Olen 50-vuotias nainen, ammatiltani vaatemyyjä. Iästäni huolimatta en ole löytänyt miestä, en koskaan edes seurustellut. Tämä asia ei minua niin haittaa, olen nimittäin suuntautunut enemmän naisiin päin. Nuorempana seksuaalisuuteni hävetti minua, kolmisenkymmentä vuotta sittenhän homoseksuaalisuus oli suuri häpeä, ei nähty untakaan mistään homo- tai lesboavioliitoista saati lasten hankkimisesta homoseksuaaliseen parisuhteeseen. Onneksi ilmapiiri on Suomessa muuttunut suvaitsevammaksi ja minäkin pystyn nykyään myöntämään lesbouteni, tosin asiasta tietää vain lähipiirini.

Eräänä tavallisena alkaneena työpäivänäni astui vaateliikkeeseen sisään noin nelikymppinen nainen mukanaan luullakseni 14-15-vuotias tyttö, äidiksi ja tyttäreksi heidät arvelin. Nainen sanoi tytölle: ”Mä tuun hakemaan sut tunnin päästä, koita valita joku nätti mekko”. Tyttö vastasi myöntävästi hennolla äänellään. Neito oli todella upean näköinen, pukeutunut polvihameeseen, jonka alta näkyivät pitkät sileät ruskettuneet sääret, sekä mustaan toppiin. Kasvoiltaan tyttö oli aivan uskomattoman kaunis, ruskeat ovaalimaiset silmät, pieni sievä nenä ja punaisella huulipunalla koristellut ruusumaiset huulet. Mustat kihartuvat hiukset ulottuivat pienille pyöreille rinnoille. Topin kireyden takia näin, kuinka kapea tytön vyötärö oli ja miten se kaartui naiselliseksi lantioksi.

Ajattelin, että nyt on käytettävä tilaisuus hyväksi. Menin tytön luokse ja sanoin, että haluaisiko hän apua mekon valitsemiseen. Mainostin kokemustani vaatealalta, tiesinhän toki, millaisia prinsessoja tuon ikäiset tytöt ovat. Tyttö vastasi ujosti, että ei hän kyllä oikein yksin osaa valita sopivaa asua veljensä ylioppilasjuhliin. Esittelin tytölle muutamaa mekkoa, joista hän onnekseni valitsi sellaisen, jota ei osannut itse pukea. Onnekseni siksi, että sain tekosyyn päästä pukuhuoneeseen ”avustamaan” tyttöä.

Menimme vapaaseen pukukoppiin varmistuttuani ensin, ettei viereisissä ollut ketään. Pyysin tyttöä riisumaan, ja tämä avasi hameensa sivunapin ja päästi sen putoamaan lattialle. Minun oli pakko huokaista nähdessäni tytön sileät, solakat reidet sekä valkoiset pitsireunaiset pikkuhousut, joiden läpi saatoin nähdä pienet pyöreät häpyhuulet sekä vaon niiden välissä. Tytön toppi oli niin lyhyt, että sileä, litteä vatsa oli paljas, keskellä suloinen pikkuruinen napa. Nyt minun oli jo pakko koskettaa tyttöä. Sivelin sormillani hänen vatsaansa sanoen: ”Sinulla on kaunis vartalo”. Tytön kasvot lehahtivat punaisiksi ja hän painoi katseensa maahan sanoen lähes kuiskaavalla äänellä: ”Kiitos”.

Pyysin tyttöä riisumaan vielä toppinsa, mihin hän vastasi kauhistuneen näköisenä: ”Mulla ei ole rintaliivejä”. Sanoin, että eihän se mitään haittaa, onhan mulla rinnat itsellänikin, että ei hänen tarvitsisi minua ujostella. Empivän näköisenä tyttö tarttui topin helmaan ja veti sen päänsä yli. Pienet kiinteät rinnat hypähtivät esiin. Ne paistoivat valkoisina muun ihon rusketusta vasten. Pienet ruskeat nännit olivat vielä nupullaan. ”Sulla on upeat rinnat. Joko olet antanut jonkun pojan koskettaa niitä?” kysyin, mutta tyttö häkeltyi kysymystäni niin, ettei saanut sanaa suustaan. En jäänyt odottamaan vastausta, vaan otin hellästi noista lämpimistä pikku rinnoista kiinni ja hieroin niitä hiljaa. Nyt tunsin, kuinka tytön nännit kovenivat kämmenissäni. Hyvä, ajattelin, tyttö alkaa lämmetä. Otin toisen nipukan suuhuni ja lirputin kieltäni sen ympärillä. Tunsin nännin kovettuvan lisää ja kasvavan suussani.

Siirsin käsiäni pitkin tytön kapeaa uumaa lantiolle asti ja ujutin pikkuhousuja alemmas. Puristelin käsillä pyöreitä pakaroita ja liu'utin kieltäni pitkin tytön vatsaa, kieputin kieltä pikkuisessa navassa. Tytön hengitys muuttui yhä äänekkäämmäksi. Sivelin sormillani lämmintä pimpin vakoa ja tunsin sen kostuneeksi. Ohjasin tytön istumaan kopin nurkassa olevalle jakkaralle ja levitin hänen reisiään. Levitin tytön häpyhuulia auki paljastaen vaaleanpunaiset neitseelliset häpyhuulet. Suutelin tytön häpyhuulia ja etsin suuhuni pienen klitoriksen ja hyväilin sitä kielelläni. Tämä sai tytön laukeamaan. Hän hädin tuskin pystyi hillitsemään voihkaisuaan niin, ettei se kuuluisi koko liikkeeseen. Onneksi paikalla ei ollut juuri ketään asiakasta.

Hetken pitelin tytön päätä rintojani vasten saadakseni tämän rauhoittumaan, vasta tämän jälkeen autoin häntä sovittamaan mekkoa. Pari kertaa tyttö pyysi minua hakemaan toisen värin. Luulen, että hän teki sen saadakseen esitellä minulle lisää vartaloaan, josta hän selvästä ujoudestaan huolimatta oli ilmeisen ylpeä.

Samalla hetkellä kun tulimme sovituskopista ulos tytön valitseman mekon kanssa, saapui tytön äiti paikalle juuri parahiksi. Rouva maksoi mekon ja pari poistui liikkeestä. Tyttö vilkaisi minua vielä ikkunan takaa.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.