Olin 16-vuotias urheilullinen nuori poika. Ruskeat lyhyet hiukset, harmaat silmät ja orastava sänki leuassa. Kävin salilla kolme kertaa viikossa, ja lukiossakin tytöt olivat kehuneet söpöksi. Olin mä muutaman kerran päässyt panemaankin, mutta ne olivat olleet lähinnä sellaista kännissä sekoilua, mistä ei jälkeenpäin ollut jäänyt mitään mieleen.

Oli torstai ja kuukausi taisi olla lokakuu. Kemian tunti oli juuri alkamassa. En juuri tajunnut kemmasta mitään. Matikka ja fysiikka kumma kyllä menivät, mutta kemiasta en tuntunut saavan mitään tolkkua eikä asiaa helpottanut jo lähellä eläkeikää ollut Harri Koponen. Koponen oli virallisesti koulun elävä muumio.

Mutta kyllä kaikkien jätkien suut loksahtivat auki, kun luokkaan astui keski-ikäinen lehtori Sarkola perässään hemaiseva, noin vähän yli kaksikymppinen sijainen.

- Opettajanne Koponen on joutunut sairaalaan äkillisen sydänkohtauksen takia, joten tämän jakson lopun teitä opettaa kemiaopettajaksi opiskeleva Niina Mattila. Pyydän teitä ottamaan uuden opettajan kunnioituksella vastaan, sanoi lehtori ja häipyi luokasta jättäen meidät uuden opettajamme kanssa.

Niina oli todellinen pakkaus. Upea peppu, tiimalasivyötärö ja C-kupin rinnat yhdistettynä täyteläisiin punaisella maalattuihin huuliin, vaaleisiin pitkiin hiuksiin ja kirkkaansinisiin silmiin saivat heti kemian tunnin paljon kiinnostavammaksi.

Päästyäni koulusta heitin repun huoneeni nurkkaan ja aloin sängyllä runkata koko päivän puolikovana ollutta kaluani. Ajattelin Niinaa esittelemässä minulle privaatisti upeaa kehoaan kemian luokan opettajanpöydällä. Mietin hänen kirsikkahuuliaan imemässä kaluani ja kuinka kaluni uppoaisi hänen märkään, ihanaan pilluunsa. Ei tarvinnut kauaa runkata ennen kuin spermalasti purkautui kullistani. Makasin sängyllä raukeana hetken ennen kuin otin farkkujen taskusta nenäliinan ja siivosin lastini.

Kemian opiskelu sai yllättäen täyskäännöksen: aloin tehdä kemian läksyni, aloin lukea kappaleita täsmällisemmin ja jopa viitata tunnilla, mitä en ikinä aikaisemmin olisi tehnyt Koposen aikana. Niinan ääntä oli ihana kuunnella. Se oli kuin kaunista musiikkia, jota olisin voinut kuunnella koko päivän. Välillä Niinaa kuunnellessani mieleni harhautui ajattelemaan, miltä hänen nautinnon voihkimisensa kuulostaisi. Ajatus Niinasta alasti voihkimassa irstaasti sai kaluni heti kovaksi, mikä tosin kesken tunnin oli hyvinkin kiusallista.

Kerran tunnin jälkeen päätin jäädä juttelemaan Niinan kanssa, tosin tarkoitus oli pysyä ihan kouluasioissa. Sain vinoilua kavereiltani, kun kerroin heille ennen tuntia aikomuksestani. Tunti tuntui kuluvan hitaasti odotellessani sen loppua ja sitä mahdollista pientä hetkeä kaksin, minkä saattaisin saada olla jumalaisen opettajani kanssa. Vihdoin kello soi ja kaikki muut paitsi minä ryntäsivät ulos luokasta. Kävelin opettajanpöydälle, missä Niina pakkasi omia tavaroitaan mustaan nahkasalkkuunsa. Hänellä oli sinä päivänä päällään sininen neule, musta polviin ulottuva hame, sukkahousut ja mustat korkokengät.

- Hei, tota, mul ois kysyttävää niist pitkäketjuisist molekyyleist, mitä tänää käsiteltii, sanoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta. Niina käännähti minuun pirteästi hymyillen ja lempeästi kysyi:

- Mitä kohtaa et, Jani, siitä ymmärtänyt?

- No niiku vähän kaikkee, vastasin.

Yritin keskittyä katsomaan Niinaa silmiin, mutta katseeni tuntui siirtyvän väkisinkin alaspäin hänen ihaniin rintoihinsa ja lantionmuotoihinsa. Tunsin miten housuissani alkoi väkisin kovettua. Ei helvetti, ajattelin toivoen, että Niina ei huomaisi pullotustani, jota ei verkkarit päällä ollut kovin helppo piilottaa. Huomasin, että Niinankin katse kohdistui alaviistoon ja hätäisesti sanoin:

- Eiku ei mitää. Mä meen nyt. Sori ku vaivasin.

Olin juuri kävelemässä pois, kun Niina tarttui käteeni ja ihanan hellällä äänellään pyysi:

- Jani, ei se mitään. Jää vaan vähäks aikaa.

