Naisen näkökulma

admin Masturbointi
25.04.2019
13602 näyttökertaa
0 kommenttia
4.50
Olen vähän aikaa sitten pitkästä suhteesta eronnut nuori aikuinen nainen. Monelta taholta olen kuullut olevani edustava tapaus, ja koitankin huolehtia itsestäni mahdollisuuksien mukaan. Erilaisia tansseja olen koko ikäni harrastanut, nuorempana show-puolta ja nyttemmin olen siirtynyt salsaan, salillakin tulee silloin tällöin käytyä. Väitän kuitenkin, etten oikeasti ole niin pinnallinen, kuin mitä moni varmaankin kuvittelee. Ei kaunis paketti hirveästi lohduta, jos sisältä löytyy vain täyttä... sitä itseään. Olen huomannutkin, että monet pinnalta kauniit tai komeat ihmiset tuntuvat olevan ylimielisiä tai muuten vain idiootteja.

Olimme entiseni kanssa jo kihloissa, mutta ei se siitä mihinkään loppujen lopuksi johtanut. Eron jälkeen olin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni aikuinen vapaa nainen. Muutaman ensimmäisen kuukauden ajan hautauduin töihini ja harrastuksiini miehiä sen enempää vilkaisemattakaan. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että ei maailma olekaan lakannut pyörimästä eikä selibaatti tuo onnea eronneellekaan.

Eräänä perjantai-iltana kun kaverini kanssa olimme tulleet saunasta ja, täytyy tunnustaa, juoneet pari siideriäkin, annoin ylipuhua itseni kirjoittamaan deitti-ilmoituksen nettiin, varsin hieno kuvakin tuli digikameralla napattua. En oikeastaan osannut sanoa, mitä olin etsimässä, lähinnä ajattelin katsastella vastauksien perusteella tarjonnan laatua. Seuraa sinänsä olisin varmasti löytänyt ainakin baareista, mutta tuntui, ja tuntuu edelleen, siltä että humaltuneiden ja kiiman ajamien pukkien seasta on turhan työlästä ruveta etsimään oikeaa Miestä, josta olisi lunastamaankin suuret puheensa. En kyllä lasteni isääkään halunnut väkisin etsiä. Varmaankin kaipasin niin sanotusti huoletonta deittailua ja pientä kutinaa vatsanpohjaan.

Seuraavana aamuna kahvikupin kanssa törmäsinkin sitten karuun todellisuuteen. Sähköpostilaatikosta löytyi jo jos jonkinlaista yhteydenottoa, ilmeisesti yhtälaisesti kiimansa vietävänä olleilta miehiltä. Epämääräisiä ehdotuksia ja vielä epämääräisempiä kuvia, joista ei nyt sen enempää. Muutama ihan asiallinenkin yhteydenotto oli vaivauduttu kirjoittamaan, mutta valitettavasti nekään eivät saaneet sisälläni oikein mitään syttymään. Tuli jo mieleen sekin, että olenko turhaan laittanut kuvani kaiken maailman namusetien tuijoteltavaksi. Olin jo alitajuisesti hieman toivonut, josko unelmien prinssi olisikin jo bittiratsullaan karauttanut sähköpostiani sulostuttamaan, mutta kieltämättä tämän jälkeen suhtauduin asiaan hieman epäilevästi, tai sanotaanko realistisesti. Koko juttu jäikin hieman taka-alalle vähäksi aikaa.

Seuraavan parin viikon ajan elämä jatkui aikalailla samoilla raiteilla. Töihin, salille, kaverin luo leffaa katsomaan, nukkumaan, töihin ja niin edelleen. Huomasin kuitenkin hiljalleen, että pääni tuntui yhä useammin kääntyvän kadulla ohi kulkevien komistusten suuntaan ja salilla piti välillä oikein keskittyä siihen, että tuli tehtyäkin jotain. Ilmeisesti jonkun aikaa talviunilla ollut pariutumisviettini nosti hiljalleen päätään. Kaverin polttari-iltana meinasin jopa hairahtaa hieman vajaa kolmikymppisen miekkosen matkaan illan päätteeksi. Kyllähän kaverissa silmä lepäsi ja mukavia juttelikin, mutta sen verran pidin kuitenkin periaatteista kiinni, etten muuta antanut kuin puhelinnumeron.

Täytyy kyllä tunnustaa, ettei kutsusta kieltäytyminen mitenkään helppoa ollut. Kotona joutui sitten hieman purkamaan paineita suihkussa. Meinasi jalat kyllä mennä alta ihan yksinkin. Yllätys, yllätys, äijästä ei sitten sen jälkeen mitään taas kuulunutkaan, vaikka oli niin vannonut yhteyttä ottavansa numeroita vaihtaessamme.

