Tarinan päähenkilö on Masana tunnettu suomalainen mies joka on ammatiltaan opettaja.

Muita nimettyjä henkilöitä pohjoiskorean johtajan sisar josta käytämme tässä nimeä YO.

Koulujen loputtua Masa pakkasi tavaransa lähti eksoottisimmalle matkalleen koskaan, matkalle jonka hän varmasi tulisi muistamaan lopun ikäänsä, tosin hän ei vielä tiennyt miksi. Masan mukaan reissuun lähti hänen kaverinsa Pena. Matka kohteena oli Pohjois-Korea.   

Masa ja Pena aloittivat valitsemalla matkatoimistosta matkan  he päätyivät 8 päivän matkaan, matka Pjongyangiin sujui ilman kommelluksia, astuttuaan taloksi huoneisiinsa pojat vietiin katsomaan paraatia, Yo näkyi muun eliitin ohella vilkuttamassa.  Masa mainitsi kaverilleen Penallle siinä suomeksi että hänen mielestään johtajan sisar on seksikästä ja hän haluaisi naida tätä. 

Paraatin jälkeen miehet menivät syömään oppaan näyttämään paikkaan, jonka olikin edessä paluu hotelliin, molemmat menivät huoneisiinsa ja rupesivat iltatoimiin kello oli 21:00 paikallista aikaa. 

Masa päätti hieman runkkailla hän avasi tablettinsa  johon tallentanut joukon kuvia joista osa oli parhaita otoksia Yo:sta. Hän otti mielestään parhaan kuvan ja aloitti runkkailun, hän ei ehtinyt runkkaamaan  kun huoneen ovelle koputettiin hän veti bokserit takaisin jalkaan  kylpytakin päälle, ja avasi oven siellä oli sotilaita jotka tulkin välityksellä ilmoittivat englanniksi että päivällä havaitun käytöksen johdosta eräs henkilö tulee keskustelemaan Masan kanssa. Masa oli hyvin hämillään mutta sai sanottua ok. 

Sotilaat siirtyivät syrjään Yo käveli määrä tietoisena sisään huoneeseen jos  sotilaat vetivät ovella seisovan hölmistyneen Masan edestä oven kiinni. Masa kääntyi Yo istui sängyllä.

Masan käännyttyä Yo avasi suunsa ja sanoi suomeksi että hänelle tuotiin aiemmin päivällä nauhoite jossa Masa puhuu kaverilleen. "soittaa tallenteen".

Masa punastuu en minä pahalla samalla hän tuntee että peniksensä seisoo.

Yo hymyilee sanoo että hän pitkään miettinyt miltä tuntuisi rakastella valkoisen miehen kanssa ja rupee riisuutumaan. 

Masa ottaa askeleen kohti sänkyä ja sinne kuin robotti hiljaa hänen saavuttua Yo makaa alasti sängyllä. Masa miettii mutta rohkaistuu ja päättää pakkohan se yksi suurimmista runkkausten kohteista alasti sängyllä.

Masa heittää Bokserinsa ja kylpytakin pois asettuu Yo viereen, ja aloittaa suutelemaan tätä intohimoisesti, Yo vastaa suudelmaan. Masan alkaa vaeltamaan se osuu Yo rintaan masa puristaan sitä ja huokaisee täydellistä, masa vie kätensä alas päin kohtaa Yo pillun joka onkin hieman kostea.

Masa irrottautuu suudelmasta ja asettuu Yo jalkojen väliin ja alkaa nuolemaan tätä, Yo voihkii nautinnosta Masa nuolee Yo:ta hetken kun nousee ja asettuu tämän päälle ja ohjaa peniksensä käden avustuksella Yo:n ihanaan lemmen onkaloon. 

Masa meinaa räjähtää Yo on uskomattoman tiukka. Hän nai tätä kunnes Yo laukeaa, Yo pyytää ottaa suihin, Masa vetäytyy  ulos, Yo aloittaa suihin oton, Masa laukeaa melko nopeasti Yo nielee kaiken , mutta jatkaa vielä ja ei aikaan pikku Masa on taas valmiina.

Yo asettuu Masa peniksen päälle ohjaa sen sisäänsä, Masa on taivaassa ja nauttii hän kohottaa kätensä alkaa samalla hyväilemään Yo:n vartaloa. 

Yo ratsastaa Massalla ja laukeaakin lopulta yhtäaikaa Masan kanssa, joka pumppaa siemenensä tämän kohdun perukoille.

Yo nousee ja pukeutuu  ennen lähtöään sanoo katsotaan huomenna miten sinun loppu lomasi menee, takaan, että eri tavalla kuin suunnittelit. 

Niin jos ihmettelit Suomen taitoani olen lukenut opiskellut sitä vuosia huvikseni.

Jatkuu...
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.