Iso kalu

admin Seksinovellit
16.07.2014
15342 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00
Suuren kalun ongelma on se, ettei se yksinkertaisesti aina mahdu sisään. Ongelmia seuraa kuitenkin joskus hyviäkin asioita, jos tieto kalun koosta kulkeutuu oikeisiin korviin.

Seurustelin Hanna-Kaisan kanssa erään kevään ja kesän. Hanna-Kaisa oli kauniskasvoinen sosionomiopiskelija-blondi, jonka melko laiha kroppa oli mukava ja söpö. Olimme tavanneet vain muutaman kerran ja ihastuneet, ja aloitimme seurustelun. Hanna otti minut mukaan kesän alussa myös perheensä mökille, jonne tulivat myös vanhemmat, joiden ainokainen Hanna oli.

Ehkä vähän vaivaantuneena esiteltiin siinä toisemme vanhempien kanssa, ja majapaikaksi saimme heti kahdestaan piha-aitan. Sinänsä Hannan isä oli realistinen osoittaessaan meille oman rakennuksen, että toki hän arvasi pojan mielessä jo olevan tyttäreen tutustuminen lihallisessa mielessä. Vähän nolostelin, kun Eero-isäntä sanoi haluavansa meidän ”saada olla rauhassa vanhuksilta”. Taisi olla toisinpäin, ei tarvinnut vanhempien kuunnella, kun tytärtä pannaan.

Myöntelin ja kiittelin, ja kehuskelin mökkiä ja pihaa hyvin laitetuksi. Illalla saunottiin isännän kanssa ja tehtiin tuttavuutta.

Aitassa illalla vuoteessa sitten aloin aamuyön puolelle siirryttäessä jo ilman Hannan vastusteluja tehdä käsillä tuttavuutta rintojen ja pyllyn kanssa. Oli kiihottavan ensikosketuksen aika. Suutelin kaulaa ja annoin vartaloiden kietoutua toisiinsa. Hamusin tyttöä kohta hellästi takaapäin jalkovälistä, ja kerroin olevani valmis rakastelemaan, jos hän olisi yhtään samalla linjalla. "Sopii, todellakin!..”

Ihastelin, kun Hannan yöpuku lensi pois ja hän heitti hiuksensa poninhännälle. Kaunis, alaston vartalo oli siinä edessäni polvillaan sängyllä. Heitin yöpaitani pois ja sitten heilautin seisovan kaluni esille pullottamasta housuista. Reaktio oli odotettu, Hanna kohahti kun näki kullini.

”Toi on kyllä tosi iso, ihan valtava...!”

Suutelimme yhä kiihkeämmin alasti, annoin kieleni tehdä hetken työtään Hannan pillulla ja työstin siinä ensimmäisen orgasmin kauniille tyttöystävälleni joka parahti lauetessaan mukavasti. Menin Hannan päälle ja aloin sovitella kulliani pillun huulille.

Sitten todellisuus alkoi valjeta. Hannalla oli todella pienet paikat, piukka pillu, johon minulla ei ollut toivoakaan saada työnnettyä kankeani. Yritimme muutaman kerran, mutta homma osoittautui toivottomaksi. Laukesi lopulta Hannan vatsalle työntyen jalkojen välistä siten, että tyttö puristi reisiänsä ja tuikin kulliani niiden välissä.

Totesimme, että rakastelu oli ihanaa, vaikka ihan odotettua ei saavutettukaan. Olin kyllä asiasta ihan vilpittömästi tätä mieltä, kyllä seksi voi olla antoisaa vaikka teknisesti mentäisiin kuinka pieleen. Tärkeintä on läheisyys ja kiihkeys.

Parin päivän päästä mökillä vieraili Hannan serkku Ruut, 23, miesystävänsä Heikin kanssa. Ruut oli mukava tyttö hänkin, punainen lyhyehkö tukka säesti räiskyvää luonnetta hyvin. Istuskellessamme iltamyöhällä oluella nuorten kesken Ruut sitten vihjailikin aitastamme hymyillen ronskisti, että ”siellä taitaa tohina käydä iltakaudet”. En tuumannut mitään, asiasta puhuminen ei huvittanut.