Seuraavan viikon perjantaina, tasan kaksi viikkoa sen jälkeen kun olin edellä mainitun ilmoituksen kirjoitellut, tulin yhdeksän aikaan kotiin tanssitunnilta. Olo oli itse asiassa varsin mukava, suihkunraikas fiilis, kämppä kerrankin siistinä ja kokonaan vapaa viikonloppu tiedossa. Hain jääkaapista siideritölkin ja ensimmäisten maistiaisten jälkeen istahdin tietokoneen ääreen tarkoituksena vilkaista, oliko kavereista kuulunut sähköisessä muodossa mitään. Roskapostin seasta ei löytynyt kuitenkaan muuta kuin yksi deittivastaus. Mailin kilotavumäärän perusteella huomasin, että joku oli oikeasti vaivautunut kirjoittamaankin jotain. Ajattelin pitää jännitystä vielä hetken yllä ja kävin vaihtamassa farkut vanhoihin collegehousuihini ja paidan huppariin, kaadoin siiderin lasiin ja istahdin takaisin koneen ääreen.

Menit viestissäsi selkeästi suoraan asiaan ja kerroit, ettet ole vielä perhettä perustamassa. Toivoit siis minultakin, etten heti kuulisi hääkellojen kuminaa. Se, mikä varsinaisesti kiinnitti huomioni, oli seuraava osuus:

"Olet kuitenkin kyllästynyt baarissa vastaan tuleviin humaltuneiden miesten ehdotuksiin ja lupausten asettaman riman alittaviin suorituksiin? Aamulla odottelet vain, että sinun nautintosi unohtanut pettymys löytäisi itse ulos. Olisit toivonut, että selkäsi olisi noussut nautinnosta kaarelle uudestaan ja uudestaan... Omaat normaalit nuoren naisen tarpeet ja halut, eikä itse tuotetusta tyydytyksestä saa kaikkea sitä, mitä haluat. Kaipaat muutakin... Piristystä ja vaihtelua..."

Sitä nimenomaan kaipasin, ja huomasin, että kaipuu sillä nimenomaisella hetkellä tuntui olevan voimistumaan päin. Teit aikalailla selväksi, mitä olit hakemassa, kuten aikaisemmatkin törkimykset olivat tehneet, mutta osasit ilmaista asiasi siten, ettei se vaikuttanut luotaan työntävältä vaan jännittävältä mahdollisuudelta. Myös se teki minuun vaikutuksen, ettet selvästikään hakenut mitä tahansa koloa mihin tökkiä vaan kumppania, joka myös ajattelee, jonka kanssa voisi monipuolisesti ja avoimin mielin toteuttaa molempien fantasioita ja keksiä uusia. Kerroit kaipaavasi mukavaa ja kokeilunhaluista seuraa, sekä henkistä että fyysistä nautintoa muutenkin kuin vain yhtenä humaltuneena yönä, mikäli kemiat kohtaavat.

Mukaan liitetty kuva ylävartalo paljaana poseeraavasta kaljusta uroksesta, jonka kuluneiden farkkujen vyö roikkui avattuna, olisi mielestäni ollut kaikissa muissa tilanteissa korni ja absurdi, mutta ilmeisesti kauniisti kirjoitettu teksti kaikesta siitä, mikä voisi olla mahdollista, oli saanut minut valtaansa. Huomasinkin katseeni kiinnittyneen varsin täydellistä pyykkilautaa pitkin alaspäin valuvaan hikipisaraan, joka pyrki housujen kauluksen alle. Navan seudulta alkoi ohut karvavana, jota vyön ollessa auki näkyi melkoisen pitkälle. Ja lopun pystyin suunnilleen kuvittelemaankin.

Hallitsin kuitenkin itseni ja onnistuin kirjoittelemaan kohtuullisen asiallisen sävyisen vastauksen huolimatta siitä, mitä samalla tunsin vatsanpohjassani. Niitä kauan kaivattuja perhosia oli nimittäin liikkeellä taas. Ja täytyy tunnustaa, että sait minut hieman kiihottumaan heti ensimmäisellä yhteydenotollasi. Tunsin, kuinka poskiani kuumotti, kun vielä jälkeenpäin ahmin kaunista vartaloasi silmilläni. Nukkumaan mennessäkin mielessäni pyöri vielä kaikenlaisia ajatuksia ja sainkin unta vasta hieman rentouduttuani.

