse sulla, lutka", jatkoin ja työnsin hyvin varovaisesti eteenpäin.

"Vitun siat, ihanaa! Käyttäkää mua molemmat", tyttö irvisti. Olin hieman paksumpi kuin aiemmin tytössä ollut dildo, mutta arvelin, että ukko oli nainut häntä tähän reikään aiemminkin.

Mies siirtyi polvilleen runkkaamaan tytön eteen. "Ihana huora, vähänkö sä olet haluttava. Vieras mies panee sua perseeseen. Pidätkö sä siitäkin? Tuntuuko hyvältä?"

"Aah, tuntuu... ihan... saatanan hyvältä", tyttö sanoi, vaikka kehosta huomasi kivun väreitä työntyessäni syvemmälle. Kaluni oli puoliksi tiukassa perseessä. Ajatukseni vaelsivat yhtä kehää.

"Tiukka perse, ihan vitun tiukka perse, mä nain sitä", höpisin huohottaen. Työntelin varovasti syvemmälle.

Mies runkkasi kaluaan miltei kiinni tytön kasvoissa. Tyttö nousi kyynärpäänsä varaan ja nosti päätään ylöspäin.

"Imenkö sitä? Haluatko, että otan sulta suihin, vanha äijä? Imenkö sun kyrpää jonkun vieraan miehen kyrpä perseessäni?", tyttö jatkoi. Kielenkäyttö sai minut hulluksi. Painoin muutaman sentin syvemmälle seuraavilla työnnöillä.

Ukko ei vastannut, vaan huohotti täysin katkonaisesti, tarttui tyttöä leuasta ja ohjasi tämän suun kalulleen ja koetti vetää eteenpäin. Tyttö avasi suunsa ammolleen ja otti ukon ison kalun syvälle suuhunsa, samalla kun nain häntä tiukkaan peppuun.

Mies piti toista kättään tytön takaraivolla, samalla kun tämä imi häntä. Kaluni alkoi upota yhä syvemmälle tyttöön. Työnnöissäni oli jo hieman voimaa. Irstaus oli huipussaan. Tyttö hytkyi työntöjeni tahtiin ja maiskutti kalun työntyessä hänen suuhunsa. Levitin pakaroita käsilläni ja tajusin, että kasvoiltani tippui hikeä tämän pakaroille. Kaluni oli kivikova. Tunsin sen paisuvan entisestään. Jatkoin höpinääni, kun olin kerran saanut sen itsestäni alkuun.

"Ihana perse. Nain sun tiukkaa teinipersettä mun isolla kyrvälläni. Aah, ihan pian tulee. Ruiskutan mun spermat sun tiukkaan perseeseen."

Vastauksena tyttö ojensi toisen kätensä taakse ja veti toista pakaraansa toisesta erilleen ja levitti itseään minulle, samalla kun jatkoi ukon imemistä. Ukko jatkoi: "Et koskaan saa näin hyvin, tiukkaperseinen lutka... Olet täydellinen, ihana lutka. Nain sun suutasi nyt. Hoitelet kaksi miestä yhtä aikaa niin kuin aina halusitkin... Ruiskutan kohta toisen satsin sun suuhusi, jatka imemistä."

Tyttö veti miehen hetkeksi suustaan ja kaluni poltteli jo seuraavaa orgasmiani.

"Antakaa mulle molemmat vielä. Pumpatkaa mut molemmista päistä täyteen spermaa. Palvokaa vittu mua, naikaa mua, käyttäkää mua", tyttö sanoi huohottaen ja runkaten ukon kalua kasvojensa edessä hieman epävarmasti toisella kädellä. Ukko tarttui häntä tukasta ja työnsi itsensä karjaisten tytön suuhun. Olin tuskin tietoinen nielemisen aiheuttamista äänistä, sillä survaisin itseni vielä syvälle peppuun ja laukesin syvälle tyttöön itsekin ääneen huutaen. Mies lypsi hetken kaluaan tytön suuhun ja retkahti sitten taaksepäin lattialle huohottaen, silmät puoliavoimina. Tyttö puolestaan putosi hitaasti lattialle, kasvot ja takamus sperman tahraamina.

Toinen orgasmini palautti jotakin takaisin minuun. Olin hetken polvillani tytön takana, jota en edes tuntenut ja jonka kasvoja en ollut edes nähnyt. Olin saattanut olla osallisena raiskaukseen. Minua hävetti. Nousin voipuneesti ylös ja poimin housuni lattialta. Kauppias katsoi minuun ja hymyili väsyneesti.

"Miten sanotaan?", mies kysyi. Katsoin tyttöä, joka makasi raskaasti hengittäen lattialla. Epäusko. Reaktio.

"Kiitos", sanoimme molemmat yhtä aikaa. Tuijotin tyttöä epäuskoisena hetken huojuen paikoillani.

Kävelin ovelle, nostin ostoskassini ja puin housuni jalkaani toimistohuoneen edessä. Poistuin ulos takaovesta kesäillan lämpöön. Hämilläni ja hieman sekaisena lähdin arasti suunnistamaan kohti mökkiäni.

Kaksi päivää myöhemmin seisoin bussipysäkillä ja odotin päivittäistä kaupunkiin kulkevaa bussia saapuvaksi. Katselin vähän matkan päässä, tien toisella puolella olevaa kyläkauppaa ja sen avointa ovea. Ulko-oven vieressä mustatukkainen tyttö asetteli iltapäivälehtien otsikkoja ikkunaan. Kaukaa en nähnyt hänen kasvojaan. Hymyilin tahattomasti. Vierelläni penkillä istuva, niin ikään bussia odottava mummo virkkoi: "On se ihanaa, että tuo meiän kauppakin jatkuu. Niin ihanaa, kun ihmiset löytää uuden elämän".

"Miten niin?", kysyin.

"No, viime kesänä tuo meiän vanha kauppias toi jostain mukanaan tuon uujen tytön tänne töihin. Niin on aurinkoinen plikka, aina auttamassa ja hymyileekin niin nätisti. On pitänyt meiän kauppiaasta huolta siitä saakka. Sanovat, että naimisissakin ovat, mutten minä sellasta uso. Sen verta nuar on plikka. Vaikka hyvähän se on, kun siltä vaemokin mäni muutama vuas sitten. Olivat niin rakastuneita. Minullekin lähheinen se ol se kauppiaan pien vaalea vaimo."

En sanonut mitään. Katselin maata ja hymyilin. Hetken kuluttua bussi vei minut ja mummon kohti kaupunkia jättäen kylän ja kyläkauppiaan putiikin taakseen.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.