Kiusoitteleva teinityttö Emma

admin | Seksinovellit | 28.12.2014 |





Vain Orkku.net kävijöille! 10% alennus Huippukivasta!

Käytä alennuskoodia: X7M36AXP saadaksesi 10% alennuksen kaikista Huippukivan tuotteista! Koodi on voimassa kuun loppuun saakka, ole siis nopea!






Useilla kesän odotetuin päivä on valjennut jo tunteja sitten, mutta minä juoksin vielä hieman unenpöpperössä kohti kauppaa ostamaan juhannusaaton oluet, ennen kuin he löisivät ovet kiinni naamani edestä. Ponnistukseni palkittiin ja sain haluamani, jonka jälkeen pystyin hetken rentoutumaan ennen loppuiltapäivästä alkavaa juhlimista. Olin lupautunut lähteä kavereiden kanssa pienehkön lammen rannassa sijaitsevaan puistoon viettämään juhannusta. Ja mitäpä muuta sitä juhannuksena voisi tehdä kuin olla kauniissa Suomen luonnossa ja viettää aikaa kavereiden kesken.

Parin kuljetus- ja yöpymisjärjestelyiden jälkeen astelin puiston läpi kohti kavereitani, joista oli paikalla jo viiden henkilön porukka. Epämääräisessä ringissä istuivat Tuomas, Kari ja hänen tyttöystävänsä Katri sekä myös Mikko ja hänen tyttöystävänsä Hanna. Porukasta puuttui vielä Jukka, joka oli luvannut minulle yöpaikan paikkakunnalta, mutta hän oli vielä muiden kavereidensa luona saunomassa ja liittyisi seuraamme myöhemmin.

Istuuduin lyhyeksi leikatulle nurmikolle, jota varjosti harva koivikko. Lyhyen keskustelun seuraamisen jälkeen sain huomata muiden olevan useamman pullon minua edellä, joten korkkasin ensimmäisen ja liityin keskusteluun. Kuten tavallista, keskustelu aaltoili laidasta laitaan ilman sen kummempaa johdonmukaisuutta ja ehkä hyvä niin, sillä aiheet pysyivät mielenkiintoisina.

Tunnit riensivät ja iltapäivä läheni loppua, kun puiston toiselle puolelle ilmestyi Jukan tuttu hahmo, sekä jonkun nuoren tytön hahmo. Jukka ei ollut tunnettu naistenmies, tai sanotaanko, että yritystä häneltä löytyi enemmän kuin oli tarpeen, mutta tulos jäi lähes poikkeuksetta erittäin laihaksi. Tällä kertaa hänellä oli seurassaan melko pienikokoinen tyttö, arviolta hieman yli 150 cm pitkä hyvävartaloinen brunette. Päällään tytöllä oli tiukat vaaleansiniset farkut ja tiukka valkoinen lyhythihainen toppi, jossa oli melko avonainen kaula-aukko, mutta sen kuitenkin peitti harva kesäisen keltainen neule. Kasvoilla siristelivät isot silmät estääkseen vasten kasvoja paistavan auringon häikäisyn. Kokonaisuutena tyttö oli kasvoiltaan hieman erikoisen näköinen, mutta kuitenkin kaunis. Korvista roikkuvia renkaita peittivät pitkät ja kiharretut ruskeat hiukset, jotka myös sopivat hyvin kokonaisuuteen.

Jukka ja tyttö molemmat istuutuivat porukkamme läheisyyteen. Tyttö oli selkeästi pirteä ja puhelias, eikä kokenut mitään ongelmaa liittyä täysin vieraan porukan keskusteluun mukaan, vaikka juttumme välillä olivatkin melko rivoja, mahtoikohan johtua alkoholista? Jatkuva hymy kasvoillaan tyttö istui vastapäätäni ollen selkeästi tietoinen siitä, miltä hän näytti. Tasapuolisesti kaikille flirttaillen hän istui lähes poseeraavissa asennoissa, milloin tuoden mukavan kokoista rintavarustustaan paremmin esille tai vaihtoehtoisesti korjaillen hiuksia hitaasti käsillään. Kieltämättä täytyy sanoa, että mielenkiintoni heräsi hänen seksuaalisuutensa vuoksi, mutta muuten sain melkoisen teinin kuvan hänestä, joka ei minua 23-vuotiaana enää paljon viehättänyt.

