- Voi vittuuu! E-ee. En varmasti laita, Tette nyrpisteli nenäänsä ja räpsytteli maskaran peittämiä silmiään.

Pikkubrunetti katseli kauhuissaan äidin tyrkyttämää punaista lyhyttä tonttumekkoa, jota kiersi karvareunus.

- Siis toi päällä, never! Mä vihaan koko joulua ja jotai paskaa luumukiisselii ja homoo pukkii! Tette räyhäsi ja kiukutellen polki somaa, 17-kesäistä jalkaansa lattiaan.

- Janette! Laitat sen päälle ja sillä siisti! Jouluaatto on vain kerran vuodessa, Sirpa-äiti jyrisi.

Tette yritti katsoa äitiään silmiin kuin koiranpentu, mutta temppu ei mennyt läpi. Kun vielä 5-vuotiaat kaksospojat Otso ja Atso illistelivät tonttuasulle äitinsä selän takana, se oli Tetelle viimeinen niitti. Tuittupää tempaisi asun itselleen ja juoksi takapuoli keinuen omaan huoneeseensa oven paukahduksen saattelemana. Kaikki oli paskaa, Tette nyyhkäisi ja vilkaisi kännykkäänsä; 13 vastaamatonta puhelua. Jättäisi vitun spede edes rauhaan!

Tuossa hiostavassa säkissä tulee varmaan helvetin kuuma, Tette ajatteli ja riisui rintaliivinsä. Huoneessa seisoi hoikka, puolialaston teinityttö, jonka iho oli kuulaan lumen valkoista ja poskipäillä komeili muutama pisama. Pienet rinnat nöpöttivät koreina kuin kuusenoksat ja pitkät tummanruskeat hiukset säihkyivät sähköisinä. Tette inhosi itseään. Mikä hänessä oli vikana? Miksi hän ei kelvannut Jonille? Eilen hän oli yllättänyt poikaystävänsä nuolemasta parasta ystäväänsä Mirkaa. Ne vitun siat. Tette puki tonttuasun päälleen ja oli varma, ettei toipuisi petoksesta koskaan. Punapukukin oli vitun snadi. Kiristi joka paikasta ja ulottui hädin tuskin polveen. Tyttö mallasi asua peilin edessä ja niiskaisi viimeiset kyyneleet.

- Tää on paskin joulu forever, Tette mutisi.

Sillä aikaa Korvatunturilla… ei kun siis Ruskeasuolla, haalistuneen kerrostalon parkkipaikalla, Joulupukki kirosi Suomen pakkaset alimpaan helvettiin ja hehkutti Talbot Horizoniaan uudelleen. Auto ynähteli vaimeasti, muttei käynnistynyt. Pukki löi nyrkillä kojelautaan ja kaivoi taskumatin esille. Lämmin viskin tuoksu vei ajatukset pakkasesta ja kiljuvista kakaroista. Kolme paikkaa jäljellä ja saatanan kosla uhkasi hyytyä. Pukki kallisti uudelleen nektaria, henkäisi ja tunnusteli avaimia. Ruskea ranskalainen peto heräsi ikiunestaan ja murahteli vihaisesti. Perkeles, suunta kohti Vantaata!

Ajettuaan muutaman kerran harhaan Pukki löysi jouluvalohelvetiksi koristellun omakotitalon. Heleä-äänisen rouvan kanssa oli sovittu puhelimessa, että hänet otettaisiin kuistilla vastaan ja käteen työnnettäisiin lahjapussukka. Pukki laahusti punaisessa saunatakissaan lähes lumettoman pihan poikki ja kolisteli puukepillään nurkkia. Aikansa metelöityään ovi aukeni ja ulos pelmahti mukavan rintava, kiharahiuksinen nainen. Oikein verevä ja herkullinen glitteritopissaan. Nainen selosti perheen joulutraditioista, mutta Pukki keskittyi katsomaan pulleita meijereitä, jotka olivat mukavasti parvekkeella. Siinä rouvan perässä kävellessä Pukin teki mieli puristaa vähäsen vekkihameeseen sullottua, lanttulaatikon pehmeää persettä, mutta vältti kiusauksen ja tyytyi katsomaan keinuvaa läskipersettä.

