Enemmän kuin perhetuttu

admin Seksinovellit
05.01.2015
9720 näyttökertaa
0 kommenttia
3.00
Olimme sopineet perhetuttujemme kanssa yhteisestä laivamatkasta. Tuttavaperheen äiti oli käynyt hankkimassa laivaliput myös meidän perheelle, ja minua vuotta vanhempi Aki oli luvannut käydä tuomassa liput meille. Olin yksin kotona. Äitini oli sanonut, että Aki tulisi käymään kolmen aikaan.

Oli kaunis kesäkuun päivä ja otin aurinkoa pihallamme. Ylläni minulla oli pelkät bikinit, jotka jättivät huomattavan osan vartalostani paljaaksi. Yhtäkkiä kuulin hiekan rahinaa. Aki kaarsi pyörällä pihaan, ja hän oli ilman paitaa, vain shortsit jalassa. Vilkaisin nopeasti kelloa, vähän yli kaksi. En paljon ehtinyt mennä huoneeseeni laittamaan enemmän vaatetta, kuten olin suunnitellut.

"Moi!" Aki huikkasi iloisesti. Katsoin komeaa poikaa edessäni. Huomasi, että Aki oli treenannut vartalonsa hyvään kuntoon. Mielessäni käteni kulki pitkin pojan rintaa. "MOI!" Aki huikkasi nyt kovempaa. "Moi!" vastasin kummastuneen näköiselle pojalle. "Älä nyt, Meeri, enää ota aurinkoa. Saat vielä auringonpistoksen, kun et enää meinaa huomata, kun sinua moikataan", Aki sanoi nauraen. Punastuin vähän, mutta älysin kysyä, halusiko tämä juotavaa. Pojan vastattua myöntävästi, lähdimme kävelemään sisälle.

Aki sanoi, ettei ottaisi näin kuumalla säällä muuta kuin kylmää mehua. Tein lasillisen mehua molemmille, nostin pienen keksirasian esille ja istuimme alas keittiön pöydän ääreen. Aki ojensi laivaliput. "Kiitos, laitankin nämä heti talteen", sanoin ja vein liput keittiön asiapaperikaappiin. Huomasin pojan katseen harhailevan vähän ympäriinsä pitkin vartaloani. Katsoin häntä silmiin ja hetken vain tuijotimme toisiamme. Olin aina pitänyt Akin ruskeista silmistä. Kun aloin taas ajatella meitä hyväilemässä toisiamme, tunsin punastuvani hiukan.

"Haluatko vielä jotain? Lisää mehua tai keksiä?" kysyin.

"Haluan sinut", Aki sanoi.

"Mitä?" olin aivan hämilläni. Vein lasit tiskipöydälle ja katsoin Akia.

"Niin juuri, haluan sinut!" poika intti. Hän nousi seisomaan ja alkoi lähestyä. En saanut sanaa suustani. Pian unelmieni poika seisoi vain muutaman sentin päässä minusta. Sitten hän nosti kätensä ja sipaisi hiuksiani. Sydämeni löi varmaan kahtasataa ja olin mitä luultavammin punaisempi kuin tomaatti. "Olet aivan helvetin hyvännäkönen. Sulla on oikeesti jotain muutaki ku vaan luut ja nahka. Mä oon nyt koulussa huomannu, että sä oot aito, et mikää typerä huora ja teinipelle, mitä moni muu on", Aki alkoi selittää.

"Siis sä oot kattellu mua tänä keväänä koulussa vai?" kysäisin, ja Aki nyökkäsi. "On sulla sitte vähä verran pitkät piuhat, ku mä oon kattellu sua varmaan 16 vuotta!" sanoin nauraen. Aki alkoi myös nauraa ja se kevensi jännittynyttä tunnelmaa huomattavasti. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi minua kevyesti seinää vasten. Tunsin kiihottuvani. Huulemme hapuilivat toisiaan ja pian suutelimme varovasti. Suudelma muuttui varovaisesta kiihkeäksi ja tunsin liikahduksen Akin housuissa.

"Mennään mun huoneeseen", sanoin. Aki nosti minut syliinsä ja totesi: "Nyt olet minun, enkä päästä sinusta enää irti!" Hän kantoi minut huoneeseeni ja laski minut varovasti sängylleni. Hän riisui shortsinsa, ja boksereiden alla näkyi selvä kohouma. Nousin seisomaan ja vein kättäni lähemmäs, mutta Aki tarttui siihen ja vei toisen kätensä selkäni taakse. Hän nyppäsi bikinien narun solmun auki ja suuteli rintojani hellästi. Hän päästi irti kädestäni, ja aloin hyväillä hänen selkäänsä, niskaansa ja rintaansa. Aki puristi kovia nännejäni hellästi hampaillaan, mikä tuntui hyvin kiihottavalta. Hivutin kättäni Akin kylkeä pitkin alemmas ja aloin hivuttaa boksereita alas. Aki avasi bikinien alaosan narun ja vaatekappale valahti alas. Aki kiskoi housunsa kokonaan pois.

Olimme molemmat aivan alasti. En ollut koskaan mennyt niin pitkälle kuin nyt. Olin tavallaan hämilläni, mutta alkukantainen vaistoni kinusi jatkamaan. Aki lupasi olla hellä ja edetä varovasti.

Hän ohjasi minut makaamaan selälleni sängylleni. Hän asettui päälleni pää jalkovälissäni ja suuri kullinsa aivan naamani edessä. Aki alkoi nuolla ja minä otin kullinpään suuhuni. Akin kieli kulki pitkin häpyhuulia ja pysähtyi sitten klitoriksen luo. Aki nuoli nopeasti, ja voihkin kiihkosta. Sitten tunsin, kuinka sisääni työntyi sormi. Minulla oli vaikeuksia imeä Akin kullia, koska voihkin ja olin niin kiihottunut. Kun Aki huomasi tämän, hän nousi päältäni ja kysyi, oliko minulla kortsuja. Hain kaapista yhden ja asetin sen paikoilleen.

Menin sängylle makaamaan ja levitin jalkani. Aki työntyi sisään ja se sattui vähän. Aki huomasi tuskallisen ilmeeni ja veti ulos. "Jatka vain, jatka!" sanoin. "Eihän sinuun satu?" hän kysyi. Pudistin päätäni, ja Aki työntyi uudelleen sisään. Nyt tuntui jo paremmalta. Aki työnteli hitaasti ja varovasti. "Lujempaa, lujempaa!" olin aivan kiihottunut ja halusin kovempaa. Aki työnsi nopeammin ja pidemmälle. Me molemmat aloimme huohottaa, ja aloin kiemurrella orgasmin tehdessä tuloaan. Tunsin Akin laukeavan ja kouristelin pojan alla. Aki veti ulos ja heitti kortsun roskikseen.

Suutelimme vielä kiihkeästi ja makasimme vierekkäin sängylläni. Hetken kuluttua menimme suihkuun. Kun Aki oli lähdössä, hän iski minulle silmää ja sanoi: "Laivalla nähdään!"
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.