Meidän kanssa vietetyn vajaan tunnin jälkeen tyttö poistui omien kavereidensa luokse. Hänen kävellessään poispäin pistin merkille hänen melko ison takapuolensa, jos sitä vertasi solakkaan vartaloon. Näppärä paketti ulkoapäin, mutta korjaamisen varaa sisälläpäin, ajattelin ja hain katseellani jalkojeni vieressä olevan pullon huikkaa varten.

Tytön poistuttua kuuloetäisyyden ulkopuolelle saimme puristettua Jukasta hieman tietoa hänen naisestaan. Nimi oli Emma, joka oli kuukausi sitten täyttänyt 18 vuotta, joka osin selitti sen, miksi kukaan meistä ei ollut tuntenut häntä, vaikka hän olikin paikkakuntalainen. Jukka myös väitti tytön olevan vain kaveri, mutta kyllähän me kaikki tiesimme, että pillun perässähän se mies oli.

Seuraavien tuntien aikana keskustelu kiihtyi ja jokainen vuorollaan kävi toivottamassa hyvät juhannukset jossain muualla oleville tutuilleen ja toki osa heistä tuli myös pyörähtämään meidän juhannuksenviettopaikassa. Auringon jo laskiessa mailleen alkoi paikalliselta tanssilavalta kuulua musiikkia, jonne meno muuttui vitsistä todeksi, kun juomat uhkasivat loppua kesken. Suuntasimme katseemme kohti tanssilavaa ja maksoimme ryöstöltä tuntuvat 10€ sisälle nähdäksemme Kaija Koon. Ajatus alkoi tuntua vielä huonommalta, kun saavuimme anniskelualueelle, jossa tuoppien hinnat hipoivat pilviä, joten päätin köyhänä lopettaa juomisen siihen.

Aikamme anniskelualuetta ympäri pyörittyä asetuimme kauimmaiseen kulmaan, jonne musiikki kuului huonoiten ja näin puhuminenkin oli mahdollista ilman kovempaa huutamista. Hetkeä myöhemmin saatoimme bongata Emman seisomassa oviaukon edessä katsoen lavalla laulavaa artistia. Hieman vitsaillen kehotimme Jukkaa menemään hoitamaan työnsä loppuun, ja tarpeeksi humaltuneena hän lähtikin kohti Emmaa meidän jäädessä naureskelemaan taka-alalle. Koimme kuitenkin yllätyksen, kun he molemmat poistuivat teltasta Emman iloisesti hymyillessä. Eihän siinä tilanteessa voinut muuta kuin toivottaa kaverille kaikkea hyvää ja toivoa, että tämä olisi yksi niistä harvoista onnistumisista naismarkkinoilla.

Me jäimme vielä anniskelualueelle lyhyeksi hetkeksi, jotta Mikko ja Hanna saivat juotua tuopit tyhjiksi, ennen kuin me kolme suuntasimme takaisin kohti puistoa muiden jäädessä tanssilavalle. Istuuduimme samalle paikalle, josta olimme lähteneet, ja avasimme jokainen yhden vähiin käyvistä pulloista, kun aurinko oli jo puoliksi metsän takana. Pian saimme puhelun Jukalta, joka suunnisti Emman kanssa luoksemme pian sen jälkeen, kun olimme antaneet hänelle sijaintimme. Jo kaukaa näimme, kuinka kaverimme Jukka huojui lähes sammumispisteessä meitä kohti. Hänen päästyään istumaan hän tipahti selälleen sammaltaen jotain epämääräistä meidän kysellessämme hänen vointiaan.