Tunsin miten naamani punotti ja sydämeni hakkasi ainakin kahtasataa. En pystynyt katsomaan tuota jumalan ihmettä silmiin. Hengitykseni oli raskasta ja selvä jännitys oli aistittavissa ilmasta.

Tunsin miten Niina lähestyi, kunnes tunsin hänen kätensä kietoutuvan ympärilleni. Tunsin hänen pehmeät rintansa painautuvan rintakehääni vasten. Niina oli korkokenkien kanssa juuri minun mittainen. Vaistomaisesti kiedoin käteni hänen ihanan lantionsa ympäri. Valutin toisen käsistäni kokeilemaan hänen peppuaan. Se oli niin ihanan pyöreä ja pehmeä. Puristelin peppua vielä lisää hellästi mutta joka kerta vähän rajummin.

- Oih, Jani, oota, mä käyn lukitsee ton oven, sanoi Niina ja kävi laittamassa luokan oven takalukkoon. Hän potkaisi korkkarit pois seksikkäistä jaloistaan ja polvistui eteeni. Hän veti verkkarini ja bokserini alas ja alkoi kädellään runkata kovaa juhlakunnossa olevaa kulliani.

- Jani, sul on aika iso. Siit on nii pitkä aika, ku oon saanu munaa. Ottaisiks sä tosiaan tämmösen tavallisen maikan? kysyi Niina kiimaisella äänellä. Niinan ihana ääni sai minut kiihottumaan entisestään. Hänen pehmeä kätensä tuntui nautinnolliselta hieroessaan kulliani.

- Oihh, ope, sä saat aina multa munaa, ku tekee mieli. Oot niin kuuma pakkaus, et saat mut kovaks vaan ku aattelen sua, sanoin nauttiessani Niinan käsien upeasta käsittelystä.

Niina lopetti hetkeksi, mutta vain tehdäkseen jotain vielä parempaa: hän otti ja upotti kovan kullini ihanan kuumaan suuhunsa. Tunsin hänen ihanan kielensä ja kirsikkahuulensa imemässä kiimaista kulliani kiihkeästi. Tunsin suun ja kielen hyväilevän kulliani. Väillä Niina nuoli terskaani, joka valui kiimatippoja hänen suuhunsa.

- Jani, sun tikkari maistuu niin hyvältä. Haluisiks sä tehä mulle vähän hyvää? kysyi Niina täysin kiimassa.

- Ahh uuuhhh, Jani ihana. Ahh, tuu mun sisään, Jani, oo kiltti. Anna mulle sun ihanaa kullii, anoi Niina kiimaisena ja märkänä.

Tilanne oli kuin suoraan villeimmistä runkkausfantasioistani: Niina allani pillu märkänä rukoilemassa kovaa kulliani sisälleen.

- Voiks... kääntyy nelinkontin, pyysin.

Niina teki työtä käskettyä ja kääntyi kontilleen ottaen tukea opettajanpöydästä. Näky oli niin irstas. Näin opettajani pehmeän, pyöreän pepun pystyssä ja märän pillun valumassa mahlaa hänen sisäreisilleen. Tarrasin noista ihanista pakaroista kiinni ja survaisin kullini hänen märkään pilluunsa. Ahh, miten tiukka ja lämmin se oli! Seinät hellivät varttani ja etenkin terskaani niin ihanalla tavalla, mitä en koskaan ollut edes kuvitellut. Tämä oli aivan ylivoimaista verrattuna niihin kännisekoiluihin, mitä olin aikaisemmin kokenut. Tämä oli aivan mahtavaa.

Survoin kulliani yhä uudestaan ja uudestaan tuohon ihanan tiukkaan lihaan. Oih, miten seinämät puristelivat kullini joka ikistä kohtaa. Pelkkä litinä kuului Niinan pillusta, kun nain sitä koko ajan yhä rajummin ja rajummin.

- Oih, ahhh, iihhana... Jani, lisää. Ahh, pane mua. Pane sun maikkaa, voihki Niina ekstaasissa.

- Oih, Niina, sä oot maailman upein maikka. Oohh, mä laukeen ihan just. Oohh...

- Oiih, mullaki tulee kohta. Ahha uhh...

Voihkimme kiimassamme lähestyen koko ajan taivasta. Aloin tuntea vatsanpohjassani tutun kutinan ja tiesin, että lasti lähtisi liikkeelle minä hetkenä hyvänsä.

- Ahh, nyt mä tuun, oohh, voihkin, kun kullini alkoi pursuta spermaa Niinan märkään pilluun.

- Ohhh, ahh, Janii, voihki Niina, samalla kun hän saavutti oman orgasminsa. Niina jännitti kehoaan voihkien nimeäni. Tunsin miten hänen pillunsa supisteli, samalla kun kullini pumppasi viimeisiä spermatippojaan.

Parin tunnin päästä löysin itseni Niinan asunnolta nauttimasta siideriä ja nuoleskelemasta tuon ihanan naisen kehoa seuraavaan aamuun asti.

- Oih, Jani, sä oot niin ihana, muistan Niinan sanoneen, kun olimme päätyneet suihkuun hänen kanssaan.

- Nii oot säkin, Niina, sanoin pestessäni tuota samaa ihanan kiihottavaa vartaloa, jota olin aikaisemmin päivällä nussinut koulussa.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.