Karjaistuaan muutamat möreät hou-hou-hout, huitaistuaan kepillään lasivitriiniin ja kyseltyään lasten kiltteydestä Pukki kiinnitti huomionsa simpsakkaan mutruhuuliseen pissishuoraan, joka purki turhautumistaan pyörittelemällä vihreitä silmiään tylsästi. Kas, on täällä nuorempaakin piparia tarjolla. Lapset laukkasivat piiloon, kun Pukki istutettiin sohvatuoliin ja käteen työnnettiin rusinaglögi isukin toimesta. Isotissinen emäntä alkoi ohjastaa kaksihenkistä lapsikuoroaan Pukin eteen, mutta Pukki katseli silmälasiensa alta sorjia sääriä, jotka johtivat lyhyen tonttumekon sisään. Takapuoli oli suoraan taivaasta: pieni, pippurinen ja pyöreä. Pukki nuolaisi huuliaan ja rohkeni kysyä, josko se nuori neiti vielä kehtaisi istua Pukin syliin.

- No ei tod, Tette mutristeli huuliaan, mutta äiti riensi nopeasti vastaamaan.

- Totta kai. Menepäs, Janette, Pukin syliin. Hopi hopi!

Tyttö huokaili ja nousi joulu-ukon polvelle. Se ei kuitenkaan riittänyt pitkään kylmässä värjötelleelle sumuvuorten miehelle, vaan tämä veti känsäkourillaan pikkupepun kunnolla syliin saakka. Tetteä etoi. Iso vanha ukko haisi pahalle ja piti hänestä kiinni lujasti. Kaiken lisäksi nuhruisen saunatakin sisässä tuntui kova pahkura, joka kasvoi uhkaavasti teiniritsapillun takapuolen alla. Tette yritti vaihtaa asentoa, mutta Pukin sauva tuntui luiskahtavan ikävästi häpyluuta vasten. Joulupukki nautti pikkuapulaisestaan, keinutteli tätä polvella ja nuuhki nuoren peuran makeaa hajuveden kutsuaromia.

- Kuinkas vanha se Pukin tyttö on…? ukko kysyi joululaulujen välissä.

- Seittemäntoista. Mitä sitte?! Tette tiuski.

- Mitäs se Tette on toivonut pukilta? Pukki jatkoi välittämättä äyskinnästä.

- Että pääsis tästä alas.

- Pukki tietää kaikkien toiveet. Myös teinityttöjen, mies mörisi viimeiset sanat tytön korvaan.

Laulukuoro aloitti epätasaisen korinan uudelleen ja perheen äiti kulki edestakaisin kameran kanssa.

Pukin levoton käsi vaelteli pikkutontun hamosen sisälle, ensin kiinteälihaiselle reidelle, joka muistutti mureaa kalkkunan koipea, ja sitten lämpöä hohkaavaan haarukseen. Kyllä Pukki tiesi, mistä kenkä puristi uhmakkaalla pikkupissiksellä ja mitä oltiin vailla. Tette katseli tilannetta aluksi kauhistuneena ja yritti mulkoilla Pukkia pahasti. Kun se ei auttanut, teinityttö sihisi vihaisena miehen korvaan, että pervo vapauttaisi hänet. Kuuraparran käsi löysi pian pienen pienet pikkuhousut, jotka olivat imeytyneet kostuneena mukavasti kiinni sisäreisiin. Pukki hyväili kuperaa häpykumpua lasten vetistellessä taustalla joulupuuta ja isukin naukkaillessa lämmintä rommia. Tetteä punastutti ja hävetti. Miten hän – lähes aikuinen nainen – oli kiivennyt tekopukin polvelle ja vieläpä tällaisessa koltussa? Hiukkasen enemmän hävetti, miten hän kostui niin tavattomasti satuhahmon hyväilyistä. Toisaalta mieleen tulivat myös Jonin katalat temput. Saisi paska maistaa nyt omaa lääkettään.