Me muut jatkoimme keskustelua Emman ollessa edelleen oma pirteä itsensä. Mikko oli sama vanha mies, joka pystyi vääntämään vitsin asiasta kuin asiasta. Juomavarastojen ehdyttyä sovimme, että emme antaisi moista tapahtua seuraavana päivänä, vaan jatkaisimme aina pitkälle sunnuntaiaamuun asti. Päätimme kuitenkin pistää pillit pussiin ja suunnata kotiin tämän illan osalta, olihan kello toki jo lähes kolme, mutta oli silti vähän turhan aikaista käydä nukkumaan juhannusaattona, ja vielä lähes "selvin päin".

Potkimme Jukan maasta hereille ja lähdimme puoliksi häntä taluttaen kohti kotia Emman lähtiessä myös samaan suuntaan.

Mikko ja Hanna saapuivat reilun 500 metrin kävelyn jälkeen kotiovelle, josta jatkui hidas ja tuskainen matka kohti yöpaikkaani. Emman pitäessä Jukkaa pystyssä oikealla puolella ja minun tukiessa häntä vasemmalta aloimme hitaasti edetä vajaan kilometrin matkaa minun kirotessani ääneen yöpaikkani valintaa, sillä olin enemmän kuin tuttu Jukan juomatottumuksien suhteen. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä todellakaan viimeinen kerta, kun hän oli vastaavassa kunnossa. Emma nauroi toiselta puolelta ja sai minut jatkamaan perille asti, vaikka olin jo valmis jättämään Jukan nukkumaan matkan varrella olevalle penkille.

Lopulta puolen tunnin uurastuksen jälkeen saavuimme Jukan kotiovelle, joka itse asiassa oli hänen vanhempiensa, jotka olivat mökillä. Jukan isoveli oli kaiketi jossain muualla viettämässä juhannusta. Päästyämme sisälle Jukka tiputti takin lattialle ja potki kengät jalastaan ja suunnisti kohti sänkyä Emman seuratessa häntä. Katselin hetken heidän menoaan Jukan maakuuhuoneeseen, kunnes itse kävin selälleni makaamaan olohuoneessa sijaitsevalle kulmasohvalle.

Aikani ihmeteltyäni kuulin oven käyvän. Emma käveli kulmasohvan toiselle sivustalle ja kävi makuulle jalat kulmaan päin aivan kuten minullakin. Katselimme hetken toisiamme silmiin, jonka aikana ihastuin uudestaan Emman söpöihin kasvoihin. Tyttö näytti niin luonnollisen kauniilta hänen maatessaan sohvalla. Hänen väläyttämänsä pieni hymy ei muuta kuin sai minut ihastumaan entistä enemmän. Keräsin itseni ja nostin katseen kattoon, ja tokaisin tämän olleen melko tylsä juhannus, johon sain myötäilevän vastauksen sohvan toiselta puolelta. Tästä keskustelu jatkui luontevasti illan tapahtumiin ja sitä kautta muutenkin tarkempaan tutustumiseen puolin ja toisin, aina seurusteluun saakka. Selvisi, että olimme molemmat sinkkuja, joka lopulta sai Emman aloittamaan jo rannasta tutun flirtin vartalollaan ja liikkeillään.

Emma nousi nojaamaan sohvan käsinojaa vasten tuoden vartaloaan paremmin esille unohtamatta kuitenkaan hymyillä minulle koko ajan kauniisti. Tilanne alkoi tuntua jo hieman kiusalliselta päässäni jyskyttäessä hänen nuori ikänsä. Todennäköisesti olin hänelle vain veruke, koska Jukka oli sammunut toiseen huoneeseen. En kuitenkaan pystynyt pyytämään häntä lopettamaan, saati sitten vain kääntämään katsettani pois. Ihailin hänen nuorta vartaloaan päästä varpaisiin, mikä sai veren keräytymään alapäähäni ja näin pakottaen minunkin muuttamaan asentoa, jottei teltta nousisi komeasti pystyyn hänen nähtäväkseen.

Tytön ollessa täysin tietoinen saamastaan huomiosta hän heitti lisää vettä kiukaalle. Hitaasti alimmasta napista aloittaen hän avasi keltaisen neuleensa kaikki napit ja hitaasti venytellen veti sen päältään paljastaen valkoisen topin, joka myötäili hänen solakkaa vartaloaan ja mukavasti käsiin käyviä rintojaan. Vaikka tämäkin olisi ollut jo enemmän kuin tarpeeksi kiihottavaa, niin lopullisesti minut sai sekoamaan himosta näiden kauniiden rintojen päässä olevat isohkot nännit, jotka loistivat ylväästi valkoisen kankaan läpi.