Seuraavana päivänä heräsin puolenpäivän aikoihin ja jo aamukahvia keittämään mennessäni laitoin koneen päälle. Siinä kahvikupin ja leivän kanssa sitten luin vastauksesi. Kyselit, että onko minulla messengeriä ja pyysit lisäämään itsesi listaan, jos sellainen löytyy. Tein työtä käskettyä. Et kuitenkaan ollut linjoilla, joten hieman pettyneenä palasin normaaleihin aamurutiineihini.

Sitten illemmalla, kun tulin kaverin luota kotiin, tavoitin sinut sisäänkirjautuneena. Juttelimme jonkun aikaa niitä näitä ja mainitsit hieman harrastelleesi valokuvaustakin ja halusit selvästi esitellä kuviasi. Hetken epäröin miettien, että mitähän mahtaa olla tulossa, mutta uteliaisuus vei voiton. Pahimmat epäluulot haihtuivat, kun huomasin antamallasi nettisivulla, että et ollut sinne mitään pornokuvia tunkenut. Hieman pornahtavia kylläkin, mutta mustavalkoisista kuvista olisi kyllä voinut koota varsin hyvin myyvän poikakalenterin. Jälleen huomasin, kuinka poskeni alkoivat kevyesti punoittaa ja jututkin tuntuivat menevän aina vaan levottomammaksi.

En vieläkään oikein tajua, miten siihen päädyttiin, mutta havahduin siihen, kun kerroit, kuinka tarjoaisit minulle hyvän ruoan ja viiniä ruokajuomaksi. Jälkiruoaksi kuulemma nauttisimme sohvalla hyvää juustoa ja niskahierontakin ilmeisesti järjestyisi. Takaraivossa joku osa itseäni kertoi, kuinka läpinäkyvää tarinaa kehittelit, mutta en enää ajatellut asiaa. Päällimmäisenä mielessäni tuntui olevan vain se, kuinka kauan oli jo kulunut siitä, kun olin edellisen kerran tuntenut miehen ihanat kosketukset ihollani.

Kerroit, kuinka pyytäisit minut sänkysi reunalle selkähieronnan varjolla, riisuisit paitani hitain ja varmoin ottein ja liivinikin lähtisivät käytyäni mahalleni. En enää välittänyt röyhkeydestäsi, vaan unelmoin siitä, mitä tuollaisessa tilanteessa tuntisin. Ja kyllähän jo silloinkin tunsin kaikenlaista siinä istuessani. En voinut muuta kuin lumoutuneena odottaa tulevia tapahtumia. Kerroit, kuinka hellästi levittäisit öljyä iholleni ja hiljaisen musiikin soidessa taustalla hieroisit selkääni ja käsiäni. En ollut aikaisemmin kokenut vastaavaa.

Jotenkin sanasi saivat minut valtaansa ja huomasin, kuinka kiihkeästi odotin, mitä tekisit minulle seuraavaksi. Havahduin lopulta siihen, että olin suoraan sanottuna kiimassa. Lisäsit kiihkoani kertomalla, kuinka hellästi riisuisit hyvin istuvat housuni ja kevyesti hieroisit jalkojani, levittäisit hieman reisiäni ja öljyiset sormesi vaeltelisivat sisäreisilläni.

"Mitäs sinulla on muuten päälläsi?" kysyit seuraavaksi. Kerroin totuudenmukaisesti istuvani koneella kuluneissa vaaleissa farkuissa, joissa oli pari reikääkin ja löysässä t-paidassa. Arvasin, mitä olisi tulossa ja rupesin hieman epäröimään, kun en ollut koskaan mitään nettiseksiä harrastanut, tai ajatellutkaan.

"Mitäs farkkujesi alta löytyy?" oli seuraava kysymys. Ja edelleen totuudessa pysyen kerroin: "Valkoiset hipsterit. Ja mitäs herralla itsellään?"

"Vain mustat bokserit", sinä puolestasi vastasit ja jatkoit: "Miltäs niitten hipsterien alla tuntuu juuri nyt?"

Hymyilin itsekseni ja ajattelin, että sen varmasti haluaisit itsekin kokeilla. Vastasin kuitenkin, vain hieman ivallisesti: "Arvaapa kaksi kertaa".

Jatkoit härskillä linjalla ja kyselit seuraavaksi: "Onkohan siellä trooppiset olosuhteet?" jolla tietämättäsi, tai varmaankin sen arvasitkin, mutta joka tapauksessa osuit naulan kantaan - kuumaa ja kosteaa. En muista, että olisin koskaan ollut niin kiihottunut pelkästään tietokoneen ääressä. En tietenkään tunnustanut asiaa, vaan totesin:

"Jos haluat sen selvittää, niin sinun pitää tulla kokeilemaan."