Autoileva, raitis Pukki hengitti terästetyn glögin ja North State -tupakan vahvaa aromia partansa takaa ja katseli tyytyväisenä, miten pikkutontun terhakkaat tisut keinuivat silmien korkeudella Pukin pompottaessa hupakkoa körö körö kirkkoon. Väkisin muistui mieleen Sylvian joululaulun sanat, missä joulu joutui jo rintoihinkin ja kuuset niin kirkkaasti loi loistoaan. Punaisen ohuen kankaan läpi pikku-Tetten käteensopivien rintojen nisät nöpöttivät paisuneina ja tytön poskilla hehkui ujo puna. Perheen Sirpa-äidin kiittäessä laulavia tenavia Pukki rutisti nopeasti Tetten kiinteää tissiä ja sai vastaukseksi lujan nyrkin iskun palleaan.

- Jospa se Janette-tyttönen jakaisi lahjat täältä Pukin kassista, valkoparta murahteli ja potkaisi metsurinsaappaallaan juuttisäkkiään lähemmäksi.

Vastentahtoisesti tyttö alkoi kumartua kassille ja ojennella paketteja. Siinä syntyi mukava liike, jossa kapea peppu liukui edestakaisin Pukin kovenevalla kyrvällä. Tette tunsi saman nuoressa pillussaan, jonne hän ei ollut vielä laskenut muita kuin Jonin. Ja jos kaikki lasketaan, niin Peten. Ja Kartsan. Ja ehkä myös Miikan ja Antsankin. No kuitenkin. Liike kuumotti tyttöä ja välillä oli vaikea lukea nimiä pakettien päältä. Homman teki vielä vaikeammaksi Pukin etusormi, joka oli päässyt livahtamaan häpyhuulille. Pukki murahteli tyytyväisenä ja huljutteli sormeaan kosteilla häpyhuulilla. Siitä sitten turpoavalle klitorikselle, pari pyöräytystä ja voidaan sovittaa sisään. Tette vinkaisi ja antoi paketin äidilleen. Pukin sormi oli uponnut kosteaan vaginaan. Pukki nuuhkaisi tyytyväisenä ympärilleen ja huomasi sisällä leijailevan muunkin kuin glögin ja kinkun tuoksut. Nuori tussu tuoksui imelän makealle ja kirpeälle kuin karvasmanteli. Pukki pumppasi tiukassa pimpissä jaon ajan ja malttoi ottaa ulos vasta, kun säkki oli tyhjä.

- Jaa, vielä oli yksi jäänyt, Pukki huomasi säkin pohjalta ja nosti paketin.

Lahjan muoto muistutti erehdyttävästi hieromasauvaa. Pukki vilkaisi punastelevaa Sirpaa ja luki tämän nimen päältä.

- Äidille, arjen hetkiin, lukee tässä, Pukki maiskutteli. - Olisikohan tämä sitten äidin omiin hetkiin, Pukki iski silmää ja sai Sirpan kikattamaan.

- Tuota… sähköhammasharja taitaa olla, isä nikotteli vaikeana.

- Nyt Pukin pitää joutua seuraavaan reik...paikkaan, Pukki alkoi tehdä lähtöä mela kovana.

- Nyt jo? Tette vilkaisi huolestuneena ja vihaisiin silmiin oli vaihtunut hämmennys.

- Jospa se Pukin apulainen tulisi saattamaan, kun on niin liukkaat paikat, partanaama pyysi ovelasti.

Kumaraselkä ja häntä auttava Lumikki eivät olleet päässeet pihan rappurallia pidemmälle, kun Pukki tarrasi tyttöä ranteesta kiinni ja väänsi tämän seinää vasten. Vanhaksi Korvatunturin isännäksi miehen liikkeet olivat ketteriä ja keppi lensi kädestä hankeen yhdessä hujauksessa.

- Pukki, älä lujaa.