Saatuani hetken nauttia tästä näystä ja tämän aiheuttaessa minulle suuria itsehillintäongelmia Emma nousi pystyyn ja heitti juuri riisumansa keltaisen neuleen alapääni päälle hymyillen, mikä riitti kertomaan kiinnijäämiseni paremmin kuin sanat. Emma asteli wc:tä kohti minun jäädessäni hieman nolona makaamaan sohvalle. Päässä pyöri ajatuksia puolesta ja vastaan tytön suhteen, mutta ajattelin pysyä kovana, sillä olihan hän kaiketi kaverini jonkinlainen ihastus, joka nyt sattui vain olemaan helposti kaunein nainen, joka oli ikinä flirttaillut minulle näin avoimesti. Ai niin, ei saa unohtaa hänen ikäänsä, ja vielä selvänä saatua mielikuvaa hänen teinimäisyydestään.

Ajatusten taistelun keskeytti Emman saapuminen. Kuin vahingossa katseeni hakeutui häneen, kunnes käänsin pääni nopeasti pois kohti kirjahyllyä, jossa ei ollut mitään mielenkiintoista, mutta parempi kai niin.

Emma käveli samalle sohvalle ja kuin vahingossa hän istui osittain jalkojeni päälle kuiskaten samalla kiusoittelevasti anteeksi. Korjasin nopeasti asentoni istualleen häneen katsomatta saaden aikaan kiusallisen hiljaisuuden. Niiden muutaman sekunnin aikana, joina Emma nousi seisomaan, kerkesin toivoa, että koettelemus olisi ohi, mutta kuinka väärässä olinkaan. Tunsin hänen ottavan minua kädestä kiinni ja vetävän minut väkisin pystyyn kohti Jukan veljen huonetta, jossa näytti olevan stereot ja niiden vieressä korkea levyhylly.

Päästyämme huoneeseen Emma päästi kädestäni irti ja hyppäsi sängylle istumaan minun mennessäni katselemaan levyjä. Pian kuulin sivultani kehotuksen pistää jotain hyvää musiikkia, johon totesin levyvalikoiman olevan melko huono, jonka pian sanomisen jälkeen arvasin olevan huono ratkaisu. Emma nousi sängystä ylös ja liimautui aivan viereeni katselemaan levyjä ohuesta levyhyllystä. Hänen silmäillessään levyjä hieman kumarassa saatoin tuntea hänen pehmeän rintansa ja hieman kovettuneen nänninsä paljasta käsivarttani vasten. Vilkaisin käteni suuntaan ja näin sisään hänen avonaisesta kaula-aukostaan, josta näkyi pyöreiden rintojen kauniit sisäsivut.

Taistelu ajatuksia vastaan käynnistyi uudestaan ja se sai minut pakenemaan levyhyllyn luota. Sain sanottua tytölle, että etsisi jotain miellyttävää musiikkia. Hän otti hyllystä minulle täysin tuntemattoman levyn, joka lopulta paljastui jonkinlaiseksi rap-levyksi. Emma pisti levyn pyörimään ja palasi ensimmäisten nuottien aikana takaisin sänkyyn istumaan. Kuuntelimme hetken hiljaa ja katselimme molemmat ympäri huonetta, kunnes katseemme osuivat pöydällä olevaan kameraan. Emma hyppäsi heti ylös ja ennen kuin edes ehdin tajuta, hän pyysi minua kuvaamaan itseään. Yritin kieltäytyä, mutta hänen vääntäessään naamansa äärimmäisen säälittävän näköiseksi ja anellessaan hän onnistui saamaan minut ottamaan kameran käteen.