Jos olisit ollut vieressäni, olisin varmasti halunnut sinun kokeilevan ja tekevän kaikkea muutakin. Tunne oli outo ja ennenkokematon, en ollut tottunut himoitsemaan ihmistä, jota en ollut edes nähnyt. Jatkoit kuitenkin tarinaasi ja kerroit, kuinka riisuisit alushousuni, jotta muka pystyisit paremmin hieromaan pakaroitani. Kuvailit tarkkaan, kuinka näkisit vilahduksen punoittavasta ja kosteana kiiltelevästä jalkovälistäni. Pystyin vain kuvittelemaan, miltä se tuntuisi. Kerroit, kuinka siirtyisit suutelemaan niskaani ja samalla painaisit vain bokserien peittämän paksun kalusi haarojani vasten.

En enää kestänyt, vaan avasin farkkuni ja kiemurtelin niistä ulos niin nopeasti kuin pystyin. Huomasin, kuinka jatkoit ja kerroit, kuinka alkaisit liikutella itseäsi pakaroitani vasten. Samalla oikeassa elämässä levitin hieman jalkojani ja laskin käteni kuumottavalle vaolleni. Tunsin, kuinka alushousuni olivat kostuneet valuvista nesteistäni ja nännini nöpöttivät terävinä t-paitani alla. Samalla sain kysyttyä sinulta:

"Miltä omien bokseriesi alla tuntuu?"

Kerroit olevasi kivikovana, kun ajattelitkin minua. Siitä huolimatta, että olin jo valmiiksi melkein räjähtämäisilläni, halusin kuitenkin vielä hieman kiusata itseäni ja viivyttää tulossa olevaa nautintoa. Heitin paitani lattialle ja hyväilin kiinteitä rintojani, samalla kun kerroit, kuinka pyytäisit minua kääntymään selälleni ja suutelisit minua joka puolelta, kiusoittelisit ja hellisit kaikkialta, mutta et kuitenkaan vielä antaisi himoitsemaani kosketusta herkimpiin kohtiini.

[q1]Ympäröivä maailma oli jo vähän aikaa sitten hävinnyt tajunnastani ja nyt pystyin vain näkemään kiihottavat sanasi ja kuvasi, jotka minulla oli vielä auki. Toinen, mitä vielä pystyin tuntemaan, oli kihelmöivä kuumotus, joka keskittyi vahvimpana jalkoväliini. Hyväilin toisella kädellä valuvaa vakoani alushousujen päältä ja toisella kädellä hieroin rintojani. Lopulta liu'utin sormeni housujeni alle ja tunsin, kuinka liukas oikeasti olin. Klitoris tuntui esille työntyneenä ja kovana sormiani vasten, kuin vaatien kosketusta. Koko vartaloni värähti kuin sähköiskun voimasta, kun hieman hipaisinkin sitä vaossani kostutetulla sormella. Samalla luin, kuinka hitaasti etenisit kohti haarojani huokausten saattelemana ja samalla kun oma sormeni hitaasti mutta varmasti työntyi sisälleni, kerroit, kuinka laskisit kielesi klitorikselleni.

Koukistin hieman etusormea sisälläni ja tunsinkin, kuinka se osui siellä tutussa kohdassa odottelevaan G-pisteeseen. Nojasin tuolin selkänojaan ja työnsin lantiotani hieman eteenpäin, niin että olin puoliksi makaavassa asennossa siinä tuolilla. Jalkani olivat levällään ja häpyni täysin paljaana. Päänikin lepäsi selkänojan reunaan hieman takakenossa ja kuulin vain oman huohotukseni, kun hieroin litimärän onkaloni seinämiä sormellani. Tunsin hiljalleen, kuinka lopullinen nautinto nosti päätään ja sen innostamana painoin keskisormenikin hitaasti sisälleni ja nautin siitä, kuinka sormeni levittivät häpyäni hellästi.

Samaan aikaan jatkoit tarinaa:

"Alan nuolla sinua pitkin vedoin, aina alhaalta huuliesi välistä klitorikselle asti. Välillä annan kieleni työntyä hieman selällesikin. Kestää hetken, ennen kuin huomaan sinun jälleen hieman huohottavan. Tämän kuultuani muutan kieleni liikkeitä hieman nopeammiksi ja keskityn klitorikseesi."

Sormeni hyväilivät itseäni ensin aivan aukkoni ympäriltä. Painoin välillä sormillani eri suuntiin ja hitaasti siirryin syvemmälle.