Tette pidätti hengitystä ja sulki silmänsä. Nyt sattui. Ei aiemmin muiden poikien kanssa ollut ollut kipua, mutta nyt oli. Se tuntui todella isolta, kuin halolta. Tette rukoili mielessään, ettei se repisi kovin pahoin. Tette nojasi pienillä kämmenillään kuuraiseen kuistiin ja tunsi, miten Pukin paksu ryhmäsauva tunkeutui hänen sisäänsä uudelleen ja uudelleen. Jonin penikseen verrattuna tämä kalu tuntui aivan valtavalta.

Pukki työntyi nopealla tahdilla pilluun, sillä se oli ainut lämmin paikka arktisessa ilmassa. Taloissa nautitut terästeet ja pohjaksi kiskottu viskipullon puolikas lämmittivät Pukin karvarintaa mukavasti ja teinilutkan jouluinen pipari litisi kosteana alla. Tette vikisi ja voihki, kun Pukki puristeli tämän konttoria ja läpsi muutaman kerran lihoille – lämmikkeeksi. Ukko ei hennonut riisua tytön utareita paljaaksi pakkassäässä – hyväsydäminen Joulupukki kun oli – vaan tyytyi rutistelemaan törötissejä nutun sisältä. Pukki pani harkituin pistoin, lypsi pieniä rintoja, hieroi kullillaan aivan vaginan pohjassa, nuiji taas muutaman kyrvänmitallisen, antoi terskan painua sisään todella hitaasti ja sitten taas puski raivon sonnin lailla. Kuulaaseen iltaan sekoittui lihojen läiskiminen ja vitun vikinä.

- Kiltti Pukki, älä lopeta, narttu kuiski kiimaisena.

Vaikka ulkona kirpeässä aattoillassa oli pakkasta toistakymmentä astetta, Teten läpi kulki lämmin väristelevä aalto. Se kipristeli varpaissa saakka, poltti vatsanpohjassa ja jyskytti kurkussa saakka. Hetkeksi tyttö sulki silmänsä, puristi karmilautaa lujemmin ja antoi hyvän olon tulla. Teinihutsun vaginalihakset supistelivat kiivaasti ukon jortikkaa vasten ja imivät tätä kiimaisemmin, kuin pyytäen syvemmälle sisäänsä. Jo ennestäänkin tiukka ritsavittu kiristi Pukin mielestä hirttosilmukan tavoin, mutta emätinorgasmin kourissa rimpuileva toosa ei halunnut laskea irti kyrvästä. Viimein Pukki nyhtäisi limaisen kullinsa pimpistä ja esti täten siemenen pulppuamisen. Vielä ei ollut sen aika.

Tette ei tuntenut pakkasta tai muistanut pettävää poikaystäväänsä. Sen sijaan hän oli raukea ja onnellinen. Hän oli saanut sen, ensimmäisen orgasminsa! Niin sen täytyi olla. Siinä tytön pohdiskellessa euforisesti tuntojaan Pukki käytti tilannetta hyväkseen ja rupesi sullomaan kivikovaa sauvaansa hoikkapeppuisen tytön kakkoseen. Alku kävikin kätevästi ilman kenkälusikkaa ja Pukki sai muljautettua terskansa persesilmään. Kun hän rupesi työntämään aisan vartta sisään, Tette päästi niin korkean rääkäisyn, ettei sitä peittänyt edes kirkonkellojen kalske. Kokematon tyttö taisteli itkunsa kanssa ja aneli Pukkia lopettamaan. Punahuulilta tuli luojaa, perkelettä ja vittua sulassa sovussa. Pukilla ei kuitenkaan tullut mieleenkään luopua kaalimaan vartioinnista, vaan hän runnoi kalunsa niin syvälle kun sai, löi saapikkaat lujasti tukijalka-asentoon hangelle ja tempaisi valkoperseisen nartun tiukasti itseään vasten.

- Voi juma… voi vittu… lopeta… hei… vedä se vittu pois… ei laske… sattuuuu, Tette vikisi.

- Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, Pukki veisasi ja niisti sormillaan nenänsä tyhjäksi.

Kun parru oli varmasti perseessä ja pysyi, Pukki otti tammaa tummasta harjasta kiinni ja alkoi tasatyönnöin lykkiä maalia kohti. Tette ei ollut kokenut moista koskaan. Kipu oli lujempi kuin mahataudissa ja kohdussa saakka vihloi. Iso, lämmin ja lihaisa seiväs halkoi hänen pientä takapuoltaan ja ventovieras karvasuu kehtasi repiä hänen tukastaan. Ukko nopeutti rytmiä ja sarkahousut raastoivat tytön showtanssissa rakennettuja kimmoisia reisiä. Olisihan sinne pitänyt jotain imelää rasvaa pursottaa, mutta näillä kelillä jäätyvät vehkeet, kun voiteiden kanssa alkaa lotrata, Pukki ajatteli ja tuuppasi hitaasti hiestä kostuvaa persereikää antaumuksella. Tiukka rööri pani parran väpättämään ja pussihousun puntit tutisemaan.

Tette oli toipunut Pukin perselahjasta sen verran, että enin kipu alkoi haihtua ja vaihtua leppoisaksi nautinnoksi. Ei se edelleenkään mitään ihkua ollut, mutta ihan jees. Sen verran Tette oli tyytyväinen Pukin ensimmäisestä lahjasta, että päätti antaa Pukin nussia perseeseen ilman turhia rimpuiluja. Miellyttääkseen vanhaa miestä, tuota suonisauvan kantajaa, Tette alkoi päästellä kiimaisia naukahduksia ja kannustaa nussijaansa.

- Oih, voi Pukki kulta, jatka! Pane mua… just sillai… aaaah…

Ja Pukki teki työtä käskettyä. Joulun suklainen yllätys oli pukille mieleinen ja se lypsi kyrvästä viimeisetkin mehut. Hyvässä kunnossa oli teinityttö itsensä pitänyt, tuumi valkoparta ja veti armotta perseeseen. Enää ei voinut kauaa pidätellä, mutta Pukki halusi nauttia nuoresta lahjastaan vielä hetken.

Joulupukki pullautti käyrän kyrpänsä perseestä ja hieroi limaisella tummanlilalla tatillaan teinilikan avonaisia häpyhuulia. Ennen kuin pulleahuulinen himohuora ehti sanoa mitään, työnsi Pukki mulkun uudelleen emättimeen ja alkoi nussia pakarat lommolla. Vittu imi ahneesti ja likka työnteli persettään takaisin. Tiukka tussu lämmitti enemmän kuin emännän ojentama setelikasa. Pukin säkeissä kipristeli ja munajohtimissa tuntui siltä, että todellinen lahja teki tuloaan. Teinipiirakan perseeseen hän ei ollut halunnut laskea miljoonia siittiöitään, vaan Pukin mielestä siimahattujen paikka oli hedelmällisessä vaginassa. Pukki päästi rykäyksen, nosti tyttöä takapuolesta pari senttiä ilmaan ja tykitti sakean siemennestelastinsa pikkupillun perukoille.

Saatuaan viimeiset pisarat ränniin Joulupukki piilotti vetelän aisansa housuihin ja nosti pahkaisen keppinsä maasta. Aattoillan raatajalla oli vielä monien toiveet täytettävänä.  Tette laski mekon häveliäästi ja kampesi itsensä suoraksi vähän kankeasti. Tytön poskilla oli terve väri, mutta rystyset olivat umpijäässä. Teinityttö ei tiennyt oikein, pitäisikö kiittää vai haukkua. Hän hymyili ujosti ja niiasi niin syvään kuin persepanon jälkeen voi tehdä.

- Ensi jouluna sitten, Pukki mutisi ja lähti horjahdellen tinajäässä igluuntuvaa Talbot Horizonia kohti.

Kun leveäselkäinen vanha panopukki oli häipynyt, Tette huokaisi itsekseen:

- Ihan paras joulu!
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.