Kun kyllä-sana lipsahti suustani, kasvot palasivat takaisin hymyyn ja Emma sitä myöten sängylle, johon hän asettui kyljelleen käyden kyynärpään varaan nojaamaan. Hän asetti toisen jalan hieman koukkuun jättäen toisen suoraksi. Toisen kätensä hän asetti vatsansa eteen sängylle. Ja kasvoille luonnollisesti häkellyttävän kaunis hymy. Kyselin hieman, minkälaisen kuvan hän halusi, ennen kuin otin kaksi kuvaa, toisen hänen ylävartalostaan ja toisen, jossa hän näkyi kokonaan.

Olin jo laittamassa kameraa takaisin pöydälle, kun Emma tuli luokseni ja pyysi vielä paria kuvaa. Tällä kertaa hän asettui seisovilleen nojaten oikeaan jalkaan täydellä painollaan vasemman jalan toimiessa tukena. Toinen käsi roikkui vapaana toisen vetäessä hitaasti paidan helmaa ylöspäin aivan rinnan alle paljastaen hänen solakan vyötärönsä. Tuijotin sitä hetken, ennen kuin havahduin ottamaan kaksi kuvaa, toisen edestäpäin ja toisen sivuprofiilista.

Saatuani otettua kuvat laitoin kameran pöydälle ja katsoin hetken edessäni seisovaa neitokaista, joka katsoi hetken takaisin, kunnes aloitti seksikkäästi heiluttamaan vartaloaan taustalla soivan musiikin tahtiin. Hän hiveli vartaloaan käsillään vieden ne välillä puristamaan itseään rinnoista ja nostaen ne välillä päänsä päälle ilmaan. Seisoin tönkkönä hänen edessään, kunnes taistelu päässä oli hävitty. Otin häntä rajusti vyötäröstä kiinni ja työnsin hänet vauhdilla sänkyyn ja hyppäsin itse päälle. Lähes väkivaltaisesti suudellen ja rintoja puristellen kävin tämän kiusoittelevan teinitytön kimppuun.

Emmakaan ei tosin ollut niitä kaikkein hellimpiä, kun hän veti paidan päältäni muutaman napin lentäessä lattialle. Raju suutelu keskeytyi, kun paitani meni huultemme välistä. Käytin keskeytyksen hyväksi ja repäisin saumat rutisten neidon valkoisen topin aina rintojen päälle. Iskin käteni hänen rinnoilleen ja rajusti nännejä imien ja välillä purren jatkoin näiden teinimäisen terhakoiden rintojen puristelua kuullen samalla voimakkaita ähkäisyjä Emman suusta. En enää tiennyt, kuka minua ohjasi, vai oliko se vain suunnaton himo tätä tyttöä kohtaan, mutta en antanut sen ajatuksen häiritä, vaan laitoin käteni hänen haarojensa väliin farkkujen päälle ja vuorostaan se sai nyt rajun hieronnan.

Emma kiemurteli allani yrittäen osittain pakoon ja osittain pysyä siellä, missä olikin. Hieroin hänen jalkoväliään voimakkain ottein suudellen samalla hänen huuliaan muutaman minuutin ajan. Tämä päättyi hetkeksi, kun laskeuduin alas ja avasin hänen vyönsä ja farkkunsa. Työnsin käteni hänen farkkujensa sisään, jossa sormeni kohtasivat ensin lyhyehkön karvoituksen, joka jatkui pienen kummun jälkeen lämpöä hohkavaan märkään pilluun. Otteeni ei hellittänyt juuri lainkaan, vaan sama voimakas hierominen jatkui. Nopeasti hänen märkä pillunsa kostutti koko käteni ja sitä myöten käteni liukuminen kävi helpommaksi.

Tunsin, kuinka joka vedolla tytön hoikka vyötärö taipui kaarelle ja suusta pääsi voihkaisu. Nämä liikkeet saivat minut vain kiristämään tahtia ja aloittamaan nännien käsittelemisen uudestaan. Emma väänteli ja käänteli itseään otteessani saaden minut tuntemaan itseni täysin tilanteen herraksi. Useamman voimakkaan hierontaliikkeen jälkeen työnsin ensimmäistä kertaa sormen hänen sisälleen, jonne se upposikin helposti hänen märkyytensä takia. Toistettuani tämän muutaman kerran vaihdoin yhden sormen kahteen, joka sai pian hänet orgasmin kouriin. Selkä lukittui hetkeksi kaarelle, ennen kuin tipahti sängylle minun jatkaessani vielä hetken saadakseni hänen orgasminsa varmasti kunnolla loppuun asti.