Hanna avautui myöhemmin pariskunnan lähdettyä Ruutin olevan hänen mielestään ronski muutenkin kuin suustaan. Hanna sanoi Ruutilla olleen miehiä teinistä saakka koko ajan vaihtuvalla tahdilla. ”Se on vähän huora jos totta puhutaan...”. Ruut ei siten vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta tyypiltä, joskin minua viekotteli Ruutin vähissä kesäasusteissa paistatteleva vartalo. Sambickissa tienattu pylly oli tiukka mutta lihakas, ja topin alla rehotti geeniperintönä erittäin kohtuullinen rintavarustus. Ruut ja Heikki lähtivät aamulla.

Kesä meni mukavasti. Se tosiasia, että emme kyenneet harrastamaan seksiä fyysisistä syistä haittasi sen verran, että suhde päättyi harvinaisen sopuisaan eroon. Tosin mieltäni myrkytti se, että Hannalla oli jo kohta toinen poikaystävä.

Tapasin Ruutin uudelleen yllättäen huoltoasemalla, jossa hän oli töissä. Ensitapaamisesta kulunut kesä oli vaihtunut jo syksyksi ja tuumasin Ruutille teiden lähteneen jo Hannan kanssa erilleen. Jos joskus on tällainen tieto uponnut silminnähden otolliseen maaperään niin silloin. Ruut kertoi kyllä olevansa vielä yhdessä Heikin kanssa, joskin hän mainitsi, että ”eipä ole isännästä kuulunut taas viikkoon mitään”.

Jotenkin päättelin, että kysymyksessä oli epävirallinen kutsu iltateelle, ja sovimmekin tapaamisen työvuoron jälkeen. Olin harvinaisen vakuuttunut, että kysymyksessä olisi 95% varmuudella vanha kunnon yhden illan hoito. Kun sitten menimme Ruutin asunnolle, otin ohjat käsiini jo kohta muutaman hetken muodollisen keskustelun päätteeksi. Olimme jo pian sylikkäin suudellen sohvalla, kun Ruut alkoi samalla hieroa ja kokeilla haaroväliäni kuin jotain etsien.

Nostin tytön makuuhuoneeseen tämän petaamattomalle sängylle ja ihailin, kun runsasrintainen punapää heitti paitansa ja rintaliivinsä saman tien pois. Hän nojautui ja veti hartioitaan taaksepäin tietäen, että näky oli vastustamaton: pisamanaamainen punapää, mahtavat kannut ja kutsuva katse.

Otin housujani pois, bokserit olivat jo ahtaalla ja Ruut seurasi katseellaan silmien hieman laajentuessa, kun annoin kullini hetken odotella boksereissa paljastustaan. Sitten riisuin housut ja painelin toimeliaasti naaraan luokse.

’Kari, tiedän että naiset varmaan sanoo tästä usein, mutta...siis pakko sanoa.. sun kulli on mahtava!’

Ruutin sanat hivelivät mieltä, koko illan kihelmöinyt jännitys oli saamassa kliimaksinsa, kun seisoin sängyn laidalla patukka ojossa. Ruutin katse hyväili jo aisaani, ja pian kädet mittailivat ja hyväilivät sitä.

’Haluatko että otan suihin?..’

Pyysin tekemään niin kuin hänestä tuntui hyvältä. Kaluni sai kohta käsittelyä, kun Ruut suuteli ja lutkutti terskaani minun silitellessä tytön niskaa. Hoito oli kokeneen oloista, muistelin Hanna-Kaisan kertoneen Ruutin hoidelleen Meksikon vaihto-opiskeluvuonna kohtuullisen monta sikäläistä komistusta. Pedroilla oli ollut mukava suomalainen isotissi kokemuksia saamassa ja jakamassa.

”Siis joo...Hanna kertoi tästä... sun kulli on valtava.” Tästä kokemuksesta oli siis kiittäminen entistä tyttöystävää. Missä välissä lie kertonut mahtumisongelmistamme. Ruut kertoi haluavansa isoa kalua.

Tarkoituksenani ei ollut laueta Ruutin suuhun, ja pyysin jo kohta kovin kiihottuneena, että saisin alkaa panna häntä. Ruut kellahti sujuvasti vatsalleen, pylly nousi punkalta sen merkiksi, että vako oli valmiina. Pakkasin parit käsiin sattuneet tyynyt tytön vatsan alle, ja samalla niskaa suukottaen hivelin vielä vähän pillua todeten ilokseni, ettei tätä tyttöä tarvinnut tämän enempää lämmittää.

