Olin juuri muuttanut uuteen asuntooni, ison kerrostalon kolmioon ja muuttolaatikkoni odottivat purkamista hujanhajan pitkin kämppää. Muuttokaverini olivat lähteneet palauttamaan pakua ja olin jäänyt yksin kaaoksen keskelle. Päätin aloittaa kaiken tärkeimmästä eli isosta taulutelkkarista mielessäni ekat "omat kivat" uudessa kämpässä. Juuri eronneena muijastani odotin jo suht' malttamattomana saada tv:n kuntoon. Vilkuilin vieressä kohoavaa porno-dvd kasaa; ihanat kiimapeput saisivat toimia apunani.

Olin juuri ehtinyt virittää itseni lähelle laukeamista, kun ovikello soi. Ei saatana ne kai näin nopeesti voi kaikkee ehtiä vieraassa kaupungissa, ajattelin ja sulloin kalua takaisin boksereihin tiukasti vatsaa vasten. Käänsin volumet nollaan, jätin filmin kuitenkin pyörimään ja hoipuin ovelle.

- No tehän nopeesti tulitte, tokaisin, samalla kun avasin oven ja totesin yks'kantaan tuijottavani noin 25-vuotiasta brunettea, jolla oli tiukka farkkuhame, pieni paitapusero ja paljaat jalat.

- Sori vaan, mut oon sun naapuris ja tiedän, et tää on outoa, mut sähläsin itseni oveni ulkopuolelle, joten oiskohan mahdollista tulla ootteleen mun kämppistä sun luo? Taidat olla just muuttanut, nainen sopersi ja tutki katseellaan minun haalariasustettani, joka oli alavatsan kohdalta hieman koholla.

Yritin peitellä seisokkiani ja otin muutaman varovaisen askeleen taaksepäin. Pyysin vieraani sisään ja samalla kun osa ajatuksistani siirtyi katseeni mukana vieraani uhkeisiin rintoihin, jotka pyrkivät ulos niukasta paitapuserosta, sain esitellyksi itseni.

- Mikko. Sori tää sotku, mut tuu sisään vaan.

- Mä oon Anna. Sano Pikku-Anna, jos haluat, neiti sopersi ja astui eteiseen.

Anna oli varsin seksikäs pakkaus, eikä ainakaan rinnoissa ollut mitään liian pientä, vaan ne olivat juuri sopivan kokoiset. Kiinteät pakarat, totesin mielessäni ja edelleen seisokkiani peitellen peruutin kohti keittiötä.

- Haluatko vettä, kahvia? utelin ja harpoin keittiön pöydän taakse. - Voin tuoda, istu vaikka alas.

Samalla kun valutin vettä hanasta, tajusin Annan suunnistaneen keittiön sijasta olohuoneen suuntaan. Pornot! Ei ollut paljoa aikaa, joten muutamalla nopealla harppauksella olin Annan vierellä; vain samaan aikaan, kun hän tavoitti silmillään olohuoneen seinällä olevan taulutv:n täynnä isoa sykkivää kalua jonkun pornotähtösen naaman edessä... Samalla kun Annan suu kääntyi helpottavaan hymyyn, tajusin bokserieni siirtyneen hieman alemmas, joten iso paljas terskani pilkotti haalarien sepaluksesta ja kalun vartta tuli koko ajan esiin enemmän ja enemmän...

- Olet näköjään filmien ystävä? Ja minä ilmeisesti keskeytin kovan hetkesi... Anna virkkoi ilkikurinen katse silmissään ja otti hieman ryhdikkäämmän asennon vieressäni, jolloin hänen rintansa olivat kuin kaksi ihanaa isoa tykkiä, jotka odottivat rasvaajaa.

- No joo, onhan täs kaikki kesken, sopersin.

- Haluaisitko saattaa itsesi loppuun ja antaa minun katsella? Anna kysäisi aivan muina naisina ja istuutui ainoaan nojatuoliini.

Tilanne oli mitä kiihottavin. Pornoa telkkarissa, todella hot muija uudessa kämpässä, itse kalu kivikovana ja tilaisuus jatkaa runkkaamista "livenä". Tästä saattaisi syntyä jotain muutakin, mietin ja aloin riuhtoa haalareita syrjään.

Kohta olin alasti Annan edessä. Nostin jalkani nojatuolin käsinojalle, jolloin raskaat pallini heiluivat runkkaamisen rytmissä aivan Annan kasvojen lähellä. Välillä vilkaisin, kuinka tv:n pornotähdet esittelivät sulojaan ja samalla runkkasin isoa kyrpääni kiimassa. En ehtinyt pyytää Annaa auttamaan, kun yks'kaks tunsin hänen kätensä palleillani; Anna oli avannut puseronsa ja rinnat törröttivät edessäni ihanan vapaina, isoina odottaen käsiäni, jotka ne myös saivat. Hieroin Annan tissejä kiimassa ja nännit kovettuivat isoiksi muttereiksi. Anna vatkasi palleja ja kaluani. Tunsin olevani taas melko lähellä ja ajatuksiin nousi yksi kiimainen unelma: rintojen väliin, isoa kovaa kyrpää rintojen väliin. Edellinen muijani ei ollut ikinä ollut innostunut ajatuksesta ja tästä syystä olin kerännyt melkoisen arkiston pornopätkiä, joissa annettiin isojen kalujen soutaa huolella tissien välissä.

Siirryin Annan eteen ja ohjasin kalun rintojen päälle. Anna tajusi aikomukseni ja pusersi rintojaan yhteen, jolloin sain tuntea noiden ihanien pallukoiden pusertuvan kovan kaluni varren ympärille. Aloin työnnellä kiimassa ja iso kullini töksähteli välillä Annan leukaan. Sanatonta viestintää, totesin, koska Anna avasi suun ja vähitellen työnnöt löysivät kosteiden huulten väliin. Annan pehmeät huulet ottivat pian koko kaluni hoitoon ja muutaman kunnon työnnön jälkeen urahdin voimakkaasti, tarrasin Annaa niskasta kiinni, painoin samalla niin syvälle suuhun kuin sain kovaa kalun vartta työnnettyä ja purskautin ison lämpimän spermalastin Annan suuhun. Lasti levisi pitkin Annan kasvoja ja kun hän vielä lypsi palleja, samalla kun nuoli kalun vartta, tunsin olevani uuden asunnon todellinen herra.

- Nyt kun ollaan tutustuttu, niin voisin ottaa sitä kahvia, Mikko. Mun kämppis Sanna ei varmaan tuu vielä hetkeen, joten voidaan katsella vaikka näitä sun filmejä, jos haluat?

- Totta kai mä sulle kahvia laitan, Pikku-Anna, vastasin ja samalla tajusin, että kaksi raamikasta muuttokaveriani olivat varmaan jo todella lähellä paluuta.

- Anna, pitäiskö meidän soittaa huoltomies avaamaan sun oves?
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.