Työnsin käteni taskuuni ja kaivoin sieltä rahapussin, josta löysin itselleni kondomin. Riisuin samalla itseltäni päällys- sekä alushousut ja asetin kondomin paikalleen. Emman vielä huohottaessa sängyssä otin häntä jalasta kiinni ja käänsin hänet itseäni päin. Tarrasin voimakkaasti hänen farkkuihinsa vyötäröstä ja repäisin niistä rajusti saaden hänen takapuolensa nousemaan vaatekappaleen mukana repiessäni farkkuja pois. Samalla tavalla, tosin vähän helpommin, lähtivät hänen valkoiset alushousutkin.

Katselin hetken sängyssä makaavaa Emmaa, jonka ilme näytti olevan melko yllättynyt. Ajattelin mielessäni, että itsepähän halusi seksiä, ja otin häntä vyötäröstä kiinni ja nykäisin hänet seisovilleen. Hän katsoi minua kysyvästi, johon vastasin ilmeettömällä katseella ja pyöräytin hänet ympäri. Painoin hänen ylävartalonsa niskasta alas, joka avasi näkymän hänen täyteläisen pyöreään takapuoleensa, joka oli juuri niin kaunis, kuin mitä olin osannut odottaakin katsellessani sitä farkkujen läpi puistossa.

Riuhtaisin Emman jalat auki saaden hänet horjahtamaan hieman. Kun hän sai tasapainonsa takaisin, tartuin häntä pillusta kiinni työntäen peukalon syvälle hänen pilluunsa. Pyörittelin peukaloa hetken ympäriinsä, kunnes otin sen pois ja asetin kaluni pillun suulle. Työnsin varovasti kaluni tappiin asti ja annoin hänen pillunsa hetken tottua siihen, ennen kuin aloitin rajun naimisen.

Otin neitoa vyötäröstä kiinni ja ihailin lähes täydellistä näkyä, kuinka solakka vyötärö levisi täyteläisen pyöreäksi takapuoleksi. Nauttiessani tästä pidin myös vauhdin yllä. Huoneen täytti äänekäs lätsähtely, kun vartaloni osui jokaisen työnnön jälkeen tytön takapuoleen. Tähän kun vielä lisäsi Emman suusta kuuluvat äänekkäät, lähes huudoilta kuulostavat äänet, oli huone täynnä seksin ääniä.

Katsoin, kuinka Emman persereikä heilui edestakaisin enkä voinut vastustaa kiusausta. Lopetin naimisen ja tiputin suustani ison kasan sylkeä hänen takapuolelleen ja vein sen hänen reikänsä päälle. Taustalta kuulin hänen suustaan jonkinlaista vastustelua, mutta estin hänen heikot yrityksensä nousta ylös, samalla kun hitaasti työnsin peukalon sisään. Työnsin peukalon puoleenväliin ja odotin Emman sulkijalihaksen hieman rentoutuvan, ennen kuin työnsin peukalon kokonaan hänen sisäänsä.

Emmankin hieman rentouduttua jatkoin hänen pillunsa naintia pitäen samalla peukaloa tiukasti hänen takapuolessaan. Jatkoin rajua naimista, ja Emman ääntelystä saatoin päätellä, kuinka paljon hän tästä tykkäsi. Jo useamman minuutin jatkunut akti alkoi näkyä hänen eleissään, ja huomasin, kuinka hänen voimansa alkoivat ehtyä, ja oli aika vaihtaa asentoa.

Käänsin Emman sänkyyn selälleen ja näin, kuinka hänen hiuksensa olivat otsalta hiestä märät. Saman saatoin nähdä hänen kasvoiltaan. Nousin polvilleni sängylle ja nostin hänet jaloista hieman niskoilleen ja asetin jalat olkani yli. Hän tuijotti minua silmiin ja hengitti raskaasti odottaen, mitä tekisin. Puristin muutaman kerran hänen molempia rintojaan, ennen kuin käänsin katseeni kohti hänen alapäätään, jossa molemmat reiät olivat hieman avoinna. Näin tämän olevani tilaisuuteni naida naista ensimmäistä kertaa takapuoleen enkä antanut minkään estää itseäni.