Ruutin inahduksia kuunnellen ja seuraten, kuinka kädet puristuivat nyrkkiin pusertaen lakanaa työnsin tankoa hunajarasiaan hitaasti. Mitä syvemmälle työnnyin, sitä voimakkaampi oli Ruutin parahdus, joka kirposi huulilta tytön ottaessa silmät kiinni mahallaan vastaan kulliani, joka painui sisään ilman selittelyjä. Kun nykäisin kalua ulospäin, varsi kiilsi jo eritteistä.

Pumppasin jo kohta lanteista pitäen Ruutia takaapäin kunnolla. ”Uh – ah – uh – ah!!” Puhisin menemään, tuntui todella hyvältä, kun pitkästä aikaa olin naisen kanssa siten, ettei tarvinnut varoa. ”Taitaa poika panna halukkaasti! Onko sun tehnyt mieli mun pillua..?!”, tyttö kannusti.

Siitä päätellen, että isot rinnat tekivät kohtuullista jumppaa kourissani samalla kun panin jo kohta linkousnopeuksilla, tytön arvio ei ollut väärä. Kyllä jo kesällä olin vähän himoinnut tätä tyttöä salaa.

Käänsin tytön selälleen, näin kuinka hiki helmeili otsalla. ”Miten sä nyt haluat, tee miten vaan tykkäät mutta älä vielä vaan lopeta!” Käsi hivelsi kiveksiä ottaessani uutta asentoa. Katseessa oli raukeaa kiihkoa jota tapaa naisen silmissä kun rakastelu on kiihkeimmillään.

Ei tarvinnut paljoa kehotella. Ruutin jalat osoittivat kohta kohti kattoa minun pitäessäni nilkoista kiinni. Kulli jyysti tihkuvaa, kuumaa rasiaa tarmokkaasti. Mitään mahtumiseen liittyviä ongelmia ei ollut. Painauduin jo kohta etukenolle, Ruutin jalat olkapäitteni yli. Tahti kiihtyi vielä, sänky natisi ja rummutti lattiaa allamme, tytön kädet kietoutuivat hartioiden ympärille. Suusta purkautui huohotusta ja falsettiin nousevaa voihkintaa. ”Aa-aa-aah...anna tulla vaan sisään!... Aah.. tule vaan heti kun tulet!!”. Samassa tunsin, kuinka Ruut vapisi orgasmissaan. Selkä taipui ihanasti kaarelle allani , lantio työntyi vielä hankautumaan kaluni vartta vasten ja lysähti sitten hervottomaksi. Itse otin vähän rennomman asennon tytön päällä, panin vielä hetken hitaammin uupuen lysähtänyttä tyttöäni ja siten rauhallisesti mutta tehokkaasti laukaisin huudahtaen lastini sinne minne pyydettiin: taatusti syvälle vakoon. Nytkytin kullia vielä pillussa kuin varmistaen, että sinne meni jokainen pisara.

Ruut ei sanonut mitään, makasi huohottaen sängyllä. ”No olipas pojalla kunnon otteet...Huh!..” Tyttö tapaili. ”Oli serkkutyttö oikeassa, kyllä sulla on melkoinen kalu ja kunnon panotahti!”

Kuten arvasin, Hanna oli kertonut Ruutille vähän kuin kehuskelumielessä kaluni koosta. Ruut taivasteli vielä nainnin jälkilämmöissä, ”oikeasti ihanaa kun tää meni näin... mä olen oikeasti vähän puutteessa kun haluan niin paljon tollasta isoa kalua.” Ruut sanoi, ettei edes tiennyt kuinka monen kundin pantavana oli ollut, mutta tiesi kertoa, että kyrpäni oli ehdottomasti isoin koskaan.

En edes muistanut, että Ruutilla oli Heikkinsä... Panimme vielä yöllä kerran ihanasti, aamulla väsytti kun edessä oli työvuoro.

Ruutille ja Heikille tulikin pian ero, ja tästä vapautuneena nain Ruutin kanssa myöhemminkin. Emme vakinaistaneet suhdettamme, vaan pidimme sen pelkän seksin tasolla. Tiesin, että Ruutilla oli välillä muitakin miehiä, mutten välittänyt koska panin häntä kyllä mielelläni ilman sitoumuksiakin. Hannaa minua hävetti välillä nähdä, enkä kertonut hänelle Ruutin kanssa touhuamisesta.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.