Sinä puolestasi kerroit:

"Nostan jalkasi hieman koukkuun ja kostutan sormiani hieman suussani, jonka jälkeen painan hitaasti ja hellästi sormen sisääsi ja tunnen, kuinka häpysi antaa periksi. Alan hieroa sinua sormillani ja samalla kumarrun jatkamaan häpykielesi nuolemista. Huomaan, kuinka lantiosi keinuu edestakaisin ja selvästi nautit kosketuksesta."

Kuvittelin, että omat sormeni olisivat sinun ja nostin lantiotani vielä hieman ylös. Toisen käden sormet kostutin suussani, juuri kuten äsken kerroit. En enää kestänyt, vaan painoin sormeni paisuneelle klitorikselleni ja voihkaisin ääneen sen tuntemuksen ansiosta. Hitaasti aloin pyöritellä sormia herkimmälläni ja samalla painoin toisen käden sormilla suunnilleen samaa kohtaa sisältäni. Hitaasti aloin tuntea orgasmin nousevat aallot nivusissani. Hengitykseni oli muuttunut katkonaiseksi huohotukseksi.

Tarina jatkui taas:

"Vien sitten toisenkin sormeni sisällesi ja jatkan etuseinämän hieromista. Kohta huomaankin, kuinka vartalosi jännittyy. Häpysi supistuu tiukasti sormieni ympärille, hetken koko vartalosi tärisee ja sitten jäät rentona makaamaan sängylle."

Orgasmini kuvaaminen sai minut nousemaan sen viimeisen portaan kiihkossa. Painoin sormeni tiukasti G-pisteeseeni, samalla kun vielä hetken jatkoin hieromista. Vain sekunteja sen jälkeen tunsin, kuinka selkäni vääntyi kaarelle. Tuntui kuin varpaista päälakeen koko vartaloni kouristelisi ihanan nautinnon otteessa. Ihana orgasmi löi lävitseni kuumina aaltoina, jotka räjähtivät hävyssäni tavalla, jonka en muistanut olevan edes mahdollista. Tunsin nautinnon huipulla, kuinka sisältäni purkautui sormilleni lemmennestettä voimakkaana sykäyksenä. Ympäröivä maailma ei merkinnyt minulle mitään, jos sitä enää edes olikaan, tunsin vain häpyni ja sormeni sitä hyväilemässä. En tiedä edelleenkään, voihkinko hiljaa vai huusinko ääneen, mutta mahtavalle se tuntui.

En ollut kirjoittanut sinulle mitään varmaan viiteen minuuttiin, ja tajunnan hiljalleen palatessa huomasin sinun kysyneen: "Jokos olet saanut, kun sormilla tuntuu olevan parempaakin tekemistä kuin kirjoittaminen?"

Näin jälkeenpäin hieman häpeillen myönsin tekoni ja kerroin sen olleen ensimmäinen kerta näin netin kautta. Ja ihana sellainen. Kuvittelin, että tällaista olisi voinut tapahtua joko netissä tai puhelimessa jonkun ihanan miesystävän kanssa, jonka olisi tuntenut jo pitkään, mutta että internet-neitsyyteni vei joku käytännössä tuntematon vaikkakin haluttava uros.

Kerroit juuri lauenneesi itsekin ja mielikuva kovasta ja suonikkaasta kalustasi, josta käsiesi otteessa purkautuu paksua spermaa voimakkaina syöksähdyksinä, sai minut taas kiihottumaan hieman, vaikka olin juuri saanut yhden elämäni parhaista orgasmeista. Toivoin vain, että olisin voinut tuntea peniksesi nytkähdykset omilla sormillani.

Olin edelleen alasti siinä tuolilla, jalat melkeinpä rivosti levällään. Huomasin koko jalkovälini olevan aivan nesteissäni nivusiin asti. Tuolillekin oli valunut makeaa mahlaani. Suihkuun oli lähdettävä. Kerroin sinulle, että tänään saisin varmasti hyvin unta ja unetkin olisivat suurella todennäköisyydellä mukavan kosteita. Sovimme, että jatkaisimme tästä seuraavalla kerralla, kun sattuisimme meseen yhtä aikaa. Lopuksi kysyit vielä: "Haluaisitkos kokeilla, miltä tarinan toteuttaminen tuntuisi?"

Ääni päässäni huusi, että pakkohan tuollaista miestä on saada vielä, mutta vastasin hillitysti: "Katsotaan aikanaan... Eihän sinänsä pahalta kuulostaisi."

Toivotin vielä hyvää yötä ja lähdin pesulle. Tunnustan, että kiinnitin vielä hieman ylimääräistä huomiota tiettyjen alueiden hellimiseen vesisuihkulla.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.