Emman asentokin oli suotuisa, sillä tästä asennosta hän ei pääsisi pois vaikka yrittäisikin, joten asetin terskani hänen takapuolelleen. Emma oli kaiketi tykännyt peukalosta, ja otti nyt rohkeasti kaluni vastaan. Sylkäisin lisää liukastetta, ja aloin puoliväkisin työntää kaluani sisään pillumehuista märän kondomin kanssa. Emman kasvot vääntyivät kovaan irvistykseen ja suusta pääsi muutama voihkaisukin. Päästyäni puoliväliin pysähdyin hetkeksi ja katsoin Emmaa silmiin, joista vierähti kyynel poskelle. Pienen nyökkäyksen jälkeen aloitin hiljaisen nainnin.

Jokaisin sisääntyönnön jälkeen kalu upposi hiukan enemmän sisälle, ja kuulin Emman äänen muuttuneen takaisin huohotukseksi, jonka otin nautinnonäänenä, joten rohkenin kiristämään tahtia. En kuitenkaan voinut kovin paljon sitä kiristää, sillä hänen anaalinsa tuntui taivaalliselta ja olisin lauennut heti alkuunsa. Emman huomatessa saman hän siirsi kätensä klitorikselleen ja aloitti masturboinnin saaden pian orgasmin. Se pakotti minut pysähtymään, sillä jokainen ylimääräinen liike supistelevan takapuolen lisäksi olisi aiheuttanut laukeamisen. Katselin Emman kasvoja, kun hän nautti orgasmistaan, samalla kun hän puristeli toiselle kädellä kivenkovaa nänniään.

Orgasmin mentyä ohi ja hieman itsenikin rauhoituttua päätin antaa kaikkeni ja naida neitokaisen takapuolta niin kovaa ja kauan kuin pystyisin. Vedin kaluni kokonaan pois, kunnes upotin sen takaisin ammollaan olevaan persereikään ja aloitin kovan nainnin. Emmakin selkeästi yllättyi vauhtia ja siirsi nopeasti kätensä klitorikselleen uuden orgasmin toivossa. Usean rajun työnnön jälkeen tunsin saavuttavani huipun, joten otin kaluni pois hänen sisältään ja heitin kondomin lattialle. Parin päättäväisen vedon jälkeen laukesin roiskien spermat osittain Emman rinnoille ja osittain hänen kasvoilleen. Yksi purskaus taisi mennä peitollekin.

Pian minun jälkeeni Emman masturbointi aiheutti hänelle illan kolmannen orgasmin. Laskin hänen jalkansa alas ja päästin hänet vajoamaan parempaan asentoon ja kaaduin hänen vasemmalle puolelleen leikkien oikealla kädelläni hänen rinnoillaan.

Hetken levättyäni nousin sängystä ylös ja vedin alushousuni ja t-paidan päälleni. Pyysin myös Emmaa pukeutumaan vähän, ettei olisi aamulla aivan alasti. Suutelin häntä huulille saamatta minkäänlaista vastausta. Puristin vielä kerran rintaa ja hieraisin pillua pari kertaa, ennen kuin heitin lattialta hänen valkoisen toppinsa ja alushousunsa hänen viereensä. Katsoin vielä hetken hänen alastonta vartaloaan, jonka rintojen välissä näkyi valkoinen spermamälli. Samanlainen lepäsi hänen kaulallaan. Se oli valunut alas leualta. Hymyilin ja ajattelin, ettei tämä ollutkaan ollut niin huono juhannus kuin pitkään oli näyttänyt, ennen kuin suljin oven.

Arvostele novelli:

Kommentit

Ei kommentteja...
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi novellia!

Äänestys

Tulisiko alaikäisiin kohdistuvat novellit poistaa?

Kyllä: 28
Ei: 163


Etsi seksinovellia